HE 247/2010

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuesta, laiksi porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuesta sekä laki porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta. Samalla porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaki kumottaisiin. Rahoitusjärjestelmiä selkeytettäisiin siten, että porotalouteen ja luontaiselinkeinoihin kuuluvaa alkutuotantoa tuettaisiin ehdotetun uuden porotalouden rakennetuista annettavan lain nojalla. Alkutuotannossa tuotettujen tuotteiden jalostusta ja niihin liittyvää muuta yritystoimintaa sekä maaseudun hanketoimintaa, jotka sisältyvät voimassa olevaan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslakiin, tuettaisiin maaseudun kehittämisestä annetun lain nojalla siinäkin tapauksessa, että tuki kohdentuu porotalouteen ja luontaiselinkeinoihin. Jo nyt noudatetun tukikäytännön vuoksi ehdotetun rajauksen muutos vaikuttasi vain vähän tukijärjestelmien toimeenpanoon, mutta sen sijaan selkeyttäisi niitä olennaisesti.

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetoimenpiteitä tuettaisiin edelleen pääosin voimassa olevan lainsäädännön mukaisin ehdoin, tukimuodoin ja tukitasoin. Esityksessä on kuitenkin otettu huomioon tarve edistää erityisesti nuorten porotalouden harjoittajien asemaa samoin kuin tarve parantaa porotalouden kannattavuutta kullekin alueelle parhaiten soveltuvin keinoin. Tukivarojen yksityiskohtaisessa ohjaamisessa voitaisiin ottaa erityisesti huomioon myös poronhoitotapojen eroavuudet poronhoitoalueen eri osissa. Paliskuntien mahdollisuuksia huolehtia aitojen kunnossapidosta helpotettaisiin aitojen korjaustuella.

Porotalouden rakennetuista annettavaan lakiin sisältyisi edelleen mahdollisuus tukea porotalouden ja luontaiselinkeinojen harjoittajien elinkeinotoimintaa investointituella, elinkeinonharjoittajan aloitustuella sekä elinkeinoharjoittajien asumista asuntorahoituksella. Tuen kohteena voisi edelleen olla elinkeinosta johtuva rakentaminen sekä irtaimiston ja kiinteistön hankkiminen. Elinkeinon harjoittamisen aloittamiseen voitaisiin myöntää aloitustukea. Tuki voisi muodostua avustuksesta ja valtionlainasta. Myös korkotuki ja valtiontakaus olisivat mahdollisia. Taloudellisiin vaikeuksiin joutuneille porotalouden ja luontaiselinkeinon harjoittajille voitaisiin edelleen tehdä vapaaehtoisia velkajärjestelyjä, jotka koskevat aikaisemmin myönnettyjen valtionlainojen ja valtion myyntihintasaamisten sekä korkotukilainojen ehtojen helpotuksia ja toiminnan järjestämistä.

Myös paliskunnille voitaisiin edelleen myöntää investointitukea. Tukikohteina säilyisivät porotaloudessa tarpeelliset aidat, irtaimistohankinnat ja paliskuntien poroteurastamojen peruskorjaaminen sekä porotaloudessa tarvittavien teiden rakentaminen ja sähköistyksen sekä vesihuollon järjestäminen. Sen sijaan uusien teurastamojen rakentaminen ja aikaisempien laajentamista rahoitettaisiin maaseudun kehittämisestä annetun lain nojalla.

Porotalouden ja luontaiselinkeinoja koskevien tutkimusten ja selvitysten rahoittamista jatkettaisiin edelleen. Samoin luontaiselinkeinon harjoittajille voitaisiin edelleen osoittaa eräitä käyttöetuuksia Metsähallituksen hallinnassa olevalla maalla.

Porojen hätäruokintaan myönnettävä tuki siirrettäisiin erilliseen porotalouteen kohdistuneiden vahinkojen korvaamisesta annettavaan lakiin. Samalla korvattavia vahinkoja laajennettaisiin koskemaan myös mahdollisista eläintaudeista, luonnonolojen muutoksista ja niihin verrattavista tapahtumista johtuvat yllättävät vahingot.

Ehdotettuja uusia lakeja sovellettaisiin porotalouteen poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoitoalueella ja muihin luontaiselinkeinoihin voimassa olevan lain mukaisella luontaiselinkeinoalueella.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poronhoitolakia, aravalakia, omistusasuntolainojen korkotuesta annettua lakia, maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annettua lakia, kolttalakia, maatilatalouden kehittämisrahastosta annettua lakia, pakkohuutokaupalla myytävienkiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annettua lakia, maatalouden rakennetuista annettua lakia, maaseutuelinkeinojen rahoituslakia, valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta annettua laki, Metsähallituksesta annettua lakia, maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annettua lakia sekä varainsiirtoverolakia. Nämä muutokset ovat pääosin teknisiä.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ  1
SISÄLLYS 3
YLEISPERUSTELUT 6
1 JOHDANTO 6
2 NYKYTILA 8
2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö 8
Johdanto 8
Tuettavat elinkeinot 8
Elinkeinonharjoittajan investointituki 9
Tilanpidon aloittajan aloitustuki 10
Paliskunnan investointituki 10
Asuntorahoitus 11
Kehittämishankkeen tuki 12
Toimeenpanovastuu 14
Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain mukainen porotalouden ja luontaiselinkeinojen tuki 15
Kolttalain mukainen tuki 15
Elinkeinokalatalouden tuki 16
Tukijärjestelmien toimeenpano 17
2.2 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö 22
Kansainväliset sopimukset 22
Porotalous naapurimaissa 22
Ruotsi 22
Norja 24
Venäjä 25
EU:n lainsäädäntö 26
2.3 Nykytilan arviointi 27
3 ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET 30
3.1 Tavoitteet 30
3.2 Toteuttamisvaihtoehdot 31
3.3 Keskeiset ehdotukset 32
4 ESITYKSEN VAIKUTUKSET 36
4.1 Taloudelliset vaikutukset 36
Vaikutukset julkiseen talouteen 36
Vaikutuksen elinkeinonharjoittajien talouteen 36
4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan 37
4.3 Ympäristövaikutukset 37
4.4 Yhteiskunnalliset vaikutukset 37
5 ASIAN VALMISTELU 38
5.1 Valmisteluvaiheet ja -aineisto 38
5.2 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen 39
6 RIIPPUVUUS MUISTA ESITYKSISTÄ 40
7 RIIPPUVUUS YHTEISÖN LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 40
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 40
1 LAKIEHDOTUSTEN PERUSTELUT 40
1.1 Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista 40
1 luku Yleiset säännökset 40
2 luku Tuen rahoitus 45
3 luku Tuen saamisen yleiset edellytykset 46
4 luku Elinkeinon harjoittajaa koskevat edellytykset 48
5 luku Porotalouden ja muun luontaiselinkeinon harjoittajan investointituki 53
6 luku Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuki 54
7 luku Elinkeinonharjoittajan asunnonrakentamistuki 55
8 luku Paliskunnan tuet 57
9 luku Tutkimusrahoitus 58
10 luku Tukimuodot 59
11 luku Lainaan liittyvän tuen myöntämisen erityiset edellytykset 59
12 luku Valtiontakauksen myöntäminen 61
13 luku Tuen ehdot 62
14 luku Tuen hakeminen ja myöntäminen 65
15 luku Tuen maksaminen 69
16 luku Lainaan liittyvää tukea koskevat erityiset ehdot 72
17 luku Valtionlainan valtionvastuu 80
18 luku Valtiontakausten ehdot 82
19 luku Vapaaehtoinen velkajärjestely 83
20 luku Muut etuudet 89
21 luku Tuen seuranta 90
22 luku Tarkastus 92
23 luku Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä 93
24 luku Lainaan liittyvää tukea koskevat menettelyt 100
25 luku Erinäiset säännökset 102
26 luku Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 105
1.2 Laki porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta 108
1.3 Poronhoitolaki 113
1.4 Aravalaki 113
1.5 Laki omistusasuntolainojen korkotuesta 113
1.6 Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista 113
1.7 Kolttalaki 113
1.8 Laki maatilatalouden kehittämisrahastosta 113
1.9 Laki pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle 114
1.10 Laki maatalouden rakennetuista 114
1.11 Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki 114
1.12 Laki valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta 114
1.13 Laki Metsähallituksesta 114
1.14 Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta 115
1.15 Varainsiirtoverolaki 115
2 TARKEMMAT SÄÄNNÖKSET JA MÄÄRÄYKSET 115
3 VOIMAANTULO 116
4 SUHDE PERUSTUSLAKIIN JA SÄÄTÄMISJÄRJESTYS 116
LAKIEHDOTUKSET 121
1. Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista 121
2. Laki porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta 156
3. Laki poronhoitolain 33 ja 34 §:n muuttamisesta 159
4. Laki aravalain 1 §:n muuttamisesta 160
5. Laki omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta 160
6. Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 1 §:n muuttamisesta
7. Laki kolttalain 8 §:n muuttamisesta 161
8. Laki maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta 162
9. Laki pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain 7 §:n muuttamisesta
10. Laki maatalouden rakennetuista annetun lain 2 §:n muuttamisesta 163
11. Laki maaseutuelinkeinojen rahoituslain 2 §:n muuttamisesta 163
12. Laki valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta 164
13. Laki Metsähallituksesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta 164
14. Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain 3 ja 17 §:n muuttamisesta
15. Laki varainsiirtoverolain 14 §:n muuttamisesta 166
LIITE 168
RINNAKKAISTEKSTIT 168
3. Laki poronhoitolain 33 ja 34 §:n muuttamisesta 168
4. Laki aravalain 1 §:n muuttamisesta 169
5. Laki omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta 170
6. Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 1 §:n muuttamisesta
7. Laki kolttalain 8 §:n muuttamisesta 172
8. Laki maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta 173
9. Laki pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain 7 §:n muuttamisesta
10. Laki maatalouden rakennetuista annetun lain 2 §:n muuttamisesta 174
11. Laki maaseutuelinkeinojen rahoituslain 2 §:n muuttamisesta 175
12. Laki valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta 176
13. Laki Metsähallituksesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta 177
14. Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain 3 ja 17 §:n muuttamisesta
15. Laki varainsiirtoverolain 14 §:n muuttamisesta 179

YLEISPERUSTELUT

1 Johdanto

Poronhoito on perinteinen elinkeino, jota on usean sadan vuoden ajan harjoitettu maan pohjoisimmissa osissa. Suomessa poronhoito perustuu nykyisin paliskuntalaitokseen ja sitä harjoitetaan poronhoitolaissa (848/1990) tarkoitetulla poronhoitoalueella, joka käsittää Lapin läänin ja Oulun läänin pohjoisosan. Kaikkien poronomistajien on kuuluttava poronhoitoalueella paliskuntaan ja paliskunta vastaa porojen hoidossa tarvittavista töistä, laitumista ja poromääristä.

Porotalous ja sen toimintaympäristö muuttuvat kuitenkin nopeasti. Valtaosa poronomistajista asuu maan pohjoisilla reuna-alueilla, joissa väestökato, väestön ikärakenteen vinoutuminen, toimeentulomahdollisuuksien kaventuminen ja palveluiden heikentyminen ovat olleet yleisiä ongelmia jo pitkään. Tämä on näkynyt muun muassa poronomistajien ikääntymisenä. Monin paikoin elinkeinon harjoittamista vaikeuttaa myös työvoimapula. Ongelman syvyyttä lisää poronhoidon luonne. Elinkeinoa aletaan yleisesti harjoittaa jo nuorena sekä perinteiden ja perityn pääoman avulla, mutta perinteisen tiedon siirtyminen nuoremmille vaikeutuu, jos nuoria ei ole tulossa elinkeinon sisältä. Elinkeinon ulkopuolelta alalle ei juuri hakeuduta.

Ikääntyminen ilmenee paliskuntien työntekijöiden ikärakenteen kehityksessä. Vielä poronhoitovuonna 1994/95 paliskunnan työntekijöiden keski-ikä oli 43,5 vuotta ja alle 35-vuotiaat tekivät työpäivistä yli 28 prosenttia. Kuusi vuotta myöhemmin poronhoitovuonna 2000/2001 vastaavat luvut olivat 45 vuotta ja noin 24 prosenttia. Erityisen huolestuttava tilanne on poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa, eräissä paliskunnissa paliskunnan työntekijän keski-ikä on jo yli 50 vuotta.

Elinkeinona porotaloutta harjoittavat poronomistajat ovat varsin iäkkäitä. Tästä syystä huomattavalla osalla poronomistajista merkittävä osa toimeentulosta tulee eläkkeistä. Muutenkin porotaloudesta saatavat tulot muodostavat yleensä vain osan tuloista, muu osa saadaan muun muassa palkkatuloista ja muihin elinkeinoihin liittyvistä tuloista. Varsinkin alueen eteläosissa porotaloutta harjoitetaan usein maatalouden tai metsätalouden rinnalla.

Poronomistajien määrä on myös vähentynyt nopeasta, vajaassa kymmenessä vuodessa noin 7 000 poronomistajasta nykyiseen noin 4 650 poronomistajaan. Porojen määrä sen sijaan on pysynyt pitkään samana, vajaana 200 000 eloporona. Seurauksena on ollut porokarjojen koon kasvaminen. Yli 100 eloporoa omistavilla ruokakunnilla oli poronhoitovuonna 2008/2009 eloporoja 118 582, eli 61,5 prosenttia kaikista eloporoista. Yli 200 eloporoa omistavilla ruokakunnilla oli eloporoja 54 999 eli yli 28 prosenttia kaikista eloporoista. Toisaalta poronomistus on keskittynyt aikaisempaa iäkkäämmille porotalouden harjoittajille, joiden osuus poronomistajista on kasvanut.

Poroja omistavat sekä saamelaiset että muut pohjoisen asukkaat. Saamelaisten osuus poronomistajista on suurin maan pohjoisimmissa paliskunnissa Utsjoen, Enontekiön ja Inarin kunnissa saamelaisten kotiseutualueella. Poronhoitotavat perustuvat pohjoisissa paliskunnissa pääosin laidunkiertoon ja vapaaseen laiduntamiseen läpi vuoden. Eteläisissä paliskunnissa Lapin läänin eteläosassa ja Oulun läänissä on tapana ottaa porot osaksi vuotta tarharuokintaan. Suurimmat porokarjat ovat pohjoisissa paliskunnissa olevilla poronomistajilla. Myös keskimääräinen poromäärä on pohjoisissa paliskunnissa suurempi kuin eteläisissä. Samoin yksinomaan porotaloutta harjoittavia poronomistajia on lähinnä pohjoisissa paliskunnissa, muualla alueella porotaloutta usein harjoitetaan muun elinkeinon tai työn ohella. Poronhoitotavat voivat kuitenkin myös pohjoisissa että eteläisissä paliskunnissa erota paliskunnittainkin huomattavasti.

Poronhoidon tavat ovat vaihdelleet myös eri aikoina ja ne eroavat yhä alueittain. Alun perin porotaloutta on harjoitettu muiden luontaiselinkeinojen eli metsästyksen ja kalastuksen sekä maatalouden ohella. Myöhemmin alueelle ovat siirtyneet myös suurporotaloutta harjoittaneet poronomistajat, joiden poronhoito on perustunut laidunkiertoon ja siirtymiseen porokarjan mukana perhekunnittain porokarjan mukana talvi- ja kesälaidunten välillä. Nykyisin poronomistajat pääosin asuvat kiinteästi ja vain kiireellisimpinä työaikoina majoittuvat laidunten läheisyyteen rakennetuissa työmaa-asunnoissa. Siirtyminen poronhoidossakin moottorikäyttöisiin ajoneuvoihin ja viestiliikennejärjestelmien hyödyntäminen ovat vähentäneet poronhoitotöissä tarvittavan työvoiman tarvetta ja tehostaneet poronhoitoa.

Vielä 1960-luvulla olivat poronhoitoa elinkeinonaan harjoittavien asuinolot jääneet jälkeen muun väestönosan asuinoloista. Tuolloin pidettiin tarpeellisena säätää erillisellä lailla sitä koskevasta omasta tukijärjestelmästä. Tämä tapahtui porotilalailla (590/1969). Sen nojalla oli kuitenkin mahdollista samalla parantaa porotalouselinkeinon harjoittamisen edellytyksiä. Porotalouden rakennetukilainsäädäntö uudistettiin porotalouslailla (161/1990), joka tuli voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1990.

Maan pohjoisimmissa osissa, missä toimeentulomahdollisuuksia on vähän, myös muilla luontaiselinkeinoilla kuten kalastuksella, metsästyksellä ja muulla keräilytaloudella sekä matkamuistojen valmistuksella on ollut merkitystä toimeentulolle. Tyypillistä alueella on myös toimeentulon kertyminen useista lähteistä kuten luontaiselinkeinon ohella harjoitetusta muusta elinkeino- ja yritystoiminnasta, esimerkiksi matkailuun liittyvistä palveluista, sekä usein erilaisista lyhytaikaisista työsuhteista. Sen sijaan maatalouden osuus alueella on vähäinen, vaikka joitakin maataloutta harjoittavia elinkeinonharjoittajiakin alueella toimii edelleen.

Samoin kuin poronomistajien osalta pidettiin myös muiden luontaiselinkeinonharjoittajien tukemista tarpeellisena maan kaikkein pohjoisimmassa osassa asuvien asuin- ja toimeentulomahdollisuuksien parantamiseksi. Tämä toteutettiin luontaiselinkeinolain (610/1984) mukaisella tukijärjestelmällä. Sen tarkoituksena oli mahdollistaa maan pohjoisimmissa kunnissa luonnon jatkuvaan tuottokykyyn perustuvan pienimuotoisen elinkeinon harjoittamisen tukeminen.

Sekä porotilalakiin että luontaiselinkeinolakiin sisältyi tilojen muodostaminen valtionmaasta ja asuntojen rakentaminen avustuksin ja valtionlainoin. Samalla oli mahdollista tukea ja rahoittaa tuotannollisia investointeja. Sekä porotalouslaki että luontaiselinkeinolaki sopeutettiin vuoden 1995 alusta laeilla 1304/1994 ja 1306/1994 Euroopan yhteisön (EY) valtiontukisääntöihin. Porotalouden investointeja oli lisäksi mahdollista tukea yhteisön osaksi rahoittamina maa- ja metsätalouden rakennepoliittisista toimenpiteistä annetun lain (1303/1994) nojalla.

Porotalouslaki ja luontaiselinkeinolaki yhdistettiin pääosin 1 päivänä syyskuuta 2000 voimaantulleella porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslailla (45/2000), jäljempänä rahoituslaki. Samalla siihen sisällytettiin maatalouden rakennepoliittisista toimenpiteistä annettuun lakiin sisältynyt tukijärjestelmä mahdollisuudesta EY:n osaksi rahoittamin varoin tukea porotalouden rakenteellisia toimenpiteitä mukaan lukien tilanpidon aloittaminen samoin kuin pienimuotoista muuta elinkeinotoimintaa sekä hanketoimintaa. Rahoituslaki noudattaa rakenteeltaan maaseutuelinkeinojen rahoituslakia (329/1999), jonka nojalla on tuettu maaseutuelinkeinojen rakennetoimenpiteitä sekä yritys- ja hanketoimintaa EY:n ohjelmakaudella vuosina 2000—2006.

Vaikka erilaisia porotalouden rakenteellisia toimenpiteitä on tuettu jo usean vuosikymmenen ajan, vasta Suomen liittyä Euroopan unioniin (EU) pidettiin tarpeellisena luoda siirtymäajan tukijärjestelyjä, joiden avulla myös porotalous oli tarkoitus sopeuttaa liittymisen jälkeisiin tuotanto-oloihin. Tätä varten porotaloudelle alettiin maksaa eläinkohtaista tukea, joka nykyisin perustuu maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annettuun lakiin (1559/2001). Sen nojalla säädetään vuosittain valtioneuvoston asetuksella eläinkohtaisen tuen perusteista. Voimassa olevan poronhoitovuodelta 2010/2011 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen (108/2010) mukaan samaan ruokakuntaan kuuluville poronomistajille voidaan maksaa eläinkohtaista tukea, jos ruokakuntaan kuuluvilla on yhteensä omistuksessaan vähintään 80 eloporoa.

Eläinkohtaisessa tuessa on otettu huomioon se, että poroja voi olla perheessä kummallakin puolisolla sekä varsinkin kuuluva tapa siirtää hyvin varhaisessa vaiheessa osa poroista alaikäisten lasten poromerkkiin. Sen sijaan rakenteellisia toimenpiteitä tuettaessa tarkastelun kohteena on toimenpiteen toteuttaja, koska vastuu tuetun toimenpiteen toteutuksesta on hänellä.

2 Nykytila
2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö
Johdanto

Rahoituslaki on vähäisiä muutoksia lukuun ottamatta ollut nykymuotoisena voimassa noin kymmenen vuotta. Laki tuli voimaan 1 päivänä syyskuuta 2000 lukuun ottamatta eräitä säännöksiä, joiden voimaantulo tapahtui myöhemmin valtioneuvoston asetuksella. Laki noudattaa rakenteeltaan ja tukikohteiltaan suurelta osin vastaavaa maatalouden rakennetukitoimenpiteitä ja maaseudun yritystoiminnan tukemista koskevaa maaseutuelinkeinojen rahoituslakia sellaisena kuin se oli voimassa ennen lainuudistusta, joka toteutettiin vuosia 2007—2013 koskevaa uutta EY:n ohjelmakautta varten.

Laissa säädetyistä tukikohteista, tuista, tuen myöntämisen edellytyksistä sekä menettelystä on säädetty tarkemmin sekä valtioneuvoston että maa- ja metsätalousministeriön asetuksilla. Valtioneuvoston asetus porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoitustuesta (175/2001) ja maa- ja metsätalousministeriön asetus porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoitustuen kohdentamisesta (176/2001) sisältävät tarkemmat säännökset aloitustuesta ja investointituesta. Velkajärjestelyistä säädetään tarkemmin eräiden porotalouden ja luontaiselinkeinojen velkojen järjestelyistä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (769/2000) sekä eräiden porotalouden ja luontaiselinkeinojen velkojen järjestelyistä annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (791/2000). Menettelystä säädetään porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain täytäntöönpanosta annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (340/2001). Lisäksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain mukaisista valtiontakauksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (665/2001) säädettiin erikseen valtiontakauksista, joita käytettiin myönnettäessä määräajan voimassa olleita tukia taloudellisissa vaikeuksissa olleille porotalouden ja luontaiselinkeinojen harjoittajille. Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevien rakentamismääräyksien ja suositusten soveltamisesta (763/2009), joka on annettu pääasiassa maatilojen investointien tukemista varten, koskee myös porotalouteen liittyvää rakentamista.

Tuettavat elinkeinot

Rahoituslain 3 §:n määritelmien mukaan porotaloudella tarkoitetaan poronhoitolaissa tarkoitettua poronhoitoa. Luontaiselinkeinoilla puolestaan tarkoitetaan poronhoitoa, kalastusta, metsästystä samoin kuin marjastusta, sienestystä ja muuta luonnon jatkuvaan tuottokykyyn perustuvien luonnonvarojen hyödyntämistä sekä myös luontaiselinkeinon ohella harjoitettavaa kalanviljelyä, käsityönä tai muutoin kotiteollisesti tapahtuvaa luontaiselinkeinosta saatujen tuotteiden kunnostamista ja jatkojalostusta, luontaiselinkeinoissa tarvittavien välineiden valmistusta ja kunnostamista, matkamuistojen valmistusta sekä luontaiselinkeinon harjoittamisen ohessa tapahtuvaa matkailijoiden majoittamista ja opastusta sekä muuta palvelutoimintaa. Luontaiselinkeinoilla tarkoitetaan myös luontaiselinkeinon ohella harjoitettavaa pienimuotoista maatilataloutta. Jos porotalous- tai luontaiselinkeinotilalla harjoitettava pienimuotoinen maatilatalous vaatii keskimäärin suuremman työpanoksen kuin 1 000 henkilötyötuntia vuodessa, ei porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain mukaisia, maatilataloutta koskevia toimenpiteitä saa kohdistaa tällaisen tilan omistajan tai haltijan hyväksi.

Tuen saaja

Lain 5 §:n 1 momentin mukaan tukea voidaan myöntää yhdelle tai useammalle luonnolliselle henkilölle, yksityis- tai julkisoikeudelliselle yhteisölle sekä säätiölle, jollei jäljempänä laissa toisin säädetä. Tukea voidaan myöntää myös edellä mainituille yhteisesti. Tuen myöntämisen edellytyksenä yhteisölle ja säätiölle on, että tukemiskelpoisella henkilöllä tai useammalla tukemiskelpoisella henkilöllä yhdessä on määräysvalta yhteisössä ja säätiössä. Pykälän 2 momentin mukaan tukea voidaan myöntää sellaiselle elinkeinonharjoittajalle, joka saa pääasiallisen osan toimeentulostaan porotaloudesta tai luontaiselinkeinoista, jonka taloudellinen elinkelpoisuus voidaan osoittaa, joka edistää elinkeinojen toimintaedellytyksiä ja jonka tukemista voidaan pitää lain tavoitteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaisena. Tukemisen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa on lain nojalla maksettavien tukien osalta edellytettävä sitä, että tuen saaja asuu poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoitoalueella taikka 2 §:n mukaisella luontaiselinkeinon harjoittamisalueella. Momentissa mainittuja tuensaajaa koskevia edellytyksiä ei kuitenkaan sovelleta myönnettäessä tukea 65 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen tutkimusten ja selvitysten suorittamiseen. Pykälän 3 momentin mukaan tukea ei myönnetä alle 18-vuotiaalle eikä 65 vuotta täyttäneelle henkilölle.

Valtioneuvoston asetuksella elinkeinonharjoittajan tukiedellytyksiä on täsmennetty. Jos hakija on yhteisömuotoinen yritys, määräysvalta pitää olla tukikelpoisilla henkilöillä. Hakijana olevalta henkilöltä edellytetään tuettavaa elinkeinoa koskevaa riittävää ammattitaitoa. Elinkeinonharjoittajan voidaan katsoa saavan pääasiallisen toimeentulonsa porotaloudesta, jos elinkeinonharjoittaja omistaa tai, jos kysymys on tuen myöntämisestä lisäporojen hankintaan, hankinnan jälkeen omistaa vähintään 80 eloporoa ja elinkeinonharjoittaja itse osallistuu työllään elinkeinotoimintaan. Vastaavasti pääasiallinen toimeentulo katsotaan tulevan luontaiselinkeinosta, jos hakija on saanut vähintään 50 prosenttia kokonaistuloistaan kysymyksessä olevasta toiminnasta ja saa tästä riittävän toimeentulonsa. Riittävänä toimeentulona pidetään vähintään 8 300 euron kokonaistuloa vuodessa. Kokonaistuloihin luetaan sekä veronalaiset tulot että muut tulot lukuun ottamatta toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukaista toimeentulotukea, työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea sekä lapsilisää.

Laissa olevan valtuutuksen perusteella ikärajoista on poikettu siten, että asuntorahoitusta asuinrakennuksen peruskorjausta varten sekä vesihuolto- ja sähköistämistukea saa myöntää 65 vuotta täyttäneelle henkilölle, mutta maanosto- tai sisarosuustukea ei saa myöntää tilan hankkimista varten sellaiselle elinkeinon harjoittajalle, joka itse tai jonka aviopuoliso on täyttänyt 60 vuotta hakemuksen tullessa vireille. Tietyin edellytyksin myös alaikäisille voidaan myöntää tukea.

Tukia ei saa myöntää sellaiselle elinkeinoa harjoittavalle henkilölle, jonka muusta kuin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaissa tarkoitetun elinkeinon harjoittamisesta saamat kokonaistulot yhteensä ylittävät 26 000 euroa vuodessa vuoden 2000 tasossa. Vuona 2010 tämä vastaa 35 300 euron vuosituloa.

Tuki tilaa varten myönnetään pääsääntöisesti sen omistajalle. Elinkeinonharjoittaja voi lukea hyväkseen myös muiden yhteisomistajien omistamat osuudet tilasta, edellyttäen että nämä ovat antaneet siihen suostumuksensa. Yhteisomistajien hakiessa yhdessä tukea ainakin yhden heistä tulee täyttää elinkeinonharjoittajaa koskevat tuen myöntämisen edellytykset. Arvioitaessa rahoituslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua taloudellista elinkelpoisuutta on erityisesti kiinnitettävä huomiota tuettavan toiminnan jatkuvuuteen, hakijan taloudelliseen asemaan ja maksuvalmiuteen sekä tuotteiden ja palvelujen markkinointimahdollisuuksiin. Elinkelpoisuuden arvioimiseksi on tuen hakijan esitettävä selvitys mainituista seikoista. Asuinympäristön parantamista ja asuntorakentamista koskevan tuen osalta riittää kuitenkin selvitys elinkeinon harjoittajan maksuvalmiudesta.

Tukea ei saa myöntää sellaiselle yritykselle tai sellaiseen toimintaan, joka ei täytä asianomaista markkinajärjestelyä koskevia EU:n lainsäädännön ja sen toimeenpanoa koskevien kansallisten säännösten mukaisia ehtoja. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on myös varmistuttava tukea myöntäessään, että tuensaaja noudattaa asianomaista tuotantoalaa koskevia pakollisia vaatimuksia, jotka perustuvat ympäristöä, hygieniaa ja eläinten hyvinvointia koskevaan EU:n ja kansalliseen lainsäädäntöön.

Elinkeinonharjoittajan investointituki

Tukea voidaan myöntää ensinnäkin rakentamiseen. Tukikelpoisia kohteita ovat elinkeinon harjoittamisen kannalta tarpeelliset talous-, tuotanto- ja majoitusrakennukset ja -rakennelmat sekä niihin kuuluvat laitteet samoin kuin kalanviljelylammikot sekä asuinympäristön parantaminen. Lisäksi tukea voidaan myöntää pellon kuivattamiseen ja salaojittamiseen, yksityistien tekemiseen, vesihuoltolaitteiden sekä sähkövirran hankkimista ja jakelua varten tarvittavien laitteiden rakentamiseen, sähköliittymien hankintaan ja elinkeinossa tarvittavan irtaimiston hankintaan. Maanhankintaa voidaan pitää tukikelpoisena investointina, jos se koskee tilan, määräosan tai lisäalueen hankintaa, määräosan hankkimista tilasta, johon hakijalla on osuus, tasingon ja lunastusosuuden maksamiseen tai lakiosan täydennyksen suorittamista. Erityisen painavasta syystä tukea voidaan myöntää luonnonkatastrofeista johtuvaa porojen hätäruokintaa varten.

Tukea tilakohtaiseen investointiin voidaan myöntää enintään 50 prosenttia hyväksyttävien kustannusten määrästä. Nuorelle tilanpidon aloittajalle viiden vuoden ajan aloittamisesta lukien voidaan tuki myöntää viidellä prosenttiyksiköllä korotettuna. Luontaiselinkeinoalueella voidaan investointitukea kuitenkin myöntää enintään 60 prosenttia hyväksyttävien kustannusten määrästä sisävesikalastukseen. EU:n osaksi rahoittaman investointituen enimmäismäärä on kuitenkin 300 000 euroa.

Maanhankinnan tukea lukuun ottamatta investointiin voidaan myöntää sekä avustusta että lainamuotoista tukea. Maanhankintaan myönnetään kuitenkin vain lainaa. Käytännössä lainat on myönnetty valtionlainoina.

Muuhun yritystoimintaan kuin porotalouteen tai luontaiselinkeinoon voidaan tuki myöntää vain noudattaen komission asetusta (EY) N:o 1998/2006 perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen.

Tilanpidon aloittajan aloitustuki

Aloitustukea voidaan myöntää yrittäjälle, joka alle 40-vuotiaana on ryhtynyt tai ryhtyy omaan lukuunsa harjoittamaan porotaloutta tai luontaiselinkeinoa siten, että saa niistä pääasiallisen toimeentulonsa. Tuen myöntämisen edellytyksenä on porotalous- tai luontaiselinkeinotilan hankinta. Tilan hankinta voi tapahtua myös pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Hakijan pitää aloittaa tilanpito ensimmäistä kertaa. Hänen on ryhdyttävä tilanpidosta vastaavaksi yrittäjäksi ja esitettävä elinkeinosuunnitelma. Lisäksi edellytyksenä on, että yrityksestä tulee taloudellisesti elinkelpoinen. Tilanpito on aloitettava viimeistään puolen vuoden kuluessa tilan hallinnan saamisesta. Lisäksi edellytyksenä on, että tilanpidon aloittamista seuraavien kahden vuoden jälkeen tuen saajan eloporomäärä on vähintään puolitoista kertaa suurempi kuin ennen tilanpidon aloittamista. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon maa- ja metsätalousministeriön poronhoitolain nojalla vahvistamat suurimmat sallitut osakaskohtaiset poromäärät. Tilanpidon aloittamista seuraavan kahden vuoden jälkeen poromäärän on kuitenkin oltava vähintään 80.

Aloitustukea muun luontaiselinkeinon kuin porotalouden harjoittamisen perusteella voidaan myöntää, jos elinkeinonharjoittajan luontaiselinkeinosta saadut tulot ovat ennen aloittamista olleet alle 5 900 euroa. Aloitustuen myöntämisen jälkeisinä kolmena seuraavana kalenterivuonna tuen maksamisen edellytyksenä ovat vähintään 8 300 euron suuruiset kokonaistulot ilman aloitustukea. Tilan vaatiman työpanoksen on myös viimeistään kahden vuoden kuluessa aloittamisesta vastattava vähintään puolen henkilötyövuoden työpanosta. Tämän saavuttaminen on osoitettava elinkeinosuunnitelmalla.

Jos samalla tilalla on useita tilanpidon aloittajia, edellä mainitut vaatimukset kerrotaan aloittajien määrällä puolisoita lukuun ottamatta. Tietyin edellytyksin aloittaminen on mahdollista myös yhteisön osakkaana.

Avustuksena aloitustukea voidaan myöntää enintään 25 000 euroa. Lisäksi voidaan myöntää valtionlainaa tilan tai irtaimiston tai niiden molempien hankintaan yhteensä enintään 100 000 euroa. Valtionlainaan liittyvän tuen enimmäismäärä on 25 000 euroa.

Paliskunnan investointituki

Paliskunnalle voidaan myöntää avustusta poronhoidon kannalta välttämättömien pysyvien este-, merkintä-, erotus-, syöttö-, laidun- ja suoja-aitojen sekä teurastamoiden ja työmaa-asuntojen rakentamisesta ja perusparantamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Lisäksi voidaan myöntää avustusta erotusaidoille ja teurastamoille johtavien teiden rakentamiseen ja peruskorjaukseen, teurastamojen vedenhankinta- ja viemäröintilaitteisiin, sähköliittymiin ja sähköistykseen sekä poronhoidon kannalta välttämättömiin irtaimistohankintoihin. Tällaisia ovat muun muassa siirrettävät aidat, teurastamoyksiköt ja työmaa-asunnot sekä atk- ja viestiliikennelaitteet.

Valtioneuvosto voi erityisen painavasta syystä asetuksella säätää myönnettäväksi rahoitustukea porojen hätäruokintaa varten.

Avustuksen enimmäismäärä rakentamiseen on 70 prosenttia ja irtaimistohankintoihin 60 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.

Asuntorahoitus

Asuntorahoituksen tuki myönnetään pääasiassa valtionlainana. Vain luontaiselinkeinoalueella tarkoitukseen voi saada avustusta. Tukikelpoisia ovat omana tai perheen vakituisena asuntona käytettävän asuinrakennuksen rakentamisesta, laajentamisesta ja peruskorjaamisesta aiheutuvat hyväksyttävät kustannukset. Asuinrakennus voi olla huoneistoalaltaan pääsääntöisesti enintään 160 neliömetriä. Peruskorjattavan asuinrakennuksen tukikelpoinen huoneistoala voi kuitenkin olla enintään 250 neliömetriä.

Asuntolainaan liittyvän tuen määrä voi olla enintään 50 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Avustuksen osuus voi olla pääsääntöisesti enintään 10 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.

