Seurattu SDK 1003/2019 saakka.

2.9.2010/789

Valtioneuvoston asetus luottosopimuksesta kuluttajalle annettavista tiedoista

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty oikeusministeriön esittelystä, säädetään kuluttajansuojalain (38/1978) 7 luvun nojalla, sellaisena kuin se on laissa 746/2010, seuraavasti

1 §
Ennen luottosopimuksen tekemistä annettavat tiedot

Luotonantajan ja muun luotonvälittäjän kuin päätoimensa ohella luotonvälittäjänä toimivan myyjän tai palveluksen suorittajan on hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle 1 liitteen 1–4 kohdassa tarkoitetut tiedot. Luottojen etämyynnissä kuluttajalle on kuluttajansuojalain (38/1978) 6 a luvun 6–9 §:n mukaisten tiedonantovaatimusten täyttämiseksi annettava myös 1 liitteen 5 kohdassa tarkoitetut tiedot. Kuluttajalle mahdollisesti annettavat muut tiedot on annettava erillisessä asiakirjassa.

2 §
Ennakkotiedot puhelinmyynnissä

Puhelinmyynnissä luotonantajan ja muun luotonvälittäjän kuin päätoimensa ohella luotonvälittäjänä toimivan myyjän tai palveluksen suorittajan on annettava kuluttajalle kuluttajansuojalain 6 a luvun 10 §:n 2 momentin 2 kohdan vaatimusten täyttämiseksi ainakin seuraavat tiedot:

1) luoton määrä tai luottoraja ja luoton nostoa koskevat ehdot;

2) luottosopimuksen kesto;

3) hyödyke ja sen käteishinta, jos kyse on tietyn hyödykkeen oston rahoittamiseksi markkinoidusta luotosta;

4) korko, koron määräytymisen perusteet ja korkoa koskevat muut ehdot;

5) todellinen vuosikorko sekä luoton ja luottokustannusten yhteismäärä edustavan esimerkin avulla esitettynä;

6) maksuerän suuruus sekä erien lukumäärä ja maksuväli.

2 a § (1.12.2016/1030)
Ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä annettavat tiedot

Luotonantajan ja luotonvälittäjän on ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun kuluttaja on antanut tietoja luottoon liittyvistä odotuksistaan ja tarpeistaan sekä taloudellisista olosuhteistaan, ja hyvissä ajoin ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle 3 liitteen A osassa tarkoitetut tiedot. Kuluttajalle mahdollisesti annettavat muut tiedot on annettava erillisessä asiakirjassa.

Edellä 1 momentissa mainitun liitteen A osan tiedot on annettava B osan täyttöohjeiden mukaisesti.

3 §
Ennen luottosopimuksen tekemistä annettavat tiedot käyttelytileihin liittyvissä luotoissa ja maksujärjestelysopimuksissa

Jos kyse on sellaisesta käyttelytiliin liittyvästä kuluttajaluotosta, jota koskevien sopimusehtojen mukaan luottoaika on enintään kolme kuukautta tai luotto on maksettava takaisin vaadittaessa, luotonantajan ja muun luotonvälittäjän kuin päätoimensa ohella luotonvälittäjänä toimivan myyjän tai palveluksen suorittajan on annettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä 2 liitteen 1–4 kohdassa tarkoitetut tiedot.

Jos kyse on kuluttajan maksuvaikeuksien johdosta tehtävästä maksujärjestelysopimuksesta, joka ei ole ehdoiltaan kuluttajan kannalta epäedullisempi kuin alkuperäinen luottosopimus, luotonantajan ja muun luotonvälittäjän kuin päätoimensa ohella luotonvälittäjänä toimivan myyjän tai palveluksen suorittajan on annettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen maksujärjestelysopimuksen tekemistä 2 liitteen 1–5 kohdassa mainitut tiedot, lukuun ottamatta 2 kohdassa mainittua luotonantajan mahdollista oikeutta vaatia milloin tahansa luotto maksettavaksi takaisin kokonaisuudessaan.

Luottojen etämyynnissä kuluttajalle on kuluttajansuojalain 6 a luvun 6–9 §:n mukaisten tiedonantovaatimusten täyttämiseksi annettava myös 2 liitteen 6 kohdassa tarkoitetut tiedot.

4 §
Erityisiä luottotyyppejä koskevien ennakkotietojen antaminen puhelimitse

Jos kuluttaja pyytää puhelimitse, että saa välittömästi käyttöönsä sellaisen käyttelytiliin liittyvän luoton, jota koskevien sopimusehtojen mukaan luottoaika on enintään kolme kuukautta tai luotto on maksettava takaisin vaadittaessa, kuluttajansuojalain 6 a luvun 10 §:n 2 momentin 2 kohdan täyttämiseksi kuluttajalle on annettava ainakin seuraavat tiedot:

1) luoton määrä tai luottoraja;

2) korko, korkoa koskevat ehdot ja alkuperäiseen korkoon sovellettava indeksi tai viitekorko, luottosopimuksen tekohetkestä alkaen maksettaviksi tulevat maksut ja mahdolliset ehdot, joiden mukaan näitä maksuja voidaan muuttaa;

3) luoton todellinen vuosikorko edustavien esimerkkien avulla esitettynä siten, että mainitaan kaikki koron laskemisessa käytetyt oletukset

4) maininta luotonantajan mahdollisesta oikeudesta vaatia milloin tahansa luotto maksettavaksi takaisin kokonaisuudessaan.

Mitä 1 momentin 1–3 kohdassa säädetään annettavista ennakkotiedoista, sovelletaan myös, jos luotonantaja tekee kuluttajan maksuvaikeuksien johdosta tämän kanssa maksujärjestelysopimuksen, joka ei ole ehdoiltaan kuluttajan kannalta epäedullisempi kuin alkuperäinen luottosopimus. Tällöin kuluttajalle on näiden tietojen lisäksi annettava hyvissä ajoin ennen maksujärjestelysopimuksen tekemistä myös tieto luottosopimuksen kestosta.

Tarjottaessa kuluttajalle asuntoluottoa puhelimitse hänelle on kuluttajansuojalain 6 a luvun 10 §:n 2 momentin 2 kohdan täyttämiseksi annettava ainakin 3 liitteen 3–6 kohdassa tarkoitetut tiedot tarjotusta luotosta. (1.12.2016/1030)

5 §
Kuluttajaluottosopimuksessa mainittavat tiedot

Kuluttajaluottosopimuksessa on mainittava seuraavat tiedot:

1) osapuolten nimet ja käyntiosoitteet sekä vastaavat tiedot mahdollisesta luotonvälittäjästä;

2) luottotyyppi;

3) luoton määrä tai luottoraja ja luoton nostoa koskevat ehdot;

4) luottosopimuksen kesto;

5) hyödyke ja sen käteishinta, jos kyse on tietyn hyödykkeen oston rahoittamiseksi markkinoidusta luotosta;

6) korko, koron määräytymisen perusteet ja korkoa koskevat muut ehdot;

7) kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä, luoton todellinen vuosikorko ja kaikki koron laskemisessa käytetyt oletukset luottosopimuksen tekohetkellä;

8) maksuerän suuruus sekä erien lukumäärä ja maksuväli;

9) tilinhoitomaksut, luoton käyttämiseksi tarvittavasta maksuvälineestä perittävät maksut ja muut mahdolliset luottosopimuksen johdosta perittävät maksut sekä ehdot, joiden mukaisesti näitä maksuja voidaan muuttaa;

10) mahdolliset maksut, jotka kuluttajan on suoritettava notaarille luottosopimuksen tekemisestä;

11) jos luoton saamisen edellytyksenä markkinoiduin ehdoin on, että kuluttaja tekee vakuutusta tai muuta lisäpalvelua koskevan sopimuksen, maininta tällaisesta edellytyksestä sekä mahdollisesti vaadittavista vakuuksista;

12) tieto oikeudesta maksaa luotto ennenaikaisesti ja luotonantajan mahdollisesta oikeudesta saada tästä korvausta sekä korvauksen määräytymisen perusteista ja ohjeet ennenaikaisen takaisinmaksuoikeuden käyttämisestä;

13) viivästyskorko ja sen muuttumista koskevat säännökset sekä mahdolliset muut sopimusrikkomuksen johdosta perittävät maksut;

14) varoitus maksulaiminlyönnin seuraamuksista;

15) tieto kuluttajan oikeudesta saada pyynnöstä ja maksutta lyhennystaulukko milloin tahansa luottosopimuksen kuluessa, jos kyse on luottosopimuksesta, joka tehdään määräajaksi ja jonka ehtojen mukaan velan pääomaa lyhennetään erissä;

16) luettelo korkojen ja maksujen maksukausista ja -ehdoista, jos korkoja ja maksuja on suoritettava ilman velan pääoman lyhennystä;

17) tieto peruuttamisoikeudesta; (1.12.2016/1030)

18) peruuttamisaika, tieto kuluttajan velvollisuudesta palauttaa luottosopimuksen nojalla saamansa varat ja maksaa korko siltä ajalta, jonka varat ovat olleet kuluttajan käytettävissä, maksettavan koron määrä päivää kohden sekä peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevat muut ehdot ja ohjeet;

19) tieto liitännäisen luottosopimuksen peruuntumisesta kuluttajansuojalain 6 luvun 21 §:n ja 10 luvun 11 §:n mukaisesti siinä tapauksessa, että kuluttaja peruuttaa kotimyynnissä tai etämyynnissä tehdyn sopimuksen taikka aikaosuutta tai pitkäkestoista lomatuotetta koskevan pääsopimuksen; (6.2.2014/111)

20) tieto kuluttajansuojalain 7 luvun 39 §:n mukaisesta oikeudesta vaatia hyvitystä myyjän tai palveluksen suorittajan sopimusrikkomuksen johdosta myös luotonantajalta, jos kyse on hyödykesidonnaisesta luotosta;

21) tiedot osapuolten oikeudesta irtisanoa, eräännyttää tai purkaa luottosopimus;

22) mahdolliset muut sopimusehdot;

23) onko kuluttajan käytettävissä tuomioistuimen ulkopuolisia oikeussuojamenettelyjä, ja jos on, miten kuluttaja voi käyttää niitä;

24) asianomaisen valvontaviranomaisen yhteystiedot.

