114/2003

Annettu Helsingissä 14 päivänä helmikuuta 2003

Laki valtion eläkelain 23 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 20 päivänä toukokuuta 1966 annetun valtion eläkelain (280/1966) 23 a §:n 7 momentti, sellaisena kuin se on laissa 656/2002, sekä

muutetaan 23 a §:n 1, 2 ja 8 momentti, sellaisina kuin ne ovat viimeksi mainitussa laissa, seuraavasti:

23 a §

Valtion eläkelautakunnassa on puheenjohtaja ja seitsemän jäsentä. Puheenjohtajan tulee olla oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut sekä perehtynyt valtion eläkejärjestelmään. Jäsenistä yksi toimii varapuheenjohtajana ja yhden tulee olla lääkäri. Jäsenistä kolme on määrättävä valtion työmarkkinalaitoksen ehdotuksesta sekä kolme jäsenistä valtion virkamiesten ja työntekijäin edustavimpien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Puheenjohtajan ja lääkärin tulee olla riippumattomia edustettuina olevista työnantaja- ja työntekijätahoista. Muista jäsenistä tulee ainakin yhden olla tuomarinvirkaan oikeuttavan tutkinnon suorittanut henkilö, joka on perehtynyt valtion eläkejärjestelmään. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varamies, josta on voimassa, mitä jäsenestä on säädetty.

Valtioneuvosto määrää valtiovarainministeriön esityksestä puheenjohtajan ja jäsenet enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Heidän oikeudestaan pysyä tehtävässään on muutoin voimassa, mitä tuomarinviran haltijoista on säädetty. Eläkelautakunnan jäsenten tulee olla 25 vuotta täyttäneitä, ja he toimivat tuomarin vastuulla. Jäsenen, joka ei ole aikaisemmin tehnyt tuomarinvalaa tai sitä vastaavaa vakuutusta, on vannottava se ennen tehtäväänsä ryhtymistä. Jos eläkelautakunnan jäsen tai henkilökohtainen varamies eroaa tai kuolee kesken toimikautensa, määrää valtioneuvosto saman viranomaisen tai järjestön ehdotuksesta kuin asianomainen jäsen tai varamies on määrätty hänen tilalleen uuden jäsenen tai varamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.


Valtion eläkelautakunnan ratkaisukokoonpanosta eri asiaryhmissä ja asioiden käsittelystä valtion eläkelautakunnassa sekä valtion eläkelautakunnan hallinnosta ja hallintoasiain käsittelystä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Lautakunta vahvistaa itselleen työjärjestyksen.


Tämä laki tulee voimaan 20 päivänä helmikuuta 2003.

Valtion eläkelautakunnan puheenjohtajat ja jäsenet määrätään tämän lain mukaan ensimmäistä kertaa 1 päivänä maaliskuuta 2003 alkavaksi toimikaudeksi.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 238/2002
StVM 45/2002
EV 234/2002

Helsingissä 14 päivänä helmikuuta 2003

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ministeri
Suvi-Anne Siimes

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.