440/1958

Annettu Helsingissä 7. päivänä marraskuuta 1958

Laki tapaturmavakuutuslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 20 päivänä elokuuta 1948 annetun tapaturmavakuutuslain (608/48) 10, 16, 18, 19, 20 ja 26 §, näistä 18 § sellaisena kuin se on 16 päivänä kesäkuuta 1950 annetussa laissa (286/50), näin kuuluviksi:

10§

Työnantaja on vapaa vakuuttamisvelvollisuudesta, kunnes hänen kalenterivuoden aikana teettämiensä työpäivien lukumäärä on enemmän kuin kaksitoista. Myös sellainen työnantaja, joka ei ole yhteisö tai säätiö ja jota viimeksi toimitetussa kunnallisverotuksessa on verotettu enintään sadankahdenkymmenentuhannen markan tuloista, on vapaa vakuuttamisvelvollisuudesta, kunnes hänen vuoden aikana teettämiensä työpäivien lukumäärä on enemmän kuin kolmekymmentä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun työnantajan työntekijälle sattunut työtapaturma korvataan tämän lain mukaisesti valtion varoista, ottaen huomioon 12 §:n 2 ja 5 momentin säännökset.

16§

Päivärahan, elinkoron ja huoltoeläkkeen suuruus määräytyy vahingoittuneen vuosityöansiosta siten, että

1) päiväraha vahingoittuneelle, jolla ei ole omaisia, on vuosityöansion 600:s osa, ja vahingoittuneelle, jolla on omaisia, sen 450:s osa;

2) elinkorko, kun vahingoittuneella ei ole omaisia, on 60 sadalta vuosityöansiosta; sekä

3) huoltoeläke leskelle tai täysorvolle on 30 sadalta ja lapselle tai muulle omaiselle 15 sadalta vuosityöansiosta.

Hautausapu on 50 000 markkaa.

Milloin kuolemaan johtanut työtapaturma on sattunut ulkomailla, voidaan hautausapua edellä mainitusta määrästä poiketen maksaa todellisten ja kohtuullisina pidettävien hautauskustannusten mukaisesti.

Korvausta laskettaessa pyöristetään vuosityöansio lähimmäksi 20 000 markalla tasanjaolliseksi määräksi vuosityöansion ollessa 400 000 markkaa pienempi, mutta muutoin lähimmäksi 50 000 markalla tasanjaolliseksi määräksi. Pyöristyksen ollessa mahdollinen molempiin suuntiin, suoritetaan pyöristys ylöspäin. Vuosityöansion ollessa 200 000 markkaa pienempi, korotetaan se kuitenkin 200 000 markaksi. Jos vuosityöansio on suurempi kuin 1 000 000 markkaa, ei yli menevää osaa oteta huomioon.

18§

Elinkoron muodostavat peruskorko ja täydennyskorko.

peruskorko on haitta-asteen osoittama osa 16 §:ssä mainitun elinkoron puolikkaasta. Haitta-asteella tarkoitetaan lukua, joka osoittaa, minkä verran vammasta tai sairaudesta on katsotaan vahingoittuneen sitä ennen vallinneeseen tilaan verrattuna yleensä koituvan haittaa.

Täydennyskorko on enintään puolet 16 §:ssä mainitusta alinkorosta. Täydennyskorkona annetaan, jos vahingoittuneen haittaaste on vähintään seitsemänkymmentäviisi sadalta, sen enimmäismäärä ja, jos haitta-aste on edellä mainittua pienempi, alla olevan taulukon osoittama osa täydennyskoron enimmäismäärästä, kuitenkin niin, ettei vahingoittuneelle, jonka haitta-aste on pienempi kuin kolmekymmentä sadalta, täydennyskorkoa anneta.

Haittaaste % Täydennyskorko Haittaaste % Täydennyskorko
30―34 1/10 50―54 5/10
35―39 2/10 55―59 6/10
40―44 3/10 60―64 7/10
45―-49 4/10 65―69 8/10
70―74 9/10

Kuitenkin voidaan haitta-asteesta riippumatta harkinnan mukaan määrätä, onko ja minkä verran täydennyskorkoa annettava, jos vamman vaikutusta ansiokykyyn on vahingoittuneen ammatissa, huomioon ottaen myös ikä, sukupuoli, uuteen ammattiin siirtymismahdollisuudet ja muut asiaan vaikuttavat seikat, pidettävä yleensä poikkeuksellisen suurena tai pienenä.

Jos vahingoittuneella tapaturman sattuessa oli ja edelleen on omaisia, lisätään hänen täydennyskorkoaan kolmellakymmenellä sadalta yhdestä omaisesta ja, jos heitä on useampia, kahdellakymmenellä sadaita jokaisesta hänellä sen lisäksi olevasta omaisesta, kuitenkin enintään täydennyskoron kaksinkertaiseen määrään asti.

