Laki pienyrittäjän vuosilomarahasta annetun lain 3 ja 17§:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pienyrittäjän vuosilomarahasta 27 päivänä toukokuuta 1977 annetun lain ( 408/77 ) 3§:n 1 momentin 4 ja 5 kohta sekä 17§:n 1 momentti seuraavasti:
3 §
Pienyrittäjä on oikeutettu vuosilomarahaan edellyttäen:
että hän ei muun lain nojalla ole oikeutettu vähintään kahdeksan työpäivän pituiseen vuosilomaan tai lomakorvaukseen vähintään sanotulta ajalta, sekä
että hän pitää vähintään neljän työpäivän pituisen vuosiloman, joka voidaan pitää kahdessa erässä lomakauden aikana, joka alkaa 1 päivänä huhtikuuta ja päättyy seuraavana vuonna 31 päivänä maaliskuuta.
17 §
Vuosilomaraha maksetaan yrittäjälle vähintään neljältä ja enintään kahdeksalta työpäivältä sen mukaan kuin hän on hyväksyttävästi osoittanut pitämänsä vuosiloman pituuden.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1991.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanemiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin.
Hallituksen esitys 171/90
Sosiaalivaliok. miet. 26/90
Suuren valiok. miet. 125/90
Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 1990
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Tuulikki Hämäläinen