55./1923

Annettu Helsingissä, 17 päivänä helmikuuta 1923.

Laki irtaimistokiinnityksestä.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten:

I Luku.

Yleiset säännökset.
1 §.

Jäljempänä mainittavaa laatua oleva irtain omaisuus, joka kuuluu tehtaaseen, sahaan, vuorikaivokseen, kirjapainoon, valoa tai voimaa kehittävään tai jakavaan laitokseen, puhelinlaitokseen tahi muuhun mekaaniseen tai teollisuuslaitokseen taikka käsityöliikkeeseen, jota harjoitetaan erityisen ilmoituksen tai luvan jälkeen, voidaan, sen hallintaa luovuttamatta, tässä laissa määrätyin ehdoin asettaa velasta pantiksi hankkimalla velan vakuudeksi kiinnitys, niinkuin 2 luvussa säädetään.

Sama olkoon laki alempana mainittavaa laatua olevasta irtaimesta omaisuudesta, joka on aiottu käytettäväksi tai on tuotettu määrätyssä maanviljelyksen, karjanhoidon tai puutarhaviljelyksen harjoittamista tarkoittavassa maatalousyrityksessä.

Jäljempänä tässä laissa tarkoitetaan laitoksella 1 momentissa mainittuja laitoksia ja liikkeitä sekä viljelmällä maa-aluetta, jolla harjoitetaan 2 momentissa edellytettyä maataloutta.

2 §.

Irtaimistokiinnitys saadaan vahvistaa seuraaviin irtaimiston lajeihin:

teollisuus- ja siihen verrattavasta irtaimistosta:

1) rakennuksiin, koneisiin, johtoihin, kalustoon, työaseisiin ynnä muihin laitoksen käyttövälineisiin;

2) laitoksen raaka- ja tarveaineisiin; sekä

3) sen täysi- ja puolivalmisteisiin;

maatalousirtaimistosta:

4) rakennuksiin, kotieläimiin, koneisiin, johtoihin, kalustoon, työaseisiin ynnä muihin maatalousvälineisiin; sekä

5) maataloustuotteisiin ja -tarvikkeisiin.

3 §.

Jos rakennus tai muu 2 §:n 1 tai 4 kohdassa mainittu esine on luettava sellaiseen omaisuuteen kuuluvaksi, jonka saa kiinnitystä kiinteään omaisuuteen koskevien säännösten mukaan kiinnittää, niin irtaimistokiinnitys ei käsitä sitä rakennusta tai esinettä. Irtaimistokiinnitys ei myöskään käsitä mainitun pykälän 5 kohdassa mainittua omaisuutta, mikäli se on luettava kiinteistöön kuuluvaksi.

Jos maa-alue ja sillä oleva rakennus, joka on tämän lain mukaan kiinnitetty, joutuvat saman henkilön omiksi, on kiinnitys rakennukseen edelleenkin pysyvä voimassa tuottaen etuoikeuden maksun saantiin siitä aikaisempainkin maa-alueeseen vahvistettujen kiinnitysten edellä.

4 §.

Kun irtaimistokiinnitys on myönnetty velan vakuudeksi, on kaikki se kysymyksessä olevaan laitokseen tai maatalousyritykseen kuuluva irtain omaisuus, mikä on kiinnityksen esineenä olevaa lajia, velan panttina niin kauan kuin se on laitoksen alueella tai maa talousyritykseen kuuluvalla viljelmällä taikka erikoisessa oikeudelle ilmoitetussa varastopaikassa. Jos sellaista omaisuutta muussa kuin 10 §:ssä mainitussa tapauksessa on sieltä viety pois eikä asianhaaroista ilmene, että se on tarkoitettu sinne palautettavaksi, lakkaa panttioikeus omaisuuteen, ellei poisvieminen loukkaa kiinnityksenhaltijan oikeutta. Tässäkin tapauksessa panttioikeus kuitenkin lakatkoon, jos se, jolle omaisuus on luovutettu, sen on saanut vilpittömässä mielessä.

Kiinnityksenhaltijan oikeuden loukkaamisena ei omaisuuden poisviemistä ole pidettävä, jos se johtuu laitoksen säännöllisestä tavaranvaihdosta tai sen muun omaisuuden tarpeellisesta uudistamisesta taikka, kun on kysymys maatalousirtaimistosta, ellei poisvieminen ole vastoin järkiperäisen taloudenhoidon sääntöjä, eikä myöskään siinä tapauksessa, että panttina olevan omaisuuden jäljellä oleva osa ilmeisesti riittää kiinnityksenhaltijan saamisen tyydyttämiseen taikka että velallinen panee täyden vakuuden siitä, mikä viedään pois.