Yritystoiminnan tuki

Rahoituslain mukaan EU:n osaksi rahoittamana voidaan tukea sellaista voimassa olevassa laissa luontaiselinkeinoksi katsottavaa toimintaa, joka liittyy porotalouden tai luontaiselinkeinotuotteiden toisen asteen jalostukseen, matkailuun liittyvään elinkeinoon tai palvelu- tai tuotantotoimintaan porotalouden tai luontaiselinkeinon yhteydessä. Tukea voidaan myöntää tällaisessa toiminnassa tarvittaviin tuotannollisiin ja tuotantotoiminnan edellyttämiin ympäristön- ja työsuojelullisiin investointeihin ja investointihankkeiden suunnittelukustannuksiin. Tuen enimmäismäärä on 60 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään 200 000 euroa. Tuki myönnetään avustuksena noudattaen, mitä perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1998/2006 säädetään.

Osarahoitettua tukea yrityksille voidaan myöntää myös yritystoiminnan käynnistämisestä ja laajentamisesta aiheutuviin palkkakustannuksiin enintään 45 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Tukea myönnetään enintään kahdelle tai erityisestä syystä enintään kolmelle 12 kalenterikuukauden pituiselle käynnistysvuodelle. Elinkeinonharjoittajan oman palkan enimmäismäärä on kokonaikaisesta työstä 11 800 euroa vuodessa vuoden 2000 tasossa. Palkka voi olla laskennallinen. Tuki myönnetään vähämerkityksisenä tukena.

Lisäksi yritystoiminnan kehittämiseen voidaan myöntää avustusta kustannuksiin, jotka johtuvat yritysneuvonnan hankkimisesta yrityksen toimintaedellytysten selvittämiseksi tai yrityksen käynnistämiseksi, tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen tarvittavista asiantuntijoiden ja muiden ulkopuolisten palveluiden käytöstä, kehittämishankkeen toteuttamiseen kohdistuvien muiden kuin tuotannolliseen toimintaan tarvittavien koneiden tai laitteiden hankinnoista sekä tällaiseen toimintaan liittyvistä raaka-aine- ja puolivalmistehankinnoista, käyttö- tai valmistusoikeusmaksuista ja palkka- ja matkakustannuksista. Lisäksi voidaan tukea liikkeenjohto- tai markkinointitaitojen kehittämistä ulkopuolisten asiantuntijoiden tai muiden ulkopuolisten palveluiden avulla sekä vastaavaan tarkoitukseen palkattavan uuden avainhenkilön palkkoja ja matkakustannuksia, ensimmäisiin messuihin osallistumista sekä perustamis- tai toimintaedellytysten selvittämistä ulkopuolisin palveluin tai asiantuntijoiden avulla taikka avainhenkilöitä palkkaamalla. Avustuksen enimmäismäärä vaihtelee kohteesta riippuen 35 prosentista 90 prosenttiin hyväksyttävistä kustannuksista. Muuhun kuin ensiasteen jalostukseen liittyvään toimintaan tuki myönnetään vähämerkityksisen tuen ehdoin. Tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen tuki myönnetään kuitenkin siten kuin tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovaatiotoimintaan myönnettävälle valtiontuelle annetuissa puitteissa (EUT 2006 C 323/01) edellytetään.

Kehittämishankkeen tuki

Kehittämishankkeiden tuki voi koskea ammatillisen lisä- ja täydennyskoulutuksen hankkimista, tuotteiden jalostuksen ja kaupan pitämisen edellytysten parantamista sekä muuta maaseutualueiden sopeuttamisen ja kehittämisen edistämistä. Tukea voidaan myöntää kehittämishankkeen suunnittelu- ja selvitystyöhön sekä asiantuntija-apuun, koulutukseen, investointeihin ja muuhun sen toteuttamiseen liittyvään työhön. Tuettavat investoinnit on sisällytettävä kehittämishanketta koskevaan suunnitelmaan. Yritystoiminnan kehittämishankkeissa hyödyn hankkeen toteuttamisesta on kohdistuttava usealle yritykselle.

Kehittämishankkeen toteuttajana ja tuen saajana voi olla yksi tai useampi luonnollinen henkilö taikka yksityis- tai julkisoikeudellinen yhteisö tai säätiö. Yhteisöllä tai säätiöllä on oltava riittävät edellytykset tuettavan kehittämishankkeen toteuttamiseen ja hankkeen on liityttävä sen toiminta-ajatukseen. Kehittämishankkeella on oltava vastuullinen toteuttaja ja tarvittaessa tuen saajalta voidaan vaatia vakuus.

Kehittämishankkeiden on edistettävä sen ohjelman toteuttamista, jonka varoista tuki myönnetään. Kehittämishankkeen toteuttamisen on kokonaisuutena edistettävä yritystoimintaa alueella tai parannettava kehittämishankkeeseen osallistuvien yrittäjien ja yritysten toimintaedellytyksiä. Hanke on toteutettava määräajassa hyväksyttyä suunnitelmaa noudattaen ja tuen saajan on harjoitettava tuettavaa toimintaa ilman olennaista supistamista tukipäätöksessä asetettavan vähimmäisajan. Tuen kohteena ollutta käyttöomaisuutta ei saa luovuttaa viiteen vuoteen ilman elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen suostumusta.

Kehittämishankkeen tukikelpoisia kustannuksia voivat olla hankkeeseen palkatun työntekijän tai asiantuntijan taikka koulutuksen järjestäjän kohtuulliset palkka- tai palkkiokustannukset, toteuttajan käyttö- tai vaihto-omaisuuden käyttämisestä aiheutuvat ylimääräiset toimintamenot ja hankkeen toteuttamisesta aiheutuneet materiaalikustannukset sekä tilavuokrat.

Kehittämishankkeeseen voi sisältyä myös sellaisen rakentamista tai irtaimiston hankintaa koskevan investoinnin tukeminen, joka ei liity yritystoimintaan.

Tukea kehittämishankkeeseen voidaan myöntää enintään 90 prosenttia kehittämishankkeen hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään määrä, joka on sovittu asianomaisessa ohjelmassa tai ohjelman ulkopuolella toteutettavaan kehittämishankkeeseen enintään määrä, jonka yhteisöjen komissio on hyväksynyt tutkimus- ja kehittämistyöhön myönnettävälle valtiontuelle annetuissa yhteisön puitteissa (2006/C323/01) tai asianomaiseen tarkoitukseen myönnettävää valtiontukea koskevissa muissa suuntaviivoissa.

Esiselvitykseen voidaan kuitenkin myöntää tukea teknisenä apuna enintään 100 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Investoinnin osuuteen hankkeen kustannuksista voidaan myöntää tukea enintään 75 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.

Yksinomaan kansallisin varoin rahoituslain nojalla voidaan tukea kehittämishankkeita, joiden tavoitteena on porotalouden ja luontaiselinkeinojen harjoittamisen sekä porotaloustuotteiden ja luontaiselinkeinoista saatujen tuotteiden tuotantomenetelmien, markkinoinnin ja jatkojalostuksen kehittäminen, elinkeinon harjoittamisen ja ympäristön parantamisen kehittäminen, elinkeinonharjoittajan tarvitsema koulutus tai aloitettavan yritystoiminnan toimintaedellytysten selvittäminen.

Vapaaehtoinen velkajärjestely

Pysyviin taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen lainansaajan taloudellisen tilanteen helpottamiseksi voidaan vapaaehtoisesti järjestellä valtionlainoja ja valtion myyntihintasaamisia. Edellytys täyttyy, jos lainansaaja on tullut tai on ilmeisessä vaarassa tulla maksukyvyttömäksi eikä maksukykyä voida pysyvästi palauttaa myöntämällä korkotukilainojen ja valtionlainojen lyhennysmaksuille lykkäystä tai valtionlainoille korkovapautta taikka sellaisilla varoilla, jotka ovat saatavissa hakijan yrityspääomia haitallisesti vähentämättä. Yritystoimintansa lopettaneen tai lopettavan lainansaajan velkoja voidaan vapaaehtoisesti järjestellä vain, jos lainansaajan asunnon säilyttämistä ei voida muutoin turvata.

Velkajärjestely voidaan toteuttaa, jos sen odotetaan olennaisesti parantavan lainansaajan taloudellista tilannetta. Tämä osoitetaan suunnitelmalla, jossa selvitetään hakijan taloudellinen tilanne, ehdotettavat toimenpiteet sekä niiden vaikutus hakijan toimintaan ja maksukykyyn. Suunnitelman laatimisen kustannukset voidaan korvata valtion varoista.

Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä voidaan pidentää valtionlainojen ja valtion myyntihintasaamisten takaisinmaksuaikaa, alentaa korkoa sekä myöntää lyhennysten ja korkojen suorittamisesta maksuvapautusta tai lykkäystä. Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä sovitut velkasuhteen ehtojen muutokset koskevat myös takaajaa, muuta velasta vastuussa olevaa henkilöä sekä velasta vakuuden asettanutta henkilöä. Näiden asemaa ei kuitenkaan saa ilman asianomaisen suostumusta heikentää.

Vapaaehtoisen velkajärjestelyn aikaisemmin saaneelle ei myönnetä uutta velkajärjestelyä ilman erityistä syytä. Myöskään maksuvapautusta valtionlainan lyhennyksille ei pääsääntöisesti voida myöntää, jos lainan esinevakuus tai lainalle liike- tai siihen verrattavassa toiminnassa annettu takaus turvaa lyhennysten maksun. Velallisen asunnon säilyttämiseksi, yrityksen toiminnan jatkumisen turvaamiseksi tai muista erityisen painavista syistä maksuvapautus voidaan kuitenkin tällaisessakin tapauksessa myöntää.

Elinkeinotoiminnan lopettaneelle velkajärjestely voidaan myöntää, jos hän on lopettanut elinkeinon harjoittamisen, myynyt vakuutena olevan omaisuuden asuinrakennusta ja siihen liittyvää maa-aluetta lukuun ottamatta eikä hänen katsota kohtuudella selviytyvän lainan takaisinmaksusta pysyvän työkyvyttömyyden, pitkäaikaistyöttömyyden, huoltovelvollisuuden tai muun näihin verrattavan syyn vuoksi. Edellytyksenä on, että maksuvapautus tulee täysimääräisesti lainansaajan hyväksi parantamatta samalla muiden velkojien oikeutta saada saamisistaan maksu.

Lainansaajalle korkotuki- tai muuta luottoa myöntäneiden velkojien edellytetään osaltaan suostuvan vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn. Jollei näin tapahdu, valtionlainat voidaan järjestellä vain erityisestä syystä. Lisäksi valtionlainojen ja muiden valtion saamisten maksamatta olevan määrän on oltava vähintään 60 prosenttia lainansaajan kaikista veloista.

Velkajärjestelystä laaditaan sopimus, johon osallistuvat valtio, lainansaaja ja muut velkojat. Velkajärjestely voidaan määrätä raukeamaan velallisen laiminlyönnin johdosta.

Tutkimusrahoitus

Rahoituslain mukaan osarahoitetun hanketoiminnan lisäksi rahoitusta voidaan myöntää kansallisesti rahoitettaviin porotalouden ja luontaiselinkeinojen kehittämistoimintaa koskeviin tutkimuksiin ja selvityksiin sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen edistämishankkeiden tukeen.

Lisäksi kansallisia varoja voidaan käyttää myös porotalous- ja luontaiselinkeinotoiminnan monipuolistamista edistävään yritystoiminnan toimintaedellytysten selvittämiseen ja kehittämiseen sekä yrittäjien tai yrittäjiksi aikovien koulutukseen. Tätä tarkoitusta varten voidaan varoja osoittaa myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, joka voi jakaa niitä edelleen kuntien käytettäviksi.

Rahoitustuen muodot

Rahoituslain mukaiseen rahoitustukeen voidaan käyttää valtion talousarviossa ja maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa osoitettuja varoja sekä EU:n osoittamia varoja.

Rahoitustuki voidaan myöntää avustuksena, valtionlainojen korkoetuutena, korkovapautena ja lyhennysten vapaavuosina, luottolaitosten varoista myönnettyjen luottojen korkotukena sekä vapautuksena velvollisuudesta hankkia valtionlainalle vakuus tai velkajärjestelyihin liittyvänä tukena.

Lainan saajalta ei peritä korkoa siltä ajalta, jolta korkojen maksamisesta on myönnetty korkovapautta.

Valtionlainan ja korkotukilainan enimmäislaina-aika on 30 vuotta.

Valtionlainan kokonaiskorko on viitekoron ja siihen lisättävän kiinteän prosenttiyksikkömäärän summa. Valtionlainan viitekorko voi olla 6 tai 12 kuukauden euribor-korko. Viitekorkoon lisätään kahden prosenttiyksikön kiinteä osuus. Valtionlainan kokonaiskorko vaihtuu laina-aikana viitekoron vaihtelun mukaisesti.

Lainansaajan on maksettava valtionlainasta kokonaiskorkoa viisi prosenttiyksikköä alempaa korkoa, kuitenkin vähintään yhden prosentin vuotuista korkoa, kunnes lainaan liittyvä tuki on käytetty loppuun. Tämän jälkeen lainansaajan on maksettava lainasta kokonaiskoron suuruista korkoa.

Korkoon liittyvällä korkoetuudella tarkoitetaan kokonaiskoron ja lainansaajan maksaman koron välistä erotusta. Tukea myönnettäessä korkoetuuden määrä lasketaan myönnettävälle lainalle ja sen arvo diskontataan tuen myöntöhetkeen. Diskontattu arvo ei saa ylittää tuen enimmäistasoa.

Valtio lainaa luottolaitokselle varat käytettäväksi tuen saajille myönnettäviin valtionlainoihin. Luottolaitoksen on maksettava velkaansa valtiolle samoin ehdoin kuin lainansaaja on velvollinen maksamaan valtionlainaa luottolaitokselle. Valtionlain myönnetään valtionvastuulla. Valtio korvaa luottolaitokselle menetykset, jotka aiheutuvat lainansaajan maksukyvyttömyydestä ja joita ei saada katettua lainan vakuudella. Valtio maksaa luottolaitoksille myös korvausta lainojen hoidosta.

Korkotukilainan kokonaiskorko voi olla enintään sen koron suuruinen, jota pankki perii samanlaisiin tarkoituksiin tavanomaisin ehdoin myönnettävistä normaalikorkoisista lainoista lisättynä korkotukilainojen myöntämisestä ja hoitamisesta aiheutuvilla ylimääräisillä kustannuksilla.

Lainasta maksettavan korkotuen suuruus on enintään neljä prosenttiyksikköä. Lainansaajan on kuitenkin maksettava vähintään yhden prosentin vuotuista korkoa. Korkotuen loputtua lainansaajan on maksettava lainasta kokonaiskoron suuruista korkoa.

Korkotuki diskontataan vastaavalla tavalla kuin valtionlainan korkoetuuskin.

Erityiset etuudet

Sellaisella luontaiselinkeinon harjoittajalla, jolla on hallinnassaan luontaiselinkeinotila tai luontaiselinkeinotilaan verrattavana tilana tuettu tila ja joka asuu sillä, on oikeus korvauksetta valtion maa- ja vesialueilla sijoittaa tukikohta kalastusta varten sekä kalakellareita ja varastosuojia elinkeinon harjoittamiselle välttämättömille paikoille kalastuselinkeinon kannalta merkittävien vesistöjen välittömään yhteyteen. Samoin tällaisella luontaiselinkeinon harjoittajalla on oikeus laiduntaa karjaa sekä koota sille heinää, lehdeksiä, järviluhtaa ja -kortetta.

Lisäksi tällaisella henkilöllä on erityisen painavista syistä oikeus Metsähallituksen lupapäätöksellä sijoittaa alueelle tukikohta metsästystä varten. Metsähallituksen lupa voidaan antaa vain, jos asianomaisen rakennuksen sijoittamista on pidettävä luontaiselinkeinon harjoittamisen kannalta välttämättömänä. Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus antaa lausunnon tukikohdan tarpeellisuudesta. Metsähallitus voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen annettua asiasta lausunnon peruuttaa myönnetyn erityisen etuuden, jos etuutta ei voida pitää luontaiselinkeinon harjoittamisen kannalta enää perusteltuna.

Toimeenpanovastuu

Vastuu rahoituslain toimeenpanosta on maa- ja metsätalousministeriöllä, Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla.

Lukuun ottamatta tutkimusrahoitusta ja erityisiä etuuksia tukea haetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, joka myöntää tuen sekä maksaa avustuksen ja antaa lainan nostoluvan. Yksityisten elinkeinoharjoittajien tukea ja hanketukea haetaan Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta. Paliskuntien avustuksia koskeva toimivalta on koko poronhoitoalueella Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myös valvoo tukia ja tarvittaessa perii ne takaisin.

Lainamuotoista tukea haettaessa hyväksytyn luottolaitoksen on annettava hakemuksessa luottolupaus ennen kuin tuki voidaan myöntää. Luottolaitos voi myöntää tuetun lainan vain tukipäätöksen mukaisin ehdoin siten, että tukipäätöksen syrjäyttävät sen kanssa ristiriitaiset lainaehdot. Lainan saa nostaa vain elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen antaman nostopäätöksen mukaisin edellytyksin ja ehdoin.

Tutkimusrahoitusta haetaan maa- ja metsätalousministeriöltä, joka myöntää ja maksaa rahoitustuen.

Maaseutuvirasto vastaa tuen haku-, myöntö- ja maksamismenettelyistä, valvonnan järjestämisestä sekä tietojärjestelmistä ja rekistereistä.

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain mukainen porotalouden ja luontaiselinkeinojen tuki

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslakiin sisältyneet tukijärjestelmät ovat noudattaneet rakenteeltaan maaseutuelinkeinojen rahoituslakia sellaisena kuin se oli lain voimaantullessa vuonna 2000. Lakiin sisältyivät maatalouden rakennetukien lisäksi yritystoiminnan ja hanketoiminnan tuet. Yritystoimintaan oli mahdollista myöntää investointitukea, käynnistystukea ja kehittämistukea. Hanketoimintaan puolestaan oli mahdollista myöntää tukea kehittämishankkeisiin, koulutushankkeisiin ja yleishyödyllisiin investointeihin.

Maaseutuelinkeinojen rahoituslakia on EY:n uutta ohjelmakautta koskevan yhteisön lainsäädännön muutosten, valtiontukisääntöjen muutosten johdosta sekä perustuslaista johtuvista syistä muutettu siten, että yritys- ja hanketoiminnan tuki on siirretty maaseudun kehittämisen myönnettävistä tuista annettuun lakiin (1443/2006).

Lakiin sisältyy edelleen mahdollisuus myöntää tukea myös porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajalle investointiin, joka tarvitaan muussa kuin maataloudeksi luettavassa elinkeinotoiminnassa. Samoin voidaan myöntää tukea yritystoiminnan käynnistämisestä aiheutuviin palkkakustannuksiin sekä yritystoiminnan kehittämisen kustannuksiin.

Hanketoimintaa voidaan tukea, kun kysymys on elinkeinotoimintaa palvelevasta tai yleishyödyllisestä kehittämishankkeesta, elinkeinotoimintaan liittyvästä koulutushankkeesta, yleishyödyllisestä investoinnista tai koordinointihankkeesta, missä toimintaryhmät kokoavat samantyyppisiä pieniä hankkeita yhdeksi suuremmaksi yhteishankkeeksi.

Yritystoiminnan ja hankkeiden tuen edellytykset ja tukiehdot maaseudun kehittämisen tukemisesta annetussa laissa ja sen nojalla annetuissa valtioneuvoston asetuksessa maaseudun yritystoiminnan tukemisesta (632/2007) ja maaseudun hanketoiminnan tukemisesta (829/2007) eivät olennaisesti poikkea rahoituslain mukaisista tuen edellytyksistä ja ehdoista.

Kolttalain mukainen tuki

Kolttalain (253/1995) ja sen nojalla annetun koltta-asetuksen (133/1997) nojalla voidaan tukea koltta-alueella asuvan koltan elinkeinotoimintaa ja asuntorakentamista. Koltta-alue käsittää Inarin kunnassa alueen, jonne koltat luovutetulta alueelta sodan jälkeen asutettiin. Kolttalaki koskee pienimuotoista maataloutta ja erikoismaataloutta sekä kalastusta, metsästystä ja porotaloutta samoin kuin marjastusta, sienestystä ja muuta luonnon jatkuvaan tuottokykyyn perustuvien luonnonvarojen hyödyntämistä. Lisäksi laki koskee muuta koltan harjoittamaa pienyritystoimintaa, joka työllistää yrittäjän ja hänen perheenjäsentensä lisäksi muita henkilöitä, alkutuotanto mukaan luettuna enintään kolmea vuosityöpaikkaa vastaavasti. Milloin yrityksen toiminnalla on erityistä merkitystä kolttien toimeentulolle, voidaan edellä sanottua suurempaakin toimintaa lainoittaa ja avustaa.

Kolttalain tavoitteena on edistää kolttaväestön ja -alueen elinolosuhteita ja toimeentulomahdollisuuksia sekä ylläpitää ja edistää kolttakulttuuria. Lain mukaisissa toimenpiteissä on kiinnitettävä erityistä huomiota kolttien luontais- ja muiden elinkeinojen sekä kulttuurin edistämiseen ja elinkeinojen monipuolistamiseen, asunto-olojen sekä asuin- ja työympäristön parantamiseen, tilojen kehittämiseen sekä niiden säilymiseen kolttien omistuksessa ja hallinnassa, luonnonvarojen kestävään käyttöön, perinneympäristön säilyttämiseen sekä muihinkin ympäristönäkökohtiin samoin kuin muutoinkin koltta-alueen kehittämiseen.

Kolttalain nojalla voidaan myöntää tukea yhdelle tai useammalle luonnolliselle henkilölle sekä sellaiselle luonnollisten henkilöiden muodostamalle yhteisölle, jonka pääasiallisena tarkoituksena on kolttalain mukaisen yritystoiminnan harjoittaminen ja jonka osakkaista tai jäsenistä yli puolet on sellaisia henkilöitä, jotka itse tai joiden perheenjäsenet osallistuvat tuettavaan toimintaan. Erityisestä syystä tukea voidaan myöntää yhteisöille silloinkin, kun osakkaana on myös muita henkilöitä kuin kolttia. Lisäksi tukea voidaan myöntää paikallisille yksityisille yhdistyksille ja vastaaville yksityisille yhteisöille, jotka edistävät kolttalain mukaista yritys- tai kulttuuritoimintaa. Tukea voidaan antaa sellaisiinkin laajahkoihin yhteishankkeisiin, joissa osakkaana on muita tahoja kuin kolttia tai paikallisia yhteisöjä. Tällöin myös valtio ja kunta voivat ryhtyä osakkaaksi yhteishankkeeseen.

Koltta-alueella toimivia paliskuntia tuetaan rahoituslain mukaisesti. Muutoin koltille myönnetään rahoituslaissa tarkoitettuja etuuksia vastaavat edut kolttalain mukaisesti. Kolttalaissa tarkoitettua tukea ei myönnetä sellaiseen hankkeeseen, johon on myönnetty avustusta, valtionlainaa tai korkotukilainaa muun lainsäädännön nojalla.

Koltta-alueella asuvalla koltalla on koltta-alueella sijaitsevilla valtion maa- ja vesialueilla ilman eri korvausta oikeus käyttää laajemmin aluetta ja sijoittaa sinne rakennuksia ja rakennelmia kuin rahoituslain nojalla.

Maatilatalouden kehittämisrahaston varoilla voidaan hankkia kalanpoikasia istutettaviksi koltta-alueen vesistöihin ja suorittaa muitakin kalavesien hoitoon liittyviä toimenpiteitä. Valtio voi myös tarvittaessa tehdä tai teettää kolttien tiloja varten tarpeelliset tienteko- ja vesihuoltotyöt. Lisäksi maatilatalouden kehittämisrahaston varoista voidaan myöntää avustuksia hankkeisiin, joilla kehitetään ja ylläpidetään koltta-alueen kulttuuri-, tieto- ja muita palveluja.

Elinkeinokalatalouden tuki

Euroopan kalatalousrahaston kansallisesta hallinnoinnista ja elinkeinokalataloudelle myönnettävistä tuista annetun lain (1447/2006) mukaan voidaan myöntää tukea elinkeinokalatalouteen. Tuen saaja voi olla oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö. Investointitukea voidaan myöntää vain sille, joka on arvonlisäverovelvollinen. Lisäksi tuen saamiseksi investointiin edellytetään, että hakija on kalastuslain (286/1982) 6 a §:n 1 momentissa tarkoitettu ammattikalastaja.

Ammattikalastajana pidetään henkilöä, joka harjoittaa kalastusta ja saa siitä sekä pyytämänsä saaliin jalostamisesta toimeentulonsa tai oleellisen osan siitä. Kalastajan katsotaan saavan tästä toiminnasta toimeentulonsa tai oleellisen osan siitä, jos hänen mainitusta toiminnasta saamansa myyntitulot (kalastuksen kokonaistulo) ovat vähintään 30 prosenttia kalastajan saamien kaikkien elinkeinotoiminnan kokonaistulojen, palkkatulojen ja muiden hänen säännöllisesti saamiensa kokonaistulojen yhteismäärästä. Yhtiön tai osuuskunnan osakkaana kalastusta harjoittavan kalastajan kalastuksen kokonaistuloihin luetaan myös yhtiön tai osuuskunnan kalastuksen kokonaistuloista hänelle kuuluva osuus. Toisen palveluksessa olevan kalastajan kalastuksen kokonaistuloihin luetaan myös hänen kalastuksesta saamansa palkkatulot. Henkilöä, jonka saama kalastuksen kokonaistulo on alle 30 prosenttia, mutta vähintään 15 prosenttia hänen saamiensa kaikkien elinkeinotoiminnan kokonaistulojen, palkkatulojen ja muiden hänen säännöllisesti saamiensa kokonaistulojen yhteismäärästä, pidetään ammattikalastajana kalastuslain 6 §:n 4 momenttia sekä kalansaaliin ilmoittamista ja kalastuksen sääntelyä koskevia säännöksiä sovellettaessa.

Hakijalle, joka ei tukea haettaessa täytä edellä mainittuja Euroopan kalatalousrahaston kansallisesta hallinnoinnista ja elinkeinokalataloudelle myönnettävistä tuista annetussa laissa säädettyjä vaatimuksia, voidaan myöntää tukea kalastusinvestointeihin, jos hän esittää toteuttamiskelpoisen suunnitelman vaatimusten täyttämiseksi kolmen vuoden kuluessa tuen viimeisen erän maksamisesta.

Kalatalousrahaston varoista voidaan myöntää tukia kalatalousrahastoasetuksessa säädettyihin ja toimintaohjelmassa tarkemmin määriteltyihin toimenpiteisiin kalastuksen, vesiviljelyn, kalan jalostuksen ja kalan tukkukaupan investointeihin, elinkeinokalatalouden yritysten toimintaympäristön investointeihin ja kehittämishankkeisiin, kalatalousryhmien toimintaan sekä muihin kalatalousrahastoasetuksen mukaisiin toimenpiteisiin. Sisävesikalastuksen tuen piiriin voivat kuulua sisävesikalastuksen tilojen ja laitteiden rakentamiseen, laajentamiseen, varustamiseen ja nykyaikaistamiseen tarkoitetut investoinnit turvallisuuden, työolojen, hygienian ja tuotteiden laadun, ihmisten tai eläinten terveyden parantamiseksi tai haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi ja ympäristöä säästävien vaikutusten suosimiseksi. Kalastusaluksiin tehtäviä investointeja tuetaan kuitenkin vain rajoitetusti eikä uusien kalastusalusten hankintaan myönnetä tukea.

Tukijärjestelmien toimeenpano

Poronhoitolain 3 §:n mukaan poronhoitoa saadaan harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- tai hallintaoikeudesta riippumatta. Poronhoidossa on toisin sanoen vapaa laidunnusoikeus ja käsittää koko poronhoitoalueen. Poronhoitoa harjoitetaan laidunnukseen perustuen koko poronhoitoalueella. Poronhoitoalueen pohjoisosissa poronhoitoon on liittynyt perinteinen porojen paimennus tokkana paliskunnan alueella.

Vapaasta laidunnusoikeudesta johtuen porotalouden harjoittaminen sinänsä ei edellytä maan omistamista tai hallintaa. Asuinolojen parantamiseksi poronomistajille muodostettiin kuitenkin porotilalain nojalla kaikkiaan 589 porotilaa pysyvää asuntoa varten. Näistä 49 prosenttia eli 288 tilaa sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella, 21 prosenttia eli 127 tilaa muulla erityiseen poronhoitoalueeseen kuuluvalla alueella ja loput 30 prosenttia eli 174 tilaa muulla poronhoitoalueella.

Porotaloutta ja muita luontaiselinkeinoja eli kalastusta, metsästystä ja keräilytaloutta sekä muita niihin liittyviä elinkeinoja harjoittavien asuin- ja toimeentulomahdollisuuksien parantamiseksi perustettiin lisäksi yhteensä 113 uutta luontaiselinkeinotilaa sekä maata antamalla muodostettiin yhteensä 164 muuta luontaiselinkeinotilaa. Luontaiselinkeinolain soveltamisalue sijaitsi kokonaan saamelaisten kotiseutualueella. Saamelaisten osuus maata saaneista oli jonkin verran suurempi kuin heidän osuutensa kaikista maata hakeneista.

Maata käytettiin porotilalain tarkoituksiin yhteensä 53 870 hehtaaria ja luontaiselinkeinolain tarkoituksiin 6 133 hehtaaria. Porotilalain mukainen tila voi sisältää tonttimaan, enintään neljä muunnettua peltohehtaaria maatalousmaata sekä metsäalueen, jonka vuotuinen tuotto oli enintään 60―75 kiintokuutiometriä sijainnista riippuen. Puuttuva metsämaa voitiin korvata osuudella yhteismetsään. Luontaiselinkeinon harjoittajille myytyjen metsälisäalueiden pinta-alat ovat olleet keskimäärin 25 hehtaaria ja puustoa on ollut keskimäärin 1 500 kuutiometriä. Puuntuotto 1 prosentin kasvun mukaan laskien oli 15 kuutiometriä vuodessa ja eteläisimmillä alueilla 2 prosenttia eli 30 kuutiometriä vuodessa.

Edellä esitetyn vuoksi suuri osa porotalouden harjoittajista omistaa nykyisin porojensa lisäksi myös maata. Rakennetukilainsäädäntö on näin ollen lähtenyt siitä, että tukea myönnetään pääasiassa henkilöille, joille on muodostettu tai joilla muuten on porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittamiseen soveltuva tila. Toisaalta tämä on vähimmillään voinut olla pelkkä rakennuskelpoinen tontti.

Rahoituslain nojalla on myönnetty tukea sellaisille porotalouden harjoittajille, joilla porotaloudella on ollut merkitystä pääasiallisen toimeentulon antajana. Tavoitteena on ollut toisaalta parantaa toimeentulomahdollisuuksia myöntämällä tukea porojen hankintaan sekä muihin tuotannollisiin investointeihin kuten maastokulkuneuvojen hankintaan. Asuinolojen parantamista on jatkettu myöntämällä valtionlainoja asuntorakentamiseen. Lisäksi tavoitteena on ollut helpottaa sukupolvenvaihdosten toteuttamista porotaloudessa sekä aloitustuella että myöntämällä tuettuja lainoja porotilojen ja muiden porotaloutta varten muodostettujen tai siihen soveltuvien tilojen hankkimiseen samoin kuin lisäalueiden hankkimiseen tällaisiin tiloihin. Vastaavin toimenpitein on toteutettu samoja tavoitteita myös luontaiselinkeinoalueella luontaiselinkeinon harjoittajia tuettaessa.

Yksityisille elinkeinonharjoittajille on vuosina 2000—2009 myönnetty rahoituslain nojalla avustuksia ja valtionlainoja seuraavasti:

Taulukko 4

      

Rahoituslain mukainen rahoitus 2000–2009

Yksityiset porotalouden harjoittajat

Porokarjanhankinta Tila- ja lisä-alueet Rakentaminen Irtaimisto

Lainat Lainat Lainat Avustukset Lainat Avustukset

kpl euroa kpl euroa kpl euroa kpl euroa kpl euroa kpl euroa

2000 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2001 25 313041 10 193701 6 208624 3 27499 3 34112 176 235905

2002 11 173346 12 392045 10 232351 8 13330 0 0 139 203873

2003 7 90180 7 293598 13 303533 8 25163 0 0 94 145019

2004 4 47268 5 93853 2 22274 1 1039 0 0 161 251547

2005 2 58560 9 225541 3 163255 1 9952 0 0 187 300399

2006 9 156128 5 286453 6 233761 3 20752 0 0 116 18878

2007 5 90888 6 162000 6 306646 3 27337 0 0 140 240809

2008 2 48756 5 302800 3 88272 2 9348 0 0 175 322265

2009 7 150492 5 224874 10 994323 8 119522 1 19121 146 277815

LapinTE-keskus

Yhteensä 72 1128659 64 2174865 59 2553039 37 253942 4 53233 1334 1996510

Pohjois-Pohjan-maan TE-keskus 18 208870 2 103516 3 155405 0 0 0 0 69 95669

KainuunTE-keskus 0 0 1 4000 0 0 0 0 0 0 21 27945

Kaikkiyhteensä 90 1337529 67 2282381 62 2708444 37 253942 4 53233 1424 21220124

Paliskunnille on myönnetty investointitukea vastaavana ajanjaksona rahoituslain nojalla seuraavasti:

      

Paliskunnat

Laidun-kiertoaidat Esteaidat Erotus- ym. aidat Viljelystensuoja-aidat Muu rakentaminen Irtaimisto

avustus avustus avustus avustus avustus avustus

kpl euroa kpl euroa kpl euroa kpl euroa kpl euroa kpl euroa

2000 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2001 4 95325 1 41943 16 274374 67 154820 0 0 48 137418

2002 3 142388 3 80847 10 160284 62 131668 7 86766 29 162021

2003 6 67796 3 103138 8 111089 47 104785 10 53378 35 84830

2004 4 70069 4 158311 25 300345 82 202245 6 94034 48 129021

2005 3 88598 3 164159 16 242602 21 63161 3 18952 18 62435

2006 4 187598 5 273123 13 211429 58 132957 3 20489 57 133470

2007 4 139332 1 7900 12 143956 60 155624 8 226907 18 165286

2008 7 216544 5 184801 18 360022 16 46719 3 11332 13 14484

2009 2 97652 1 59573 19 386991 63 223706 0 0 29 82259

Yhteensä 37 1105302 26 1073795 137 2191092 496 1215685 40 511858 295 971224

Aloitustukea on voitu myöntää siinä vaiheessa, kun nuori poronomistaja on hankkinut porotalouteen soveltuvan tilan ja hänen eloporojensa määrä on lisääntynyt vähintään puolella, kuitenkin niin, että se on ollut vähintään 80. Aloitustukia on rahoituslain nojalla myönnetty seuraavasti:

Porotalouden aloittamistuet 1995—2009

Seutukunnittain kpl

Itä-Lappi 39

Kemi-Tornio 1

Pohjois-Lappi 60

Rovaseutu 14

Tornionlaakso 7

Tunturi-Lappi 30

Lappi yhteensä 151

Pohjois-Pohjanmaa

ja Kainuu 7

Kaikki yhteensä 158

Alueellisesti myönnetyt rahoituslain mukaiset tuet jakautuivat vuosina 2000—2006 seuraavasti:

Alue Hankkeet Avustukset Valtionlainat Korkotukilainat

kpl euroa euroa euroa

Utsjoki 130 672752 542784 39 138

Enontekiö 269 920536 1051200 218 695

Inari 380 1973598 845721 307 974

Sodankylä 269 941517 963071 168 858

Yhteensä 1 048 45084034 3402776 730 665

Muu poron-

hoitoalue 1 647 5105706 296984 219 333

Kaikki yhteensä 2 695 9614109 6372614 949 998

Saamelaisten kotiseutualueella poronomistajista poronhoitovuonna 2007/2008 asui 26 prosenttia. Porojen omistus jakautui mainittuna ajanjaksona koko alueella alueellisesti ja sukupuolen mukaan seuraavasti:

Poronomistajat Naiset Osuus Miehet Osuus Yh-

% % teensä

Saamelaisten

kotiseutualue 480 38,13 779 61,87 1 259

Poronhoito-

alueen keskiosa 666 25,60 1 936 74,40 2 602

Poronhoito-

alueen eteläosa 164 18,49 723 81,51 887

Yhteensä 1 310 3 438 4 748

Omistuksessa olevat eloporot puolestaan ovat vastaavana aikakana jakautuneet poronomistajien asuinalueen ja sukupuolen mukaan seuraavasti:

Naiset Omistusosuus Miehet Omistusosuus Yhteensä

poroja kpl % poroja kpl % poroja kpl

      

Saamelaisten

kotiseutualue 16 749 21,26 62 017 78,74 78 766

Poronhoito-

alueen keski-

osa 10 594 11,22 83 774 88,78 94 368

Poronhoito-

alueen etelä-

osa 2 692 10,93 21 922 89,07 24 614

Yhteensä 30 035 167 713 197 748

Kyseisenä ajanjaksona oli eloporojen määrä paliskuntien omistamat porot mukaan lukien noin 198 000 eloporoa. Näistä noin 40 prosenttia oli saamelaisten kotiseutualueella, noin 48 prosenttia poronhoitoalueen keskiosassa ja noin 12 prosenttia poronhoitoalueen eteläosassa eli Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Poronhoitovuonna 2009/2010 määrä on laskenut noin 196 500 eloporoon.

