Seurattu SDK 158/2019 saakka.

10.1.1997/22

Lääninhallituslaki (kumottu)

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Tämä laki on kumottu L:lla 20.11.2009/903, joka on voimassa 1.1.2010 alkaen.

Eduskunnan päätöksen mukaan säädetään:

1 §
Läänijako

Suomessa ovat seuraavat läänit: Etelä-Suomen lääni, Ahvenanmaan lääni, Länsi-Suomen lääni, Itä-Suomen lääni, Oulun lääni ja Lapin lääni.

2 §
Lääninhallituksen tehtävät

Läänissä on yleisenä hallintoviranomaisena ja erikseen säädettävien muiden tehtävien hoitamista varten lääninhallitus.

Lääninhallitus hoitaa, sen mukaan kuin erikseen säädetään, oikeushallintoon, pelastus- ja poliisihallintoon, opetus- ja kulttuurihallintoon sekä liikunta- ja nuorisotoimeen, maa- ja metsätaloushallintoon, liikennehallintoon, kuluttaja-, kilpailu- ja elintarvikehallintoon sekä sosiaali- ja terveyshallintoon liittyviä tehtäviä. Lääninhallitus arvioi asianomaisten ministeriöiden ohjauksessa alueellisesti toimialansa peruspalveluja. Lääninhallitus sovittaa yhteen valmiuslaissa (1080/1991) tarkoitettua poikkeusoloihin varautumista huolehtimalla sen edellyttämän yhteistoiminnan järjestämisestä läänissä. (7.4.2000/348)

Valtioneuvosto päättää lääninhallitusten toimipaikat ja nimet sekä läänien alueet.

3 §
Ohjaus ja valvonta

Lääninhallituksen yleishallinnollinen johto ja valvonta kuuluvat valtioneuvoston ohjesäännössä (1522/95) säädettävälle ministeriölle.

Lääninhallitus toimii eri hallinnonalojen tehtäviä hoitaessaan asianomaisen ministeriön ohjauksessa ja valvonnassa. Lääninhallitus on erikseen säädetyissä asioissa myös sen keskushallinnon viraston tai laitoksen ohjauksessa, jonka toimialaan kuuluvia tehtäviä se hoitaa.

Asianomainen ministeriö voi määrätä lääninhallituksen hoitamaan tehtäviä myös toisessa läänissä tai koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa.

Valtioneuvoston ohjesääntö 1522/1995 on kumottu Valtioneuvoston ohjesäännöllä 262/2003. Ks. Valtioneuvoston ohjesääntö 262/2003 11 § 2 mom. ja LääninhallitusA 120/1997 2 §.

4 §
Johtaminen

Lääninhallitusta johtaa maaherra.

Tasavallan presidentti nimittää maaherran valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. (7.4.2000/348)

5 §
Organisaatio

Lääninhallituksessa on yksiköitä sen mukaan kuin asetuksella säädetään tai lääninhallituksen työjärjestyksellä määrätään. Lääninhallituksella voi olla lisäksi alueellisia palveluyksiköitä.

6 §
Alaiset virastot ja laitokset

Kihlakunnanviraston yleishallinnollinen johto ja valvonta kuuluvat lääninhallitukselle.

Kihlakunnanviraston osastona tai kihlakunnan erillisenä virastona toimivat poliisilaitos ja maistraatti ovat toiminnallisesti lääninhallituksen alaisia sen mukaan kuin erikseen säädetään.

Lääninhallituksen kihlakunnanviraston ulosottotointa koskevista tehtävistä säädetään erikseen.

7 §
Virka-apu

Lääninhallituksen tulee antaa muille viranomaisille virka-apua, jos sen antamisesta on säädetty tai se on muutoin lääninhallituksen asiana yleisenä hallintoviranomaisena.

Lääninhallituksella on vastaavasti oikeus saada virka-apua muilta viranomaisilta.

8 §
Pakkokeinot

Lääninhallitus voi sakon uhalla, teettämisuhalla tai keskeyttämisuhalla velvoittaa asianomaisen noudattamaan käskyä tai kieltoa, jonka lääninhallitus tai virka-apua pyytävä muu viranomainen on toimivaltansa mukaisesti antanut. Lääninhallituksen muusta pakkokeinoja koskevasta toimivallasta säädetään erikseen.

9 §
Muutoksenhaku

Lääninhallituksen päätökseen haetaan muutosta, jollei erikseen toisin säädetä, siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään.

10 §
Ahvenanmaan lääninhallitus

Ahvenanmaan lääninhallituksesta ovat soveltuvin osin voimassa tämän lain säännökset sekä mitä siitä on erikseen säädetty.

11 §
Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

12 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1997.

Tällä lailla kumotaan 31 päivänä joulukuuta 1987 annettu lääninhallituslaki (1233/87) ja läänijaosta 22 päivänä elokuuta 1986 annettu laki (633/86).

13 §
Tehtäviä koskevat siirtymäsäännökset

Tämän lain tullessa voimaan ne nykyisissä lääninhallituksissa, läänien nuorisolautakunnissa ja läänien liikuntalautakunnissa vireillä olevat asiat, jotka tämän lain tai muun lain mukaan kuuluvat lääninhallitukselle, siirtyvät edellä 1 §:ssä tarkoitetun asianomaisen läänin lääninhallituksen käsiteltäviksi. Vastaavasti siirtyvät mainittujen viranomaisten sopimukset ja muut sitoumukset samoin kuin muut oikeudet ja velvoitteet asianomaiselle lääninhallitukselle.

Mitä lääninhallituksista, läänien nuorisolautakunnista ja läänien liikuntalautakunnista on aikaisemmin säädetty, koskee tämän lain voimaan tultua vastaavasti edellä 1 §:ssä tarkoitettua läänin lääninhallitusta, jollei toisin säädetä tai määrätä.

Jos jokin asia aikaisemmin on säädetty yksinomaan Uudenmaan lääninhallituksen käsiteltäväksi tai ratkaistavaksi, käsittelee tai ratkaisee asian tämän lain voimaan tultua Etelä-Suomen lääninhallitus.

Jos asia aikaisemmin on säädetty maaherran käsiteltäväksi tai ratkaistavaksi, toimivaltainen viranomainen on asianomainen lääninhallitus.

14 §
Henkilöstöä koskevat siirtymäsäännökset

Tämän lain tullessa voimaan nykyisten lääninhallitusten henkilöstö siirtyy ja virat siirretään edellä 1 §:ssä tarkoitetun asianomaisen läänin lääninhallitukseen tai sen alueelliseen palveluyksikköön. Maaherran virat ja virkasuhteet kuitenkin lakkaavat lukuun ottamatta Ahvenanmaan maaherraa tämän lain tullessa voimaan. Viran siirtämiseen ei tarvita virkamiehen suostumusta, paitsi milloin se siirretään paikkakunnalta toiselle.

Edellä 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu ministeriö päättää virkojen siirtämisestä ja henkilöstön sijoittamisesta lääninhallituksiin ennen lain voimaan tuloa muita asianomaisia ministeriöitä kuultuaan. Asianomainen ministeriö päättää niiden virkojen muuttamisesta ja sijoittamisesta lääninhallituksessa, joihin se asetuksen nojalla nimittää virkamiehen.

HE 148/1996, HaVM 25/1996, SuVM 2/1996, EV 242/1996

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

7.4.2000/348:

Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä huhtikuuta 2000.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 155/1999, HaVM 8/2000, EV 35/2000

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.