1147/2010

Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010

Valtioneuvoston asetus sotainvalidien puolisoiden, leskien ja sotaleskien kuntoutustoiminnasta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä, säädetään valtion talousarviosta 13 päivänä toukokuuta 1988 annetun lain (423/1988) 7 c §:n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 689/2001:

1 §

Kuntoutukseen voidaan hyväksyä kuntoutuksen tarpeessa oleva henkilö:

1) jonka aviopuoliso on vahingoittunut tai sairastunut vuosien 1939―1945 sotien johdosta siten, että hänen sotilasvammalaissa (404/1948) tarkoitettu työkyvyttömyysasteensa on vähintään 50 prosenttia;

2) jonka 1 kohdassa tarkoitetuissa oloissa vahingoittunut tai sairastunut aviopuoliso on kuollut vuonna 1961 tai sen jälkeen, jos aviopuolison työkyvyttömyysaste tämän kuollessa oli vähintään 40 prosenttia;

3) jonka 1 kohdassa tarkoitetuissa oloissa vahingoittunut tai sairastunut aviopuoliso on kuollut vuonna 1961 tai sen jälkeen ja joka saa hänen jälkeensä täyttä huoltoeläkettä, vaikka vahingoittuneen tai sairastuneen työkyvyttömyysastetta ei ole voitu vahvistaa; sekä

4) jonka aviopuoliso on kuollut tai kadonnut sodan johdosta vuosina 1939―1945 ja joka saa sotilasvammalain mukaista huoltoeläkettä.

Lisäedellytyksenä 1 momentin 1 kohdassa on, että aviopuolisot asuvat yhdessä. Sotainvalidin joutuminen laitoshoitoon ei kuitenkaan ole esteenä aviopuolison kuntoutukselle.

Edellä 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua henkilöä, joka myöhemmän avioliiton purkauduttua on uudelleen alkanut saada huoltoeläkettä, ei voida hyväksyä kuntoutukseen.

2 §

Laitoskuntoutusjakson pituus on enintään kaksi viikkoa ja päiväkuntoutusjakson pituus on enintään 15 päivää.

Avokuntoutus voi käsittää enintään 15 hoitokerran sarjan. Hoitosarjasta aiheutuvat kustannukset saavat olla enintään 684 euroa kuntoutettavaa kohti kuitenkin niin, että kotona annettavasta avokuntoutuksesta aiheutuvat kustannukset saavat olla enintään 1 026 euroa kuntoutettavaa kohti.

3 §

Valtiokonttori valitsee kuntoutettavat hakemusten perusteella. Hakemukseen tulee liittää lääkärintodistus, josta ilmenee kuntoutuksen tarve. Avokuntoutusta koskevaan hakemukseen on liitettävä hoitomääräys tai jäljennös siitä.

Kuntoutettavia valittaessa on annettava etusija niille 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuille, joiden aviopuolison työkyvyttömyysaste on 100 prosenttia. Heidän kuntoutuksensa voi tarvittaessa toistua vuosittain.

4 §

Laitoskuntoutus ja päiväkuntoutus annetaan valtiokonttorin hyväksymässä kuntoutuslaitoksessa. Avokuntoutusta voi antaa yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) tarkoitettu palvelujen tuottaja ja itsenäinen ammatinharjoittaja.

Valtiokonttori maksaa kuntoutuksen kustannukset suoraan asianomaisille kuntoutuslaitoksille, palvelujen tuottajille ja itsenäisille ammatinharjoittajille.

5 §

Kuntoutuksesta aiheutuvat menot korvataan valtion vuoden 2011 talousarvioon tarkoitusta varten momentille 33.50.53 varatun määrärahan rajoissa.

6 §

Valtiokonttori antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita tämän asetuksen soveltamisesta ja täytäntöönpanosta.

7 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011 ja se on voimassa 31 päivään joulukuuta 2011.

Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010

Peruspalveluministeri
Paula Risikko

Hallitusneuvos
Riitta Kuusisto

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.