Jos asuntovakuudellinen kuluttajaluotto on valuuttaluotto, sopimuksessa on annettava myös tiedot valuuttaluottoihin liittyvistä riskeistä ja kuluttajan mahdollisuudesta rajoittaa niitä. (1.12.2016/1030)

Jos kyse on luottosopimuksesta, jonka mukaan kuluttajan suorittamat maksut eivät johda välittömään luoton kokonaismäärän vastaavaan lyhenemiseen, vaan ne käytetään pääoman kartuttamiseen luottosopimuksessa tai lisäsopimuksessa vahvistettuina ajanjaksoina ja siinä määrätyin ehdoin, sopimusehdoissa on ilmaistava selkeästi ja tiiviisti, että tällaisessa luottosopimuksessa ei taata luottosopimuksen mukaisesti nostetun luoton kokonaismäärän takaisinmaksua, paitsi jos tällainen takuu annetaan.

5 a § (1.12.2016/1030)
Asuntoluottosopimuksessa mainittavat tiedot

Asuntoluottosopimuksessa on mainittava seuraavat tiedot:

1) osapuolten nimet ja käyntiosoitteet sekä vastaavat tiedot mahdollisesta luotonvälittäjästä;

2) luottotyyppi;

3) luoton määrä tai luottoraja ja luoton nostoa koskevat ehdot;

4) luottosopimuksen kesto;

5) korko, koron määräytymisen perusteet ja korkoa koskevat muut ehdot;

6) kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä, luoton todellinen vuosikorko ja kaikki koron laskemisessa käytetyt oletukset luottosopimuksen tekohetkellä;

7) maksuerän suuruus sekä erien lukumäärä ja maksuväli;

8) luottosopimuksen johdosta perittävät maksut sekä ehdot, joiden mukaisesti näitä maksuja voidaan muuttaa;

9) jos luoton saamisen edellytyksenä markkinoiduin ehdoin on, että kuluttaja tekee vakuutusta tai muuta lisäpalvelua koskevan sopimuksen, maininta tällaisesta edellytyksestä sekä mahdollisesti vaadittavista vakuuksista;

10) jos asuntoluotto on valuuttaluotto, tällaisiin luottoihin liittyvät riskit ja kuluttajan mahdollisuudet rajoittaa niitä;

11) tieto peruuttamisoikeudesta;

12) peruuttamisaika, tieto kuluttajan velvollisuudesta palauttaa luottosopimuksen nojalla saamansa varat ja maksaa korko siltä ajalta, jonka varat ovat olleet kuluttajan käytettävissä, maksettavan koron määrä päivää kohden sekä peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevat muut ehdot ja ohjeet;

13) tieto oikeudesta maksaa luotto ennenaikaisesti ja luotonantajan mahdollisesta oikeudesta saada tästä korvausta sekä korvauksen määräytymisen perusteista ja ohjeet ennenaikaisen takaisinmaksuoikeuden käyttämisestä;

14) viivästyskorko ja sen muuttumista koskevat säännökset sekä mahdolliset muut sopimusrikkomuksen johdosta perittävät maksut;

15) varoitus maksulaiminlyönnin seuraamuksista;

16) tieto kuluttajan oikeudesta saada pyynnöstä ja maksutta lyhennystaulukko milloin tahansa luottosopimuksen kuluessa, jos kyse on luottosopimuksesta, joka tehdään määräajaksi ja jonka ehtojen mukaan velan pääomaa lyhennetään erissä;

17) luettelo korkojen ja maksujen maksukausista ja -ehdoista, jos korkoja ja maksuja on suoritettava ilman velan pääoman lyhennystä;

18) tiedot osapuolten oikeudesta irtisanoa, eräännyttää tai purkaa luottosopimus;

19) mahdolliset muut sopimusehdot.

Jos kyse on luottosopimuksesta, jonka mukaan kuluttajan suorittamat maksut eivät johda välittömään luoton kokonaismäärän vastaavaan lyhenemiseen, vaan ne käytetään pääoman kartuttamiseen luottosopimuksessa tai lisäsopimuksessa vahvistettuina ajanjaksoina ja siinä määrätyin ehdoin, sopimusehdoissa on ilmaistava selkeästi ja tiiviisti, että tällaisessa luottosopimuksessa ei taata luottosopimuksen mukaisesti nostetun luoton kokonaismäärän takaisinmaksua, paitsi jos tällainen takuu annetaan.

6 §
Käyttelytiliin liittyvässä luottosopimuksessa mainittavat tiedot

Käyttelytiliin liittyvässä luottosopimuksessa, jota koskevien sopimusehtojen mukaan luottoaika on enintään kolme kuukautta tai luotto on maksettava takaisin vaadittaessa, on mainittava:

1) osapuolten nimet ja käyntiosoitteet sekä vastaavat tiedot mahdollisesta luotonvälittäjästä;

2) luottotyyppi;

3) luottoraja ja luoton nostoa koskevat ehdot;

4) luottosopimuksen kesto;

5) korko, koron määräytymisen perusteet ja korkoa koskevat muut ehdot sekä muut mahdolliset luottosopimuksen johdosta perittävät maksut ja ehdot, joiden mukaisesti näitä maksuja voidaan muuttaa;

6) luoton todellinen vuosikorko siten, että mainitaan kaikki koron laskemisessa käytetyt oletukset, ja luotosta kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä;

7) maininta luotonantajan mahdollisesta oikeudesta vaatia milloin tahansa luotto maksettavaksi takaisin kokonaisuudessaan;

8) peruuttamisaika ja kuluttajan peruuttamisoikeutta koskevat muut ehdot.

7 §
Osamaksusopimuksessa mainittavat tiedot

Osamaksusopimus on päivättävä sekä otsikoitava nimellä "Osamaksusopimus". Sopimuksen ensimmäiselle sivulle on muuta tekstiä suuremmalla kirjasinlajilla painettava huomautus siitä, ettei omistusoikeus tavaraan siirry ostajalle ennen kuin kauppahinta on kokonaan maksettu tai että myyjä on pidättänyt myytyyn tavaraan takaisinotto-oikeuden.

Osapuolista ja kaupan kohteesta on annettava seuraavat tiedot:

1) ostajan ja myyjän nimi ja käyntiosoite sekä vastaavat tiedot luotonantajasta, jos luotonantajana on muu kuin tavaran myyjä;

2) kaupan kohde ja mahdolliset lisävarusteet yksilöityinä;

3) kaupan kohteen toimitustapa ja -aika sekä muut toimitusehdot;

4) kaupan kohteen ja mahdollisten lisävarusteiden käteishinta ja käteismaksuosuus sekä käteishinnan ja luottokustannusten yhteismäärä.

Luotosta on annettava seuraavat tiedot:

1) luottosopimuksen kesto;

2) luoton määrä, maksuerän suuruus sekä erien lukumäärä ja maksuväli;

3) korko, koron määräytymisen perusteet ja korkoa koskevat muut ehdot;

4) muiden luottokustannusten peruste ja määrä sekä ehdot, joiden mukaisesti näitä maksuja voidaan muuttaa;

5) luoton todellinen vuosikorko ja kaikki koron laskemisessa käytetyt oletukset luottosopimuksen tekohetkellä;

6) ostajan luottosopimuksen nojalla maksettavaksi tuleva kokonaismäärä;

7) jos luoton saamisen edellytyksenä markkinoiduin ehdoin on, että ostaja tekee vakuutusta tai muuta lisäpalvelua koskevan sopimuksen, maininta tällaisesta edellytyksestä sekä mahdollisesti vaadittavista vakuuksista;

8) mahdolliset muut sopimusehdot.

