Finlex ®

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:

1 luku

Kiinteät muinaisjäännökset

1 §

Kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta.

Ilman tämän lain nojalla annettua lupaa on kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty.

2 §

Kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat:

1) maa- ja kivikummut, röykkiöt, kivikehät ja muut kiveykset ja kivilatomukset, jotka ovat ihmisten muinoin tekemiä;

2) pakanuuden aikaiset haudat ja kalmistot, myös sellaiset, joista maan pinnalla ei ole merkkejä;

3) kivet ja kalliopinnat, joissa on muinaisilta ajoilta kirjoituksia, kuvia tai muita piirroksia tahi maalauksia, hiomauria tai muita hionnan tahi hakkuun jälkiä taikka uhrikuoppia;

4) uhrilähteet, uhripuut, uhrikivet ja muut palvontapaikat sekä muinaiset käräjäpaikat;

5) muinaisilta ajoilta peräisin olevat asumusten jäännökset sekä asuin- ja työpaikat, niin myös muodostumat, jotka ovat syntyneet sellaisten asumusten tai paikkojen käyttämisestä;

6) muinaisaikaiset hylätyt linnat, linnamäet, linnoitukset, linnakkeet, vallit ja vallihaudat sekä niiden jäännökset, kirkkojen, kappelien, luostarien ja muiden huomattavien rakennusten rauniot sekä muinaiset hautapaikat, jotka eivät ole seurakunnan hoidossa olevalla hautausmaalla;

7) kivet, ristit ja patsaat, jotka muinoin on pystytetty jonkun henkilön tai tapahtuman muistoksi tai uskomuksellisessa tarkoituksessa, samoin kuin muut sellaiset muistomerkit;

8) muinaisten huomattavien kulkuteiden, tienviittojen ja siltojen sekä vartiotuli- ja muiden sellaisten laitteiden jäännökset; sekä

9) kiinteät luonnonesineet, joihin liittyy vanhoja tapoja, tarinoita tai huomattavia historiallisia muistoja.

3 §

Kiinteiden muinaisjäännösten rauhoitusta valvoo muinaistieteellinen toimikunta.

4 §

Kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu sellainen maa-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä jäännöksen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille.

Aluetta, josta 1 momentissa on säädetty, nimitetään tässä laissa suoja-alueeksi.

5 § (29.3.2019/428)

Museovirasto voi vahvistaa kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajat joko maanomistajan hakemuksesta tai omasta aloitteestaan. Lisäksi Museovirasto voi vahvistaa muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajat saamelaiskäräjien aloitteesta saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella ja kolttien kyläkokouksen aloitteesta kolttalain (253/1995) 2 §:ssä tarkoitetulla koltta-alueella.

Jos muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajoja ei ole vahvistettu, suoja-alueen leveys on kaksi metriä muinaisjäännöksen näkyvissä olevista ulkoreunoista.

5 §

Jos kiinteä muinaisjäännös suoja-alueineen on määrätty kiinteistötoimituksessa tai lunastettu, on siinä määrättyjä rajoja noudatettava. (12.4.1995/563)

Milloin muinaisjäännöksen rajoja ei ole määrätty siten kuin 1 momentissa on sanottu eikä Museoviraston ja maanomistajan kesken niistä kirjallisesti sovita, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiana on Museoviraston tai maanomistajan hakemuksesta vahvistaa rajat. Hakemukseen on liitettävä ehdotus muinaisjäännöksen rajoiksi, selvitys sen kiinteistön omistusoikeudesta, jolla muinaisjäännös sijaitsee, ote kiinteistörekisteristä ja jäännöksen sijaintipaikan osoittava luotettava kartta tai karttapiirros. Hakemuksesta on kuultava maanomistajaa, jos hakemuksen on tehnyt Museovirasto, ja Museovirastoa, milloin hakemus on maanomistajan tekemä. (22.12.2009/1443)

Jollei muinaisjäännöksen rajoja ole vahvistettu siten kuin edellä tässä pykälässä on sanottu, katsotaan rajojen kulkevan siten, että suoja-alueen leveydeksi tulee kaksi metriä luettuna jäännöksen näkyvissä olevista ulkoreunoista.