Porotaloutta harjoittavia ruokakuntia oli poronhoitovuonna 2006/2007 yhteensä 4 077. Ruokakunnassa oli keskimäärin 1,2 poronomistajaa. Ruokakuntiin kuului alaikäisiä poronomistajia saamelaisten kotiseutualueella 200, poronhoitoalueen keskiosassa 345 ja poronhoitoalueen eteläosassa 85 eli yhteensä 630.

Ruokakunnista eläinkohtaista tukea saavia oli vuoden 2009 lopussa vain 966 ja näiden keskimääräinen poromäärä oli 160 poroa. Eläinkohtaista tukea saavat ruokakunnat ovat painottuneet poronhoitoalueen pohjoisosiin. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella niistä oli 841, sen sijaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella yhteensä vain 125.

Koska merkittävä osa poroista ja poronomistajista on poronhoitoalueen pohjoisosassa, on luonnollista, että huomattava osa tukivaroistakin on kohdistunut sinne. Yksityisten porotalouden harjoittajien investointeihin myönnetyistä valtionlainoista 46 prosenttia on kohdentunut saamelaisten kotiseutualueelle, mikä on enemmän kuin suoraan porojen suhteellisen määrän perusteella ja huomattavasti enemmän kuin poronomistajien suhteellisen määrään perusteella voisi odottaa. Jakauma johtuu lähinnä siitä, että porokarjojen koko on saamelaisten kotiseutualueella suurempi ja yksinomaan tai merkittävässä määrin porotaloudesta toimeentulonsa saavia on saamelaisten kotiseutualueella enemmän kuin muualla alueella. Heidän mahdollisuutensa investoida elinkeinoon ovat parempia kuin sellaisten poronomistajien, joiden porokarjojen koko juuri ylittää tukikelpoisuusrajan. Sama jakauma näkyy myös aloitustuissa. Aloitustuista noin kolmannes on ohjautunut saamelaisten kotiseutualueelle. Tarkasteltaessa kaikkia tuettuja hankkeita niistä saamelaisten kotiseutualueella kohdentui 48 prosenttia ja avustusvaroista 50 prosenttia. Jakaumaan vaikuttaa myös paliskunnille myönnetty tuki. Varsinkin saamelaisalueelle myönnetty tuki on käsittänyt laajoja aitahankkeita, jotka ovat sitoneet merkittävän osan avustusvaroista. Samoin teurastamoverkon rakentamiseen on sitoutunut varoja koko alueella. Toisaalta tukijärjestelmä on mahdollistanut tällaisen varojen jakautumisen.

Muihin luontaiselinkeinoihin kuin porotalouteen on vuosina 2000—2006 myönnetty vain kolmelle elinkeinonharjoittajalle avustuksina yhteensä noin 2 600 euroa ja valtionlainoina noin 60 000 euroa.

Tutkimusrahoitusta on vuosina 2000—2009 myönnetty 89 tutkimukseen ja selvitykseen yhteensä 3 810 000 euroa. Tutkimukset ja selvitykset ovat koskeneet usein poronhoitoa ja niiden elinolosuhteita, mutta viime vuosina myös porotalouden taloudellisia edellytyksiä. Rahoituksen saajina ovat olleet muun muassa tutkimuslaitokset ja yliopistot mutta myös yksityiset tutkijat. Rahoitus on myönnetty maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.

Vapaaehtoisia velkajärjestelysopimuksia on tehty vuosina 2000—2009 kaikkiaan 47 porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajan kanssa. Vapaaehtoista velkajärjestelyä koskevia sopimuksia on voimassa noin 40. Uusia vapaaehtoista velkajärjestelyä koskevia hakemuksia tulee vuosittain vireille yksittäistapauksina. Samoin joitakin sopimuksia tarkistetaan vuosittain.

Metsähallituksen lupaa edellyttävä erityinen etuus on annettu kymmenkunnalle elinkeinonharjoittajalle. Muita etuuksien käyttäjiä arvioidaan olevan muutamia kymmeniä.

Rahoituslain nojalla myönnetyistä tuista avustukset ja valtionlainat on myönnetty maatilatalouden kehittämisrahastosta.

Rahoituslain nojalla ei ole myönnetty tukea porojen hätäruokintaan. Sen sijaan aikaisemman eli porotalouslain nojalla tukea on myönnetty kaksi kertaa, poronhoitovuonna 1996/1997 ja 1998/1999.

Muuhun yritystoimintaan kuin porotalouteen ja muihin luontaiselinkeinoihin ei ole myönnetty tukea rahoituslain nojalla. Sen sijaan maaseutuelinkeinojen rahoituslain nojalla on EY:n osaksi rahoittamana tuettu porotalouden ja luontaiselinkeinojen yhteydessä harjoitettua tai siihen liittyvää yritystoimintaa. Tukea on vuosina 2000—2006 myönnetty investointiavustuksena 250 yritykselle yhteensä 4 895 553 euroa, yritystoiminnan käynnistysavustuksena 13 yritykselle 152 858 euroa ja yrityksen kehittämisavustuksena 43 yritykselle 72 987 euroa. Näistä ensiasteen jalostusta koskevia hankkeita on ollut 29. Lisäksi EY:n osaksi rahoittama hanketuki porotalouteen on ollut merkittävää. Yksinomaan Lapin työ- ja elinkeinokeskus on tukenut 8 koulutushanketta 1 622 589 eurolla ja 22 kehittämishanketta 4 255 496 eurolla, minkä lisäksi toimintaryhmien kautta on rahoitettu 4 hanketta 335 416 eurolla. Yhteensä on tuettu 34 hanketta 6 213 501 eurolla. Merkittävimmät hankkeiden toteuttajat ovat olleet Paliskuntain yhdistys, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Saamelaisalueen koulutuskeskus ja Saamelaiskäräjät. Hankkeet ovat koskeneet muun muassa poromatkailua, poronlihan menekinedistämistä, porotalouden laatustrategiaa ja paikkatietojärjestelmää, raaka-aineiden jalostamista, ammattitaitoa, perinteistä poronhoitoa ja saamelaisen elinkeinotoiminnan koordinointia ja kehittämistä. Myös Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten alueella on tuettu joitakin porotaloutta koskevia hankkeita yhteensä 597 340 eurolla. Maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain nojalla on vastaaviin tarkoituksiin myönnetty vuosina 2007—2009 tukea yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa.

Maaseutuelinkeinojen rahoituslain ja maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain mukaiset avustukset yritys- ja hanketoimintaan on myönnetty valtion talousarvion määrärahasta.

Kolttalain nojalla on vuosina 2000—2009 rahoitettu joitakin investointeja. Avustusta on myönnetty kymmeneen porokarjan hankintaan, 42 rakentamishankkeeseen ja 12 muuhun hankintaan. Avustuksia on myönnetty yhteensä 1 103 356 euroa ja valtionlainaa yhteensä 819 801 euroa. Myös nämä on myönnetty maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli rekisteröity vuonna 2008 yhteensä 139 kalastajaa, joista 67 harjoitti sisävesikalastusta. Elinkeinokalataloutta on rahoitettu EY:n osaksi rahoittamana ohjelmakaudella 2000—2006 yhteensä 1,6 miljoonalla eurolla, joka on jakautunut ammattikalastuksen tukemiseen sekä sisävesi- että merialueilla. Tuki on kohdentunut sekä vesiviljelyyn liittyviin hankkeisiin että kalastukseen liittyvien rakenteiden ja kaluston hankintaan. Tuki on myönnetty avustuksina valtion talousarvion määrärahasta.

2.2 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö
Kansainväliset sopimukset

Vaikka porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen tukemisesta ei olekaan sinänsä kansainvälisiä sopimuksia, vaikuttaa näitä elinkeinoja koskeviin kansallisiin säännöksiin osaltaan kansallisia vähemmistöjä koskeva YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, jonka 27 artiklan mukaan niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään. Joskaan Suomi ei ole toistaiseksi ratifioinut YK:n alaisen kansainvälisen työjärjestön itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta nro 169 (ILO-sopimus), sopimukseen sisältyvillä periaatteilla on kuitenkin eräiltä osin ohjaava vaikutus lainsäädännössä perustuslakiin sisältyvän saamelaisten alkuperäiskansa-aseman johdosta.

Porotalous naapurimaissa

Suomen naapurimaista porotaloutta harjoitetaan sekä Ruotsissa, Norjassa että Venäjällä. Ruotsissa ja Norjassa porotalous on lähtökohtaisesti saamelaisten yksinoikeus. Venäjälläkin porotaloutta harjoittaa pääosin alueen alkuperäinen väestö. Ruotsissa ja Norjassa porotaloutta ei harjoiteta paliskunnissa, vaan yhteisöissä, joita vastaavat Suomessa vanhat lapinkylät. EU:n alueella porotaloutta harjoitetaan vain Suomessa ja Ruotsissa.

Ruotsi

Ruotsissa poronhoito perustuu lakiin rennäringslag (1971:437). Porotalouden harjoittaminen on säädetty saamelaisten yksinoikeudeksi. Edellytyksenä on lisäksi kuuluminen saamelaiskylään (sameby), joka on sekä maantieteellinen alue että taloudellinen yhteistyömuoto. Kylän jäsenet saavat harjoittaa porotaloutta saamelaiskylälle vahvistetulla alueella. Osalla tätä aluetta kylän jäsenet saavat myös kalastaa ja metsästää sekä pystyttää pirttejä ja poronhoidossa tarvittavia rakennelmia. Laissa säädetään lisäksi muun muassa saamelaiskylistä ja niiden jäsenistä, poronhoidosta, enimmäisporomääristä, saamelaiskylän oikeuksista, velvollisuuksista ja toimielimistä, poromerkeistä sekä vastuista porojen aiheuttamista vahingoista. Sametinget (Saamelaiskäräjät) ylläpitää poromerkkiluetteloa sekä päättää muun muassa saamelaiskylien alueista. Valvonta kuuluu lääninhallitukselle.

Saamelaisalue käsittää noin 30—40 prosenttia Ruotsin pinta-alasta Norrbottenin, Västerbottenin ja Jämtlandin lääneissä. Saamelaiskyliä on yhteensä 51 ja niihin kuului poronhoitovuonna 2007/2008 yhteensä noin 4500 poronomistajaa, joista vajaa 900 oli yrityksestä vastuullisia poronomistajia. Vastaavana ajankohtana porojen määrä oli noin 256 000. Poronomistajaa kohden keskimääräinen poromäärä oli 56, mutta yritystoiminnasta vastaavien poronomistajien keskimääräinen poromäärä vaihteli huomattavasti sukupuolesta ja alueesta riippuen. Puhtaasti poronhoitoon perustuvissa saamelaiskylissä Västerbottenin läänissä yritystoiminnasta vastuullisen miespuolisen poronomistajan keskimääräinen poromäärä oli 443 ja Norbottenin läänissä vastaavan naispuolisen poronomistajan poromäärä 74.

Tukea porotalouteen myönnetään sekä kansallisista varoista että Ruotsin maaseudun kehittämisohjelmasta EU:n osaksi rahoittamana. Tukia haetaan Sametingetilta, joka myös myöntää ja maksaa ne. Eri tukimuodoista säädetään asetuksilla, joita on täydennetty Sametingetin määräyksillä.

Poronhoidon kannattavuudelle merkittävin tuki on poronlihan hintatuki, joka maksetaan saamelaiskylälle teurastettujen porojen perusteella. Samoin kuin Suomessa valtio maksaa myös korvauksia menetetyistä poroista kuten petovahinkojen, auto-onnettomuuksien tai muiden vastaavien syiden vuoksi menetetyistä. Lisäksi korvausta maksetaan petojen aiheuttamista vahingoista, liikenteessä kuolleista poroista, korvausta Tsernobyl-onnettomuuden aiheuttamista menetyksistä, katastrofisuojatukea, jota myönnetään vaikeiden sääolosuhteiden vaatimaan hätäruokintaan, samoin kuin eräitä muita korvauksia.

Samoin kuin Suomessa myös Ruotsissa porotalousyrittäjä voi saada tukea yrityksensä rakenteen parantamiseen investointitukena ja yritystoiminnan aloittamiseen aloitustukena. Molemmat tuet ovat EU:n osaksi rahoittamia ja sisältyvät Ruotsin maaseudun kehittämisohjelmaa. Ohjelmasta on myös mahdollista tukea toimenpiteitä, joilla korvataan kustannuksia laitumien hoidosta ja rakenteiden ylläpidosta. Ohjelmaan sisältyvien tukien ehdot määräytyvät EU:n maaseudun kehittämisasetuksen mukaisin ehdoin. Lisäksi on asetettu joitakin kansallisia rajoituksia.

Investointituen enimmäismäärä on pääsääntöisesti rajoitettu 30 prosenttiin hyväksyttävistä kustannuksista, mutta haja-asutusalueella Pohjois-Ruotsissa tuen määrä voi nousta 50 prosenttiin. Tukea voidaan myöntää paitsi alkutuotannossa tarvittaviin investointeihin, myös maa- ja puutarhataloustuotteiden, porotaloustuotteiden tai metsätaloustuotteiden jalostamisessa ja alkutuotannon yhteydessä harjoitettavan muun yritystoiminnan kehittämisessä tarvittavaan investointiin. Tuettavia kohteita ovat rakennusten ja rakennelmien hankinta, uudisrakentaminen ja jo olevien rakennusten peruskorjaaminen ja laajentaminen, siirrettävien laitosten kuten teurastamoyksiköiden sekä koneiden ja laiteiden hankinta, mihin luetaan myös tietokoneohjelmat. Lisäksi tuetaan investointien konsultti- ja yleiskustannuksia. Sen sijaan korvausinvestointiin, jolla esimerkiksi vain korvataan vastaava aikaisempi kone, tai eläinten hankintaan tukea ei myönnetä. Investointituki maksetaan jälkikäteen vasta, kun hanke on valmistunut kokonaan. Maksu suoritetaan toteutuneiden kustannusten perusteella. Tuettu kohde on pidettävä vähintään viisi vuotta, tai jos kohde luovutetaan, luovutuksensaajan on jatkettava tuen ehtojen täyttämistä tai tuki voidaan periä takaisin siltä, jolle se myönnettiin.

Aloitustuen enimmäismäärä on 250 000 kruunua eli noin 26 860 euroa, jollei sen määrää ole alueellisesti rajoitettu. Lääninhallitus päättää hakemusten etusijajärjestyksestä eikä kaikille hakijoille taata aloitustukea. Aloitustukea myönnetään vain luonnollisille henkilöille, jotka aloittavat alkutuotannon harjoittamisen, ovat alle 40-vuotiaita, esittävät elinkeinosuunnitelman ja ovat hankkineet asianmukaisen ammattitaidon joko maatalousoppilaitoksessa tai muulla tavoin. Poikkeuksellisesti ammattitalouden hankkimiseen voidaan myöntää kolmen vuoden määräaika. Elinkeinon harjoittamisen pitää olla aloitettuna ja yritystoiminnan käynnissä ennen kuin aloitustukea saa hakea. Kolmen vuoden ajan Lääninhallitus seuraa tuen saajan toimintaa ja, jos siinä esiintyy suuria poikkeamia elinkeinosuunnitelmaan nähden, voi periä tuen takaisin.

Ympäristötukea maaseudun kehittämisohjelmasta voidaan myöntää perinteisten porolaidunten ja -aitojen kunnossapitoon. Kohteelta edellytetään, että se on liittynyt perinteiseen saamelaiseen poronhoitoon ja että se pääsääntöisesti on peräisin varhaisemmalta ajalta kuin 1960-luvulta. Tuen saaminen edellyttää viisivuotista kunnossapitositoumusta ja tuki myönnetään syntyneisiin kustannuksiin.

Samoin maaseudun kehittämisohjelmasta on mahdollista saada tukea porotaloutta koskeviin hankkeisiin sekä ammattitaidon lisäämiseen.

Norja

Poronhoito kuuluu Norjan maatalous- ja ruokaministeriön alaan. Sitä hallinnoi ministeriön alainen poronhoitohallinto ja sen alaisuudessa on kuusi poronhoitopiiriä. Valtakunnallisesti päätetään poronhoitoalueen jaosta saamelaisiin alueellisiin poronhoitoalueisiin. Altassa sijaitseva poronhoitohallinto päättää näiden jakamisesta poronhoitopiireihin. Saamelaisen poronhoitoalueen ulkopuolella poronhoitoon vaaditaan erillinen lupa.

Poronhoitoa koskeva lainsäädäntö on uusittu vuonna 2007 ja siitä säädetään nyt laissa Lov om reindrift nr 40. Samoin kuin Ruotsissa, myös Norjassa lainsäädännössä lähtökohtana on, että poronhoito kuuluu saamelaisille ja sitä harjoitetaan pääosin alueella, joilla saamelaiset ikimuistoisista ajoista ovat harjoittaneet elinkeinoaan. Elinkeino harjoitetaan edelleen siidoina, mikä vastaa Ruotsin saamelaiskylää. Porot ovat kuitenkin yksityisten poronomistajien omistuksessa samoin kuin Ruotsissa.

Saamelaisesta poronhoitoalueesta säädetään laissa ja lukuun ottamatta joitakin vuoristoalueita eteläisessä Norjassa se ulottuu yhtenäisenä Etelä-TrØndelagista pohjoiseen katteen koko Pohjois-Norjan. Poronhoitoalue on noin 40 prosenttia koko Norjan pinta-alasta.

Saamelaisella poronhoitoalueella vain poromerkkiin oikeutetulla on oikeus omistaa poroja. Lisäksi omistuksen edellytyksenä pääasiassa on, että porot kuuluvat siidaosuuteen tai ns. sivuosuuteen, jossa tarkoituksena on siirtää oikeus yhdelle lapsista. Siidaosuudella tarkoitetaan perhekuntaa tai yksittäisiä henkilöitä, jotka ovat osa siidaa. Siidaosuus vastaa aikaisemmin käytössä ollutta toimintayksikköä. Myös tällä on käytännössä tarkoitettu poronhoitoa harjoittavaa yksittäistä poronomistajaa tai poronomistajaperhettä.

Poronhoitovuonna 2008/2009 siidoja oli 150. Näihin kuului poroja omistavia siidaosuuksia noin 550 ja siidaosuuksiin kuului puolestaan noin 3 400 henkilöä, joilla poroja oli yhteensä noin 243 200.

Laissa säädetään yksityiskohtaisesti muun muassa siidaosuuden vahvistamisesta, perheen sisäisistä vastuista ja osuuden lakkaamisesta, porohoito-oikeudesta, enimmäisporomääristä, poronhoidosta, porojen merkitsemisestä ja poromerkkien rekisteröinnistä, poronhoidon organisoimisesta alueisiin ja siidoihin, siidoista ja niiden sekä porotaloushallinnon porotaloutta koskevasta varojen käytöstä, poronhoidon kehittämisrahastosta (Reindriftens Utviklingsfond), aluesuunnitelmista ja alueiden käyttösäännöistä, suhteesta alueen muuhun käyttöön, vastuusta vahingoista, viranomaisista, sanktioista ja pakkotoimista.

Lisäksi valtio ja Norjan poronhoitoa harjoittavien saamelaisten valtakunnallinen yhdistys (Norske Reindriftsamernas Hovedforbund) ovat vuonna 1993 tehneet poronhoitosopimuksen, jota päivitetään vuosittain.

Vuotuisessa poronhoitosopimuksessa sovitaan poronhoitoa koskevista asioista ja julkisten varojen käytöstä porotalouteen. Poronhoitovuotta 2009—2010 koskevassa poronhoitosopimuksessa on sovittu noin 30 miljoonaa kruunua eli noin 3,7 miljoonaan euroa siirrettäväksi poronhoidon kehittämisrahastoon ja noin 63 miljoonaa kruunua eli noin 7,8 miljoonaa euroa käytettäväksi kustannusten alentamiseen ja suoriin lisiin. Sopimukseen on sisällytetty pääasiallinen kehittämisrahaston varojen jako eri tarkoituksiin sekä kustannusten alentamiseen ja suoriin lisiin käytettävien varojen pääasialliset ehdot.

Maatalous- ja ruokaministeriö on lisäksi antanut tarkempia määräyksiä porotaloussopimuksesta sovitusta julkisten varojen käytöstä. Tällaisia määräyksiä on annettu muun muassa poronhoidon kehittämisrahastosta. Tukea rahastosta voidaan myöntää muun muassa paimennuspaikkojen laajentamiseen, äkillisten laajojen onnettomuuksien aiheuttamien porojen menetysten korvaamiseen, siidaosuuden lunastamiseen, koulutukseen sekä poroteurastamojen ja pysyvien aitojen rakentamiseen. Lisäksi määräyksiä on annettu muun muassa aluelisästä, porotalouden harjoittamiseen myönnettävästä toimintatuesta, tuotantotuesta, vasateurastuslisästä, varhaisteurastuslisästä, puolisolisästä, kuljetuslisästä, korvauksista poronlihan radioaktiivisuuden edellyttämistä toimista sekä porotalouden varhaiseläkkeestä. Määräyksissä on tukimuotokohtaisia rajoituksia. Esimerkiksi toimintatuen lisätuki myönnetään kolmena vuonna alle 35-vuotiaallee porotalouden jatkajalle. Vasateurastus- ja varhaisteurastustuen saantia rajoittaa teurastusaika ja alue, jolla siidaosuus harjoittaa porotaloutta.

Venäjä

Porojen määrä Venäjällä on mittava, vuoden 2010 alussa noin 1, 5 miljoonaa. Poronhoidolla on ollut alkuperäisille asukkaille tärkeä merkitys elinkeinona varsinkin Siperiassa, missä poronomistajat osaksi vielä harjoittavat elinkeinoaan paimentolaisina.

Poronhoitoa on tuettu jo aikaisemmin Venäjän aluehallinnon tasolla, mutta poronhoidosta ja sen tukemisesta on tarkoitus säätää valtakunnan tasolla. Venäjän federaation hallitus perusti komission valmistelemaan lakia poronhoidosta ja sen valtiontuista. Lain ensimmäinen käsittely lakiasäätävässä elimessä on jo ollut.

Lisäksi Venäjän federaation hallitus on valtakunnan tasolla vuonna 2007 tekemällään päätöksellä vahvistanut Venäjän maatalouden kehittämisohjelman 'Maatalouden kehittäminen ja maataloustuotteiden, raaka-aineiden ja elintarvikkeiden markkinoiden sääntely vuosina 2008—2012', missä poronhoito kuuluu tuettaviin prioriteettialoihin. Ohjelman mukaan poronhoidon ja laumahevosten kasvattamisen kehittämistoimenpiteiden tarkoituksena on pohjoisen, Siperian ja Kaukoidän perinteisen elämänmuodon säilyttäminen ja työllisyyden turvaamine, laajojen laidunalueiden muille eläimille kelpaamattoman rehun tehokas käyttö, sekä poro- ja hevostalouden tuotteiden tuotannon kasvattaminen. Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ohjelmassa on katsottu välttämättömäksi vakiinnuttaa porojen pääluku noin miljoonaan.

Venäjän federaation budjetista on tarkoitus myöntää tukea Venäjän federaation subjektien maataloustuottajille porojen, maraalien ja laumahevosten hoitamiseen sillä ehdolla, että osa rahoituksesta saadaan federaation subjektien budjeteista. Subjektilla tässä tarkoitetaan Venäjän aluehallinnon yksikköjä, joita Venäjän federaatioon kuuluu kaikkiaan 83. Tällaisia subjekteja ovat esimerkiksi Karjalan tasavalta ja Muurmanskin alue. Tuki myönnetään eläinkohtaisesti siten, että federaation tuki tarkoitukseen on enintään 30 prosenttia. Lisäksi subjektin budjettiosuuden on oltava vähintään 30 prosenttia federaation tukiosuudesta.

Kyseisessä Venäjän maatalouden kehittämisohjelmassa poroja ja laumahevosia varten myönnettäviä tukia käsitellään yhdessä. Molempien eläinten kasvatuksen kehittämistä tuetaan ohjelman mukaan siten, että suunniteltu tuki vuonna 2010 on 287,3 miljoonaa ruplaa, mistä jo pelkästään porotalouden kehittämiseen on maksettu 280 miljoonaa ruplaa eli noin 7,0 miljoonaa euroa.

Suomen kannalta merkityksellisintä on kuitenkin Kuolan niemimaalla eli Murmanskin alueella harjoitettu poronhoito.

Murmanskin alueen aluehallinto on vuonna 2010 antanut asetuksen no 327-PP Murmanskin alueen maataloustuottajille aluebudjetista maksettavasta valtiontuesta vuosina 2010—2012, missä määritellään alueen maataloustuottajille maksettavat tuet. Porojen osalta tuki on laskettu yhtä poroa kohden ja vuonna 2010 se jakautunut siten, että aluebudjetista on myönnetty 145 ruplaa eli noin 3,6 euroa ja federaation budjetista noin 204 ruplaa eli noin 5,1 euroa, mikä lisäksi aluebudjetista on maksettu jalostusvaatimesta 742 ruplaa eli noin 18,55 euroa.

Aluehallinto on myös vuonna 2010 antanut asetuksen no 93-PP Murmanskin alueen maataloustuottajille aluebudjetista maksettavasta valtiontuesta vuosina 2010—2012 Murmanskin alueella myydystä poronlihakilosta tuottajille maksettavasta tuesta, mikä asetuksen mukaan on 7,14 ruplaa eli noin 0,18 euroa, kun liha on myyty valtion laitoksille kuten lastentarhoille, sairaaloille ja kouluille, ja 5,98 ruplaa eli noin 0,15 ruplaa, kun liha on myyty muille organisaatioille.

Lisäksi Murmanskin aluehallinto on vuonna 2009 antanut asetuksen no 184-PP, joka koskee maataloustuotannon tukemista sekä federaation että aluehallinnon budjeteista vuonna 2010. Asetuksen mukaan federaation budjetista maksetaan korkotukea koneiden ja laitteiden ostoon tarvittavasta lainasta. Korkotuki maksetaan Venäjän keskuspankin koron mukaan, Korko on tällä hetkellä 14 prosenttia, josta federaation tuki on 7,75 prosenttia ja josta aluehallinnon budjetista maksetaan 3 prosenttia.

Porotalouden harjoittajia koskee myös alkuperäiskansojen kehittämisohjelma, joka on laadittu vuoteen 2020 asti. Ohjelmasta tuetaan pääasiassa asumista, terveyshuoltoa, koulutusta ja perheporo-osuuskuntien perustamista ja siihen liittyen porojen ostoja.

EU:n lainsäädäntö

EU:n kilpailupolitiikkaan kuuluvat valtiontukisäännöt rajoittavat myös kokonaan kansallisesti rahoitettavan tuen myöntämistä. Euroopan komission yksinomaiseen toimivaltaan kuuluu päättää, täyttääkö kansallinen tukijärjestelmä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 artiklan mukaiset edellytykset, joiden perusteella lähtökohtaisesti kiellettyä jäsenvaltioiden välistä kauppaa vääristävää valtiontukea voidaan kuitenkin myöntää. Siltä osin, kuin kysymys on maataloudeksi katsottavasta tuotantotoiminnasta, komissio arvioi hyväksyttävyyttä antamiensa suuntaviivojen mukaisesti. Näihin ovat kuuluneet myös yhteisön suuntaviivat maatalousalan valtiontuesta (EYVL 28 C 1.2.2000/2), joihin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain hyväksyntä on osaksi perustunut. Suuntaviivat on korvattu uusilla komission antamilla maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevilla suuntaviivoilla vuosiksi 2007—2013 (EUVL 319 C 27.12.2006/1).

Pääsääntöisesti tukijärjestelmästä on ilmoitettava ennakkoon komissiolle. Komissio kuitenkin sallii antamiensa niin sanottujen ryhmäpoikkeusasetusten perusteella tietyissä tilanteissa tuen myöntämisen pelkästään Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL) julkaistun ilmoituksen perusteella, jollei komissio määräajassa ole ilmoittanut vastustavansa tukea. Tällainen on komission asetus (EY) N:o 1857/2006 perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta maataloustuotteiden tuottamisen alalla toimiviin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä asetuksen (EY) N:o 70/2001 muuttamisesta.

Lisäksi komissio voi sallia Suomen myöntää porotaloudelle tukea Suomen liittymisestä Euroopan unioniin koskevan liittymissopimuksen mukaisesti. Sopimuksen liitteessä I kohta V koskee maataloutta. Sen yhteisiä markkinajärjestelyjä koskevan B.XII kohdan mukaan tiettyjen perustamissopimuksen liitteessä II (nykyisin liite I) lueteltujen tuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (ETY) N:o 827/68 5 artiklaa sovittiin täydennettäväksi siten, että komission suostumuksella Norja, Ruotsi ja Suomi voivat kuitenkin myöntää tukea porojen ja porotuotteiden (CN 0208:sta ja 0210:stä) tuotantoon ja markkinoille saattamiseen siltä osin kuin ei aiheudu perinteisten tuotantotasojen kasvua. Asetus on korvattu uudella, maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1234/2007. Sen 182 artiklan 1 kohtaan sisältyy edelleen Suomelle ja Ruotsille myönnetty poikkeus saada myöntää tukea vastaaviin tarkoituksiin.

Komissio on 23 päivänä tammikuuta 2001 antamallaan päätöksellä SG(2001) D/285315 hyväksynyt porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslakiin perustuvan kansallisen rakennetuen järjestelmän. Päätös on perustunut porotalouden investointien osalta osaksi liittymissopimuksen liitteen I mukaisesti neuvoston asetuksen (ETY) N:o 827/68 5 artiklaan ja osaksi edellä mainittuihin yhteisön suuntaviivoihin maatalousalan valtiontuesta (EYVL 28 C 1.2.2000/2). Vapaaehtoiset velkajärjestelyt komissio on hyväksynyt 17 päivänä elokuuta 2000 antamallaan päätöksellä SG(2000) D/ 106272.

Luontaiselinkeinojen investointituen osalta päätös on perustunut lähinnä kyseisiin suuntaviivoihin. Siltä osin kuin tuki koskee muuta kuin maataloutta, maatalouden ensiasteen jalostusta tai kalastusta, esteitä tuen myöntämiselle ei ole ollut, koska se on ilmoitettu myönnettäväksi vähämerkityksisenä tukena. Tällä on tarkoitettu komission asetusta (EY) N:o 69/2001 EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen. Asetuksen on korvannut vastaava komission asetus (EY) N:o 1998/2006 perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen.

Makeanveden kalastukseen liittyvien investointien osalta tuki on noudattanut kalatalousalan rakenteellisia toimia koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja edellytyksistä annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 2792/1999. Kyseinen asetus on kumottu Euroopan kalatalousrahastosta annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1198/2006. Kalataloutta koskee lisäksi oma ryhmäpoikkeusasetus eli komission asetus (EY) N:o 875/2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen kalastusalalla ja asetuksen (EY) N:o 1860/2004 muuttamisesta.

Vaikka rahoituslaki itsessään mahdollistaisi tukien myöntämisen pääosaan tukikohteista EU:n osaksi rahoittamina, osarahoitus edellyttää, että asianomainen toimenpide on sisällytetty ohjelmaan, jonka EU:n komissio on hyväksynyt. Rahoituskaudella 2000—2006 on tuettu tavoite 1 – ohjelmasta nuorten viljelijöiden tilanpidon aloittamista mukaan lukien tilanpidon aloittaminen porotaloustilalla. EU:n osaksi rahoittamina on tuettu myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen kehittämishankkeita, mutta näissä kansallisena rahoitusperusteena on ollut maaseutuelinkeinojen rahoituslaki ja vuodesta 2007 laki maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista.

EY:n yhteistä maatalouspolitiikkaa ja rakennerahastojen avulla toteutettavaa alueiden kehittämistä uudistettaessa maaseudun kehittämisen tukeminen siirrettiin lähes kokonaan rakennerahastoista pois ja sen sijaan rahoitettavaksi maaseudun kehittämisen maataloustukirahastosta eli maaseuturahastosta. Maaseudun kehittämisen ohjelmista ja ohjelmiin sisältyvien toimenpiteiden rahoittamisesta osaksi EU:n varoin säädetään nykyisin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1698/2005, jäljempänä EU:n maaseutuasetus. Asetukseen sisältyvät paitsi ohjelmia koskevat säännökset myös ohjelmasta rahoitettavia toimenpiteitä, tuen määrää ja hyväksyttäviä kustannuksia koskevat säännökset. Neuvoston asetuksen nojalla on lisäksi annettu komission asetus (EY) N:o 1974/2006 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä. Mainituissa asetuksissa säädetään muun maussa aloitustuen edellytyksistä ja enimmäismääristä.

Neuvoston asetuksen nojalla Suomen maaseudun kehittämistoimenpiteiden tukeminen EU:n osaksi rahoittamana on hyväksytty osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007—2013, johon myös porotalouden tukitoimenpiteistä on sisällytetty aloitustuki. Lisäksi maaseudun kehittämisasetuksen nojalla voidaan tukea porotaloutta koskevaa yritys- ja hanketoimintaa.

2.3 Nykytilan arviointi

Alun perin tavoitteena oli, että rahoituslain nojalla voitaisiin ympäristötukea ja luonnonhaittakorvausta lukuun ottamatta käyttää sekä kansallisia että EU:n osa rahoittamia tukijärjestelmiä, jotka sisältyvät neuvoston asetukseen (EY) N:o 1257/1999. Tämän vuoksi lain rakenne noudattaa suurimmaksi osaksi vastaavaa maatalouden rakennetoimenpiteitä koskenutta lakia eli maaseutuelinkeinojen rahoituslakia. EU:n rahastokauden vaihduttua porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslakia muutettiin lailla 54/2008 siten, että viittaukset aikaisempaan neuvoston asetukseen muutettiin viittauksiksi neuvoston asetukseen (EY) N:o 1698/2005. Samalla tehtiin eräitä muutoksia, jotka johtuivat tukijärjestelmien teknisestä sopeutuksesta maatalouden vastaaviin tukiin. Muutokset rajoittuivat vain välttämättömimpiin elinkeinon rahoituksen jatkuvuuden turvaamiskesi.

