885/1988

Annettu Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 1988

Oikeusministeriön päätös eräistä julkisen kaupanvahvistajan annettavista ohjeista

Oikeusministeriö on 28 päivänä joulukuuta 1979 annetun kaupanvahvistaja-asetuksen (1080/79) 4§:n 1 ja 2 momentin nojalla, sellaisena kuin jälkimmäinen on 21 päivänä lokakuuta 1988 annetussa asetuksessa (884/88), päättänyt:

1 §

Täten vahvistetaan seuraavat ohjeet:

1) ohjeita kiinnityksen hakemista varten määräalan erottamisoikeuden vakuudeksi; ja

2) ohjeita maanhankintaluvan hakemisesta maa- ja metsätalousmaan kaupassa.

Vahvistetut ohjeet ovat tämän päätöksen liitteenä.

2 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä >marraskuuta 1988.

Tällä päätöksellä kumotaan 2 päivänä kesäkuuta 1961 annettu oikeusministeriön päätös julkisten kaupanvahvistajien annettaviksi ohjeiksi kiinnityksen hakemista varten määräalan erottamisoikeuden vakuudeksi (296/61) ja 8 päivänä joulukuuta 1978 annettu oikeusministeriön päätös julkisten kaupanvahvistajien annettaviksi ohjeiksi maanhankintaluvan hakemista varten maa- ja metsätalousmaan kaupassa (999/78).

Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 1988

Oikeusministeri
Matti Louekoski

Hallitusneuvos
Raija Merikalla

OHJEITA KIINNITYKSEN HAKEMISTA VARTEN MÄÄRÄALAN EROTTAMISOIKEUDEN VAKUUDEKSI

Määräala muodostuu itsenäiseksi tilaksi vasta kun lohkominen on tapahtunut ja uusi tila on merkitty maarekisteriin. Määräalan ostaja voi saada erottamisoikeuden vakuudeksi kiinnityksen siihen tilaan (kantatilaan), josta määräala on luovutettu. Jollei kiinnitystä haeta viipymättä kaupan jälkeen, saattaa ostaja menettää erottamisoikeutensa, jos kantatila ennen määräalan lohkomista ja maarekisteriin merkitsemistä myydään jollekin, joka ei tiedä määräalan luovutuksesta. On myös mahdollista, että myyjä esim. saamisen vakuudeksi kiinnityttää kantatilan, josta määräala on luovutettu, ennen kuin määräala on eri tilana maarekisteriin merkitty. Tällöin tulee kantatilan kiinnitys rasittamaan myös määräalaa ja siitä muodostettavaa tilaa. Hakemalla kiinnitystä määräalan erottamisoikeuden vakuudeksi määräalan ostaja voi turvata oikeutensa siitä päivästä lukien, jona hän hakee kiinnitystä.

Kiinnitystä haetaan kirjallisella hakemuksella siltä alioikeudelta, jonka tuomiopiiriin kiinteistö kuuluu.

Hakemukseen on yleensä liitettävä ainakin seuraavat asiakirjat ja selvitykset:

1) valtakirja, jos hakija tai hakijat eivät itse hae kiinnitystä;

2) kauppakirja alkuperäisenä;

3) ostajaa ja myyjää koskevat virkatodistukset. Myyjää koskevasta todistuksesta tulee käydä ilmi, onko myyjä avioliitossa ja kenen kanssa;

4) selvitys myyjän omistusoikeudesta tilaan, josta määräala on luovutettu, ellei omistusoikeus ilmene kiinnityshakemusta käsittelevän tuomioistuimen käytössä mahdollisesti olevasta ATK-rekisteristä.

Mitä edellä on sanottu määräalan ostajasta, koskee vastaavasti myös sitä, joka on saanut määräalan vaihtamalla tai lahjana, ja sitä, joka tilan toiselle luovuttaessaan on pidättänyt siitä itselleen määräalan eri tilaksi erotettavaksi.

