969/2008

Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2008

Laki merityöaikalain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 9 päivänä huhtikuuta 1976 annettuun merityöaikalakiin (296/1976) uusi 19 b § seuraavasti:

19 b §
Miehistön vaihtokustannusten korvaaminen

Valtio korvaa työnantajalle puolet Suomen ulkopuolella tapahtuvasta miehistön vaihdosta aiheutuvista matkakustannuksista aluksen ja Euroopan unionin jäsenvaltion tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion välillä, jos kysymyksessä on sellainen pääasiassa Suomen ulkomaan meriliikenteessä käytettävä alus, jota tarkoitetaan meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetussa laissa (1277/2007) ja joka on merkitty kauppa-alusluetteloon. Miehistön vaihtokustannuksia, jotka ovat syntyneet aluksen toimiessa Suomeen säännöllisesti suuntautuvassa linjaliikenteessä, ei korvata.

Hakemus matkakustannusten korvaamisesta tehdään kirjallisesti työ- ja elinkeinoministeriölle. Työnantajan oikeus korvaukseen valtion varoista raukeaa, jollei sitä ole haettu yhden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt. Työ- ja elinkeinoministeriön päätökseen saa hakea muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Työnantajalla ei ole tämän pykälän nojalla oikeutta saada valtiolta korvausta merimieslain (423/1978) 52―56 §:ssä tai merimiesten vuosilomalain (433/1984) 16 §:ssä tarkoitetuista matkoista.


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tätä lakia sovelletaan 1 päivänä tammikuuta 2009 ja sen jälkeen aiheutuneista kustannuksista maksettavaan korvaukseen.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 148/2008
LiVM 13/2008
EV 123/2008

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2008

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Liikenneministeri
Anu Vehviläinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.