1143/1994

Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1994

«Alkoholilaki»

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1  §
Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.

2  §
Lain soveltamisala

Tämä laki koskee alkoholipitoisia aineita, niiden valmistusta, maahantuontia, maastavientiä, myyntiä ja muuta luovutusta, käyttöä, hallussapitoa ja kuljetusta sekä alkoholijuomien mainontaa.

Alkoholipitoisista aineista, jotka ovat lääkkeitä tai lääkevalmisteita, säädetään erikseen.

3  §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) alkoholipitoisella aineella sellaista ainetta tai tuotetta, joka sisältää enemmän kuin 2,8 tilavuusprosenttia etyylialkoholia;

2) denaturoimisella alkoholipitoisen aineen käsittelyä lisäämällä siihen muita aineita siinä tarkoituksessa, että aine tulee nautittavaksi kelpaamattomaksi;

3) alkoholittomalla juomalla nautittavaksi tarkoitettua juomaa, joka sisältää enintään 2,8 tilavuusprosenttia etyylialkoholia; sekä

4) alkoholiyhtiöllä valtion kokonaan omistamaa osakeyhtiötä tai tämän kokonaan omistamaa tytäryhtiötä, jonka tehtävänä on huolehtia sille tässä laissa yksinoikeudeksi säädetyn vähittäismyynnin harjoittamisesta.

Alkoholipitoisia aineita ovat alkoholijuomat, alkoholivalmisteet ja väkiviina, joilla tässä laissa tarkoitetaan:

1) alkoholijuomalla nautittavaksi tarkoitettua juomaa, joka sisältää enintään 60 tilavuusprosenttia etyylialkoholia;

2) miedolla alkoholijuomalla alkoholijuomaa, joka sisältää enintään 22 tilavuusprosenttia etyylialkoholia;

3) väkevällä alkoholijuomalla alkoholijuomaa, joka sisältää enemmän kuin 22 tilavuusprosenttia etyylialkoholia;

4) väkiviinalla etyylialkoholia tai etyylialkoholin vesiliuosta, jossa etyylialkoholia on enemmän kuin 60 tilavuusprosenttia ja joka ei ole denaturoitua; sekä

5) alkoholivalmisteella alkoholipitoista ainetta, joka ei ole alkoholijuoma eikä väkiviina ja joka voi olla denaturoitua.

Nautittavaksi tarkoitettuun alkoholivalmisteeseen, joka sisältää etyylialkoholia enemmän kuin 60 tilavuusprosenttia, sovelletaan tässä laissa samoja säännöksiä kuin väkiviinaan.

Alkoholijuomien muista kuin 2 momentissa säädetyistä määritelmistä, kuvauksesta ja esittelystä sekä raaka- ja lisäaineista säädetään asetuksella.

Alkoholivalmisteista, niiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä ja valvonnasta sekä denaturoimisesta säädetään tarkemmin asetuksella.

2 luku

Alkoholijuomien ja väkiviinan valmistus

4  §
Alkoholijuomien kotivalmistus

Kotitaloudessa saa yksinomaan käymisen avulla valmistaa mietoja alkoholijuomia yksityiseen käyttöön muussa kuin myyntitarkoituksessa sen mukaan kuin asetuksella säädetään.

5  §
Alkoholijuomien ja väkiviinan valmistuslupa

Alkoholijuomien ja väkiviinan valmistusta elinkeinotoimintaansa varten taikka siten kuin sosiaali- ja terveysministeriö siitä tarkemmin määrää, opetus- tai tutkimustarkoituksessa saa harjoittaa se, jolle sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus, jäljempänä tuotevalvontakeskus, on myöntänyt valmistusluvan.

Tuotevalvontakeskus voi myöntää alkoholijuoman tai väkiviinan valmistusluvan sille, jolla harkitaan olevan tähän toimintaan tarvittavat edellytykset ja vaadittava luotettavuus. Tuotevalvontakeskus voi liittää valmistuslupaan rajoituksia, jotka koskevat valmistuksen laajuutta tai valmistettavia alkoholijuomia sekä asettaa valmistukselle ja valmistetun alkoholijuoman tai väkiviinan varastoinnille ja kuljettamiselle valvonnan kannalta tarpeellisia ehtoja.

Alkoholijuomien ja väkiviinan valmistusta saa harjoittaa vain tuotevalvontakeskuksen hyväksymässä valmistuspaikassa, jossa valmistus ja varastointi on järjestetty niin, että tehokas valvonta on mahdollinen.

6  §
Seuraamukset rikkomuksista

Tuotevalvontakeskus voi korvauksetta joko määräajaksi tai pysyvästi peruuttaa valmistusluvan tai kieltää valmistuksen valmistuspaikassa, jollei annettuja säännöksiä, määräyksiä, rajoituksia tai asetettuja ehtoja noudateta taikka luvan saajan katsotaan menettäneen luvan saamisen edellytykset tai luotettavuutensa.

7  §
Jatkokäsittely ja erillinen astiointi

Mitä edellä 5 ja 6 §:ssä säädetään, sovelletaan myös toimintaan, jonka tarkoituksena on jatkokäsitellä tai astioida muualla valmistettua väkiviinaa tai verottamatonta alkoholijuomaa.

3 luku

Alkoholijuomien ja väkiviinan maahantuonti sekä maastavienti

8  §
Alkoholijuomien ja väkiviinan kaupallinen maahantuonti ja väkiviinan maahantuontilupa

Alkoholijuomia saa tuoda maahan kaupalliseen tarkoitukseen:

1) alkoholiyhtiö omaa vähittäismyyntiään varten;

2) jäljempänä 27 §:ssä tarkoitetun tukkumyyntiluvan haltija;

3) omaa käyttöä varten alkoholijuoman valmistusluvan haltija sekä se, jolle tuotevalvontakeskus on myöntänyt 17 §:ssä tarkoitetun käyttöluvan, tehtyään tuotevalvontakeskukselle ilmoituksen toimimisestaan maahantuojana;

4) jäljempänä 14 §:n 1 momentissa tarkoitetun vähittäismyyntiluvan sekä 21 §:ssä tarkoitetun anniskeluluvan haltija luvassa tarkoitettua vähittäismyyntiä tai anniskelua varten tehtyään tuotevalvontakeskukselle ilmoituksen toimimisestaan maahantuojana; sekä

5) ulkovallan Suomessa toimiva edustusto virkakäyttöön.

