4.4.1996/248
Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
Rekisterihallintoasetus 4.4.1996/248
Sisäasiainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään 15 päivänä maaliskuuta 1996 annetun rekisterihallintolain (166/96) 4 §:n nojalla:
1 § (29.12.2009/1700)
Rekisterihallinnon viranomaiset
Väestörekisterikeskus toimii valtiovarainministeriön alaisena.
Maistraatit ovat aluehallintoviraston alaisia rekisterihallinnon paikallisviranomaisia.
Ahvenanmaan maakunnassa rekisterihallinnon paikallisviranomaisen tehtäviä hoitaa Ahvenanmaan valtionvirasto.
2 § (16.11.2006/1007)
2 § on kumottu A:lla 16.11.2006/1007.
3 § (26.11.1999/1065)
Väestörekisterikeskuksen tehtävät
Väestörekisterikeskuksen tehtävänä on kehittää väestökirjanpidon menetelmiä, ohjata väestökirjanpidon paikallisviranomaisia sekä suorittaa muut sille säädetyt väestökirjanpitoon liittyvät tehtävät. Väestörekisterikeskuksella on lisäksi muita rekisterinpitotehtäviä samoin kuin vaaleihin ja kansanäänestyksiin sekä valtionhallinnon sähköiseen henkilökorttiin ja varmennettuun sähköiseen asiointiin liittyviä tehtäviä siten kuin niistä erikseen säädetään.
4 §
Maistraatin tehtävät
Maistraatin tehtävänä on vastata toimialueensa väestötiedoista ja hoitaa muita sille kuuluvia väestökirjanpitotehtäviä sekä vaaleihin ja kansanäänestyksiin liittyviä tehtäviä siten kuin niistä erikseen säädetään.
Maistraatti toimii kaupparekisterin ja yhdistysrekisterin paikallisviranomaisena ja holhousviranomaisena sekä hoitaa yleishallinto- ja palvelutehtäviä siten kuin niistä erikseen säädetään. (26.11.1999/1065)
Maistraatin virkamiehellä voi olla vihkimisviranomaiselle, julkiselle notaarille sekä julkiselle kaupanvahvistajalle kuuluvia tehtäviä siten kuin niistä erikseen säädetään.
5 § (29.12.2009/1700)
Rekisterihallinnon yhteistyöryhmä
Rekisterihallinnon laaja-alaisten kehittämishankkeiden ohjausta ja seurantaa sekä eri hallinnonaloille kuuluvien toimintojen yhteensovittamista koskevia asioita käsitellään rekisterihallinnon yhteistyöryhmässä, jonka valtiovarainministeriö asettaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Yhteistyöryhmässä ovat edustettuina valtiovarainministeriö, oikeusministeriö, Väestörekisterikeskus, työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala, aluehallintovirastot, maistraatit sekä rekisterihallinnon keskeisimmät yhteistyötahot.
6 § (29.12.2009/1700)
Tulosohjaus
Valtiovarainministeriö asettaa rekisterihallinnon yleiset tavoitteet ja toimintalinjat.
Ministeriö hyväksyy Väestörekisterikeskuksen ehdotuksesta viraston tulostavoitteet.
Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimiva maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö hyväksyy maistraatin ehdotuksesta sen tulostavoitteet rekisterihallinnon yleisten tavoitteiden ja toimintalinjojen perusteella kuultuaan Väestörekisterikeskusta, Patentti- ja rekisterihallitusta ja Kuluttajavirastoa.
7 § (29.12.2009/1700)
Määrärahat
Valtiovarainministeriö osoittaa määrärahan Väestörekisterikeskukselle sen toimintaa varten sekä määrärahat maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikölle jaettaviksi maistraateille rekisterihallinnon toimintoja varten.
8 § (16.11.2006/1007)
8 § on kumottu A:lla 16.11.2006/1007.
9 § (29.12.2009/1700)
Maistraatin päällikön sijaisen määrääminen
Maistraatin päällikön ollessa estynyt hänen sijaisenaan toimii työjärjestyksessä määrätty maistraatin virkamies. Maistraatin esityksestä maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö voi kuitenkin määrätä sijaiseksi toisen maistraatin päällikön, henkikirjoittajan tai muun virkamiehen tämän suostumuksella.
10 § (16.11.2006/1007)
Virkojen kelpoisuusvaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena rekisterihallinnon virkoihin on:
1) Väestörekisterikeskuksen ylijohtajalla ylempi korkeakoulututkinto, perehtyneisyys toimialaan, käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus;
2) maistraatin päälliköllä oikeustieteen kandidaatin tai oikeustieteen maisterin tutkinto, perehtyneisyys toimialaan ja käytännössä osoitettu johtamistaito;
3) henkikirjoittajalla oikeustieteen kandidaatin tai oikeustieteen maisterin tutkinto ja perehtyneisyys toimialaan.
