608/1955

Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1955.

Laki sotilasvammalain muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 28 päivänä toukokuuta 1948 annetun sotilasvammalain 7, 8, 10, 14, 16, 17 ja 18 §, sellaisina kuin ne ovat 6 päivänä toukokuuta 1955 annetussa laissa (200/55), näin kuuluviksi:

7 §.

Päivärahaa annetaan, jos vahingoittunut tai sairastunut on ollut kykenemätön hoitamaan tehtäviään tai tekemään työtään vähintään kolmena peräkkäisenä päivänä, 530 markkaa päivältä sellaisen työkyvyttömyyden alkamispäivästä siihen saakka, kunnes vamma tai sairaus on parantunut, kuitenkin enintään yhden vuoden ajalta vamman syntymisestä tai sairauden ilmaantumisesta lukien.

Päiväraha suoritetaan täysimääräisenä, jos vahingoittunut tai sairastunut on täysin työkyvytön. Milloin hänen työkykynsä on ainoastaan vähentynyt, suoritetaan tätä vähenemistä vastaava suhteellinen osa päivärahan täydestä määrästä. Päivärahaa ei kuitenkaan anneta, jollei työkyky ole vähentynyt vähintään kahdellakymmenellä sadalta.

8 §.

Jos vahingoittuneen tai sairastuneen työkyvyttömyysaste on vähintään kymmenen sadalta, annetaan hänelle elinkorkoa. Työkyvyttömyysasteella tarkoitetaan lukua, joka osoittaa, minkä verran vahingoittuneelle tai sairastuneelle jääneen vajavuuden yleensä on katsottava vähentävän mahdollisuuksia selviytyä elämässä.

Elinkoron täysi määrä on 107 940 markkaa vuodessa, ja siitä annetaan vahingoittuneen tai sairastuneen työkyvyttömyysasteen osoittama osa.

Jos elinkoron saajalle annetaan tämän lain nojalla sairaalahoitoa, suoritetaan elinkorko sen ajalta työkyvyttömyysasteeseen katsomatta täysimääräisenä.

Elinkoron maksaminen alkaa ensimmäisestä päivästä sen jälkeen, kun päivärahan maksaminen on päättynyt. Jollei päivärahaa 7 §:ssä säädettyjen edellytysten puuttuessa anneta, suoritetaan elinkorko työkyvyttömyyden alkamisesta lukien.

10 §.

Päivärahan ja elinkoron lisäysosana voidaan antaa:

1) sille, joka ruumiinvamman tai sairauden johdosta on joutunut niin avuttomaan tilaan, ettei hän voi tulla toimeen ilman toisen apua, enintään 450 markkaa päivältä, niin kauan kuin avuttomuustilan voidaan otaksua kestävän, ei kuitenkaan siltä ajalta, jona hänelle annetaan hoitoa sairaalassa tai muussa laitoksessa;

2) sille, jonka tekojäsen tai muu apuneuvo taikka vamma tahi sairaus sinänsä aiheuttaa pitovaatteiden erityistä kulumista, enintään 17 220 markkaa vuodessa;

3) sokealle, jolla on koulutettu opaskoira, 85 markkaa päivältä; sekä

4) sille, jonka työkyvyttömyysaste on vähintään kolmekymmentä sadalta ja jonka toimeentulo oman tai 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun omaisen pitkällisen sairauden aiheuttamien kustannusten takia tai muusta erityisestä syystä on vaikeutunut, enintään 33 360 markkaa vuodessa.

Lisäysosa avuttomuuden perusteella annetaan hakemuksetta. Muutoin sitä on haettava erikseen.

14 §.

Jos 1 §:ssä tarkoitetun henkilön vamman tai sairauden seurauksena on ollut kuolema tahi hän omatta syyttään on kadonnut sellaisissa olosuhteissa, joiden perusteella kuoleman johdosta olisi suoritettava korvausta, suoritetaan huoltoeläkettä niille, jotka hänen kuollessaan tai kadotessaan olivat hänen 5 §:ssä tarkoitettuja omaisiaan. Mitä edellä on sanottu, on myös noudatettava, jos vahingoittuneella tai sairastuneella kuollessaan oli vähintään kahdeksaksikymmeneksi sadalta arvioidun työkyvyttömyysasteen mukainen, ainakin yhdeksi vuodeksi vahvistettu elinkorko.

