314/2008

Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2008

Valtioneuvoston päätös Anjalankosken kaupungin, Elimäen kunnan, Jaalan kunnan, Kouvolan kaupungin, Kuusankosken kaupungin ja Valkealan kunnan lakkauttamisesta ja uuden Kouvolan kaupungin perustamisesta

Valtioneuvosto on 19 päivänä joulukuuta 1997 annetun kuntajakolain (1196/1997) 11 §:n 1 momentin ja 6 päivänä kesäkuuta 2003 annetun kielilain (423/2003) 5 §:n nojalla päättänyt:

Kuntajaon muutos

Anjalankosken kaupunki, Elimäen kunta, Jaalan kunta, Kouvolan kaupunki, Kuusankosken kaupunki ja Valkealan kunta lakkautetaan ja tilalle perustetaan niiden nykyiset alueet käsittävä uusi kunta, joka ottaa käyttöönsä Kouvola -nimen ja kaupunki -nimityksen.

Vaikutukset oikeudelliseen ja hallinnolliseen jaotukseen

Uusi kunta kuuluu valtion alue- ja paikallishallinnon sekä Euroopan unionin toiminnassa noudatettavien aluejakojen osalta samoihin tuomiopiireihin ja hallintoalueisiin kuin nykyinen Kouvolan kaupunki.

Vaikutukset kielelliseen jaotukseen

Uusi kunta on suomenkielinen.

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.

Päätöksen tiedoksi saattaminen

Päätös on ilmoitettava asianomaisissa kunnissa niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Päätös ja sen perustelut tulee pitää kunnan ilmoitustaululla, kunnes päätös on saanut lainvoiman.

Päätöksen tiedoksi saattamisesta muutoin vastaa valtiovarainministeriö.

Valitusosoitus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla asianomainen kunta ja sen jäsen.

Muutosta haetaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle osoitettavalla ja toimitettavalla valituskirjelmällä.

Valituskirjelmän on oltava korkeimman hallinto-oikeuden kirjaamossa, Unioninkatu 16, 00130 Helsinki, 30 päivän kuluessa siitä, kun päätös on julkaistu säädöskokoelmassa.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yhteystiedot sekä valituksen kohteena oleva päätös, päätökseen haettava muutos ja haettavan muutoksen perusteet.

Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2008

Hallinto- ja kuntaministeri
Mari Kiviniemi

Ylitarkastaja
Anu Hernesmaa

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.