57./1923

Annettu Helsingissä, 17 päivänä helmikuuta 1923.

Laki marraskuun 9 päivänä 1868 annetun konkurssisäännön 6 ja 46 §:n muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan täten marraskuun 9 päivänä 1868 annetun konkurssisaannon 6 ja 46 §, sellaisina kuin ne ovat asetuksessa joulukuun 3 päivältä 1895, näin kuuluviksi:

6 §.

Paitsi mitä 5 §:ssä on myönnetty, olkoon myöskin velkojalla, joka selvän ja riidattoman saamisen näyttää, valta oikeudessa hakea velallisen omaisuuden luovuttamista konkurssiin seuraavissa tapauksissa:

a) jos yksi tahi useammat muut velkojat ovat pyytäneet velallisen omaisuutta ulosmitattavaksi ja pelättävä on varoja puuttuvan hakijan tyydyttämiseksi siinä tapauksessa, että se ulosmittaus saatetaan loppuun;

b) jos velallinen, velkojainsa vahingoksi, hukkaa tahi kätkee varojansa;

c) jos ulosmittaus velan tähden on velallisen luona tapahtunut ja varoja sen maksamiseen ei ole ollut; kuitenkaan älköön sellaisen saamisen tähden, josta velallinen on tehnyt ulosottolain 3 luvun 33 §:ssä mainitun valan, omaisuutta määrättäkö luovutettavaksi, ellei hyväksyttävää syytä näytetä, että velallinen salaa varoja, jotka hän sen jälkeen on saanut ja jotka ovat velan maksamiseen käytettävät;

d) jos velallista, joka on kauppias, julkisen notarin kautta tahi todistajain läsnä ollessa on kehoitettu maksamaan riidaton ja maksettavaksi joutunut velka, mutta hän on kahdeksan päivää tahi kauemmin laiminlyönyt velkojan tyydyttämisen;

e) jollei velallinen kahdeksan päivän kuluessa kehoituksen saatuaan ole tyydyttänyt velkojaa velasta, joka irtaimistokiinnityksestä annetun lain 13 §:n 2, 3 ja 5 kohdan mukaan on erääntynyt;

f) jos jompikumpi velkaantuneen pesän aviopuolisoista on oikeudessa vaatinut pesäeroa ja oikeus ei ole vaatimusta hylännyt.

Kun velkoja hakee velallisen velvoittamista omaisuutensa luovuttamiseen, ilmoittakoon hakija myöskin, mikäli hän tietää, velallisen muutkin saamamiehet, ja velallinen kutsuttakoon viipymättä, oikeuden tahi sen puheenjohtajan toimesta, määrättynä päivänä oikeuteen hakemuksesta kuulustettavaksi. Jos hän ei heti saata näyttää voivansa tyydyttää hakijaa taikka jos hän ei tämän saamisesta aseta hyväksyttävää takausta tahi muuta vakuutta; päättäköön oikeus, että velallisen omaisuus on luovutettava. Ellei velallinen, saatuansa kutsumuksen, tule saapuville, tehköön oikeus kuitenkin samanlaisen päätöksen, jos syytä on.

46 §.

a) Kaikki mitä velallinen sellaisella teolla, josta rikoslain 39 luvun 1 §:ssä ja 2 §:n 2 kohdassa puhutaan, on velkojainsa vahingoksi toiselle luovuttanut, peräytyköön lunastuksetta konkurssipesään.

b) Jos velallinen on lahjoittamalla hukannut sen arvoista omaisuutta, että velkojille on siitä tullut tuntuva vahinko, ja jos ennen konkurssin alkua ei ole kulunut enempää kuin kolmekymmentä päivää siitä kuin irtaimen tavaran lahjaksi antaminen tapahtui taikka kiinteän omaisuuden lahjoitukselle haettiin lainhuudatusta; peräytyköön se lahja. Sama olkoon laki, milloin jostakin velallisen omaisuudesta on tehty myynti-, vaihto-, vuokra- tahi muu sellainen sopimus, ja esillä olevista asianhaaroista voidaan nähdä sopimuksen pääasiallisesti olevan lahjan laatuisen taikka tarkoittavan velkojain oikeuden loukkaamista. Kun omaisuus täten takaisin saadaan, maksakoon konkurssipesä siihen pannut tarpeelliset kustannukset, niin myös, jos toiselta puolelta on jotakin maksettu, mitä siten on ulosannettu tahi sen arvon.