5 §.

Jos panttina olevaa omaisuutta on kiinnityksenhaltijan oikeutta loukaten viety pois laitoksen tai viljelmän alueelta tahi varastopaikasta, tulee hänen kolmenkymmenen päivän kuluessa siitä tiedon saatuaan ulosotonhaltijalta pyytää omaisuuden palauttamista tai oikeudessa nostaa siitä kanne, uhalla että panttioikeus poisvietyyn omaisuuteen muutoin lakkaa.

6 §.

Kiinnitys saadaan vahvistaa sellaisen velkasitoumuksen vakuudeksi, joka on asetettu nimitetylle henkilölle, hänen määräämällensä tahi haltijalle.

7 §.

Irtaimistokiinnitys on voimassa siitä päivästä, jolloin kiinnityshakemus oikeuteen annettiin.

8 §.

Useampain yhteisesti omistaman laitoksen tai maatalousyrityksen irtaimistosta älköön kenenkään osuutta erikseen kiinnitettäkö.

9 §.

Älköön useampain laitosten tai maatalousyritysten irtaimistoa kiinnitettäkö samasta velasta, ellei samalla määrätä, miten suuresta osasta kunkin laitoksen tai yrityksen irtaimisto vastaa.

10 §.

Milloin laitos, jonka irtaimistoon kiinnitys on vahvistettu, tai varasto siirretään toiseen paikkaan, pysyy kiinnitys voimassa, jos siirtämisestä on ilmoitettu, niinkuin 21 §:ssä säädetään.

11 §.

Jos panttina oleva omaisuus on vakuutettu, olkoon kiinnityksenhaltijalla siihen vakuutussummaan, minkä omistaja vahinkotapauksessa saa, yhtäläinen oikeus kuin hänellä muutoin olisi ollut omaisuuteen; kuitenkin olkoon omistaja, ellei omaisuus ole ulosmitattu taikka hukkaamiskiellon alaisena, oikeutettu itse nostamaan rahat, jos hän panee vakuuden siitä, että ne käytetään vahingoittuneen tai tuhoutuneen omaisuuden uudistamiseen tai kuntoonpanemiseen.

12 §.

Jos panttina olevaa omaisuutta ulosmitataan muusta velasta, saakoon kiinnityksenhaltija omaisuutta myytäessä maksun kauppahinnasta, niinkuin ulosottolain 4 luvun 12 §:ssä sekä 6 luvun 3 ja 5 §:ssä säädetään, ellei se, mitä omaisuudesta on jäljellä, ilmeisesti riitä hänen tyydyttämisekseen.

13 §.

Saatava, jonka vakuudeksi irtaimistokiinnitys on myönnetty, olkoon erääntynyt, jos velkoja niin haluaa, vaikkei se muutoin vielä olisikaan joutunut maksettavaksi:

1) jos se laitos tai maatalousyritys, jonka irtaimisto on kiinnitetty, lakkaa taikka luovutetaan tai vuokrataan toiselle;

2) jos panttina oleva omaisuus on siinä määrin vähentynyt, ettei jäännöksen katsota riittävän velkojan tyydyttämiseksi taikka vastaavan sitä määrää tai arvoa, josta ehkä on sovittu;

3) jos panttina olevaa omaisuutta hoidetaan huonosti tai se pilaantuu, niin että kiinnityksenhaltijan vakuus huomattavasti vähenee;

4) jos velaksiannettuja varoja ei ole käytetty tarkoitukseen, josta ehkä on sovittu; sekä

5) jos laitoksen tai varaston siirtämisestä toiseen paikkaan ei ole tehty sellaista ilmoitusta kuin 21 §:ssä määrätään.

Saatavaa ei kuitenkaan katsota erääntyneeksi, ellei velkoja yhdeksänkymmenen päivän kuluessa tässä pykälässä mainituista seikoista tiedon saatuaan hae saatavaansa velalliselta.

14 §.

