1234/2010

Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2010

Valtioneuvoston asetus metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään metsälain (1093/1996) nojalla:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §
Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1) rinnankorkeudella 1,3 metrin korkeutta maanpinnan tasosta tai puun syntypisteestä;

2) puun läpimitalla rinnankorkeudelta kuoren päältä kohtisuorassa puun pituusakselia vasten mitattua läpimittaa;

3) puun pituudella etäisyyttä puun syntypisteestä tai maanpinnan tasosta latvan huippuun;

4) valtapituudella metsikössä hehtaarin alueella olevan sadan läpimitaltaan paksuimman puun keskipituutta;

5) pohjapinta-alalla metsikön elävien puiden rinnankorkeudelta mitattujen kuorellisten poikkileikkauspinta-alojen summaa;

6) keskiläpimitalla metsikön puiden läpimittojen keskiarvoa, joka on laskettu puiden pohjapinta-aloilla painotettuna;

7) runkoluvulla metsikön rinnankorkeusläpimitaltaan yli seitsemän senttimetriä olevien kasvatuskelpoisten puiden lukumäärää hehtaarilla; taimikossa runkolukuun lasketaan kaikki kasvatuskelpoiset taimet;

8) täydentävillä taimilla sellaisten puulajien kasvatuskelpoisia taimia, jotka tuottavat yleisesti markkinakelpoista puuta tai puuainesta muuhun riittävän taloudellisen tuoton antavaan erityiskäyttöön kasvupaikan olosuhteissa;

9) Pohjois-Suomella, Väli-Suomella ja Etelä-Suomella liitteen 2 kohdassa tarkoitettuja alueita.

2 §
Alueellinen metsäohjelma

Metsälain (1093/1996) 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun alueelliseen metsäohjelmaan on sisällytettävä:

1) yleiskuvaus metsien ja metsätalouden tilasta sekä kehittämistarpeista ja -tavoitteista;

2) kuvaus metsien biologisesta monimuotoisuudesta ottaen huomioon myös luonnonsuojelulain (1096/1996) nojalla muodostetut suojelualueet ja rajoitetun metsätalouskäytön piirissä olevat alueet;

3) puuntuotanto sekä sen kehittämistarpeet ja -tavoitteet;

4) tarpeet ja tavoitteet metsien biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi metsälain 10 §:n 1―3 momentissa tarkoitetulla tavalla;

5) tavoitteet kestävän metsätalouden rahoitusta koskevassa lainsäädännössä tarkoitetulle toiminnalle;

6) puunkäyttö ja sen nykytilanne sekä puunkäytön kehittämistarpeet ja -tavoitteet;

7) kuvaus metsätalouteen liittyvästä yritystoiminnasta ja ehdotukset erityisesti pienyritystoiminnan edistämiseksi;

8) metsätalouden työllisyysvaikutukset ja niiden kehittämismahdollisuudet sekä ehdotukset työllisyyden edistämiseksi;

9) arvio ohjelman toteutumisen taloudellisista ja ympäristövaikutuksista sekä muista vaikutuksista.

Metsäkeskuksen on oltava ohjelmaa laatiessaan yhteistyössä alueen keskeisten metsätalouden toimijoiden, maakuntien liittojen sekä ympäristönsuojeluviranomaisten ja muiden ohjelman laatimisen kannalta tarpeellisten tahojen kanssa. Metsähallituksen on osallistuttava ohjelman laatimiseen hallinnassaan olevien maiden osalta.

Ohjelmaa tarkistetaan tarvittaessa, mutta kuitenkin vähintään kerran viidessä vuodessa.