Sopimuksen päättymisestä on annettava seuraavat tiedot:

1) tieto kuluttajan oikeudesta peruuttaa luotto tai siitä, ettei sitä lain mukaan ole;

2) peruuttamisaika, tieto kuluttajan velvollisuudesta maksaa luotonantajalle luoton määrä sekä luoton korko käytetyltä luottoajalta, maksettavan koron määrä päivää kohden sekä peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevat muut ehdot ja ohjeet;

3) tieto oikeudesta suorittaa maksut ennenaikaisesti ja luotonantajan mahdollisesta oikeudesta saada tästä korvausta sekä tieto korvauksen määräytymisen perusteista ja ohjeet ennenaikaisen takaisinmaksuoikeuden käyttämisestä;

4) tieto liitännäisen luottosopimuksen peruuntumisesta kuluttajansuojalain 6 luvun 21 §:n ja 10 luvun 11 §:n mukaisesti siinä tapauksessa, että kuluttaja peruuttaa kotimyynnissä tai etämyynnissä tehdyn sopimuksen taikka aikaosuutta tai pitkäkestoista lomatuotetta koskevan pääsopimuksen; (6.2.2014/111)

5) tiedot osapuolten oikeudesta irtisanoa, eräännyttää tai purkaa luottosopimus.

Osapuolten muista oikeuksista ja velvollisuuksista on annettava seuraavat tiedot:

1) tieto kuluttajan oikeudesta saada pyynnöstä ja maksutta lyhennystaulukko milloin tahansa luottosopimuksen kuluessa;

2) viivästyskorko ja sen muuttumista koskevat säännökset sekä mahdolliset muut sopimusrikkomuksen johdosta perittävät maksut;

3) varoitus kuluttajan maksulaiminlyönnin seuraamuksista;

4) kuluttajansuojalain 7 luvun 39 §:n mukainen oikeus vaatia hyvitystä myyjän sopimusrikkomuksen johdosta myös luotonantajalta;

5) tieto siitä, että tavaraa takaisin otettaessa on tilitys suoritettava kuluttajansuojalain 7 luvun 36 §:ssä tarkoitetulla tavalla;

6) tieto siitä, että sopimukseen muutoinkin sovelletaan kuluttajansuojalain 7 lukua.

Oikeussuojakeinoista on annettava seuraavat tiedot:

1) osamaksutilityksissä toimivaltainen viranomainen;

2) onko kuluttajan käytettävissä tuomioistuimen ulkopuolisia oikeussuojamenettelyjä, ja jos on, miten kuluttaja voi käyttää niitä;

3) asianomaisen valvontaviranomaisen yhteystiedot.

8 §
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2010.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY (308L0048); EYVL N:o L 133, 22.5.2008, s. 66

Liite 1

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

- - - - - - - - - - - - - - -

4. Muita tärkeitä oikeudellisia näkökohtia(1.12.2016/1030)

PeruuttamisoikeusKyllä/ei
Teillä on oikeus peruuttaa luottosopimus 14 päivän kuluessa.
Ennenaikainen takaisinmaksu:
Teillä on milloin tahansa oikeus maksaa luotto ennenaikaisesti takaisin kokonaisuudessaan tai osittain.
Tarvittaessa[Korvauksen määrittely (laskentamenetelmä) kuluttajansuojalain 7 luvun 28 §:n tai asuntovakuudellisissa kuluttajaluotoissa 7 a luvun 21 §:n mukaan
Luotonantajalla on oikeus saada korvausta ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä
Haku tietokannasta
Luotonantajan on annettava Teille maksutta välittömästi tieto luottotietorekisteriin tehdystä hausta, jos luottohakemus on hylätty tämän haun perusteella. Tätä ei sovelleta, jos tällaisten tietojen antaminen on Euroopan yhteisön lainsäädännössä kielletty tai se on oikeusjärjestyksen perusteiden tai yleisen turvallisuuden tavoitteiden vastaista.
Oikeus saada luottosopimusluonnos
Teillä on oikeus saada pyynnöstä ja maksutta luottosopimusluonnos. Tätä säännöstä ei sovelleta, jos luotonantaja ei pyynnön esittämishetkellä ole halukas tekemään luottosopimusta teidän kanssanne.
TarvittaessaNämä tiedot ovat voimassa ... ja ... välisenä aikana.
Ajanjakso, jonka ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot sitovat luotonantajaa.

A:lla 1030/2016 muutettu liitteen 1 taulukko 4 tuli voimaan 1.1.2017. Aiempi sanamuoto kuuluu:

EUROOPPALAINEN STANDARDOITU TIETOSIVU (ESIS)