Väkiviinaa saa tuoda maahan:

1) elinkeinonharjoittaja, jolle tuotevalvontakeskus on myöntänyt maahantuontiluvan; sekä

2) omaa käyttöä varten se, jolle tuotevalvontakeskus on myöntänyt 17 §:ssä tarkoitetun käyttöluvan, tehtyään tuotevalvontakeskukselle ilmoituksen toimimisestaan maahantuojana.

Tuotevalvontakeskus voi myöntää 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun maahantuontiluvan sille, jolla harkitaan olevan tähän toimintaan tarvittavat edellytykset ja vaadittava luotettavuus. Tuotevalvontakeskus voi asettaa maahantuonnille valvonnan kannalta tarpeellisia ehtoja.

9  §
Seuraamukset rikkomuksista

Tuotevalvontakeskus voi korvauksetta joko määräajaksi tai pysyvästi peruuttaa maahantuontiluvan, jollei annettuja säännöksiä, määräyksiä tai asetettuja ehtoja noudateta taikka luvan saajan katsotaan menettäneen luvan saamisen edellytykset tai luotettavuutensa.

10  §
Alkoholijuomien maahantuonti omaa tarvetta varten

Ulkomailta saapuva saa tuoda alkoholijuomia maahan mukanaan omaa tarvettaan varten sen mukaan kuin asetuksella säädetään.

Ulkomailta saapuneen alkoholijuomia sisältävän lähetyksen luovuttamisesta vastaanottajalle säädetään asetuksella.

11  §
Maastavienti-ilmoitus

Elinkeinonharjoittaja, joka vie maasta alkoholijuomia tai väkiviinaa kaupallisiin tarkoituksiin, on velvollinen ennen toiminnan aloittamista tekemään tuotevalvontakeskukselle ilmoituksen toimimisestaan maastaviejänä.

4 luku

Alkoholijuomien ja väkiviinan myynti ja muu luovuttaminen sekä välittäminen

Vähittäismyynti
12  §
Kunnan suostumus

Alkoholijuomien vähittäismyyntiä saa harjoittaa ainoastaan kunnassa, jossa kunnanvaltuusto on antanut siihen suostumuksen.

Milloin kunnanvaltuusto on päättänyt peruuttaa 1 momentissa tarkoitetun suostumuksensa, on vähittäismyynti kunnassa lopetettava viimeistään kahden vuoden kuluttua sen jälkeen, kun sanottu päätös on saanut lainvoiman.

13  §
Alkoholiyhtiön vähittäismyynti

Alkoholiyhtiöllä on 14 §:ssä tarkoitettua myyntiä lukuun ottamatta yksinoikeus harjoittaa alkoholijuomien vähittäismyyntiä.

Alkoholiyhtiö saa harjoittaa 1 momentissa tarkoitettujen alkoholijuomien vähittäismyyntiä vain tuotevalvontakeskuksen hyväksymässä alkoholijuomamyymälässä, joka sijainniltaan on asianmukainen ja jossa valvonta voidaan järjestää tehokkaasti.

Sen estämättä mitä 2 momentissa säädetään, alkoholiyhtiö voi harjoittaa alkoholijuomien vähittäismyyntiä lähettämällä niitä tilaajalle tai ostajalle sen mukaan kuin asetuksella säädetään.

14  §
Vähittäismyyntilupa

Käymisteitse valmistetun enintään 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyyntiä saa alkoholiyhtiön lisäksi harjoittaa se, jolle lääninhallitus on myöntänyt tätä koskevan vähittäismyyntiluvan.

Käymisteitse valmistetun enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyyntiä saa alkoholiyhtiön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön määräämin ehdoin tuotevalvontakeskuksen luvalla harjoittaa se, jolle on myönnetty lupa kyseisen tuotteen valmistamiseen.

Alkoholijuoman vähittäismyyntilupa voidaan myöntää sille, jolla harkitaan olevan tähän toimintaan tarvittavat edellytykset ja vaadittava luotettavuus.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua vähittäismyyntiä saa harjoittaa vain lääninhallituksen tai tuotevalvontakeskuksen hyväksymässä myyntipaikassa, joka paikan sijainnin ja myyntitilojen sekä toiminnan osalta on asianmukainen ja jossa myynti on järjestetty niin, että tehokas valvonta on mahdollinen.

15  §
Seuraamukset rikkomuksista

Luvan myöntävä viranomainen voi antaa 14 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetun vähittäismyyntiluvan haltijalle huomautuksen tai kirjallisen varoituksen taikka supistaa myyntiaikoja tai korvauksetta peruuttaa myyntiluvan joko määräajaksi tai pysyvästi, jos:

1) myyntipaikassa on rikottu tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä;

2) luvan saajan katsotaan menettäneen luvan saamisen edellytykset tai luotettavuutensa; tai

3) myyntipaikassa on ilmennyt järjestyshäiriöitä tai muita väärinkäytöksiä.

Tuotevalvontakeskus voi antaa alkoholiyhtiölle huomautuksen, kirjallisen varoituksen tai korvauksetta kieltää myynnin alkoholijuomamyymälässä joko määräajaksi tai pysyvästi, jos myymälässä:

1) on rikottu tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä; tai

2) on ilmennyt järjestyshäiriöitä tai muita väärinkäytöksiä.

Poliisi voi, milloin järjestyksen ylläpitäminen alkoholijuomamyymälässä tai 14 §:n 4 momentissa tarkoitetussa myyntipaikassa niin vaatii, keskeyttää myynnin siellä tilapäisesti, enintään vuorokauden ajaksi. Keskeyttämisestä on viipymättä ilmoitettava lääninhallitukselle.

16  §
Vähittäismyyntikiellot

Alkoholijuomaa ei saa alkoholijuomamyymälässä tai 14 §:n 4 momentissa tarkoitetussa myyntipaikassa myydä:

1) henkilölle, joka on kahtakymmentä vuotta nuorempi, kuitenkin niin että mietoa alkoholijuomaa voidaan myydä kahdeksantoista vuotta täyttäneelle;

2) häiritsevästi käyttäytyvälle tai selvästi päihtyneelle; tai

3) jos on aihetta olettaa alkoholijuoman väärinkäyttöä tai sen luvatonta luovuttamista tai välittämistä.

