Seurattu SDK 355/2016 saakka.

3.8.1992/728

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Kunnan tehtävät kulttuuritoimen alalla

Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kunnan tehtävänä on myös järjestää kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla.

2 §
Kulttuuritoiminta

Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä.

3 § (29.12.2009/1710)
Valtionosuus ja -avustus

Kunnalle myönnetään valtionosuutta kulttuuritoimintaa varten siten kuin kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa (1704/2009) säädetään.

Kunnalle sekä kunnan osoituksesta kulttuuritoimintaa harjoittavalle ja edistävälle, kunnassa toimivalle yhteisölle, säätiölle tai laitokselle voidaan valtion talousarvioon otetun määrärahan rajoissa myöntää valtionavustusta kulttuuritoimintaa varten ja siinä tarvittavien tilojen perustamishankkeisiin siten kuin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009) säädetään.

4 §
Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

5 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.

Tällä lailla kumotaan kuntien kulttuuritoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1980 annettu laki (1045/80) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 215/91, HaVM 6/92, SuVM 3/92

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

30.12.1992/1681:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2002. (13.12.2001/1272)

HE 298/92, SiVM 14/92

3.12.1993/1065:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994.

HE 153/93, SiVM 16/93

16.12.1994/1273:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995.

HE 97/94, SiVM 14/94

1.12.1995/1356:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996.

HE 77/95, SiVM 7/95, EV 79/95

12.12.1996/1038:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.

HE 124/1996, SiVM 8/1996, EV 170/1996

21.11.1997/1011:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998.

HE 112/1997, SiVM 13/1997, EV 119/1997

21.8.1998/643:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1999.

HE 57/1998, SiVM 4/1998, EV 80/1998

13.11.1998/832:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1999.

HE 131/1998, SiVM 6/1998, EV 112/1998

5.11.1999/1013:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2000.

HE 57/1999, SiVM 4/1999, EV 47/1999

10.11.2000/928:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001.

HE 128/2000, SiVM 10/2000, EV 127/2000

13.12.2001/1272:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002.

HE 133/2001, SiVM 12/2001, EV 142/2001

29.12.2009/1710:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

HE 174/2009, HaVM 19/2009, EV 223/2009

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.