A OSA

ESIS-tietosivun malli

(Johdanto)
Tämä asiakirja on laadittu [päivämäärä] seuraavalle henkilölle: [kuluttajan nimi].
Tämä asiakirja on laadittu tähän mennessä antamienne tietojen sekä rahoitusmarkkinoilla vallitsevan tilanteen perusteella.
Jäljempänä olevat tiedot ovat voimassa [voimassaoloaika] saakka, (tarvittaessa) paitsi tiedot korkotasosta ja kustannuksista. Mainitun päivän jälkeen tiedot voivat muuttua markkinatilanteen mukaisesti.
(Tarvittaessa) Tämä asiakirja ei velvoita [luotonantajan nimi] myöntämään teille luottoa.
1. Luotonantaja
[Nimi]
[Puhelinnumero]
[Käyntiosoite]
(Valinnainen) [Sähköpostiosoite]
(Valinnainen) [Faksinumero]
(Valinnainen) [Verkkosivuston osoite]
(Valinnainen) Yhteyshenkilö/-piste
(Tarvittaessa tiedot mahdollisista neuvontapalveluista:) [(Olemme arvioineet tarpeenne ja tilanteenne ja suosittelemme, että otatte tämän luoton. / Emme suosittele teille mitään tiettyä luottotyyppiä. Joihinkin kysymyksiin antamienne vastausten perusteella annamme kuitenkin teille tietoja tästä luotosta, jotta voitte tehdä oman valintanne.)]
2. (Tarvittaessa) Luotonvälittäjä:
[Nimi]
[Puhelinnumero]
[Käyntiosoite]
(Valinnainen) [Sähköpostiosoite]
(Valinnainen) [Faksinumero]
(Valinnainen) [Verkkosivuston osoite]
(Valinnainen) Yhteyshenkilö/-piste
(Tarvittaessa [tiedot mahdollisista neuvontapalveluista]) [(Olemme arvioineet tarpeenne ja tilanteenne ja suosittelemme, että otatte tämän luoton. / Emme suosittele teille mitään tiettyä luottotyyppiä. Joihinkin kysymyksiin antamienne vastausten perusteella annamme kuitenkin teille tietoja tästä luotosta, jotta voitte tehdä oman valintanne.)]
[Palkkio]
3. Luoton pääominaisuudet
Luoton määrä ja valuutta: [arvo] [valuutta]
(Tarvittaessa) Tämän luoton valuuttana ei ole [luotonottajan kansallinen valuutta].
(Tarvittaessa) Luottonne arvo [luotonottajan kansallisena valuuttana] saattaa muuttua.
(Tarvittaessa) Esimerkiksi siinä tapauksessa, että [luotonottajan kansallisen valuutan] arvo laskee 20 prosentilla suhteessa [luoton valuuttaan], luottonne arvo kasvaa yhteensä [lisätään määrä luotonottajan kansallisena valuuttana]. Se voi kuitenkin olla tätä suurempi, jos [luotonottajan kansallisen valuutan] arvo laskee yli 20 prosenttia.
(Tarvittaessa) Luottonne enimmäisarvo on [lisätään määrä luotonottajan kansallisena valuuttana]. (Tarvittaessa) Saatte varoituksen, jos luoton määrä nousee [lisätään määrä luotonottajan kansallisena valuuttana]. (Tarvittaessa) Teillä on oikeus [lisätään oikeus neuvotella uudelleen valuuttaluotto tai oikeus muuntaa luotto [asianomaiseksi valuutaksi] ja sen edellytykset].
Luottoaika: [luottoaika]
[Luottotyyppi]
[Sovellettava korkotyyppi]
Maksettava kokonaismäärä:
Tämä tarkoittaa, että Teidän on maksettava takaisin [määrä] jokaista lainattua [valuuttayksikkö] kohti.
(Tarvittaessa) [Tämä on luotto/luoton osa], josta maksetaan ennen erääntymistä ainoastaan korot. Luottoajan päättyessä teillä on yhä [luoton määrä, josta on suoritettu vain korkoja] suuruinen velka.
(Tarvittaessa) Vakuudeksi annettavan omaisuuden arvioitu arvo, jota on käytetty tämän tietosivun laatimisessa: [lisätään määrä]
(Tarvittaessa) Suurin mahdollinen luoton määrä suhteessa omaisuuden arvoon [lisätään aste] tai Omaisuuden vähimmäisarvo, jota kyseisen määrän lainaaminen edellyttää [lisätään määrä].
(Tarvittaessa) [Vakuus]
4. Korko ja muut kustannukset
Todellisella vuosikorolla tarkoitetaan vuosikorkona ilmaistuja luoton kokonaiskustannuksia. Todellisen vuosikoron perusteella on helpompi verrata eri tarjouksia.
Luottoonne sovellettava todellinen vuosikorko on [todellinen vuosikorko].
Se koostuu seuraavista osatekijöistä:
Korko [arvo prosentteina, tai tapauksesta riippuen viitekorko ja luotonantajan marginaalin prosenttiarvo]
[Todellisen vuosikoron muut osatekijät]
Kertaluonteiset kustannukset
(Tarvittaessa) Teidän on maksettava luoton rekisteröimismaksu. [Lisätään maksun määrä, jos se on tiedossa, tai sen laskemisperusteet.]
Määräajoin maksettavat kustannukset
(Tarvittaessa) Todellinen vuosikorko lasketaan/on laskettu käyttämällä korkoa koskevia oletuksia.
(Tarvittaessa) Koska luottonne [osa luotostanne] on vaihtuvakorkoinen luotto [vaihtuvakorkoista luottoa], sen todellinen vuosikorko voi poiketa ilmoitetusta todellisesta vuosikorosta, jos luottonne korko muuttuu. Jos korko esimerkiksi nousee [B osassa kuvattu tapaus], todellinen vuosikorko saattaa nousta [lisätään tapausta vastaava todellinen vuosikorko].
(Tarvittaessa) Kehotamme Teitä ottamaan huomioon, että tämä todellinen vuosikorko lasketaan olettaen, että korko pysyy alkuvaiheessa vahvistetulla tasolla koko sopimuskauden.
(Tarvittaessa) Seuraavat kustannukset eivät ole luotonantajan tiedossa eikä niitä sen vuoksi ole sisällytetty todelliseen vuosikorkoon: [Kustannukset]
(Tarvittaessa) Teidän on maksettava luoton rekisteröimismaksu.
Pyydämme Teitä varmistamaan, että olette tietoisia myös luottoon liittyvistä muista mahdollisista veroista ja kustannuksista.
5. Maksuväli ja maksuerien lukumäärä
Maksuväli: [maksuväli]
Maksuerien lukumäärä: [lukumäärä]
6. Kunkin maksuerän suuruus:
[suuruus] [valuutta]
Tulonne voivat muuttua. Kehotamme pohtimaan, voitteko edelleen suoriutua [maksuväli] välein suoritettavista maksueristänne myös siinä tapauksessa, että tulonne pienenevät.
(Tarvittaessa) Koska [luottonne/osasta luottoanne] maksetaan ennen erääntymistä ainoastaan korot, Teidän on huolehdittava erillisistä järjestelyistä maksaaksenne [lisätään luoton määrä, josta on suoritettu vain korkoja] luottoajan päättyessä. Muistakaa lisätä tähän maksuerään mahdolliset lisämaksut, jotka Teidän on suoritettava.
(Tarvittaessa) [Luottonne/Luottonne osan] korko voi muuttua. Tämä merkitsee sitä, että maksuerienne summa voi nousta tai laskea. Jos korko esimerkiksi nousee [B osassa kuvattu tapaus], maksueränne saattaa nousta [lisätään tapausta vastaava maksuerän summa].
(Tarvittaessa) Maksettavan määrän arvo [luotonottajan kansallisena valuuttana] kullakin [maksuvälillä] voi muuttua. (Tarvittaessa) Maksunne saattavat nousta [lisätään enimmäismäärä luotonottajan kansallisena valuuttana] kullakin [lisätään jakso]. (Tarvittaessa) Esimerkiksi siinä tapauksessa, että [luotonottajan kansallisen valuutan] arvo laskee 20 prosentilla suhteessa [luoton valuuttaan], Teidän on maksettava lisää [lisätään määrä luotonottajan kansallisena valuuttana] kullakin [lisätään jakso]. Maksunne voivat nousta tätä enemmän.
(Tarvittaessa) Vaihtokurssina, jonka mukaan [luoton valuutta]määräinen maksueränne muutetaan [luotonottajan kansallinen valuutta]määräiseksi, käytetään kurssia, jonka [vaihtokurssin julkaiseva laitos] julkaisee [päivämäärä] tai se lasketaan [päivämäärä] käyttäen [lisätään vertailukohdan tai laskentamenetelmän nimi].
(Tarvittaessa) [Yksityiskohtaiset tiedot kytkykauppana tarjottavista säästötuotteista, lykättyyn koronmaksuun perustuvista luotoista].
7. (Tarvittaessa) Havainnollinen maksuerätaulukko
Tässä taulukossa esitetään, kuinka suuri määrä on maksettava joka [maksuväli].
Maksuerät (sarake [sarakkeen nro]) koostuvat maksettavasta korosta (sarake [sarakkeen nro]), tarvittaessa luoton lyhennyksestä (sarake [sarakkeen nro]) ja tarvittaessa muista kustannuksista (sarake [sarakkeen nro]). (Tarvittaessa) Sarakkeessa ”Muut kustannukset” esitetään seuraavat kustannukset: [luettelo kustannuksista]. Jäljellä olevalla pääomalla (sarake [sarakkeen numero]) tarkoitetaan luoton määrää, joka jää maksettavaksi kunkin maksuerän jälkeen.
[Taulukko]
8. Muut velvoitteet
Jotta luotonottajaan voidaan soveltaa tässä asiakirjassa ilmoitettuja ehtoja, hänen on noudatettava seuraavia velvoitteita.
[Velvoitteet]
(Tarvittaessa) Kehotamme Teitä ottamaan huomioon, että tässä asiakirjassa kuvatut luottoehdot (korko mukaan luettuna) voivat muuttua, jos näitä velvoitteita ei noudateta.
(Tarvittaessa) Kehotamme Teitä ottamaan huomioon mahdolliset seuraukset, joita voi aiheutua luottoon liittyvien lisäpalvelujen päättymisestä myöhemmässä vaiheessa:
[Seuraukset]
9. Ennenaikainen takaisinmaksu
Teillä on mahdollisuus maksaa tämä luotto ennenaikaisesti takaisin joko kokonaan tai osittain.
(Tarvittaessa) [Ehdot]
(Tarvittaessa) Luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittävä maksu: [lisätään määrä tai, ellei se ole mahdollista, laskentamenetelmä]
(Tarvittaessa) Jos päätätte maksaa tämän luoton ennenaikaisesti takaisin, pyydämme Teitä ottamaan meihin yhteyttä, jotta voimme vahvistaa ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittävän maksun tarkan määrän kyseisenä ajankohtana.
10. Muuttuvat ominaisuudet
(Tarvittaessa) [Tietoja siirto-oikeudesta/sijaantulo-oikeudesta] Teillä on mahdollisuus siirtää tämä luotto toiselle [luotonantajalle] [tai] vaihtaa vakuus [toiseksi]. [Lisätään ehdot]
(Tarvittaessa) Teillä ei ole mahdollisuutta siirtää tätä luottoa toiselle [luotonantajalle] [tai] vaihtaa vakuutta.
(Tarvittaessa) Lisäominaisuudet: [lisätään selitys B osassa luetelluista lisäominaisuuksista ja valinnaisesti muista ominaisuuksista, joita luotonantaja mahdollisesti tarjoaa luottosopimuksen osana ja joita ei mainita aikaisemmissa kohdissa].
11. Muut luotonottajan oikeudet
(Tarvittaessa) Teillä on [harkinta-ajan pituus] [harkinta-ajan alkamishetkestä] harkita, sitoudutteko ottamaan tämän luoton. (Tarvittaessa) Kun olette vastaanottanut luotonantajalta luottosopimuksen, voitte hyväksyä sen vasta [harkinta-ajan pituus] kuluttua.
(Tarvittaessa) Teillä on oikeus peruuttaa sopimus [peruuttamisajan pituus] kuluessa [peruuttamisajan alkamishetkestä]. [Ehdot] [Lisätään menettely]
(Tarvittaessa) Saatatte menettää oikeuden peruuttaa sopimus, jos kyseisen ajan kuluessa ostatte tai myytte omaisuuden, joka liittyy tähän luottosopimukseen.
(Tarvittaessa) Jos päätätte käyttää oikeuttanne peruuttaa [luottosopimus], pyydämme Teitä tarkistamaan, sitovatko Teitä edelleen [8 kohdassa tarkoitetut] muut luottoon liittyvät velvoitteet [mukaan lukien luottoon liittyvät lisäpalvelut].
12. Valitukset
Jos haluatte esittää valituksen, ottakaa yhteyttä [lisätään sisäinen yhteyspiste tai menettelystä tietoa antava lähde].
(Tarvittaessa) Valituksen käsittelyyn varattu enimmäisaika [ajanjakso].
[(Tarvittaessa) Jos emme käsittele valitustanne Teitä tyydyttävällä tavalla,] voitte ottaa yhteyttä myös [lisätään tuomioistuimen ulkopuolisen valitus- ja oikeussuojaelimen nimi] (tarvittaessa) tai voitte ottaa yhteyttä FIN-NET-riitojenratkaisuverkostoon saadaksenne maanne vastaavan elimen tiedot.
13. Luottoon liittyvien sitoumusten laiminlyöminen: luotonottajalle koituvat seuraukset
[Laiminlyöntityypit]
[Taloudelliset ja/tai oikeudelliset seuraukset]
Jos teillä on vaikeuksia maksaa [maksuväli] välein suoritettavia maksujanne, ottakaa meihin välittömästi yhteyttä, jotta voimme etsiä mahdollisia ratkaisuja.
(Tarvittaessa) Vakituinen asuntonne voidaan viimeisenä keinona ulosmitata, jos laiminlyötte maksunne.
(Tarvittaessa) 14. Lisätiedot
(Tarvittaessa) [Luottosopimukseen sovellettava laki].
(Kun luotonantajan käyttämä kieli poikkeaa ESIS-lomakkeen kielestä) Tiedot ja sopimusehdot toimitetaan [kielellä]. Jos annatte suostumuksenne, aiomme käyttää viestinnässä luottosopimuksen voimassaoloaikana [kieltä/kieliä].
[Lisätään tieto kuluttajan oikeudesta saada luottosopimuksen luonnos tai tarvittaessa mahdollisuudesta saada se]
15. Valvontaviranomainen
Luotonantajaa valvoo [valvontaviranomais(t)en nimi/nimet ja verkkosivuston osoite/-osoitteet]
(Tarvittaessa) Tätä luotonvälittäjää valvoo [valvontaviranomaisen nimi ja verkkosivuston osoite]

B OSA

ESIS-tietosivun täydennysohjeet

Yleistä

1) ESIS-tietosivun tekstin on oltava A osassa olevan mallin mukainen. Hakasulkeissa olevat maininnat on korvattava vastaavilla tiedoilla.

