Seurattu SDK 744/2017 saakka.

14.7.1967/329

Laki kansanedustajan eläkkeestä ja sopeutumisrahasta

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 § (24.4.2009/271)

Kansanedustajalla ja valtioneuvoston jäsenellä on oikeus saada valtion varoista eläkettä siten kuin tässä laissa säädetään. Edellä mainituissa tehtävissä toimivaa tai toiminutta henkilöä sanotaan jäljempänä tässä laissa kansanedustajaksi, edellä mainittuja tehtäviä edustajantoimeksi ja niistä yhteensä muodostuvaa eläkettä edustajaeläkkeeksi.

«Kansanedustajan» eläketurvasta huolehtii kunnallinen eläkelaitos. (4.6.2010/471)

2 §

Vanhuuseläkkeen saamisen edellytyksenä on, että kansanedustaja on saavuttanut 65 vuoden iän ja että edustajantoimi on päättynyt. (30.12.1993/1531)

Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä on oikeus sopeutumisrahaan seuraavasti:

1) sopeutumisrahaa maksetaan enintään yhden vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään kolme vuotta;

2) sopeutumisrahaa maksetaan enintään kahden vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään seitsemän vuotta; tai

3) sopeutumisrahaa maksetaan enintään kolmen vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään 15 vuotta.

(18.2.2011/150)

Jos kansanedustaja on sopeutumisrahan päättyessä täyttänyt 59 vuotta, sopeutumisrahaa voidaan maksaa 65 vuoden ikään asti. Sopeutumisrahan määrä on aina vähintään se määrä, joka 6 §:n 1 momentin mukaisesti karttuu seitsemän vuoden edustajantoimesta. Sopeutumisrahasta on muutoin voimassa, mitä vanhuuseläkkeestä tässä laissa säädetään. (18.2.2011/150)

Kansanedustajalla on oikeus saada vanhuuseläkkeensä varhennettuna soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin valtion palveluksessa olevien työntekijöiden eläkkeistä säädetään. (18.2.2011/150)

Milloin vanhuuseläkkeen saaja valitaan kansanedustajaksi, hänellä on oikeus tuon edustajantoimen päätyttyä saada tämän lain nojalla vain yksi «eläke». (9.7.1982/541) (30.12.1993/1531)

2 a § (3.9.2004/832)

2 a § on kumottu L:lla 3.9.2004/832.

3 § (18.2.2011/150)

Työkyvyttömyyseläkkeen saamisen edellytyksenä on, että kansanedustaja edustajantoimen kestäessä on käynyt sairauden, vian tai vamman johdosta kykenemättömäksi sanottuun toimeen todennäköisesti vähintään vuoden ajaksi, työkyvyttömyyden alkamisesta kulunut aika mukaan luettuna, taikka että edustaja edustajantoimen päätyttyä on käynyt yhtä pitkäksi ajaksi kykenemättömäksi virkaan tai työhön, jota ikä, ammattitaito ja muut seikat huomioon ottaen on pidettävä hänelle sopivana ja kohtuullisen toimeentulon turvaavana, tai saanut virka- tai työsuhteeseen perustuvan, työntekijän eläkelain (395/2006) 3 §:ssä mainitun työeläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen.

3 a § (3.9.2004/832)

3 a § on kumottu L:lla 3.9.2004/832.

4 §

Eläkeajaksi luetaan jokaiselta vaalikaudelta, joksi kansanedustaja on valittu, edustajanvaalien toimittamiskuukauden 1 päivän ja lähinnä seuraavien vaalien toimittamiskuukauden 1 päivän välinen aika. Jos varamies kutsutaan edustajaksi, hänen oikeutensa lukea hyväksi eläkeaikaa alkaa siitä, kun hän ryhtyi tointaan hoitamaan. Edustajantoimen lakatessa kesken vaalikauden lakkaa myös eläkeajan hyväksi lukeminen.