5 a § (29.3.2019/428)

Museovirastolle kirjallisesti toimitettavassa hakemuksessa on esitettävä kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajaamisen kannalta tarpeellinen ja riittävä selvitys:

1) kiinteästä muinaisjäännöksestä ja sen sijainnista;

2) maanomistussuhteista;

3) alueen maankäytöstä.

Edellä 1 momentissa säädetyn lisäksi hakemuksessa on esitettävä ehdotus kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajoiksi.

5 b § (29.3.2019/428)

Museoviraston on pyydettävä muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajojen vahvistamisesta lausunto:

1) sen alueen maanomistajalta, jos maanomistaja ei ole hakijana, ja kiinteistön haltijalta, jolla kiinteä muinaisjäännös sijaitsee;

2) kunnalta ja maakunnalta, jonka alueella kiinteä muinaisjäännös sijaitsee;

3) saamelaiskäräjiltä, jos kiinteä muinaisjäännös sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella;

4) kolttien kyläkokoukselta, jos kiinteä muinaisjäännös sijaitsee koltta-alueella;

5) rajojen vahvistamisen kannalta muilta tarpeellisilta tahoilta.

5 c § (29.3.2019/428)

Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajojen vahvistamista koskevassa päätöksessä on annettava muinaisjäännöksen arvoa ja suojelua turvaavat tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea myös suoja-alueen ulkopuolella olevaa aluetta, jos siitä ei aiheudu muinaisjäännöksen merkitykseen nähden huomattavaa haittaa alueen omistajalle tai jollekin muulle.

5 d § (29.3.2019/428)

Päätöstä kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajojen vahvistamisesta on noudatettava mahdollisesta valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä.

Päätös kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajojen vahvistamisesta on maksuton.

6 §

Milloin kiinteä muinaisjäännös on alueella, jota koskeva maanmittaustoimitus on vireillä, on muinaisjäännös suoja-alueineen merkittävä kartalle ja maarekisteriin.

Jos asianosaiset siitä sopivat, on muinaisjäännös suoja-alueineen erotettava maanmittaustoimituksessa osakkaiden yhteiseksi alueeksi.

7 §

Jos suoja-alueesta, jonka rajat on vahvistettu 5 §:n mukaisesti, aiheutuu huomattavaa haittaa kiinteistön tai sen osan käyttämiselle alueella, jonka käyttöä ei aikaisemmin ollut vastaavasti rajoitettu, asianomaisella on oikeus saada siitä korvaus valtion varoista. (29.3.2019/428)

Jos suoja-alueesta, jonka rajat on sovittu tai vahvistettu 5 §:n 2 momentin mukaisesti, aiheutuu huomattavaa haittaa kiinteistön tai sen osan käyttämiselle alueella, jonka käyttöä aikaisemmin ei ollut vastaavasti rajoitettu, on asianomaisella oikeus saada valtion varoista siitä korvaus.

Jollei 1 momentissa tarkoitetusta korvauksesta sovita, on sitä koskeva kanne pantava vireille suoja-alueen sijaitsemispaikan tuomioistuimessa vuoden kuluessa siitä, kun suoja-alueen rajat on laillisesti määrätty, uhalla että oikeus korvaukseen menetetään.

Milloin kiinteistö, jolla suoja-alue sijaitsee, on saamisen tai toistuvan raha- tai tavaratulon kantamisoikeuden panttina, on korvaus, josta edellä tässä pykälässä säädetään, talletettava aluehallintovirastoon ja jaettava niin kuin ulosmitatun omaisuuden myyntihinnasta säädetään. Panttioikeuden haltijalla on talletettuun korvausmäärään yhtäläinen oikeus kuin kiinteistöön. Tallettamista ei saa kuitenkaan toimittaa, jos esitetään panttioikeuden haltijan suostumus korvauksen tallettamatta jättämiseen taikka jos korvattavan edun vähäisyyden vuoksi tai muusta sellaisesta syystä haitan ei ole katsottava sanottavasti heikentäneen vakuuden arvoa. (22.12.2009/1443)

8 § (29.3.2019/428)

8 § on kumottu L:lla 29.3.2019/428, joka tulee voimaan 1.1.2020. Aiempi sanamuoto kuuluu:

8 § (22.12.2009/1443)

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee tarvittaessa antaa erityisiä kiinteän muinaisjäännöksen arvoa turvaavia määräyksiä. Määräykset voidaan ulottaa koskemaan myös suoja-alueen ulkopuolella olevaa aluetta, jollei alueen omistajalle tai jollekin muulle siitä aiheudu huomattavaa haittaa.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös on julkipantava kunnan ilmoitustaululle niin kuin julkisista kuulutuksista säädetään sekä, jos se harkitaan tarpeelliseksi, sopivaan paikkaan muinaisjäännöksen läheisyyteen.

9 §

Valtiolla on, milloin yleinen tarve sitä vaatii, siten kuin kiinteän omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen on säädetty oikeus pakkolunastaa kiinteä muinaisjäännös suoja-alueineen tai sen osa.

10 §

Muinaistieteellisellä toimikunnalla on oikeus tutkia kiinteää muinaisjäännöstä, osoittaa sen rajat paaluilla, aidalla tai muilla merkeillä tahi ilmoittaa ne paikalle pannussa taulussa, niin myös kunnostaa muinaisjäännös sekä suorittaa siihen kuuluvalla alueella raivausta ja muita muinaisjäännöksen suojelun ja hoidon kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Muinaistieteellinen toimikunta myös voi määräämillään ehdoilla antaa toiselle luvan muinaisjäännöksen tutkimiseen sekä vastaanottajan suostumuksella luovuttaa toistaiseksi muinaisjäännöksen paikallisen hoidon kunnalle, seurakunnalle tai yhtymälle.

Milloin erityisistä syistä on välttämätöntä, voi muinaistieteellinen toimikunta ottaa muinaisjäännöksen tai sen osan haltuunsa toiseen paikkaan sijoitettavaksi ja siellä hoidettavaksi. Nyt sanottu soveltuu myös sellaiseen muinaisjäännökseen tai sen osaan, joka on muurattu tai muutoin yhdistetty rakennukseen tai muuhun rakennelmaan.

Jos joku on kärsinyt vahinkoa 1 tai 2 momentissa tarkoitetuista toimenpiteistä, on hänellä oikeus saada siitä valtion varoista kohtuullinen korvaus.

11 § (29.3.2019/428)

Kiinteään muinaisjäännökseen kajoamiseen voidaan myöntää lupa (kajoamislupa), jos muinaisjäännös tuottaa merkitykseensä nähden kohtuutonta haittaa.

Kajoamislupa voidaan myöntää maanomistajalle tai muulle toimijalle, jonka tarkoituksena on toteuttaa toimenpide, jolla voi olla vaikutusta kiinteään muinaisjäännökseen.

Kajoamislupa on voimassa enintään viisi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Kajoamisluvan edellyttämät tutkimukset on suoritettava ja kajoamiseen liittyvät toimenpiteet on käynnistettävä luvan voimassaoloaikana. Kajoamisluvan voimassaoloa voidaan jatkaa enintään kaksi vuotta.

11 § (22.12.2009/1443)

Milloin kiinteä muinaisjäännös tuottaa sen merkitykseen verraten kohtuuttoman suurta haittaa, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi hakemuksesta, johon on liitettävä muinaisjäännöstä koskeva tarkka selostus, Museovirastoa kuultuaan antaa luvan kajota muinaisjäännökseen tavalla, mikä muutoin 1 §:n 2 momentin mukaan on kielletty. Lupaan voidaan sisällyttää tarpeellisiksi katsottuja ehtoja.

Jos 1 momentissa mainittu hakemus on muun kuin maanomistajan tekemä, on omistajaa asiassa kuultava.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös, jolla on annettu lupa muinaisjäännökseen kajoamiseen, on alistettava opetusministeriön vahvistettavaksi, milloin päätös on Museoviraston lausunnon vastainen.

Luvan saamisesta muinaisjäännöksen kajoamiseen yleistä työhanketta toteutettaessa säädetään 13 §:ssä.