17  §
Väkiviinan myynti ja alkoholijuoman erityismyynti sekä käyttölupa

Alkoholiyhtiö, väkiviinan tai alkoholijuoman valmistaja sekä 27 §:ssä tarkoitettu tukkumyynnin harjoittaja voi myydä väkiviinaa sekä erityismyyntinä alkoholijuomaa:

1) yritykselle, laitokselle taikka ammatin- tai elinkeinonharjoittajalle, joka tarvitsee väkiviinaa tai alkoholijuomaa työssään tai tuotteittensa valmistuksessa ja jolle tuotevalvontakeskus on myöntänyt alkoholijuoman tai väkiviinan käyttöluvan;

2) apteekeille, erikoissairaanhoitolaissa (1062/89) tarkoitetuille sairaaloille ja terveyskeskuksille lääkintätarkoituksiin käytettäväksi; sekä

3) tullilain (573/78) 25 §:ssä tarkoitetulle muonitusvarastolle, tullilain 30 §:ssä tarkoitetulle verottomien tavaroiden myymälälle, tulliverolain (575/78) 7 b §:ssä tarkoitettuun muonitukseen sekä tulliverolain 16 a §:ssä mainittuihin diplomaattisiin tarkoituksiin.

Tullilaissa tarkoitetun muonitusvaraston pitäjä voi myydä alkoholijuomaa sanotun lain 25 §:ssä mainittuun tarkoitukseen.

Tuotevalvontakeskus voi myöntää 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun käyttöluvan sille, jolla harkitaan olevan alkoholijuoman tai väkiviinan perusteltu käyttötarve sekä toimintaan tarvittavat edellytykset ja vaadittava luotettavuus. Tuotevalvontakeskus voi liittää käyttölupaan rajoituksia, jotka koskevat osto-oikeutta, sekä asettaa käytölle ja varastoinnille valvonnan kannalta tarpeellisia ehtoja.

18  §
Seuraamukset rikkomuksista

Tuotevalvontakeskus voi korvauksetta joko määräajaksi tai pysyvästi peruuttaa käyttöluvan, jollei annettuja säännöksiä, määräyksiä, rajoituksia tai asetettuja ehtoja noudateta taikka luvan saajan katsotaan menettäneen luvan saamisen edellytykset tai luotettavuutensa.

19  §
Vähittäismyyntiä koskevat tarkemmat säännökset

Alkoholijuomien vähittäismyyntiajoista, vähittäismyynnissä hyväksyttävistä maksutavoista ja vähittäismyyntihenkilökunnan ikärajoista säädetään asetuksella.

Anniskelu
20  §
Kunnan suostumus

Alkoholijuomien anniskelua saa harjoittaa ainoastaan kunnassa, jossa kunnanvaltuusto on antanut siihen suostumuksen.

Kunnan suostumusta ei tarvita anniskeluun liikennevälineessä sen kulkiessa liikenteessä usean kunnan alueella.

Milloin kunnanvaltuusto on päättänyt peruuttaa 1 momentissa tarkoitetun suostumuksensa, on anniskelu kunnassa lopetettava viimeistään kahden vuoden kuluttua sen jälkeen, kun sanottu päätös on saanut lainvoiman.

21  §
Anniskelulupa

Alkoholijuomien anniskelua saa harjoittaa se, jolle on myönnetty anniskelulupa. Anniskeluluvan myöntää tuotevalvontakeskus lukuun ottamatta lupaa anniskella yksinomaan käymisteitse valmistettuja enintään 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältäviä alkoholijuomia, jolloin luvan myöntää lääninhallitus.

Anniskelulupa voidaan myöntää toistaiseksi tai tilapäisesti sille, jolla harkitaan olevan tähän toimintaan tarvittavat edellytykset ja vaadittava luotettavuus. Tilapäinen anniskelulupa voidaan myöntää vain erityisistä syistä sen mukaan kuin asetuksella säädetään.

Anniskelua saa harjoittaa vain anniskeluluvan myöntävän viranomaisen hyväksymässä anniskelupaikassa, joka paikan sijainnin ja anniskelutilojen sekä toiminnan osalta on asianmukainen. Anniskella saa ainoastaan anniskeluluvan myöntävän viranomaisen hyväksymällä anniskelualueella, jossa valvonta voidaan tehokkaasti järjestää. Anniskelualuetta voidaan muuttaa vain anniskeluluvan myöntävän viranomaisen suostumuksella.

Anniskelulupa voidaan jättää myöntämättä tai anniskeluluvan myöntävä viranomainen voi rajoittaa anniskeluaikaa, anniskelualuetta, anniskeltavien alkoholijuomien lajeja tai asiakaspaikkojen lukumäärää, jos viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi tämän lain tarkoituksen saavuttamiseksi.

22  §
Seuraamukset rikkomuksista

Lääninhallitus voi antaa luvanhaltijalle huomautuksen sekä lääninhallitus ja tuotevalvontakeskus kumpikin antaa myöntämänsä luvan haltijalle kirjallisen varoituksen tai korvauksetta rajoittaa myöntämäänsä lupaa supistamalla anniskeluaikaa, anniskelualuetta tai anniskeltavien alkoholijuomien lajeja taikka korvauksetta peruuttaa myöntämänsä luvan joko määräajaksi tai pysyvästi, jos:

1) anniskelupaikassa on rikottu tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä, määräyksiä tai rajoituksia;

2) luvan saajan katsotaan menettäneen luvan saamisen edellytykset tai luotettavuutensa; tai

3) anniskelupaikassa on ilmennyt järjestyshäiriöitä tai muita väärinkäytöksiä.

Poliisi voi, milloin järjestyksen ylläpitäminen anniskelupaikassa niin vaatii, keskeyttää anniskelun siellä tilapäisesti, enintään vuorokauden ajaksi. Keskeyttämisestä on viipymättä ilmoitettava lääninhallitukselle.

23  §
Anniskelupaikan järjestys

Päihtynyttä ei saa päästää anniskelupaikkaan. Asiakas, joka käyttäytyy häiritsevästi tai jonka päihtymys on selvästi havaittavissa, on poistettava anniskelupaikasta.

