Laki tuloverolain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 130/1996 (Julkaistu 4.12.1996)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 30 päivänä joulukuuta 1992 annettuun tuloverolakiin ( 1535/92 ) uusi 123 a § seuraavasti:
V OSATAPPIONTASAUS
123 a §Liiketoimintasiirron vaikutus ulkomaisenyhtiön kiinteän toimipaikan tappion vähentämiseen
Yhteisöllä, joka on elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä tarkoitetun liiketoimintasiirron yhteydessä perustettu jatkamaan toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa asuvan yhteisön Suomessa olevassa kiinteässä toimipaikassa harjoittamaa toimintaa, on oikeus vähentää tulostaan kiinteän toimipaikan verotuksessa vahvistettu tappio 119 ja 122 §:ssä säädetyllä tavalla.
Tämä laki tulee voimaan 13 päivänä joulukuuta 1996.
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 1997 toimitettavassa verotuksessa.
VaVM 30/1996
EV 159/1996
Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 1996
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMinisteriArja Alho