515./1948

Annettu Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 1948.

Laki rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Suomen suuriruhtinaanmaan uuden yleisen rikoslain voimaanpanemisesta ja siitä mitä sen johdosta on vaarinotettava 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun asetuksen nimike ja 20–23 sekä 25 ja 26 §, sellaisina kuin 22 § on 17 päivänä joulukuuta 1943 ja 23 § 2 päivänä maaliskuuta 1940 annetussa laissa (1002/43 ja 76/40), sekä lisätään samaan asetukseen uudet 30 a ja 41 a § seuraavasti:

Asetus

rikoslain voimaanpanemisesta.

20 §.

Jos joku on tavattu tai häntä todennäköisin syin epäillään rikoksesta, josta voi seurata kuoleman- tai kuritushuonerangaistus tahi vankeutta kaksi vuotta tai enemmän, saa hänet, jollei vangitseminen ole vastoin valtiopäiväjärjestystä, vangita, milloin rikoksen laadusta, epäillyn oloista tai käyttäytymisestä tahi muista seikoista voidaan päätellä todennäköiseksi, että hän lähtee pakoon tai muuten karttaa oikeudenkäyntiä tahi todisteita hävittämällä tai muulla tavoin vaikeuttaa asian selville saamista, taikka kun on syytä olettaa hänen jatkavan rikollista toimintaansa. Paon vaaraa älköön kuitenkaan, jos rikoksesta saattaa seurata ainoastaan edellä mainittu vankeusrangaistus ja jos epäillyllä on vakinainen asuinpaikka valtakunnassa, oletettako muulloin, paitsi milloin hän on ryhtynyt valmistaviin toimiin pakoaan varten tai yrittänyt paeta.

Milloin rikoksen rangaistus on vähäisempi, kuin 1 momentissa sanotaan, mutta siitä voi kuitenkin seurata vankeutta, eikä epäillyllä ole vakinaista asuinpaikkaa valtakunnassa, saa hänet vangita, jos on syytä olettaa hänen lähtevän pakoon.

Jos rikoksesta ei saata tulla lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta kuritushuonetta, on vangitseminen toimitettava, jollei ole ilmeistä, että aihetta siihen puuttuu.

Se, jota todennäköisin syin epäillään rikoksesta, saadaan rikoksen laatuun katsomatta vangita, jos hän on tuntematon ja välttelee ilmoittamasta nimeänsä tai asuinpaikkaansa tahi antaa siitä tiedon, joka voidaan olettaa valheelliseksi, niin myös jos hänellä ei ole vakinaista asuinpaikkaa valtakunnassa ja todennäköisillä syillä voidaan päätellä, että hän poistumalla maasta karttaa oikeudenkäyntiä.

Vangitsemisesta eräissä tapauksissa on laissa erikseen säädetty.

21 §.

Jos päihtynyt tavataan yleisellä tiellä, kadulla taikka muussa julkisessa paikassa tai julkisessa toimituksessa tahi yleisessä kokouksessa, taikka jos hän häiritsee yksityistä tai yleistä rauhaa väkivaltaisuudella tahi meluamalla, olkoon lupa hänet väkisin poistaa ja, tarpeen vaatiessa, pitää säilössä, siksi kunnes hän on selvinnyt. Jos joku muuten häiritsee yksityistä tai yleistä rauhaa meluamalla tai väkivaltaisuudella eikä, käskyn saatuaan, siitä herkeä, olkoon silloinkin lupa käyttää tarpeellista väkivaltaa hänen poistamisekseen.

22 §.

Lääninhallituksella olkoon valta määrätä vangittavaksi se, joka on tavattu tai jota epäillään rikoksen tekemisestä, niinkuin 20 §:ssä sanotaan.