11 a § (29.3.2019/428)

Kajoamisluvan myöntää Museovirasto. Museovirastolle kirjallisesti toimitettavassa lupahakemuksessa on esitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen ja riittävä selvitys:

1) hakijasta;

2) kiinteästä muinaisjäännöksestä ja sen sijainnista;

3) maanomistussuhteista;

4) kajoamista koskevista suunnitelmista;

5) hakijalle aiheutuvasta haitasta, jonka kiinteä muinaisjäännös aiheuttaa, ja perusteluista sille, että hanke ei ole toteutettavissa ilman kajoamista;

6) kajoamisen vaikutuksista kiinteän muinaisjäännöksen fyysiseen säilymiseen.

Hakemukseen on liitettävä hankesuunnitelma ja arvio hankkeen vaikutuksista.

11 b § (29.3.2019/428)

Museoviraston on pyydettävä kajoamislupaa koskevasta hakemuksesta lausunto:

1) maanomistajalta ja kiinteistön haltijalta, jonka alueella kiinteä muinaisjäännös sijaitsee, jos maanomistaja tai kiinteistön haltija ei ole hakija;

2) kunnalta ja maakunnalta, jonka alueella kiinteä muinaisjäännös sijaitsee;

3) saamelaiskäräjiltä, jos kiinteä muinaisjäännös sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella;

4) kolttien kyläkokoukselta, jos kiinteä muinaisjäännös sijaitsee koltta-alueella;

5) lupaharkinnan kannalta muilta tarpeellisilta tahoilta.

11 c § (29.3.2019/428)

Kajoamisluvan myöntämistä harkittaessa on otettava huomioon muinaisjäännöksen merkitys, kajoamisesta aiheutuva haitta muinaisjäännökselle ja rauhoituksen vaikutus suunniteltuihin toimenpiteisiin.

Kajoamisluvassa on annettava tarpeelliset määräykset:

1) siitä, mihin muinaisjäännökseen tai sen osaan kajoamislupa myönnetään;

2) siitä, mihin kajoamistarkoitukseen kajoamislupa myönnetään;

3) kajoamisen edellyttämistä tutkimuksista;

4) toimista, joilla ehkäistään tai vähennetään kiinteälle muinaisjäännökselle aiheutuvaa haittaa;

5) hakijan osallistumisesta 3 ja 4 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten korvaamiseen.

11 d § (29.3.2019/428)

Kajoamisluvan haltijan on ilmoitettava Museovirastolle, jos kajoamisluvan myöntämisen edellytyksenä olleet seikat ovat muuttuneet. Museoviraston on arvioitava uuden lupakäsittelyn tarpeellisuus ja tarpeen vaatiessa käsiteltävä lupa uudelleen.

Museovirasto voi peruuttaa kajoamisluvan, jos:

1) hakija on antanut virheellisiä tietoja, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet luvan myöntämiseen;

2) lupamääräyksiä on rikottu olennaisesti;

3) on ilmeistä, että kajoamisluvassa tarkoitettua hanketta ei ole tarkoitus toteuttaa.

Kajoamislupa voidaan siirtää toiselle, jos siirron saaja täyttää tässä laissa säädetyt luvan hakijaa koskevat edellytykset eivätkä luvan edellytykset muilta osin muutu. Siirrosta on ilmoitettava Museovirastolle, jonka on tehtävä luvanhaltijaa koskeva muutos kajoamislupaan.

12 §

Jos 11 §:n 1 momentissa tarkoitettu hakemus on koskenut sellaista kiinteää muinaisjäännöstä, jota aikaisemmin ei ole tunnettu ja josta merkkejä ei ole ollut näkyvissä maan pinnalla, ja hakemus on hylätty, vaikka muinaisjäännös aiheuttaa hakijalle huomattavaa haittaa, on hakijalla oikeus saada haitasta valtion varoista kohtuullinen korvaus, mikäli hylätyksi tullut hakemus oli tehty kahden vuoden kuluessa siitä, kun muinaisjäännös tavattiin.

Edellä 1 momentissa mainittua korvausta koskeva kanne on, jos korvauksesta ei ole sovittu, pantava vireille muinaisjäännöksen sijaitsemispaikan tuomioistuimessa vuoden kuluessa siitä, kun hakija sai tiedon, että 11 §:n 1 momentissa mainittu hakemus on lainvoimaisesti hylätty, uhalla että oikeus korvaukseen menetetään.