Eläkeajaksi työkyvyttömyys- tai työttömyyseläkettä varten luetaan myös työkyvyttömyyden tai työttömyyden alkamisen ja eläkeiän saavuttamisen välinen aika soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin valtion palveluksessa olevien työntekijöiden eläkkeistä säädetään. (18.2.2011/150)

Eläkeajaksi luetaan niin ikään aika, jona kansanedustaja on saanut 2 momenttia soveltaen myönnettyä työkyvyttömyys- tai työttömyyseläkettä, milloin hänelle myöhemmin vanhuuden tai uuden työkyvyttömyyden taikka työttömyyden johdosta on myönnettävä «eläke» tämän lain nojalla. (10.12.1971/864)

Eläkeaikaa luettaessa kukin ajanjakso otetaan huomioon vain yhteen kertaan.

Eläkeaika lasketaan täysin kuukausin.

4 a § (18.2.2011/150)

Jos työntekijän eläkelain 3 §:ssä mainituissa työeläkelaeissa edellytetään, että henkilöllä on mainittujen säännösten piiriin kuuluvaa työskentelyä jokin vähimmäisaika, edustajan työnteon palkaton keskeytys edustajantoimen ajalta rinnastetaan tällaiseen työskentelyyn mainittua vähimmäisaikaa laskettaessa.

5 § (18.2.2011/150)

Eläkkeen perusteena oleva palkkio lasketaan kuukautta kohden edustajanpalkkiosta annetun lain (328/1947), valtioneuvoston jäsenille maksettavista palkkiosta ja korvauksista annetun lain (1096/2006) ja Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain (1184/1994) nojalla edustajantoimesta enintään 15 viimeisen täyden kalenterivuoden aikana maksettujen palkkioiden perusteella. Kunkin vuoden palkkio tarkistetaan eläkkeen alkamisvuoden tasoon vuoteen 2005 saakka indeksillä ja vuodesta 2005 lukien palkkakertoimella, josta säädetään työntekijän eläkelain 96, 97 ja 100 §:ssä. Kunkin vuoden palkkiosta vähennetään ensin määrä, joka vastaa sanotulle vuodelle vahvistettua työntekijän työeläkevakuutusmaksuprosenttia. Eläkkeen perusteena oleva palkkio on näin laskettujen vuosipalkkioiden keskiarvo kuukautta kohden. Jos edustajantoimi on kestänyt vähemmän kuin 15 vuotta, eläkkeen perusteena oleva palkkio lasketaan tämän ajan täysien kalenterivuosien aikana maksetuista palkkioista. Jos edustajantoimi ei ole jatkunut yhtään täyttä kalenterivuotta, eläkkeen perusteena oleva palkkio lasketaan sen aikana jatkuneiden täysien kalenterikuukausien aikana maksetuista palkkioista.

6 § (30.12.1993/1531)

Eläkkeen määrä on jokaiselta eläkeajaksi luetulta täydeltä kuukaudelta eläkkeen perusteena olevasta edustajanpalkkiosta 1/3 prosenttia. Eläkkeen määrä on kuitenkin jokaiselta eläkeajaksi luetulta täydeltä kuukaudelta lain voimaantuloon saakka eläkkeen perusteena olevasta palkkiosta 11/30 prosenttia.

Eläkkeen enimmäismäärä on 60 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkkiosta. Sellaisen «kansanedustajan», jolla on lain voimaantullessa tämän lain mukaista eläkeaikaa vähintään 3 vuotta, eläkkeen enimmäismäärä määräytyy kuitenkin prosentteina edellä tarkoitetusta eläkkeen perusteena olevasta palkkiosta mainitun edustajakauden loppuun mennessä eläkeajaksi luettavan ajan perusteella:

Eläkeaikaa vähintään Eläkkeen enimmäismäärä
15 66
12 65
9 64
7 63
5 62
3 61
7 § (10.12.1971/864)

«Eläke» myönnetään hakemuksesta.

2 momentti on kumottu L:lla 18.2.2011/150.