2) Luotonantajan on annettava tiedot, joita pyydetään maininnalla ”tarvittaessa” varustetuissa kohdissa, jos tiedoilla on merkitystä luottosopimuksen kannalta, tai poistettava tiedot tai koko kohta, jos tiedoilla ei ole merkitystä kyseisen sopimuksen kannalta (esimerkiksi siinä tapauksessa, ettei asianomaista kohtaa sovelleta). Jos koko kohta poistetaan, ESIS-tietosivun kohtien numerointi on mukautettava vastaavasti.

3) Tiedot on esitettävä yhdessä asiakirjassa, jollei jäljempänä täyttöohjeissa muuta mainita. Käytetyn kirjasinlajin on oltava selvästi luettavissa. Tiedot, joita on korostettava, esitetään lihavoituina, varjostettuina tai käyttämällä suurempaa kirjasinkokoa. Kaikki asiaankuuluvat riskivaroitukset on esitettävä käyttämällä korostusta.

Kohta ”Johdanto”

1) Voimassaoloaika on tuotava selvästi esiin korostamalla sitä asianmukaisesti. Tässä kohdassa ’voimassaoloajalla’ tarkoitetaan ajanjaksoa, jona ESIS-tietosivun sisältämät tiedot, esimerkiksi lainakorko, pysyvät muuttumattomina ja jona tiedot ovat voimassa, mikäli luotonantaja päättää myöntää luoton tuon ajanjakson kuluessa. Jos sovellettava lainakorko ja muut kustannukset määräytyvät asiaan liittyvien joukkovelkakirjojen myynnin tulosten mukaan, lopullinen lainakorko ja muut kustannukset voivat poiketa tietosivulla ilmoitetuista. Yksinomaan tällaisissa tapauksissa on asetettava ehdoksi, että voimassaoloaikaa ei sovelleta lainakorkoon ja muihin kustannuksiin lisäämällä sanat ”korkoa ja muita kustannuksia lukuun ottamatta”.

2) Jos tarkoituksena on, että useampi kuluttaja ottaa luoton yhdessä, on kaikkien henkilöiden nimi mainittava tietosivulla.

3) Kuluttajan nimen lisäksi tietosivulla on mainittava/voidaan mainita muut tarpeelliset tiedot kuluttajan yksilöimiseksi.

Kohta ”1. Luotonantaja”

1) Luotonantajan nimellä, puhelinnumerolla ja käyntiosoitteella tarkoitetaan yhteystietoja, joita kuluttaja voi käyttää myöhemmissä yhteydenotoissa.

2) Sähköpostiosoitteen, faksinumeron, verkkosivuston osoitteen ja yhteyshenkilön tai yhteyspisteen ilmoittaminen on vapaaehtoista.

3) Jos luottosopimusta tarjotaan etämyynnissä, luotonantajan on tarvittaessa ilmoitettava direktiivin 2002/65/EY 3 artiklan mukaisesti sellaisen edustajansa nimi ja käyntiosoite, joka toimii kuluttajan asuinjäsenvaltiossa. Luotonantajan edustajan puhelinnumeron, sähköpostiosoitteen ja internetosoitteen ilmoittaminen on vapaaehtoista.

4) Jos 2 kohtaa ei sovelleta, luotonantajan on A osan muotoilua käyttäen ilmoitettava kuluttajalle, ettei luotonantaja tarjoa neuvontapalvelua.

(Tarvittaessa) Kohta ”2. Luotonvälittäjä”

Jos luotonvälittäjä antaa kuluttajalle tuotetiedot, kyseisen välittäjän on sisällytettävä niihin seuraavat tiedot:

1) Luotonvälittäjän nimellä, puhelinnumerolla ja käyntiosoitteella tarkoitetaan yhteystietoja, joita kuluttaja voi käyttää myöhemmissä yhteydenotoissa.

2) Sähköpostiosoitteen, faksinumeron, verkkosivuston osoitteen ja yhteyshenkilön tai yhteyspisteen ilmoittaminen on vapaaehtoista.

3) Luotonvälittäjän on A osan muotoilua käyttäen ilmoitettava kuluttajalle, tarjotaanko neuvontapalveluja ja millä perusteella niitä mahdollisesti tarjotaan.

4) Selvitys siitä, miten luotonvälittäjälle maksetaan palkkio. Jos luotonvälittäjä saa välityspalkkion luotonantajalta, on ilmoitettava palkkion määrä ja luotonantajan nimi, mikäli se poikkeaa 1 kohdassa ilmoitetusta.

Kohta ”3. Luoton pääominaisuudet”

1) Tässä kohdassa on selitettävä selkeästi luoton pääominaisuudet, myös arvo ja valuutta sekä lainakorkoon liittyvät mahdolliset riskit, myös 8 kohdassa tarkoitetut, ja luoton lyhennysaikataulu.

2) Valuuttaluotossa luotonantajan on ilmoitettava, että kuluttaja saa säännönmukaisesti varoituksen ainakin silloin, kun vaihtokurssi vaihtelee yli 20 prosenttia, tarvittaessa oikeudesta muuntaa luottosopimuksen valuutta tai mahdollisuudesta neuvotella ehdot uudelleen ja muista kuluttajan käytettävissä olevista järjestelyistä, joilla kuluttaja voi rajoittaa vaihtokurssiriskille altistumistaan. Jos luottosopimuksessa on vaihtokurssiriskin rajoittamista koskeva ehto, luotonantajan on ilmoitettava enimmäismäärä, jonka kuluttaja voisi joutua maksamaan takaisin. Jos luottosopimuksessa ei ole ehtoa, jolla kuluttajalle aiheutuva vaihtokurssiriski rajoitetaan alle 20 prosentin kurssivaihteluun, luotonantajan on havainnollistettava, miten kuluttajan kansallisen valuutan arvon 20 prosentin lasku suhteessa luoton valuuttaan vaikuttaa luoton arvoon.

3) Luottoaika on ilmaistava asianmukaisimmalla tavalla vuosina, kuukausina tai vuosina ja kuukausina. Jos luottoaika voi vaihdella sopimuksen voimassaoloaikana, luotonantajan on selitettävä, milloin ja millaisin ehdoin näin voi tapahtua. Jos luottosopimus on voimassa toistaiseksi, luotonantajan on mainittava tämä selvästi.

4) Luottotyyppi on ilmoitettava selvästi (esimerkiksi asuntoluotto). Luottotyypin kuvauksessa on todettava selvästi, miten pääoma ja korko on maksettava takaisin luottosopimuksen voimassaoloaikana (lyhennysaikataulu), ja täsmennettävä selvästi, perustuuko luottosopimus pääomalyhennyksiin vai pelkkien korkomaksujen suorittamiseen vai näiden molempien yhdistelmään.

5) Jos koko luotto tai sen osa on pelkkien korkomaksujen suorittamiseen perustuva luotto, tämän kohdan loppuun lisätään näkyvästi tätä koskeva selkeä lausuma käyttäen A osan sanamuotoa.

6) Tässä kohdassa on selitettävä, onko lainakorko kiinteä vai vaihtuva, ja ilmoitettava tarvittaessa jaksot, joina lainakorko pysyy kiinteänä, sekä lainakoron tarkistusten tiheys ja lainakoron vaihtelulle mahdollisesti asetetut rajat, kuten ylä- ja alarajat.

Vaihtuvakorkoisen luoton koron tarkistuksessa käytettävä kaava ja sen osatekijät (esimerkiksi viitekorko ja korkomarginaali) on selitettävä. Luotonantajan on ilmoitettava, esimerkiksi antamalla verkkosivuston osoite, mistä voi saada lisätietoja kaavassa käytetyistä indekseistä ja koroista, kuten Euribor-korosta tai keskuspankin viitekorosta.

7) Jos eri tilanteissa sovelletaan erilaisia lainakorkoja, tiedot on annettava kaikista sovellettavista koroista.

