1738/2009

Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2009

Laki eräistä yliopistouudistukseen liittyvistä tulo- ja varainsiirtoverotusta koskevista säännöksistä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Eräät yliopiston, ylioppilaskunnan ja yliopistorahaston toimintamuodon muutoksiin liittyvät säännökset

Yliopiston, ylioppilaskunnan ja yliopistorahaston ei katsota purkautuvan tuloverotuksessa siltä osin kuin sen varat ja velat siirtyvät toimintaa jatkavalle yhteisölle samoista arvoista seuraavissa tapauksissa:

1) yliopisto siirtää toimintansa ja varansa yliopistolain voimaanpanosta annetun lain (559/2009) 4 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti toimintaa jatkavalle yliopistolle;

2) yliopiston ylioppilaskunta jatkaa yliopistolain voimaanpanosta annetun lain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla toimintaansa uuden yliopiston ylioppilaskuntana;

3) yliopiston ylioppilaskunnat yhdistyvät yliopistolain voimaanpanosta annetun lain 8 §:n 2 ja 6 momentissa tarkoitetulla tavalla;

4) yliopistorahaston omaisuus siirtyy toimintaa jatkavalle yliopistolle yliopistolain voimaanpanosta annetun lain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Toimintansa lopettavan yhteisön verotuksessa poistamatta olevat hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään toimintaa jatkavan yhteisön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty toimintansa lopettaneen yhteisön verotuksessa.

Ennen tämän lain voimaantuloa verovapaaksi katsotun toiminnan käytössä olleen käyttöomaisuuden ja muun omaisuuden verotuksessa vähentämättä olevaksi hankintamenoksi ja pitkävaikutteisten menojen verotuksessa vähentämättä olevaksi määräksi katsotaan 31 päivänä joulukuuta 2009 päättyneeltä tilikaudelta laaditun tilinpäätöksen mukainen omaisuuden ja pitkävaikutteisten menojen kirjanpitoarvo.

2 §
Eräät yliopistouudistukseen liittyvät varainsiirtoverovapaudet

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ― Finlands Universitetsfastigheter Ab, Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ― Helsingfors Universitetsfastigheter Ab ja Aalto-Yliopisto-kiinteistöt Oy eivät ole velvollisia suorittamaan varainsiirtoveroa kiinteistövarallisuuden luovutuksesta, jossa valtio luovuttaa Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevia kiinteistöjä ja arvopapereita.

Yliopisto ja ylioppilaskunta eivät ole velvollisia maksamaan varainsiirtoveroa 1 §:n 1 momentissa tarkoitetuista luovutuksista.

3 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2010.

Lain 1 §:n 1 ja 2 momenttia sovelletaan vuodelta 2009 toimitettavassa verotuksessa ja 3 momenttia sovelletaan vuodelta 2010 toimitettavassa verotuksessa.

Lain 2 §:n 1 momenttia sovelletaan luovutuksiin, jotka tapahtuvat 1 päivänä joulukuuta 2009 tai sen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2010. Lain 2 §:n 2 momenttia sovelletaan luovutuksiin, jotka tapahtuvat viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2010.

HE 244/2009
VaVM 43/2009
EV 252/2009

Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2009

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Hallinto- ja kuntaministeri
Mari Kiviniemi

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.