Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1399/1995

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki metsästyslain 56 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 28 päivänä kesäkuuta 1993 annetun metsästyslain ( 615/93 ) 56 §:n 1 momentti seuraavasti:

56  §Viranomaiset ja yhteisöt

Metsästystä ja riistanhoitoa koskevia asioita hoitavat valtion viranomaisten lisäksi metsästäjien omatoimisuuteen perustuvat Metsästäjäin keskusjärjestö, riistanhoitopiirit ja riistanhoitoyhdistykset niin kuin tässä laissa säädetään. Metsästystä ja riistanhoitoa koskevia asioita hoitavat lisäksi metsästysseurat ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuvat valtakunnalliset metsästäjäjärjestöt.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996.

LA 26/95

MmVM 7/95

EV 116/95

Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1995

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMaa- ja metsätalousministeriKalevi Hemilä

Sivun alkuun