109/2010

Annettu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2010

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2010 maksettavasta mehiläistalouden kansallisesta pesäkohtaisesta tuesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista 28 päivänä joulukuuta 2001 annetun lain (1559/2001) 15 §:n 3 momentin ja 24 §:n 2 momentin nojalla:

1 §
Yleistä

Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001), jäljempänä tukilaki, 6 §:n 4 kohdassa tarkoitettuna muuna kansallisena tukena voidaan myöntää mehiläistalouden toimintaedellytysten turvaamiseksi mehiläistalouden kansallista pesäkohtaista tukea vuodelta 2010 siten kuin tässä asetuksessa säädetään.

2 §
Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1) mehiläistarhaajalla luonnollista henkilöä, luonnollisten henkilöiden muodostamaa yhtymää tai jakamatonta kuolinpesää sekä luonnollisten henkilöiden muodostamaa avointa yhtiötä, kommandiittiyhtiötä, osuuskuntaa, osakeyhtiötä ja yhdistystä taikka säätiötä, julkisoikeudellista yhteisöä, koulutilaa tai vankilatilaa, joka harjoittaa mehiläistaloutta;

2) mehiläisyhteiskunnalla Suomessa sijaitsevan, kesyistä mehiläisistä (Apis mellifera) koostuvan emon, työmehiläisten ja sikiöiden sekä niiden hoitamiseen tarvittavan pesäkaluston muodostamaa kokonaisuutta;

3) tuotantokaudella 1 päivän kesäkuuta 2010 ja 30 päivän syyskuuta 2010 välistä aikaa, mainitut päivät mukaan lukien;

4) toimintapisteellä rakennusta, rakennelmaa tai suojaa, jossa voidaan tehdä mehiläistalouden sadonkorjuutöitä ja kaluston kunnostustöitä tai varastoida satoa ja kalustoa.

3 §
Tuen myöntämisen edellytykset

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että mehiläistarhaaja hallitsee omistajana, vuokramiehenä taikka testamenttiin, muuhun perintöoikeudelliseen saantoon tai muuhun saantokirjaan perustuvan käyttöoikeuden nojalla vähintään viittätoista talvehtinutta mehiläisyhteiskuntaa tuotantokauden 2010 ajan. Tukea ei myönnetä hakuvuoden keväällä tehdyistä jaokkeista eikä parveilun seurauksena syntyneistä uusista mehiläisyhteiskunnista.

Jos kyse on useamman mehiläistarhaajan yhdessä harjoittamasta mehiläistarhauksesta tai yhteisömuodossa harjoitettavasta mehiläistarhauksesta, tukea voidaan myöntää, jos vähintään yksi mehiläistarhausta itse harjoittava mehiläistarhaaja, yhtiömies, jäsen tai osakas täyttää tukilain 3 §:n 2 momentin ikää koskevan edellytyksen.

Tuen myöntämisen perusteena olevia mehiläisyhteiskuntia tulee tuotantokauden aikana hoitaa siten, että niistä voidaan kerätä normaali sato tuen myöntämisvuonna.

Mehiläistarhaajalla tulee olla viimeksi toimitetun tai sitä edeltävän verotuksen mukaan taikka tuen hakemista edeltävänä verovuonna tuloa mehiläistaloustuotteiden myynnistä. Jos tulot eivät käy ilmi suoraan veroilmoituksesta, hakijan tulee osoittaa ne veroilmoituksella sekä pitämällään kirjalla, joista käyvät ilmi mehiläistalouden tulot ja menot.

Jos hakija on aloittanut mehiläistalouden harjoittamisen tuen hakemista edeltävän vuoden aikana tai sen jälkeen eikä voi osoittaa tuloja 4 momentissa tarkoitetulla tavalla, hakijan tulee osoittaa, että hänellä on ollut toiminnan aloittamiseen tarvittavia hankintamenoja.