Anniskeltu alkoholijuoma on nautittava anniskelualueella. Anniskellun tai anniskelua varten ravintolaan toimitetun alkoholijuoman vähittäismyynti tai muu pois kuljettaminen anniskelupaikasta on kielletty.

Anniskelupaikassa tulee olla vastaava hoitaja ja hänellä tarpeellinen määrä sijaisia, jotka anniskeluluvan haltija määrää. Anniskeluluvan haltija sekä anniskelupaikan vastaava hoitaja ja hänen sijaisensa ovat velvollisia huolehtimaan siitä, että anniskelupaikassa noudatetaan tämän lain säännöksiä.

24  §
Anniskelukiellot

Alkoholijuomaa ei saa anniskella:

1) kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle;

2) häiritsevästi käyttäytyvälle tai selvästi päihtyneelle; tai

3) jos on aihetta olettaa alkoholijuoman väärinkäyttöä.

25  §
Vähimmäisjuomavalikoima

Anniskelupaikassa tulee olla saatavana riittävä valikoima mietoja alkoholijuomia sekä kohtuuhintaisia alkoholittomia juomia.

26  §
Anniskelua koskevat tarkemmat säännökset

Anniskeluajoista, anniskelumääristä, maksutavoista ja laskunantovelvollisuudesta anniskelussa, anniskeluhenkilökunnan ikärajoista sekä alkoholijuomavaraston luovuttamisesta liikkeen toiminnan loppuessa tai sen siirtyessä toiselle omistajalle säädetään asetuksella.

Tukkumyynti
27  §
Alkoholijuomien ja väkiviinan tukkumyyntilupa

Alkoholijuoman tukkumyyntiä saa harjoittaa se, jolle tuotevalvontakeskus on myöntänyt luvan tämän alkoholijuoman valmistukseen tai tukkumyyntiin.

Väkiviinan tukkumyyntiä saa harjoittaa se, jolle tuotevalvontakeskus on myöntänyt luvan väkiviinan valmistukseen, maahantuontiin tai tukkumyyntiin.

Tuotevalvontakeskus voi myöntää alkoholijuoman tai väkiviinan tukkumyyntiluvan sille, jolla harkitaan olevan tähän toimintaan tarvittavat edellytykset ja vaadittava luotettavuus. Tuotevalvontakeskus voi asettaa tukkumyynnille valvonnan kannalta tarpeellisia ehtoja.

28  §
Seuraamukset rikkomuksista

Tuotevalvontakeskus voi korvauksetta joko määräajaksi tai pysyvästi peruuttaa tukkumyyntiluvan, jollei annettuja säännöksiä, määräyksiä tai asetettuja ehtoja noudateta taikka luvan saajan katsotaan menettäneen luvan saamisen edellytykset tai luotettavuutensa.

Luovuttaminen, välittäminen ja oma käyttö
29  §
Väkiviinan luovuttaminen, välittäminen ja oma käyttö

Väkiviinan valmistaja, maahantuoja tai tukkumyyjä saa luovuttaa ja välittää väkiviinaa ainoastaan 17 §:ssä tarkoitettua myyntiä varten tai vientiin taikka toiselle elinkeinonharjoittajalle, jolla on lupa tai oikeus myydä väkiviinaa.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, väkiviinan valmistaja, maahantuoja tai tukkumyyjä voi käyttää ja luovuttaa valmistamaansa tai maahan tuomaansa väkiviinaa tuotevalvontakeskuksen asettamin ehdoin laadunvalvontatarkoituksiin sekä, saatuaan tuotevalvontakeskukselta siihen 17 §:ssä tarkoitetun käyttöluvan, käyttää sitä omassa työssään tai tuotteittensa valmistuksessa.

30  §
Verottamattoman alkoholijuoman luovuttaminen ja oma käyttö

Alkoholijuoman valmistaja, maahantuoja tai tukkumyyjä saa luovuttaa verottamatonta alkoholijuomaa ainoastaan vientiin tai 17 §:ssä säädetyin rajoituksin erityismyyntiin taikka alkoholiyhtiöille vähittäismyyntiä varten.

Sen estämättä mitä 1 momentissa säädetään, alkoholijuoman valmistaja, maahantuoja tai tukkumyyjä voi käyttää ja luovuttaa verottamatonta alkoholijuomaa tuotevalvontakeskuksen asettamin ehdoin laadunvalvontatarkoituksiin sekä, saatuaan tuotevalvontakeskukselta siihen 17 §:ssä tarkoitetun käyttöluvan, käyttää sitä omassa työssään tai tuotteittensa valmistuksessa.

31  §
Alkoholijuoman välittäminen

Alkoholijuoman välittäminen palkkiota vastaan on kielletty, jollei tästä laista tai sen nojalla annetuista säännöksistä muuta johdu. Alkoholijuoman välittäminen on kielletty myös ilman palkkiota henkilöille, joille 16 §:n mukaan ei saa myydä alkoholijuomia.

Alkoholijuomien myynti ulkomaanliikenteessä
32  §
Liikennevälineet ja verottomat myymälät

Alkoholijuomien myynnistä ja myynnin valvonnasta Suomen ja ulkomaiden välillä kulkevissa liikennevälineissä säädetään asetuksella.

Alkoholijuomien myynnistä verottomien tavaroiden myymälästä säädetään erikseen.

5 luku

Mainonta

33  §
Mainonnan säätely

Väkevän alkoholijuoman mainonta, epäsuora mainonta ja muu myynninedistämistoiminta on kiellettty.

Miedon alkoholijuoman ja vähintään 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän juoman mainonta, epäsuora mainonta ja kuluttajiin kohdistuva muu myynninedistämistoiminta sekä sen liittäminen muun tuotteen tai palvelun mainontaan ja myynninedistämistoimintaan on kielletty, jos:

1) se kohdistuu alaikäisiin tai muihin henkilöihin, joille alkoholijuomaa ei 16 §:n mukaan saa myydä, taikka siinä kuvataan tällaisia henkilöitä;

2) siinä yhdistetään alkoholin käyttö ajoneuvolla ajamiseen;

3) siinä korostetaan alkoholijuoman alkoholipitoisuutta myönteisenä ominaisuutena;

4) siinä kuvataan alkoholin runsasta käyttöä myönteisesti taikka raittius tai alkoholin kohtuukäyttö kielteisesti;

5) siinä luodaan kuva, että alkoholin käyttö lisää suorituskykyä taikka edistää sosiaalista tai seksuaalista menestystä;

6) siinä luodaan kuva, että alkoholilla on lääkinnällisiä tai terapeuttisia ominaisuuksia tai että se piristää, rauhoittaa tai on keino ristiriitojen ratkaisemiseksi; sekä

7) se on hyvän tavan vastaista, siinä käytetään kuluttajan kannalta sopimatonta menettelyä taikka annetaan muutoin alkoholista, sen käytöstä, vaikutuksista tai muista ominaisuuksista totuuden vastaista taikka harhaanjohtavaa tietoa.

