988/2015

Annettu Naantalissa 7 päivänä elokuuta 2015

Laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain 31 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain (693/2006) 31 §, sellaisena kuin se on laissa 1283/2011, seuraavasti:

31 §
Muutoksenhaku

Liikenteen turvallisuusviraston 11 §:ssä tarkoitettuun kokeeseen hyväksymistä koskevaan päätökseen ja hylättyyn koesuoritukseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään.

Muuhun tämän lain ja 2 §:ssä mainittujen Euroopan unionin säädösten nojalla tehtyyn päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Hallinto-oikeuden päätökseen liikenneluvan ja kuljettajatodistuksen peruuttamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Päätös voidaan panna täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

HE 230/2014
LaVM 26/2014
EV 319/2014

  Naantalissa 7 päivänä elokuuta 2015

Tasavallan Presidentti
SAULI NIINISTÖ

Oikeus- ja työministeri
Jari Lindström

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.