Milloin kiinteistö, jolla muinaisjäännös sijaitsee, on saamisen taikka toistuvan raha- tai tavaratulon kantamisoikeuden panttina, on korvauksen tallettamiseen ja jakamiseen vastaavasti sovellettava mitä 7 §:n 3 momentissa on säädetty.

13 §

Yleisen tien tekemistä, rautatien, kanavan tai lentokentän rakentamista, vesistön säännöstelyä tai muuta sellaista yleistä työhanketta taikka kaavoitusta suunniteltaessa on hyvissä ajoin otettava selko siitä, saattaako hankkeen tai kaavoituksen toimeenpaneminen tulla koskemaan kiinteää muinaisjäännöstä. Jos niin on laita, on siitä viipymättä ilmoitettava muinaistieteelliselle toimikunnalle asiasta neuvottelemista varten. Neuvottelussa on kuultava maanomistajaa.

Jos 1 momentissa tarkoitetussa neuvottelussa ei päästä yksimielisyyteen, on muinaistieteellisen toimikunnan alistettava asia valtioneuvoston ratkaistavaksi.

14 §

Jos maata kaivettaessa tai muuta työtä suoritettaessa tavataan kiinteä muinaisjäännös, jota aikaisemmin ei ole tunnettu, on työ muinaisjäännöksen kohdalta heti keskeytettävä ja työn johdon viipymättä saatettava asia muinaistieteellisen toimikunnan tietoon tarpeellisia toimenpiteitä varten. Jos työ on sellainen kuin 13 §:ssä tarkoitetaan, on asiassa meneteltävä niin kuin mainitussa pykälässä on sanottu.

15 §

Milloin yleisen tai suurehkon yksityisen työhankkeen toteuttaminen koskee kiinteää muinaisjäännöstä siten, että siitä aiheutuu muinaisjäännöksen erityinen tutkiminen tai erityisiä toimenpiteitä sen säilyttämiseksi, on hankkeen toteuttajan korvattava tästä johtuvat kustannukset tai osallistuttava niihin, mikäli sitä olosuhteet huomioon ottaen ei ole katsottava kohtuuttomaksi.

2 luku

Irtaimet muinaisesineet

16 §

Sen, joka löytää rahan, aseen, työkalun, koristeen, astian, kulkuvälineen tai muun sellaisen esineen, jonka omistajaa ei tiedetä ja mikä voidaan olettaa vähintään sadan vuoden vanhaksi, on viipymättä toimitettava esine sellaisenaan puhdistamattomana löytöpaikkaa sekä löytöön liittyviä olosuhteita koskevine tarkkoine tietoineen muinaistieteelliselle toimikunnalle. Jos on pelättävissä, että esine liikuteltaessa vahingoittuu, tai jos esinettä muutoin hankaluudetta ei voida toimittaa muinaistieteelliselle toimikunnalle, on löydöstä sille kuitenkin viipymättä ilmoitettava ja samalla annettava edellä mainitut tiedot.

Milloin esine löydetään suosta tai syvemmältä maasta tahi löytöpaikalla on kiinteää muinaisjäännöstä, niin kuin asuinpaikkaa tai kalmistoa osoittavia merkkejä, ei löytöpaikkaan saada enempää kajota, ennen kuin muinaistieteellinen toimikunta, jolle löydöstä viipymättä on ilmoitettava, tarvittaessa tutkittuaan paikan on asiasta määrännyt.

Mitä 1 tai 2 momentissa on sanottu esineestä, koskee myös esineen osaa.

17 §

Muinaistieteellisellä toimikunnalla on oikeus lunastaa 16 §:ssä tarkoitettu muinaisesine Suomen kansallismuseolle tai siirtää lunastusoikeutensa jollekin muulle yleiselle museolle tai laitokselle. Milloin esineellä on huomattava merkitys, on lunastusoikeuden siirtoon kuitenkin saatava opetusministeriön suostumus. Jollei esinettä lunasteta, on se palautettava löytäjälle, joka saa pitää esineen.