Epäsuorana mainontana pidetään erityisesti 1 ja 2 momentissa tarkoitetun juoman ja alkoholijuoman myynnin edistämistä muun hyödykkeen mainonnan yhteydessä siten, että muun hyödykkeen tunnuksena käytetään sellaisenaan tai tunnistettavasti muunnettuna 1 tai 2 momentissa tarkoitetulle juomalle tai alkoholijuomalle vakiintunutta tunnusta tai että siitä muutoin välittyy mielikuva tietystä 1 tai 2 momentissa tarkoitetusta juomasta tai alkoholijuomasta.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, väkevän alkoholijuoman mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa voidaan harjoittaa siten kuin sosiaali- ja terveysministeriö siitä tarkemmin määrää:

1) tuotevalvontakeskuksen hyväksymässä majoitus- ja ravitsemisalan tai vähittäismyynnin ammattijulkaisussa tai muussa alkoholijuomien myyntiin osallistuville levitettävässä painokirjoituksessa, jonka levikki ja levitystapa ovat sosiaali- ja terveysministeriön antamien määräysten mukaisia; sekä

2) alkoholijuomien anniskelupaikoissa, vähittäismyyntipaikoissa ja valmistuspaikoissa.

Tuotevalvontakeskus voi peruuttaa 4 momentissa tarkoitetun hyväksymisensä, jos:

1) ammattijulkaisun tai painokirjoituksen levikissä tai levitystavassa on tapahtunut muutos;

2) tuotevalvontakeskukselle ei ole ilmoitettu kaikkia hyväksymisen kannalta tärkeitä tietoja; tai

3) julkaisemisessa on tapahtunut väärinkäytöksiä.

Mitä 1―3 momentissa säädetään, ei sovelleta mainontaan sellaisessa Suomessa levitettävässä ulkomaisessa painokirjoituksessa, jonka pääasiallinen tarkoitus ei ole alkoholijuomien mainonta.

Alkoholijuomien valmistaja, maahantuoja tai tukkumyyjä voi antaa 1 momentin säännösten estämättä alkoholijuomien myyntiin osallistuville tietoa tuotteensa hinnasta, koostumuksesta, ominaisuuksista ja valmistamisesta sekä muita vastaavia tietoja siten kuin sosiaali- ja terveysministeriö siitä tarkemmin määrää.

6 luku

Alkoholijuomien ja väkiviinan hallussapito ja kuljetus sekä verottamattomien alkoholijuomien varastointi

34  §
Hallussapito ja kuljetus

Alkoholijuomaa ei saa pitää hallussa tai kuljettaa, jos se ei ole laillisesti valmistettu tai maahantuotu.

Alkoholijuomaa ei saa pitää hallussaan eikä kuljettaa henkilö, joka ei ole täyttänyt kahtakymmentä vuotta. Kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö saa kuitenkin pitää hallussaan ja kuljettaa mietoa alkoholijuomaa.

Väkiviinaa saa pitää hallussaan tai kuljettaa ainoastaan se, jolla tämän lain mukaan on lupa tai oikeus valmistaa, maahantuoda, myydä tai käyttää väkiviinaa.

Alkoholijuomien ja väkiviinan kauttakuljetuksesta säädetään erikseen.

35  §
Verottamattomien alkoholijuomien varastot

Alkoholiyhtiö sekä valmistus- ja tukkumyyntiluvan haltija voivat säilyttää verottamattomia alkoholijuomia tuotevalvontakeskuksen hyväksymässä varastointipaikassa, jossa tehokas valvonta on mahdollinen.

Verottamattomien alkoholijuomien varaston pitämiseen tarvittavasta luvasta säädetään erikseen.

7 luku

Alkoholiyhtiö

36  §
Alkoholiyhtiön tehtävät

Alkoholiyhtiön tehtävänä on:

1) huolehtia sille tässä laissa yksinoikeudeksi säädetyn vähittäismyynnin harjoittamisesta;

2) siinä laajuudessa kuin sosiaali- ja terveysministeriö siitä tarkemmin määrää, harjoittaa alkoholitutkimusta, seurata alkoholiolojen kehitystä sekä harjoittaa alkoholin käytöstä aiheutuvia haittoja koskevaa tiedotusta, valistusta ja muuta alkoholia koskevaa terveyskasvatusta; sekä

3) antaa vuosittain valtioneuvostolle kertomus alkoholiolojen kehityksestä ja niistä toimenpiteistä, joihin yhtiö on ryhtynyt edellä 1 §:ssä määritellyn tarkoituksen saavuttamiseksi.

Alkoholiyhtiön muista tehtävistä ja toimialasta säädetään yhtiön yhtiöjärjestyksessä.

Alkoholiyhtiön 1 momentin 2 kohdassa määrättyjen tehtävien hoitamista varten on valtion talousarvioon vuosittain otettava määräraha, joka vastaa vähintään 0,7 prosenttia alkoholijuomaveron arvioidusta vuotuisesta tuotosta.

37  §
Hallintoneuvosto

Alkoholiyhtiöllä on hallintoneuvosto, johon kuuluu kaksitoista varsinaista jäsentä. Valtioneuvosto määrää hallintoneuvoston jäsenet neljäksi kalenterivuodeksi kerrallaan nimeten samalla puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Hallintoneuvoston jäsen voidaan vapauttaa tehtävästään toimikauden kestäessä, jolloin hänen tilalleen on määrättävä uusi jäsen jäljellä olevaksi kaudeksi.