8) ”Maksettava kokonaismäärä” vastaa kuluttajan maksettavaksi tulevaa kokonaismäärää. Se esitetään luoton määrän ja kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten yhteenlaskettuna summana. Jos lainakorko ei ole kiinteä sopimuksen koko voimassaoloajan, on tuotava korostetusti esiin, että määrä on ohjeellinen ja saattaa vaihdella erityisesti lainakoron vaihtelun mukaan.

9) Maksettava kokonaismäärä jaetaan alkuperäisellä luoton määrällä, josta saadaan suhdeluku (määrä) euroina tai muuna valuuttana, jos luotto myönnetään muussa valuutassa kuin euroissa. Suhdeluku ilmoitetaan kahden desimaalin tarkkuudella ja noudattaen tavanomaisia pyöristyssääntöjä.

10) Jos luoton vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai muu vastaava vakuus taikka kiinteään omaisuuteen liittyvä oikeus, luotonantajan on huomautettava tästä kuluttajalle. Luotonantajan on tarvittaessa ilmoitettava kiinteän omaisuuden tai muun tämän tietosivun laatimisessa käytetyn vakuuden arvioitu arvo.

11) Luotonantajan on tarvittaessa ilmoitettava joko:

a) ”suurin saatavilla oleva luoton määrä suhteessa omaisuuden arvoon”, ilmoittaen luototusasteen. Tätä koskevaan tietoon on liitettävä konkreettinen esimerkki enimmäismäärästä, joka voidaan lainata tiettyä omaisuuden arvoa kohti; tai

b) ”omaisuuden vähimmäisarvo, jota kyseessä olevan määrän lainaaminen edellyttää”.

12) Jos luotot ovat moniosaisia luottoja (esimerkiksi osa luotosta kiinteäkorkoista, osa vaihtuvakorkoista), tämä on otettava huomioon luottotyypistä annettavissa tiedoissa, ja tiedot on annettava kustakin luoton osasta.

Kohta ”4. Korko ja muut kustannukset”

1) Maininta ”korko” vastaa lainakorkoa tai -korkoja.

2) Lainakorko on ilmoitettava prosenttiarvona. Jos lainakorko on vaihteleva ja se perustuu viitekorkoon, luotonantaja voi ilmoittaa lainakoron ilmoittamalla viitekoron ja luotonantajan korkomarginaalin prosenttiarvon. Luotonantajan on tällöin lisäksi ilmoitettava se viitekoron arvo, joka on voimassa ESIS-tietosivua annettaessa.

Jos lainakorko on vaihtuva, tiedoissa on ilmoitettava: a) todellisen vuosikoron laskennassa käytetyt oletukset; b) tarvittaessa sovellettavat ylä- ja alarajat ja c) varoitus siitä, että vaihtelu voi vaikuttaa todellisen vuosikoron todelliseen tasoon. Kuluttajan huomion kiinnittämiseksi varoituksessa käytetyn kirjasinkoon on oltava suurempi ja sen on oltava näkyvästi esillä ESIS-tietosivulla. Varoituksen lisäksi on annettava havainnollinen esimerkki todellisesta vuosikorosta. Jos lainakorolla on yläraja, esimerkissä on oletettava, että lainakorko nousee ensimmäisen tilaisuuden tullen luottosopimuksen mukaiselle korkeimmalle tasolle. Ellei ylärajaa ole, esimerkissä on havainnollistettava todellinen vuosikorko korkeimmalla lainakorolla vähintään viimeisten 20 vuoden aikana, tai jos lainakoron laskemisen perustana olevia tietoja ei ole käytettävissä 20 vuoden ajalta, pisin kausi, jolta kyseiset tiedot ovat saatavilla, tarvittaessa lainakoron laskemiseen käytetyn ulkoisen viitekoron korkeimman arvon perusteella tai, jos luotonantaja ei käytä ulkoista viitekorkoa, toimivaltaisen viranomaisen tai Euroopan pankkiviranomaisen määrittelemän vertailuarvon korkeimman arvon perusteella. Tätä vaatimusta ei sovelleta luottosopimuksiin, joissa lainakorko on kiinteä usean vuoden pituisen merkittävän alkuvaiheen aikana, minkä jälkeen kiinteä lainakorko voidaan vahvistaa uudeksi ajanjaksoksi luotonantajan ja kuluttajan välisten neuvottelujen seurauksena. Näissä luottosopimuksissa tietoihin on sisällyttävä varoitus siitä, että todellinen vuosikorko lasketaan alkuvaiheen lainakoron perusteella. Varoituksen lisäksi on annettava toinen havainnollinen esimerkki todellisesta vuosikorosta, joka on laskettu kuluttajansuojalain 7 a luvun säännösten mukaisesti. Jos lainakorko on kiinteä vähintään viiden vuoden pituisessa alkuvaiheessa, jonka lopussa lainakorosta neuvotellaan uuden kiinteän koron sopimiseksi seuraavaa ajanjaksoa varten, toisen havainnollisen esimerkin todellisesta vuosikorosta on katettava ainoastaan alkuperäinen kiinteäkorkoinen jakso ja perustuttava oletukseen siitä, että jäljellä oleva lainapääoma maksetaan takaisin kiinteäkorkoisen jakson päättyessä. Jos esimerkiksi samanaikaisesti osa luotosta on kiinteäkorkoista ja osa vaihtuvakorkoista, tiedot on annettava kustakin luoton osasta.

3) Kohdassa ”Todellisen vuosikoron muut osatekijät” on lueteltava kaikki muut todelliseen vuosikorkoon sisältyvät kustannukset, mukaan lukien kertaluonteiset kustannukset, kuten hallinnolliset maksut, sekä säännölliset kustannukset, kuten vuotuiset hallintokulumaksut. Luotonantajan on lueteltava kaikki kustannukset luokittain (kertaluonteisesti maksettavat kustannukset, maksueriin sisältyvät säännöllisesti maksettavat kustannukset ja maksueriin kuulumattomat säännöllisesti maksettavat kustannukset) ja ilmoitettava niiden suuruus sekä täsmennettävä, kenelle ja milloin ne on maksettava. Tähän ei tarvitse sisällyttää sopimusvelvollisuuksien rikkomisesta aiheutuvia kustannuksia. Jos kustannusten suuruus ei ole tiedossa, luotonantajan on ilmoitettava ohjeellinen määrä tai, jos tämä ei ole mahdollista, osoitettava, miten kyseinen määrä lasketaan, ja korostettava esitetyn määrän olevan vain ohjeellinen. Jos tiettyjä kustannuksia ei ole sisällytetty todelliseen vuosikorkoon siitä syystä, ettei luotonantaja tiedä niiden määrää, tämä seikka on tuotava korostetusti esiin.

Jos kuluttaja on ilmoittanut luotonantajalle yhdestä tai useammasta haluamansa luoton ominaisuudesta, kuten luottosopimuksen kestosta ja luoton kokonaismäärästä, luotonantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava nämä seikat huomioon. Jos luottosopimuksessa on sovittu eri luotonnostotavoista, joihin sovelletaan erisuuruisia maksuja tai lainakorkoja, ja jos luotonantaja soveltaa asuntoluottodirektiivin liitteessä I olevan II osan mukaisia oletusarvoja, luotonantajan on ilmoitettava, että muut luotonnostojärjestelyt voivat tämäntyyppisessä luottosopimuksessa johtaa suurempaan todelliseen vuosikorkoon. Jos todellisen vuosikoron laskennassa käytetään luotonnostoa koskevia ehtoja, luotonantajan on tuotava korostettuna esiin maksut, jotka liittyvät sellaisiin muihin luotonnostotapoihin, joita ei ole käytetty todellisen vuosikoron laskennassa.

4) Jos vakuuden rekisteröinnistä peritään maksu, siitä ja maksun määrästä on ilmoitettava tässä kohdassa. Ellei maksun määrää ole mahdollista ilmoittaa, on ilmoitettava sen määrittämiseen käytettävä peruste. Jos maksut ovat tiedossa ja ne on sisällytetty todelliseen vuosikorkoon, maksun olemassaolo ja määrä on ilmoitettava kohdassa ”Kertaluonteiset kustannukset”. Jos maksujen määrä ei ole luotonantajan tiedossa, minkä vuoksi niitä ei ole sisällytetty todelliseen vuosikorkoon, maksun olemassaolo on mainittava selkeästi niiden kustannusten luettelossa, jotka eivät ole luotonantajan tiedossa. Kummassakin tapauksessa asianmukaisen otsikon alla on käytettävä A osan vakiomuotoilua.

Kohta ”5. Maksuväli ja maksuerien lukumäärä”

1) Jos maksuerät on suoritettava säännöllisesti, on ilmoitettava maksuväli (esimerkiksi yksi kuukausi). Jos maksuväli vaihtelee, sen vaihtelu on selitettävä selkeästi kuluttajalle.

2) Maksuerien lukumäärä on ilmoitettava koko luottoajalta.

Kohta ”6. Kunkin maksuerän suuruus”

1) Luoton valuutta ja maksuerien valuutta on ilmoitettava selvästi.