3 §
Metsäsuunnitelma

Metsälain 4 a §:ssä tarkoitettuun metsäsuunnitelmaan on sisällytettävä:

1) metsänomistajan yhteystiedot, tiedot suunnitelman laatijasta sekä laadintaperiaatteista;

2) yhteenvetotiedot puustosta, kasvusta, hakkuista ja metsänhoitotöistä sekä kehitysennuste;

3) metsiköiden sijainti kartalla, pinta-ala, kasvupaikkatiedot, puuston ikä, puuston kehitysvaihe ja määrä, ehdotetut metsänhoitotyöt ja niiden kiireellisyys sekä hakkuissa hakkuutapa, kertymän rakenne ja hakkuun ajankohta sekä uudistushakkuissa lisäksi uudistamisen työvaiheet;

4) tiedot metsälain 10 §:ssä tarkoitetuista erityisen tärkeistä elinympäristöistä, kiinteistä muinaisjäännöksistä sekä muut maan- ja metsänkäytön rajoitteet.

Ajantasaisella metsäsuunnitelmalla tarkoitetaan suunnitelmaa, jonka tietojen keruusta ei ole kulunut Ylä-Lapissa 20 vuotta, muualla Pohjois-Suomessa 15 vuotta ja muualla Suomessa kymmentä vuotta pidempää aikaa. Ylä-Lapilla tarkoitetaan Enontekiön, Utsjoen ja Inarin muodostamaa aluetta. Ajantasaisena pidetään myös vanhempaa metsäsuunnitelmaa, jos metsäsuunnitelman tietoja on päivitetty metsässä tehtyjen toimenpiteiden jälkeen, uusia toimenpidetarpeita kirjataan suunnitelmaan ja puuston kasvut päivitetään vuosittain.

2 luku

Kasvatushakkuu

4 §
Kasvamaan jätettävä puusto

Kasvatushakkuussa on ensisijaisesti jätettävä kasvamaan hyväkasvuisia ja -laatuisia pääosin ylimpien latvuskerroksien puita. Kasvatushakkuun jälkeen metsikössä on oltava vähintään liitteen 3 kohdan mukainen määrä kasvatuskelpoista puustoa riittävän tasaisesti jakautuneena. Tapauksissa, joita liitteen 3 kohta ei koske, kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä määritetään kasvupaikan ja kasvatettavien puulajien ominaisuuksien mukaan.

Metsälain 4 luvussa tarkoitetulla suojametsäalueella ja Inarin, Kittilän, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän alueilla kasvatushakkuussa kasvamaan jätettävän puuston vähimmäispohjapinta-ala on yhtä neliömetriä hehtaarilla alempi kuin liitteen 3 kohdan mukainen pohjapinta-ala Pohjois-Suomen alueella. Edellä mainituilla alueilla liitteen 3 kohdan mukainen vähimmäisrunkoluku on havupuilla alle 12 metrin pituisissa metsiköissä 100 runkoa alempi kuin liitteen 3 kohdan mukainen runkoluku Pohjois-Suomen alueella.

Puunkorjuuta varten tehdyt puunkuljetusreitit sekä ojat ja ojalinjat luetaan metsikön pinta-alaan kasvatuskelpoisen puuston määrää mitattaessa. Ojitetulla alueella kasvatuskelpoisen puuston määrä voi kasvatushakkuun jälkeen olla liitteen 3 kohdan määrää enintään 10 prosenttia alhaisempi.

5 §
Jätettävän puuston vähimmäismäärän alittaminen

Liitteen 3 kohdan mukainen kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä voidaan kasvupaikan kallioisuuden, kaksijaksoisen tai muuten tasaikäisestä poikkeavan metsikön kasvattamisen taikka muun erityisen syyn vuoksi alittaa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu erityisen perusteltu syy on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

6 §
Vaurioituneet ja sairaat puut

Vaurioituneita tai sairaita puita ei lueta kuuluviksi 4 ja 5 §:ssä tarkoitettuun kasvatuskelpoiseen puustoon. Puu katsotaan korjuun seurauksena vaurioituneeksi, jos puuaines on rikkoontunut tai puun kuori on rikki nilakerrokseen saakka yhdestä tai useammasta kohdasta yhteensä yli 12 neliösenttimetrin laajuudelta. Juurissa otetaan huomioon vain vauriot, jotka ovat enintään yhden metrin päässä rungon keskipisteestä. Alle kaksi senttimetriä paksujen juurien vaurioita ei kuitenkaan oteta huomioon.