8 § (3.9.2004/832)

Jos kansanedustajalle myönnetty tämän lain mukainen eläke ja työntekijän eläkelain 3 §:ssä mainittujen työeläkelakien mukaiset työeläkkeet yhteensä ylittävät tämän pykälän 2 momentissa säädetyn yhteensovitusrajan, 62,5 prosenttia ylittävästä osasta vähennetään tämän lain mukaisesta eläkkeestä sitä maksettaessa, kuitenkin niin, että alle 15 vuotta edustajantoimessa olleelle jää ylittävän osan vähentämisen jälkeen eläkkeenä maksettavaksi vähintään puolet 6 §:n mukaan karttuneesta eläkkeestä ja yli 15 vuotta edustajantoimessa olleelle vähintään puolet 6 §:n mukaisesta eläkkeen enimmäismäärästä. Työntekijän eläkelain 92 ja 93 §:ssä vähennettäväksi säädetyt muut etuudet vähennetään tämän lain mukaisesta eläkkeestä siltä osin kuin niitä ei ole säännöksen mukaisesti vähennetty «kansanedustajan» työntekijän eläkelain 3 §:ssä mainittujen työeläkelakien mukaisista työeläkkeistä. (18.2.2011/150)

Yhteensovitusperuste on 5 §:n mukainen eläkkeen perusteena oleva palkkio. Yhteensovitusraja on 60 prosenttia yhteensovitusperusteesta. Sellaisen «kansanedustajan», jolla on 1.3.1995 mennessä tämän lain mukaista eläkeaikaa vähintään 3 vuotta, yhteensovitusrajana käytetään kuitenkin 60 prosentin sijasta seuraavan taulukon mukaista prosenttimäärää, joka määräytyy 1 päivään maaliskuuta 1995 saakka eläkeajaksi luettavan ajan perusteella:

Eläkeaikaa vähintään Prosenttia
15 66
12 65
9 64
7 63
5 62
3 61
9 § (18.2.2011/150)

«Eläke» maksetaan kuukausittain sitä seuraavan kuukauden alusta, jolloin oikeus eläkkeen saamiseen syntyi, kuitenkin aikaisintaan siitä ajankohdasta, jolloin oikeus palkkion saamiseen edustajantoimesta päättyy.

10 § (18.2.2011/150)

10 § on kumottu L:lla 18.2.2011/150.

11 §

Eläkkeen saajalle ei makseta eläkettä siltä ajalta, jona hän eläkkeen myöntämisen jälkeen uudelleen kansanedustajaksi valittuna saa edustajanpalkkiota. «Eläke» maksetaan siitä riippumatta, saako eläkkeen saaja palkkausta valtiolta tai muuta palkkaa, mikäli jäljempänä ei toisin säädetä.

2 momentti on kumottu L:lla 30.12.1993/1531.

3 momentti on kumottu L:lla 30.12.1993/1531.

Tämän lain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua sopeutumisrahaa maksetaan vain siltä osin kuin sopeutumisraha ei yhdessä työ- tai yrittäjätoimintaan perustuvien ansiotulojen ja tuloverolaissa (1535/1992) tarkoitettujen pääomatulojen kanssa ylitä «kansanedustajan» eläkkeen enimmäismäärää. Kansanedustaja on velvollinen sopeutumisrahaa hakiessaan ilmoittamaan kunnalliselle eläkelaitokselle ansio- ja pääomatulojensa määrän. Jos ansio- tai pääomatulot muuttuvat niin, että muutoksella on vaikutusta sopeutumisrahan määrään, eläkelaitos tarkistaa sopeutumisrahan määrän «kansanedustajan» hakemuksesta. Tarkistus tehdään tarkistuspyynnön esittämistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Eläkelaitos voi tarkistaa sopeutumisrahan määrän myös taannehtivasti, jos ansio- ja pääomatulot ovat ilmoitettua suuremmat. Liikaa maksettu sopeutumisraha peritään takaisin soveltaen, mitä valtion palveluksessa olevien työntekijöiden eläkkeiden takaisinperinnästä säädetään. Ansio- ja pääomatulot eivät vaikuta eläkkeen määrään enää sen jälkeen, kun kansanedustaja on täyttänyt eläkeiän. (18.2.2011/150)

12-13 §

12-13 § on kumottu L:lla 18.2.2011/150.

