282/1993

Annettu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 1993

Laki perintökaaren 5 luvun 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 5 päivänä helmikuuta 1965 annetun perintökaaren (40/65) 5 luvun 2 §:n 1 ja 4 momentti,

sellaisina kuin ne ovat 5 päivänä joulukuuta 1991 annetussa laissa (1401/91), seuraavasti:

5 luku

Valtion oikeudesta perintöön

2 §

Valtiokonttori voi päättää, jos se havaitaan olosuhteisiin katsoen kohtuulliseksi, että valtion saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle. Omaisuus voidaan luovuttaa myös sille kunnalle, jossa perittävä oli viimeksi asunut. Kiinteä omaisuus voidaan lisäksi luovuttaa sille kunnalle, jossa omaisuus sijaitsee.


Jos jäämistön varojen ja velkojen erotus (perunkirjoitusarvo) tai 3 momentissa tarkoitetun omaisuuden arvo on asetuksella säädettävää markkamäärää suurempi, 1, 2 ja 3 momentissa tarkoitetun päätöksen tekee valtioneuvosto.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1993.

Tätä lakia sovelletaan myös silloin, kun perittävä on kuollut ennen tämän lain voimaantuloa. Jos perittävä on kuollut ennen 1 päivää tammikuuta 1992, sovelletaan kuitenkin silloin voimassa olleita säännöksiä.

HE 378/92
LaVM 3/93

Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 1993

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Oikeusministeri
Hannele Pokka

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.