Julkisen notaarin viran kelpoisuusvaatimuksista säädetään erikseen.
10 a § (18.12.2008/936)
Kuluttajaoikeusneuvojan kielitaitoa koskevat erityiset kelpoisuusvaatimukset
Siitä poiketen, mitä julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentissa säädetään, on Vantaan maistraatissa kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena kahteen kuluttajaoikeusneuvojan virkaan ja Turun seudun maistraatissa yhteen kuluttajaoikeusneuvojan virkaan ruotsin kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito sekä Vaasan maistraatissa kolmeen kuluttajaoikeusneuvojan virkaan erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
11 § (29.12.2009/1700)
Virkojen täyttäminen
Väestörekisterikeskuksen ylijohtajan nimittää valtioneuvosto. Muun henkilöstön ottaa Väestörekisterikeskus.
Maistraatin päällikön nimittää Itä-Suomen aluehallintovirasto. Muun henkilöstön ottaa maistraatti.
12 §
Eräistä maistraatin henkilöstöasioista päättäminen
Maistraatin virkamiehelle myönnettävästä virkavapaudesta ja sivutoimiluvasta, virkamiehelle annettavasta varoituksesta, virkamiehen lomauttamisesta, virkasuhteen muuttamisesta osa-aikaiseksi, irtisanomisesta valtion virkamieslain (750/94) 27 §:n nojalla sekä virkasuhteesta johtuvaa taloudellistaetuutta ja kustannusten korvausta koskevasta asiasta päättää nimittävä viranomainen. Nimittämisestä virkamieheksi valtion virkamieslain 9 §:n 1 momentin nojalla määräaikaiseen virkasuhteeseen päättää se viranomainen, joka nimittäisi vastaavaan virkaan.
13 § (16.11.2006/1007)
13 § on kumottu A:lla 16.11.2006/1007.
14 § (16.11.2006/1007)
Henkilöstöjärjestelyt maistraatteja yhdistettäessä
Maistraatteja yhdistettäessä maistraatin virat siirtyvät ja henkilöstö siirtyy yhdistettyyn maistraattiin.
15 §
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1996.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
16 §
Siirtymäsäännökset
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa myönnetyt erivapaudet kelpoisuusvaatimuksista koskevat myös tässä asetuksessa tarkoitettuja rekisterihallinnon virkoja.
Tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan asetetun väestökirja-asiain neuvottelukunnan toimikausi jatkuu vuoden 1997 loppuun.
Tämän asetuksen voimaan tullessa siirtyvät rekisteritoimistossa vireillä olevat asiat asianomaiselle maistraatille ja Ahvenanmaan maakunnassa lääninhallitukselle.
Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:
21.2.1997/175:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1997.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
5.9.1997/845:
Tämä asetus tulee voimaan 10 päivänä syyskuuta 1997.
26.11.1999/1065:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1999.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
23.11.2000/991:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2000.
16.11.2006/1007:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.
Maistraateissa, joita ei maistraattien toimialueista annetun sisäasiainministeriön päätöksen 2, 3 ja 4 §:n muuttamisesta annetun sisäasiainministeriön asetuksen (536/2006) perusteella yhdistetä vuonna 2007 toiseen maistraattiin, muutetaan lääninhallituksen päätöksellä sen henkikirjoittajan virkanimi, joka on toiminut maistraatin päällikkönä, maistraatin päällikön virkanimeksi tämän asetuksen tullessa voimaan. Maistraatin päällikön virka täytetään yhdistetyssä maistraatissa yhdistämisen tullessa voimaan. Maistraatin päällikkönä toiminut henkikirjoittaja, jota ei nimitetä yhdistetyn maistraatin päälliköksi, jatkaa henkikirjoittajan virassa yhdistetyssä maistraatissa.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa myönnetyt erivapaudet kelpoisuusvaatimuksista koskevat myös tässä asetuksessa tarkoitettuja rekisterihallinnon virkoja.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
13.3.2008/147:
Tämä asetus tulee voimaan 17 päivänä maaliskuuta 2008.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
18.12.2008/936:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.
Kuluttajaneuvoja, jonka Kuluttajavirasto nimittää maistraattiin perustettuun kuluttajaoikeusneuvojan virkaan kuluttajaneuvonnasta annetun lain (800/2008) 8 §:n 2 momentin nojalla, on tämän asetuksen estämättä kielitaidoltaan kelpoinen virkaan.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
29.12.2009/1700:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.