1431/2011

Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2011

Laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 14 §:n 1 ja 2 momentti, 17 §:n 1 momentin 1 kohta, 19 §:n 1 momentti, 48 ja 85 § sekä 140 §:n 4 momentti, sellaisena kuin niistä on 85 § osaksi laissa 913/2010, sekä

lisätään 13 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 630/2009, uusi 6 momentti ja 95 §:ään uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi, seuraavasti:

13 §
Oikeus osa-aikaeläkkeeseen

Jos tämän lain mukaisen osa-aikaeläkkeen saajan osa-aikatyö on työsuhteessa tehtyä työtä ja hänen osa-aikatyötään koskeva työsopimus sanotaan irti eikä hänellä ole irtisanomisajalla työntekovelvollisuutta tai hänen työaikansa muuten vähenee irtisanomisajalla siten, ettei 5 momentissa tarkoitettu työaikaedellytys enää täyty, hänen katsotaan työajan vähentymisestä alkaen kuuden viikon ajan, ei kuitenkaan enää irtisanomisajan jälkeen, täyttävän osa-aikaeläkkeen saamisen edellytykset.

14 §
Osa-aikaeläkkeen määrä

Osa-aikaeläkkeen määrä on 50 prosenttia vakiintuneen ansion ja työeläkelakien mukaisen osa-aikatyön ansion erotuksesta (ansion alenema).

Jos yrittäjällä on oikeus osa-aikaeläkkeeseen samanaikaisesti kahden tai useamman työeläkelain perusteella, tämän lain mukaisen osa-aikaeläkkeen osuus on yhtä suuri kuin tässä laissa tarkoitetun kokonaistyötulon osuus on vakiintuneessa ansiossa huomioon otetuista, niiden työeläkelakien mukaisista työansioista, joiden perusteella osa-aikaeläke myönnetään.


17 §
Osa-aikaeläkkeen tarkistaminen

Osa-aikaeläkkeen määrä tarkistetaan, jos:

1) osa-aikaeläkkeen saajan osa-aikatyön ansiotuloissa on tapahtunut pysyvä muutos, joka merkittävästi poikkeaa osa-aikaeläkettä määrättäessä huomioon otetuista 89 §:n mukaisella palkkakertoimella tarkasteluajankohdan tasoon tarkistetuista osa-aikatyön ansiotuloista; tai


19 §
Osa-aikaeläkkeen lakkauttaminen ja uudelleen alkaminen

Osa-aikaeläke lakkautetaan sitä seuraavan kalenterikuukauden alusta, jonka aikana yrittäjä ei enää täytä 13 §:n 1 momentin 3 kohdassa tai 4 tai 5 momentissa mainittuja eläkkeen saamisen edellytyksiä, jollei 18 §:stä muuta johdu. Jos osa-aikaeläkkeen saamisen edellytykset päättyvät kalenterikuukauden ensimmäisenä päivänä, osa-aikaeläke lakkautetaan kuitenkin mainitusta päivästä. Osa-aikaeläke voidaan lakkauttaa myös takautuvasti.


48 §
Työkyvyttömyyseläkkeen takautuva tarkistaminen

Työkyvyttömyyseläke voidaan lakkauttaa tai tarkistaa taikka sen maksaminen voidaan keskeyttää enintään kahden vuoden ajalta takautuvasti. Tämä kahden vuoden aika lasketaan eläkkeensaajan tarkistushakemuksen vireilletuloa tai eläkelaitoksen tarkistustoimenpiteisiin ryhtymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Jos työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen on ollut keskeytettynä, eläke tarkistetaan tai lakkautetaan kuitenkin keskeyttämisajankohdasta.

85 §
Eläkkeestä vähennettävät etuudet

Tämän lain mukaisesta eläkkeestä vähennetään yrittäjän saama ensisijainen etuus ja perhe-eläkkeestä ensisijaista etuutta vastaava perhe-eläke tai korvaus. Ensisijaisia etuuksia ovat:

1) tapaturmavakuutuslakiin perustuva päiväraha tai tapaturmaeläke;

2) liikennevakuutuslain nojalla myönnetty omaan vammaan perustuva ansionmenetyskorvaus tai eläke;

3) tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain nojalla myönnetty ansionmenetyskorvaus;

4) liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain nojalla myönnetty ansionmenetyskorvaus;

5) sotilastapaturmalain nojalla myönnetty päiväraha tai tapaturmaeläke.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, ensisijaisen etuuden vähentämisen jälkeen eläke on kuitenkin vähintään ensisijaisen etuuden vahinkotapahtumavuoden jälkeen yrittäjälle työtulojen perusteella karttuneen eläkkeen suuruinen. Tämän lain mukaisena eläkkeenä yrittäjälle maksetaan kaikkien työeläkkeiden yhteismäärän ja ensisijaisen etuuden vähentämisen erotuksesta, kuitenkin vähintään edellä tarkoitetusta vähimmäismäärästä, yhtä suuri osa kuin tämän lain mukainen eläke on hänen kaikista työeläkkeistään.

Jos tämän lain mukaiseen eläkkeeseen tai ensisijaiseen etuuteen on lisätty kertakorotus, ensisijaista etuutta vähennettäessä eläke tai ensisijainen etuus otetaan huomioon kertakorotettuna.

Jos kuitenkin ensisijaisen etuuden vahinkotapahtuma on sattunut ennen vuotta 2004, 1 ja 2 momentissa tarkoitettua ensisijaisen etuuden vähentämistä ei tehdä.

95 §
Päätös ja sen tiedoksianto

Toimivaltainen eläkelaitos voi antaa eläkkeen myöntämistä koskevan päätöksen väliaikaisena siksi ajaksi, jonka asian käsittely kestää ja asiasta on annettu lopullinen päätös. Väliaikaiseen päätökseen ei saa hakea muutosta.


140 §
Valtion osallistuminen kustannuksiin

Eläketurvakeskus jakaa eläkelaitoksille valtion suorittaman osuuden eläkkeiden ja muiden etuuksien kustantamiseksi työntekijän eläkelain 183 §:n 2 momentissa tarkoitettujen kustannustenjakoperusteiden mukaan.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.

Lain 85 § tulee voimaan vasta 1 päivänä tammikuuta 2013. Sitä sovelletaan yrittäjän hakemuksesta myös ennen vuotta 2013 hänelle myönnettyyn eläkkeeseen, jos eläketapahtuma on ollut 1 päivänä tammikuuta 2007 tai sen jälkeen, siitä on vähennetty ensisijainen etuus ja yrittäjä saisi mainittua pykälää soveltaen aiempaa suuremman eläkkeen. Tällöin eläkkeen määrä tarkistetaan 1 päivästä tammikuuta 2013 alkaen, jos hakemus saapuu eläkelaitokselle viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2013, ja mainitun päivämäärän jälkeen saapuneen hakemuksen perusteella hakemuksen saapumista seuraavan kalenterikuukauden alusta.

HE 89/2011
StVM 11/2011
EV «48/2011»

  Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2011

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Paula Risikko

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.