Jos 1 momentissa tarkoitettu esine lunastetaan, on löytäjälle maksettava siitä kohtuullinen korvaus, jonka muinaistieteellinen toimikunta määrää ottaen huomioon esineen laadun. Milloin esine on jalometallia, on korvauksen vastattava vähintään esineen metalliarvoa korotettuna kahdellakymmenelläviidellä sadalta.

Tunnetusta kiinteästä muinaisjäännöksestä tavattu muinaisesine, jolla on yhteyttä muinaisjäännöksen kanssa, kuuluu lunastuksetta valtiolle.

Muinaistieteellinen toimikunta voi, jos katsoo syytä olevan, suorittaa löytäjälle erityisen löytöpalkkion.

18 § (22.12.2009/1443)

Museovirastolla on oikeus tutkia tai määräämillään ehdoilla antaa toiselle lupa tutkia paikkaa, jossa muinaislöytö on tehty, vaikkei siinä olekaan kiinteää muinaisjäännöstä.

Jos joku on kärsinyt 1 momentissa mainitusta tutkimisesta vahinkoa, on se hänelle valtion varoista kohtuullisesti korvattava.

Aluehallintovirasto voi tarvittaessa uhkasakkoa käyttäen kieltää ryhtymästä 1 momentissa tarkoitetulla alueella tutkimusta vaarantaviin toimenpiteisiin.

19 §

Kirkossa tai muussa julkisessa rakennuksessa olevaa tai sellaiseen rakennukseen kuuluvaa irtainta esinettä, johon liittyy muisto muinaisajan tavoista tai taidokkuudesta ja joka ei ole yksityisen omaisuutta, niin kuin vanhaa taulua, veistosta tai muuta taideteosta, kalleutta, vaakunakilpeä, juhla- tai asepukua, lippua, asetta, vaivaistukkia tahi muuta sellaista esinettä, älköön hävitettäkö tai luovutettako, ennen kuin siitä on ilmoitettu muinaistieteelliselle toimikunnalle ja se on asian käsitellyt. Muinaistieteellisellä toimikunnalla on oikeus otattaa esineestä jäljennöksiä ja kuvia, niin myös, milloin esine aiotaan hävittää tai luovuttaa yksityiselle, lunastaa se Suomen kansallismuseolle.

Mitä 17 §:n 1 momentissa on säädetty muinaisesineen lunastusoikeuden siirtämisestä, sovellettakoon vastaavasti 1 momentissa mainittuun lunastusoikeuteen.

3 luku

Laivalöydöt

20 §

Merestä tai vesistöstä tavattu sellaisen laivan tai muun aluksen hylky, jonka uppoamisesta voidaan olettaa olevan vähintään sata vuotta, tai tällaisen hylyn osa on rauhoitettu. Hylystä ja sen osasta on soveltuvin osin voimassa, mitä kiinteästä muinaisjäännöksestä säädetään. (15.11.2002/941)

Jos ulkoisten olosuhteiden perusteella on ilmeistä, että omistaja on hylännyt 1 momentissa tarkoitetun hylyn tai sen osan, kuuluu se valtiolle. (15.11.2002/941)

Esineet, jotka tavataan 1 momentissa tarkoitetusta hylystä tai ovat ilmeisesti sellaisesta peräisin, kuuluvat lunastuksetta valtiolle, ja on niistä muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä irtaimista muinaisesineistä on säädetty.

Joka löytää edellä tässä pykälässä tarkoitetun hylyn tai esineen, ilmoittakoon siitä viipymättä muinaistieteelliselle toimikunnalle.

Laivalöytöjen ja niitä koskevien säännösten noudattamisen valvontaa suorittaa muiden tässä laissa säädettyjen viranomaisten lisäksi rajavartiolaitos. (15.7.2005/592)

4 luku

Erinäisiä säännöksiä

21 §

Milloin tulee suoritettavaksi 10 §:n 1 tai 2 momentissa, 16 §:n 2 momentissa tahi 18 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimenpide, on sen ajasta hyvissä ajoin todisteellisesti tiedossa olevalla postiosoitteella tai muulla tavoin ilmoitettava maan tai rakennelman omistajalle sekä, milloin omaisuus ei ole omistajan hallinnassa, myös sen haltijalle.

