409/2015

Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015

Laki kansalaisuuslain 19 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kansalaisuuslain (359/2003) 19 a §:n 2 momentin 2 kohta, sellaisena kuin se on laissa 579/2011, seuraavasti:

19 a §
Odotusajan määräytyminen

Edellä 1 momentissa tarkoitettu odotusaika on:


2) ehdollisen vankeusrangaistuksen, valvontarangaistuksen, yhdyskuntapalvelun, nuorisorangaistuksen ja rikoksen, josta tuomioistuin on jättänyt rangaistuksen tuomitsematta, osalta vähintään kaksi ja enintään neljä vuotta luettuna rikoksen tekopäivästä;



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2015.

HE 215/2014
LaVM 18/2014
EV 260/2014

  Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015

Tasavallan Presidentti
SAULI NIINISTÖ

Oikeusministeri
Anna-Maja Henriksson

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.