895/2004

Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2004

Laki valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta 27 päivänä kesäkuuta 2003 annetun lain (644/2003) 2―5, 7 ja 9 §, seuraavasti:

2 §

Oikeus etuuteen on vanhemmalla, joka alle kolmivuotiaan lapsensa hoitamisen vuoksi on estynyt tekemästä ansiotyötä ja saa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) mukaista tukea. Etuuden perusteena oleva laskennallinen tulo on 523,61 euroa kuukautta kohden. Tarkemmat säännökset etuuden saamisesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

3 §

Oikeus etuuteen on enintään viideltä vuodelta opintojen perusteella henkilöllä, joka on suorittanut ammatillisen perustutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon taikka alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon. Etuuden perusteena oleva laskennallinen tulo on 523,61 euroa kuukautta kohden.

Ylemmän korkeakoulututkinnon perusteella oikeus etuuteen on viideltä vuodelta, ammattikorkeakoulututkinnon perusteella neljältä vuodelta sekä alemman korkeakoulututkinnon ja ammatillisen perustutkinnon perusteella kolmelta vuodelta. Jos henkilö on suorittanut useampia tutkintoja, oikeus etuuteen on kuitenkin yhteensä enintään viideltä vuodelta.

Ulkomailla suoritettu tutkinto oikeuttaa vastaavasti etuuteen edellyttäen, että henkilö on saanut opintotukilain (65/1994) mukaista opintotukea.

Tarkemmat säännökset etuuden saamisesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

4 §

Etuutta karttuu aikaisintaan 18 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta eläketapahtumaa edeltävän vuoden loppuun saakka. Etuuden saamisen edellytyksenä on, että henkilöllä on 1 §:ssä tarkoitetun lain tai eläkesäännön mukaisia ansiotuloja eläketapahtumaa edeltävän vuoden loppuun mennessä yhteensä vähintään 12 566,70 euroa.

Etuutta ei kuitenkaan kerry sellaiselle henkilölle, joka saa 1 §:ssä mainitussa laissa tai eläkesäännössä tarkoitettua työkyvyttömyys-, työttömyys- tai vanhuuseläkettä.

5 §

Etuutta karttuu 1/8 prosenttia kalenterikuukautta kohden 2 ja 3 §:ssä mainitusta perusteesta. Etuuden laskee ja suorittaa 1 §:ssä tarkoitetun lain mukaista eläketurvaa hoitava työntekijäin eläkelain 10 d §:n mukainen eläkelaitos ja muissa kuin mainitun lainkohdan tarkoittamissa tilanteissa hakijan eläketurvan järjestänyt viimeinen eläkelaitos myöntämänsä etuuden alkamishetkestä lukien, ei kuitenkaan aikaisemmasta ajankohdasta kuin siitä, jolloin eläkkeen hakija on suorittanut 3 §:ssä tarkoitetun tutkinnon. Jos 1 §:ssä tarkoitetun lain mukaista eläketurvaa hoitavia eläkelaitoksia on samanaikaisesti kaksi tai useampia, tämän lain mukaisen etuuden suorittaa se eläkelaitos, jossa eläketurva on järjestetty pääasiallisen ansiotyön perusteella.

7 §

Eläkelaitoksen tämän lain nojalla suorittamaan etuuteen noudatetaan, mitä 1 §:ssä tarkoitetussa laissa tai eläkesäännössä säädetään asian käsittelystä, päätöksen antamisesta, eläkkeen maksamisesta, määräytymisestä ja takaisinperinnästä, tietojen saannista ja luovutuksesta, muutoksenhakumenettelystä sekä lainvoimaisen päätöksen poistamisesta. Eläketurvakeskus antaa hakijalle työntekijäin eläkelain 10 a §:ssä tarkoitetulla tavalla pyynnöstä päätöksen 2―4 §:ssä tarkoitetuista edellytyksistä.

9 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005.

Tämän lain mukaiseen etuuteen on oikeus 2 §:ssä tarkoitetulta ajalta tämän lain voimaantulosta lukien. Opintojen perusteella on oikeus tämän lain mukaiseen etuuteen siltä osin kuin 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu laskennallinen opiskeluaika on tämän lain voimaantulon jälkeen.

Tämän lain 2 ja 3 §:ssä säädetyt rahamäärät vastaavat vuodelle 2004 vahvistettua työntekijäin eläkelain 9 §:n mukaista indeksilukua. Rahamäärät korotetaan laskentahetken tasoon työntekijäin eläkelain 7 b §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen edellyttämiin toimenpiteisiin.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005.

HE 39/2004
StVM 11/2004
EV 86/2004

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2004

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Sinikka Mönkäre

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.