316/2007

Annettu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2007

Laki kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kestävän metsätalouden rahoituksesta 12 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1094/1996) 15 §:n 3 momentti, 16 §, 28 §:n 1 ja 2 momentti, 29 §:n 2 momentti, 30 § sekä 33 §:n 1 momentti,

sellaisena kuin niistä ovat 28 §:n 2 momentti osaksi laissa 1286/1997 ja 30 § laissa 718/1999, sekä

lisätään 33 §:ään uusi 4 momentti seuraavasti:

15 §
Hoito- ja kunnossapitovelvollisuus

Jos toimenpide on vaarassa menettää huomattavalta osalta merkityksensä 2 momentissa tarkoitetun laiminlyönnin johdosta eikä maanomistaja ole määräajassa noudattanut annettua kehotusta, Maaseutuvirasto voi metsäkeskuksen esityksestä päättää, että toimenpiteeseen myönnetty tuki on osaksi tai kokonaan perittävä takaisin tai laina irtisanottava ja että hoito- ja kunnossapitovelvollisuus lakkaa.


16 §
Alueen käytön muuttaminen

Jos maanomistaja on alkanut käyttää metsänuudistamisaluetta tai kunnostusojituksen hyötyaluetta siten, että alueen käyttö metsätaloudelliseen tarkoitukseen olennaisilta osin estyy, Maaseutuviraston tulee metsäkeskuksen esityksestä määrätä laina alueen osalta heti maksettavaksi takaisin. Jollei tuen loppuunmaksamisesta ole kulunut 15 vuotta, Maaseutuvirasto voi metsäkeskuksen esityksestä määrätä, että alueen osalle myönnetty tuki, lukuun ottamatta 19 §:n 1 momentin mukaista ympäristötukea, on maksettava takaisin valtiolle osaksi tai kokonaan. Maaseutuviraston tehtyä tässä tarkoitetun päätöksen lakkaa alueen hoito- ja kunnossapitovelvollisuus. Tuki peritään takaisin siltä, jonka omistusaikana alueen käyttö on muutettu. Laina peritään velalliselta tai otetaan panttina olevasta kiinteistöstä riippumatta siitä, kenen omistusaikana alueen käyttö on muutettu.

28 §
Rahoituksen takaisinperiminen

Maaseutuviraston tulee metsäkeskuksen esityksestä päättää, että rahoitus peruutetaan, jo maksettu tuki peritään takaisin valtiolle tai laina irtisanotaan, jos rahoitus on käytetty muuhun tarkoitukseen kuin se on myönnetty, rahoituksen saaja on antanut rahoituksen myöntämiseen tai maksamiseen olennaisesti vaikuttaneita virheellisiä tietoja tai jos hän on menetellyt muutoin vilpillisesti siltä osin kuin sanottu menettely on olennaisesti vaikuttanut rahoituksen myöntämiseen ja sen määrään. Ennen kuin rahoitus peruutetaan, jo maksettu tuki peritään takaisin tai laina irtisanotaan tämän momentin mukaisesti, rahoituksen saajalle on varattava tilaisuus korjata virheensä, jos virhe on vähäinen ja jos maastossa oleva virhe on kohtuullisin toimenpitein korjattavissa.

Maaseutuvirasto voi metsäkeskuksen esityksestä päättää, että rahoitus peruutetaan tai tuki peritään takaisin osaksi tai kokonaan taikka että laina irtisanotaan valtioneuvoston asetuksella tarvittaessa tarkemmin säädetyin perustein, jos:

1) rahoitus on myönnetty muuten väärin perustein;

2) rahoituksen myöntämispäätöksessä taikka sen perusteena olleessa asiakirjassa asetettuja, rahoituksen myöntämisen kannalta olennaisia ehtoja ei ole noudatettu; tai

3) rahoituksen peruuttamiseen, takaisinperimiseen tai lainan irtisanomiseen on muu näihin verrattava painava syy.


29 §
Takaisinperimisen seuraamukset

Jos rahoituksen saaja on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt 15 §:ssä tarkoitetun hoito- ja kunnossapitovelvollisuuden tai menetellyt 28 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla eikä tällaisesta menettelystä ole kulunut neljää vuotta, Maaseutuvirasto voi metsäkeskuksen esityksestä korottaa takaisin perittävän tuen tai 1 momentissa tarkoitetun korkoetuuden määrää enintään 20 prosentilla taikka, jos kysymys on erittäin törkeästä menettelystä, enintään 100 prosentilla.


30 §
Valtion saamisen pakkoperintä

Lainan erääntynyt vuotuismaksu ja valtiolle tämän lain nojalla takaisin perittävä rahoitus tai maksettavaksi määrätty muu suoritus saadaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa (367/1961) säädetään.

Tässä laissa ja kestävän metsätalouden rahoituksesta annetussa asetuksessa (1311/1996) tarkoitetun valtion muun kuin lainasaamisen perii Maaseutuvirasto.

Valtion saamisen maksuunpanosta, kannosta ja tilittämisestä on voimassa, mitä eräiden valtion rahasaamisten maksuunpanosta, kannosta ja tilittämisestä annetussa asetuksessa (559/1967) säädetään.

33 §
Muutoksenhaku

Tämän lain mukaiseen metsäkeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Toimivaltainen hallinto-oikeus on se hallinto-oikeus, jonka tuomiopiirissä pääosa kyseessä olevasta metsätalousmaasta sijaitsee.


Sen lisäksi, mitä muutoksenhausta erikseen säädetään, metsäkeskuksella on oikeus valittaa Maaseutuviraston ja hallinto-oikeuden tämän lain nojalla tekemästä päätöksestä, jos Maaseutuviraston päätös poikkeaa metsäkeskuksen esityksestä tai jos hallinto-oikeus on muuttanut metsäkeskuksen taikka Maaseutuviraston päätöstä tai kumonnut sen.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2007.

Metsäkeskuksessa vireillä oleva asia, jota koskeva toimivalta kuuluu tämän lain mukaan Maaseutuvirastolle ja jota koskevaa päätöstä metsäkeskus ei ole tehnyt, siirretään lain voimaan tullessa Maaseutuviraston ratkaistavaksi.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 178/2006
PeVL 45/2006
MmVM 19/2006
EV 281/2006

Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2007

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Maa- ja metsätalousministeri
Juha Korkeaoja

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.