720/1994

Annettu Naantalissa 2 päivänä elokuuta 1994

Laki kemikaalilain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 14 päivänä elokuuta 1989 annetun kemikaalilain (744/89) 18 a §, 19 §:n 2 momentti, 42 §:n 1 ja 2 momentti ja 52 §:n 1 momentin 4 kohta, sellaisina kuin ne ovat 18 päivänä joulukuuta 1992 annetussa laissa (1412/92), seuraavasti:

18 a §
Olemassa olevat aineet

Valmistajan ja maahantuojan tulee toimittaa tietoja olemassa olevista aineista sen mukaan kuin siitä säädetään olemassa olevien aineiden vaarojen arvioinnista ja valvonnasta annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) n:o 793/93. Neuvoston asetuksen 13 artiklassa tarkoitetut toimivaltaiset viranomaiset Suomessa ovat vesi- ja ympäristöhallitus ja sosiaali- ja terveysministeriö. Tarkemmat säännökset viranomaisten tehtävistä ja yhteistyöstä annetaan asetuksella.

19 §
Asetuksenantovaltuus ja määräysten antaminen

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa yksityiskohtaisia määräyksiä kemikaaleja koskevista varoitusmerkinnöistä, kemikaalien päällyksistä ja kemikaalien luokituksesta sekä ympäristöministeriö tarvittaessa 18 a §:ssä mainitun neuvoston asetuksen ja sen nojalla annettujen Euroopan yhteisöjen säännösten täytäntöönpanosta.


42 §
Ilmoitusmenettely

Sen, joka vie maasta tässä laissa tarkoitettua kemikaalia, on annettava tietoja ilmoitettavasta kemikaalista sen mukaan kuin siitä säädetään tiettyjen vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) n:o 2455/92. Neuvoston asetuksen 3 artiklassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen Suomessa on vesi- ja ympäristöhallitus. Ympäristöministeriö antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset edellä mainitun neuvoston asetuksen ja sen nojalla annettujen Euroopan yhteisöjen säännösten täytäntöönpanosta.

Joka luovuttaa maasta vietäväksi kemikaalia, josta ei ole annettava tietoja 1 momentin mukaisesti ja jonka käsittelystä on luovuttu terveyden tai ympäristön suojelemiseksi taikka jonka käsittely on kielletty tai sitä on tiukasti säännelty, on velvollinen ilmoittamaan kemikaalin viennistä vesi- ja ympäristöhallitukselle. Asetuksella säädetään, mitä kemikaaleja ilmoitusmenettely koskee.


52 §
Rangaistukset

Joka


4) laiminlyö 42 §:n 2 momentissa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden tai tiettyjen vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun neuvoston asetuksen (ETY) n:o 2455/92 4 artiklan mukaisen velvollisuuden antaa tietoja tai rikkoo 7 artiklan mukaisia säännöksiä kemikaalin pakkaamisesta ja merkinnöistä taikka asetuksen 5 artiklassa ja liitteessä II tarkoitetun määrämaan tekemää päätöstä,

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, kemikaalirikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.



Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 113/94
YmVM 6/94

Naantalissa 2 päivänä elokuuta 1994

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ympäristöministeri
Sirpa Pietikäinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.