7 §
Velvollisuus uuden puuston aikaansaamiseksi

Metsälain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun velvollisuuden uuden puuston aikaansaamiseksi katsotaan kasvatushakkuun johdosta syntyneen, jos hakkuun seurauksena metsikön kasvatuskelpoisen puuston määrä alittaa liitteen 3 kohdan mukaisen kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärän ja uuden puuston aikaansaaminen on taloudellisesti tarkoituksenmukaisempaa kuin puuston kasvattaminen edelleen.

3 luku

Uudistushakkuu

8 §
Puuston järeys- ja ikävaatimukset

Puusto on riittävän järeää uudistushakkuuta varten, jos sen keskiläpimitta senttimetreinä on vähintään liitteen 4 kohdan mukainen. Järeysvaatimuksia ei kuitenkaan oteta huomioon, jos puuston keski-ikä on vuosina vähintään liitteen 5 kohdan mukainen.

Uudistushakkuun edellytysten arvioinnissa ei oteta huomioon niitä puita, jotka olisivat poistettavissa puuston kasvatushakkuussa.

Suojametsäalueella ja Inarin, Kittilän, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän alueilla 1 momentissa tarkoitetun puuston keski-iän on oltava kymmenen vuotta korkeampi kuin muualla Pohjois-Suomessa. Edellä mainituilla alueilla puuston vähimmäisjäreys on yhden senttimetrin alempi kuin liitteen 4 kohdan mukainen järeysvaatimus muualla Pohjois-Suomen alueella.

9 §
Puuston järeys- ja ikävaatimuksista poikkeaminen

Metsälain 5 a §:n 2 momentissa tarkoitettuja muita vastaavia erityisiä syitä, jotka puoltavat uudistushakkuun tekemistä ennen säädetyn järeys- tai ikävaatimuksen täyttymistä, ovat puuston huono kasvu tai vähäinen taloudellinen tuotto sopimattoman kasvupaikan tai puuston huonon laadun, vähäisyyden tai sairauden takia. Erityisen syyn katsotaan vallitsevan myös, jos kyse on erityiskäyttöön perustetusta metsiköstä, kuten joulupuu-, energiapuu- tai muusta erikoispuumetsiköstä taikka sellaisesta metsiköstä, jonka puuston uudistaminen on metsikön tuoton kannalta taloudellisesti tarkoituksenmukaisempaa kuin puuston kasvattaminen edelleen.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu erityinen syy on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.

10 §
Luontaisen uudistamisen edellytykset

Luontaisen uudistamisen edellytyksenä on, että uudistettavalla alueella tai sen reunalla kasvaa riittävästi siemeniä tuottamaan kykeneviä hyvälaatuisia, uudistettavalla alueella taloudellisesti kasvatuskelpoisten puulajien puita tai että uudistettavalla alueella on riittävästi uudistushakkuussa kasvatuskelpoisina säilyviä taloudellisesti kasvatuskelpoisia taimia.

Haapa- ja hybridihaapametsikkö voidaan uudistaa luontaisesti juurivesoista.

Kuusta luontaisesti uudistettaessa tulee uudistettavalla alueella olla tapahtunut selvää taimettumista jo ennen uudistushakkuuta.

Jos havupuiden luontainen uudistaminen perustuu reunametsän siementävään puustoon eikä uudistettavalla alueella valmiiksi ole riittävästi uudistushakkuussa kasvatuskelpoisena säilyvää taimiainesta, luontaisesti uudistettava alue voi ulottua enintään 50 metrin etäisyydelle reunametsästä.

11 §
Toimenpiteet uuden puuston aikaansaamiseksi

Metsälain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuja taimikon perustamista koskevia toimenpiteitä sekä luontaisessa uudistamisessa että metsänviljelyssä ovat taimikon perustamista haittaavien puiden ja pensaiden raivaus sekä maanpinnan käsittely. Jos turvemaan vesitalous on uudistushakkuun vuoksi siinä määrin muuttunut, että se vaarantaa metsälain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun taimikon aikaansaamisen, toimenpiteisiin kuuluu myös vesitalouden järjestely.