4 §
Tuotantokaudella tapahtunut mehiläisyhteiskuntamäärän alentuminen

Tukea voidaan myöntää tuotantokaudella tuhoutuneesta mehiläisyhteiskunnasta, jos tuhoutumisen syynä on ollut eläintauti, petoeläimen aiheuttama vahinko tai muu vastaava mehiläistarhaajasta riippumaton poikkeuksellinen syy.

Mehiläisyhteiskuntamäärän alentumisesta on toimitettava selvitys. Jos mehiläisyhteiskuntien määrä on vähentynyt eläintaudin takia, selvityksen liitteenä on lisäksi oltava eläinlääkärin antama todistus.

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että toimitettua selvitystä voidaan pitää luotettavana.

5 §
Vakiintuneen mehiläisyhteiskuntamäärän käyttäminen

Jos tuen myöntämisen perusteena oleva talvehtinut mehiläisyhteiskuntamäärä on ollut vähintään kolmasosan pienempi kuin vakiintunut määrä talvituhojen, eläintautien, petoeläinten aiheuttamien vahinkojen tai muun vastaavan mehiläistarhaajasta riippumattoman poikkeuksellisen syyn takia, tuki voidaan myöntää sen mehiläisyhteiskuntamäärän perusteella, joka on ilmoitettu vuoden 2009 tukihakemuksessa tai joka on todettu tukivuoden 2009 valvonnassa, jos valvonnassa todettu määrä on ilmoitettua pienempi. Vakiintunutta mehiläisyhteiskuntamäärää voidaan käyttää tuen myöntämisen perusteena korkeintaan kahtena peräkkäisenä tukivuonna.

Mehiläisyhteiskuntamäärän alentumisesta on toimitettava selvitys tukihakemuslomakkeen liitteenä. Jos mehiläisyhteiskuntien määrä on alentunut eläintaudin takia, tukihakemuksen liitteenä on lisäksi oltava eläinlääkärin antama todistus.

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että toimitettua selvitystä voidaan pitää luotettavana.

6 §
Tuen suuruus

Pesäkohtaista tukea maksetaan 21,50 euroa vuodessa mehiläisyhteiskuntaa kohti.

7 §
Valvonnasta aiheutuvat seuraamukset

Jos tukihakemuksessa ilmoitetun ja tuen valvonnassa todetun mehiläisyhteiskuntien lukumäärän erotuksen suhde todettuun lukumäärään on:

1) enintään viisi prosenttia tai enintään kaksi mehiläisyhteiskuntaa, tuki maksetaan valvonnassa todetun mehiläisyhteiskuntien lukumäärän mukaisena;

2) yli viisi prosenttia tai yli kaksi mehiläisyhteiskuntaa ja enintään 20 prosenttia, valvonnassa todetusta mehiläisyhteiskuntien lukumäärästä vähennetään todetun ylityksen verran;

3) yli 20 prosenttia, mutta enintään 40 prosenttia, valvonnassa todetusta mehiläisyhteiskuntien lukumäärästä vähennetään todettu ylitys kaksinkertaisena; tai

4) yli 40 prosenttia, tukea ei makseta lainkaan.

8 §
Mehiläisyhteiskuntien hoitotapaan liittyvät seuraamukset

Mehiläisyhteiskunnasta ei myönnetä tukea, jos sen hoitotapa ei täytä 3 §:n 3 momentin vaatimuksia.

Hakijalle ei myönnetä lainkaan tukea, jos hoitotapaan liittyvistä puutteista tai laiminlyönneistä aiheutuvien seuraamusten vuoksi hylättävien mehiläisyhteiskuntien lukumäärä ylittää 50 prosenttia valvonnassa todetusta määrästä.

9 §
Hakemuksen peruuttaminen

Tukihakemusta ei voi peruuttaa sen jälkeen, kun valvonnasta on ilmoitettu tai tuen maksatus on aloitettu.

10 §
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 24 päivänä helmikuuta 2010.

Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2010

Maa- ja metsätalousministeri
Sirkka-Liisa Anttila

Vanhempi hallitussihteeri
Juha Vanhatalo

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.