2) Jos maksuerien suuruus voi vaihdella luoton voimassaoloaikana, luotonantajan on ilmoitettava, kuinka kauan maksuerän suuruus säilyy muuttumattomana luoton nostosta ja milloin ja miten usein sitä muutetaan myöhemmin.

3) Jos koko luotto tai sen osa on pelkkien korkomaksujen suorittamiseen perustuva luotto, tämän kohdan loppuun lisätään näkyvästi asiaa koskeva lausuma käyttäen A osan sanamuotoa.

Jos kuluttajan edellytetään ottavan säästötuote edellytyksenä sille, että hänelle myönnetään pelkkien korkomaksujen suorittamiseen perustuva luotto, jonka vakuutena on kiinnitys tai muu vastaava vakuus, on ilmoitettava kaikkien tätä tuotetta koskevien maksujen määrä ja suorittamistiheys.

4) Jos lainakorko on vaihtuva, tietoihin on sisällytettävä asiaa koskeva lausuma käyttäen A osan sanamuotoa ja esimerkki maksuerien enimmäismäärästä. Jos korolla on yläraja, esimerkissä on osoitettava maksuerien määrä siinä tapauksessa, että lainakorko nousee ylärajalle. Ellei ylärajaa ole, on annettava esimerkki pahimmasta mahdollisesta tapauksesta ja esitettävä maksuerien taso korkeimmalla lainakorolla viimeisten 20 vuoden aikana tai, jos lainakoron laskemisen perustana olevia tietoja ei ole käytettävissä 20 vuoden ajalta, pisimmältä kaudelta, jolta kyseiset tiedot ovat saatavilla, tarvittaessa lainakoron laskemiseen käytetyn ulkoisen viitekoron korkeimman arvon perusteella tai, jos luotonantaja ei käytä ulkoista viitekorkoa, toimivaltaisen viranomaisen tai Euroopan pankkiviranomaisen määrittelemän vertailuarvon korkeimman arvon perusteella. Tätä havainnollisen esimerkin antamista koskevaa vaatimusta ei sovelleta luottosopimuksiin, joissa lainakorko on kiinteä usean vuoden pituisen merkittävän alkuvaiheen aikana, minkä jälkeen kiinteä lainakorko voidaan vahvistaa uudeksi ajanjaksoksi luotonantajan ja kuluttajan välisten neuvottelujen seurauksena. Jos luotot ovat moniosaisia luottoja (esimerkiksi samanaikaisesti osa luotosta kiinteäkorkoista, osa vaihtuvakorkoista), tiedot on annettava kustakin luoton osasta sekä luotosta kokonaisuudessaan.

5) (Tarvittaessa) Jos kyse on valuuttaluotosta tai jos luotto on indeksoitu muuhun kuin kuluttajan kansalliseen valuuttaan, luotonantajan on esitettävä selkein numeerisin esimerkein, miten kyseessä olevan vaihtokurssin muutokset voivat vaikuttaa maksuerien suuruuteen, A osan sanamuotoa käyttäen. Tämän esimerkin on perustuttava siihen, miten kuluttajan kansallisen valuutan arvon aleneminen 20 prosentilla vaikuttaisi maksuerien suuruuteen, ja sen on sisällettävä näkyvä lausuma siitä, että maksuerien suuruus voi nousta enemmän kuin esimerkissä oletetulla määrällä. Jos yläraja rajaa tämän nousun alle 20 prosenttiin, on ilmoitettava kuluttajan kansallisena valuuttana olevien maksuerien enimmäisarvo ja jätettävä pois lausuma mahdollisuudesta suurempiin maksueriin.

6) Jos luotto on täysin tai osittain vaihtuvakorkoinen luotto ja myös 3 kohtaa sovelletaan, 5 kohdassa tarkoitettu esimerkki on annettava 1 kohdassa tarkoitetun maksuerän määrän perusteella.

7) Jos maksuerät maksetaan muussa valuutassa kuin luoton valuuttana tai jos kunkin maksuerän suuruus kuluttajan kansallisessa valuutassa riippuu vastaavasta määrästä muussa valuutassa, tässä kohdassa on ilmoitettava päivämäärä, jona sovellettava vaihtokurssi lasketaan, ja joko vaihtokurssi tai peruste, jonka mukaisesti se lasketaan, sekä kuinka usein vaihtokursseja mukautetaan. Tarvittaessa tällaisessa ilmoituksessa on annettava sen laitoksen nimi, joka julkaisee vaihtokurssin.

8) Jos luotto on lykättyyn koronmaksuun perustuva luotto, jolle maksettavaa korkoa ei ole kokonaisuudessaan maksettu takaisin maksuerillä, vaan se lisätään jäljellä olevan luoton kokonaismäärään, on selitettävä, miten ja milloin lykätty korko lisätään luottoon käteissummana ja mitkä ovat vaikutukset kuluttajaan jäljelle jäävän velan osalta.

Kohta ”7. Havainnollinen maksuerätaulukko”

1) Tämä kohta on sisällytettävä, jos luotto on lykättyyn koronmaksuun perustuva luotto, jolle maksettavaa korkoa ei ole kokonaisuudessaan maksettu takaisin maksuerillä, vaan se lisätään jäljellä olevan luoton kokonaismäärään, tai jos lainakorko on kiinteä koko luottosopimuksen voimassaoloajan. Muissa luotoissa havainnollinen maksuerätaulukko on annettava joko ESIS-lomakkeella tai erillisellä liitteellä.

Jos kuluttajalla on oikeus saada tarkistettu lyhennystaulukko, tästä on ilmoitettava, kuten myös edellytyksistä, joilla kuluttajalla on oikeus tähän.

2) Tähän kohtaan lisättävässä taulukossa on oltava seuraavat sarakkeet: ”takaisinmaksun aikataulu” (esimerkiksi kuukausi 1, kuukausi 2, kuukausi 3), ”maksuerän suuruus”, ”korko maksuerää kohden”, ”muut maksuerään sisältyvät kustannukset” (tarvittaessa), ”takaisinmaksettu pääoma maksuerää kohden” ja ”jäljellä oleva pääoma maksuerän jälkeen”.

3) Ensimmäistä takaisinmaksuvuotta koskevat tiedot on annettava jokaisesta maksuerästä, ja jokaisesta sarakkeesta on esitettävä välisumma ensimmäisen vuoden lopussa. Seuraavia vuosia koskevat tiedot voidaan esittää vuosikohtaisesti. Taulukon loppuun on lisättävä rivi, jossa esitetään sarakekohtaiset kokonaismäärät. Kuluttajan maksamat luoton kokonaiskustannukset (eli ”maksuerän suuruus” -sarakkeen loppusumma) on esitettävä selvästi korostettuina.

4) Jos lainakorkoa tarkistetaan eikä kunkin tarkistuksen jälkeistä maksuerän suuruutta tunneta, luotonantaja voi merkitä lyhennystaulukkoon kunkin maksuerän samansuuruisena koko luoton keston ajaksi. Tällöin luotonantajan on kiinnitettävä kuluttajan huomio tähän seikkaan merkitsemällä maksuerien tunnetut suuruudet eri tavalla kuin niiden hypoteettiset suuruudet (esimerkiksi käyttämällä erilaista kirjasinlajia, rajauksia tai varjostusta). Taulukossa on myös oltava helppolukuinen teksti, jossa selitetään, minä ajanjaksoina taulukossa esitetyt erien suuruudet voivat vaihdella ja minkä vuoksi.

Kohta ”8. Lisävelvoitteet”

1) Tässä kohdassa luotonantajan on mainittava sellaiset velvoitteet kuin kiinteän omaisuuden tai vakuudeksi annettavan muun omaisuuden vakuuttaminen, henkivakuutuksen ostaminen, palkkatilin pitäminen luotonantajapankissa taikka muun rahoituspalvelun tai palvelun ostaminen. Luotonantajan on täsmennettävä, ketä kohtaan ja mihin mennessä kukin velvoite on täytettävä.

2) Luotonantajan on täsmennettävä velvoitteen voimassaoloaika, esimerkiksi luottosopimuksen voimassaoloajan loppuun. Luotonantajan on täsmennettävä kunkin velvoitteen osalta mahdolliset kuluttajan maksettavaksi tulevat kustannukset, jotka eivät sisälly todelliseen vuosikorkoon.

3) Luotonantajan on ilmoitettava, onko kuluttajan hankittava lisäpalveluja saadakseen luoton ilmoitetuin ehdoin, ja jos näin on, ilmoitettava, onko kuluttajan hankittava ne luotonantajan kanssa yhteistyössä toimivalta taholta vai voidaanko ne hankkia kuluttajan valitsemalta palveluntarjoajalta. Jos kuluttajan valinnanvapauden ehtona on se, että lisäpalveluilla on vähintäänkin tietyt ominaispiirteet, tällaiset ominaispiirteet on kuvattava tässä kohdassa.

