Laki nuorista rikoksentekijöistä annetun lain muuttamisesta.
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan nuorista rikoksentekijöistä 31 päivänä toukokuuta 1940 annetun lain 21, 22 ja 24 § näin kuuluviksi:
21 §.
Jos nuorisovankilassa rangsistusta kärsinyt määrätään uuden rikoksen johdosta, jonka hän on tehnyt sen jälkeen, kuin rangaistus aikaisemmasta rikoksesta tuomittiin, uudelleen tällaiseen vankilaan, älköön rangaistuksia yhteenlaskettaessa hänen rangaistusaikansa katsottako 17 §:n nojalla uudelleen pitentyneen.
Jos uudelleen rikkonut määrätään kärsimään rangaistuksensa ylaisessä vankilassa, pidettäköön rangaistuksia yhteeniaakettaessa sitä osaa edellisestä rangaistuksesta, joka rikoksentekijältä on jäänyt nuorisovankilassa kärsimättä tavallisen vankeusragaistuksen veroisena ja sovellettakoon vastaavasti, mitä 20 §:n 2 momentissa on säädetty
22 §.
Jos nuorisovankilaan jostakin rikoksesta määrätty todetaan syypääksi siihen, että hän, ennenkuin rangaistus siitä rikoksesta tuomittiin, oli tehnyt toisenkin rikoksen, otettakoon rangaistuksia yhdistettäessä ensiksi mainitusta rikoksesta tuomittu rangaistus huomioon sellaisena, kuin se oli oikeuden tuomiossa, ja pidettäköön, jos rikoksentekijä joutuu kärsimään yhdistetyn rangaistuksensa ylaisessä vankilassa, nuorisovankilassa kärsittyä rangaistusta tavallisen vankeusrangaistuksen veroisena, kuitenkin niin, että rikoksentekijän 14 §:ssä tarkoitetun tutkinnan aikana ja nuorisovankilassa kärsimän rangaistuksen on katsottava yhteensä vastaavan enintään oikeuden tuomiossa määrättyä rangaistusta.
24 §.
Raastuvanoikeudessa, jossa on useampia osastoja, on kaikki nuoria rikoksenekijöitä koskevat asiat saman osaston käsiteltävä. Jos tällaisten asioiden lukumäärä on jossakin raastuvanoikeudessa kuitenkin niin suuri, ettei sama osasto ehdi niitä kaikkia asianmukaisesti käsitellä, oikeusministeriö määrätköön, että nämä asiat on siinä raastuvanoikeudessa jaettava kahden tai useammankin osaston käsiteltäviksi.
Helsingissä 20 päivänä marraskuuta 1942
Tasavallan PresidenttiRISTO RYTIOikeusministeriOskari Lehtonen.