154/1938
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 8. päivänä huhtikuuta 1938
Laki säännöllisen, yleisen väestölaskennan toimittamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1§
Koko maata käsittävä väestölaskenta ja siihen liittyvä asunto- ja kiinteistölaskenta on säännöllisesti joka kymmenes vuosi toimeenpantava. Ensimmäisen kerran on sellainen suoritettava vuonna 1940.
2§
Laskennan aiheuttamat kustannukset suorittaa valtio.
Kaupungit, kauppalat ja maalaiskunnat ovat velvolliset hankkimaan laskentaa varten tarvittavat huoneistot ja kustantamaan niiden lämmityksen, valaistuksen ja siivouksen sekä suorittamaan tarvittavien kansliatarpeiden aiheuttamat menot.
3§
Jokainen yksityinen henkilö, kuolinpesä, yhtiö, osuuskunta, yhdistys, seura, säätiö, valtion, kunnan ja seurakunnan virasto tai laitos, rakennuksen tai kiinteistön tai sen osan omistaja tai haltija on laskennan suorittamista varten velvollinen antamaan itsestään sekä omistamastaan tai hallitsemastaan rakennuksesta, kiinteistöstä tai niiden osasta laskennassa käytettävien kyselykaavakkeiden edellyttämät tiedot.
4§
Lähemmät määräykset tämän lain soveltamisesta annetaan asetuksella.
Helsingissä 8. päivänä huhtikuuta 1938
Tasavallan Presidentti
Kyösti Kallio
Pääministeri
A. K. Cajander