14 § (18.2.2011/150)

Työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi eläkkeen saajan saavuttaessa 63 vuoden iän.

15 §

Eläkkeen saaja menettää oikeutensa eläkeerään, jota ei ole nostettu kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana se on erääntynyt maksettavaksi.

16-17 §

16-17 § on kumottu L:lla 18.2.2011/150.

18 §

«Eläke», jota ei ole lakkautettu tai jonka maksamista ei ole keskeytetty, maksetaan sen kuukauden loppuun, jonka aikana eläkkeensaaja on kuollut.

Eläkkeen hakemiseen, alkamiseen, maksamiseen, lakkauttamiseen, maksamisen keskeyttämiseen, uudelleen myöntämiseen, ennakkotiedon antamiseen, sopeuttamiseen eliniän odotteen muutokseen ja eläkkeen määrän tarkistamiseen samoin kuin muutoksenhakuun ja tiedoksiantoon päätöksestä sekä tietojen antamiseen ja saamiseen sovelletaan, mitä valtion palveluksessa olevien työntekijöiden eläkkeistä säädetään. Eduskunnan kanslian on eläkkeiden maksamisen valvontaa varten ilmoitettava kunnalliselle eläkelaitokselle tiedossaan olevista, asiaan vaikuttavista seikoista. (18.2.2011/150)

Kunnan ja muun julkisoikeudellisen yhteisön viranomainen ja laitos, Eläketurvakeskus, vakuutus- ja eläkelaitos sekä sairaala ovat velvolliset pyynnöstä antamaan maksutta kunnalliselle eläkelaitokselle hallussaan olevat tiedot, jotka voivat vaikuttaa käsiteltävänä olevan eläkeasian ratkaisemiseen, noudattaen kuitenkin, mitä muussa laissa on salassapitovelvollisuudesta säädetty. Lääkärin lausunnosta ja -todistuksesta on kuitenkin suoritettava kohtuullinen korvaus. (4.6.2010/471)

19 §

Milloin erityisiä syitä on, eduskunnan kansliatoimikunta voi hakemuksesta myöntää ylimääräisen eläkkeen kansanedustajana toimineelle. Ylimääräinen «eläke» ja tämän lain mukainen vakinainen «eläke» saavat yhteensä olla enintään niin suuret kuin edellä 6 ja 8 §:ssä on vakinaisen eläkkeen määrästä säädetty.

Ylimääräisten eläkkeiden osalta on muutoin soveltuvin kohdin noudatettava, mitä valtion ylimääräisistä eläkkeistä on voimassa.

20 §

Eläkkeen saaja, jolla on oikeus tämän lain mukaiseen eläkkeeseen, on velvollinen alistumaan siihen, mitä vastaisuudessa mahdollisesti säädetään hänelle samanaikaisesti tulevien eläkkeiden, sairausvakuutus-, tapaturmavakuutus-, sotilasvamma- tai liikennevakuutuskorvausten huomioon ottamisesta eläkkeen määrän laskemiseksi.

21 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain soveltamisesta voidaan antaa asetuksella.

22 §

Tätä lakia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1967 ja sillä kumotaan, mikäli tämän pykälän säännöksistä ei muuta johdu, «kansanedustajan» oikeudesta eläkkeeseen 20 päivänä elokuuta 1948 annettu laki (618/48) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Tätä lakia sovelletaan vuoden 1962 valtiopäivillä tai sen jälkeen edustajana toimineisiin ja eläkeajan lukeminen alkaa aikaisintaan 1 päivästä toukokuuta 1907. Niillä, joilla ennen tämän lain voimaantuloa sattuneen eläketapahtuman johdosta on oikeus eläkkeeseen aikaisempienkin säännösten nojalla, on oikeus saada se «eläke», joka on suurempi. Eläkeasian, joka ennen tämän lain voimaantuloa on ratkaistu lainvoimaisella päätöksellä ja joka koskee edellä tarkoitettua eläketapahtumaa, käsittelee valtiokonttori hakemuksesta uudelleen.

