1430/2011

Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2011

Laki merimieseläkelain voimaanpanosta annetun lain 2 ja 20 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan merimieseläkelain voimaanpanosta annetun lain (1291/2006) 2 §:n 3 momentti ja 20 §:n 3 momentti seuraavasti:

2 §

Jos työntekijälle ei ole karttunut vanhan tai uuden lain mukaista eläkettä ollenkaan 31 päivän joulukuuta 2004 jälkeen taikka jos uuden lain mukainen eläke määräytyy mainitun lain 72—76 §:n mukaisesti, ennen 1 päivää tammikuuta 2005 karttunut eläke määräytyy siten kuin tämän momentin 1 tai 2 kohdassa säädetään soveltaen 1 kohdassa vanhan lain 17 §:n 3—5 ja 7—9 momenttia sekä 20 §:n 1 momentin 1—5 virkettä, sellaisina kuin ne olivat ennen 1 päivää tammikuuta 2005 voimassa olleessa vanhassa laissa, sekä merimieseläkelain muuttamisesta annetun lain (1745/1995) voimaantulosäännöksen 7 momenttia:

1) karttunut eläke määräytyy siten kuin 1 momentin 1 kohdassa säädetään;

2) karttunut eläke määräytyy vanhan lain 17 §:n 3—5 ja 7—9 momentin mukaisesti sellaisina kuin ne olivat voimassa  31 päivänä joulukuuta 2004,  siltä osin  kuin eläkkeeseen oikeuttava aika kohdistuu vuosille 1991—2004; ajalta ennen 1 päivää tammikuuta 1991 ansaitulta eläkkeeseen oikeuttavalta maksukuukaudelta eläkkeen määrä on 1/8 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta.


20 §

Perhe-eläke, joka perustuu edunjättäjän ennen 1 päivää tammikuuta 2005 voimassa olleen vanhan lain mukaisesti määräytyneeseen eläkkeeseen, määräytyy edunjättäjän kuollessaan saaman vanhuuseläkkeen tai täyden työkyvyttömyyseläkkeen perusteella. Jos kuitenkin edunjättäjän eläkkeen vanhan lain 27 §:n mukaisessa yhteensovituksessa oli otettu huomioon myös aiemmin voimassa olleen työntekijäin eläkelain (395/1961) 8 §:n 1 momentissa mainittu ensisijainen etuus, ensisijaisen etuuden vaikutus poistetaan edunjättäjän eläkkeestä. Perhe-eläkkeen perusteeksi laskettavaan edunjättäjän eläkkeeseen lisätään edunjättäjän eläkkeellä ollessaan ansaitsema eläke. Jos perhe-eläkkeen edunsaajalle myönnetään ensisijaista etuutta vastaava perhe-eläke tai korvaus, se vähennetään perhe-eläkkeen perusteesta uuden lain 97 ja 98 §:n sekä 99 §:n 2—4 momentin mukaisesti. Mainittujen säännösten mukainen ensisijaisen etuuden vähentäminen ei saa kuitenkaan pienentää perhe-eläkkeen kokonaismäärää enempää kuin jos perhe-eläke olisi yhteensovitettu vanhan lain 27 §:n mukaisesti.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.

Lakia sovelletaan perhe-eläkkeeseen, jonka eläketapahtuma on 1 päivänä tammikuuta 2012 tai sen jälkeen.

HE 89/2011
StVM 11/2011
EV 48/2011

  Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2011

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Paula Risikko

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.