38  §
Ministeriöiden edustus

Sosiaali- ja terveysministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön edustajalla on oikeus seurata asiain käsittelyä ja oikeus ottaa osaa keskusteluun hallintoneuvoston kokouksessa sekä yhtiökokouksessa.

39  §
Osakeyhtiötä koskevat säännökset

Jos tässä laissa ei toisin säädetä, alkoholiyhtiöön sovelletaan osakeyhtiöistä voimassa olevia säännöksiä.

8 luku

Ohjaus ja valvonta

40  §
Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta

Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonnan ylin johto ja ohjaus kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarvittaessa määräyksiä:

1) valmistusluvan, maahantuontiluvan, vähittäismyyntiluvan, anniskeluluvan sekä tukkumyyntiluvan myöntämiseen tarvittavista edellytyksistä ja hakijalta vaadittavasta luotettavuudesta;

2) alkoholijuomamyymälän, 14 §:n 4 momentissa tarkoitetun myyntipaikan sekä anniskelupaikan asianmukaisesta sijainnista;

3) anniskelutilojen, 14 §:n 4 momentissa tarkoitetun alkoholijuoman myyntitilojen sekä anniskelu- ja myyntitoiminnan asianmukaisuudesta;

4) väkiviinan ja alkoholijuomien käyttöluvan myöntämisen edellyttämästä perustellusta käyttötarpeesta, luvan myöntämiseen tarvittavista edellytyksistä ja hakijalta vaadittavasta luotettavuudesta;

5) tehokkaan valvonnan edellyttämistä järjestelyistä alkoholijuoman tai väkiviinan valmistuksessa ja varastoinnissa, alkoholijuomamyymälässä ja 14 §:n 4 momentissa tarkoitetussa myyntipaikassa sekä anniskelualueella;

6) alkoholijuomien mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa koskevien säännösten noudattamisesta; sekä

7) alkoholijuomien hinnoitteluperusteista.

41  §
Tuotevalvontakeskuksen toimivalta

Tuotevalvontakeskus valvoo sosiaali- ja terveysministeriön alaisena:

1) alkoholipitoisten aineiden valmistusta, maahantuontia ja maastavientiä;

2) alkoholijuomien tukkumyyntiä;

3) alkoholiyhtiön harjoittamaa vähittäismyyntiä;

4) alkoholijuomien myyntiä ja muuta luovutusta verottamattomien alkoholijuomien varastoista;

5) alkoholijuomien anniskelua tuotevalvontakeskuksen myöntämän luvan nojalla toimivissa anniskelupaikoissa;

6) väkiviinan myyntiä ja alkoholijuoman erityismyyntiä sekä näiden käyttölupaan perustuvaa käyttöä;

7) alkoholijuomien mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa koskevien säännösten noudattamista;

8) alkoholijuoman ja väkiviinan luvattomaan valmistukseen soveliaiden kojeiden tai niiden osien maahantuontia, valmistusta ja myyntiä; sekä

9) Suomen ja ulkomaiden välillä liikenteessä kulkevien liikennevälineiden alkoholijuomien myyntiä.

Tuotevalvontakeskus ohjaa lääninhallituksia valvonnan toteuttamisessa.

42  §
Lääninhallituksen toimivalta

Lääninhallitus valvoo alueellaan alkoholijuomien vähittäismyyntiä ja anniskelua sekä alkoholijuomien mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa koskevien säännösten noudattamista.

43  §
Valmistajan ja maahantuojan vastuu

Alkoholijuoman valmistaja ja maahantuoja vastaavat kulutukseen luovuttamansa alkoholijuoman laadusta ja koostumuksesta sekä siitä, että tuote ja sen päällysmerkinnät ja muu esittely ovat siitä annettujen säännösten ja määräysten mukaisia.

Tuotevalvontakeskus ohjaa ja valvoo valmistajan ja maahantuojan vastuun toteutumista.

44  §
Tarkastus- ja tiedonsaantioikeus

Tuotevalvontakeskuksella on tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvontaa varten oikeus:

1) päästä tarkastamaan valmistuspaikan, varastointipaikan ja myyntipaikan tiloja ja toimintaa, alkoholipitoisen aineen kuljetuksia sekä valvonnassa tarvittavia asiakirjoja;

2) ottaa ja saada korvauksetta valvontaa varten tarvittavat näytteet; sekä

3) saada valvonnan kannalta tarpeelliset ilmoitukset, tiedot ja asiakirjat.

Lääninhallituksella on tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvontaa varten oikeus:

1) päästä tarkastamaan anniskelupaikan ja vähittäismyyntipaikan tiloja ja toimintaa sekä valvonnassa tarvittavia asiakirjoja; sekä

2) saada valvonnan kannalta tarpeelliset ilmoitukset, tiedot ja asiakirjat.

45  §
Salassapitovelvollisuus

Joka tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä suorittaessaan on saanut tietoja yksityisen tai yhteisön taloudellisesta asemasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, ei saa ilmaista niitä eikä käyttää oikeudettomasti, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, anna tähän suostumustaan.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei estä tietojen antamista toiselle valvontaviranomaiselle valvontatehtävää varten eikä syyttäjä- tai poliisiviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi tai syytteeseen panemiseksi. Tiedon vastaan ottaneella viranomaisella on tällöin sama salassapitovelvollisuus kuin 1 momentissa säädetään.

Valvontaviranomainen saa 1 momentin estämättä antaa Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten edellyttämiä tietoja sopimusten edellyttämille ulkomaisille toimielimille, kansainvälisille järjestöille ja yhteistyöhön osallistuville valtioille.

46  §
Muut valvontaviranomaiset

Poliisi valvoo yleistä järjestystä alkoholipitoisten aineiden vähittäismyynti- ja anniskelupaikoissa.

Rajavartiolaitoksen ja tullilaitoksen valvontatehtävästä säädetään erikseen.

47  §
Virka-apu

Tuotevalvontakeskuksen ja lääninhallituksen asianomaisella virkamiehellä on oikeus saada muilta viranomaisilta virka-apua tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvomiseksi ja täytäntöönpanemiseksi sekä alkoholipitoisten aineiden väärinkäytön selvittämiseksi.