Uudistettavalle alueelle jätettäviä luonnon monimuotoisuutta säilyttäviä jaloja lehtipuita ja vanhoja yksittäisiä puita, kuten kookkaita haapoja, raitoja, koivuja tai niiden muodostamia puuryhmiä, lahopuita taikka kasvatuskelpoisia puuryhmiä, ei katsota 1 momentissa tarkoitetuiksi taimikon perustamista haittaaviksi puiksi tai pensaiksi.

Jos metsää luontaisesti uudistettaessa ei ennen uudistushakkuuta ole tapahtunut selvää taimettumista, alueella on, soistuneita kankaita ja turvemaita lukuun ottamatta, tehtävä maanpinnan käsittely. Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin metsäkeskusten toimialueilla on kuitenkin tehtävä maanpinnan käsittely myös soistuneilla kankailla, jos metsää luontaisesti uudistettaessa ei ennen uudistushakkuuta ole tapahtunut selvää taimettumista.

12 §
Luontainen uudistaminen

Metsää uudistettaessa luontaisesti metsälain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettuja taimettumisedellytyksiä ylläpitäviä toimenpiteitä ovat maanpinnan käsittely, taimettumista haittaavien puiden ja pensaiden raivaus sekä ruohon-, heinän- ja vesakontorjunta.

Metsää luontaisesti uudistettaessa uudistusalalla on oltava riittävä määrä sellaisia luontaisesti syntyneitä ja niitä tarvittaessa täydentäviä viljelytaimia, joilla on edellytykset kehittyä metsälain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi taimikoksi:

1) suojametsäalueella 15 vuodessa metsälain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden loppuunsaattamisesta;

2) Inarin, Kittilän, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän alueella, suojametsäaluetta lukuun ottamatta, 12 vuodessa metsälain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden loppuunsaattamisesta;

3) Kuusamon ja Taivalkosken alueella sekä Lapin metsäkeskuksen muulla kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulla alueella seitsemässä vuodessa metsälain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden loppuunsaattamisesta;

4) Kainuun metsäkeskuksen alueella ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen muulla kuin 3 kohdassa tarkoitetulla alueella viidessä vuodessa metsälain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden loppuunsaattamisesta;

5) muualla maassa kolmessa vuodessa metsälain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden loppuunsaattamisesta.

13 §
Metsänviljely

Metsää uudistettaessa viljellen perustamista koskevia toimenpiteitä ovat 11 §:n 1 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden lisäksi istutus ja kylvö. Viljelyssä on käytettävä riittävä määrä alkuperältään sekä myös laadultaan, kooltaan, terveydentilaltaan ja muilta ominaisuuksiltaan uudistusalan olosuhteisiin sopivaa metsänviljelyaineistoa.

14 §
Eri puulajien käyttäminen

Metsälain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun taloudellisesti kasvatuskelpoisen taimikon puulajien on sovelluttava kasvupaikalleen. Metsälain 8 a §:ssä tarkoitetuille puulajeille soveltuvat kasvupaikat ovat liitteen 6 kohdassa.

Metsälain 8 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja muita Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvia, taloudellisesti kasvatuskelpoisia puulajeja ovat vaahtera, tervaleppä, tammi, kynäjalava, vuorijalava, lehmus ja saarni. Edellä mainitut puulajit sekä siperianlehtikuusi ja hybridihaapa voivat olla taloudellisesti kasvatuskelpoisia vain, jos ne tuottavat yleisesti markkinakelpoista puuta taikka puuainesta muuhun riittävän taloudellisen tuoton antavaan erityiskäyttöön kasvupaikan olosuhteissa. Kasvatuskelpoisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kyseisten puulajien luontaiset kasvupaikkavaatimukset ja levinneisyysalue.

