Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

570/1994

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki opintotukilain 15 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 21 päivänä tammikuuta 1994 annetun opintotukilain ( 65/94 ) 15 §:ään uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 momentti siirtyy 4 momentiksi, seuraavasti:

15 §Opintolainan valtiontakaus


Muualla kuin vanhempiensa luona asuvalle 18 mutta ei 20 vuotta täyttäneelle opiskelijalle, joka opiskelee muussa oppilaitoksessa kuin korkeakoulussa tai lukiossa, myönnetään opintolainan valtiontakaus, vaikkei hän vanhempiensa tulojen perusteella olisi oikeutettu opintorahaan.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1994.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 40/94

SiVM 5/94

Naantalissa 28 päivänä kesäkuuta 1994

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMinisteri Tytti Isohookana-Asunmaa

Sivun alkuun