638/2001

Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001

Laki työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 17 ja 18 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta 3 päivänä elokuuta 1990 annetun lain (763/1990) 17 §:n 1 ja 2 momentti sekä 18 §:n 1 momentti,

sellaisina kuin ne ovat 17 §:n 1 ja 2 momentti laissa 966/2000 sekä 18 §:n 1 momentti laissa 909/1996, seuraavasti:

17 §
Muut koulutusaikaiset etuudet

Opiskelijalle maksetaan korvausta koulutusaikaisista matka- ja muista ylläpitokustannuksista (ylläpitokorvaus) 5,05 euroa päivältä.

Opiskelijalle, joka osallistuu kotikuntansa tai työssäkäyntialueen ulkopuolella järjestettävään koulutukseen, maksetaan majoituksesta aiheutuneiden kustannusten korvauksena 5,05 euroa päivältä. Majoituskorvauksen maksaminen edellyttää, että opiskelija esittää vuokrasopimuksen tai muun luotettavan selvityksen majoituksesta aiheutuvista kustannuksista.


18 §
Vähennetty koulutustuki

Vähennettyyn koulutustukeen on tässä laissa säädetyin edellytyksin oikeus opiskelijalla, joka saa lakisääteistä etuutta, palkkaa tai muuta työtuloa. Vähennettyä koulutustukea maksetaan siten, että koulutustuki ja 80 prosenttia saadun tulon siitä osasta, joka ylittää 127 euroa (suojaosa), voivat kuukaudessa yhteensä nousta määrään, joka koulutustukena olisi muutoin voitu maksaa. Tällöin ei kuitenkaan oteta huomioon niitä sosiaalietuuksia, joita työttömyysturvalain 27 §:n mukaan ei vähennetä työttömyyspäivärahasta. Kuukauden sijasta sovittelujaksona voidaan käyttää myös neljää peräkkäistä kalenteriviikkoa, jolloin suojaosa on vastaava osuus täyden suojaosan määrästä. Kun tulo otetaan huomioon, koulutustukea maksettaessa noudatetaan lisäksi, mitä työttömyysturvalain 18 §:n 2―5 momentissa säädetään sovitellusta työttömyyspäivärahasta.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002.

Päätös ja ilmoitus tämän lain mukaisen tuen määrästä voidaan antaa euromääräisenä jo ennen tämän lain voimaantuloa.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 74/2001
StVM 16/2001
EV 63/2001

Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Peruspalveluministeri
Osmo Soininvaara

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.