Huoltoeläkkeen vuotuismäärä on:

1) leskelle, jolla on tai on ollut lapsi, 64 560 markkaa sekä muulle leskelle 21 480 markkaa, kunnes hän on täyttänyt kuusikymmentä vuotta, minkä jälkeen eläkkeen vuotuismäärä on 64 560 markkaa;

2) lapselle 38 760 markkaa ja täysorvolle sen lisäksi 38 760 markkaa;

3) vanhemmille, molempien vanhempien eläessä, 26 880 markkaa kummallekin ja muuten 38 760 markkaa; sekä

4) muulle omaiselle 17 220 markkaa.

Huoltoeläke maksetaan asuinpaikkakunnan kalleuden perusteella korotettuna enintään kolmellakymmenellä sadalta. Paikkakuntien kalleusluokituksen määrää sosiaaliministeriö.

Henkilö, jolla olisi oikeus huoltoeläkkeeseen kahden tai useamman omaisensa jälkeen, saa kuitenkin huoltoeläkkeen vain sen omaisen kuoleman johdosta, jonka jälkeen suoritettava huoltoeläke on suurin.

16 §.

Leskelle, joka saa huoltoeläkettä, voidaan hakemuksesta myöntää määräaikainen lisähuoltoeläke, jos hänen toimeentulonsa ansiotyökyvyttömyyden, sairauden tai huoltoeläkettä saavien lastensa pitkällisen sairauden aiheuttamien kustannusten takia tai muusta erityisestä syystä on vaikeutunut.

Huoltoeläkettä saavalle täysorvolle lapselle tai vanhemmalle, jolla ei ole elossa huoltoon kykenevää lasta, voidaan niin ikään hakemuksesta myöntää määräaikainen lisähuoltoeläke, jos hänen toimeentulonsa pitkällisen sairauden aiheuttamien kustannusten takia tai muusta erityisestä syystä on vaikeutunut.

Lisähuoltoeläkkeen määrä on enintään maksettavan huoltoeläkkeen suuruinen. Leskelle, jolle suoritetaan huoltoeläkettä ainoastaan 21 480 markkaa, voidaan kuitenkin painavien syitten sitä vaatiessa myöntää lisähuoltoeläkettä enintään 64 560 markkaa.

17 §.

Edellä 14 §:n 1 momentissa tarkoitetun kuolemantapauksen johdosta suoritetaan hautausapuna 35 950 markkaa vainajan kuolinpesälle, jos sen varoista on suoritettu hautauskustannukset tai jos hautausta vainajan ruumiin katoamisen vuoksi ei ole voitu toimittaa. Muussa tapauksessa suoritetaan hautausapua sille, joka on pitänyt huolta hautaamisesta, siitä aiheutuneiden kustannusten määrä, ei kuitenkaan enempää, kuin kuolinpesälle saadaan suorittaa.

18 §.

Elinkoron saajalle, jonka työkyvyttömyysaste on vähintään kolmekymmentä sadalta, voidaan hakemuksesta antaa määräajaksi täydennyskorko. Täydennyskoron täysi määrä on elinkoron saajan vakinaisen asuinpaikan kalleudesta riippuen 75 120, 94 680 tai 107 940 markkaa vuodessa. Paikkakuntien kalleusluokituksen määrää sosiaaliministeriö.

Elinkoron saajalle, jolla elinkorkonsa lisäksi ei ole pysyviä vuosituloja, suoritetaan täysi täydennyskorko. Jos elinkoron saajalla on pysyviä vuosituloja, vähennetään täydennyskorosta puolet sanotuista tuloista. Pysyviksi vuosituloiksi, joiksi ei lueta elinkorkoa ja siihen ehkä maksettavaa kalliinajanlisää, katsotaan harkinnan mukaan todennäköinen säännöllinen tulo vuotta kohti sinä aikana, joksi täydennyskorko määrätään.

Täydennyskorkoa älköön myönnettäkö, jos vahingoittunut tai sairastunut ilman hyväksyttävää syytä kieltäytyy mvaliidihuollosta tai sotainvaliidien työhuollosta taikka jättää hänelle sellaisena huoltona järjestetyn työpaikan tahi jos täydennyskoron määrään vaikuttavien pysyvien tulojen puuttuminen tai pienuus on tilapäinen. Huollosta kieltäytymisen tai työpaikan jättämisen perusteella voidaan myös jo myönnetyn täydennyskoron suorittaminen keskeyttää.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1956.

Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1955.

Tasavallan Presidentti
J. K. PAASIKIVI.

Ministeri
T. Leivo-Larsson.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.