48  §
Ohjeiden antaminen sekä uhkasakko ja teettäminen

Jos alkoholijuoman mainontakiellon tai muun 33 §:ssä tarkoitetun markkinointi- tai myynninedistämistoimintaa koskevan säännöksen noudattamisen valvontaa suoritettaessa tai muuten havaitaan epäkohtia taikka säännösten tai määräysten vastaista toimintaa, tuotevalvontakeskuksen tai lääninhallituksen tulee antaa asianmukaiset ohjeet epäkohtien poistamiseksi taikka virheellisen toiminnan lopettamiseksi sekä asetettava määräaika, jonka kuluessa näin on meneteltävä.

Jollei korjausta ole tapahtunut asetetussa määräajassa taikka jos ohjeissa mainittua toimintaa ei ole lopetettu tai jos se on uudistettu asetetun määräajan jälkeen, tuotevalvontakeskus tai lääninhallitus voi asettaa tehosteeksi uhkasakon tai uhan, että vaadittu toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella sen mukaan kuin uhkasakkolaissa (1113/90) säädetään, jollei tässä laissa toisin säädetä.

49  §
Valvontaviranomaisen kiellot ja turvaamistoimet

Jos alkoholijuomaa mainostetaan tai harjoitetaan muuta 33 §:n vastaista markkinointi- tai myynninedistämistoimintaa, tuotevalvontakeskus tai lääninhallitus voi kieltää tämän toimen tilaajaa tai toimeenpanijaa sekä näiden palveluksessa olevaa jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista toimintaa.

Tuotevalvontakeskus voi kieltää alkoholijuoman luovuttamisen markkinoille tai korvauksetta velvoittaa poistamaan alkoholijuoman markkinoilta, jos tuote tai sen esittely ovat siitä annettujen säännösten ja määräysten vastaisia tai jos juoman laatua tai siitä mahdollisesti aiheutuvia terveydellisiä haittoja ja vaaroja ei ole asianmukaisesti valvottu tai jos kielto on muutoin perusteltua ihmisten terveyden suojelemiseksi.

Jos 1 ja 2 momentissa tarkoitetun säännösten ja määräysten vastaisen tai terveydelle haitallisen menettelyn jatkaminen tai toistaminen on menettelyn laajuuden tai merkityksen johdosta tarpeen kiireellisesti estää, tuotevalvontakeskus voi väliaikaisesti ennen asian lopullista ratkaisemista antaa tätä tarkoittavan kiellon. Väliaikaista kieltoa koskeva määräys tulee voimaan heti, ja se voidaan peruuttaa ennen asian lopullista ratkaisemista.

50  §
Oikaisu sekä uhkasakko ja teettäminen

Tuotevalvontakeskus voi 49 §:n 1 ja 2 momentissa tai lääninhallitus 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta päättäessään velvoittaa kiellon saaneen suorittamaan asetetussa määräajassa ja määrätyllä tavalla oikaisutoimen, jos sitä säännösten vastaisesta menettelystä aiheutuvien ilmeisten haittojen vuoksi on pidettävä tarpeellisena.

Tuotevalvontakeskus tai lääninhallitus voi tehostaa tämän lain säännösten perusteella antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että asetetun määräajan jälkeen tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella sen mukaan kuin uhkasakkolaissa säädetään, jollei tässä laissa toisin säädetä.

9 luku

Muutoksenhaku

51  §
Muutoksenhaku tuotevalvontakeskuksen, lääninhallituksen ja alkoholiyhtiön päätökseen

Muutosta tuotevalvontakeskuksen ja lääninhallituksen tämän lain nojalla antamaan päätökseen, jollei tällaisesta päätöksestä ole säädetty valituskieltoa, haetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään.

Muutoksenhaun estämättä tuotevalvontakeskuksen ja lääninhallituksen päätöstä on noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Muutosta alkoholiyhtiön päätökseen alkoholijuomien ottamisesta vähittäismyyntiin, niiden poistamisesta vähittäismyynnistä sekä vähittäismyynnin hinnoitteluperusteista haetaan tuotevalvontakeskukselta siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.

52  §
Valituskielto kielloista ja turvaamistoimen- piteistä

Tuotevalvontakeskuksen tai lääninhallituksen antamaan 48―50 §:ssä tarkoitettuun kieltopäätökseen tai väliaikaista kieltoa koskevaan määräykseen taikka niiden asettamaan uhkasakkoon tai teettämisuhkaan ei saa valittamalla hakea muutosta.

Se, jolle tuotevalvontakeskus tai lääninhallitus on antanut 1 momentissa tarkoitetun kieltopäätöksen tai väliaikaista kieltoa koskevan määräyksen taikka asettanut 48 ja 50 §:ssä tarkoitetun uhkasakon tai teettämisuhan, voi hakemuksella saattaa asian markkinatuomioistuimen käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa päätöksen tai määräyksen tiedoksisaamisesta.

Tuotevalvontakeskuksen tai lääninhallituksen 1 momentissa tarkoitetussa asiassa asettaman uhkasakon tuomitsee tai teettämisuhan täytäntöönpanosta päättää uhkasakon tai teettämisuhan asettajan hakemuksesta markkinatuomioistuin.

53  §
Muutoksenhaku markkinatuomioistuimen päätökseen

Muutoksen hakemisesta markkinatuomioistuimen päätökseen säädetään markkinatuomioistuimesta annetussa laissa (41/78).

10 luku

Erinäiset säännökset

54  §
Määräysten antaminen alkoholimittauksista

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa yksityiskohtaisia määräyksiä alkoholimittauksissa käytettävistä menetelmistä.

55  §
Maksut

Tuotevalvontakeskus ja lääninhallitus perivät maksuja tässä laissa tarkoitetuista lupapäätöksistä ja muista tämän lain nojalla annetuista viranomaisen päätöksistä sekä tässä laissa tarkoitetusta valvonnasta sen mukaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/92) säädetään kuitenkin siten, että tässä laissa tarkoitettua lupaa edellyttävän toiminnan valvonnasta peritään vuotuinen maksu luvan haltijoilta.

56  §
Korvaukset väkiviinan tai alkoholijuoman vajauksista

Alkoholiyhtiön taikka väkiviinan maahantuonti-, valmistus-, tukkumyynti- tai käyttöluvan haltijan on suoritettava hallussaan pitämänsä väkiviinan vajauksesta valtiolle korvauksena vajauksen suuruista etyylialkoholimäärää vastaava väkevän alkoholijuoman alkoholijuomavero.

