1306/2011

Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2011

Valtioneuvoston asetus työntekijän eläkelain täytäntöönpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n muuttamisesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä,

muutetaan työntekijän eläkelain täytäntöönpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen (874/2006) 1 §:n 2 momentti seuraavasti:

1 §
Eläkkeen hakeminen

Kun työntekijä hakee työntekijän eläkelain (395/2006) 12 §:n 3 momentin mukaista vanhuuseläkettä, hänen tulee esittää työttömyyskassan tai Kansaneläkelaitoksen todistus siitä, miltä ajalta hän on saanut työttömyyspäivärahaa työttömyysturvalain (1290/2002) 6 luvun 9 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetun lisäpäiväoikeuden perusteella. Eläketurvakeskus vahvistaa eläkkeen hakemista varten tarvittavan työttömyyskassan ja Kansaneläkelaitoksen todistuksen kaavan.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

  Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2011

Sosiaali- ja terveysministeri
Paula Risikko

Neuvotteleva virkamies
Maritta Hirvi

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.