Seurattu SDK 151/2017 saakka.

8.6.2007/653

Laki Euroopan yhteisön rajan yli kuljetettavan käteisrahan valvonnasta

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Soveltamisala

Tässä laissa annetaan täydentävät säännökset yhteisön alueelle tuotavan tai sieltä vietävän käteisrahan valvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1889/2005 soveltamisesta Suomessa.

2 § (22.5.2015/644)
Toimivaltainen viranomainen

Asetuksen 2 artiklassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen on Tulli. Lisäksi poliisi ja rajavartiolaitos ovat tullitehtäviä hoitaessaan toimivaltaisia viranomaisia.

3 §
Ilmoitus

Asetuksen 3 artiklassa tarkoitettu ilmoitus asetuksen 2 artiklan mukaisen käteisrahan kuljettamisesta vähintään 10 000 euron verran yhteisön alueelle tai sieltä pois tehdään 2 §:ssä tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti.

Tulli voi antaa tarkempia määräyksiä ilmoituksen muodosta, ilmoituksen antamisen paikasta ja muusta ilmoittamismenettelystä. (22.5.2015/644)

4 § (29.4.2016/307)
Valuutan muuntokurssit

Ulkomaan valuutassa maahantuodun tai maastavietävän käteisrahan euroiksi muuntamisessa käytetään unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 53 artiklan 1 kohdan mukaisesti julkaistuja valuutan muuntokursseja.

5 §
Tarkastusoikeus

Asetuksen 3 artiklassa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden noudattamisen tarkastamiseksi toimivaltaisella viranomaisella on oikeus pysäyttää henkilö ja tarkastaa hänen päällysvaatteensa ja matkatavaransa, kun hän saapuu yhteisöön tai lähtee yhteisöstä, sekä pysäyttää ja tarkastaa kulkuneuvo.

Edellä 1 §:ssä mainitun asetuksen 3 artiklassa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden noudattamisen tarkastamiseksi toimivaltaisella viranomaisella on oikeus toimittaa myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilöntarkastus, jos henkilöä todennäköisin syin epäillään asetuksen 3 artiklassa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden noudattamatta jättämisestä. Toimenpiteestä päättää tullimies, jolla on oikeus päättää tullilain (304/2016) 18 §:n 3 momentissa tarkoitetusta henkilöntarkastuksesta, päällystöön kuuluva poliisimies taikka pidättämiseen oikeutettu rajavartiolaitoksen virkamies tai vähintään majurin arvoinen rajavartiomies. Muutoin noudatetaan, mitä henkilöntarkastuksesta säädetään pakkokeinolaissa (806/2011). (29.4.2016/307)

6 § (22.12.2009/1441)
Haltuunotto-oikeus

Toimivaltaisella viranomaisella on oikeus pidättää ja ottaa haltuun Euroopan unionin alueelle tuotu tai sieltä vietävä käteisraha, jos edellä 1 §:ssä mainitun asetuksen 3 artiklassa säädettyä ilmoittamisvelvollisuutta ei ole täytetty ja toimenpide on tarpeen sen selvittämiseksi, onko käteisrahaan syytä puuttua muun lainsäädännön nojalla. Toimenpiteestä päättää tullimies, jolla on oikeus päättää tullilain 18 §:n 3 momentissa tarkoitetusta henkilöntarkastuksesta, päällystöön kuuluva poliisimies taikka pidättämiseen oikeutettu rajavartiolaitoksen virkamies tai vähintään majurin arvoinen rajavartiomies. (29.4.2016/307)

Sille, jolta otetaan haltuun käteisrahaa, on annettava todistus haltuunotosta. Toimivaltaisen viranomaisen on pidettävä kirjaa haltuun otetuista käteisrahoista. Jollei laissa toisin säädetä, käteisraha on asetettava asianosaisen saataville tai palautettava hänelle siten kuin asianomainen henkilö ja toimivaltainen viranomainen erikseen sopivat viimeistään viiden arkipäivän kuluttua haltuunotosta. Toimivaltainen viranomainen voi tallettaa käteisrahan aluehallintovirastoon siten kuin rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta annetussa laissa (281/1931) säädetään. Tallettaminen tehdään sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella käteisraha on haltuunotettu.

7 § (22.5.2015/644)
Tietojen rekisteröinti ja julkisuus

Asetuksen 5 artiklassa tarkoitetut tiedot talletetaan henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetun lain (639/2015) 5 §:ssä tarkoitettuun tullivalvonnan tietojärjestelmään siten kuin mainitussa artiklassa säädetään.

Jollei 1 §:ssä tarkoitetussa asetuksessa taikka tässä tai muussa laissa toisin säädetä, tässä laissa tarkoitettuihin tietoihin sovelletaan henkilötietolakia (523/1999) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999).

8 § (22.5.2015/644)
Tietojen luovuttaminen

Tulli luovuttaa salassapitosäännösten estämättä 7 §:n 1 momentissa tarkoitetut tiedot asetuksen 5 artiklan mukaisesti rahanpesun selvittelykeskuksen käyttöön sekä päättää niiden luovuttamisesta asetuksen 6 ja 7 artiklan mukaisesti muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, Euroopan komissiolle ja kolmansille maille. Tiedot voidaan luovuttaa myös teknisen käyttöyhteyden avulla. Ennen tietojen luovuttamista teknisen käyttöyhteyden avulla tietoja pyytävän on esitettävä selvitys tietojen suojaamisesta henkilötietolain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

9 §
Käteisrahan ilmoittamisrikkomus

Joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö asetuksen 3 artiklassa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden tai antaa ilmoituksen vaillinaisena tai virheellisenä, on tuomittava, jollei teosta ole muualla säädetty ankarampaa rangaistusta, käteisrahan ilmoittamisrikkomuksesta sakkoon. Tahalliseen vaillinaisen tai virheellisen ilmoituksen antamiseen ei sovelleta rikoslain (39/1889) 16 luvun 8 §:ää.

10 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä kesäkuuta 2007.

HE 5/2007, HaVM 2/2007, EV 4/2007

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

22.12.2009/1441:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 161/2009, HaVM 18/2009, EV 205/2009

22.7.2011/838:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.

HE 222/2010, LaVM 44/2010, EV 374/2010

22.5.2015/644:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2015.

HE 351/2014, HaVM 54/2014, EV 341/2014

29.4.2016/307:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2016.

HE 153/2015, HaVM 5/2016, EV 39/2016

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.