Nimismiehellä ja apulaisnimismiehellä sekä kaupungin poliisilaitoksen päälliköllä ja hänen apulaisellaan, poliisilaitoksen rikos-, huolto- tai järjestysosaston päälliköllä ja hänen apulaisellaan, toimiupseerilla, ylikomisariolla, komisariolla sekä kaupunginviskaalilla ja muulla virallisella syyttäjällä kaupungissa, taikka sillä, joka on asetettu sellaisen virkamiehen apulaiseksi rikosten syyttämisessä, niin myös ylipoliisipäälliköllä, poliisiylitarkastajalla, poliisitarkastajalla, apulaispoliisitarkastajalla, valtiollisen poliisin päälliköllä ja hänen apulaisellaan, valtiollisen poliisin osaston päälliköllä, rikostutkimuskeskuksen päälliköllä, liikkuvan poliisin komentajalla, apulaiskomentajalla ja tarkastajalla, rajavartiostojen päälliköllä ja rajavartiolaitoksen tutkintatoimiston päälliköllä sekä hovioikeuden kanneviskaalilla olkoon niin ikään valta, omalla vastuullaan, vangita tai vangituttaa 1 momentissa tarkoitettu henkilö.

Sisäasiainministeriöllä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla olkoon oikeus erityisiä rikostutkimuksia suorittamaan määräämälleen henkilölle antaa samanlainen vangitsemisoikeus, kuin 2 momentissa on sanottu.

Missä tapauksissa ja millä edellytyksillä muukin viranomainen voi antaa vangitsemismääräyksen, on laissa erikseen säädetty.

23 §.

Jos joku on tehnyt rikoksen, josta saattaa tulla vankeutta, ja hänet tavataan verekseltä tai pakosalta, saa kuka tahansa ottaa hänet kiinni. Jokaisella olkoon niin ikään valta ottaa kiinni se, joka lääninhallituksen, valtiollisen poliisin päällikön, rikostutkimuskeskuksen päällikön, rajavartiostojen päällikön taikka poliisipäällikön antaman kuulutuksen mukaan on vangittava.

Jos joku, jolla ei ole vangitsemisoikeutta, on 1 momentin tai 21 §:n nojalla ottanut kiinni taikka toimitetun kuulustelun perusteella pidättänyt jonkun 20 §:ssä mainitussa tapauksessa, on ilmoitus siitä viipymättä tehtävä vangitsemiseen oikeutetulle viranomaiselle.

Henkilö, jonka vangitsemiseen oikeutettu viranomainen on ottanut kiinni tahi toimitetun kuulustelun perusteella pidättänyt 20 §:ssä mainitussa tapauksessa tahi jonka kiinniottamisesta tai pidättämisestä 2 momentin mukaisesti on ilmoitettu, on, jollei vangitsemispäätöstä ole sitä ennen tehty, vangittava tai laskettava vapaalle jalalle viipymättä ja viimeistään kolmen vuorokauden kuluessa vapaudenriistohetkestä, kiinniotetun säännölliseen kuljetukseen rikoksentekopaikan kuulustelijaviranomaisen luo mennyttä aikaa, enintään neljää vuorokautta, tällöin huomioon ottamatta. Jollei ole täysin perusteltua syytä vangitsemiseen, mutta kuitenkin havaitaan olevan erittäin tärkeätä, että rikoksesta epäilty pidetään lisätutkinnan aikana säilössä, voi vangitsemiseen oikeutettu viranomainen määrätä hänet pidätettäväksi sanottua pitemmänkin ajan. Pidättämisajan jatkaminen ei kuitenkaan saa kestää kauempaa kuin neljätoista vuorokautta; ja on vangitsemisviranomaisen niin pian kuin mahdollista päätettävä epäillyn vangitsemisesta tai vapaalle jalalle laskemisesta. Älköön pidättämistä jatkettako edellä mainittua aikaa pitemmälti pidätetyn suostumuksellakaan.

25 §.

Vangittu on heti vietävä yleiseen vankilaan. Milloin rikoksen selvittämiseksi on välttämätöntä, ettei vangittua sinne tutkinnan kestäessä siirretä, voi vangitsemisesta päättänyt viranomainen kuitenkin määrätä hänet pidettäväksi muussa pitempiaikaista säilytystä varten soveliaassa paikassa enintään siihen asti, kunnes oikeus ottaa asian tutkittavakseen.