OHJEITA MAANHANKINTALUVAN HAKEMISESTA MAA- JA METSÄTALOUSMAAN KAUPASSA

Luvanhakuvelvollisuus

Oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain (391/78) (maanhankintaoikeuslaki) mukaan maa- ja metsätalousmaan hankkimiseen ostamalla on pääsääntöisesti saatava valtion viranomaisen lupa. Maanhankintalupa on hankittava koko kiinteistön, kiinteistön murto-osan ja määräalan saannolle.

Maa- ja metsätalousmaaksi katsotaan maa, jota viimeksi toimitetussa verotuksessa on pidetty maatilatalouden tuloverolain (543/67) 2§:ssä tarkoitettuna tulolähteenä.

Seuraavissa tapauksissa maanhankintalupaa ei tarvita:

1) kun myyjänä on valtio tai kunta;

2) kun ostajana on valtio, kunta, kuntainliitto, seurakunta, seurakuntainliitto, myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren 2 luvun mukaan voisi periä myyjän, myyjän ottolapsi tai kasvattilapsi taikka heidän puolisonsa;

3) kun myydyn maan pinta-ala ei ylitä kahta hehtaaria;

4) kun maa hankitaan käytettäväksi asuntoalueena, rakennuspaikkana, varastoalueena, tiemaana, kivilouhoksena, hiekan, soran, saven tai muun tarveaineen ottopaikkana, liike-, teollisuus- tai kaivostoimintaa varten, opetus- tai tieteellisiin tarkoituksiin tahi leirintä-, ulkoilu- tai muuna virkistysalueena;

5) kun saanto perustuu pakkohuutokauppaan;

6) kun ostetaan maata, jolla on voimassa asemakaava tai joka rakennuskaavassa tai rantakaavassa taikka vahvistetussa yleiskaavassa on osoitettu muihin kuin maa- ja metsätaloudellisiin tarkoituksiin taikka joka on rakennuskiellossa asema- tai rakennuskaavan laatimista varten; taikka

7) kun ostetaan maata, johon kunta käyttää etuosto-oikeuttaan etuostolain (608/77) mukaisesti.

Luvanhakumenettely

Jos julkinen kaupanvahvistaja on kauppaa vahvistaessaan katsonut, että kysymyksessä on muu kuin yllä 1-3 tai 5 kohdassa tarkoitettu tapaus, hän on pääsääntöisesti velvollinen tekemään kaupasta seitsemän päivän kuluessa ilmoituksen lupaviranomaiselle. Kaupanvahvistajan ilmoitus katsotaan maanhankintalupahakemukseksi.

Lupaviranomainen

Lupa-asian ratkaisee pääsääntöisesti asianomainen maatalouspiiri, eräissä tapauksissa maatilahallitus.

Lupahakemuksen käsittelystä

Jos lupaviranomainen katsoo, että kysymys kuitenkin on kaupasta, johon ei tarvita maanhankintalupaa, se antaa tästä ostajalle kirjallisen ilmoituksen lainhuudon hakemista varten.

Eräissä tapauksissa lupaviranomainen saattaa asianomaisen kunnanhallituksen ratkaistavaksi kysymyksen siitä, onko maanhankintalupa tarpeen vai ei.

Jos lupaviranomainen katsoo, ettei maanhankintalupaa voida myöntää kaupanvahvistajan ilmoitukseen sisältyvien tietojen perusteella, lupaviranomainen varaa ostajalle mahdollisuuden täydentää hakemusta määräajassa. Määräaika on vähintään yksi kuukausi.

Luvan epäämisestä ja myöntämisestä

Niissä tapauksissa, joissa lupa tarvitaan, se voidaan evätä, jos maa on sopivasti käytettävissä maatilalain (188/77) mukaan tilakoon suurentamiseen ja se voidaan maatilatalouden kehittämisrahaston vuotuisessa käyttösuunnitelmassa tarkoitukseen osoitettujen varojen puitteissa lunastaa valtiolle.

