Laki maanmittausmaksusta annetun lain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan maanmittausmaksusta 2 päivänä toukokuuta 1972 annetun lain ( 320/72 ) 4§:n 1 momentin 2 kohta, 7§ ja 9§:n 2 ja 3 momentti, sekä
muutetaan 1§:n 1 momentti, 2§:n 3 momentti, 4§:n 1 momentin 3 ja 4 kohta, 4§:n 2 momentti, 8§, 9§:n 1 momentti ja 10-12§, niistä 2§:n 3 momentti ja 12§ sellaisina kuin ne ovat 23 päivänä joulukuuta 1988 annetussa laissa (1161/88), näin kuuluviksi:
1 §
Maanmittaustoimituksesta ja -tehtävästä sekä muusta näihin verrattavasta tehtävästä, joka maanmittausviranomaisen on pyynnöstä suoritettava, peritään valtiolle maanmittausmaksua sen mukaan kuin tässä laissa säädetään, jollei jonkin tehtävän osalta muualla ole maksusta erikseen säädetty tai määrätty.
2 §
Jos uusjaossa on hankittu jakolain 50§:n 2 momentissa tarkoitettuja selvityksiä, otetaan maanmittausmaksua määrättäessä huomioon 1 ja 2 momentissa mainittujen korvausten lisäksi selvityksistä aiheutuneet kustannukset.
4 §
Maanmittausmaksua ei määrätä:
maanmittaustoimituksessa tai tilojen rekisteröimisessä sattuneen virheen selvittelyä tai korjaamista tarkoittavasta toimituksesta;
uusjaosta siltä osin kuin siinä on tutkittu ja ratkaistu toimituksen edellytykset ja laajuus; eikä
Milloin kustannus sen selvittämiseksi, keiden maksettavaksi maanmittausmaksu olisi ositeltava ja mikä olisi kunkin osuus, ilmeisesti nousisi valtiolle tulevaa maanmittausmaksua suuremmaksi, ei maanmittausmaksua määrätä.
8 §
Maanmittausmaksun määrää maanmittaustoimituksen toimitusinsinööri.
9 §
Maanmittausmaksu peritään sen jälkeen kun toimitus on merkitty maarekisteriin tai kiinteistörekisteriin taikka, jollei toimitus aiheuta merkintää maarekisteriin tai kiinteistörekisteriin, sen jälkeen kun se on saanut lainvoiman.
10 §
Jos liikaa tai väärin peritty maanmittausmaksu joudutaan palauttamaan, maksetaan sille 9 prosentin vuotuinen korko.
11 §
Maanmittausmaksu peritään yhdellä kertaa. Asetuksella voidaan säätää maksun perimisestä useampana eränä.
Jos maanmittausmaksua ei suoriteta määräaikana, erääntyneelle määrälle on suoritettava viivästyskorkoa 16 prosenttia vuodessa.
Maanmittauskonttori voi valtion ja kunnanhallitus kunnan osalta erityisen painavasta syystä myöntää luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle lykkäystä maksun suorittamisessa sen mukaan kuin asetuksella säädetään. Maanmittauskonttorin tai kunnanhallituksen päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta. Lykkäysajalta ei peritä korkoa.
12 §
Maanmittausmaksusta on voimassa, mitä verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa (367/61) on säädetty. Sanotussa laissa tarkoitettu perustevalitus tehdään maanmittaushallitukselle, jos maksun saajana on valtio, tai lääninoikeudelle, jos maksun saajana on kunta.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1990.
Sitä sovelletaan maanmittaustoimituksiin ja -tehtäviin, jotka lopetetaan lain voimaantulon jälkeen.
Aikaisempaa lakia sovelletaan kuitenkin kumotussa 7§:ssä tarkoitetuissa tilaustehtävissä ennen lain voimaantuloa suoritettuihin tehtäviin ja tehtyihin sopimuksiin.
Samoin aikaisemman lain 4§:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuihin toimituksiin sovelletaan aikaisempia säännöksiä, kun toimitus on tullut vireille ennen tämän lain voimaantuloa.
Hallituksen esitys 217/89
Laki- ja talousvaliok. miet. 24/89
Suuren valiok. miet. 196/89
Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1989
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMaa- ja metsätalousministeri Toivo T. Pohjala