Siltä osin kuin kysymys on porotalouden ja luontaiselinkeinojen alkutuotantoon liittyvistä toimenpiteistä, rahoituslaki onkin täyttänyt asetetut tavoitteet ja rakennetukia on myönnetty. Porojen hankintaan on myönnetty valtionlainaa yhteensä 58 porotalouden harjoittajalle. Porokarjojen keskikoko onkin kannattavuuskirjanpitotiloilla kasvanut 145 eloporosta 174 eloporoon porohoitovuodesta 2002/2003 poronhoitovuoteen 2008/2009, mutta alueelliset vaihtelut porokarjojen koossa ovat suuret. Suurimpien porokarjojen siirtämisessä seuraavalle sukupolvelle tai lisäporoiksi toiselle porotalouden harjoittajalle yksinomaan lainamuotoisen tuen avulla on ilmennyt ongelmia, koska etenkin nuorten porotalouden harjoittajien on ollut vaikeaa järjestää rahoitusta hankinnalle. Sukupolvenvaihdoksia aloitustuen avulla on toteutunut harvakseltaan, koska siinä edellytetään tilan hankintaa. Tämä puolestaan johtuu EU:n lainsäädännön tukiedellytyksistä. Tosin viime aikoina tukien myöntäminen nuorille porotaloutta aloittaville on lisääntynyt. Suurin merkitys rakennetoimenpiteissä on kuitenkin paliskuntien investointien tukemisessa. Ilman huomattavaa rahoitusosuutta laajojen investointihankkeiden toteuttaminen ja elinkeinon edellyttämän infrastruktuurin ylläpito ei olisi mahdollista nykyisen kaltaisena.

Rahoituslain nojalla on mahdollista myöntää kansallista tukea sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen harjoittajien investointeihin että paliskuntien investointeihin maatilatalouden kehittämisrahastosta. Näihin investointeihin olisi mahdollista lain mukaan myöntää myös EU:n osaksi rahoittamaa tukea valtion talousarviosta, mutta käytännössä osarahoitettuja tukia ei ole myönnetty, vaan investoinnit on rahoitettu kansallisin varoin. Tämä on johtunut yhteisön varojen käytön priorisoinnista ohjelmissa kohteisiin, joissa niistä on katsottu saatavan suurin hyöty.

Lisäksi porotalouden ja luontaiselinkeinon harjoittajille on mahdollista myöntää nuoren viljelijän aloitustukea EU:n osaksi rahoittamana maatilatalouden kehittämisrahastosta. Aloitustuista vain avustuksena myönnettävä osuus on käytännössä myönnetty EY:n, nykyisin EU:n osaksi rahoittamana. Porotaloutta ja luontaiselinkeinoja koskeviin hankkeisiin ja yritystoimintaan olisi lisäksi ollut mahdollista myöntää EY:n osa rahoittamana tukea tavoite 1 -ohjelmasta rahoituslain nojalla, mutta käytännössä hanke- ja yritystuki on myönnetty maaseutuelinkeinojen rahoituslain nojalla valtion talousarviosta. Uuden ohjelmakauden ohjelmaan ei enää sisällykään mahdollisuutta rahoittaa yritys- ja hanketoimintaa EU:n osaksi rahoittamana rahoituslain nojalla. Sen sijaan maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisella yritys- ja hankerahoituksella on sekä vahvistettu perinteistä osaamista että luotu uusia toimintatapoja elinkeinoon. Sen avulla on kehitetty porotalouteen ja luontaiselinkeinoihin liittyvää yritystoimintaa maan pohjoisimmissa osissa. Toimintaa on tarkoituksenmukaista edelleen jatkaa, mutta niin, ettei sen perusteena edelleenkään käytettäisi porotaloutta koskevaa lainsäädäntöä, vaan maaseudun kehittämisestä annettua lakia.

Tutkimuksiin ja selvityksiin taas on rahoituslain nojalla myönnetty kansallista rahoitusta maatilatalouden kehittämisrahastosta. Tutkimusrahoituksella on oma merkityksensä edelleen sellaisen elinkeinon edistämisessä, joka koskee varsin vähäistä henkilömäärää, mutta laajaa aluetta maassa. Rahoituslain mukaisella tutkimusrahoituksella on jatkuvasti merkittävä osa ajanmukaisen tutkimustiedon saamisessa porotaloudesta ja luontaiselinkeinoista. Tutkimustoiminta on perinteisesti kohdistunut poronhoitoon. Etenkin viimeaikainen taloustutkimus on myös tuonut elinkeinoa hyödyttävää uutta tietoa ja sitä on voitu käyttää edelleen elinkeinon tarpeisiin.

Maanhankintaan ja asuntorakentamiseen on lisäksi mahdollista myöntää kansallisesti rahoitettuna valtionlainaa maatilatalouden kehittämisrahastosta. Näihin kohteisiin ja investointeihin on lisäksi mahdollista myöntää kansallista korkotukea talousarviosta, mutta korkotukilainoja ei ole käytännössä myönnetty. Vaikka valtionlainoillakin on pääsääntöisesti oltava pankkitoiminnassa yleisesti käytetty vakuus, luottolaitokset ovat olleet haluttomia myöntämään korkotukilainoja rahoituslain mukaisiin tarkoituksiin ilman valtiontakausta.

Elinkeinonharjoittajien rakentamisinvestoinneissa pääkohde ovat olleet asuinrakennukset. Rakentamiseen on vuosina 2000—2009 myönnetty valtionlainaa yhteensä 2,7 miljoonaa euroa ja avustuksia yhteensä 0,25 miljoonaa euroa. Suurin osa asuinrakennuksista on ollut peruskorjauskohteita. Asuntorakentamisessa painopiste on myös tulevaisuudessa peruskorjauksissa, jotta valtion merkittävällä rahoitustuella rakennettu asuntokanta alueella säilyisi asumiskelpoisena.

Lain mahdollistamat rahoitusjärjestelmät ja käytännön toteutus eivät kuitenkaan ole kaikilta osin vastanneet lain alkuperäisiä tavoitteita. Yritys- ja hanketoimintaa koskevat säännökset rahoituslaissa ovat osoittautuneet tarpeettomiksi, koska käytäntö on ohjannut toimenpiteet ja hankkeet rahoitettaviksi kaikki samasta järjestelmästä, aluksi maaseutuelinkeinojen rahoituslain ja nyt maaseudun kehittämisestä annetun lain nojalla. Näiden säännösten säilyttäminen rakennetukia koskevassa laissa ei ole enää tarkoituksenmukaista.

Muutenkin on tarpeen selkeyttää lakien soveltamisaloja ja täsmentää määritelmiä. Rahoituslaissa luontaiselinkeinoihin luetaan myös sellainen matkailu- ja palvelutoiminta, jota voidaan tukea maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain nojalla. Soveltamisaloja ja tuettavaa toimintaa koskevia määritelmiä tulisi tämän vuoksi täsmentää niin, että tukijärjestelmät eivät olisi nykyisessä määrin päällekkäisiä. Päällekkäisistä tukijärjestelmistä aiheutuu paitsi ongelmia soveltamisessa myös tarpeettomia hallinnollisia kustannuksia toimeenpanossa.

Mahdollisuus myöntää korkotukilainoja on myös niin kauan vailla käytännön toteutusta, kun lainoille ei voida myöntää samalla valtiontakausta.

Porotaloutta ja luontaiselinkeinoja koskevat nykyiset tukikohteet ovat pääosin edelleen tarpeellisia ja tarkoituksenmukaisia. Tukea investointeihin porokarjan koon lisäämiseksi tarvitaan jatkossakin toimeentuloedellytysten parantamiseksi. Samoin kustannussäästöjä tuovan irtaimiston, lähinnä maasto-ajoneuvojen, hankinnan tukemista on tarpeen jatkaa kannattavuuden parantamiseksi porotaloudessa. Tukikohteisiin on tarpeen tehdä vain joitakin tuen saannin ehtoja ja eräiltä osin tukitasoja koskevia muutoksia.

Myös maanhankinnan ja asuntorakentamisen tukea on tarkoituksenmukaista jatkaa niissä rajoissa, jotka EU:n lainsäädäntö mahdollistaa. Luontaiselinkeinoalueella sijaitsevien asuinrakennusten peruskorjausten tukiehtoja on kuitenkin tarpeen parantaa valtion rahoituksella rahoitettujen asuntojen säilymiseksi asuttavina.

Nykyisin voimassa oleva tukijärjestelmä ei kuitenkaan riittävästi ota huomioon nuorten porotalouden harjoittajien asemaa ja mahdollisuuksia ryhtyä elinkeinon harjoittajiksi. Varsinkin poronhoitoalueen pohjoisosissa nuorten on vaikeaa ostaa lisäporoja. Alueen eteläosassa porotalouden kannattavuus taas on heikkoa, porotalouden harjoittajien määrä vähenee ja sukupolvenvaihdosten toteuttaminen on hankalaa. Ongelmat investointi- ja aloitustukijärjestelmän ehdoissa eivät kuitenkaan niinkään liity itse lakiin, vaan sen nojalla annettuihin asetuksiin.

Rahoituslakiin sisältyvä mahdollisuus myöntää investointitukea porojen hätäruokintaan ei käytännössä sovellu kovin hyvin niihin ehtoihin, joilla investointeja tuetaan. Kysymys onkin pikemmin korvausjärjestelmästä, josta olisi tarpeen säätää erikseen. Ongelmaksi on lisäksi muodostunut korvausmahdollisuuden suppeus, sillä ilmaston muuttuminen tuo muitakin katastrofin uhkia kuin yksinomaan sääoloista johtuvan hätäruokintatarpeen.

Mahdollisuutta tehdä vapaaehtoisia velkajärjestelysopimuksia on käytetty koko lain voimassaoloajan ja niiden merkitys saattaa kasvaa, jos taloudellinen tilanne heikkenee. Vapaaehtoisella velkajärjestelyllä on saavutettu sen olemassa oloajan myönteisiä tuloksia, minkä vuoksi järjestelmää on tarpeen jatkaa.

Paliskuntien tukijärjestelmä ei sinänsä edellytä juurikaan muutoksia. Lakien soveltamisalan selkeyttämiseksi ja paliskuntien voimavarojen kohdentamiseksi niiden perustehtävin uusien teurastamojen rahoittaminen paliskunnille rahoituslain nojalla ei enää voida pitää tarkoituksenmukaisena. Sen sijaan olemassa olevien teurastamojen peruskorjaukseen tulisi edelleen voida myöntää tukea paliskunnallekin teurastamoverkon säilymiseksi toimivana.

Maatalouden rakennetuista annetulla lailla (1476/2007) maatalouden rakennetukijärjestelmä on uudistettu kokonaan ja samalla otettu huomioon perustuslain soveltamiskäytännöstä aiheutuneet muutostarpeet. Sen sijaan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain osalta tämä ei ollut mahdollista aikataulusyistä. Tämä on kuitenkin tarpeen toteuttaa lain kokonaisuudistuksena. Tällöin koko lain rakenne olisi uusittava, koska osa nykyisin asetuksiin sisältyvistä seikoista on tarpeen sisällyttää lakiin, jotta sekä laki että alemman asteiset säädökset täyttäisivät perustuslain edellyttämät säädöksiä koskevat vaatimukset. Samoin asetusten ja määräysten antamisvaltuutta sekä tehtävien siirtoa hallinnon ulkopuolelle on tarpeen täsmentää.

Perustuslain mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, mihin säännöksen perustelujen mukaan saamelaisten kulttuurimuotojen osalta kuuluvat muun muassa saamelaisten perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys. Lain tavoitteita koskevan 1 §:n 2 momentin mukaan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain mukaisissa toimenpiteissä on kiinnitettävä erityistä huomiota saamelaisten mahdollisuuksiin ylläpitää ja kehittää kulttuurimuotoonsa kuuluvia elinkeinoja saamelaisten kotiseutualueella.

Rahoituslakia sovellettaessa saamelaisten kotiseutualue on ollut hyvin edustettuna tuen kohdentumisessa, vaikka lakiin ja sen nojalla annettuihin asetuksiin ei sisällykään sellaisia toimenpiteitä, joiden voitaisiin osoittaa olevan kohdennettuja nimenomaan saamelaisille tuensaajina. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota saamelaisten aseman parantamiseen. Rahoituslain nojalla porotaloutta tuettaessa lähtökohtana on ollut, että tuki kohdennetaan toimenpiteisiin, joilla elinkeinoa ja sen avulla saatavaa toimeentuloa parhaiten edistetään. Tämä parantaa myös saamelaisten asemaa. Sen sijaan tukitoimia ei ole säädöksin alueellisesti kohdennettu erityisesti saamelaisille tai saamelaisalueelle. Painopiste tukivarojen kohdentamisessa on kuitenkin ollut paliskuntien investoinneissa ja erityisesti infrastuktuuri-investoinneissa. Poronhoitoalueen pohjoisosien alueiltaan laajojen paliskuntien aitainvestoinnit sekä teurastamoverkon rakentaminen ovat vaatineet huomattavan osuuden käytettävissä olevista tukivaroista. Näin ollen käytännössä varojen ohjauksessa on pidetty huolta saamelaiseen kulttuuriin kuuluvan poronhoidon edistämisestä nimenomaan toimeentuloa antavana elinkeinona. Käytännössä saamelaisia jossain määrin suosiva tuki seuraa myös luontaiselinkeinoalueen erinäisistä tukitoimista, koska niissä tuki on kohdennettu luontaiselinkeinotiloille, joiden omistajissa saamelaisten suhteellinen osuus on merkittävä.

Vaikka Suomea koskee sama liittymissopimuksen pöytäkirja, jolla Ruotsi on turvannut saamelaisten yksinoikeuden jatkamiseen, Suomessa poronhoitoa ei kuitenkaan ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi säätää yksinomaan saamelaisille kuuluvaksi elinkeinoksi. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että porotaloutta suomessa ovat vuosisatojen ajan harjoittaneet muutkin kuin saamelaiset. Edes saamelaisten kotiseutualueella porotalous tällä hetkellä ei ole vain saamelaisten harjoittama elinkeino. Tukijärjestelmin tavoitteena on pidetty koko elinkeinon edistämistä. Toisaalta toimeenpanossa kuitenkin on jatkuvasti pidetty huolta myös siitä, että varojen kohdentumisessa painopiste on sellaisilla alueilla, joilla porotalouden merkitys on suurin, toisin sanoen varoja on kohdentunut suhteellisesti enemmän saamelaisten kotiseutualueelle kuin muualla poronhoitoalueelle. Samoin tukikohteista ja tukitasoista päätettäessä on pidetty tärkeänä käytettävissä olevien varojen ohjaamista siten, että niistä saatava hyöty ohjautuu mahdollisimman tehokkaasti porotaloudesta pääosin toimeentulonsa saaville. Sen sijaan yksittäisten tukihakemusten ratkaisussa etnisen alkuperän vaikutukseen on suhtauduttu varsin varovaisesti, koska järjestelmien toimeenpanossa on päämääränä kuitenkin pidetty hakijoiden yhdenvertaisuutta, niin ettei perusoikeuksia loukattaisi.

3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
3.1 Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on edistää porotalouden ja luontaiselinkeinojen elinkeinotoimintaa ja parantaa näiden elinkeinojen rakennetta ja toimintaedellytyksiä. Lisäksi tavoitteena on edistää uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja kehittää poronhoito- ja luontaiselinkeinoaluetta.

Tavoitteena on myös osittain tukea haja-asutusalueiden ja yhdyskuntien kehittämistä poronhoitoalueella ja luontaiselinkeinojen harjoittamisalueella. Tähän tavoitteeseen pääsemistä on tarkoitus toteuttaa osana porotalouden ja luontaiselinkeinojen toimintaedellytysten kehittämistä.

Esityksen tavoitteena on luoda sellainen porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukijärjestelmä, jonka avulla voidaan lisätä elinkeinojen kannattavuutta ja siten lisätä etenkin päätoimisten elinkeinonharjoittajien tuloja elinkeinosta. Tavoitteena on, että tuen avulla voitaisiin lisätä porokarjojen siirtymistä nuorille elinkeinonharjoittajille ja tukea elinkeinossa jo toimivien investointeja niin, että sillä olisi olennaista vaikutusta heidän tulonmuodostukseensa. Tavoitteena on myös tukea paliskuntien investointeja niin, että poronhoidon kannalta olennaisen tärkeät rakenteet säilyisivät ja niitä voitaisiin myös parantaa. Samoin tavoitteena on säilyttää elinkeinonharjoittajien asuinkäytössä olevat asuinrakennukset asumiskelpoisina.

Koska porotalous varsinkin saamelaisten perinteisesti harjoittamiin elinkeinoihin, tukijärjestelmää toimeenpantaessa on erityisesti tarkoitus kiinnittää huomiota siihen, ettei varoja kohdentamista saamelaisalueelle heikennetä, vaan sen suhteellinen osuus varojen kohdentamisessa säilyy edelleen. Lisäksi tavoitteena on tukiehtoja eräiltä osin muuttamalla parantaa mahdollisuuksia tukea paimennukseen perustuvaa poronhoitoa. Toisaalta tavoitteena on myös luoda keinoja parantaa eteläisen poronhoitoalueen heikkoa kannattavuutta.

Porotalouden vahinkojen korvaamisesta säädettäväksi ehdotetulla uudella lailla on tarkoitus mahdollistaa menettely, jolla voitaisiin nopeasti ottaa katastrofin tapahduttua käyttöön korvausjärjestelmä, jolla turvataan elinkeinon jatkumisen edellytykset. Tarkoituksena on varautua myös sellaisten vahinkojen korvaamiseen, joihin ei ole mahdollista varautua vakuutusturvalla ja joita pelkästään hätäruokinnan tukemisella ei voida riittävällä tavalla kattaa.

3.2 Toteuttamisvaihtoehdot

Esityksen perusteena on tarkasteltu vaihtoehtoina tukijärjestelmien säilyttämistä nykyisellään, tukijärjestelmien muuttamista kustannusneutraalisti, tukijärjestelmien muuttamista kustannuksia lisäävästi sekä sellaisten uusien tukimuotojen käyttöönottoa, jotka lisäävät kustannuksia.

Esityksessä on päädytty sekä rakennetukijärjestelmien muuttamiseen siten, että kustannusten lisääntyminen on mahdollista, sekä täysin uuden tukimuodon eli aitojen kunnossapitotuen käyttöönottoon. Myös porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta aiheutuu kustannuksia, jos korvattavaksi ehdotettu tuho tapahtuu. Tarkoitus kuitenkin on, että sen nojalla korvauksia maksettaisiin hyvin harvoin, eikä menoja siten olisi odottavissa kuin joinakin yksittäisinä vuosina. Kyseisen lain tarkoituksena on pikemminkin toimia vakuutuksen tavoin, olla turvana siltä varalta, että vahinko saattaa tapahtua.

Tukijärjestelmän säilyttäminen ennallaan ei tullut kysymykseen, koska jo varhaisessa vaiheessa todettiin yritys- ja hanketukien säilyttäminen kahdessa lainsäädännössä lähes identtisinä tarpeettomaksi. Toisaalta porotalouden ja luontaiselinkeinojen harjoittajien investointi- ja aloitustuissa oli ilmennyt sellaisia ongelmia, joiden korjaaminen on tarpeen toteuttaa lakia uudistettaessa. Tukikohteisiin ja niiden ehtoihin liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan ole sellaisia, että ne olennaisesti liittyisivät itse lakiin, vaan niiden nojalla annettaviin asetuksiin. Valmistelussa on käsitelty niitä muutostarpeita, joita asetuksiin on tarpeen tehdä ja niistä aiheutuvia kustannuksia.

Tukijärjestelmän muuttaminen täysin kustannusneutraalistikaan ei tullut kysymykseen, koska tällöin olisi ollut tarpeen heikentää tukea nykyisiin tukikohteisiin eikä sellaisia kohteita juurikaan ole, joissa tukimäärä voitaisiin alentaa niin, että tuella vielä saavutetaan ne tavoitteet, joita varten tuki ylipäätään myönnetään. Tukitasoja on tarkoitus eräissä paliskuntien investointikohteissa alentaa, mutta kun niitä toisissa kohteissa taas on tarkoitus nostaa ja lisäksi elinkeinonharjoittajien investointituen ja aloitustuen ehtoja on tarkoitus muuttaa, muutokset todennäköisesti lisäävät kustannuksia enemmän kuin tukea joissakin kohteissa säästyy. Tukitasoista säädettäisiin kuitenkin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Tällöin lopullisesti päätetään sekä tukitasoista että tukikohteista käytettävissä olevien varojan rajoissa. Lisäksi esityksessä ehdotetaan uutena tukimuotona paliskuntien aitojen kunnossapitotuen käyttöönottoa.

Sen sijaan esitykseen ei ole sisällytetty tukea suoranaisesti porojen paimennukseen, mitä valmistelun yhteydessä käsiteltiin. Valmistelussa on katsottu, että paimennuksen tukemisessa on kyse toimintatuesta, joka ei luonteeltaan sovellu esitettyyn lainsäädäntöön, jossa tuen kohteena ovat selkeät rakenteelliset toimenpiteet elinkeinon kehittämiseksi. Paimennuksen tuki ei sovellu ehdotettuun korvauslakiinkaan, koska tuen kohteena olisi lähinnä elinkeinoon kuuluvasta paimennuksesta aiheutuva työ sinänsä. Esityksissä on kuitenkin otettu huomioon porojen paimentamista ja vapaata laiduntamista tukevia uusia tukikohteita sekä aikaisempia kohteita siten, että näistä joidenkin tukitasoja on tarkoitus korottaa. Varsinkin paliskuntien laidun- ja työaitojen tukitasojen korottaminen, porotalouden ja luontaiselinkeinojen työmaa-asuntojen tukeminen sekä maastoajoneuvojen tukitasojen korottaminen osaltaan korvaavat paimentamisesta aiheutuvia kustannuksia.

Muilta osin tukijärjestelmät sinänsä on katsottu tarpeellisiksi säilyttää, mutta muun muassa niiden myöntö- ja maksumenettelyjä on tarpeen tarkistaa laissa.

Valmistelussa on myös päädytty rakennetoimenpiteitä koskevan lain uusimiseen kokonaan, koska voimassa olevaan rahoituslakiin jouduttaisiin tekemään niin paljon muutoksia, että se käytännössä vastaa lain uusimista, eikä siinä kuitenkaan voisi ottaa huomioon tarvetta parantaa lain rakennetta.

Lisäksi hätäruokinnan ja muiden vahinkojen korvaukset on katsottu tarkoituksenmukaiseksi siirtää omaan lakiin sen sijaan, että ne säilytettäisiin rakennetukia koskevassa laissa. Tämä johtuu siitä, että rakennetoimenpiteiden tuissa on kysymys tulevaisuudessa tehtävien toimenpiteiden tukemisesta, hätäruokinnassa ja muista syistä johtuvissa korvauksissa sen sijaan jo tapahtuneen vahingon korvaamisesta. Samalla on todettu, että varautuminen muihinkin katastrofeihin on tarpeen, koska porotaloutta harjoitetaan alueella, jossa etenkin luonnon pilaantuminen korjaantuu hitaasti.

3.3 Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan porotalouden rahoituslainsäädäntöä muutettavaksi siten, että porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetoimenpiteiden tukeminen siirrettäisiin uuteen lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista. Uuteen lakiin sisältyisivät myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen asuntorakentamisen tukeminen, tutkimusrahoitus, velkajärjestelyt sekä erityiset etuudet luontaiselinkeinoalueella. Sen sijaan muuta yritystoimintaa ja hanketoimintaa ehdotetaan tuettavaksi jatkossa maaseudun kehittämisestä annetun lain nojalla.

Ehdotetun uuden lain soveltamisala rajautuisi porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen alkutuotantoon. Pääsääntöisesti laki ei koskisi ensimmäisen asteen jalostusta eli sellaista jalostusta, missä jalostettu tuote katsotaan vielä maataloustuotteeksi. Poroteurastamojen peruskorjausten tukeminen kuuluisi kuitenkin lain soveltamisalaan. Lisäksi eräitä tilatoimintoja tuettaisiin.

Lain soveltamisalue säilyisi voimassa olevan lain mukaisena. Laki koskisi poronhoitoalueella harjoitettavaa poronhoitoa ja pohjoisimmissa kunnissa harjoitettua muuta luontaiselinkeinoa.

Tuettaviksi rakennetoimenpiteiksi ehdotetaan porotalouteen ja muihin luontaiselinkeinoihin liittyviä investointeja, asuntorakentamistukea, elinkeinon harjoittamisen aloittamista nuorena elinkeinoharjoittajana eli alle 40-vuotiaana, paliskuntien investointeja ja aitojen kunnossapitoa, velkajärjestelyjä, tutkimusrahoitusta ja erityisiä etuuksia Metsähallituksen hallinnassa olevalla maalla.

Aloitustukea voitaisiin myöntää avustuksena ja lainaan liittyvänä tukena. Aloitustukeen käytettäisiin valtionlainoja. Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi tilan hankinta. Jos elinkeino perustuu pääasialliseen toimeentuloon porotaloudesta, edellytyksenä olisi porojen määrän kasvaminen vähintään 80 eloporoon. Tukea voitaisiin myöntää myös sekä tilan että elinkeinossa tarvittavan irtaimiston hankintaan, mukaan lukien porojen hankinta.

Investointituki voisi samoin olla kohteesta riippuen avustusta, lainaan liittyvää tukea tai molempia. Tuen kohteena voisi olla porotalous- tai luontaiselinkeinotilan, porojen ja porotaloudessa tai muussa luontaiselinkeinossa tarvittavan irtaimiston hankkiminen sekä elinkeinotoiminnassa tarvittavan rakennuksen rakentaminen, peruskorjaaminen tai laajentaminen. Tukikelpoisiin investointeihin kuuluisivat myös tilan sähköistys- ja vesihuoltohankkeet. Eläinten hankintaa tuettaisiin EU:n lainsäädännön asettamissa rajoissa. Tarkoituksena on tukea lisäporojen hankintaa pääasiassa lainamuotoisella tuella ja 40 vuotta nuorempia elinkeinonharjoittajia lisäksi avustuksella. Avustusta on kuitenkin tarkoitus rajoittaa siten, ettei sitä myönnettäisi porokarjan kasvattamiseen yli 80 eloporon. Myös elinkeinojen harjoittamisessa tarpeellisten maastoajoneuvojen hankinnan tukemista on tarkoitus helpottaa. Investointituen ehtoja ja tuen enimmäismääriä on tarkoitus eräiltä osin muuttaa niin, että tuki paremmin kohdistuisi sitä eniten tarvitseville. Erityisesti tarkoitus on ottaa huomioon nuorten elinkeinon harjoittajien tarpeet sekä alueellinen kohdentuminen.

Vaikka lainamuotoinen tuki olisi edelleen pääasiassa valtionlainoitusta, myös korkotukilainojen käyttö olisi mahdollista samoin kuin niihin liittyvä valtiontakaus.

Tukea voitaisiin myöntää elinkeinotoimintaan ja asuntorahoitukseen vain luonnollisille henkilöille. Sekä investointituen että aloitustuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että tuen hakija asuu asianomaisella tukialueella ja saa pääasiallisen toimeentulonsa tuettavasta elinkeinosta. Lisäksi edellytettäisiin riittävää ammattitaitoa. Tuen myöntäminen edellyttäisi myös elinkeinosuunnitelman laatimista.

Paliskunnalle voitaisiin edelleen myöntää avustuksia porotaloudessa tarvittavien aitojen rakennusinvestointeihin. Lisäksi tukea voitaisiin myöntää poroteurastamojen peruskorjaukseen, erotusaidoille ja teurastamoille johtavien teiden rakentamiseen, näiden laitosten sähköistämis- ja vesihuoltohankkeisiin sekä porotaloudessa tarvittavan irtaimiston hankintaan. Myös paliskuntien avustusten kohteita ja niiden tukitasoja on tarkoitus joiltakin osin tarkistaa vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita.

Lisäksi ehdotetaan, että paliskunnalle voitaisiin myöntää avustusta poroaitojen kunnossapidosta aiheutuviin kustannuksiin. Tuki myönnettäisiin vuotuisen suunnitelman perusteella ja maksettaisiin kustannuksia vastaavasti.

Porotaloutta ja luontaiselinkeinoja koskevien tutkimusten ja selvitysten rahoittamista ehdotetaan jatkettavaksi pääosin samoin edellytyksin kuin voimassa olevassa laissa. Tuen myöntö- ja maksumenettelyyn sekä valvontaan ja takaisinperintään sovellettaisiin kuitenkin valtionavustuslakia (688/2001) ja toimenpiteistä vastaisi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tutkimusrahoitusta voitaisiin myöntää myös yksityisoikeudellisille ja julkisoikeudellisille yhteisöille ja säätiöille.

Vapaaehtoisia velkajärjestelyjä ehdotetaan jatkettavaksi. Lakiin otettaisiin kuitenkin eräitä tuen myöntämisen edellytyksiä ja tuen määrää koskevia täsmennyksiä, jotka johtuvat pelastus- ja rakenneuudistustukea koskevista EU:n valtiontuen suuntaviivoista (EUVL 2006 C 319).

Tuen rahoitukseen voitaisiin käyttää sekä EU:n että kansallisia varoja tai yksinmaan kansallisia taikka EU:n varoja. Käytännössä EU:n varat muodostuisivat tällä hetkellä EU:n maaseudun kehittämisrahaston varoista, jotka on osoitettu Suomelle Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Kansallinen osuus yhteisrahoitetusta tuesta myönnettäisiin maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Koko tuki myönnettäisiin edelleen kehittämisrahaston varoista ja EU:lta saatu osuus tuloutettaisiin kehittämisrahastoon kuten tähänkin asti. Jos tarkoitukseen käytettäisiin myös korkotukilainaa, korkotuki myönnettäisiin valtion talousarvion määrärahasta. Valtiontakaukset myönnettäisiin siten, että takaus maksettaisiin maatilatalouden kehittämisrahastosta.

Lainaan liittyvä tuki voisi olla valtionlainan koron alennusta, korkovapautta tai lyhennysvapautta taikka korkotukilainan korkotukea taikka valtionlainan vakuudettomuuteen tai valtiontakaukseen liittyvää tukea. Lainoille voisi edelleen myöntää maksuhelpotuksia tilapäisten maksuvaikeuksien vuoksi ja sen lisäksi voitaisiin pysyviin taloudellisiin vaikeuksiin joutuneelle myöntää vapaaehtoinen velkajärjestely, jossa järjesteltäisiin etenkin valtionlainoja mutta samalla selvitettäisiin velallisen taloudelliset toimintaedellytykset muutenkin.

Tuen saajaa koskevia ikärajoja esitetään muutettavaksi niin, että alaikäiselle ei enää olisi mahdollista myöntää tukea. Tuen saajan alaikäraja olisi 18 vuotta, kuitenkin alle 65 vuotta. Maanhankintaan liittyvää tukea voitaisiin kuitenkin myöntää enintään 60 vuotta täyttäneelle.

Tuki suunnattaisiin henkilöille, jotka saavat porotaloudesta ja muusta luontaiselinkeinosta pääasiallisen toimeentulonsa. Porotalouden perusteella tukea hakeneiden toimeentuloa tarkasteltaisiin pääasiallisesti poromäärän perusteella. Tarkoitus on, että vähimmäisporomäärä säilyisi pääosin ennallaan. Porotaloudesta katsottaisiin muodostuvan pääasiallinen toimeentulo, jos hakijalla on vähintään 80 eloporoa. Maastoajoneuvojen ja lisäporojen hankinnan tukeminen olisi kuitenkin mahdollista vähäisemmälläkin poromäärällä. Muusta luontaiselinkeinosta katsottaisiin pääasiallisen toimeentulo muodostuvan, jos hakijan kokonaistulo harjoitetuista luontaiselinkeinoista täyttää asetettavan vähimmäismäärän.

Huomattavat elinkeinon ulkopuoliset tulot estäisivät edelleen tuen myöntämisen.

Samoin tuen myöntämisen edellytyksenä olisi edelleen, että tuen saaja asuu tukialueella. Asuminen luontaiselinkeinoalueella olisi vaatimuksena silloin, kun kysymyksessä on muihin kuin porotalouteen liittyvä luontaiselinkeino tai tukiehdot eroavat luontaiselinkeinoalueella ja, kun kysymyksessä olisi porotalouden harjoittamisen tukeminen muussa tapauksessa, tukikelpoisuuden edellytyksenä olisi asuminen poronhoitoalueella.

Voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvaa edellytystä tilan hallinnasta lievennettäisiin siten, että elinkeinon harjoittamiseen liittyvissä tuissa tilan hallintaa ei enää edellytettäisi lukuun ottamatta nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustukea, jossa tilan hankinta kuitenkin olisi tukiedellytys. Lisäksi asuntorahoituksen tukemisessa edellytettäisiin edelleen tilan hallintaa. Käytännössä tukiehdon lievennyksen ei odoteta tuovan merkittäviä muutoksia tukikäytäntöön, sillä lainamuotoisissa tuissa edelleen vakuuksien saaminen voi olla hankalaa ilman tilaa.

Tuen myöntämisen edellytyksenä edelleen pääsääntönä olisi, ettei toimenpidettä saa aloittaa ennen kuin tuki on myönnetty. Tukihakemuksen jättämisen jälkeen olisi kuitenkin mahdollista aloittaa hanke, jossa kysymys on korvaavasta toimenpiteestä kuten viljelysten suoja-aitojen rakentamisesta porojen viljelyksille aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Aloitustukea olisi haettava kymmenen kuukauden kuluessa aloittamisesta lukien.

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoitustuet myönnetään samoista varoista kuin vastaavat maatalouteen myönnettävät aloitus- ja investointituet. Maatilatalouden kehittämisrahaston käyttökohteista maatalouden investointiavustukset muodostavat suurimman yksittäisin kohteen, johon varoja ohjataan. Sen jälkeen, kun maatilojen valtionlainoitus lopetettiin, kehittämisrahastolla ei enää käytännössä ole sijoitustoimintaa porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain valtionlainoja lukuun ottamatta. Rahaston omat varat tulevat näin ollen jatkuvasti vähenemään ja rahaston toiminta edellyttää varojen siirtoa valtion talousarvosta.

Maatalouden rakennetuista annettu laki sisältää tuettavien toimenpiteiden valintamenettelyn tilanteessa, jossa varat eivät riitä kaikkien tukikelpoisten hankkeiden tukemiseen. Vastaava menettely ehdotetaan otettavaksi käyttöön myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia myönnettäessä. Soveltamisessa porotalouteen on kuitenkin sellaisia ongelmia, joita ei esiinny maatilojen tukitoiminnassa. Erityisesti paliskuntainvestointeihin on vaikea luoda valintakriteereitä ottaen huomioon, että tarpeet tukeen vaihtelevat merkittävästi paliskunnan sijainnin ja koon sekä toimintatapojen johdosta. Sen sijaan varsinkin elinkeinoharjoittajien investointeihin valintamenettelyä voitaisiin soveltaa. Tämä olisi perustelua senkin johdosta, että paliskuntainvestoinneissa on kysymys kaikkia paliskunnan jäseniä hyödyttävistä tärkeistä infrastruktuuri-investoinneista, mutta elinkeinon harjoittajat hakevat tukea kukin omista lähtökohdistaan. Näin ollen olisi tarkoituksenmukaista, että varojen ollessa niukat nimenomaan yksityisten investointeihin käytettävät varat joustavat. Sen sijaan aloitustukiin olisi tarkoituksenmukaista noudattaa samanlaista menettelyä kuin maatilojen aloitustukiinkin.

Tuettavien toimenpiteiden valintaperusteina ehdotetaan käytettäväksi tekijöitä, jotka koskevat hakijoiden tila- -tai yrityskohtaisia ja taloudellisia edellytyksiä, tuettavan toimenpiteen vaikutusta hakijan maksuvalmiuteen sekä vaikutuksia poro- ja luontaiselinkeinotilan tuotanto-olosuhteisiin työympäristön, luonnonvarojen kestävän käytön tai eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Porotaloudessa ja muissa luontaiselinkeinoissa tarvittavien työmaa-asuntojen sijoittaminen Metsähallituksen hallinnassa olevalle maalle olisi edelleen mahdollista Metsähallituksen luvalla luontaiselinkeinoalueella samoin kuin kyseisen alueen käyttäminen vastaavalla tavalla kuin voimassa olevassa laissa.