Jos saatava, jonka vakuudeksi kiinnitys on myönnetty, on erääntynyt ja velkoja tahtoo maksua ainoastaan panttina olevasta omaisuudesta, pyytäköön omaisuutta käytettäväksi velan maksuun sen paikkakunnan ulosotonhaltijalta, missä kiinnitys siihen omaisuuteen 16 §:n mukaan olisi vahvistettava. Jos velkomus havaitaan oikeaksi, vahvistettakoon saatava mainitusta omaisuudesta maksettavaksi, niinkuin lainhakuasioista on säädetty, minkä jälkeen ulosmittaus ja muu täytäntöönpano on toimitettava siinä järjestyksessä kuin irtaimesta omaisuudesta on määrätty.

15 §.

Jos sitoumusta, jonka vakuudeksi kiinnitys on vahvistettu, ei ole suoritettu, uudistuttakoon kiinnityksenhaltija kiinnityksen kymmenen vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin se on vahvistettu, ja pysyköön hänellä silloin se oikeus, mikä hänellä alkuperäisen kiinnityksen nojalla oli. Saman oikeuden tuottaa kiinnitys senkin jälkeen niin kauan kuin se kymmenen vuoden kuluessa viimeisestä uudistuksesta vieläkin uudistetaan.

Jos kiinnityksenhaltija antaa kymmenen vuotta kulua, uudistuttamatta kiinnitystä, niinkuin tässä on sanottu, on kiinnitys rauennut.

II Luku.

Irtaimistokiinnityksen hakeminen, uudistaminen ja kuolettaminen.
16 §.

Irtaimistokiinnitystä on haettava kirjallisesti sen paikkakunnan yleisessä alioikeudessa, jossa kysymyksessä oleva laitos, viljelmä tahi varastopaikka on, ja hakemukseen on liitettävä se sitoumuskirja, jonka perusteella kiinnitystä anotaan. Jollei laitoksen tai varastopaikan alueena ole määrätty tontti tai vuokrapaikka kaupungissa tahi määrätty erilleen murrettu alue maalla tahi jokin rakennus tai huoneisto yksinään taikka jos viljelmän alueena ei ole yksi tai useampi maarekisteriin omalla rekisterinumerolla merkitty kiinteistö tahi vuokrakirjalla rajoiltaan määrätty vuokra-alue, on sitäpaitsi oheenpantava kartta selityksineen, jonka maanmittari tai muu asianymmärtävä on tehnyt ja joka osoittaa sen alueen, missä omaisuuden, ollaksensa velan panttina, pitää olla säilytettynä. Sitoumuskirja otettakoon irtaimistokiinnityspöytäkirjaan, johon kartta ja selitys myös liitettäköön.

Kiinnitys valoa tai voimaa kehittävän tai jakavan sekä puhelinlaitoksen irtaimistoon vahvistetaan sen paikkakunnan alioikeudessa, missä laitoksen pääliikettä 18 §:ssä mainitun ilmoituksen mukaan harjoitetaan.

17 §.

Sitoumuskirjan, joka 16 §:ssä on mainittu, pitää sisältää:

1) saatavan suuruus, rahassa tai tavarassa määrättynä;

2) ilmoitus laitoksen tai viljelmän tahi varastopaikan alueesta; sekä

3) velallisen todistettu allekirjoitus.

18 §.

Kun kiinnitystä haetaan, olkoon hakija myös velvollinen, jos hakemus tarkoittaa johonkin laitokseen tai käsityöliikeeseen kuuluvaa irtaimistoa, jättämään todistuksen siitä, että viranomaiselle on tehty ilmoitus kysymyksessä olevan liikkeen harjoittamisesta tai, jos siihen vaaditaan viranomaisen lupa, että se on myönnetty, sekä, jos hakemus tarkoittaa maatalousyritykseen kuuluvaa irtaimistoa, näyttämään velallisen omistus- tai nautintaoikeuden siihen maa-alueeseen, jolla maataloutta harjoitetaan.

19 §

Jos sitoumus havaitaan niin tehdyksi kuin 17 §:ssä on säädetty ja tämän lain muutkin määräykset täytetyiksi, sekä velallinen on antanut todistajain vahvistaman kirjallisen suostumuksensa velan kiinnittämiseen, myöntäköön oikeus kiinnityksen velallista kuulematta; ja todistus kiinnityksen vahvistamisesta on merkittävä sitoumuskirjaan sekä todistuksessa myös mainittava, mistä päivästä alkaen kiinnitys on voimassa.

Ellei sitoumuskirja ole niin tehty, kuin 17 §:ssä sanotaan, taikka jos hakemus havaitaan ilmeisesti perusteettomaksi, hylättäköön hakemus heti.

