Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

666/2012

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki viestintämarkkinalain 12 ja 113 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan viestintämarkkinalain ( 393/2003 ) 12 §:n 4 momentti ja 113 §, sellaisina kuin ne ovat, 12 §:n 4 momentti laissa 463/2009 ja 113 § laissa 363/2011, seuraavasti:

12 §Toimiluvan peruuttaminen ja siirtäminen


Toimiluvan haltija voi pyytää 3 momentin perusteella tapahtuvasta toimiluvan peruuttamisesta ennakkopäätöksen. Toimilupaviranomaisen tulee antaa päätös kahden kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus on saapunut viranomaiselle. Jos määräysvallan muutos on yrityskauppa, joka on ilmoitettava kilpailulain (948/2011) mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle tai yrityskeskittymien valvonnasta annetun neuvoston asetuksen ("EY:n sulautuma-asetus") (EY) N:o 139/2004 mukaan komissiolle, toimilupaviranomaisen päätös on annettava viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä kun yrityskauppa-asia on lainvoimaisesti ratkaistu.


113 §Salassa pidettävän asiakirjan luovuttaminen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle ja kuluttaja-asiamiehelle

Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään, liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Viestintävirastolla on oikeus luovuttaa tässä laissa säädettyjen tehtävien hoitamisen yhteydessä saamansa tai laatimansa salassa pidettävä asiakirja Kilpailu- ja kuluttajavirastolle ja kuluttaja-asiamiehelle, jos se on näiden tehtävien hoitamiseksi välttämätöntä.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

HE 108/2012

TaVM 9/2012

EV 98/2012

  Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2012

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖTyöministeriLauri Ihalainen

Sivun alkuun