Kiinteistön hankintaan myönnetyn tuetun lainan nojalla olisi edelleen mahdollista saada vapautus varainsiirtoverosta niissä tilanteissa, joissa EU:n valtiontukisäännöt mahdollistavat menettelyn.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi erillinen laki porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta. Laissa säädettäisiin edellytyksistä ja ehdoista, joilla maatilatalouden kehittämisrahaston varoista voitaisiin maksaa porotalouden harjoittajille korvausta vahingoista, jotka ovat johtuneet ennalta arvaamattomista, elinkeinosta riippumattomien tilanteiden aiheuttamista menetyksistä tai ylimääräisistä kustannuksista. Laki koskisi varsinkin hätäruokinnan kustannuksia, jotka johtuvat yllättävistä ja poikkeuksellisista sääoloista, kun porot eivät voi käyttää tavanomaisia ravintolähteitään. Lisäksi korvattavia tuhoja voisivat olla esimerkiksi erilaisten kasvustoa tuhoavien hyönteisten ja -tautien vaikutuksiltaan niitä vastaavista tapahtumista aiheutuvien haittojen aiheuttamien menetysten korvaaminen. Korvaus ei voisi kattaa kustannuksia kokonaan, vaan niihin liittyisi aina elinkeinonharjoittajan omavastuuosuus. Korvauksia voitaisiin myöntää ja maksaa vasta sen jälkeen, kun valtioneuvoston päätöksellä olisi todettu korvaukseen oikeuttavan onnettomuuden tai tuhon tapahtuneen. Menetys tai ylimääräiset kustannukset olisi kunkin hakijan osalta erikseen selvitettävä. Korvausta hätäruokintaan tai muun tuhon vuoksi olisi mahdollista hakea tuhon tapahduttua.

Korvausten siirtäminen erilliseen lakiin on perusteltua, koska myöntö- ja maksumenetelmät ovat erilaisia haettaessa tukea etukäteen suunnitelman perusteella ja korvattaessa poikkeuksellisista oloista aiheutuvia kustannuksia jälkikäteen. Vaikka korvattavia vahinkoja ehdotetaan laajennettavaksi, tarkoitus kuitenkin on, että lainsäädäntö on ainoastaan valmiina niitä poikkeusoloja varten. Laintasoinen sääntely etukäteen on tarpeen, koska tuhon jo tapahduttua tai uhatessa tapahtua korvausjärjestelmistä säätäminen hidastaa korvausjärjestelmän käynnistymistä. Tuhon vaikutukset ja taloudelliset seuraamukset voivat tällöin olla vakavampia kuin jos käytössä on valmis lainsäädäntö korvausjärjestelmää varten siten, että sen hyväksyttävyys EU:n lainsäädäntöön nähden on varmistettu.

Elinkeinon harjoittamisen riski kuuluu lähtökohtaisesti elinkeinolle itselleen. Valtiolle ei lähtökohtaisesti tule ottaa uusia lakisääteisiä vastuita ja korvausvelvoitteita. Myös alkutuotannossa vahinkojen korvaamisessa ollaankin siirtymässä vakuutuspohjaiseen korvausjärjestelmään ja esimerkiksi metsätaloudessa jo pitkään vakuutus on ollut pääasiallinen korvaustapa. Maataloudessa on jonkin verran satovahinkovakuutuksia etenkin erikoiskasvituotannossa. Muutenkin maatalouden vahinkojen korvaamisessa on tarkoitus jatkaa siirtymistä vakuutuksiin perustuviin korvauksiin.

Porojen laajojen tuhojen korvaamiseen ei kuitenkaan ole omassa kattavia vakuutuksia. Elinkeinonharjoittajien määrä on myös niin pieni, ettei elinkeinon oma kantokyky riitä turvaamaan koko elinkeinon jatkuvuutta, jos sitä kohtaa hyvin laaja tuho. Ottaen huomioon elinkeinon erityislaadun saamelaisten perinteisenä elinkeinona ja toisaalta sen suuren merkityksen matkailulle itse elinkeinoa kohdanneen tuhon vaikutukset voivat lisäksi heijastua laajemmalle kuin vain itse elinkeinon harjoittajiin.

Nämä seikat huomioon ottaen ehdotettua korvausjärjestelmää voidaan pitää perusteltuna. Tämä muodostaisi kuitenkin yksittäisen poikkeuksen eikä olisi laajennettavissa muihin tuotantosuuntiin tai elinkeinoihin.

Kummankin ehdotetun uuden lain toimeenpano ehdotetaan keskitettäväksi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.

Aikaisemman lain toimeenpanoon liittyvää luovutuslupakäytäntöä ehdotetaan jatkettavaksi siten, että porotilalain, porotalouslain ja luontaiselinkeinolain mukaisiin luovutuslupiin liittyvät asiat käsiteltäisiin Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa.

4 Esityksen vaikutukset
4.1 Taloudelliset vaikutukset
Vaikutukset julkiseen talouteen

Ehdotukseen sisältyvät tukitoimet on tarkoitus rahoittaa pääosin maatilatalouden kehittämisrahastosta. Korkotukilainojen korkotuki rahoitettaisiin kuitenkin valtion talousarvion määrärahasta. Esityksellä ei arvioida olevan juurikaan vaikutuksia tukimenojen määrään tai myöntövaltuuteen vuoden 2011 talousarviossa. Korkotukilainoja on tarkoitus myöntää vain siinä tapauksessa, että maatilatalouden kehittämisrahaston varat lainoitukseen osoittautuisivat riittämättömiksi, jolloin korkotukilainat myönnettäisiin samasta myöntövaltuudesta kuin maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiset korkotukilainat. Tällä ei kuitenkaan olisi vaikutusta myöntövaltuuden määrään. Korkotukilainojen merkitys voi kuitenkin seuraavina vuosina kasvaa, jos samalla mahdollisuudet käyttää valtiontakauksia lisääntyvät.

Voimassa olevan rahoituslain nojalla on porotalouden ja luontaiselinkeinojen mukaisiin investointiavustuksiin ja asuntorahoitukseen käytetty vuosittain maatilatalouden kehittämisrahaston varoja noin 1—1,2 miljoonaa euroa avustuksina, joista noin 0,7 miljoonaa euroa yksityisten elinkeinonharjoittajien avustuksiin. Valtionlainoihin on käytetty vuosittain keskimäärin 0,6 miljoonaa euroa. Valtionlainoja nuoren viljelijän aloitustukeen on käytetty keskimäärin 0,33 miljoonaa euroa vuodessa ja avustuksena talousarvion määrärahasta keskimäärin 0,34 miljoonaa euroa vuodessa.

Esityksessä ehdotettujen toimenpiteiden tukemisesta arvioidaan vuosittain lisäävän porotalouden ja luontaiselinkeinojen investointien tukemisesta aiheutuvia valtion avustusmenoja noin 120 000 euroa. Avustusten osalta merkittävimmän muutoksen aikaisempien vuosien määrärahatarpeeseen aiheuttaa paliskunnille aitojen kunnossapitotoimenpiteisiin ehdotettu avustus. Tätä varten on tarkoitus osoittaa erikseen 100 000 euroa maatilatalouden kehittämisrahastosta. Lisäksi muutosten tukiehdoissa arvioidaan jonkin verran lisäävän tukimenoja.

Aloittamistuen osalta arvioidaan määrärahatarpeen aikaisempien vuosien keskiarvoon verrattuna lisääntyvän avustusten osalta noin 150 000 euroa. Valtionlainojen määrän arvioidaan kasvavan noin 170 000 euroa. Kasvu johtuu lähinnä entistä suurempien porokarjojen tulemisesta tuettaviksi aloitustuella ja porotalouden harjoittajien ikääntymisestä, mikä edistää sukupolvenvaihdoksia. Myös kiinteistöjen arvon nousu on vaikuttanut, joskin tilanteeseen saattaa tulla talouden taantuman johdosta muutos.

Rahoituksen lisätarve porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetoimenpiteisiin ei edellyttäisi lisävaroja, vaan toteutettaisiin kehittämisrahaston nykyisten varojen ja menokehysten rajoissa.

Lisäksi joinakin vuosina korvattaisiin hätäruokinnasta ja muiden katastrofien korvaamisesta aiheutuvia kustannuksia. Hätäruokinnan kustannuksista aikaisempina vuosina aiheuttaneet menot ovat olleet vähäisiä verrattuna vuotuisen tuen kokonaismäärään. Muista tuhoista saattaa aiheutua merkittäviä menoja, mutta tällaisia tuhoja odotetaan aiheutuvan porotaloudelle hyvin harvoin. Vahingon tapahtuessa korvaukset maksettaisiin hallinnonalan käytössä olevin varoin niitä uudelleen kohdentamalla.

Vaikutuksen elinkeinonharjoittajien talouteen

Esitykseen sisältyvien tukien ja niiden ehtojen arvioidaan parantavan porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen harjoittajien mahdollisuuksia toimia elinkeinossa ja saada siitä toimeentulonsa, koska investointeja ja aloittamista tukemalla voidaan vähentää elinkeinotoiminnan tuotantokustannuksia. Yksityisten elinkeinoharjoittajien osalta avustuspainotteisilla tuilla arvioidaan olevan suurempi merkitys luontaiselinkeinoalueella, mikä käsittää kokonaisuudessaan myös saamelaisten kotiseutualueen, kuin eteläisellä poronhoitoalueella. Paliskuntien investoinneissa esitetyt muutokset tuettaviin kohteisiin ja tuen ehtoihin auttavat kohdentamaan käytettävissä olevat varat tarkoituksenmukaisella tavalla koko elinkeinon kokonaishyötyä ajatellen parhaalla tavalla. Tämä osaltaan parantaa myös yksityisten elinkeinonharjoittajien taloudellista tilannetta, koska porotalouden harjoittamisessa paliskunnan ylläpitämät perusrakenteet hyödyttävät myös yksityisiä poronomistajia. Vaikutukset eri kohteiden osalta kuitenkin vaihtelevat sen mukaan, missä paliskunta sijaitsee. Paliskuntien laidunkierto-, este-, ja työaidat kohdistuvat poronhoitoalueen keski- ja pohjoisosan paliskuntiin. Eteläiselle poronhoitoalueella painotus on osittain viljelysten suoja-aitojen rakentamisessa.

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Esityksessä ehdotetaan, että kaikki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevan lain mukaiset hakemukset ratkaistaisiin Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa. Nykyisin hakemuksia käsitellään myös Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa.

Muutos lisäisi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen työmäärää ja aiheuttaisi arviolta noin 0,5 henkilötyövuoden lisätarpeen. Vastaavasti työvoimaa vapautuisi jonkin verran Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa muihin tehtäviin.

Muutoksen avulla asioiden käsittely tehostuisi, koska suppean asiaryhmän asiantuntemusta ei tarvittaisi enää kolmessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa.

4.3 Ympäristövaikutukset

Esitys vastaa pääosin voimassa olevaa lainsäädäntöä eikä sillä arvioida olevan välittömiä uusia ympäristövaikutuksia. Voidaan kuitenkin katsoa, että parannukset, joita on tarkoitus tehdä laidunkierto- ja työaitojen tukiin, osaltaan edesauttavat porolaitumien kestävää ja suunnitelmallista käyttöä. Myös viljelysten suoja-aitojen tukiehtojen parannusten arvioidaan aikaansaavan myönteistä kehitystä. Sekä porotalouden harjoittajat että viljelijät katsovat, että suoja-aitoja rakentamalla porojen viljelyksille aiheuttamia haittoja saadaan vähennetyksi. Myös paliskunnille ehdotettu uusi tukimuoto, jolla on tarkoitus tukea varsinkin hirvien aiheuttamista vahingoista poroaidoille aiheutuvia kunnostustoimenpiteitä, myötävaikuttaisi aitojen kuntoon ja ympäristön tilaan.

Porojen hankinnan tukeminen tapahtuisi edelleen poronhoitolain mukaisin edellytyksin eikä poromäärä tuen johdosta voisi nousta paliskuntakohtaisia ja poronomistajakohtaisia enimmäismääriä suuremmaksi. Tuen avulla sen sijaan edistetään porokarjojen siirtymistä sellaisille henkilöille, joiden tarkoituksena on harjoittaa porotaloutta elinkeinonaan ja erityisesti osallistua poronhoitotöihin. Tämän voidaan odottaa tuovan myönteisiä vaikutuksia poroista ja poronhoidosta aiheutuvaan luonnonlaitumien käyttöön. On mahdollista, että maastoajoneuvojen tukiehtoihin tarkoitettujen muutosten ja muiden ehdotettujen toimenpiteiden johdosta ajoneuvojen käyttö jonkin verran lisääntyy. Tällä ei kuitenkaan arvioida olevan haitallista vaikutusta luonnon kestävään käyttöön.

Esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi asuinrakentamisen tukemista haja-asutusalueelle. Samalla kuitenkin olisi mahdollista tukea myös näiden asumusten tilakohtaisia vesi- ja viemäröintihankkeita. Haja-asutuksen tukemisella arvioidaan olevan enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia, koska samalla voidaan ylläpitää harvaanasuttujen alueiden asuntokantaa.

4.4 Yhteiskunnalliset vaikutukset

Selkeyttämällä eri tukijärjestelmiä voidaan paremmin ottaa huomioon myös luontaiselinkeinoihin liittyvien ja niiden yhteydessä harjoitettavien toimintojen tukeminen samoin kuin sellaisten hankkeiden tukeminen, joilla porotaloutta ja luontaiselinkeinoja edistetään. Tukemalla näitä toimenpiteitä EU:n osaksi rahoittamana voidaan tehokkaasti käyttää sekä EU:n että kansallisia varoja ja tukijärjestelmiä.

Perustuslain mukaan on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan muun muassa saamelaisilla alkuperäiskansana. Säännöksen perustelujen mukaan saamelaisten kulttuurimuotojen osalta tähän kuuluvat saamelaisten perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys. Esityksessä on saamelaisten asemaan kiinnitetty huomiota kautta koko esityksen ja otettu huomioon myös alueellinen painotus poronhoitoalueen eri osissa. Erityisesti on kiinnitetty huomiota muuhun alkutuotantoon kuin porotalouteen kuuluvien luontaiselinkeinojen säilyttämiseen rakennetukitoimien piirissä luontaiselinkeinoalueella, mihin saamelaisaluekin kuuluu. Tämä katsottu tarpeelliseksi, koska näiden elinkeinojen tukeminen muiden tukijärjestelmien kautta ei ole juurikaan mahdollista kalastusta lukuun ottamatta. Pääsääntöisesti kalastuksen tukeminen sisältyisi kuitenkin esitykseen yhteisön lainsäädännön rajoissa ja vain siltä osin, kuin sitä ei voida tukea muiden tukijärjestelmien perusteella. Tämä kuitenkin turvaisi tukijärjestelmän elinkeinolle riippumatta laajuudesta, jossa sitä harjoitetaan, edellyttäen että kuitenkin kysymys on elinkeinoksi katsottavasta toiminnasta.

Esityksessä on pyritty ottamaan tukijärjestelmään mukaan erilaisia tukivälineitä, joita voitaisiin kohdentaa kunkin alueen tarpeita vastaavasti. Irtaimistotuilla ja paimentamiseen perustuvien aitojen tukemisella edistetään erityisesti pohjoisen alueen poronhoitotapaan perustuvaa poronhoitoa. Nuorille porotalouden harjoittajille suunnatut tuet hyödyttävät erityisesti Kainuun ja muun eteläisen alueen porotaloutta. Suoja-aitojen rakentamisella on erityisesti merkitystä alueella, jolla harjoitetaan myös maataloutta eli alueen keski- ja eteläosassa. Varsinkin suoja-aitojen rakentamisella edistetään eri elinkeinonharjoittajien mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoaan samalla alueella.

Luomalla korvausjärjestelmä tuhojen varalle varaudutaan siihen, etteivät yllättävät tuhot vie kokonaan mahdollisuuksia jatkaa elinkeinon harjoittamista. Olennaista tällaisissa tilanteissa on nopea toiminta tuhojen seurannaisvaikutusten estämiseksi. Tällöin on tärkeää, että lainsäädännön puolesta valmius korvausten käyttöön ottamiseen on olemassa.

Saamelaisten asemaa tuensaajina korostaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle asetettava velvoite neuvotella tukivarojen kohdentamisesta vuosittain.

Ehdotetuissa tukimuodoissa ei ole sukupuoleen erikseen kohdistuvia tukia. Esitykseen sisältyvät ehdotetut tukijärjestelmät edistävät sukupuolten välistä tasa-arvoa siten, että tukiehtojen täyttymistä ei tarkastella ruokakunnittain vaan hakijakohtaisesti.

Investointitukijärjestelmään tehtävillä poromääriä koskevilla muutoksilla on tarkoitus helpottaa nuorten kynnystä ryhtyä porotalouden tai luontaiselinkeinon harjoittajaksi. Muutoksen arvioidaan mahdollistavan noin 40 nuoren aloittaminen elinkeinossa vuosittain, mikä lisäisi nuorten porotalouden harjoittajien määrää ja parantaisi elinkeinon ikärakennetta.

Toimeenpanon keskittämisellä Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle vahvistaa alueellista vaikuttamista maan pohjoisosassa. Se myös parantaisi tuen hakijoiden oikeusturvaa, kun osaaminen keskittyisi.

5 Asian valmistelu
5.1 Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Maa- ja metsätalousministeriö asetti 21 päivänä maaliskuuta 2008 työryhmän, jonka tehtävänä oli saatujen selvitysten perusteella ja niitä arvioituaan linjata, mitä tukikohteita porotaloudessa ja luontaiselinkeinoissa tukisi tukea vuosina 2010—2013, millaisia tukimuotoja kyseisissä tukikohteissa tulisi käyttää, millaisia rahoitus- ja tukitasoja olisi tarkoituksenmukaista käyttää, millaisille tuensaajille ja millä edellytyksillä tuki tulisi kohdentaa, millä alueella tukea tulisi myöntää, onko tuensaajia, -kohteita tai tasoja tarkoituksenmukaista eriyttää alueen sisällä ja jos on, millaisin perustein, miten tukijärjestelmän toimeenpano on tarkoituksenmukaista järjestää, mikä on tarkoituksenmukainen järjestely porotalouden ja luontaiselinkeinojen hanke-, yritys- ja tutkimusrahoitukselle ja onko arvetta jatkaa porotalouden ja luontaiselinkeinojen vapaaehtoista velkajärjestelyä. Työryhmän tuli työssään tarkastella useampaa eri vaihtoehtoa ja selvittää niiden kustannusvaikutukset.

Työryhmässä oli edustajat maa- ja metsätalousministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, Maaseutuvirastosta, Lapin työ- ja elinkeinokeskuksesta, Paliskuntain yhdistyksestä, Luontaiselinkeinoliitosta ja Saamelaiskäräjiltä. Puheenjohtaja oli Lapin työ- ja elinkeinokeskuksesta.

Työryhmä kuuli työnsä aikana eri organisaatioiden edustajia, muun muassa Saamelaiskäräjiä ja Suomen porosaamelaiset ry:tä. Työryhmä järjesti lisäksi poronhoitoalueen eri osissa erikseen kolme kuulemistilaisuutta, joihin oli vapaa pääsy alueen porotalouden ja luontaiselinkeinojen harjoittajilla ja muilla porotalouden ja luontaiselinkeinojen kanssa toimiville. Kuulemistilaisuuksiin osallistui kaikkiaan yli sata henkilöä.

Työryhmän ehdotus porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoitustukijärjestelmän uudistamiseksi sisältyy työryhmän muistioon mmm 2008:10. Työryhmä ehdotti tukitoimenpiteiltään pääosin voimassa olevan rahoituslain mukaisen rakennetukijärjestelmän jatkamista. Työryhmä esitti tukialueen säilyttämistä voimassa olevan lain mukaisena, mutta tuen saamisen edellytyksiä joiltakin osin muutettavaksi palvelemaan nykyisiä tarpeita. Tuki tulisi työryhmän mielestä edelleen ohjata porotaloudesta ja luontaiselinkeinoalueella muista luontaiselinkeinoista pääasiallisen toimeentulonsa saaville elinkeinonharjoittajille, jotka asuvat tukialueella. Porotaloudessa päätoimiseksi katsottaisiin edelleen 80 eloporon omistus. Muissa luontaiselinkeinoissa tarkasteltaisiin tuloja samoin kuin tähänkin asti. Ikärajat työryhmä esitti pidettäväksi pääosin ennallaan lukuun ottamatta enimmäisikärajan nostamista 63 vuodesta 65 vuoteen. Nuorille alle 40-vuotiaille elinkeinoharjoittajille työryhmä esitti mahdollisuutta saada investointitukea jo 50 eloporon perusteella eräisiin investointeihin. Aloitustukijärjestelmää työryhmä esitti jatkettavaksi pääosin voimassa olevin ehdoin. Samoin työryhmä esitti paliskuntien investointitukijärjestelmän jatkamista pääosin entisellään tukitasoja jonkin verran tarkistaen ja rajoittaen teurastamoinvestointien tukemisen vain peruskorjauksiin. Työryhmä piti myös asuntorahoituksen jatkamista tarpeellisena ja korosti luontaiselinkeinoalueelle perustettujen luontaiselinkeinotilojen kunnossapitoa mahdollisuudella myöntää nykyistä suurempi avustus asuinrakennusten peruskorjauksiin. Samoin velkajärjestelyjen jatkamista entisin ehdoin pidettiin perusteltuna ja erityisten etuuksien jatkamista, kuitenkin niin, että tukikohtia voitaisiin perustaa myös porotaloutta varten. Uutena toimenpiteenä työryhmä esitti otettavaksi lakiin paliskuntien aitojen korjaustuen. Työryhmä käsitteli myös saamelaiskäräjien esitystä erilliseksi paimennustueksi, mutta päätyi siihen, ettei sen ottamiselle esitykseen ole riittäviä perusteita. Sen sijaan työryhmä piti tärkeänä säilyttää porojen hätäruokinnan tuki ja laajentaa se muihinkin katastrofeihin kuin pelkästään sääolosuhteista aiheutuvaan hätäruokinnan tarpeeseen.

Esitys on valmistelu pääosin työryhmän muistion perusteella.

5.2 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Esityksestä on pyydetty lausunto oikeusministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Maaseutuvirastolta, Metsähallitukselta, Elintarviketurvallisuusvirastolta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta, Metsäntutkimuslaitokselta, Säteilyturvakeskukselta Kainuun työ- ja elinkeinokeskukselta, Lapin työ- ja elinkeinokeskukselta, Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskukselta, Maatalousyrittäjien eläkelaitokselta, Kuntaliitolta, Nordea Pankki Oyj:tä, Osuuspankkiliitolta, Paikallisosuuspankkiliitolta, Sampo Pankki Oyj:tä, Luontaiselinkeinonharjoittajien liitolta, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:ta, Paliskuntain yhdistykseltä, Saamelaiskäräjiltä, Suomen porosaamelaiset ry:ltä ja Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC:tä.

Näistä lausunnon ovat antaneet oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö, ympäristöministeriö, Maaseutuvirasto, Metsähallitus, Elintarviketurvallisuusvirastolta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Metsäntutkimuslaitos, Säteilyturvakeskus, Lapin työ- ja elinkeinokeskus, Maatalousyrittäjien eläkelaitos, Luontaiselinkeinonharjoittajien liitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Paliskuntain yhdistys, saamelaiskäräjät, Suomen porosaamelaiset ry ja Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC.

Lausunnoissa on pääosin pidetty esitystä perusteltuna ja esitettyjä muutoksia tarpeellisina. Lausunnoissa on korostunut toisaalta ymmärrys poroelinkeinon tukemisen merkityksestä ja toisaalta huoli varojen oikeasta ohjaamisesta. Valtiovarainministeriö on erityisesti edellyttänyt tukijärjestelmältä johdonmukaisuutta maatalouden tukijärjestelmän kanssa, asuntorahoitukseen yhtenäisiä tukiehtoja ja katsonut, ettei nykyistä kattavamman katastrofitukijärjestelmän luomiselle omana lainsäädäntönä yhdelle elinkeinolle ole esitetty perusteita. Oikeusministeriön lausunnossa on kiinnitetty huomiota erityisesti niihin edellytyksiin, joita perustuslaki asettaa, saamelaisten asemaan ja eräisiin säädösteknisiin seikkoihin. Saamelaiskäräjät ja Suomen porosaamelaiset ry on arvostellut esityksen lähtökohtaa tukea sellaista poronhoitoa, joka perustuu poronhoitolakiin ja katsonut, ettei esityksessä ole riittävästi otettu huomioon saamelaisten asemaa alkuperäiskansana ja saamelaisen poronhoidon erityispiirteitä. Saamelaiskäräjät on vaatinut paimennustuen ottamista mukaan tukijärjestelmiin. Metsähallitus on vastustanut yksityisten poronomistajien poronhoitoon tarvitsemien tukikohtien sijoittamista sen hallinnassa olevalla maalle, mitä myös saamelaiskäräjät on vastustanut.

Lausunnot on pyritty mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon. Erityisesti esitystä on tarkistettu perustuslain vaatimuksia koskevien huomioiden johdosta sekä täsmennetty saamelaisten asemaa koskevia kohtia samoin kuin muutoinkin lisätty esityksen perusteluja ja tehty täsmennyksiä. Erityistä huomiota on kiinnitetty tarpeeseen varautua yllättäviin elinkeinoa kohtaaviin katastrofeihin. Ehdotettuun rakennetukia koskevaan lakiin ei kuitenkaan ole otettu saamelaiskäräjien esittämää paimennustukea, koska se toimintatuen luonteisena ei sovellu elinkeinon kehittämistä koskevaan rakennetukilainsäädäntöön eikä sen soveltuvuudesta osaksi porotalouden tukijärjestelmiä muutenkaan ole olemassa riittäviä perusteita.

6 Riippuvuus muista esityksistä

Eduskunnalle on tarkoitus antaa hallituksen esitys laeiksi maatalouden rakennetuista annetun lain ja julkisista hankinnoista annetun lain 6 §:n muuttamisesta. Esitys koskisi julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) soveltamista maatalouden rakennetuista annetunlain mukaisiin hankintoihin. Lakia sovellettaisiin vain, jos kysymys on EU-kynnysarvot ylittävistä hankinnoista. Vastaavanlaisesta menettelystä tulisi tällöin säätää myös ehdotetussa laissa porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista.

7 Riippuvuus yhteisön lainsäädännöstä

Esitys sisältää muutoksia tukijärjestelmään, joka sisältää SEUT 107 artiklassa tarkoitettua valtiontukea. Ennen lain voimaantuloa muutokselle on saatava Euroopan komission hyväksyntä.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Lakiehdotusten perustelut
1.1 Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista
      

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Lain tavoitteet. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain tavoitteista. Lain ensisijainen tavoite olisi parantaa porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen rakennetta. Tällä tarkoitettaisiin sellaisten porotalous- ja luontaiselinkeinoyksiköiden muodostumista, joilla on edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan. Kannattavuuteen vaikuttaa osaltaan tuotantovälineiden laatu, määrä sekä hankinta- ja käyttömahdollisuudet kustannukset mukaan lukien. Vaikuttamalla näihin tekijöiden voidaan vaikuttaa myös elinkelpoisten yksiköiden muodostumiseen. Tavoitteena olisi myös edistää näitä elinkeinoja jo harjoittavien elinkeinotoimintaa sekä nuorten henkilöiden elinkeinotoiminnan aloittamista. Tällöin huomio kiinnitettäisiin erityisesti elinkeinotoiminnan edellytyksiin ja siihen, miten parhaiten luodaan toimeentulomahdollisuuksia porotaloutta ja luontaiselinkeinoja harjoittaville henkilöille. Näitä tavoitteita olisi toteutettava siten, että samalla myös edistetään uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Laki koskee sellaista aluetta, joka on luonnoltaan erityisen herkkä ja jossa toteutetuilla toimenpiteillä saattaa olla pitkäaikaiset vaikutukset alueen luontoon. Siksi toimenpiteitä toteutettaessa olisi tärkeää pyrkiä sellaiseen lopputulokseen, jossa etsitään tasapaino sekä elinkeinotoiminnan edistämisen että luonnon säilyttämisen ja suojelun välillä.

Toimenpiteitä toteutettaessa olisi lisäksi otettava huomioon poronhoito- ja luontaiselinkeinoalueen kehittäminen asuinalueena ja sekä sellaisena alueena, että se säilyy tulevaisuudessakin porotalouteen ja luontaiselinkeinoihin soveltuvana toimintaympäristönä. Nämä seikat koskisivat erityisesti rakentamista, mutta myös toimenpiteitä, jotka vaikuttavat olennaisesti maankäyttöön ja elinkeinotoimintaan.

Pykälän 2 momentin mukaan lain mukaisissa toimenpiteissä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota saamelaisten mahdollisuuksiin ylläpitää ja kehittää kulttuurimuotoonsa kuuluvia elinkeinoja saamelaisten kotiseutualueella. Kulttuuriin luettaisiin saamelaisten alkuperäiskansana harjoittamat elinkeinot. Näillä elinkeinoilla tarkoitettaisiin ensisijaisesti porotaloutta, mutta myös metsästystä ja kalastusta. Erityisesti Utsjoella kalastus on ollut tärkeä saamelaiselinkeino. Metsästys elinkeinona on sen sijaan riistan vähenemisen johdosta menettänyt aikaisempaa merkitystään. Porotalouden harjoittajien ja porojen alueellisen jakautumisen vuoksi tukitoimenpiteet kohdistuvat jo luonnostaan saamelaisten kotiseutualueella harjoitettavaan porotalouteen. Tukitoiminnassa olisi kuitenkin erityisesti otettava huomioon porotalouden säilymisen edellytykset toimeentulomahdollisuudet turvaavana elinkeinona alueella. Tällöin olisi otettava huomioon myös porotalouden monimuotoisuus ja porotalouden kehittymisen mahdollisuudet osana muun yhteiskunnan kehitystä.

2 §.Soveltamisala. Lakia sovellettaisiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakenteen ja toimintaedellytysten parantamiseksi ja kehittämiseksi myönnettävään tukeen. Siten tulotuet ja niiden luonteiset tuet jäisivät edelleen soveltamisalan ulkopuolelle. Tuki voitaisiin rahoittaa kokonaan EU:n varoista tai EU:n varoista ja vastaavista kansallisista varoista yhteisrahoitettuna tai kokonaan kansallisista varoista. EU:n varoista myönnettävä rahoitusosuus tulisi käytännössä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta eli EU:n maaseuturahastosta. Kansallinen rahoitus taas olisi peräisin pääasiassa maatilatalouden kehittämisrahastosta. Se voisi kuitenkin olla myös valtion talousarviosta myönnettyä rahoitusta. Siinä tapauksessa, että EU voisi rahoittaa laissa tarkoitettuja toimenpiteitä, lakia voitaisiin soveltaa myös tällaiseen tukeen.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että maatalouden rakenteen parantamiseen myönnettävistä tuista on voimassa, mitä maatalouden rakennetuista annetussa laissa säädetään. Ehdotettua lakia voitaisiin kuitenkin soveltaa, jos porotalous- tai luontaiselinkeinotilalla harjoitettavasta muusta alkutuotannosta kuin porotaloudesta saatava tulo alittaa vähimmäismäärän, joka on edellytyksenä tuen myöntämiseksi mainitun lain nojalla. Vähimmäismäärästä säädetään maatalouden investointituesta ja nuoren viljelijän aloitustuesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (299/2008). Vähimmäismäärä on aloitustukea myönnettäessä 10 000 euroa ja investointitukea myönnettäessä 17 000 euroa. Metsätaloudesta saatu tulo ei kuitenkaan estäisi ehdotetun lain soveltamista.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan lain soveltamisalan ulkopuolelle rajattavaksi tuen myöntäminen muuhun yritys- ja elinkeinotoimintaan kuin porotalouteen ja luontaiselinkeinoihin. Porotalous- ja muun maataloustuotteen ensiasteen jalostukseen ja markkinointiin sekä porotalous- tai luontaiselinkeinotilan toiminnan laajentamiseen porotalouden tai muun luontaiselinkeinon ulkopuolelle myönnettävistä tuista olisi voimassa, mitä maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetussa laissa säädetään. Ehdotettua lakia sovellettaisiin kuitenkin paliskuntien teurastamoihin liittyviin investointeihin. Lain soveltamisala olisi suppeampi kuin voimassa olevan rahoituslain, koska muun yritystoiminnan tukeminen ja hanketoiminnan tukeminen ei enää sisältyisi porotaloutta ja luontaiselinkeinoja koskevaan lainsäädäntöön. Näitä toimenpiteitä tuettaisiin kuitenkin edelleen, mutta se tapahtuisi maaseudun kehittämisestä annetun lain mukaisesti. Lisäksi tukea voitaisiin hyvin rajoitetusti myöntää tukea tilalla tapahtuvaan toimintaan, joka on tarpeen eläin- tai kasvituotteen valmistamiseksi ensimyyntiä varten.

Lakia ei sovellettaisi tukeen tai korvaukseen, joka myönnetään maataloutta harjoittavalle tuotantotoiminnasta luopumiseen. Porotaloudesta luopumista tuettaisiin edelleen maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain (612/2006) nojalla. Lakia ei sovellettaisi myöskään hankkeeseen tai toimenpiteeseen, jota on tuettu kolttalain nojalla.

Lisäksi lain soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin EU:n rakennerahastojen tai Euroopan kalatalousrahaston varoista rahoitettava tuki sekä sellainen EU:n yhteisen kalastuspolitiikan alaan kuuluva toimenpide, johon voidaan myöntää tukea muun kalatalouden tukea koskevan lainsäädännön nojalla.

3 §. Tukijärjestelmät. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lakiin sisältyvistä tukijärjestelmistä. Tukijärjestelmällä tässä yhteydessä tarkoitettaisiin toimenpidekokonaisuutta, joka muodostuisi toiminnan kohteesta ja tarkoituksesta sekä siinä käytettävistä tukivälineistä samoin kuin tuen edellytyksistä ja ehdoista. Käytettäviä tukijärjestelmiä olisivat elinkeinon harjoittajan investointituki, nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuki, elinkeinonharjoittajan asunnonrakentamistuki, paliskunnan investointituki, poroaitojen kunnossapitotuki, vapaaehtoinen velkajärjestely, tutkimusrahoitus sekä erityiset etuudet. Erityisillä etuuksilla tarkoitettaisiin mahdollisuutta Metsähallituksen luvalla käyttää korvauksetta sen hallinnassa olevaa aluetta rakennuspaikkana ja karjan pitämiseen liittyen laiduntaa karjaa sekä koota sille heinää, lehdeksiä, järviluhtaa ja -kortetta.samalla tavoin kuin rahoituslain nojalla.

Tukijärjestelmiin eivät enää kuuluisi yritystoimintaa koskevat tuet eikä hanketoiminnan tuki. Poroaitojen kunnossapitotuki olisi kokonaan uusi tukijärjestelmä. Sen sijaan muut ehdotetut tukijärjestelmät sisältyvät myös rahoituslakiin.

Lakiehdotukseen otettavia tukijärjestelmiä on rajoitettu varojen ja hallinnollisten voimavarojen käyttämiseksi mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Poroaitojen kunnossapitotuki puolestaan tehostaisi paliskuntien investointituen käyttöä, kun sen avulla voitaisiin keskittyä suuriin aitahankkeisiin ja kunnossapitotuella ylläpidettäisiin aitojen peruskuntoa.

4 §.Maantieteellinen soveltamisala. Soveltamisalueeksi ehdotetaan poronhoitolaissa tarkoitettua poronhoitoaluetta tuettaessa porotalouden harjoittamista.

Pykälän 2 momentissa soveltamisalue rajattaisiin muita luontaiselinkeinoja kuin porotaloutta tuettaessa Enontekiön, Inarin, Utsjoen ja Savukosken kunnissa sekä Muonion, Kittilän, Sodankylän ja Sallan kuntien niissä osissa, jotka ovat Kajangin, Tepaston, Pomovaaran, Peurasuvannon, Savukosken Seitajärven, Ruotsukaisen, Pulkkaviidan ja Ylirovanvaaran muodostaman rajaviivan pohjoispuolella olevaan alueeseen Jos taloryhmä sijaitsee rajaviivalla, sovellettaisiin lakia koko taloryhmään.

Alueellinen soveltamisalue vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.

5 §.Suhde Euroopan unionin lainsäädäntöön. Pykälässä säädettäisiin lain suhteesta EU:n lainsäädäntöön myönnettäessä sellaista tukea, jota EU kokonaan tai osaksi rahoittaa. Ehdotettua lakia sovellettaisiin myös näiden tukien myöntämiseen, maksamiseen, seurantaan, tarkastukseen ja takaisinperintään. Laki olisi kuitenkin toissijainen EU:n lainsäädäntöön nähden.

