246/2016

Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2016

Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 12 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain (555/1998) 12 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1653/2015, seuraavasti:

12 §
Työnantajan ja työntekijän vakuutusmaksuvelvollisuus

Valtio ei ole velvollinen maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksua. Velvollisuus työttömyysvakuutusmaksun maksamiseen on kuitenkin valtion liikelaitoksella.


Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä huhtikuuta 2016.

HE 132/2015
MmVM 2/2016
EV 25/2016

Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2016

Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö

Elinkeinoministeri
Olli Rehn

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.