342/1989

Annettu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 1989

Verohallituksen päätös työn suorittamisesta aiheutuneiden kustannusten arvioimisesta ennakonpidätystä toimitettaessa 15 päivänä joulukuuta 1988 annetun päätöksen muuttamisesta

Verohallitus on muuttanut työn suorittamisesta aiheutuneiden kustannusten arvioimisesta ennakonpidätystä toimitettaessa 15 päivänä joulukuuta 1988 antamansa päätöksen (1231/88) 10§:n ja 12§:n 1 momentin näin kuuluviksi:

10 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
Afganistan 250,-
Alankomaat 280,-
Alankomaiden Antillit 200,-
Albania 130,-
Algeria 350,-
Amerikan yhdysvallat 265,-
Andorra 190,-
Angola 300,-
Arabiemiraattien liitto 300,-
Argentiina 170,-
Australia 280,-
Bahamasaaret 290,-
Bahrain 215,-
Bangladesh 140,-
Barbados 240,-
Belgia 300,-
Belize 190,-
Benin 165,-
Bermuda 260,-
Bolivia 140,-
Brasilia 160,-
Brunei 250,-
Bulgaria 230,-
Burkina Faso 170,-
Burma 125,-
Burundi 170,-
Chile 160,-
Djibouti 230,-
Dominica 190,-
Dominikaaninen tasavalta 225,-
Ecuador 135,-
El Salvador 180,-
Espanja 275,-
Etelä-Afrikan tasavalta 165,-
Etiopia 160,-
Fid§suzi 180,-
Filippiinit 215,-
Gabon 290,-
Gambia 135,-
Ghana 190,-
Grenada 230,-
Grönlanti 250,-
Guadeloupe 240,-
Guatemala 190,-
Guinea 290,-
Guinea-Bissau 140,-
Guyana 200,-
Haiti 210,-
Honduras 195,-
Hongkong 220,-
Indonesia 200,-
Intia 140,-
Irak 400,-
Iran 470,-
Irlanti 240,-
Islanti 350,-
Iso-Britannia 265,-
Israel 240,-
Italia 300,-
Itävalta 270,-
Jamaika 240,-
Japani 460,-
Jemenin arabitasavalta 200,-
Jemenin kansandemokraattinen tasavalta 220,-
Jordania 260,-
Jugoslavia 160,-
Kamerun 210,-
Kanarian saaret 220,-
Kanada 210,-
Kap Verde 140,-
Keski-Afrikan tasavalta 260,-
Kiina 215,-
Kolumbia 140,-
Komorit 180,-
Kongo 330,-
Korean demokraattinen kansantasavalta 180,-
Korean tasavalta 385,-
Kreikka 165,-
Kuuba 190,-
Kuwait 230,-
Kypros 170,-
Laos 125,-
Lesotho 125,-
Libanon 180,-
Liberia 280,-
Libya 250,-
Liechtenstein 230,-
Luxemburg 300,-
Macao 160,-
Madagascar 140,-
Malesia 170,-
Malawi 125,-
Malediivit 125,-
Mali 200,-
Malta 200,-
Marokko 210,-
Martinique 240,-
Mauretania 170,-
Mauritius 170,-
Meksiko 170,-
Monaco 300,-
Mosambik 140,-
Nepal 140,-
Neuvostoliitto 200,-
Nicaragua 190,-
Niger 215,-
Norja 290,-
Norsunluurannikko 230,-
Oman 220,-
Pakistan 140,-
Panama 210,-
Papua - Uusi Guinea 190,-
Paraquay 180,-
Peru 190,-
Portugali 190,-
Puola 130,-
Qatar 200,-
Ranska 300,-
Romania 220,-
Ruanda 170,-
Ruotsi 270,-
Saksan demokraattinen tasavalta 240,-
Saksan liittotasavalta 240,-
Sambia 160,-
Samoa 140,-
Sao Tome ja Principe 135,-
Saudi-Arabia 280,-
Senegal 205,-
Seychellit 210,-
Sierra Leone 140,-
Singapore 190,-
Somalia 130,-
Sri Lanka 135,-
St. Lucia 240,-
Sudan 200,-
Surinam 270,-
Swazimaa 140,-
Sveitsi 290,-
Syyria 210,-
Taiwan 190,-
Tanska 270,-
Thaimaa 190,-
Togo 180,-
Tonga 135,-
Trinidad ja Tobago 220,-
Tshekkoslovakia 170,-
Tunisia 170,-
Turkki 170,-
Uganda 250,-
Unkari 170,-
Uusi-Seelanti 240,-
Venezuela 125,-
Zaire 290,-
Zimbabwe 155,-
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 150,-


Tätä päätöstä sovelletaan 1 päivästä maaliskuuta 1989 alkaen.

Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 1989

Pääjohtaja
Lauri Honkavaara

Ylitarkastaja
Markku Hirvonen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.