Tukea myönnettäessä sovellettaisiin pykälän 2 momentin mukaan myös, mitä valtiontuen myöntämisen edellytyksistä ja rajoituksista maatalousalalla ja muiden elinkeinojen alalla EU:n lainsäädännössä säädetään tai määrätään. Tällä tarkoitettaisiin ensinnäkin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107—109 artiklan säännöksiä ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 659/1999 sekä sen täytäntöönpanosta annettu komission asetusta (EY) N:o 794/2004 muutoksineen, mutta myös niin sanottuja ryhmäpoikkeusasetuksia, joilla tietyissä tilanteissa sallitaan tuen myöntäminen ilmoittamalla siitä etukäteen komissiolle, edellyttäen, että tukitoimet täyttävät ryhmäpoikkeusasetuksen mukaiset edellytykset. Tällaisia komission asetuksia ovat maatalousalan vähämerkityksistä tukea koskeva komission asetus (EY) N:o 1535/2007 ja maatalousalan ryhmäpoikkeusasetus eli komission asetus (EY) N:o 1857/2006. Lain soveltamisalaan kuuluvalla kalastusalalla on voimassa vähämerkityksistä tukea koskeva komission asetus (EY) N:o 875/2007. Käytännössä yhteisön lainsäädäntöön perustuva velvollisuus ilmoittaa suunnitellusta tuesta tarkoittaa velvollisuutta noudattaa myös yhteisön asianomaista toimenpidettä koskevia valtiontukisuuntaviivoja, koska komissio arvioi ilmoitetut tuet niihin sisältyvien periaatteiden mukaisesti.

Porotalouden kansallista tukea koskee liittymissopimukseen perustuva poikkeus, jonka mukaan Suomi ja Ruotsi voivat komission suostumuksella myöntää tukea porojen ja porotuotteiden (CN-koodit ex0208 ja ex0210) tuotantoon ja kaupan pitämiseen sikäli kuin niistä ei aiheudu perinteisten tuotantotasojen lisäystä. Mahdollisuus myöntää tukea sisältyy nykyisin maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) 182 artiklan 1 kohtaan. Koska kyseessä on markkinajärjestelyasetus, komissio voi rajoittaa mahdollisuutta kansallisen tuen myöntämiseen.

Valtiontukea koskevan Euroopan unionin lainsäädännön soveltamisesta ehdotetun lain mukaiseen tukijärjestelmään säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, samoin tukijärjestelmän käyttöönottamisesta ja kestosta EU:n kokonaan tai osaksi rahoittamia tai kokonaan kansallisista varoista rahoitettuja maatalouden rakennetukia koskevan EU:n lainsäädännön, muita elinkeinoja koskevan lainsäädännön sekä valtion talousarviossa tai maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa tukijärjestelmän rahoitusta varten osoitettujen varojen rajoissa. Käytännössä asetuksella ensisijaisesti täsmennettäisiin, mitä eri valtiontukea koskevia EU:n säädöksiä ja valtiontukisääntöjä on tarkoitus soveltaa eri tukijärjestelmiin, sekä säädettäisiin niistä johtuvista rajoituksista.

6 §.Määritelmät. Pykälässä säädettäisiin laissa käytettävistä käsitteistä. Pääosin käsitteet noudattaisivat voimassa olevassa rahoituslaissa käytettyjä käsitteitä. Niitä kuitenkin täsmennettäisiin eräiltä osin ja lisäksi määriteltäisiin eräitä uusia käsitteitä.

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa määriteltäisiin porotalous, jolla tarkoitettaisiin edelleen poronhoitolain mukaista poronhoitoa.

Momentin 2 kohdassa puolestaan luontaiselinkeinoilla tarkoitettaisiin poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä, muun luontaiselinkeinon ohella harjoitettavaa pienimuotoista maa- ja metsätaloutta sekä muuta luonnon jatkuvaan tuottokykyyn perustuvien luonnonvarojen hyödyntämistä kuten ammattimaista marjastusta ja sienestystä. Suurin osa näistä toiminnoista EU:n lainsäädännön näkökulmasta luetaan maataloudeksi, metsätalous tosin vain siltä osin kuin kysymys on kasvavan metsän hoidosta. Kalastusta ja kalanviljelyä koskee erillinen kalastuspolitiikka, vaikka kalat luetaankin maataloustuotteiksi. Luontaiselinkeinolla tässä yhteydessä kuitenkin tarkoitetaan toimintaa, jossa olennaista ei ole ihmisen vaikutus alkutuotteeseen kuten voimaperäisessä maataloudessa, vaan luonnon osuus tuotannossa. Voimassa olevan lain vastaavaan käsitteeseen verrattuna määritelmä eroaisi siinä, että luontaiselinkeinoksi ei enää katsottaisi luontaiselinkeinon ohella harjoitettavaa kalanviljelyä, käsityönä tai muutoin kotiteollisesti tapahtuvaa luontaiselinkeinosta saatujen tuotteiden kunnostamista ja jatkojalostusta, luontaiselinkeinoissa tarvittavien välineiden valmistusta ja kunnostamista, matkamuistojen valmistustaeikä luontaiselinkeinon harjoittamisen ohessa tapahtuvaa matkailijoiden majoittamista tai opastusta eikä muuta palvelutoimintaa. Nämä toiminnot luettaisiin 3 kohdassa määritellyiksi luontaiselinkeinoon liittyviksi elinkeinoiksi, joilla tarkoitettaisiin sellaista elinkeinotoimintaa, jota harjoitetaan luontaiselinkeinon ohessa ja joka koskee elinkeinoissa tarvittavien välineiden valmistusta ja kunnostamista, luontaiselinkeinoa hyödyntävää palvelutoimintaa taikka luontaiselinkeinosta saatujen tuotteiden jalostamista. Kalanviljelyn tukemiseen sovellettaisiin Euroopan kalatalousrahaston kansallisesta hallinnoinnista ja elinkeinokalataloudelle myönnettävistä tuista annettua lakia (1447/2006) ja muihin mainittuihin toimintoihin maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annettua lakia.

Momentin 4 kohdassa porotaloustilalla tarkoitettaisiin porotilalain tai porotalouslain nojalla perustettua porotalouden harjoittajan asuinpaikaksi tarkoitettua tilaa taikka muuta yhden tai useamman kiinteistön tai kiinteistön osan tai tuotantorakennuksen ja sen maapohjan muodostamaa, porotalouden harjoittamisessa käytettävää toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäistä poronhoitoalueella sijaitsevaa yksikköä, jota hallitaan yhtenä kokonaisuutena omistuksen tai vuokrauksen perusteella. Tällainen tila voisi muodostua myös siten, että sen rakentamista on rahoitettu edellä mainittujen lakien, porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain tai ehdotetun lain mukaisella tuella. Voimassa olevassa laissa porotaloustilaa ei ole määritelty. Sen sijaan sitä aikaisemmassa lainsäädännössä tuettava tila määriteltiin. Nyt ehdotettu määrittely noudattaisi maatalouden tukijärjestelmissä käytettyä toiminnalliseen ja taloudelliseen kokonaisuuteen perustuvaa tapaa määritellä tuen kohteena oleva kiinteistö.

Momentin 5 kohdassa porotalousyrityksellä tarkoitettaisiin elinkeinotoimintaa, jossa harjoitetaan yksinomaan porotaloutta taikka porotalouden ohella porotaloudesta saatujen tuotteiden jalostusta tai niihin liittyvää palvelutoimintaa. Käsitteenä yritys näin ollen liittyisi tuen saajan toimintaan eikä olisi varsinainen tuen saaja, kuten voimassa olevassa rahoituslaissa.

Momentin 6 kohdassa luontaiselinkeinotila määriteltäisiin pääosin samoin kuin porotaloustila 4 kohdassa, mutta toiminnallisuus voisi perustua muuhunkin luontaiselinkeinoon kuin porotalouteen ja lisäksi tilan olisi sijaittava 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla luontaiselinkeinoalueella.

Momentin 7 kohdassa luontaiselinkeinoyritys määriteltäisiin vastaavalla tavalla kuin porotalousyritys 5 kohdassa. Tällaisessa yrityksessä harjoitettaisiin kuitenkin yhtä tai useampaa luontaiselinkeinoa tai luontaiselinkeinon ohessa 3 kohdassa tarkoitettua toimintaa.

Momentin 8 kohdassa saamelaisten kotiseutualueella tarkoitettaisiin saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitettua aluetta.

Momentin 9 kohdassa rahoituksella tarkoitettaisiin avustuksena, lainana, muuna luottona tai pääomasijoituksena yritykselle annettua pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettua pääomaa. Tässä yhteydessä korkotuki ei olisi rahoitusta, vaan nimenomaan rahoitukseen liittyvää tukea.

Momentin 10 kohdassa julkisella rahoituksella tarkoitettaisiin EU:n, valtion tai muun julkisyhteisön varoista myönnettyä rahoitusta tai rahoitusta, josta on päättänyt julkinen taho.

Momentin 11 kohdassa yksityisellä rahoituksella tarkoitettaisiin muuta kuin 10 kohdassa tarkoitettua rahoitusta. Tähän kuuluisi myös tuen saajan korotukilainan pääoma.

Momentin 12 kohdassa tuella puolestaan tarkoitettaisiin nimenomaan ehdotetun lain nojalla EU:n varoista taikka valtion talousarvioon sisältyvistä tai maatilatalouden kehittämisrahaston varoista myönnettyä avustusta, korkotukea, valtionlainaan liittyvää tukea sekä tukea, joka sisältyy maatilatalouden kehittämisrahaston vastuulla myönnettyyn takaukseen, tai muuta etuutta, joka myönnetään ehdotetun lain nojalla.

Momentin 13 kohdassa muulla tuella tarkoitettaisiin muulla perusteella kuin ehdotetun lain nojalla myönnettävää EU:n, valtion tai muun julkisyhteisön tai julkisyhteisön käytettävissä olevista varoista myönnettyä avustusta, korkotukea tai korkoetuutta. Jos valtiontakausta ei myönnetä kaupallisen takauksen ehdoin, myös valtiontakaukseen sisältynyt laskennallinen tuki tai muu lainaan tai takaukseen sisältyvä tukiosuus olisi muuta tukea. Tukea kaiken kaikkiaan olisi mikä tahansa muu hakijan saama tai hakijalle kuuluva tai muun viranomaisen tai julkisyhteisön myöntämä tuki tai etuus, jonka hakija on saanut tai joka on kohdistunut hakijan porotalous- tai luontaiselinkeinoyritykseen kustannusten vähennyksenä, käyttöoikeutena tai muulla tavoin muodossa, joka ei ole yritystä varten myönnettyä rahoitusta. Tällöin tueksi ei kuitenkaan katsota verovähennyksiä, ellei vähennys kuulu SEUT 107 artiklan mukaiseen hyväksyttyyn tukijärjestelmään. Esimerkiksi varainsiirtoverolakiin perustuva verovapaus on tuki.

Momentin 14 kohdassa tuettavalla toimenpiteellä tarkoitettaisiin porotalouden tai muun luontaiselinkeinon aloittamista tai niiden yhteydessä harjoitettavaa toimintaa, johon tukea on haettu tai johon tuki on myönnetty, esimerkiksi investointia, velkojen järjestelemistä tai poroaidan korjaamista.

Momentin 15 kohdassa investoinnilla tarkoitettaisiin rakennuksen, rakenteen tai rakennelman rakentamista, laajentamista, peruskorjaamista tai hankkimista sekä muuta käyttöajaltaan pitkäaikaisen aineellisen ja aineettoman omaisuuden hankkimista. Määritelmä vastaisi investoinnin käsitettä maatalouden rakennetuista annetussa laissa siten, kuin se on määritelty mainitun lain 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa.

Momentin 16 kohdassa hyväksytyllä luotonantajalla tarkoitettaisiin maatalouden rakennetuista annetun lain 52 §:n 1 momentissa tarkoitettua luotonantajaksi hyväksyttyä luottolaitosta. Luotonantajaksi voidaan edellä mainitun lain 52 §:n 1 momentin mukaan hyväksyä luottolaitostoiminnasta annetun lain (121/2007) 8 §:ssä tarkoitettu luottolaitos, jolla on luotonantajalle mainitussa laissa säädettyjen tehtävien hoitamisessa tarvittavat hallinnolliset ja tekniset edellytykset. Luottolaitosta ei siten tarvitsisi enää erikseen hyväksyä toimimaan ehdotetun lain mukaisten lainojen myöntäjänä, jos se on hyväksytty myöntämään maatalouden rakennetuista annetun lain mukaisia lainoja.

Momentin 17 kohdassa keskusrahalaitoksella tarkoitettaisiin maatalouden rakennetuista annetun lain 52 §:n 2 momentissa tarkoitettua luottolaitosta tai muuta yhteisöä, jonka Maaseutuvirasto on hyväksynyt toimimaan keskusrahalaitoksena. Keskusrahalaitokseksi voidaan hyväksyä mainitun pykälän 1 momentissa tarkoitettu luotonantaja taikka luottolaitos tai muu vastaava yhteisö, jonka luotonantajat ovat valtuuttaneet puolestaan hoitamaan keskusrahalaitokselle mainitussa laissa säädettyjä tehtäviä. Näillä tahoilla tulee olla tehtävien hoitamiseksi tarvittavat hallinnolliset ja tekniset edellytykset. Keskusrahalaitoksena toimiminen myös ehdotetun lain mukaisissa tehtävissä edellyttää valtuutuksien täydentämistä tältä osin.

Pykälän 2 momentin mukaan porotaloustilan ja luontaiselinkeinotilan kiinteistön osalla tarkoitettaisiin sekä määräosaa että määräalaa. Tältä osin määrittely vastaa aikaisempaa lainsäädäntöä.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin ensinnäkin siitä, milloin maa- ja metsätaloutta pidetään pienimuotoisena ja milloin porotaloustilana tai luontaiselinkeinotilana voidaan pitää rakennuskelpoista kiinteistöä, sekä porotaloustilan ja luontaiselinkeinotilan enimmäiskoosta. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin myös luontaiselinkeinoon liittyvistä elinkeinoista. Tällä rajoitettaisiin niitä elinkeinoja, joiden voitaisiin katsoa kuuluvan porotalous- tai luontaiselinkeinoyritykseen. Tällä on merkitystä arvioitaessa tuensaajan tilan elinkelpoisuutta.

      

2 luku Tuen rahoitus

7 §.Tuen rahoitusta ja määrää koskevat edellytykset. Pykälässä säädettäisiin tuen rahoituksen rajoituksista ja rahoituksen määrästä. Rajoitteet vastaisivat pääosin maatalouden rakennetuista annetun lain 14 §:n mukaisia rajoitteita.

Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että valtion talousarviossa tai maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa on osoitettu tarkoitusta varten myöntämisvaltuus tai määräraha. Säännös ei estä ottamasta vastaan hakemuksia etukäteen, mutta päätöstä

myönnöstä ei voisi tehdä ilman, että sen rahoittamiseksi on osoitettavissa määräraha.

Tukea ei myöskään voitaisi myöntää siltä osin kuin julkisen tuen osuus tuettavan toimenpiteen hyväksyttävistä kustannuksista ylittää EU:n lainsäädännössä säädetyn julkisen tuen enimmäismäärän. Jos kysymys on ohjelmaan perustuvasta tuesta, tukeen sisältyvän julkisen rahoituksen määrä ei saisi ylittää ohjelmassa määritetyn julkisen rahoituksen enimmäismäärää. Ehdotetun lain mukaista tukea myönnettäessä otettaisiin vähentävänä huomioon samaan hankkeeseen myönnetty muu julkinen tuki, joka liittyy toimenpiteen rahoittamiseen.

Pykälän 4 momentin mukaan tuettavan toimenpiteen rahoitustavat olisi ilmoitettava. Tällöin erityisesti rahoituksen jakautuminen yksityiseen ja julkiseen rahoitukseen olisi selvitettävä. Rahamääräisen suorituksen lisäksi yksityisenä rahoituksena voitaisiin hyväksyä vastikkeetta tehty työ tai tuotantopanoksen luovutus. Käytännössä tämä tulee kysymykseen lähinnä rakentamiskohteissa. Tyypillisiä tukikohteita, joissa käytetään merkittävästä omia tuotantopanoksia ja työtä, ovat paliskuntien aitainvestoinnit.

Pykälän 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin vastikkeetta tehdyn työn tai tuotantopanoksen luovutuksen käyttämisestä yksityisenä rahoituksena. Asetuksella säädettäisiin niistä edellytyksistä, joilla vastikkeeton työ ja tuotantopanokset voidaan hyväksyä yksityiseksi rahoitukseksi. Samoin asetuksella säädettäisiin tällaisen työn ja tuotantopanosten arvosta ja siitä, miten se todennetaan.

8 §.Ohjelmaan sisältyvä tuki. Ohjelmaan sisältyvään tukeen sovellettaisiin, mitä maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien hallinnoinnista annetussa laissa (532/2006) säädetään. Tämä koskee erityisesti kuluvan ohjelmakauden Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa ja siitä EU:n osaksi rahoittamaa nuorelle myönnettävää tukea elinkeinon aloittamiseen. Laki on kuitenkin tarkoitus olla voimassa toistaiseksi, joten se voi tulla koskemaan myös kuluvan ohjelmakauden jälkeen laadittavia ohjelmia ja niistä rahoitettavia tukia. Säännös vastaa maatalouden rakennetuista annetun lain 8 §:ää.

      

3 luku Tuen saamisen yleiset edellytykset

9 §.Tukemisen tarkoituksenmukaisuus. Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että toimenpiteen tukeminen kokonaisuutena arvioiden on tarkoituksenmukaista. Kokonaisuusarvioinnissa olisi otettava huomioon paitsi toimenpiteen kustannukset, myös toimenpiteen pitkäaikaisvaikutukset, toimenpiteestä aiheutuvat muut kuin toteuttamiskustannukset sekä vaihtoehdot saman lopputuloksen saamiseksi muilla toimenpiteillä. Tukea myönnettäessä olisi erityisesti otettava huomioon toimenpiteen vaikutukset elinkeinon harjoittamisen jatkuvuuteen ja elinkeinonharjoittajien toimeentuloedellytysten parantamiseen.

Pykälän 2 momentin mukaan saamelaisten kotiseutualueella voitaisiin ottaa taloudellisten seikkojen lisäksi huomioon toimenpiteen merkitys saamelaisalueen poronhoitoon ja muiden luontaiselinkeinojen harjoittamiseen kokonaisuutena. Tämä olisi lisäarviointiperuste kokonaisarviointia suoritettaessa.

Pykälän 3 momentin mukaan tukea ei kuitenkaan myönnettäisi, elleivät lakiehdotuksessa tarkoitetut muut tuen myöntämisen edellytykset täyttyisi.

10 §.Tuen saaja. Pykälässä rajoitettaisiin tuen saajia sen mukaan, millaisesta tuesta on kysymys. Elinkeinon harjoittamiseen ja vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn liittyvää tukea sekä asunnonrakentamistukea voitaisiin myöntää luonnolliselle henkilölle. Tuen katsottaisiin kohdistuvan elinkeinonharjoittamiseen paitsi investointituessa, aloitustuessa ja velkajärjestelyssä myös asuntorahoituksessa, koska siinä edellytetään porotalous- tai luontaiselinkeinotilaa. Myös erityisen etuuden saajana voisi olla vain luonnollinen henkilö. Paliskunnalle voitaisiin myöntää investointitukea ja poroaitojen kunnossapitotukea. Tutkimusrahoitusta voitaisiin myöntää kaikille ja siinä tuensaajina voisi siten olla luonnollinen henkilö, yksityis- ja julkisoikeudellinen yhteisö sekä säätiö.

Tukea voitaisiin myöntää samaan toimenpiteeseen yhtä useammalle luonnolliselle henkilölle yhdessä, jos nämä kaikki täyttävät tuen myöntämisen edellytykset. Vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn liittyvää tukea voitaisiin kuitenkin myöntää, jos veloista pääosin vastuussa oleva täyttää tuen myöntämisen edellytykset. Tällä olisi merkitystä erityisesti toteutettaessa velkajärjestely asunnon säilyttämiseksi ja hakijana on esimerkiksi leski ja alaikäisiä lapsia kuolinpesän osakkaina.

Luonnollisen henkilön vähimmäisikä tukea haettaessa olisi 18 vuotta. Maan tai kiinteistön hankintaan taikka asuinrakennuksen rakentamiseen, laajentamiseen tai peruskorjaukseen ei kuitenkaan myönnettäisi tukea 60 vuotta täyttäneelle eikä muuta tukea 65 vuotta täyttäneelle henkilölle. Myös tällöin tarkasteltaisiin hakijan ikää hakemuksen tullessa vireille. Vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn liittyvää tukea voitaisiin sen sijaan myöntää kuitenkin ikärajoista riippumatta. Ikärajat vastaavat pääosin rahoituslain 5 §:n 3 momentin ja rahoitusasetuksen 5 §:n mukaisia ikärajoja. Koska valtioneuvoston asetuksella ei enää voisi poiketa laissa säädetyistä edellytyksistä, käytännössä ikäraja asuntojen korjaushankkeissa alenisi. Alaikäisille ei enää myönnettäisi tukea.

Paliskunnalle voitaisiin myöntää tukea vain, jos se täyttää poronhoitolaissa sille asetetut velvoitteet. Tällä tarkoitettaisiin pääasiassa paliskunnan pysymistä niille poronhoitolain nojalla vahvistetuissa suurimmissa sallituissa poroluvuissa. Tätä arvioitaisiin paliskunnan pitämien poroluetteloiden perusteella, jollei esimerkiksi aluehallintoviranomaisen suorittamassa valvonnassa muuta asiassa osoiteta.

11 §.Tuettavan toimenpiteen aloittaminen. Pykälän säädettäisiin rajoituksista, jotka koskevat toimenpiteen aloittamista. Pykälän 1 momentin pääsääntö vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 13 §:n 1 momenttia ja voimassa olevaa rahoituslakia. Porotalousden tai luontaiselinkeinon harjoittajan taikka paliskunnan investointitukea, asunnonrakentamistukea tai tutkimusrahoitusta ei myönnettäisi sellaiseen toimenpiteeseen, jonka toteuttaminen on aloitettu, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Silloinkin, kun erityisiä syitä on, rajoitteena toimenpiteen tukemiselle aloitettuun kohteeseen olisi EU:n lainsäädännön ja valtiontukisääntöjen rajoitukset. Jos tuen hyväksyttävyyden edellytyksenä on, että se täyttää EU:n lainsäädännön mukaiset valtion tukea koskevat vaatimukset ja kysymys on tuesta, jonka hyväksyttävyys arvioidaan vuosiksi 2007—2013 annettujen maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevien yhteisön suuntaviivojen (EUVL 2006 C 319) tai vastaavan komission asetuksen (EY) N:o 1857/2006 perusteella, toimenpiteen aloittaminen ennen tuen myöntämistä koskevan päätöksen antamista ei ole mahdollista. Nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustukea porotaloutta tai muuta luontaiselinkeinoa varten voidaan kuitenkin myöntää enintään 18 kuukauden kuluessa porotalouden taikka muun luontaiselinkeinon harjoittamisen aloittamisesta.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että paliskunnalle voitaisiin kuitenkin myöntää tukea sellaiseen toimenpiteeseen, jossa investoinnin toteuttamisen aloittaminen on ollut välttämätön muulle kuin porotalouden harjoittajalle aiheutuvan vahingon estämiseksi tai investoinnilla on korvattu paliskunnasta riippumattomasta syystä tuhoutunut tai rikkoutunut aita. Tarkoituksena on, että tältä osin tukijärjestelmän perusteena voitaisiin käyttää osaksi maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskeviin suuntaviivoihin sisältyvää korvaavia toimenpiteitä koskevaa poikkeusta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 porotaloutta koskevaa poikkeussäännöstä.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin siitä, milloin toimenpide katsotaan aloitetuksi, ja siitä, milloin 2 momentissa tarkoitettuun aloitettuun toimenpiteeseen voidaan erityisestä syystä myöntää tukea. Aloittamisen määrittelyssä noudatettaisiin voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvaa menettelyä. Toimenpide katsottaisiin pääsääntöisesti aloitetuksi, kun sen toteuttamista tai hankintaa koskeva sitova sopimus on tehty. Jos hakija toteuttaa rakentamista koskevan investoinnin omatoimisesti, aloittamisen määrittelyssä tarkasteltaisiin myös rakennustöiden aloittamista. Myös tutkimuksissa, joissa hankkeen toteuttaa hakija omin resurssein, tarkasteltaisiin tosiasiallisen työn aloittamista.

12 §.Luvat ja rakentamissuunnitelmat. Tuen myöntäminen edellyttäisi luvan esittämistä, jos tuen kohteena oleva toimenpide edellyttää luvan hankkimista viranomaiselta. Menettely sisältyy jo voimassa olevaan rahoituslain 4 a §:n 2 momenttiin ja sekä vastaavaan maatalouden rakennetuista annetun lain 13 §:n 2 momenttiin.

Jos tuettavaan toimenpiteeseen sisältyy rakentamisinvestointi, edellytettäisiin lisäksi esitettäväksi rakentamista koskeva suunnitelma, josta käy ilmi rakentamisinvestoinnin toimivuus, tarkoituksenmukaisuus ja ympäristöön sopivuus. Myös tämä edellytys sisältyy voimassa olevaan rahoituslain 14 a §:n 3 momenttiin ja vastaa maatalouden rakennetuista annetun lain 14 §:n 3 momenttia.

Pykälän 3 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin rakentamista koskevan suunnitelman sisällöstä. Voimassa olevaa menettelyä ei ole tarkoitus juurikaan muuttaa.

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi lisäksi valtuus maa ja metsätalousministeriön asetuksella säätää rakentamisinvestoinnin teknisistä, taloudellisista, toiminnallisista sekä turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvistä seikoista. Tarkoitus on, että annettavan asetuksen sisältö vastaa pääperiaatteiltaan maatalouden rakennetuista annetun lain nojalla annettuja rakentamisen yksityiskohtaisia säännöksiä. Pääpaino ohjaamisessa on tuotantoon liittyvässä toiminnallisuudessa ja kustannustehokkuudessa. Toisaalta niissä otettaisiin huomioon myös vaikutukset valtiontaloudelle rakentamishankkeita tuettaessa. Samalla ohjattaisiin asuntorahoituksella tuettavaa rakentamista. Ministeriön asetuksella säädettäisiin hyväksyttävistä rakentamisen yksikkökustannuksista eli asetuksella määritettäisiin rakennuksen eri rakenneosien hyväksyttävä kustannus riippuen rakennusmateriaalista, rakenteesta, sijainnista ja niihin verrattavista seikoista. Ministeriön asetuksella voitaisiin myös säätää tukikelpoisen suunnittelun tasosta, tukikelpoisista energiaratkaisuista ja ohjata tukikelpoisilla jätehuoltoratkaisuilla rakentamista ympäristön kannalta kestävään suuntaan.

13 §.Tuen vähimmäismäärä. Pykälässä rajoitettaisiin tuen myöntämistä hyvin vähäisiin hankkeisiin. Rakentamisinvestointiin ei myönnettäisi tukea, jos hakemuksen perusteella tuen määrä olisi enintään 1 000 euroa. Muissa toimenpiteissä vastaava määrä olisi 500 euroa. Rajoituksella estettäisiin tuen myöntäminen toimintatuen kaltaisiin tarkoituksiin. Vähimmäismäärät ovat alempia kuin maatalouden rakennetuista annetussa laissa, mutta toisaalta porotaloudessa ja luontaiselinkeinoissa elinkeinon liikevaihto on yleensä huomattavasti pienempi kuin maatiloilla ja investoinnit pienempiä.

14 §.Tuettavien toimenpiteiden valinta. Pykälässä säädettäisiin tuettavien kohteiden valintamenettelystä. Menettely sisältyy myös maatalouden rakennetuista annettuun lakiin. Vastaava menettely on tarkoituksenmukaista ottaa myös ehdotettuun lakiin, koska toimenpiteiden tukemiseen käytetään samalla talousarvion momentilla ja maatilatalouden kehittämisrahastossa olevia varoja. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuettavien toimenpiteiden valinnan pääperusteista. Tukea myönnettäisiin lakiehdotuksen 7 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa rajoissa ensisijaisesti sellaisiin toimenpiteisiin, jotka merkittävästi edistävät lakiehdotuksen 1 §:n mukaisia tavoitteita ja, jos tuki sisältyy ohjelmaan, ohjelmassa asetettuja tavoitteita.

Pykälän 2 momentissa valintaperusteita tarkennettaisiin. Jos hakemus koskee investointien tukemista, tuettavien toimenpiteiden valinnassa voitaisiin ottaa huomioon tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan taloudellisiin edellytyksiin vaikuttavat tekijät, toimenpiteen vaikutukset tuen kohteena olevan porotalous- tai luontaiselinkeinoyrityksen talouteen ja toimenpiteen vaikutukset tuen kohteena olevan porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan tuotanto-olosuhteisiin työympäristön, luonnonvarojen kestävän käytön tai eläinten hyvinvoinnin kannalta. Tarkasteltaessa vaikutuksia yritykseen voitaisiin ottaa huomioon myös samaan kokonaisuuteen kuuluva porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajan muu liiketoiminta. Tuen kohteena tulisi kuitenkin aina olla porotalous tai muu luontaiselinkeino.

Pykälän 3 momenttiin sisältyisi nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea koskeva poikkeus. Tällöin tuettavien toimenpiteiden valinnassa sovellettaisiin ainoastaan pykälän 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua perustetta eli tuen kohteena olevan yritystoiminnan taloudellisiin edellytyksiin vaikuttavia tekijöitä. Ne vaikuttaisivat valinnassa myös silloin, jos hakemus koskee asunnonrakentamistukea, minkä lisäksi otettaisiin huomioon tuen vaikutukset hakijan asuinoloihin.

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin tuettavien toimenpiteiden valinnassa käytettävistä perusteista.

      

4 luku Elinkeinon harjoittajaa koskevat edellytykset

15 §.Elinkeinon harjoittaminen. Tuen myöntämiseksi edellytettäisiin, että hakija harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan porotaloutta porotaloustilalla tai porotaloutta tai muuta luontaiselinkeinoa luontaiselinkeinotilalla tavalla, joka tuottaa pääasiallisen osan hänen toimeentulostaan. Jos porotaloutta harjoittavalla hakijalla kuitenkin on vähintään 80 eloporoa, katsottaisiin hänen saavan pääasiallisen osan toimeentulostaan porotaloudesta. Tämä vastaa voimassa olevan rahoituslain mukaisen päätoimisen porotalouden harjoittajan määrittelyä ja täyttää maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 14 §:n mukaisen eläinkohtaisen tuen myöntämisen edellytykset sellaisena kuin siitä säädetään poronhoitovuodelta 2010/2011 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Muun luontaiselinkeinoa harjoittavan henkilön olisi saatava yli puolet vuotuisista tuloistaan luontaiselinkeinoista, kuitenkin vähintään määrä, josta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Maaseutuvirasto tarkistaisi määräyksellään vähimmäismäärän vuosittain käyttäen Tilastokeskuksen säännöllisen ansion indeksiä. Maaseutuviraston olisi myös huolehdittava määräyksen asianmukaisesta tiedottamisesta. Rahoituslain nojalla on luontaiselinkeinoista saatujen vuotuisten tulojen vähimmäismääräksi säädetty 8 300 euroa. Tulojen vähimmäismääräedellytys koskee myös henkilöitä, joilla on vähemmän kuin 80 eloporoa. Lukuun ottamatta ansiotason kehitystä vähimmäismäärää ei ole tarkoitus muuttaa.

Osassa poronhoitoalueen paliskunnista poronomistajien ikääntymisen vuoksi on ollut vaikeaa saada riittävästi poronomistajia tekemään paliskunnan poronhoitotöitä. Osaksi tämä johtuu siitä, ettei nuorilla porotalouden harjoittajilla ole mahdollisuuksia kerralla hankkia niin paljon poroja, että 80 eloporon vaatimus täyttyisi. Vanhemmat poronomistajat eivät myöskään mielellään luovu poroistaan ja nuorten on vaikea hankkia lisää poroja. Nuorten aseman helpottamiseksi ja paliskuntien työvoiman saannin lisäämiseksi ehdotetaan 2 momentissa poikettavaksi 80 eloporon vähimmäisvaatimuksesta. Momentissa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin tilanteista, joissa alle 40-vuotiaalle henkilölle voitaisiin myöntää tukea poiketen porojen määrää ja tulo-osuutta koskevasta edellytyksestä. Tarkoitus on mahdollistaa tuen myöntäminen eräisiin investointeihin vähintään 50 eloporon omistajalle, jos hakija samalla sitoutuu tekemään paliskunnalle töitä määräajan. Myös määräajasta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Tällöin kahden täysiaikaisen työpäivän katsottaisiin vastaavan yhtä eloporoa. Työpäiviä edellytettäisiin niin paljon, että eloporojen ja työpäivien määrän avulla 80 eloporon vähimmäisvaatimuksen voitaisiin katsoa täyttyvän. Tällaisia investointeja olisivat maastoajoneuvojen hankinta ja sen mukaan kuin EU:n lainsäädäntö ja valtiontukisäännöt mahdollistavat, lisäporojen hankinta.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin myös siitä, milloin kansallista tukea voidaan myöntää ilman, että hakijalla on porotalous- tai luontaiselinkeinotilaa. Asetuksella on tarkoitus mahdollistaa lähinnä irtaimistohankintojen tukeminen ilman tilan hallintaa. Sen sijaan rakentamisinvestoinneissa samoin kuin vesihuolto-, tie- ja sähköistämisinvestoinneissa edelleen vaadittaisiin porotalous- luontaiselinkeinotilan omistusta tai pitkäaikaiseen vuokrasopimukseen perustuvaa hallintaa jo tuen luonteen vuoksi. Tämä muuttaisi jonkin verran voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvaa tukijärjestelmää, jossa pääosin edellytetään tilan hallintaa. Sallimalla irtaimiston tukeminen ilman tilan hallintaa voitaisiin nykyistä paremmin ottaa huomioon nuorten porotalouden ja muiden luontaiselinkeinon harjoittajien toimintaedellytykset sekä alueen pohjoisosassa harjoitettu poronhoitotapa.

16 §.Hakijan tulot. Pykälässä säädettäisiin hakijan tulojen vaikutuksesta tuen myöntämiseen. Hakijalta edellytettäisiin, että hän on saamansa tulot huomioon ottaen tuen tarpeessa. Vaikka pääasiallisesti tarkasteltaisiinkin hakijan tuloja, toimeentulon tarpeen arviointiin vaikuttaisivat myös hakijan puolison tulot silloin, kun tukea haetaan asunnon rakentamiseen, laajentamiseen tai peruskorjaukseen, riippumatta siitä, ovatko puolisot yhdessä hakijana vai ei. Hakijan puolisolla tarkoitettaisiin hakijan aviopuolisoa tai henkilöä, jonka kanssa hakija asuu samassa taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin enimmäistuloista ja tuloista, jotka tällöin otetaan huomioon. Hakijan muusta kuin porotaloudesta, muusta luontaiselinkeinosta tai luontaiselinkeinoon liittyvästä elinkeinosta saamat tulot eivät saisi olla valtioneuvoston asetuksella säädettävää määrää suuremmat. Enimmäistuloissa ei kuitenkaan otettaisi huomioon sosiaalisin perustein saatuja tuloja kuten asumistukea tai lapsilisiä. Maaseutuvirasto tarkistaisi määräyksellään tulot vuosittain yleistä ansiokehitystä vastaavasti. Voimassa olevassa tukijärjestelmässä vuonna 2010 enimmäistulo on tarkistettu 35 300 euroksi.

Asuntorakentamista tuettaessa tulorajoista säädettäisiin erikseen. Voimassa olevassa järjestelmässä asuntorahoituksessa kokonaistulon tuloraja on yhdellä henkilöllä 37 000 euroa ja puolisoilla 47 100 euroa. Tässä ei kuitenkaan oteta huomioon luontaiselinkeinoista saatuja tuloja eikä sosiaaliperusteisia tuloja. Annettavalla asetuksella enimmäistuloja on tarkoitus korottaa, mutta toisaalta niissä otettaisiin huomioon hakijan ja hänen puolisonsa kaikki tulot. Tulorajoja voitaisiin kuitenkin korottaa hakijan huollettavina olevien alaikäisten lasten määrän perusteella.