22 § (29.3.2019/428)

Päätöksestä, jota 5 §:ssä tarkoitetaan, on viipymättä lähetettävä jäljennös muinaisjäännöksen sijaintipaikan poliisilaitokselle, kunnalle ja maakunnalle. Laivalöytöä koskevan päätöksen jäljennös on lähetettävä myös Rajavartiolaitokselle. Päätöksestä, jota tarkoitetaan 5, 11 ja 11 d §:ssä on viipymättä lähetettävä jäljennös saamelaiskäräjille, jos päätös koskee saamelaisten kotiseutualuetta, ja kolttien kyläkokoukselle, jos päätös koskee koltta-aluetta.

22 § (15.7.2005/592)

Päätöksestä, jota tarkoitetaan 5 §:n 2 momentissa tai 8 §:n 1 momentissa, on viipymättä lähetettävä jäljennös Museovirastolle ja asianomaisen kihlakunnan poliisilaitokselle. Laivalöytöä koskevan päätöksen jäljennös on lähetettävä myös rajavartiolaitoksen asianomaiselle hallintoyksikölle.

23 §

Edellä 11 §:n 1 momentissa tarkoitettu hakemus sekä 13 §:n 1 momentissa, 14 §:ssä, 16 §:n 2 momentissa ja 19 §:n 1 momentissa mainitut ilmoitukset on käsiteltävä kiireellisinä. Tutkiminen ja toimenpiteet, joista 15 §:ssä on säädetty, on myös suoritettava kiireellisesti.

24 § (15.7.2005/592)

Ilmoitukset, joista säädetään 13 §:n 1 momentissa, 14 tai 16 §:ssä taikka 20 §:n 3 momentissa, voidaan tehdä sekä 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu esine antaa myös poliisille. Laivalöytöä koskevan ilmoituksen voi tehdä ja siihen liittyvän esineen antaa myös rajavartiolaitokselle. Poliisin ja rajavartiolaitoksen on viipymättä toimitettava ilmoitukset ja esineet Museovirastolle.

25 § (21.4.1995/702)

Rangaistus vastoin tätä lakia tehdystä rakennussuojelurikoksesta säädetään rikoslain 48 luvun 6 §:n 2 momentissa.

Joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tahallaan tai huolimattomuudesta luvatta ryhtyy 1 §:n 2 momentissa mainittuun toimenpiteeseen taikka rikkoo 8 §:n 1 momentin nojalla annettuja määräyksiä tai 14 §:n, 16 §:n 2 momentin, 19 §:n 1 momentin tai 20 §:n säännöksiä, on tuomittava muinaismuistorikkomuksesta sakkoon.

Muinaismuistorikkomuksesta tuomitaan myös se, joka jättää toimittamatta asianomaiselle viranomaiselle 16 §:n 1 momentissa tarkoitetun esineen tai ei siitä tee säädettyä ilmoitusta taikka muutoin salaa, luovuttaa, itselleen hankkii tai vie maasta pois sanotunlaisen esineen, joka tämän lain mukaan olisi ollut toimitettava museovirastolle, taikka vahingoittaa tai muuttelee sitä. Tekijä menettää myös löytöön perustuvat oikeutensa.

25 a § (29.3.2019/428)

Edellä 5, 11 ja 11 d §:ssä tarkoitettuun päätökseen saa hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Lisäksi oikeus muutoksenhakuun on myös saamelaiskäräjillä, jos päätös koskee saamelaisten kotiseutualuetta, ja kolttien kyläkokouksella, jos päätös koskee koltta-aluetta.

25 a § (22.12.2009/1443)

25 a § on kumottu L:lla 22.12.2009/1443.

25 b § (29.3.2019/428)

Tämän lain mukaisten valtion viranomaisten suoritteiden maksullisuuden ja suoritteista perittävien maksujen suuruuden yleisistä perusteista sekä maksujen muista perusteista säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992), jollei edellä tässä laissa toisin säädetä.

Tämän lain mukaiset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Niiden perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007).

26 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1963. Sillä kumotaan muinaisaikaisten muistomerkkien rauhoittamisesta ja suojelemisesta 2 päivänä huhtikuuta 1883 annettu asetus, 8 §:ää lukuun ottamatta.

Sisällysluettelo

17.6.1963/295

Sivun alkuun