1169/2007

Annettu Helsingissä 7 päivänä joulukuuta 2007

Laki merimieseläkelain voimaanpanosta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan merimieseläkelain voimaanpanosta 22 päivänä joulukuuta 2006 annetun lain (1291/2006) 4 §:n 4 momentti, 9 §:n 1 momentti ja 22 §:n 1 momentti seuraavasti:

4 §

Uuden lain 81 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetun eläkeotteen toimittaneen eläkelaitoksen sijasta 31 päivään joulukuuta 2012 asti eläkeotteella ilmoitettujen yksityisten alojen työeläkelakien mukaisten työansioiden oikeellisuuden selvittää ja selvityksen perusteella päätöksen antaa se eläkelaitos, joka on järjestänyt eläketurvan selvityksen kohteena olevasta työstä. Otteen toimittanut eläkelaitos siirtää asian toimivaltaisen eläkelaitoksen käsiteltäväksi.

9 §

Jos eläketapahtuma on vuosina 2006―2009, tulevan ajan ansiota määrättäessä otetaan vuoden 2004 työansiona huomioon vuosiansioksi muutettuna se eläkepalkka, jonka perusteella tulevan ajan eläkeosuus olisi laskettu, jos työntekijä olisi tullut työkyvyttömäksi 31 päivänä joulukuuta 2004, ja vuoden 2005 työansiot otetaan huomioon siten kuin uuden lain 82―84 §:ssä säädetään. Tällöin tarkasteluaikana käytetään vastaavasti tulevan ajan ansion perusteena huomioon otettavien vuosien määrää. Jos eläketapahtuma on vuonna 2010, otetaan vuoden 2005 työansiot huomioon siten kuin uuden lain 69, 75 ja 82―84 §:ssä sekä 86 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään ja tarkasteluaika määrätään vastaavasti vuosien 2005―2010 perusteella. Uuden lain 25 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua ansioedellytystä määrättäessä otetaan huomioon työansioita kuntoutushakemuksen vireille tuloa edeltävän viiden kalenterivuoden ajalta.


22 §

Ennen vuotta 1950 syntyneellä pitkäaikaisesti työttömällä työntekijällä on oikeus työttömyyseläkkeeseen siten kuin uuden lain voimaan tullessa voimassa olleessa vanhassa laissa ja sen muuttamisesta annettujen lakien voimaantulosäännöksissä säädetään. Muilta osin työttömyyseläkkeeseen ja sen saajaan sovelletaan, mitä uuden lain voimaan tullessa voimassa olleessa vanhan lain 2 ja 15 e §:ssä, 16 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 4 momentissa, 17 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 4 momentissa sekä työntekijäin eläkelain 17 b §:n 3 momentissa säädetään.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

HE 95/2007
StVM 9/2007
EV 55/2007

Helsingissä 7 päivänä joulukuuta 2007

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Liisa Hyssälä

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.