Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

324/1995

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki liikennevakuutuslain 12 a §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 26 päivänä kesäkuuta 1959 annetun liikennevakuutuslain ( 279/59 ) 12 a §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on 21 päivänä joulukuuta 1984 annetussa laissa (941/84), seuraavasti:

12 a §

Tämän lain mukaisen henkilöön kohdistuneesta vahingosta suoritettavan korvauksen viivästyessä vakuutusyhtiön on maksettava viivästynyt korvaus viivästysajalta korotettuna. Korvauksen korotus vuotta kohden laskettuna on korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukainen. Velvollisuus maksaa korvaus korotettuna ei kuitenkaan koske lakisääteistä vakuutusta harjoittavien vakuutus- ja eläkelaitosten välisiä yhteensovitukseen eikä takautumisoikeuteen perustuvia suorituksia.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1995.

Tätä lakia ei sovelleta asiaan, joka ennen tämän lain voimaantuloa on tullut vireille vakuutusyhtiössä. Säännöksiä korvauksen korotuksesta sovelletaan kuitenkin henkilöön kohdistuneesta vahingosta suoritettavaan sellaiseen korvauserään, jonka eräpäivä on tämän lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.

HE 292/94

TaVM 58/94

Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta 1995

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMinisteriOlli-Pekka Heinonen

Sivun alkuun