494/1990

Annettu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 1990

Laki puolustusvoimista annetun lain 4 ja 5§:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan puolustusvoimista 31 päivänä toukokuuta 1974 annetun lain (402/74) 4§:n 1 momentin 2 kohta ja 5§ näin kuuluviksi:

4 §

Puolustusvoimat käsittää:


2) pääesikunnan ja aluehallinnon esikuntia;


5 §

Maan jakamisesta puolustusvoimien tehtäviä varten sotilaslääneihin ja lähinnä poikkeusolojen varalta muodostettaviin maanpuolustusalueisiin säädetään asetuksella.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanemiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin.

Hallituksen esitys 211/89
Puolustusasiainvaliok. miet. 1/90
Suuren valiok. miet. 37/90

Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 1990

Tasavallan Presidentti
Mauno Koivisto

Puolustusministeri
Ole Norrback

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.