Aikaisemmin voimassa olleita säännöksiä sovelletaan 1 momentin säännöksen estämättä henkilöön, joka viimeistään vuoden 1969 aikana kirjallisesti ilmoittaa eduskunnan kansliatoimikunnalle tai valtiokonttorille niin haluavansa, ja ilman tuollaisen ilmoituksen tekemistäkin henkilöön, jolla tämän lain voimaantullessa on «kansanedustajan» oikeudesta eläkkeeseen annetun, 1 momentissa mainitun lain 1 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada eläkettä valtion varoista, mutta jolla ei ole oikeutta eläkkeen saamiseen tämän lain nojalla, sekä, jollei 2 momentista muuta johdu, ennen tämän lain voimaantuloa myönnettyihin eläkkeisiin. (27.12.1968/714)

Milloin «kansanedustajan» oikeudesta eläkkeeseen annetun lain nojalla myönnetyn eläkkeen saaja valitaan kansanedustajaksi, hänellä on oikeus tuon edustajantoimen päätyttyä saada vain yksi «kansanedustajan» «eläke».

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

27.12.1968/714:
10.12.1971/864:

Tätä lakia sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 1971.

9.7.1982/541:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1983. Tätä lakia sovelletaan, milloin eläketapahtuma on sattunut 1 päivänä tammikuuta 1982 tai myöhemmin kuitenkin siten, että lain 2 §:n 2 momentin mukainen oikeus eläkkeeseen on myös kansanedustajalla, jonka edustajantoimi on lakannut ennen tämän lain voimaantuloa, ja että lain 6 §:n 1 momenttia sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa sattuneisiin eläketapahtumiin perustuviin eläkkeisiin, joita koskevat asiat voidaan käsitellä uudelleen lainvoiman saaneen päätöksen estämättä. Tästä johtuva «eläke» tai eläkkeen korotus maksetaan lain voimaantulosta lukien.

Jos kansanedustaja tämän lain voimaan tullessa saa eduskunnan kansliatoimikunnan myöntämää ylimääräistä eläkettä, maksetaan ylimääräistä eläkettä lain voimaantulosta lukien vain siltä osin kuin se on tähän lakiin perustuvaa eläkettä tai eläkkeen korotusta suurempi.

Mitä tämän lain 8 §:n 1 momentissa on säädetty tapaturmaeläkkeen yhteensovittamisesta, sovelletaan vastaavasti tapaturmavakuutuslain säännöksiin perustuvaan elinkorkoon.

Mitä tämän lain 9 §:n 2–5 momentissa on säädetty työkyvyttömyyseläkkeen maksamisesta, ei sovelleta työkyvyttömyyseläkkeeseen, joka keskeytyksettä jatkuu lain voimaantulon jälkeen.

LA 97/82, Sosvk.miet. 11/82, svk.miet. 60/82

29.12.1988/1296:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1989.

LA 113/88, VaVM 86/88, SuVM 213/88

30.12.1993/1531:

Tämä laki tulee voimaan tämän lain vahvistamista lähinnä seuraavien edustajanvaalien toimittamiskuukauden 1 päivänä. Lakia sovelletaan sellaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain tultua voimaan. Tätä lakia sovelletaan myös 2 §:n 2 momentin säännösten nojalla myönnettäviin eläkkeisiin, jotka alkavat lain tultua voimaan kuitenkin siten, että ennen 1 päivää tammikuuta 1940 syntyneen edunsaajan eläkkeen maksamiseen sen kalenterikuukauden alusta, jonka aikana hän täyttää 60 vuotta, ei sovelleta 11 §:n 4 momentin säännöksiä.

LA 55/93, StVM 58/93, SuVM 8/93

20.4.2000/403:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2000. Laki on voimassa vuoden 2005 loppuun.

LA 189/1999, StVM 5/2000, EK 5/2000

9.6.2000/529:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2000.

LA 61/2000, VaVM 9/2000, EK 12/2000

8.6.2001/475:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2001.