c) Jos velallinen viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on tehnyt välipuheen, jonka kautta hän, velkojien vahingoksi, on ruvennut johonkin sitoumukseen asianhaarain ollessa sellaisia, että sillä, jonka kanssa välipuhe tehtiin, on ollut perusteellinen syy otaksua velallisella olevan vilpillisen aikomuksen, purkautukoon sekin välipuhe.

d) Jos velallinen viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on maksanut velan, joka ennen konkurssin alkua ei ollut maksettavaksi joutunut, niin peräytyköön se maksu, saamamiehen kuitenkaan estymättä saamistansa konkurssissa vaatimasta. Kun on kysymys vekselistä, joka on tehty velallisen maksettavaksi, älköön kuitenkaan kannetta jo tapahtuneen maksun takaisinantamisesta saatako tehdä muuta kuin sitä vastaan, jonka puolesta vekseli on tehty tahi, jos se on velallinen itse, ensimmäistä vastaanottajaa vastaan.

e) Jos velallinen viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on antanut pantin velasta, joka ei ole joutunut maksettavaksi ennen konkurssin alkua ja jota otettaessa semmoista vakuutta ei ole määrätty, olkoon panttaus mitätön.

f) Jos viimeksimainittuna aikana on jonkun velkojan saamisesta ulosmitattu kiinteää omaisuutta, joka ei ole ollut sen velan panttina, tahi irtainta tavaraa, johon velkojalla ei ole ollut panttioikeutta; niin peräytyköön ulosmitattu omaisuus tahi mitä sen myymisellä on saatu, mikäli se vielä on ulosottomiehen tallessa, konkurssipesään.

g) Jos omaisuus, johon velkojilla on takaisinsaantioikeus, on joutunut kolmannelle miehelle semmoisen saannon kautta, että hän nähdään oikeutetuksi omaisuuden pitämään, taikka jos omaisuus muutoin on niin hukattu tahi hävitetty, ettei sitä voida takaisin antaa; saakoon konkurssipesä tavaran arvoa myöten vahingostansa korvauksen siltä, joka omaisuuden on velalliselta vastaanottanut.

h) Kiinnitys, joka viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on annettu velallisen kiinteään omaisuuteen, olkoon mitätön, ellei kiinnitystä ole perustettu velan syntyessä tehtyyn lupaukseen tahi maksamattoman kauppasumman oikeutta koskeviin säännöksiin taikka ennen nyt mainittua aikaa tehtyyn nautinta- tahi muun oikeuden myönnytykseen tahi tuomioistuimen määräykseen. Jos viimeisten kolmenkymmenen päivän kuluessa ennen konkurssin alkua on vahvistettu kiinnitys velallisen irtaimeen omaisuuteen velasta, jonka syntyessä sellaista vakuutta ei ole luvattu, olkoon kiinnitys mitätön. Kiinnitys, joka on annettu kuolleen miehen jälkeenjääneeseen omaisuuteen, olkoon, jos pesä laillisessa ajassa luovutetaan konkurssiin, pätevä ainoastaan, jos se on annettu tässä mainitulla perusteella ja se peruste on saanut alkunsa ennen kuolemantapausta.

i) Jos havaitaan, että joku, jonka perillinen velallinen on, testamentilla tahi lahjalla on loukannut jälkimmäisen laillista oikeutta; olkoon tämän velkojilla valta, ellei sellaisen toimen moittimisen aika ole päättynyt, ajaa moitekannetta velallisen sijassa; ja menköön konkurssipesään, mitä sen kautta saadaan.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1923.

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Helsingissä, 17 päivänä helmikuuta 1923.

Tasavallan Presidentti
K. J. Ståhlberg.

Oikeusministeri
Otto Åkesson.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.