346/2013

Annettu Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 2013

Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen 16 §:n muuttamisesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

muutetaan metsästysasetuksen (666/1993) 16 §, sellaisena kuin se on asetuksessa 270/2013, seuraavasti:

16 §
Yleiset ampuma-asevaatimukset

Itselataavaa asetta, jonka lippaaseen mahtuu kolme patruunaa, ei saa käyttää metsästyslain 5 §:ssä mainittujen lintujen eikä metsäjäniksen, euroopanmajavan, suden, karhun, hillerin, saukon, näädän, ilveksen, itämeren norpan, kirjohylkeen ja hallin ampumiseen. Sellaisen itselataavan aseen, jonka lippaaseen mahtuu enemmän kuin kolme patruunaa, käytön kieltämisestä metsästyksessä säädetään metsästyslain 33 §:ssä.

Metsästyksessä saa käyttää vain ampuma-aselain (1/1998) 6 §:n 2 momentin 1–3 ja 8 kohdassa tarkoitettua ampuma-asetta sekä 11 ja 12 kohdassa tarkoitettua ampuma-asetta, joka on vähintään 600 millimetriä pitkä ja jonka piippu on vähintään 300 millimetriä pitkä.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2013.

  Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 2013

Maa- ja metsätalousministeri
Jari Koskinen

Ylitarkastaja
Rami Sampalahti

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.