1448/1993

Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1993

Asetus lääkärintoimen harjoittamisesta annetun asetuksen muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministerin esittelystä

muutetaan lääkärintoimen harjoittamisesta 26 päivänä marraskuuta 1982 annetun asetuksen (868/82) 2 §:n 2 momentti ja 6–8 §, sellaisina kuin ne ovat 27 päivänä marraskuuta 1992 annetussa asetuksessa (1122/92), sekä

lisätään asetukseen, siitä 1 päivänä maaliskuuta 1991 annetulla asetuksella (458/91) kumotun 9 §:n tilalle uusi 9 § seuraavasti:

2 §

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, tulee ulkomaan korkeakoulussa lääketieteellisen perustutkinnon suorittaneen Suomen tai muun Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalaisen, jolle Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa ei ole myönnetty oikeutta lääkärintoimen haijoittamiseen itsenäisenä ammatinharjoittajana, suorittaa tällaisen tutkinnon suorittaneelle henkilölle tarkoitettu, terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen määräämä koulutus.

6 §

Lääkärintoimen harjoittamisesta annetun lain 6 §:n 3 momentissa tarkoitetulta Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion kansalaiselta, joka on suorittanut lääketieteellisen perustutkinnon ulkomaan korkeakoulussa, vaaditaan luvan saamiseksi sanotun lain 2 ja 3 §:ssä tarkoitettuihin tehtäviin että hän on:

1) suorittanut terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen mahdollisesti erikseen määräämät palvelun ja opinnäytteet siten, että hänen pätevyytensä voidaan katsoa vastaavan Suomessa suoritettua vastaavaa tutkintoa; sekä

2) osoittanut, että hänellä on riittävä kielitaito.

Erikoislääkärin oikeutta edellyttävään tehtävään vaaditaan Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion kansalaiselta lisäksi, että hän on suorittanut terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen mahdollisesti erikseen määräämät koulutuksen ja opinnäytteet siten, että hänen pätevyytensä voidaan katsoa vastaavan Suomessa saavutettua erikoislääkärin pätevyyttä.

7 §

Edellä 6 §:ssä säädetystä poiketen terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi määrääminsä edellytyksin myöntää lääkärintoimen harjoittamisesta annetun lain 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun luvan Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion kansalaiselle, joka on suorittanut lääketieteellisen perustutkinnon tai erikoislääkärintutkinnon Suomessa ja jolla on riittävä kielitaito.

8 §

Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion kansalaisen on ennen lääkärintoimen harjoittamisesta annetun lain 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun luvan myöntämistä osoitettava suullisesti ja kirjallisesti terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle, että hänellä on mainitussa momentissa edellytetty riittävä kielitaito. Kielitaitoa todettaessa on pidettävä riittävänä kulloinkin kysymyksessä olevan luvan edellyttämien tehtävien hoidon kannalta välttämätöntä kielitaitoa.

9 §

Ilmoitus lääkärinhoitotoimen harjoittamisesta annetun lain 6 a §:ssä tarkoitetusta väliaikaisesta palvelujen tarjoamisesta on tehtävä terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle kirjallisesti, ja siihen on liitettävä todistus siitä, että asianomainen harjoittaa laillisesti lääkärin toimintaa siinä Euroopan talousalueen valtiossa, jossa hänellä on toimipaikka, sekä tutkintotodistus, todistus tai muu muodollista kelpoisuutta osoittava asiakirja, joka tarvitaan lääkärin palvelujen tarjoamiseen. Asiakirjateivät saa olla niitä esitettäessä kahtatoista kuukautta vanhempia. Ilmoituksesta on käytävä ilmi väliaikaisten palvelujen laatu, palvelujen tarjoamisaika ja paikka sekä asianomaisen henkilön kansalaisuus.

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994.

75/362/ETY, 75/363/ETY

Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1993

Tasavallan Presidentti
Mauno Koivisto

Sosiaali- ja terveysministeri
Jorma Huuhtanen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.