26 §.

Vangitsemisesta on heti ilmoitettava sille oikeudelle, jonka asiana on toimittaa tutkinta, ja on sanotun oikeuden viipymättä ryhdyttävä asiaa tutkimaan. Älköön tuomari missään tapauksessa lykätkö tutkintaa pitemmäksi kuin kaupungissa kahdeksan vuorokauden ja maalla yhden kuukauden ajaksi siitä päivästä, jolloin ilmoitus vangitsemisesta hänelle annettiin. Jos maalla tuomari on estyneenä itse alottamasta tutkintaa, pyytäköön hovioikeuden määräämään toisen tuomarin käsittelemään asiaa hänen sijastaan, siksi kunnes este on lakannut.

Milloin hovioikeuden asiana on toimittaa edellä tarkoitettu tutkinta, älköön sitä lykättäkö kuukautta pitemmäksi ajaksi vangitsemisilmoituksen saapumisesta.

Milloin syytetty on vangittuna, älköön asian käsittelyä lykättäkö kaupungissa neljäätoista vuorokautta ja maalla yhtä kuukautta pitemmäksi ajaksi, ellei se ole tarpeen syytetyn mielentilan tutkimista varten.

30 a §.

Kun joku tuomitaan kuoleman- tai kuritushuonerangaistukseen tahi vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi, saa oikeus määrätä hänet vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna, milloin rikoksen laadusta, tuomitun oloista tai käyttäytymisestä tahi muista seikoista voidaan päätellä todennäköiseksi, että hän lähtee pakoon tai muutoin karttaa rangaistusta tahi todisteita hävittämällä tai muulla tavoin vaikeuttaa asian selville saamista taikka kun on syytä olettaa hänen jatkavan rikollista toimintaansa. Jos tuomittu rangaistus on kuolemanrangaistus tahi kuritushuonetta kaksi vuotta tai enemmän, on tuomittu vangittava, jollei ole ilmeistä, että aihetta siihen puuttuu.

Milloin rangaistus on vankeutta vähemmän kuin kaksi vuotta, saa oikeus määrätä tuomitun vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna, jos hänellä ei ole vakinaista asuinpaikkaa valtakunnassa ja on syytä olettaa hänen lähtevän pakoon. Varkaudesta, murrosta tai varastetun tavaran kätkemisestä samoin kuin yrityksestä tai osallisuudesta sellaiseen rikokseen tuomitun vangitsemiseen nähden noudatettakoon silloinkin, kun rangaistus on vankeutta vähemmän kuin kaksi vuotta, mitä 1 momentissa säädetään.

Milloin rangaistus on tuomittu rikoslain 3 luvun 4 §:n perusteella alennettuna, harkitkoon oikeus; sen estämättä, mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty, onko tuomittu yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä vangittava tai pidettävä edelleen vangittuna.

Vangitsemisesta eräissä tapauksissa on laissa erikseen säädetty.

41 a §.

Kun joku pidätetään, on hänelle ilmoitettava, mistä rikoksesta häntä epäillään. Pidätetyn talonväelle tai lähimmille omaisille on ilmoitettava pidättämisestä, niin pian kuin se voi tapahtua tuottamatta haittaa tutkinnalle. Sellaista ilmoitusta älköön kuitenkaan, ellei siihen ole erityistä syytä, tehtäkö vastoin pidätetyn tahtoa.

Pidätetty henkilö on pidettävä säilössä, mutta hänen henkilökohtaista vapauttaan ei saa rajoittaa muutoin, kuin mitä pidättämisen tarkoitus, järjestys säilytyspaikalla tai yleinen turvallisuus vaativat. Hänen säilyittämisessään ja kuljettamisessaan on meneteltävä niin, ettei se herätä tarpeetonta huomiota. Muutoin on pidätetyn käsittelyssä soveltuvin osin noudatettava, mitä tutkintavangista on säädetty.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1948.

Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 1948.

Tasavallan Presidentti
J. K. Paasikivi.

Oikeusministeri
Eino Pekkala.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.