20 §.

Jos velallinen ei ole antanut kirjallista suostumustaan kiinnittämiseen tai jos syntyy epäilystä velkasitoumuksen oikeaperäisyydestä tai jos kiinnityshakemusta vastaan ilmaantuu seikkoja, joiden johdosta oikeus havaitsee asian riitaiseksi, meneteltäköön niinkuin kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen on säädetty.

21 §.

Jos velallinen tahtoo toiseen paikkaan siirtää laitoksen tai varaston, johon irtaimistokiinnitys on myönnetty, ilmoittakoon siitä kirjallisesti sille oikeudelle, joka kiinnityksen on vahvistanut, tai sen puheenjohtajalle viimeistään kolmeakymmentä päivää ennen siirtämistä sekä oheenliittäköön samalla todistuksen, että siirto tapahtuu kiinnityksenhaltijan tieten, ja sellaisen selvityksen uudesta alueesta kuin kiinnityksen hakemiseen nähden on määrätty, kaikki sillä uhalla kuin 13 §:ssä mainitaan. Siitä ilmoituksesta on todistus annettava taikka, jos sitoumuskirja on näytetty, siihen merkittävä, sekä tarpeelliset tiedot seuraavana varsinaisena oikeudenkäyntipäivänä otettava irtaimistokiinnityspöytäkirjaan.

Jos laitos tai varasto aiotaan siirtää tuomiopiirin ulkopuolella olevalle paikkakunnalle, toimittakoon oikeus tai sen puheenjohtaja viipymättä sen paikkakunnan tuomioistuimelle mainitun ilmoituksen ynnä siihen liitetyt asiakirjat; ilmoittakoon myös otteella irtaimistokiinnityspöytäkirjasta hakijan kustannuksella viimeksimainitulle tuomioistuimelle kaikki, mitä pöytäkirja kiinnityksestä sisältää. Nämä tiedot ottakoon oikeus seuraavana varsinaisena oikeudenkäyntipäivänä irtaimistokiinnityspöytäkirjaansa sekä antakoon siitä todistuksen niinkuin 1 momentissa on sanottu.

Jos velallinen laiminlyö nyt mainitun ilmoituksen tekemisen, olkoon kiinnityksenhaltijalla valta, ennenkuin siirtäminen on tapahtunut, valvoa oikeuttaan tekemällä sellaisen ilmoituksen velallisen kustannuksella.

22 §.

Kun kiinnitys on uudistettava, näyttäköön kiinnityksenhaltija sille oikeudelle, joka kiinnityksen on myöntänyt, taikka, jos puheena oleva laitos tai varasto on siirretty toisessa tuomiopiirissä olevalle paikkakunnalle, niinkuin 21 §:ssä on säädetty, sen paikkakunnan oikeudelle alkuperäisen sitoumuskirjan, ja oikeus kirjoittakoon siihen todistuksen uudistuksesta. Kuitenkin olkoon kiinnityksenhaltijalla myös valta näyttää mainittu sitoumuskirja muussakin alioikeudessa, jonka siinä tapauksessa on irtaimistokiinnityspöytäkirjaansa lyhyesti merkittävä, mitä asiakirja sisältää, ynnä päivä ja vuosi, jolloin se annettiin, missä oikeudessa ja milloin kiinnitys on vahvistettu sekä, jos kiinnitys on uudistettu, milloin se on tapahtunut; kirjoittakoon myös sitoumuskirjaan todistuksen, että se kiinnityksen uudistamista varten on ollut näytettynä. Sitten antakoon hakija siitä tehdyn pöytäkirjan 15 §:ssä mainitun ajan kuluessa siihen oikeuteen, jolle kiinnityksen uudistaminen kuuluu, ja olkoon tällä toimella sama voima, kuin jos asiakirja olisi siellä alkuperäisenä näytetty.

Jos sitoumuskirja on kadonnut, noudatettakoon mitä kiinteistöön myönnetyn kiinnityksen uudistamisesta vastaavassa tapauksessa on säädetty.

23 §.