Maanhankintalupa myönnetään

-kun maa on hankittu lisäalueeksi yhdelle tai useammalle henkilölle, joka saa kokonaan tai osaksi toimeentulonsa harjoittamastaan maatilataloudesta tai metsätaloudesta;

-kun on kysymys maatilalain 52§:n 3 momentin 1 virkkeessä tarkoitetusta tilan tai tilan alueen hankkimisesta;

-kun ostajana on henkilö, joka on hankkinut maan käyttääkseen sitä itse maatilatalouden tai metsätalouden harjoittamiseen pää- tai sivuammattinaan, eikä kauppa, milloin on kysymys yksinomaan metsämaan ostamisesta, ilmeisesti haittaa maatilalain tarkoitusperien toteuttamista; tai

-kun kysymys on saannosta, jonka lupaviranomainen on ennen kaupan tekemistä tapahtuneen tiedustelun perusteella ilmoittanut tulevansa hyväksymään.

Lainhuudon hakemisesta

Saannolle, joka vaatii maanhankintaluvan, ei myönnetä lainhuutoa eikä aika, jonka kuluessa lainhuutoa on haettava, myöskään ala, ennen kuin maanhankintalupa on myönnetty.

Niissä tapauksissa, joissa maanhankintalupaa ei tarvita, lainhuutoa on haettava normaalissa ajassa. Lainhuutoa haettaessa on tällöin yleensä esitettävä selvitys - tavallisesti kaupanvahvistajan tai lupaviranomaisen ilmoitus - siitä, ettei saanto vaadi maanhankintalupaa. Kun kyse on edellä 4-kohdassa mainitusta tapauksesta ja kysymys saannon luvanvaraisuudesta on saatettu kunnanhallituksen (sekä mahdollisesti vielä lääninhallituksen ja korkeimman hallinto-oikeuden) ratkaistavaksi, on lainhuutoa haettaessa esitettävä kunnanhallituksen todistus (tai lääninhallituksen taikka korkeimman hallinto-oikeuden päätös) siitä, ettei maanhankintalupa ole tarpeen. Aika, jonka kuluessa lainhuutoa on haettava, ei tällaisessa tapauksessa ala ennen todistuksen tai päätöksen antopäivää.

Valtion lunastusoikeudesta ja -velvollisuudesta

Jos maanhankintalupa on evätty, lupaviranomaisella on oikeus ja ostajan vaatiessa velvollisuus lunastaa maa kauppakirjassa mainitusta hinnasta, tai jos se ilmeisesti ylittää tai alittaa käyvän hinnan taikka kauppakirjasta ei muutoin käy ilmi maasta suoritettavaksi sovittu rahavastike, käyvän hinnan mukaisesta täydestä korvauksesta. Jollei hinnasta sovita, hinnan määrää kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa (603/77) tarkoitettu lunastustoimikunta lunastusmenettelyssä.

Lupaviranomaisella ei kuitenkaan ole lunastusoikeutta, jos kysymyksessä oleva maa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun päätös maanhankintaluvan epäämisestä on saanut lainvoiman, luovutetaan takaisin myyjälle tai sellaiselle, jolle maanhankintalupa myönnetään taikka joka ei lupaa tarvitse.

Lunastusoikeus ja -velvollisuus eivät koske irtaimistoa, joka on ostettu samalla kauppakirjalla kuin maa, jonka lunastamista vaaditaan.

Maankäyttörajoitukset

Maata, jonka saantoon on saatava maanhankintalupa taikka jonka lainhuudattamista varten on esitettävä kunnanhallituksen todistus siitä, ettei lupaa tarvita, ei saa kaupan tapahduttua käyttää ennen maanhankintaluvan myöntämistä tai todistuksen antamista siten, että maan arvo metsän hakkaamisen, maaperän kaivamisen tai sen ainesten ottamisen, kallioperän louhimisen taikka muun näihin verrattavan syyn vuoksi olennaisesti vähenee. Jos maanhankintalupa evätään, sanottuihin toimenpiteisiin saadaan ryhtyä vasta sen jälkeen, kun on käynyt ilmi, ettei lupaviranomainen lunasta maata.

Maankäyttörajoituksen rikkoja voidaan tuomita sakkoon. Lisäksi hänet, samoin kuin se, jonka puolesta tai hyväksi hän on toiminut, voidaan tuomita menettämään valtiolle rikkomuksen tuottama hyöty.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.