Jos luottosopimuksen kanssa tarjotaan yhdessä muita rahoituspalveluita tai rahoitusvälineitä taikka muita palveluita, luotonantajan on ilmoitettava kyseisten muiden palveluiden ja rahoitusvälineiden keskeiset ominaisuudet. Lisäksi kohdassa on selkeästi ilmoitettava, onko kuluttajalla oikeus päättää luottosopimus ja sen kanssa yhdessä tarjottuja palveluja ja rahoitusvälineitä koskevat sopimukset erikseen, sopimusten irtisanomista koskevat ehdot ja irtisanomisen vaikutukset, mukaan lukien mahdolliset vaikutukset luottosopimuksen ehtoihin.

Erikseen on noudatettava lisäpalveluja koskevia muusta lainsäädännöstä johtuvia tiedonantovelvoitteita.

Kohta ”9. Ennenaikainen takaisinmaksu”

1) Luotonantajan on ilmoitettava, että kuluttaja voi maksaa luoton takaisin ennenaikaisesti joko kokonaan tai osittain milloin tahansa.

2) Luotonantajan on luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittäviä maksuja koskevassa kohdassa kiinnitettävä kuluttajan huomio mahdollisiin luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittäviin maksuihin, joita luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta on maksettava korvauksena luotonantajalle, ja mahdollisuuksien mukaan ilmoitettava luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittävien maksujen määrä. Jos korvauksen määrä riippuu eri tekijöistä, kuten jo takaisin maksetusta määrästä tai ennenaikaisen takaisinmaksun ajankohtana voimassa olevasta korosta, luotonantajan on ilmoitettava, miten korvaus lasketaan, ja ilmoitettava sen mahdollinen enimmäismäärä. Lisäksi on tuotava korostetusti esiin havainnollisia esimerkkejä, jotka antavat kuluttajalle käsityksen siitä, kuinka suuri korvaus olisi erilaisissa tilanteissa.

Kohta ”10. Muuttuvat ominaisuudet”

1) Luotonantajan on tarvittaessa selitettävä kuluttajan mahdollisuus siirtää luotto toiselle luotonantajalle tai vaihtaa vakuutta sekä näitä oikeuksia koskevat ehdot.

2) (Tarvittaessa) Jos tuote sisältää ominaisuuksia, jotka on lueteltu jäljempänä 5 kohdassa, kohdassa ”Lisäominaisuudet” on lueteltava nämä ominaisuudet ja annettava lyhyt selvitys seuraavista seikoista:

a) olosuhteet, joissa kuluttaja voi käyttää ominaisuutta;

b) ominaisuuteen liittyvät ehdot;

c) tarkoittaako se, että kyseinen ominaisuus on osa luottoa, jonka vakuutena on kiinnitys tai vastaava vakuus, että kuluttaja menettää kaiken lakisääteisen tai muun suojan, joka normaalisti liittyy kyseiseen ominaisuuteen;

d) elinkeinonharjoittaja, joka tarjoaa ominaisuutta, jos tarjoaja on muu kuin luotonantaja.

3) Jos ominaisuuteen sisältyy lisäluottoa, tässä kohdassa on selitettävä kuluttajalle seuraavat seikat: luoton kokonaismäärä (mukaan luettuna luotto, jonka vakuutena on kiinnitys tai vastaava vakuus), onko lisäluotto vakuudellinen vai ei, asiaankuuluvat lainakorot, ja onko ominaisuus säännelty vai ei. Tällainen lisäluoton määrä on joko sisällytettävä alkuperäiseen luottokelpoisuuden arviointiin tai, jos se ei sisälly siihen, tässä kohdassa on tehtävä selväksi, että lisämäärän saatavuus riippuu kuluttajan luottokelpoisuuden uudelleenarvioinnista.

4) Jos ominaisuuteen kuuluu säästötuote, asiaankuuluva korko on selitettävä.

5) Mahdollisia lisäominaisuuksia ovat seuraavat: ”liian suuret maksut / vajaat maksut” [maksetaan enemmän tai vähemmän kuin mitä alkuperäisessä lyhennysaikataulussa vaaditaan], ”maksuvapaat kaudet” [kaudet, jolloin kuluttajaa ei vaadita suorittamaan maksuja], ”takaisinlainaus” [kuluttajan mahdollisuus saada luottoa jo nostettuja ja takaisinmaksettuja varoja vastaava määrä], ”mahdollisuus lisälainaukseen ilman uutta hyväksyntää”, ”mahdollisuus vakuudelliseen tai vakuudettomaan lisälainaukseen” [edellä 3 kohdassa esitetyn mukaisesti], ”luottokortti”; ”liitännäinen käyttötili”, ja ”liitännäinen säästötili”.

6) Luotonantaja voi sisällyttää tähän muita ominaisuuksia, joita luotonantaja tarjoaa luottosopimuksen osana ja joita ei mainita aikaisemmissa kohdissa.

Kohta ”11. Muut luotonottajan oikeudet”

1) Luotonantajan on tarkennettava olemassa olevat oikeudet, kuten peruuttamisoikeus, ja tarvittaessa muut sovellettavat oikeudet, kuten siirto-oikeus (sijaantulo-oikeus mukaan lukien) ja ilmoitettava ehdot, joilla oikeuksia voidaan käyttää, menettely, jota kuluttajan on noudatettava käyttääkseen näitä oikeuksia (kuten osoite, johon peruuttamisilmoitus on lähetettävä), ja oikeuksien käytöstä perittävät maksut.

2) Kuluttajan oikeudesta peruuttaa sopimus on mainittava selvästi.

3) Jos luottosopimusta tarjotaan etämyynnissä, kuluttajalle on direktiivin 2002/65/EY 3 artiklan mukaisesti ilmoitettava peruuttamisoikeuden olemassaolosta.

Kohta ”12. Valitukset”

1) Tässä kohdassa on ilmoitettava luotonantajan tai luotonvälittäjän yhteyspiste [asianomaisen osaston nimi] ja tapa ottaa yhteyttä valituksen tekemistä varten [käyntiosoite], [puhelinnumero] tai [yhteyshenkilö] [yhteystiedot] ja linkki verkkosivuston kautta mahdollisesti käytettävissä olevaan valitusmenettelyyn.

2) Siinä on ilmoitettava tuomioistuimen ulkopuolisten valitusten ratkaisusta ja oikeussuojan toteutumisesta vastaavan asiaankuuluvan ulkoisen elimen nimi tai nimet, ja jos sisäisen valitusmenettelyn käyttö on ennakkoedellytyksenä kyseiseen elimeen turvautumiselle, on ilmoitettava siitä A osan sanamuotoa käyttäen.

3) Toisessa jäsenvaltiossa asuvan kuluttajan kanssa tehtävien luottosopimusten osalta luotonantajan on viitattava FIN-NET-verkostoon (http://ec.europa.eu/internal_market/fin-net/) tai tapauksen mukaan niin sanottuun ODR-foorumiin.

Kohta ”13. Luottoon liittyvien sitoumusten laiminlyöminen: luotonottajalle koituvat seuraukset”

1) Jos kuluttajaa koskevien, luottoon liittyvien velvoitteiden laiminlyöminen voi aiheuttaa kuluttajalle taloudellisia tai oikeudellisia seurauksia, luotonantajan on tässä kohdassa kuvattava erilaiset pääasialliset tapaukset (kuten maksujen myöhästyminen tai maksulaiminlyönti taikka kohdassa 8 ”Lisävelvoitteet” asetettujen velvoitteiden laiminlyöminen) ja ilmoitettava, mistä voi saada lisätietoja asiasta.

2) Luotonantajan on täsmennettävä selkeällä ja helppotajuisella tavalla, mitä seuraamuksia kunkin velvoitteen laiminlyönnistä voi olla. Vakavia seuraamuksia koskevat tiedot on esitettävä käyttämällä korostusta.

3) Jos luoton vakuudeksi annettava kiinteä omaisuus voidaan palauttaa tai omistusoikeus siihen siirtää luotonantajalle tapauksissa, joissa kuluttaja ei täytä velvoitteitaan, tähän kohtaan on sisällytettävä asiaa koskeva lausuma A osan sanamuotoa käyttäen.

Kohta ”14. Lisätiedot”

1) Etämyynnin osalta tähän kohtaan on sisällytettävä mahdollinen lauseke luottosopimukseen sovellettavasta lainsäädännöstä ja toimivaltaisesta tuomioistuimesta.

2) Jos luotonantaja aikoo viestiä kuluttajan kanssa sopimuksen voimassaoloaikana kielellä, joka on muu kuin ESIS-tietosivun kieli, tämä seikka on mainittava ja viestinnässä käytettävä kieli nimettävä.

3) Luotonantajan tai luotonvälittäjän on ilmoitettava, että kuluttajalla on oikeus saada tai että tarvittaessa hänelle tarjotaan kopio luottosopimuksen luonnoksesta viimeistään sen jälkeen, kun luotonantajaa sitova tarjous on tehty.

Kohta ”15. Valvontaviranomainen”

On ilmoitettava luottosopimuksen tekoa edeltävän vaiheen valvonnasta vastaavat viranomaiset.

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

6.2.2014/111:

Tämä asetus tulee voimaan 13 päivänä kesäkuuta 2014.

1.12.2016/1030:

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/EU, annettu 4 päivänä helmikuuta 2014, kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta; EUVL L 60, 28.2.2014, s. 34

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.