Asuntorahoituksen tukiehtoja on tarkoitus tässä yhteydessä yhtenäistää sekä ympäristöministeriön hallinnonalan asuntorahoituksen että maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisen asuntorahoituksen kanssa. Tulorajat on tarkoitus asettaa siten, että porotalous- ja luontaiselinkeinotilat säilyisivät nimenomaan näissä elinkeinoissa toimivien asuntoina. Huomattavat tulot yleensä ovat palkka- tai vastaavia tuloja ja osoittavat hakijan toimeentulon lähteeksi muun kuin tuettavaksi tarkoitetut elinkeinot.

17 §.Ammattitaito. Tuen saamiseksi vaadittaisin riittävää ammattitaitoa. Hakijalta edellytettäisiin nimenomaan sellaista ammattitaitoa, joka koskee tuen kohteena olevaa elinkeinoa. Ammattitaito vaadittaisiin jo tukea haettaessa. Ainoa poikkeus olisi sellainen nuori elinkeinon harjoittamisesta aloittava, jolla ei tukea haettaessa ole riittävää ammattitaito. Tällöin kuitenkin edellytettäisiin, että hän sitoutuu täyttämään hakijan ammattitaitoa koskevan edellytyksen 36 kuukauden kuluessa tuen myöntämisestä. Edellytys perustuu maaseuturahaston tukea koskevan neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 22 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, jonka mukaan nuoren tilanpidon aloittajan aloitustuen myöntämisen edellytyksenä on riittävä ammattitaito. Asetuksen soveltamista koskevan komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 13 artiklan 1 kohdan mukaan ammattitaitovaatimuksen täyttämiseksi voidaan asettaa edellä mainitun pituinen ajanjakso, jos nuori viljelijä tarvitsee mukautumisjakson, jonka kuluessa hän perustaa tilan tai uudistaa sen rakenteita, edellyttäen, että mainitun asetuksen 22 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetussa elinkeinosuunnitelmassa todetaan tällainen tarve. Ammattitaitovaatimus on henkilökohtainen ja koskee jokaista tuen saajaa.

Pykälän 2 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin riittävästä ammattitaidosta. Ammattitaitovaatimuksia ei ole tarkoitus muuttaa nykyisistä. Pääsääntö olisi edelleen luonnonvara-alan toisen asteen koulutus asianomaisessa luontaiselinkeinossa. Koulutus voitaisiin korvata vähintään kolmen vuoden työkokemuksella. Aloitustukea ei kuitenkaan myönnettäisi pelkän työkokemuksen perusteella, vaan lisäksi vaadittaisiin vähintään 20 opintoviikon tai vastaavasti 30 opintopisteen koulutus, josta puolet on oltava taloudellista koulutusta. Jos elinkeinon harjoittamisen aloittaa kaksi tai useampi luonnollinen henkilö yhdessä, ammattitaitoa koskevan edellytyksen katsottaisiin täyttyvän, jos kaikilla on vähintään kolmen vuoden työkokemus ja vähintään puolella yrittäjistä edellä tarkoitettu yritystoiminnan harjoittamisen kannalta tarkoituksenmukainen vähintään 20 opintoviikon tai 30 opintopisteen koulutus.

18 §.Asuminen. Pykälässä edellytettäisiin hakijalta asumista poronhoitoalueella tai, jos tukea haetaan muuhun luontaiselinkeinoon kuin porotalouteen, lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla luontaiselinkeinoalueella. Myös voimassa olevassa lainsäädännössä edellytetään, että tuen tarkoituksenmukaisuutta harkittaessa vaaditaan asumisesta tukialueella. Kyseessä on harkinnanvarainen tuki, jonka kohdistuminen tukialueeseen on olennaisen tärkeää. Hakijoilla ei ole oikeutta tukeen, joten ei voida katsoa, että kenenkään oikeus riippuisi asuinpaikasta. Ehdotettuun lakiin sisältyvä vaatimus asumisesta tukialueella osaltaan estää poronomistuksen siirtymisen henkilöille, joilla on vain heikko kytkentä itse poronhoitoon. Elinkeinon säilymisen kannalta on tärkeää, että alueella asuu mahdollisimman paljon sellaisia poronomistajia, jotka itse työhön osallistuen harjoittavat porotaloutta. Alueen elinvoimaisuuden osalta sama koskee myös muita luontaiselinkeinoja.

19 §.Porotalous- ja luontaiselinkeinotilan sijaintipaikka ja yhteisön kotipaikka. Pykälässä säädettäisiin, millä perusteella määritettäisiin porotalous- ja luontaiselinkeinotilan sijainti. Määrittely voi vaikuttaa siihen, pidetäänkö tilakokonaisuutta ylipäätään porotaloustilana tai, jos se sijaitsee luontaiselinkeinoalueen rajalla, onko kysymyksessä porotaloustila vai luontaiselinkeinotila. Pääsääntö olisi, että yhdestä tai useammasta tilasta tai tilan osasta muodostuvan porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan katsotaan sijaitsevan siinä kunnassa, jossa sen asuinrakennus sijaitsee. Jos rakennetulla porotalous- tai luontaiselinkeinotilalla ei ole asuinrakennusta, sijaintikuntana pidettäisiin kuntaa, jolla tilan muu rakennus tai, jos niitä on useita, pääosa niistä sijaitsee. Jollei kiinteistö ole rakennettu, sen katsotaan sijaitsevan siinä kunnassa, jossa pääosa kiinteistön alueesta sijaitsee.

Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin, että porotaloustilan on sijaittava poronhoitoalueella ja luontaiselinkeinotilan lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla alueella. Jos kysymys on ohjelmaan perustuvasta tuesta, porotalous- tai luontaiselinkeinotilan on sijaittava ohjelman soveltamisalueella. Tämä edellytys täyttyy kuluvalla ohjelmakaudella kaikissa tapauksissa, koska ainoa EU:n osaksi rahoittama tuki eli aloitustuki myönnetään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta, jonka alue kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Yhteisön ohjelmat kuitenkin saattavat muuttua, minkä lisäksi seuraavan kauden ohjelma-aluetta ei vielä tiedetä, koska se tulee perustumaan uuteen EU:n lainsäädäntöön. On myös mahdollista, että ehdotettuja rahoitusjärjestelmiä käytettäisiin kansallisissa ohjelmissa.

Yhteisömuotoiselta hakijalta edellytettäisiin lisäksi, että sen kotipaikan sijaitsee EU:n alueella. Tämä vaatimus koskisi vain tutkimusrahoitusta.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin siitä, missä porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan katsotaan sijaitsevan. Valtuus on tarpeen tilanteissa, joissa tilakokonaisuus sijaitsee tukeen vaikuttavalla tavalla kunnan sisällä eri paliskunnissa.

20 §.Porotalouden ja muun luontaiselinkeinon harjoittamiseen käytetyn tilan hallintaa koskevat edellytykset. Pykälässä edellytettäisiin, että hakija hallitsee tuen kohteena olevaa porotalous- tai luontaiselinkeinotilaa. Hallinta voisi perustua omistukseen tai vuokrasopimukseen. Jos tuen kohteena olevan tilan hallinta kuuluu yhteisesti kahdelle tai useammalle, muuta tukea kuin elinkeinonharjoittajan aloitustukea voitaisiin myöntää, jos nämä hakevat tukea yhdessä. Tällöin vähintään kolmasosan porotalous- tai luontaiselinkeinotilasta olisi oltava sellaisen porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajan hallinnassa, joka täyttää lakiehdotuksen 15—18 §:ssä tarkoitetut edellytykset. Tämä tarkoittaisi sitä, että yksi tukiehdot täyttävistä hakijoista hallitsee kolmasosaa tilasta. Säännös tiukentaisi jonkin verran rahoituslain nojalla annettuun voimassa olevaan valtioneuvoston asetukseen sisältyviä edellytyksiä, mutta vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 9 §:n 2 momentin mukaisia vaatimuksia. Kun samalla 15 §:n 2 momentin nojalla voitaisiin luopua tilavaatimuksesta lähinnä irtaimiston hankintaa tuettaessa, ehdotettu tilan hallintaa koskeva muutos selkeyttäisi kiinteistöä koskevan tuen myöntämistä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vuokraukselle ja muulle hallinnalle asetettavista vaatimuksista. Jos porotalous- tai luontaiselinkeinotilan osaa hallitaan vuokrasopimuksen tai kiinteistön hallinnan jakamista koskevan sopimuksen perusteella ja tätä osaa varten haetaan tukea rakentamisinvestointiin, edellytettäisiin, että sopimukseen perustuva oikeus on kirjattu. Vastaava edellytys koskisi sellaista tilan osaa, jolla on olennaista merkitystä tuen kohteena olevan yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta. Lisäksi vuokraoikeudelta vaadittaisiin, että se on siirrettävissä kolmannelle kiinteistön omistajaa kuulematta ja että sen voimassaolo jatkuu vähintään 10 vuotta. Vastaava edellytys sisältyy maatalouden rakennetuista annetun lain 9 §:n 3 momenttiin.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin hallinnan arvioinnista yhteisomistustilanteissa. Asetuksella lähinnä täsmennettäisiin, miten tilan kolmasosan hallinta arvioidaan, kun esimerkiksi tilakokonaisuuteen kuuluvien rekisteritilojen omistussuhteet ovat erilaiset.

21 §.Tuen kohteena olevaa elinkeinotoimintaa koskevat edellytykset. Tuen myöntämiseksi edellytettäisiin, että porotaloustilalla harjoitetulla poronhoidolla voidaan osoittaa olevan edellytykset jatkuvaan kannattavuuteen. Vastaava jatkuvan kannattavuuden edellytys koskisi myös luontaiselinkeinotilalla harjoitettua luontaiselinkeinoa. Jos hakemus koskee elinkeinonharjoittajan aloitustukea, kannattavuuden edellytyksiä arvioitaessa voitaisiin ottaa huomioon myös tuen kohteena olevalla tilalla harjoitettavaan luontaiselinkeinoon liittyvät elinkeinot. Maksuvalmiuden osoittaminen kuitenkin riittäisi, kun tukea voidaan myöntää elinkeinotoimintaan ilman tilaa tai haettaessa asuntorahoitusta. Edellytys ei olisi asiallisesti uusi, mutta sitä täsmennettäisiin. Elinkeinotoiminnan osalta säännös vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 10 §:n 1 momenttia lukuun ottamatta poronhoitoa, jota voidaan tukea ilman tilan hallintaa ja osoittamalla kannattavuuden sijaan maksuvalmius. Asuntorakentamisen osalta maksuvalmiusvaatimus säilyisi entisenä.

Jatkuvan kannattavuuden edellytyksiä arvioitaessa otettaisiin huomioon tuen kohteena olevan porotalous- tai luontaiselinkeinotilan tuotantoedellytyksiä koskevat seikat, hakijan taloudellinen asema, tuotteiden markkinointimahdollisuudet sekä elinkeinon harjoittajalle myönnettävän investointituen osalta tuettavan toimenpiteen arvioidut vaikutukset. Tilan tuotanto-olosuhteilla tarkoitetaan kokonaisuutta, joka porotaloudessa muodostuu pääosin porokarjasta mutta myös porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan tuotannollisista ominaisuuksista kuten rakennuksista, muista tuotantovälineistä ja tuotantoon käytettävästä maasta. Porotaloudessa tilalla saattaa olla tarpeen kasvattaa heinää porojen lisäruokintaa varten. Muuta luontaiselinkeinoa harjoitettaessa kyseessä voi olla niitty, laidun tai pelto, jota käytetään viljelyyn tai eläinten laiduntamiseen. Tuotanto-olosuhteiden, tuotteiden markkinointimahdollisuuksien sekä muiden yritystoimintaan vaikuttavien tekijöiden vaikutukset kannattavuuteen tulisi esittää laskelmien muodossa. Taloudellisen aseman osalta tarkasteltaisiin erityisesti hakijan maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta, missä voitaisiin ottaa huomioon myös koko porotalousyrityksen tai luontaiselinkeinoyrityksen toiminta. Investointituen osalta arvioinnissa otettaisiin myös huomioon tuettavan toimenpiteen vaikutukset esimerkiksi tuotantoedellytyksiin, vakavaraisuuteen ja markkinointimahdollisuuksiin. Arviointiperusteiden kannalta merkitykselliset tiedot olisi sisällytettävä lakiehdotuksen 22 §:ssä tarkoitettuun elinkeinosuunnitelmaan.

Pykälän 2 momentissa annettaisiin valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tarkemmin tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan edellytyksiä arvioitaessa käytettävistä perusteista.

22 §.Elinkeinosuunnitelma. Tuen myöntämiseksi edellytetään esitettäväksi elinkeinosuunnitelma, joka koskee tuen kohteena olevaa elinkeinoa. Suunnitelmaan olisi sisällytettävä myös luontaiselinkeinoon liittyvien elinkeinojen tiedot haettaessa tukea tilanpidon aloittamiseen. Elinkeinosuunnitelmaan olisi sisällyttävä lakiehdotuksen 15―21 §:n mukaisia edellytyksiä ja tuettavaa toimenpidettä koskevat tiedot. Lisäksi suunnitelmaan olisi sisällyttävä toimenpiteeseen nähden tarkoituksenmukaisessa laajuudessa porotalouden harjoittamista koskevat tavoitteet, keinot tavoitteiden saavuttamiseksi sekä arvio toiminnan kehityksestä.

Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinosuunnitelmassa olisi esitettävä lakiehdotuksen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun ammattitaidon hankkimista koskevan sitoumuksen täyttämiseksi suoritettavat toimenpiteet, jollei riittävää ammattitaitoa ole aloitustukea haettaessa.

Pykälän 3 momentin mukaan tarkemmat säännökset elinkeinosuunnitelman sisällöstä annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Valtuuden nojalla säädettäisiin tarkemmin ehdotetun lain 15, 17—21 ja 23 §:ssä tarkoitettuja edellytyksiä eli elinkeinotoiminnan lähtökohtia sekä 5 ja 6 luvussa tarkoitettua tuettavaa toimenpidettä koskevien tietojen esittämisestä. Erityisesti on tarpeen säätää elinkeinotoiminnan tavoitteita ja niiden saavuttamisessa tarpeellisia keinoja sekä tulevaa kehitystä koskevien laskelmien ja selvitysten esittämisestä. Elinkeinosuunnitelmassa olisi erityisesti esitettävä komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti tiedot suunnitelluista investoinneista, koulutuksesta sekä neuvontapalveluiden käyttämisestä. Säännös koskee nuoren viljelijän aloitustukea. Kansallisesti on kuitenkin tarkoitus säätää pääosin samansisältöisesti porotalous- ja luontaiselinkeinotilan investointituen edellytyksenä olevasta elinkeinosuunnitelmasta. Elinkeinotoiminnan suunnittelua koskeva osio voisi kuitenkin olla aloitustuen ja investointituen osalta erilainen. Suunnitelman laajuutta voitaisiin myös suhteuttaa toimenpiteen laatuun ja laajuuteen nähden. Maaseutuvirasto antaisi 48 §:n 2 momentin nojalla tarkempia määräyksiä tukihakemukseen liitettävän suunnitelman esitystavasta sekä käytettävistä lomakkeista.

23 §.Porotalouden ja muun luontaiselinkeinon tuotanto-olosuhteet. Tuen myöntämiseksi edellytettäisiin, että tuen kohteena olevaa porotaloutta tai muuta luontaiselinkeinoa harjoitettaessa noudatetaan sellaisia asianomaista tuotannonalaa koskevia pakollisia vaatimuksia, jotka perustuvat ympäristöä, hygieniaa ja eläinten hyvinvointia koskevaan EU:n ja kansalliseen lainsäädäntöön. Hakijalta voitaisiin edellyttää selvitystä vaatimusten noudattamisesta. Tämän osoittamiseksi voitaisiin edellyttää tarvittaessa tuen myöntäneen viranomaisen tai eläinlääkärin suorittamaa tarkastusta.

Pykälän 2 momentissa annettaisiin valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää vaatimusten noudattamista koskevasta selvityksestä. Siltä osin, kuin kysymys on luontaiselinkeinotilalla harjoitetusta sellaisesta maataloudesta, johon ei voida myöntää tukea maatalouden rakennetuesta annetun lain nojalla, luontaiselinkeinona harjoitettuun maatalouteen kuitenkin sovellettaisiin maatalouden rakennetusta annetun lain 12 §:n 2 momentin nojalla säädettyjä tuotanto-olosuhteita koskevia vaatimuksia. Koska porotaloutta tai muuta luontaiselinkeinoa harjoittaville ei yleensä makseta tilatukia tai ympäristötukia, vaatimusten noudattamista ei voitaisi osoittaa tilatuen maksamisella tai täydentävien ehtojen noudattamisella. Näiltäkin elinkeinoharjoittajilta edellytettäisiin kuitenkin tuen saamiseksi vastaavan tasoista ympäristöä, hygieniaa ja eläinten hyvinvointia koskevaan EU:n ja kansalliseen perustuvan lainsäädännön pakollisten vaatimusten noudattamista.

      

5 luku Porotalouden ja muun luontaiselinkeinon harjoittajan investointituki

24 §.Elinkeinon harjoittajan investointituen kohteet ja tuen edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin investointituen kohteista. Elinkeinonharjoittajalle voitaisiin myöntää tukea sekä porotaloudessa että muun luontaiselinkeinon harjoittamisessa tarpeelliseen investointiin. Edellytyksenä olisi, että investointi lisää elinkeinotoiminnassa tehokkuutta, parantaa laatua, turvaa toimintaedellytyksiä tai helpottaa elinkeinon sopeutumista uusiin olosuhteisiin tai vaatimuksiin. Investoinnit voivat koskea irtaimen tai kiinteän omaisuuden hankintaa, kuitenkin vain niissä rajoissa, joita EU:n lainsäädäntö ja valtiontukisäännöt sallivat.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tukikelpoisista kustannuksista. Niiden tulisi olla investoinnista aiheutuvia ja investointiin nähden tarpeellisia ja kohtuullisia. Hyväksyttävien kustannusten enimmäismäärä voitaisiin määrittää investoinnin kohteeseen sovellettavien maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettävien yksikkökustannusten avulla. Muussa tapauksessa voitaisiin edellyttää selvitystä kustannusten perustumisesta tavanomaiseen hintatasoon.

Pykälän 3 momentissa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin investointituella tuettavasta toiminnasta ja hyväksyttävistä kustannuksista. Tarkoitus on, että tukikelpoisina kohteina säilyisivät voimassa olevan rahoituslain 11 ja 12 §:n mukaiset investoinnit, joista tärkeimpiä ovat elinkeinon harjoittamisessa tarpeellisen rakennuksen rakentamisesta, laajentamisesta tai peruskorjaamisesta aiheutuvat kustannukset sekä maastoajoneuvojen ja muun elinkeinossa tarvittavan irtaimiston hankinta.

25 §.Investointituki. Pykälässä säädettäisiin tuen laskentatavasta ja tuen muodosta. Pykälän 1 momentin mukaan investointituki myönnettäisiin prosentuaalisena osuutena tuettavan toimenpiteen hyväksyttävistä kustannuksista. Tukea voitaisiin kohdentaa eri investointikohteisiin kohdealueen, elinkeinon, ja tuen kohderyhmän perusteella ottaen huomioon lakiehdotuksen 1 §:ssä säädetyt tavoitteet, porotaloudessa tai muussa luontoiselinkeinossa vallitseva markkinatilanne ja tuen rahoitukseen käytettävissä olevat varat. Samoin perustein eri kohteisiin olisi kohdennettavissa myös tuen muoto, taso ja enimmäismäärä. Toimenpidettä voitaisiin rahoittaa avustuksella, valtionlainalla tai korkotukilainalla. Tuki puolestaan voitaisiin myöntää avustuksena, valtionlainan lyhennyksiin, vakuudettomuuteen ja sen korkoon liittyvänä tukena, korkotukilainan korkotukena, valtiontakaukseen liittyvänä tukena taikka näiden yhdistelmänä.

Investointeihin voitaisiin myöntää sekä avustusta että lainamuotoista tukea sen mukaan kuin siitä varoja kohdennettaessa valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettäisiin. Avustuksen ja muun tuen ja lainan määrä laskettaisiin kuitenkin vain hyväksyttävistä enimmäiskustannuksista, joina käytettäisiin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettyjä yksikkökustannuksia silloin kun ne on asianomaiselle rakennuskohteelle vahvistettu. Rahoitus voisi kattaa hyväksyttävät kustannukset kokonaankin joissakin kohteissa. Sikäli kuin porojen hankintaa tuettaisiin, niihin myönnettäisiin pääsääntöisesti lainamuotoista tukea.

Nuoret alle 40-vuotiaat porotalouden harjoittajat on tarkoitus ottaa erityisesti huomioon siten, että heille voitaisiin myöntää tukea avustuksena kohteisiin, joissa tuen myöntämissä muille luontaiselinkeinonharjoittajille on tiukemmat edellytykset. Tällaisia kohteita olisivat sekä maastokulkuneuvojen että porojen hankinta. Tuen myöntämistä maastokulkuneuvojen hankintaan on kuitenkin tarkoitus helpottaa yleisestikin.

Poronhoitoalueen eteläosassa on koettu ongelmaksi tukikelpoisuuden edellytyksenä olevan 80 eloporon vähimmäismäärän saavuttaminen. Jotta nuoret porotalouden harjoittajat saavuttaisivat muita tukia koskevan 80 eloporon vähimmäisvaatimuksen, on tarkoituksenmukaista edistää tämän vähimmäismäärän saavuttamista. Toisaalta kuitenkin tuki on tarkoitus kohdentaa henkilöille, jotka itse työskentelevät poronhoitotöissä. Tämä on tärkeää myös paliskuntien toimintaedellytysten turvaamiseksi. Siksi investointitukea alle 40-vuotiaalle porotalouden harjoittajalle voitaisiin myöntää vain, jos nuori elinkeinonharjoittaja samalla sitoutuu työskentelemään porotaloudessa paliskunnan hyväksi niin, että sen voidaan katsoa vastaavan vähimmäisporomäärästä puuttuvien porojen määrää. Tarkoitus on edellyttää porojen määrän korvaaminen työpäivillä, jotka tehdään paliskunnan hyväksi. Vähintään 80 eloporon määrä olisi kuitenkin saavutettava viimeistään viiden vuoden kuluessa tuen myöntämisestä. Tuen saajan olisi toimitettava määräajan päätyttyä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle selvitys eloporojensa määrästä.

Pykälän 2 momentissa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin investointituen tasosta ja enimmäismäärästä, tuen muodosta sekä siitä, milloin valtionlaina voidaan myöntää kokonaan tai osaksi ilman vakuutta EY:n lainsäädännön ja valtiontukisääntöjen rajoissa. Siltä osin, kun vapautus vakuuden hankinnasta myönnettäisiin, laina voisi olla kokonaan ilman vakuutta. Se ei kuitenkaan estäisi luottolaitosta edellyttämästä vakuutta, jota se ei kuitenkaan lainaa myönnettäessä pidä täysin turvaavana.

      

6 luku Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuki

26 §. Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuen edellytykset. Porotalouden harjoittajalle myönnettävän aloitustuen edellytyksenä olisi, että nuori elinkeinonharjoittaja saa hallintaansa porotaloustilan ja ensimmäistä kertaa ryhtyy poronhoidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi. Tämä vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain mukaista tilanpidon aloitustukea. Kumpikin tuki perustuisi maaseuturahastoa koskevan neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 22 artiklaan, jonka mukaan nuoren viljelijän aloitustukea voidaan myöntää henkilöille, jotka ovat alle 40-vuotiaita ja ryhtyvät ensimmäistä kertaa tilanpidosta vastaaviksi maatalousyrittäjiksi. Tukea voitaisiin myöntää myös muun luontaiselinkeinon harjoittajalle, joka saa hallintaansa muun luontaiselinkeinon harjoittamiseen soveltuvan tilan ja ryhtyy ensimmäistä kertaa porotalouden yhteydessä muun luontaiselinkeinon harjoittajaksi. Yksinomaan muiden luontaiselinkeinojen kuin porotalouden perusteella tukea ehdotetun lain perusteella ei voisi saada.

Voimassa olevassa aloitustukijärjestelmässä aloitustuen saamisen edellytyksenä tilan hankinnan lisäksi on porokarjan määrän lisääntyminen vähintään puolella, kuitenkin vähintään 80 eloporoon. Tämä on joissakin tilanteissa koettu ongelmalliseksi poronhoitoalueen pohjoisosassa. Toisaalta alueen eteläosissa 80 eloporomäärän saavuttamisessakin on usein vaikeuksia. Koska eläinkohtaisen tuen saamisen vähimmäismäärä ruokakuntaa kohden on kuitenkin 80 eloporoa, ei ole tarkoituksenmukaista luopua tästä vähimmäisporomäärästä. Sen vuoksi aloitustuen saamiseksi on tarkoitus edelleen vaatia tilan hankinnan lisäksi vähintään 80 eloporon määrää. Porojen hankinnan tai saamisen ajankohta vaihtelee kuitenkin suuresti ja monesti varsinkin poronhoitoalueen pohjoisosissa vanhemmat siirtävät poroja jo alaikäisille lapsilleen niin, että näillä on vähimmäisporoporomäärä ennen kuin he tulevat täysi-ikäisiksi. Elinkeinon harjoittamisen aloittamisajankohta on siksi tarkoitus edelleen määrittää tilan hankinnan ajankohdan perusteella. Tämä on perusteltua senkin johdosta, että kyseessä on EU:n osaksi rahoittama tuki, joka edellä mainitun neuvoston asetuksen mukaan on tarkoitettu nimenomaan tilanpidon aloittamiseen. Jotta samalla tapahtuisi kuitenkin muutosta myös elinkeinon harjoittamisen laajuudessa, edellytettäisiin edelleen, että poromäärä lisääntyisi vähintään puolella.

Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin, että aloitustuen hakija on hakemuksen vireille tullessa alle 40-vuotias. Vaatimus johtuu edellä mainitun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 soveltamista koskevan komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 13 artiklan 1 kohdasta.

Pykälän 3 momenttiin sisältyisi valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tuettavasta toiminnasta. Asetuksella ei ole tarkoitus poiketa juurikaan niistä tilan hankintaa ja porojen määrää sekä elinkeinon aloittamista koskevista vastaavista voimassa olevista säännöksistä, jotka sisältyvät rahoituslain nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen 175/2000.

27 §Aloitustuen määrä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuen muodosta ja määräytymistavasta. Tuki voisi olla kiinteä tasamääräinen tuki tai prosentuaalinen osuus tuettavan toimenpiteen hyväksyttävistä kustannuksista taikka näiden yhdistelmänä. Tuen muoto, taso ja enimmäismäärä voitaisiin määrittää kohdealueen, tuotannonalan tai tuen kohderyhmän perusteella ottaen huomioon 1 §:ssä säädetyt tavoitteet, porotaloudessa ja muissa luontaiselinkeinoissa tuotannonalalla vallitseva markkinatilanne tuen rahoitukseen käytettävissä olevat varat. Tuki voitaisiin myöntää avustuksena, valtionlainaan liittyvänä tukena tai korkotukilainan korkotukena, valtiontakauksena taikka näiden yhdistelmänä. EY:n osaksi rahoittamana tuki voitaisiin myöntää vain avustuksena. Muita tukimuotoja voitaisiin käyttää vain kansallisesti rahoitettuina.

Pykälän 2 momenttiin sisältyisi valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tarkemmin tuen muodosta ja enimmäismäärästä EU:n lainsäädännön asettamissa rajoissa. Aloitustuen tasosta ja hyväksyttävistä kustannuksista voitaisiin säätää valtioneuvoston asetuksella edellä tarkoitetuissa rajoissa.

Maaseudun kehittämistä koskevan neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 liitteen mukaan yhteisön osaksi rahoittamana aloitustukena voidaan myöntää avustuksena enintään 40 000 euroa ja korkotukena enintään 40 000 euroa, yhteensä kuitenkin enintään 70 000 euroa.

Voimassa olevassa rahoituslain mukaisessa tukijärjestelmässä aloitustuen enimmäismäärä avustuksena on 25 000 euroa ja korkotukena samoin enintään 25 000 euroa. Aloitustuen enimmäismääriä ei ole tarkoitus muuttaa.

      

7 luku Elinkeinonharjoittajan asunnonrakentamistuki

28 §.Asunnonrakentamistuen edellytykset. Pykälän 1 momentin mukaan asunnonrakentamistukea voitaisiin myöntää porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajalle sellaiseen investointiin, jonka tarkoituksena on porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan asunto-olojen parantaminen. Tukea ei kuitenkaan myönnettäisi, jos tarkoitukseen voidaan myöntää muuta tukea julkisista varoista. Lakiehdotuksen mukainen rahoitus ja siihen liittyvä tuki olisi toisin sanoen toissijaista tuettua rahoitusta. Jos tarkoitukseen olisi saatavissa esimerkiksi ympäristöministeriön hallinnonalan korkotukilainaa, asunnonrakenmistukea ei myönnetä. Samoin olisi laita, jos maatalous on niin laajaa, että tarkoitukseen olisi mahdollista saada asuntorahoitusta maaseutuelinkeinojen rahoituslain nojalla. Olennaista rahoituksessa olisi edelleen, että kyseessä on selvästi porotalous- tai luontaiselinkeinotila. Painopiste asuntorahoituksessa on tarkoitus asettaa olemassa olevan asuntokannan peruskorjaamiseen.

Pykälän 2 momentin mukaan asunnonrakentamistuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että tuen kohteena olevaa asuntoa käytetään hakijan, tämän perheenjäsenten tai tilan sukupolvenvaihdoksen yhteydessä elinkeinonharjoittamisesta luopuvan vakinaisena asuntona. Porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajan ja hänen perheensä oma asumistarve on ensisijainen peruste tuen myöntämiselle. Perheenjäsenellä tarkoitettaisiin hakijan puolisoa sekä heidän alaikäisiä lapsiaan taikka hakijan tai toisen puolison alaikäisiä lapsia. Perheenjäsenen edellytetään asuvan samassa taloudessa. Myös niin sanotun syytinkiasunnon rakentamisen rahoitus sukupolvenvaihdokseen liittyen olisi lisäksi mahdollista. Asunnon tulisi olla kooltaan ja varustelultaan tarkoituksenmukaisessa suhteessa edellä tarkoitettuun käyttötarkoitukseen sekä sijaita elinkeinon harjoittamisen kannalta tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi tuen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa voitaisiin ottaa huomioon asuinrakennuksen vaatimat tie-, sähköistys- ja vesihuoltojärjestelyt.

Pykälän 3 momentissa annettaisiin valtuus

valtioneuvoston asetuksella säätää tarkemmin tuen myöntämisen edellytyksistä, tuen kohteena olevan asunnon koosta ja käyttötarkoituksesta sekä hyväksyttävistä kustannuksista. Tarkoitus on, että asuntorakentamisen tukemisessa noudatettaisiin samoja periaatteita kuin rahoituslain 13 §:n mukaisessa asuntorahoitusjärjestelmässä. Maatilan asunto-olojen parantamisen tukemisesta annetulla valtioneuvoston asetuksella (302/2009) asunnon tukikelpoiseksi asuinalaksi on säädetty enintään 120 neliömetriä. Asuinala on kuitenkin enintään 180, jos hakijaruokakunnan henkilöluku on enemmän kuin kuusi henkilöä tai jos tuen kohteena on asunrakennuksen peruskorjaus. Tukikelpoinen asuinala vastaisi ympäristöministeriön hallinnonalan tukijärjestelmän tuettavia asuinaloja, mutta muutoin tarkoitus ei ole asetuksella olennaisesti muuttaa tukikelpoisen asuinrakennuksen määrittelyä voimassa olevista säännöksistä.

29 §.Taloudellinen tarkoituksenmukaisuus Pykälän 1 momentissa asunnonrakentamistuen myöntämisen edellytykseksi asetettaisiin tukemisen tarkoituksenmukaisuus ottaen huomioon hakijan taloudelliset olosuhteet. Tällöin tarkasteltaisiin hakijan ja hänen puolisonsa 16 §:ssä tarkoitettuja kokonaistuloja sekä rakennushankkeen laajuutta ja kustannuksia hakijan asunnontarpeen suhteen. Kokonaistuloilla tarkoitetaan hakijan ja hänen puolisonsa kaikkia tuloja, joiden enimmäismäärästä säädetään 16 §:n 3 momentin nojalla.

30 §.Asunnonrakentamistuen määrä. Pykälän I momentissa säädettäisiin tukimuodoista ja tuen määräytymisperusteista. Asunnonrakentamistuki myönnettäisiin valtionlainaan liittyvänä tukena taikka korkotukena ja valtiontakauksena. Erityisestä syystä tuki voitaisiin myöntää avustuksena. Tällainen syy voisi olla rakennuskohteen sijainti luontaiselinkeinoalueella. Tukea voitaisiin myöntää asuntorakentamisesta ja siihen liittyvistä sähköistys- ja vesihuoltotoimenpiteistä aiheutuviin tarpeellisiin ja kohtuullisiin kustannuksiin. Tuki myönnettäisiin prosentuaalisena osuutena tuettavan toimenpiteen hyväksyttävistä kustannuksista. Hyväksyttävien kustannusten enimmäismäärä voitaisiin määritellä yksikkökustannusten avulla. Niistä säädettäisiin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Toimenpiteistä, joihin ei ole yksikkökustannuksia, voitaisiin edellyttää selvitystä kustannusten perustumisesta tavanomaiseen hintatasoon.

Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin hyväksyttävistä kustannuksista sekä tukitasosta, tuen määrästä ja sen muodosta. Voimassa olevassa asuntorahoitusjärjestelmässä tuen perusteena ovat yksikkökustannukset tai, jos hyväksytty kustannusarvio on alempi, kustannusarvio. Ainoastaan luontaiselinkeinoalueella asuntorakentamisessa on käytetty tukimuotona avustusta siten, että enimmäisavustus on ollut 10 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Muualla poronhoitoalueella on ollut mahdollista saada vain valtionlainaa enintään 80 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista ja siihen liittyvää tukea. Tarkoitus on jatkaa samoin tukimuodoin ja tukitasoin. Avustuksen enimmäismäärä luontaiselinkeinoalueella peruskorjausta tuettaessa on kuitenkin tarkoitus nostaa 20 prosenttiin. Lisäksi olisi mahdollista tarvittaessa käyttää korkotukilainoja ja niihin liittyvää valtiontakausta.

      

8 luku Paliskunnan tuet

31 §.Paliskunnan investointituki. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin paliskunnalle myönnettävän investointituen edellytyksistä. Paliskuntien investointituet lukuun ottamatta uuden poroteurastamon rakentamisen tukemista säilyisivät pääosin ennallaan. Myöskään olemassa olevan poroteurastamon laajentamista ei enää tuettaisi porotalouden rakennetukilainsäädännön nojalla. Tukeminen olisi kuitenkin mahdollista edelleen, mutta maaseudun tukemisesta annetun lain nojalla.

Tuettavien investointien tulisi olla tarpeellisia niiden poronhoitoon liittyvien tehtävien suorittamiseksi, jotka poronhoitolaissa säädetään paliskunnan velvollisuudeksi tai jotka muuten ovat paliskunnan poronhoidossa tarpeellisia. Poronhoitolain mukaan paliskunnan on huolehdittava muun muassa siitä, että paliskunnan osakkaiden porot hoidetaan paliskunnan alueella ja että paliskunnan osakkaiden harjoittamaan poronhoitoon kuuluvat työt tulevat tehdyiksi. Paliskunnan on myös estettävä paliskunnan osakkaiden poroja tekemästä vahinkoa ja menemästä toisten paliskuntien alueelle samoin kuin suoritettava muutkin sille poronhoitolaissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä annetut tehtävät.

