3.4.1992/312
Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
Perhehoitajalaki 3.4.1992/312
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Perhehoitaja
Perhehoitajalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan tai kuntainliiton kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella antaa kodissaan sosiaalihuoltolain (710/82) 25 §:ssä tarkoitettua perhehoitoa.
Perhehoitajaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva antamaan perhehoitoa.
Edellä 2 momentissa säädetyn lisäksi vaaditaan sosiaalihuoltolain 26 a §:n 2 momentin tarkoittamissa tapauksissa, että ainakin toisella hoitopaikassa asuvista hoito- ja kasvatustehtäviin osallistuvista henkilöistä on tehtävään soveltuva koulutus ja riittävä kokemus hoito- tai kasvatustehtävistä.
Tässä laissa tarkoitetun toimeksiantosopimuksen tehnyt henkilö ei ole työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa sopimuksen tehneeseen kuntaan tai kuntayhtymään. (26.1.2001/86)
2 § (3.11.2006/948)
Hoitopalkkio
Jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu, perhehoitajalla on oikeus saada hoidosta palkkiota (hoitopalkkio). Hoitopalkkiota maksetaan perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kalenterikuukaudessa vähintään 300 euroa.
Hoitopalkkiota ei makseta perhehoitoon sijoitettua omaa alle 18-vuotiasta lastaan hoitavalle henkilölle eikä henkilölle, joka on kieltäytynyt vastaanottamasta palkkiota. Hoitopalkkio voidaan erityisestä syystä sopia maksettavaksi myös 1 momentissa säädettyä vähimmäismäärää pienempänä.
Edellä 1 momentissa mainittu ja toimeksiantosopimuksessa sovittu hoitopalkkion määrä tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella.
3 § (3.11.2006/948)
Kustannusten korvaaminen
Jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu, perhehoitajalle maksetaan korvaus perhehoidossa olevan henkilön hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista sekä hoidon käynnistämisestä aiheutuvista tarpeellisista kustannuksista.
Perhehoidossa olevan henkilön hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista perhehoitajalle maksetaan todellisten kustannusten mukainen korvaus (kulukorvaus), kuitenkin vähintään 350 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kalenterikuukaudessa. Kulukorvaus voidaan erityisestä syystä maksaa myös säädettyä vähimmäismäärää pienempänä.
Kulukorvauksen tarkoituksena on korvata perhehoidossa olevan henkilön ravinnosta, asumisesta, harrastuksista, henkilökohtaisista tarpeista ja muusta elatuksesta aiheutuvat tavanomaiset menot sekä ne tavanomaiset terveydenhuollon kustannukset, joita muun lainsäädännön nojalla ei korvata. Lisäksi kulukorvaus sisältää lastensuojelulain (683/1983) nojalla perhehoitoon sijoitetulle lapselle tai nuorelle hänen omaan käyttöönsä mainitun lain nojalla annettavat käyttövarat.
Kulukorvauksen lisäksi maksetaan korvaus sellaisista perhehoidossa olevan henkilön yksilöllisistä tarpeista johtuvista terapian ja terveydenhuollon sekä alle 21-vuotiaan lapsen tai nuoren opinnoista aiheutuvista erityisistä kustannuksista, joita muun lainsäädännön nojalla ei korvata.
Edellä 2–4 momentissa tarkoitettujen kustannusten lisäksi voidaan korvata perhehoidossa olevan henkilön lomanvietosta johtuvat ja erityisten harrastusten tai harrastusvälineiden aiheuttamat ja muut jatkuvaluontoiset tai kertakaikkiset erityiset kustannukset.
Perhehoitajalle hoidon käynnistämisestä aiheutuvista tarpeellisista kustannuksista maksettava korvaus (käynnistämiskorvaus) on perhehoidossa olevaa henkilöä kohti enintään 2 440 euroa.
Edellä 2 ja 6 momentissa mainitut määrät sekä toimeksiantosopimuksessa sovitut kulukorvausten määrät on tarkistettava kalenterivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin (lokakuu 1951=100) edellisen vuoden lokakuun vuosimuutoksen mukaisesti.
Sen estämättä, mitä 7 momentissa säädetään, 2 ja 6 momentissa tarkoitettujen sekä toimeksiantosopimuksessa sovittujen kulukorvausten määrät tarkistetaan vuonna 2010 käyttäen sitä elinkustannusindeksin pistelukua, jonka mukaan vuoden 2009 alussa maksettavina olleiden korvausten suuruus laskettiin. Pisteluku on 1750. (6.11.2009/859)
L:lla 859/2009 lisätty 8 momentti on väliaikaisesti voimassa 1.1.2010-31.12.2010.