15 §
Taloudellisesti kasvatuskelpoisen taimikon arviointiperusteet

Taloudellisesti kasvatuskelpoista taimikkoa arvioitaessa on otettava huomioon uudistusalan maantieteellinen sijainti, taimikon pääpuulaji sekä uudistusalan viljavuus ja pintakasvillisuus. Taimikko on metsälain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla taloudellisesti kasvatuskelpoinen eikä sen kehittymistä uhkaa välittömästi muu kasvillisuus, jos taimikon pääasiallisten puulajien taimilla on edellytykset kehittyä laadultaan ja mitoiltaan taloudellisesti arvokkaaksi puustoksi ja uudistusalalla on tarvittava määrä taimia riittävän tasaisesti jakautuneena.

Taimikossa on oltava riittävän tasaisesti jakautuneena metsälain 8 a §:ssä tarkoitettujen, taloudellisesti kasvatuskelpoisten puulajien taimia hehtaaria kohden vähintään:

1) Lapin metsäkeskuksen toimialueella:

a) mäntyvaltaisissa taimikoissa 1100 tainta;

b) kuusivaltaisissa taimikoissa 1000 tainta;

c) lehtipuuvaltaisissa taimikoissa 1000 tainta;

2) muiden metsäkeskusten toimialueilla:

a) mäntyvaltaisissa taimikoissa 1300 tainta;

b) kuusivaltaisissa taimikoissa 1200 tainta;

c) lehtipuuvaltaisissa taimikoissa 1000 tainta.

Taimikon puulajivaltaisuus määritetään kasvatuskelpoisten taimien lukumäärän perusteella.

Edellä 2 momentissa tarkoitettuihin taimien vähimmäismääriin voidaan taloudellisesti kasvatuskelpoisten puulajien taimien lisäksi laskea mukaan 20 prosenttia täydentäviä taimia. Lapin metsäkeskuksen toimialueella vähimmäismääriin voidaan laskea mukaan täydentävinä taimina 50 prosenttia hieskoivuja.

Alle 0,5 metrin etäisyydellä toisistaan olevista taimista vain yksi taimi voidaan laskea mukaan taloudellisesti kasvatuskelpoisten taimien vähimmäismäärään. Vaurioituneita, sairaita, kitukasvuisia tai kooltaan kasvatettavaan taimikkoon selvästi soveltumattomia taimia ei oteta huomioon taimien vähimmäismäärää laskettaessa.

Jos uudistettavalla alueella on kasvatettaviksi kelpaavia puuryhmiä, niiden vaatimaa kasvualaa ei lasketa mukaan uudistusalan pinta-alaan kasvatuskelpoisten taimien vähimmäismäärää laskettaessa.

16 §
Uuden puuston aikaansaamista koskevan velvoitteen raukeamisen arvioimiseksi kohtuulliseksi katsottavat toimenpiteet

Harkittaessa raukeaako metsälain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu uuden puuston aikaansaamista koskeva velvoite, on otettava huomioon, onko tämän asetuksen 10―14 §:ssä tarkoitetut, kohtuullisiksi katsottavat toimenpiteet tehty metsänhoidollisesti oikeaan aikaan ja onko niitä tehtäessä noudatettu riittävää huolellisuutta sekä onko uudistumisen epäonnistuminen johtunut sellaisesta luonnontuhosta, johon ei ole voitu kohtuudella ennalta varautua.

4 luku

Erityisen tärkeät elinympäristöt

17 §
Erityisen tärkeiden elinympäristöjen määrittely

Metsälain 10 §:n 2 momentissa tarkoitetaan momentin:

1) 1 kohdassa mainituilla välittömillä lähiympäristöillä vyöhykkeitä, joiden puusto ja pensaskerros sekä pysyvän veden läheisyys luovat ympäristöstä poikkeavat kasvuolot ja pienilmaston;

2) 2 kohdassa mainituilla korvilla sellaisia reheviä korpia, joissa on pitkäaikaisen häiriöttömän kehityksen tuloksena syntynyttä vaateliasta ja rehevää kasvillisuutta;

3) 3 kohdassa mainituilla rehevillä lehtolaikuilla ainoastaan lehtolaikkuja, jotka erottuvat selvästi ympäristöstään vaateliaan kasvillisuutensa vuoksi;