Jos väkiviinan vajaus johtuu luonnollisesta hävikistä, vahingosta tai muusta sellaisesta syystä, ettei alkoholiyhtiön tai luvanhaltijan taikka näiden palveluksessa olevan voida katsoa saaneen siitä laitonta hyötyä, ja tästä esitetään luotettava selvitys, ei edellä 1 momentissa määrättyä korvausvelvollisuutta synny.

Alkoholijuoman vajauksen korvaamisesta valtiolle säädetään erikseen.

57  §
Kojeiden tai niiden osien maahantuonti, valmistus ja kauppa

Alkoholijuoman ja väkiviinan luvattoman valmistuksen estämiseksi voidaan sen lisäksi, mitä alkoholilain (459/68) 91 ja 91a §:ssä säädetään, asetuksella säätää, että tällaiseen valmistukseen soveliaiden kojeiden tai niiden osien maahantuontia, valmistusta tai kauppaa harjoittava on velvollinen tekemään tuotevalvontakeskukselle ilmoituksen tästä toiminnastaan ja pitämään siitä kirjaa.

58  §
Nauttimiskiellot

Alkoholijuoman nauttiminen on kielletty, jollei tämän lain muista säännöksistä muuta johdu:

1) alkoholijuomien vähittäismyyntipaikassa sekä muussa avoimessa kauppaliikkeessä;

2) ravitsemisliikkeessä ja muussa paikassa, missä yleisölle maksusta pidetään saatavana ruokaa tai virvokkeita;

3) huoneistossa tai muussa paikassa, johon on järjestetty julkinen tilaisuus; sekä

4) kotimaan liikenteen aluksessa, junassa, linja-autossa sekä muussa yleisön käytettävänä olevassa kulkuneuvossa.

Poliisi voi, milloin yleinen järjestyksen ylläpitäminen niin vaatii, kieltää alkoholijuomien nauttimisen julkisella paikalla.

Edellä 1 momentin 1―4 kohdassa tarkoitetussa paikassa tai kulkuneuvossa ei paikan omistaja tai henkilökuntaan kuuluva taikka tilaisuuden toimeenpanija tai järjestysmies saa sallia alkoholijuoman nauttimista.

59  §
Yksityistilaisuus

Milloin muussa kuin 58 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa yleisessä huoneistossa järjestetään suljettu tilaisuus, on alkoholijuoman nauttiminen sallittu tilaisuudessa, jos tilaisuuden järjestäjä on tehnyt asiasta ilmoituksen poliisille.

60  §
Alkoholijuoman ja väkiviinan poisottaminen, haltuunotto ja hävittäminen

Milloin vastoin 58 §:n 1 momentissa mainittua kieltoa on nautittu alkoholijuomaa, on pykälässä tarkoitetun huoneiston, liikkeen tai muun paikan omistajalla tai henkilökuntaan kuuluvalla, tilaisuuden toimeenpanijalla ja järjestysmiehellä sekä yleisön käytettävänä olevan kulkuneuvon päälliköllä, kuljettajalla ja junassa junailijalla oikeus ottaa kiellon rikkoneelta pois aine astioineen ja hävittää se todisteellisesti.

Kun juopuneelta häntä kiinni otettaessa tavataan alkoholijuomaa tai muuta alkoholipitoista ainetta, jota hänellä tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaan muutoin on oikeus pitää hallussaan, saa sen ottaa häneltä pois sekä asetuksella säädetyin edellytyksin ja tavoin pitää viranomaisen hallussa tai hävittää.

Milloin vankilaan tai muuhun suljettuun laitokseen taikka päihdehuollon yksikköön otettavalla tai siellä hoidettavana olevalla tavataan alkoholijuomaa tai muuta alkoholipitoista ainetta, saa laitoksen henkilökuntaan kuuluva sen ottaa häneltä pois ja todisteellisesti hävittää.

61  §
Valtiolle joutuneen alkoholijuoman tai väkiviinan muuttaminen rahaksi

Ulosmitatun, menetetyksi tuomitun tai muutoin valtiolle joutuneen alkoholijuoman tai väkiviinan muuttaminen rahaksi saa tapahtua vain myymällä se alkoholiyhtiölle tai alkoholijuoman tukku-, anniskelu- tai vähittäismyyntiluvan haltijalle taikka väkiviinan käyttöluvan haltijalle.

Milloin myydystä alkoholijuomasta ei ole maksettu alkoholijuomaveroa, tulee ostajan suorittaa se valtiolle ostohinnan lisäksi.

62  §
Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

11 luku

Voimaantulo

63  §
Voimaantulosäännös

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995.

Tällä lailla kumotaan 26 päivänä heinäkuuta 1968 annettu «alkoholilaki» (459/68) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen, lukuun ottamatta sanotun lain 9 lukua sekä 104 ja 105 §:ää.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

64  §
Siirtymäsäännökset

Kunnanvaltuuston alkoholilain (459/68) nojalla antama suostumus alkoholijuomien vähittäismyyntiin ja anniskeluun jää edelleen voimaan.

Alkoholilain ja sen nojalla annettujen säännösten perusteella annettu oikeus, lupa sekä suostumus jää edelleen voimaan asianomaisessa päätöksessä mainituksi ajaksi. Tällä lailla kumotaan kuitenkin tällaiseen oikeuteen, lupaan sekä suostumukseen liittyvät alkoholilain nojalla annetut määräykset ja yleiset lupa ehdot ja näihin sovelletaan tämän lain nojalla annettuja säännöksiä, määräyksiä ja asetettuja ehtoja. Oikeuteen, lupaan sekä suostumukseen liittyvät alkoholilain nojalla annetut erityisehdot jäävät voimaan siltä osin kuin ne eivät ole ristiriidassa tämän lain ja sen nojalla annettujen säännöksien ja määräysten kanssa.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä oleva asia käsitellään ja ratkaistaan tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti.

Alkoholilain (459/68) 19 §:ää noudatetaan Oy Alko Ab:n vuoden 1994 tilinpäätöksessä ja vuosivoiton suorittamisessa.

HE 119/94
StVM 32/94
SuVM 3/94

Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1994

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Sosiaali- ja terveysministeri
Jorma Huuhtanen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.