4 §
Toimeksiantosopimus
Toimeksiantosopimuksessa tulee sopia:
1) perhehoitajalle maksettavan palkkion määrästä ja suorittamisesta;
2) perhehoidosta ja hoidon käynnistämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta sekä perhehoidossa olevan henkilön kalenterikuukausittaisten käyttövarojen maksamisesta;
3) perhehoidossa olevan henkilön yksilöllisistä tarpeista johtuvien erityisten kustannusten korvaamisesta;
4) hoidon arvioidusta kestosta;
5) perhehoidossa olevan henkilön oikeuksista, tukitoimista ja harrastustoiminnasta sekä näiden toteuttamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä;
6) perhehoitajan oikeudesta vapaaseen, vapaan toteuttamisesta sekä palkkion maksamisesta ja kustannusten korvaamisesta vapaan ajalta;
7) perhehoitajalle annettavasta valmennuksesta, työnohjauksesta ja koulutuksesta sekä näiden toteuttamisesta;
8) toimeksiantosopimuksen irtisanomisesta; sekä
9) tarvittaessa muista perhekotia ja perhehoitoa koskevista seikoista.
Toimeksiantosopimukseen tulee myös sisältyä suunnitelma perhehoidossa olevalle henkilölle ja perhehoitajalle järjestettävistä perhehoidon toteuttamiseksi tarpeellisista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja muista tukitoimista.
Toimeksiantosopimusta tarkistetaan hoidon kestoa tai sisältöä koskevien muutosten vuoksi sekä myös, kun sen tarkistamiseen muutoin on aihetta.
5 §
Toimeksiantosopimuksen irtisanominen ja purkaminen
Jos toimeksiantosopimuksessa ei ole toisin sovittu, voidaan toimeksiantosopimus irtisanoa päättymään irtisanomista seuraavan kahden kuukauden kuluttua.
Jos perhekoti tai siellä annettava hoito todetaan sopimattomaksi tai puutteelliseksi, hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan tai kuntainliiton tulee pyrkiä saamaan aikaan korjaus. Jos puutetta ei korjata asetetussa määräajassa tai jos puutetta ei voida korjata ilman kohtuutonta vaivaa tai kohtuullisessa ajassa, toimeksiantosopimus voidaan purkaa välittömästi.
6 §
Oikeus vapaaseen
Jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu, perhehoitajalle tulee järjestää mahdollisuus vapaaseen, jonka pituus on yksi arkipäivä kutakin sellaista kalenterikuukautta kohden, jona hän on toiminut toimeksiantosopimuksen perusteella vähintään 14 vuorokautta perhehoitajana. Palkkion maksamisesta perhehoitajan vapaan ajalta sovitaan toimeksiantosopimuksessa.
Perhehoidon järjestämisestä vastaavan kunnan tai kuntainliiton tulee huolehtia tai tarvittaessa avustaa perhehoidossa olevan henkilön hoidon tarkoituksenmukaisessa järjestämisessä perhehoitajan vapaan ajaksi.
7 §
Koulutus ja tuki
Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntainliitto vastaa perhehoitajalle annettavasta tarvittavasta valmennuksesta, työnohjauksesta ja koulutuksesta.
8 §
Sosiaaliturva
Perhehoitajan eläketurvasta säädetään kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelaissa (202/64).
Perhehoitajan tapaturmavakuutuksesta säädetään tapaturmavakuutuslaissa (608/48).
9 §
Tarkemmat säännökset
Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.
10 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1992.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Kunnan tai kuntainliiton on ryhdyttävä toimenpiteisiin ennen tämän lain voimaantuloa tehdyn perhehoitoa koskevan sopimuksen tarkistamiseksi siten, että se vastaa tämän lain säännöksiä tämän lain voimaantulopäivästä lukien.
HE 144/91, stv.miet. 17/91Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:
26.1.2001/86:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2001.
HE 157/2000, TyVM 13/2000, EV 215/2000
30.12.2004/1427:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2005 saakka.
Tässä laissa tarkoitettujen hoitopalkkioiden määrät vastaavat työntekijäin eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 17 momentin mukaan vuodelle 2005 vahvistettua indeksilukua.
HE 252/2004, StVM 41/2004, EV 212/2004
2.12.2005/930:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2006.
Tässä laissa mainitut hoitopalkkioiden määrät vastaavat työntekijäin eläkelain muuttamisesta annetun lain (634/2003) voimaantulosäännöksen 17 momentin mukaan vuodelle 2005 vahvistettua indeksilukua.
Hoitopalkkioiden määrät tarkistetaan vuoden 2006 alusta työntekijäin eläkelain 7 b §:n nojalla kyseiselle vuodelle vahvistetulla palkkakertoimella.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
HE 133/2005, StVM 20/2005, EV 135/2005
3.11.2006/948:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.
Tämän lain 2 §:ssä tarkoitetun hoitopalkkion määrä vastaa vuodelle 2006 työntekijäin eläkelain (395/1961) 7 b §:n nojalla vahvistettua palkkakerrointa.
Tämän lain 3 §:ssä tarkoitettu kulukorvauksen määrä vastaa elinkustannusindeksin vuoden 2006 lokakuun pistelukua ja käynnistämiskorvauksen määrä vastaa elinkustannusindeksin vuoden 2005 lokakuun pistelukua.
Tällä lailla kumotaan perhehoitajalle maksettavasta palkkiosta ja korvauksesta 8 päivänä toukokuuta 1992 annettu asetus (420/1992) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
HE 134/2006, StVM 19/2006, EV 116/2006
6.11.2009/859:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
HE 183/2009, StVM 33/2009, EV 131/2009