4) 4 kohdassa mainitulla ojittamattomalla suolla ojittamatonta suota silloinkin, kun suohon on kaivettu ojia, mutta ojat ovat yksittäisiä eivätkä ne ole kuivattaneet suota;

5) 5 kohdassa mainituilla elinympäristöillä kallioperään tai kivennäismaahan uurtuneita, jyrkkärinteisiä, yleensä vähintään kymmenen metriä syviä rotkoja ja kuruja, jos niille on luonteenomaista muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus;

6) 6 kohdassa mainituilla elinympäristöillä yleensä vähintään kymmenen metriä korkeita kalliojyrkänteitä ja niiden varjostamia välittömiä alusmetsiä, jos niissä rapautumistuotteiden seurauksena on muusta metsäympäristöstä poikkeavaa vaateliasta kasvillisuutta;

7) 7 kohdassa mainituilla elinympäristöillä kohdan mukaisia hietikoita, kallioita, kivikoita, louhikoita, vähäpuustoisia soita ja rantaluhtia, jos niiden ominaispiirteitä ovat erityiset kosteusolot, ravinnetilanne sekä luonnontilaisen kaltaisena säilynyt puusto vanhoine ylispuineen tai kelopuineen ja lahopuineen.

18 §
Erityisen tärkeiden elinympäristöjen luonnontilaisuus

Metsälain 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen tärkeitä elinympäristöjä pidetään luonnontilaisina tai luonnontilaisen kaltaisina, jos niiden biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaiset ominaispiirteet ovat säilyneet aikaisemmasta ihmisen toiminnasta huolimatta tai elinympäristön käsittelyssä on noudatettu 19 §:ää. Metsälain 10 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua pienvesien lähiympäristöjä voidaan pitää luonnontilaisen kaltaisina myös, jos ihmisen toiminnan vaikutuksesta pienveden veden laatu on huonontunut tai virtaussuhteet ovat muuttuneet.

19 §
Erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittely

Metsälain 10 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetuissa erityisen tärkeissä elinympäristöissä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla tehtäviä hoito- ja käyttötoimenpiteitä ovat yleensä varovaiset hakkuut, yksittäisten puiden kaataminen, yksittäisten kuokkalaikkujen teko, puiden istuttaminen, siementen kylväminen, puutavaran kuljetus maanpinnan ollessa jäässä tai lumen peittämänä sekä muut toimenpiteet, jotka eivät vahingoita elinympäristön ominaispiirteitä. Edellä mainittuja elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla tehtäviä hoito- ja käyttötoimenpiteitä eivät kuitenkaan ole uudistushakkuu, kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta selvästi vahingoittava maanpinnan käsittely, ojitus, metsätien tekeminen, purojen ja norojen perkaus, kemiallisten torjunta-aineiden käyttö, sellaisten puiden viljely, jotka eivät kuulu Suomen luontaiseen lajistoon, eivätkä muut metsätalouden toimenpiteet, jotka oleellisesti muuttavat puuston varjostus- ja suojavaikutusta.

5 luku

Erinäiset säännökset

20 §
Pienikokoisen puuston hakkuu

Jos puuston keskiläpimitta ennen hakkuuta on enintään 13 senttimetriä, puuston hakkuu katsotaan metsälain 14 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetuksi pienikokoisen puuston hakkuuksi.

21 §
Soveltamisalan rajaus

Tätä asetusta ei sovelleta sellaiseen metsälain 28 §:ssä tarkoitettuun hakkuuseen, johon sovelletaan yksityismetsälakia (412/1967) ja yksityismetsäasetusta (300/1991).

6 luku

Voimaantulo

22 §
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011.

Tällä asetuksella kumotaan metsäasetus (1200/1996) ja metsälain soveltamisesta annettu maa- ja metsätalousministeriön päätös (224/1997). Metsäasetuksen 12 §:n 1 momentti jää kuitenkin voimaan.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2010

Maa- ja metsätalousministeri
Sirkka-Liisa Anttila

Metsäneuvos
Marja Hilska-Aaltonen

Liite

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.