Laki poliisilain 23 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 1/1998 (Julkaistu 14.1.1998)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 7 päivänä huhtikuuta 1995 annetun poliisilain ( 493/1995 ) 23 § seuraavasti:
23 §Vaarallisten esineiden ja aineiden haltuunotto
Sen lisäksi, mitä tässä tai muussa laissa säädetään, poliisimiehellä on oikeus ottaa tilapäisesti poliisin haltuun räjähdysaineet ja muut vaaralliset esineet tai aineet siltä, jonka voidaan perustellusti epäillä ikänsä, päihtymyksensä, mielentilansa tai muiden olosuhteiden perusteella aiheuttavan välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.
Koko esineen sijasta saadaan ottaa haltuun sellainen esineeseen kuuluva tai siihen liittyvä osa, jonka poistamisella 1 momentissa tarkoitetun vaaran aiheuttaminen voidaan estää.
Omaisuuden haltuunotosta on laadittava pöytäkirja tai tehtävä merkintä muuhun asiakirjaan.
Ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten haltuunotosta säädetään ampuma-aselaissa (1/1998).
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1998.
HaVM 29/1997
EV 236/1997
Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 1998
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARISisäasiainministeri Jan-Erik Enestam