Lakia sovelletaan, kun eläketapahtuma sattuu lain tultua voimaan.

LA 185/2000, StVM 9/2001, EK 7/2001

3.9.2004/832:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005. Lakia sovelletaan eläketapahtumaan, joka sattuu tämän lain voimaan tultua.

Tällä lailla kumotaan valtioneuvoston jäsenen oikeudesta eläkkeeseen ja hänen jälkeensä suoritettavasta perhe-eläkkeestä 2 päivänä joulukuuta 1977 annettu laki (870/1977) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Sellaisella vain ennen vuotta 2001 valtioneuvoston jäsenenä taikka sekä valtioneuvoston jäsenenä että kansanedustajana tai Suomesta jäsenenä että kansanedustajana tai Suomesta Euroopan parlamenttiin valittuna edustajana toimineella henkilöllä, jonka eläketapahtuma «kansanedustajan» tehtävästä on sattunut ennen 1 päivää tammikuuta 2005, mutta jonka eläketapahtuma valtioneuvoston jäsenen tehtävästä sattuu 31 päivän joulukuuta 2004 jälkeen, on kuitenkin edelleen oikeus eläkkeeseen kumotun lain mukaisesti. Jos hänen eläketapahtumansa valtioneuvoston jäsenen tehtävästä on sattunut kuitenkin ennen 1 päivää tammikuuta 2005 siksi, että hän on ottanut eläkkeen varhennettuna vanhuuseläkkeenä jo ennen 65 vuoden ikää, mutta kansanedustajain eläkelain mukainen eläketapahtuma sattuu 31 päivän joulukuuta 2004 jälkeen, hänellä ei ole valtioneuvoston jäsenen tehtävästä oikeutta eläkkeeseen tämän lain mukaisesti.

Sellaiseen kansanedustajana, valtioneuvoston jäsenenä tai Suomesta Euroopan parlamenttiin valittuna edustajana toimineeseen henkilöön, joka on toiminut näissä tehtävissä vuonna 2001 tai sen jälkeen, sovelletaan 5 §:ää niin, että vuosipalkkio lasketaan säännöksen mukaisesti ensimmäisen kerran vuoden 2001 aikana saaduista palkkioista. Ennen tämän lain voimaantuloa ja vain ennen vuotta 2001 kansanedustajana, valtioneuvoston jäsenenä tai Suomesta Euroopan parlamenttiin valittuna edustajana toimineeseen henkilöön sovelletaan tämän lain 5 §:ää sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa.

Ennen vuotta 1950 syntyneeseen ennen tämän lain voimaantuloa kansanedustajana tai Suomesta Euroopan parlamenttiin valittuna edustajana olleeseen henkilöön sovelletaan tällä lailla kumotun 3 a §:n säännöksiä oikeudesta työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Ennen vuotta 2005 alkaneet tämän lain tai valtioneuvoston jäsenen oikeudesta eläkkeeseen ja hänen jälkeensä suoritettavasta perhe-eläkkeestä annetun lain mukaiset eläkkeet tarkistetaan valtion eläkelaissa tarkoitetulla indeksiluvulla ensimmäisen kerran 1 päivänä tammikuuta 2005.

LA 46/2004, StVM 9/2004, EK 8/2004

24.4.2009/271:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2009.

HE 217/2008, PeVM 1/2009, EV 24/2009

4.6.2010/471:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011.

HE 4/2010, StVM 4/2010, EV 34/2010

18.2.2011/150:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011.

Tämän lain 2 §:n 2 ja 3 momenttia ja 11 §:n 4 momenttia sovelletaan kansanedustajiin, joiden edustajantoimi on alkanut ensimmäisen kerran lain voimaantulon jälkeen. Ennen lain voimaantuloa kansanedustajina toimineisiin henkilöihin sovelletaan kansanedustajain eläkelain 2 §:n 2 momenttia ja 11 §:n 4 momenttia sellaisina kuin ne olivat voimassa tämän lain voimaan tullessa.

LA 115/2010, StVM 47/2010, EK 39/2010

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.