1210/2010
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2010
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Museoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n ja Museovirastosta annetun lain (282/2004) 5 §:n nojalla, sellaisina kuin niistä on edellinen laissa 348/1994:
1 §
Maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet
Museoviraston maksuttomia julkisoikeudellisia suoritteita ovat muinaismuistolaissa (295/1963) tarkoitetut lupa- ja lunastuspäätökset.
2 §
Maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet
Kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta annetussa laissa (115/1999) tarkoitetuista maastavientiluvista peritään kiinteä maksu, jonka suuruus on 75 euroa. Lain 7 §:n 3 momentissa tarkoitetuista luvista maksu voidaan kuitenkin Museoviraston harkinnan mukaan jättää perimättä.
3 §
Omakustannusarvon mukaiset julkisoikeudelliset suoritteet
Valtion maksuperustelain (150/1992) 6 §:n 1 momentin mukaisia julkisoikeudellisia suoritteita ovat muinaismuistolain 15 §:ssä tarkoitetut työt ja niistä aiheutuvat tutkimukset tai muut erityiset toimenpiteet.
4 §
Muut maksulliset suoritteet
Muita valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja suoritteita, joiden hinnoista Museovirasto päättää liiketaloudellisin perustein, ovat:
1) koulutuspalvelut ja erikseen tilatut opastus-, konservointi- ja konsulttipalvelut sekä tutkimukset;
2) julkaisut ja muut myyntiin tarkoitetut painotuotteet sekä kuvapalvelut, paitsi milloin ne tukevat muuta viraston toimintaa;
3) valokopiot ja muut jäljennökset;
4) museokokoelmiin kuuluvien esineiden lainaaminen, muottien ja esinejäljennösten valmistaminen ja mittapiirustusten tekeminen;
5) todistukset kohteen muinaisjäännösarvosta tai rakennusperinnön suojelusta annetun lain (498/2010) mukaisesta suojelusta sekä muut vastaavat todistukset;
6) tilojen luovuttaminen ulkopuolisten käyttöön;
7) muut tilauksesta tuotetut suoritteet.
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä saman lain 34 §:n 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista päättää Museovirasto ottaen huomioon, mitä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 34 §:ssä säädetään.
5 §
Kirjasto- ja tietopalvelusuoritteet
Museoviraston kirjasto- ja tietopalveluiden maksullisuuteen ja maksuperusteisiin sovelletaan kirjasto- ja tietopalveluista perittävistä maksuista annettua opetusministeriön päätöstä (82/1993).
6 §
Museoiden pääsymaksut
Museoviraston ylläpitämissä museoissa peritään pääsymaksu seuraavasti:
| Museo | euroa |
| Alikartano | 4,00 |
| Cygnaeuksen galleria | 6,00 |
| Hvitträsk | 6,00 |
| Hämeen linna | 6,00 |
| Kotkaniemi | 4,00 |
| Kulttuurien museo | ilmainen |
| Kuusiston kartano | ilmainen |
| Louhisaari | 5,00 |
| Olavinlinna | 6,00 |
| Paikkarin torppa | 3,00 |
| Pukkilan kartanomuseo | 4,00 |
| Seurasaaren ulkomuseo | 6,00 |
| Suomen kansallismuseo | 7,00 |
| Suomenlinna-museo | 5,00 |
| Suomen merimuseo | 8,00 |
| Suomen merimuseon museolaivat | 2,00 |
| Urho Kekkosen museo | 6,00 |
| Yli-Lauroselan talomuseo | 4,00 |
Museoviraston järjestämistä erikoisnäyttelyistä pääsymaksu on kuitenkin 2,50―10 euroa.
Museovirasto voi muissa museoissa noudatettavan käytännön mukaisesti jättää 1 ja 2 momentissa tarkoitetun pääsymaksun perimättä tai alentaa sitä taikka osallistua erillisiin yhteislippuihin.
7 §
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2011.
Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2010
Kulttuuri- ja urheiluministeri
Stefan Wallin
Vanhempi hallitussihteeri
Joni Hiitola