Jos joku tahtoo kiinnityksen kokonaan tai osaksi kuolettaa, sen vuoksi että velkasitoumus on täytetty tai muulla tavalla lakannut olemasta voimassa, taikka että hakija muutoin on oikeutettu sitoumuksesta määräämään, näyttäköön alkuperäisen sitoumuskirjan sille oikeudelle, joka kiinnityksen on myöntänyt, taikka, jos puheenaoleva laitos tai varasto on siirretty toisessa tuomiopiirissä olevalle paikkakunnalle, niinkuin 21 §:ssä säädetään, sen paikkakunnan oikeudelle; ja merkitköön se oikeus, jossa kuolettamispäätös on tehty, sitoumuskirjaan todistuksen siitä.

Jos sitoumuskirja on kadonnut ja se on kuoletettu, niinkuin asiakirjain kuolettamisesta on säädetty, merkittäköön todistus siihen sitoumuskirjan jäljennökseen, joka kuolettamisen jälkeen on alkuperäisenä asiakirjana voimassa.

24 §.

Jos kiinnitysten etuoikeusjärjestystä halutaan muuttaa, meneteltäköön soveltuvin kohdin, niinkuin kiinnityksen kuolettamisesta on säädetty.

III Luku.

Erinäisiä säännöksiä.
25 §.

Kiinnityksenhaltija saakoon, milloin hänen oikeutensa sitä vaatii, ulosotto- tai poliisiviranomaisen avulla estää panttina olevan omaisuuden poisviemisen ja siitä haltuunsa pidättää niin paljon kuin hänen saamisensa turvaamiseksi enintään on tarpeen; ja vastatkoon velallinen siitä johtuvista kustannuksista.

26 §.

Joka ei tyydy irtaimistokiinnitystä koskevassa asiassa annettuun päätökseen, hakekoon siihen muutosta valittamalla.

27 §.

Jos päätös, jolla alioikeus kokonaan tahi osaksi on hylännyt kiinnityshakemuksen, on ylemmässä oikeudessa muutettu, olkoon hakija velvollinen, kaupungissa yhdeksänkymmenen päivän kuluessa siitä, kun ylemmän oikeuden päätös asiassa annettiin, ja maalla viimeistään siinä oikeuden yleisessä istunnossa, joka mainitun ajan kuluttua ensiksi pidetään, näyttämään päätöksen alioikeudelle, uhalla että muussa tapauksessa se kiinnitys, joka päätöksen perusteella myönnetään, on voimassa vasta siitä päivästä, jolloin päätös alioikeudelle näytetään.

Jos päätös, jolla alioikeus on vahvistanut kiinnityksen, ylemmässä oikeudessa on muutettu, lähetettäköön jäljennös ylemmän oikeuden päätöksestä alioikeudelle, joka siitä seuraavana varsinaisena oikeudenkäyntipäivänä merkitköön tarpeelliset tiedot irtaimistokiinnityspöytäkirjaan.

28 §.

Irtaimistokiinnitykseen, joka on vahvistettu ennen tämän lain voimaan tulemista, eli niinkutsuttuun teoslainakiinnitykseen on sovellettava vanhempaa lakia. Mitä pöytäkirjat sellaisesta kiinnityksestä sisältävät, tulee, tämän lain tultua voimaan, sen viranomaisen, joka kiinnityksen on myöntänyt, siinä tapauksessa, että se, jos uutta kiinnitystä haettaisiin, olisi asianomainen oikeus ottamaan hakemuksen käsiteltäväksi, viipymättä merkitä irtaimistokiinnityspöytäkirjaansa, mutta muussa tapauksessa samaa tarkoitusta varten antaa pöytäkirjan otteella tiedoksi sille oikeudelle, joka mainitun perusteen mukaan on pidettävä asianomaisena. Siinä oikeudessa on sellainen kiinnitys uudistettava, niinkuin 15 §:ssä on säädetty, ja sanotun oikeuden asiana olkoon myöskin, semmoiseen kiinnitykseen nähden, ottaa käsiteltäväksi asia, josta 23 ja 24 §:ssä mainitaan.

29 §.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1923, jolloin se, mitä kauppakaaren 17 luvun 7 §:ssä sekä helmikuun 24 päivänä 1748 annetussa asetuksessa vuori- ja ruukintyöhön annetusta teoslainasta ja hallisäännössä huhtikuun 2 päivältä 1770 ynnä näihin asetuksiin tehdyissä muutoksissa on teoslainasta säädetty, lakkaa olemasta voimassa, mikäli ei tässä laissa ole toisin määrätty.

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Helsingissä, 17 päivänä helmikuuta 1923.

Tasavallan Presidentti
K. J. Ståhlberg.

Oikeusministeri
Otto Åkesson.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.