19§

Elinkorkoa on annettava vahingoittuneelle ensimmäisestä päivästä sen jälkeen, kun päivärahan maksaminen on päättynyt, taikka, jollei päivärahaa ole lainkaan suoritettu, siitä ajankohdasta lukien, jolloin tapaturmasta aiheutunut vamma on parantunut tai siitä johtunut sairaus päättynyt, viimeistään kuitenkin yhden vuoden kuluttua tapaturmapäivästä lukien.

Elinkorkoa ei kuitenkaan suoriteta, jos 18 §:n 2 momentissa tarkoitettu lopullisesti vahvistettu haitta-aste on pienempi kuin kolmekymmentä sadalta, mikäli erityisestä syystä ei toisin määrätä. Tällöin tai jos haitta-aste alenee pienemmäksi kuin kolmeksikymmeneksi sadalta, annetaan vahingoittuneelle, jonka haitta-aste on vähintään kymmenen sadalta, elinkoron sijasta kertakaikkisena korvauksena seuraavat sadannesmäärät 16 §:n 3 momentissa tarkoitetusta vuosityöansion pyöristetystä määrästä:

Haitta-aste % Kertakaikkinen korvaus % vuosityöansiosta, kun vahingoittuneella
ei ole omaisia on omaisia
10―14 9 12
15―19 18 24
20―24 30 40
25―29 45 60

Siinä tapauksessa, että vahingoittuneen haitta-aste myöhemmin määrätään vähintään kolmeksikymmeneksi sadalta, saakoon hän kertasuorituksesta huolimatta elinkoron vähentämättömänä siitä ajankohdasta alkaen, jolloin haitta-aste on katsottava muuttuneeksi, ei kuitenkaan ennen kuin kertasuorituksesta on kulunut kolme vuotta tai erityisestä syystä määrätty lyhyempi aika.

Jos suoritettava elinkorko on pienempi kuin kolmekymmentä sadalta 16 §:ssä sanotusta elinkorosta, saakoon elinkoron saaja vakuutusoikeuden suostumuksella vaihtaa elinkoron sen pääoma-arvoa vastaavaksi pääomaksi. Mikäli vahingoittuneen haitta-aste myöhemmin vamman pahentumisen takia muuttuu olennaisesti suuremmaksi kuin se haitta-aste, jonka mukaan elinkoron pääomaarvo laskettiin, olkoon vahingoittuneella oikeus saada uudelleen alinkorkoa muuttuneiden olosuhteiden mukaisesti; kuitenkin on tällöin elinkorosta vähennettävä maksettua pääoma-arvoa vastaavan elinkoron määrä.

Jos elinkorkoon oikeutetulle annetaan tämän lain nojalla sairaalahoitoa, suoritetaan elinkorko sen ajalta haitta-asteeseen katsomatta täysimääräisenä.

20§

Jos vahingoittunut saamansa vamman johdosta on joutunut niin avuttomaan tilaan, ettei hän voi tulla toimeen ilman toisen henkilön hoitoa, voidaan siltä ajalta, minkä selaista avuttomuutta kestää, sanotun hoidon kustantamiseksi hänelle antaa avuttomuuslisää, joka päivää kohti on enintään 500 markkaa. Tätä lisää ei kuitenkaan anneta siltä ajalta, jona vahingoittuneelle annetaan hoitoa sairaalassa tai muussa laitoksessa.

Vahingoittuneelle, jonka tekojäsen tai muu apuneuvo aiheuttaa pitovaatteiden erityistä kulumista tai jolla on opaskoira, voidaan antaa lisäkorvauksena enintään 100 markkaa päivältä.

26§

Jos työnantaja on sen työsuhteen perusteella, johon sisältyvässä työssä tapaturma sattui, maksanut työntekijälle sellaiselta ajalta palkkaa, ennakkoa tai muita maksuja, jolta tämän lain mukaan annetaan korvausta, on työnantajalla oikeus vähentää se 12 §:n mukaisesta hänen suoritettavastaan korvausosuudesta ja tämän osuuden ylittävältä osalta saada suoraan vakuutuslaitokselta sille annettavaa tilitystä vastaan suorittamastaan määrätä takaisin, mitä vakuutuslaitoksen on työntekijälle maksettava vastaavina korvauserinä vastaavalta ajalta. Työntekijälle vuosiloman ajalta annettavia etuja älköön kuitenkaan luettako näihin maksuihin.

Sama oikeus on kunnalla saada takaisin vahingoittuneelle suoritettu huoltoapu.

Vakuutuslaitoksen tulee antaa työntekijälle tilitys 1 ja 2 momentin mukaan pidätetyistä korvauseristä.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1959.

Helsingissä 7. päivänä marraskuuta 1958

Tasavallan Presidentti
Urho Kekkonen

Sosiaaliministeri
Väinö Leskinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.