Pykälän 2 momentin mukaan investointitukea voitaisiin myöntää ensinnäkin poronhoidossa tarpeellisen aidan rakentamiseen ja peruskorjaamiseen. Tällaisia aitoja olisivat edelleen voimassa olevan rahoituslain 15 §:n 1 momentin mukaiset este-, merkintä-, erotus-, syöttö-, laidun- suoja-aidat. Lisäksi tukea voitaisiin myöntää työaitoja varten. Tukea voitaisiin myöntää myös poroteurastamon peruskorjaamiseen. Käytännössä tukikelpoisia olisivat paliskunnan omistamat teurastamot, joiden rakentamista on tuettu aikaisemman porotalouden rahoitusta koskevan lainsäädännön nojalla. Samoin tukea voitaisiin myöntää poronhoidossa tarpeellisen muun rakennuksen kuin teurastamon rakentamiseen, laajentamiseen ja peruskorjaamiseen. Tällaisia rakennuksia olisivat erityisesti työpaikka-asunnot, joita tarvitaan poronhoitotöissä poroja paimennettaessa. Sekä teurastamon että muun rakennuksen, rakennelman tai rakenteen käyttämisessä välttämättömän tie- tai vesihuoltoliittymän tai vastaavan muun liittymän hankintaan ja rakentamiseen voitaisiin myös myöntää tukea samoin kuin sellaisen irtaimiston hankintaan, jolla helpotetaan poronhoitotöitä, mahdollistetaan investointien käyttäminen tai vähennetään poronhoidosta aiheutuvia kustannuksia. Tällaista irtaimistoa ovat varsinkin maastokulkuneuvot sekä viestintävälineet ja muuhun poronhoidon automatisointiin liittyvät välineet ja ohjelmat. Kohteet vastaisivat rahoituslain 15 §:n 2 momentin ja 16 §:n mukaisia tukikohteita.

Pykälän 3 momentin mukaan avustusta ei edelleenkään myönnettäisi esteaitojen rakentamiseen valtakunnan rajalle tai tällaisten aitojen kunnossapitoon. Niitä rahoitettaisiin jatkossakin kansainvälisten sopimusten perusteella. Rajoite sisältyy myös rahoituslakiin.

Pykälän 4 momentissa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin tuettavasta toiminnasta, hyväksyttävistä kustannuksista ja avustuksen määrästä. Asetuksella on tarkoitus täsmentää 1 momentissa tarkoitettuja tukikohteita siten, että ne vastaisivat voimassa olevaan tukijärjestelmään sisältyviä kohteita. Tuki myönnettäisiin edelleen avustuksena. Avustuksen enimmäismäärä on tarkoitus myös pitää pääosin ennallaan. Avustuksen enimmäismäärä vaihtelisi tukikohteittain 50 prosentista 70 prosenttiin ottaen kuitenkin huomioon EU:n lainsäädännöstä johtuvat rajoitteet.

32 §.Paliskunnan aitojen kunnossapitotuki. Pykälän 1 momentin mukaan paliskunnalle voitaisiin myöntää tukea ehdotetun lain 31 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen aitojen kunnossapitoon. Tuen tarve arvioitaisiin paliskunnan hoidettavana olevien aitojen määrän, iän, kunnon ja tarpeellisuuden perusteella. Tukikohde on uusi. Tarkoituksena on helpottaa paliskuntien mahdollisuuksia saada tarvittaessa työntekijöitä korjaamaan aitoja erityisesti silloin, kun rikkoutuneesta aidasta on vaara aiheutua vahinkoa toisille. Lisäksi tuki helpottaisi muutenkin paliskuntien hoitotöiden järjestämistä.

Pykälän 2 momentin mukaan tuki myönnettäisiin hyväksyttyjen kustannusten perusteella. Tuki voitaisiin myöntää kiinteämääräisenä tukena.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin ensinnäkin tuen edellytyksistä. Näihin kuuluisi ainakin paliskunnalta vaadittava aitojen hoitosuunnitelma ja investointisuunnitelma. Asetuksella säädettäisiin myös hyväksyttävistä kustannuksista ja tuen enimmäismäärästä. Tuki myönnettäisiin avustuksena ja se maksettaisiin vain syntyneiden kustannusten perusteella. Tukea hakiessaan paliskunnan olisi esitettävä arvio niistä kunnossapitotöistä ja niiden kustannuksista, joita se aikoo hakuvuonna suorittaa. Tukikelpoisia olisivat kunnossapitotöissä käytettävien ainesten, maastoajoneuvojen käytön sekä työpalkkojen kustannukset. Viimeksi mainittuihin kuuluisivat myös välilliset työvoimakustannukset.

      

9 luku Tutkimusrahoitus

33 §.Rahoitettavat tutkimukset ja selvitykset. Pykälän 1 momentin mukaan ehdotetun lain nojalla voitaisiin maatilatalouden kehittämisrahaston varoin edelleen rahoittaa porotalouden ja luontaiselinkeinojen toimintaedellytyksiä ja kehittämistoimintaa koskevien tutkimusten ja selvitysten suorittamista.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tutkimustoimintaa ohjaamaan ja seuraamaan asettavasta neuvottelukunnasta. Maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä on toiminut neuvottelukunta, jonka tehtäviin on kuulunut tutkimusvarojen jakamista ja käyttämistä koskevat asiat. Neuvottelukunnan on tullut toimia ministeriön apuna. Neuvottelukunnan on asettanut maa- ja metsätalousministeriö. Ennen kuin maa- ja metsätalousministeriö päättää tutkimusrahoituksen myöntämisestä, sen on tullut saada asiassa neuvottelukunnan lausunto. Neuvottelukunnasta säädetään rahoituslain nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen (175/2000) 89 §:ssä. Mahdollisuus asettaa neuvottelukunta ehdotetaan otettavaksi lakiin. Neuvottelukunnan tehtävät säilyisivät ennallaan.

Pykälän 3 momentin mukaan rahoituksesta tiedottamiseen, hakemiseen, myöntämiseen, maksamiseen, valvontaan ja takaisinperintään sovellettaisiin, mitä valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään. Tutkimustoiminnan rahoitusmenettelyyn sovellettaisiin tällöin pääosin samoja sääntöjä kuin vastaavaan maataloutta koskevaan tutkimukseen valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta annetun lain (1477/2007) mukaan. Ehdotetusta laista tutkimusrahoitukseen sovellettaisiin vain 49 §:ää, 50 §:n 1 momenttia, 53 §:n 1 momenttia sekä 54 ja 58 §:ää.

Pykälän 4 momentissa annettaisiin valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tarkemmin rahoituksesta, rahoitettavista tutkimuksista ja selvityksistä, hyväksyttävistä kustannuksista, rahoituksen muodosta sekä neuvottelukunnan asettamisesta ja tehtävistä. Valtioneuvoston asetuksella täsmennettäisiin tutkimukselta vaadittavaa kokonaisrahoitusta ja tuettaville tutkimuksille ja selvityksille asetettavia tutkimuskohteita ja laatua koskevia vaatimuksia. Asetuksella säädettäisiin rahoituksen muodosta, joka voisi olla valtion talousarvion ulkopuolisille tahoille myönnettävä avustus tai rahoituspäätöksellä tehty siirto maatilatalouden kehittämisrahastosta valtion talousarvion piirissä olevalle taholle. Asetukselle täsmennettäisiin hyväksyttäviä kustannuksia muun maussa siten, ettei tutkimusrahoituksella voi rahoittaa vähäisiä hankintoja lukuun ottamatta investointeja. Neuvottelukunnasta säädettäisiin pääsääntöisesti vastaavalla tavalla kuin voimassa olevassa asetuksessakin.

      

10 luku Tukimuodot

34 §.Tukimuodot. Pykälän mukaan yksityisen elinkeinonharjoittajan tukimuotoina voitaisiin käyttää avustusta ja valtionlainaan liittyvää tukea, joka voi olla korkoetuus, korkovapaus, lyhennyksen vapaavuosi, lyhennyksen lykkäys tai valtionlainan täysi tai osittainen vakuudettomuus. Lisäksi tukimuotona voitaisiin käyttää korkotukilainan korkotukea, valtiontakaukseen liittyvä tukea, luottojen ehtojen muutosta vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä ja valtionmaan käyttöön liittyvää etuutta. Ehdotetut tukimuodot sisältyvät myös rahoituslakiin. Korkotuki ja valtiontakaus mahdollisina tukimuotoina voisivat kuitenkin olla tukimuotoina myös muissa kuin taloudellisten vaikeuksien helpotuksiin liittyvissä toimenpiteissä. Muutoin tukimuotoja käytettäisiin samoin kuin voimassa olevaan lakiin perustuvissa tukijärjestelmissä.

Tutkimusrahoituksen tukimuotoina olisivat avustus ja varojen siirto maatilatalouden kehittämisrahastosta valtion budjettitalouden piirissä olevalle rahoituksen saajalle.

      

11 luku Lainaan liittyvän tuen myöntämisen erityiset edellytykset

35 §.Luotonantaja. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin hyväksytystä luotonantajasta. Vain hyväksytyn luotonantajan myöntämää lainaa varten voitaisiin myöntää tukea. Hyväksytty luotonantaja määriteltäisiin lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 16 kohdassa ja se olisi luottolaitos, jonka Maaseutuvirasto on hyväksynyt maatalouden rakennetuista annetun lain 52 §:n mukaisesti. Tavanomaista pankkitoimintaa harjoittavat yhteisö Suomessa on pääsääntöisesti hyväksytty toimimaan tuettujen lainojen myöntäjinä.

Vain hyväksytty luotonantaja voisi pykälän 2 momentin mukaan myöntää lainan valtionlainana maa- ja metsätalousministeriön osoittamista maatilatalouden kehittämisrahaston varoista (valtionlainat) tai sellaisena muuna lainana, johon liittyy tuki. Laina voitaisiin myöntää vasta sen jälkeen, kun tukipäätös on tehty, sen jälkeen, kun tukipäätös on tehty. Menettely vastaa rahoituslain mukaista lainoitusmenettelyä.

36 §.Valtionlainan myöntämisen edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valtionlainojen myöntämisestä. Valtionlaina voitaisiin myöntää maatilatalouden kehittämisrahastosta. Valtionlainojen myöntämisvaltuus vahvistetaan vuosittain kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa. Lainat olisi myönnettävä valtuuden rajoissa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättäisi valtionlainan enimmäismäärästä antaessaan tukipäätöksen. Enimmäismäärä ei saisi ylittää luotonantajan hyväksymää enimmäismäärää. Tämä tarkoittaisi myös, ettei tukipäätöksellä voitaisi hyväksyä valtionlainaa myönnettäväksi, ellei luottolaitos olisi etukäteen hyväksynyt lainamäärää. Menettely vastaa voimassa olevan rahoituslain mukaista lainoitusmenettelyä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkemmin valtionlainan ehdoista. Lainaehdot säilyisivät rahoituslain 21 §:n 2 momentin ja 27 §:n 1 momentin mukaisina. Valtionlainana voitaisiin myöntää vain sellainen laina, jonka laina-aika on enintään 30 vuotta. Valtionlainan kokonaiskorko voisi olla enintään valtioneuvoston asetuksella säädettävän viitekoron ja siihen lisättävän kiinteän prosenttiyksikkömäärän summa. Lainansaajan olisi maksettava korkoetuuden verran kokonaiskorkoa alempaa korkoa. Lainansaajan olisi kuitenkin aina maksettava vähintään vähimmäiskoron suuruista korkoa. Vuotuinen vähimmäiskorko olisi edelleen yksi prosentti. Lisäksi valtionlainan määrää rajoitettaisiin siten, ettei se saisi yhdessä samaan tarkoitukseen myönnetyn avustuksen ja muun tuen, lukuun ottamatta lainaan liittyvää tukea, kanssa ylittää tuettavan toimenpiteen hyväksyttäviä kustannuksia

Pykälän 3 momentissa annettaisiin valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tarkemmin valtionlainan enimmäismäärästä, viitekorosta, kiinteästä viitekorkoon lisättävästä prosenttiyksiköstä sekä koron ja lainansaajan maksaman koron muuttumisesta. Valtionlainan enimmäismääräksi on tarkoitus elinkeinotoiminnan investoinneissa asettaa 80 prosenttia siten, että valtionlainan ja avustuksen yhteismäärä ei saisi ylittää mainittua määrää. Aloitustukeen liittyvä laina, joka myönnettäisiin maanhankintaan, ei myöskään voisi yltää kustannusten täyteen kattavuuteen. Sen sijaan asuntorahoituksessa se olisi mahdollista. Viitekorkona käytettäisiin kuuden kuukauden ja 12 kuukauden helibor-korkoja, kuten rahoituslain nojallakin on säädetty. Samoin viitekorkoon lisättävä kiinteä prosenttiyksikkömäärä on tarkoitus säilyttää ennallaan. Lainansaajan maksama korko olisi vaihtuva ja muuttuisi viitekoron muuttuessa. Lisäksi korko voisi muuttua sen johdosta, että lainaan liittyvä tuki tulee käytetyksi loppuun ennen laina-ajan päättymistä.

37 §.Valtionlainaan sisältyvä tuki. Pykälässä säädettäisiin valtionlainaan sisältyvän tuen määräytymisestä. Pykälän 1 momenttiin sisältyisi pääsääntö, jonka mukaan valtionlainaan tukena voisi sisältyä korkoetuus, korkovapaus, yksi tai useampi lyhennyksen vapaavuosi ja vapautus velvollisuudesta hankkia valtionlainalla vakuus. Valtionlainan tukimuotoja voitaisiin myös yhdistää samassa valtionlainassa. Tällöin olisi kuitenkin otettava huomioon tuen enimmäismäärää koskevat rajoitukset.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erityisesti korkoetuudesta ja sen määrästä. Korkoetuus on valtionlainan kokonaiskoron ja lainansaajan maksaman koron erotus. Se olisi viisi prosenttiyksikköä ja jatkuisi, kunnes lainaan liittyvä tuki on tullut käytetyksi loppuun. Lainan saajan olisi kuitenkin maksettava lainasta vähintään yhden prosentin vuotuista korkoa. Korkoetuus olisi näin ollen pienempi sinä aikana, jona kokonaiskorko alittaa kuusi prosenttia. Valtionlainaan liittyvän tuen loputtua tuensaajan olisi maksettava valtionlainasta kokonaiskoron suuruista korkoa. Korkoetuuden määrä ja vähimmäiskorko vastaisivat rahoituslain ja sen nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen 175/2000 mukaisia vastaavia lainaehtoja. Tukipäätöksessä laina-aika on edelleen tarkoitus mitoittaa niin, että korkoetuus säännönmukaisin lyhennyksin riittäisi koko laina-ajaksi.

Pykälän 3 momentissa edellytettäisiin, että luotonantaja on hyväksynyt tukihakemukseen sisältyvän valtionlainan määrän ja lainaehdot. Tämä olisi tärkeää sen vuoksi, että luotonantaja vastaa valtioon nähden lainan takaisinmaksusta.

Pykälän 4 momentissa annettaisiin valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tarkemmin korkoetuuden, korkovapauden, vapaavuosien ja vakuudettomuuden arvon määrittelystä, vapaavuosien määrästä, tuen käytöstä laina-aikana sekä luotonantajan lainaehtoja koskevasta hyväksynnästä. Tarkoitus on jatkaa rahoituslain ja valtioneuvoston asetuksen 175/2000 mukaista menettelyä.

Korkoetuus laskettaisiin siten, että laina-ajalta korkojaksoihin sisältyvän korkoetuuden määrät laskettaisiin yhteen ja summa diskontattaisiin nykyarvoon. Nykyarvoinen korkoetuus olisi perusteena arvioitaessa myönnettävän tuen suhdetta siihen tuen enimmäismäärään, joka haettuun kohteeseen on mahdollista myöntää. Sen sijaan tuen käytön perusteena olisi nimellisarvoinen tuki, jota siis luottolaitos seuraisi. Myönnettäessä korkovapautta siltä ajalta, jolta vapautus myönnetään, maksettavaa korkoa ei veloiteta lainansaajalta lainkaan. Sama koskee lyhennyksen vapaavuosia. Vapaavuosia voitaisiin myöntää enintään kolme. Tuki muodostuisi siitä lyhennyksen tai lyhennysten määrästä, jotka jätetään panematta maksuun ja kuitataan velasta vapaavuosina.

Vakuudettomuuden arvo puolestaan määräytyisi prosentuaalisena osuutena siitä lainasta tai lainan osasta, joka sallittaisiin myöntää ilman pankkitoiminnassa yleisesti käytettävää vakuutta. Vakuudettomuuden arvon määrittelyssä käytetty kerroin on rahoituslakiin perustuvassa valtionlainoituksessa yksi prosentti lainan määrästä, jos lainalle ei edellytetä lainkaan hankittavaksi tällaista vakuutta, ja 0,45 prosenttia valtionlainan määrästä, jos vakuudetta voi olla vain osa lainasta. Kerrointa ei ole tarkoitus muuttaa, jollei EU:n lainsäädännöstä ja valtiontukisäännöistä muuta johdu.

Samoin säädettäisiin lainaan liittyvien eri tukimuotojen enimmäismäärästä sekä muun muassa siitä, missä järjestyksessä valtionlainaan liittyvät eri tukimuodot käytetään ja tuki loppuu. Lisäksi asetuksella säädettäisiin siitä, miten tuen hakijan on hankittava luotonantajan hyväksyntä haettavan lainan myöntämiselle.

38 §.Korkotuen myöntämisen edellytykset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi niistä rajoitteista, joita lainalle asetetaan, jotta sille voitaisiin myöntää korkotukea. Lainoja voitaisiin ensinnäkin myöntää vain valtion talousarviossa vuosittain vahvistetun korkotukilainojen myöntämisvaltuuden rajoissa. Lisäksi korkotuki voitaisiin myöntää vain lainalle, jonka laina-aika on enintään 30 vuotta. Lainan kokonaiskorko saisi olla enintään sellaisen koron suuruinen, joka vastaa hyväksytyn luotonantajan samanlaisiin tarkoituksiin myöntämien normaaliehtoisten lainojen korkoa ja johon on lisätty korkotukilainojen myöntämisestä ja hoitamisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset. Lisäksi lainamäärä yhdessä samaan tarkoitukseen myönnetyn avustuksen ja muun tuen kuin lainaan liittyvän tuen kanssa ei saa ylittää tuettavan toimenpiteen hyväksyttäviä kustannuksia. Vastaavat rajoitteet sisältyvät myös voimassa olevaan rahoituslain 26 §:n 1 momenttiin ja 27 §:n 1 momenttiin.

39 §.Korkotuki. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin korkotuen määrästä ja lainan vähimmäiskorosta. Korkotuki olisi neljä prosenttiyksikköä. Edellytyksenä olisi kuitenkin, että lainan saaja maksaa lainasta vähintään yhden prosentin vuotuista korkoa. Jos lainan korko jossakin vaiheessa laina-aikana on vähemmän kuin viisi prosenttia, korkotukea maksetaan tältä ajalta vähemmän. Korotuen loputtua lainan saajan olisi maksettava lainasta luotonantajan kanssa sovittua korkoa. Korkotukea ei myönnettäisi kustannuksiin, jotka aiheutuvat ulkomaan valuutan määräisen luoton valuuttakurssin muutoksesta. Käytännössä tämä tuskin tulee kysymykseen, koska valuuttalainoja ei ennen euroon siirtymistäkään juuri lainkaan käytetty tuetuissa lainoissa. Korkotuen edellytykset vastaisivat voimassa olevaan rahoituslain 26 §:n 2 momenttiin sisältyviä vastaavia edellytyksiä.

Pykälän 2 momentin mukaan korkotuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että luotonantaja on hyväksynyt tukihakemukseen sisältyvän korkotukilainan määrän ja lainaehdot. Menettely olisi sama kuin valtionlainaa myönnettäessä ja vastaisi rahoituslain mukaista menettelyä.

Pykälän 3 momentissa annettaisiin valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tarkemmin korkotukilainan enimmäismäärästä, korkotuen määrittelystä, korkotuen käytöstä sekä luotonantajan lainaehtoja koskevasta hyväksynnästä. Korkotukea käytettäisiin lähinnä siinä tilanteessa, että maatilatalouden kehittämisrahaston varojen käyttöä valtionlainoihin ei pidettäisi tarkoituksenmukaisena. Korkotuen määrä laskettaisiin vastaavalla tavalla kuin valtionlainan korkoetuus. Menettely vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain mukaista korkotuen määrän määrittelyä. Luotonantajan hyväksyntä korkotukilainalle vaadittaisiin samalla tavalla kuin valtionlainaa myönnettäessä.

40 §.Korkotukilainan koron arviointi. Pykälän mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi pyytää Maaseutuvirastoa arvioimaan haetun lainan koron, jos sillä on aihetta epäillä, että lainan korko ylittää ehdotetun lain 38 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun koron. Tällöin luotonantajan olisi toimitettava Maaseutuvirastolle sen asiassa pyytämä selvitys. Mahdollisuus sisältyy voimassa olevaan rahoituslain mukaiseen tukimenettelyyn. Seurannasta vastaavana viranomaisena Maaseutuvirastolla on käytännössä paremmat mahdollisuudet arvioida kulloistakin korkotilannetta ja yksittäisen lainan suhdetta siihen kuin tukea myöntävällä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella.

      

12 luku Valtiontakauksen myöntäminen

41 §.Valtiontakausten enimmäismäärä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi valtiontakauksen kohteena olevien lainojen kokonaispääoman enimmäismäärästä. Valtiontakaus voitaisiin myöntää vain maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa vuosittain vahvistetun lainojen pääoman enimmäismäärän rajoissa. Lisäksi valtiontakauksen kohteena olevien lainojen pääomaa saisi samanaikaisesti olla maksamatta enintään 80 miljoonaa euroa. Tähän määrään luettaisiin myös lainat, jotka on myönnetty maatalouden rakennetuista annetun lain ja sitä vastaavan aikaisemman lainsäädännön nojalla. Samoin siihen laskettaisiin mukaan sellaisten lainojen pääoma, johon kohdistuvan takaajan vastuun toteutumisesta aiheutuvat menot katetaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Tällaisia lainoja ovat muun muassa rahoituslain mukaisiin määräaikaisiin maksuhelpotuksiin myönnettyjen lainojen valtiontakaukset.

42 §.Valtiontakauksen myöntämisen edellytykset. Pykälän 1 momentin mukaan valtiontakaus voitaisiin myöntää korkotukilainan tai muun normaaliehtoisen lainan pääoman, koron sekä muiden luottoehtojen mukaisten maksujen suoritusten vakuudeksi. Valtiontakaus voitaisiin tukimuotona yhdistää korkotukeen tai se voitaisiin myöntää normaaliehtoiseen lainaan liittyvien suoritusten vakuudeksi. Valtiontakauksen määrä ei saisi ylittää tuettavan toimenpiteen kokonaiskustannuksia.

Pykälän 2 momentin mukaan valtiontakauksen myöntämisen edellytyksenä olisi, että hakijalla ei ole porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan hallintaan, sijaintiin tai muihin vastaaviin syihin liittyen lainan saamiseksi riittäviä vakuuksia tai että lainan hakijalla ei ole lainkaan vakuudeksi soveltuvaa omaisuutta. Valtiontakausta ei myönnettäisi, jos hakijalla on käytettävissään riittävästi muuta vakuudeksi käypää omaisuutta. Vakuudeksi soveltuvaan omaisuuteen luettaisiin myös hakijan omistamat porot ja hänen muu omaisuutensa, myös sellainen, jota tarvitaan tuotantotoiminnassa.

Pykälän 3 momentin mukaan valtiontakauksen myöntämisen edellytyksenä olisi lisäksi, että takauksen kohteena olevaan toimintaan ei liity merkittäviä riskejä. Tällä tarkoitetaan sitä, että valtiontakauksena myönnettävän tuen kohteena olevan elinkeinotoiminta tulisi olla taloudellisesti ja toiminnallisesti vakaata. Tarkoituksena ei ole siirtää elinkeinotoiminnan toiminnallisia riskejä valtiolle, vaan helpottaa sellaisten elinkeinonharjoittajien rahoituksensaantia, joiden toiminta on vakaata, mutta vakuudeksi soveltuva omaisuus puuttuu kokonaan tai osaksi, mikä vaikeuttaa rahoituksen saantia. Hakijan olisi myös asetettava vastavakuus valtiontakaukselle. Vastavakuuden ei tarvitsisi olla turvaava. Vastavakuus voisi käytännössä olla esimerkiksi kiinnitys sellaiseen omaisuuteen, johon jo on vahvistettu kiinnityksiä merkittävään osaan siitä määrästä, jota luottolaitokset pitävät omaisuuden vakuusarvona. Lainan ensisijainen vakuus ja vastavakuus eivät kuitenkaan yleensä voisi kohdistua kiinnityksinä samaan kiinteistöön. Lisäksi edellytyksenä olisi, että luotonantaja antaa tukihakemuksessa esitetyistä lainaa koskevista tiedoista puoltavan lausunnon.

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin valtiontakauksella tuettavasta toiminnasta, valtiontakauksen enimmäismäärästä ja valtiontakaukseen sisältyvän tuen määrittelystä EU:n valtiontukisääntöjen täyttämiseksi. Tarkoitus on tässä yhteydessä ottaa huomioon enimmäismäärä, johon valtiontakauksen kohteena oleva laina yhdessä samaan tarkoitukseen myönnetyn avustuksen kanssa saa nousta. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin vastavakuudesta sekä valtiontakauksen myöntämiseen liittyvien riskien arvioinnista. Valtiontakaukseen sisältyvän tuen laskennallisesta määrästä säädettäisiin EU:n lainsäädännön ja valtiontukisääntöjen rajoissa.

      

13 luku Tuen ehdot

43 §.Toimenpiteen toteutusaika. Pykälässä säädettäisiin tuettavien toimenpiteiden toteuttamisajasta. Tuen myöntämisen ehtona olisi, että toimenpide toteutetaan kokonaisuudessaan kahden vuoden kuluessa tuen myöntämisestä. Myönnettäessä tukea nuorelle elinkeinonharjoittajalle elinkeinon aloittamiseen tuettavana toimenpiteenä pidetään tällöin tilan ja porojen hankintaa. Määräaika ei koskisi vapaaehtoista velkajärjestelyä eikä tutkimusta.

Tuettavan toimenpiteen toteuttamiselle voitaisiin kuitenkin asettaa lyhyempi määräaika, jos se on toimenpiteen toteutustavan tai toiminnan luonteen kannalta perusteltua. Lyhyempi toteuttamisaika voisi tulla kysymykseen varsinkin aitojen kunnostamisessa ja sellaisten suoja-aitojen rakentamisessa, joiden toteuttamisella on erityinen kiire vahinkojen välttämiseksi. Samoin irtaimistohankinnoissa lyhyempi toteutusaika voisi tulla kysymykseen. Jos tukea on myönnetty rakentamisinvestoinnin yhteydessä irtaimiston hankintaan eikä hankintaa voida toteuttaa ennen rakentamisinvestoinnin valmistumista, laskettaisiin määräaika rakentamisinvestoinnin valmistumisesta.

Pykälän 2 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi pidentää edellä tarkoitettua määräaikaa hakemuksesta. Edellytyksenä olisi, että hakemus on tehty ennen määräajan päättymistä. Lisäksi vaadittaisiin, että tuettavan toimenpiteen toteuttaminen on aloitettu edellä tarkoitetussa määräajassa. Määräaikaa pidennettäisiin vain, jos siihen on hyväksyttävä syy. Määräaikaa voitaisiin pidentää enintään kaksi kertaa ja kerralla enintään vuodeksi. Myös voimassa olevaan rahoituslainsäädäntöön sisältyy mahdollisuus pidentää määräaikaa hakemuksesta.

Menettely vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 19 §:ää eikä juurikaan poikkeaisi rahoituslain mukaisesta menettelystä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtuudesta antaa valtioneuvoston asetuksella tarkemmat säännökset tuettavan toimenpiteen toteuttamiselle asetettavasta määräajasta.

44 §.Tuen käyttöä koskevat ehdot. Jos tuki myönnetään tavaroiden tai palveluiden hankintaan taikka urakalla teettämiseen, on tuettavassa toiminnassa noudatettava julkisista hankinnoista annettu lakia (348/2007). Tämä tarkoittaa pääsääntöisesti hankinnan kilpailuttamista silloin, kun tuen määrä ylittää 50 prosenttia hankinnan arvosta ja hankinta puolestaan ylittää mainitussa laissa tarkoitetut kynnysarvot. Lakiin ehdotetaan otettavaksi tältä viittaus julkisista hankinnoista annettuun lakiin, jotta tämä kävisi selkeästi ilmi. Tuen saajan olisi esitettävä selvitys hankinnan toteuttamisesta mainitussa laissa edellytetyllä tavalla.

Laki julkisista hankinnoista on tarkoitettu julkisten toimijoiden hankintatoimeen. Sitä kuitenkin on sovellettava paitsi julkisten toimijoiden hankintoihin, minkä tahansa hankintayksikön hankintaan, jos hankintaan on myönnetty tukea yli 50 prosenttia hankinnan arvosta. Erityisesti yksittäisten elinkeinonharjoittajien ollessa tuen saajia tästä voi aiheutua ongelmia.

Lisäksi kyseisessä laissa säädetään erikseen EU-kynnysarvot ylittävissä hankinnoista noudatettavasta menettelystä ja kansalliset kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa noudatettavasta menettelystä. EU:n lainsäädäntöön perustuvista EU-kynnysarvot ylittäviä hankintoja koskevasta menettelystä ei voida kansallisella lainsäädännöllä poiketa. Sen sijaan kansalliset kynnysarvot ylittävistä hankinnoista voidaan lailla toisin säätää.

Maatalouden rakennetukien osalta eduskunnalle on tarkoitus antaa hallituksen esitys, jossa näin meneteltäisiin. Siinä tapauksessa, että eduskunta hyväksyy maatalouden rakennetukijärjestelmän muuttamisen mainitulla tavalla, olisi tarkoituksenmukaista, että eduskunnan käsitellessä lakiehdotusta porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista hankintalain soveltamista koskevat poikkeukset otettaisiin huomioon myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen tukitoiminnassa.

Pykälän 2 momentin mukaan tuetun investoinnin kohdetta ei saisi pysyvästi tai merkittävässä määrin käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan elinkeinotoimintaan. Jos tuen saaja on paliskunta, kohdetta ei saisi käyttää muuhun kuin paliskunnan toimintaan. Vastaavasti tuetun asuinrakennuksen käyttötarkoitusta ei saisi muuttaa. Rajoitukset olisivat voimassa viisi vuotta avustuksen viimeisen erän maksamisesta. Lainamuotoisessa tuessa määräaika laskettaisiin lainan tai sen viimeisen erän nostamisesta. Jos tuetun investoinnin kohteen omistus- tai hallintaoikeus luovutetaan toiselle ennen edellä tarkoitetun määräajan päättymistä, tuen saajan olisi ennen luovutusta hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa. Luvan myöntämisen edellytyksenä olisi, että luovutuksen saaja täyttää tuen myöntämisen edellytykset ja että tuen kohteena olevan toiminnan luonne ei olennaisesti muutu.

Pykälän 3 momentissa rajoitettaisiin tuettavan toiminnan lopettamista. Tuen kohteena olevaa elinkeinotoimintaa tai muuta toimintaa ei saisi lopettaa eikä olennaisesti supistaa ennen kuin viisi vuotta on kulunut avustusmuotoisen tuen viimeisen erän maksamisesta. Jos tuki on lainaan liittyvää tukea, määräaika laskettaisiin lainan tai sen viimeisen erän nostamisesta. Samoin rajoitettaisiin tuettavaan toimintaan liittyvän omaisuuden luovuttamista. Jos tuen kohteena oleva elinkeinotoiminta tai siihen liittyvien varojen omistus- tai hallintaoikeus luovutetaan toiselle ennen edellä tarkoitetun määräajan päättymistä, tuen saajan olisi ennen luovutusta hankittava luovutukseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa. Tämä tarkoittaisi, että elinkeinonharjoittajan aloitustukea saanut henkilö olisi velvollinen jatkamaan elinkeinossaan ja säilyttämään elinkeinoon liittyvän varallisuutensa, mutta myös investointituen saajan olisi jatkettava toimintaansa, vaikka hän ei nimenomaan luovuttaisikaan juuri tuettua omaisuutta. Samoin rajoite koskisi asuntorahoitustukea, koska siinäkin tuen myöntämisen edellytyksenä on elinkeinon harjoittaminen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi kuitenkin myöntää luvan luovutukseen. Lupa olisi harkinnanvarainen. Lupa olisi mahdollinen vain, jos luovutuksen saaja täyttää tuen myöntämisen edellytykset eikä tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan tai muun toiminnan luonne olennaisesti muutu.

Pykälän 2 ja 3 momentin tarkoituksena on varmistaa, että tuettua toimintaa harjoitetaan ja tuettua kohdetta käytetään riittävän pitkään tuen tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi osarahoitteisen tuen osalta säännösten avulla täytettäisiin neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 72 artiklan 1 kohdassa säädetyt velvoitteet. Mainitun säännöksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimi saa maaseuturahaston tukea ainoastaan, jos kyseiseen toimeen ei kohdistu viiden vuoden kuluessa tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekemisestä sellaisia huomattavia muutoksia, jotka vaikuttaisivat sen luonteeseen tai täytäntöönpanoedellytyksiin tai hyödyttäisivät aiheettomasti jotakin yritystä tai julkista toimijaa tai jotka johtuisivat perusrakenteen jonkin osan omistussuhteissa tapahtuneista muutoksista, tuotantotoiminnan lopettamisesta tai sijainnin muuttamisesta. Säännös liittyy lakiehdotuksen 95 §:n 1 momenttiin, jossa säädettäisiin tuen maksamisen keskeyttämisestä tai takaisinperinnästä niissä tilanteissa, joissa tuetun investoinnin kohteen tai yritystoiminnan luovutukseen on ryhdytty ilman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa.

Pykälän 2 ja 3 momentissa tarkoitettuina luovutuksina ei pidettäisi tuetun investoinnin kohteen tai tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan siirtymistä perintöoikeudellisen saannon perusteella. Samoin ulkopuolelle jäisivät luovutukset, joissa on kysymys sellaisesta sukupolvenvaihdoksesta, jonka yhteydessä on maksettu tukea porotalouden tai luontaiselinkeinon harjoittamisesta luopumiseen tai myönnetty porotalouden tai luontaiselinkeinon harjoittajan aloitustukea. Tarkoituksena ei ole vaikuttaa perheoikeudellisiin saantoihin. Toisaalta tarkoituksena on ohjata sukupolvenvaihdosten yhteydessäkin toteutettavia luovutuksia siten, että niiden avulla voitaisiin vaikuttaa porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakenteeseen.

Rahoituslaissa vastaavat rajoitteet johtuvat tuen takaisinperintäsäännöksistä. Sen sijaan maatalouden rakennetuista annetun lain 20 §:ään on otettu vastaavat säännökset nimenomaan tuen käyttöä koskevina ehtoina.

45 §. Kirjanpitovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin tuen saajan kirjanpitovelvollisuudesta, kirjanpidolle asetettavista edellytyksistä sekä kirjanpitoaineiston säilyttämisestä. Pykälän tavoitteena on taata tuen saajan kirjanpidon hoitaminen ja kirjanpitoaineiston säilyttäminen siten, että tuettavan toimenpiteen menot, sellaisina kuin ne on sisällytettävä maksuhakemukseen, ovat tosiasiallisia ja todennettavissa maksuhakemuksen käsittelyn ja tarkastuksen yhteydessä. Säännös vastaa pääosin maatalouden rakennetuista annetun lain 21 §:n säännöksiä kirjanpitovelvollisuudesta. Tuen saajan olisi pidettävä tuettavasta toimenpiteestä kirjanpitoa. Kirjanpito olisi lähtökohtaisesti järjestettävä osaksi tuen saajan kirjanpitolain (1336/1997) mukaista kirjanpitoa siten, että tuettavan toimenpiteen kirjanpito voidaan vaikeudetta tunnistaa ja erottaa muusta kirjanpidosta.

Pykälän 2 momentissa otettaisiin kuitenkin huomioon, että porotalouden harjoittajia verotetaan tuottoperusteisesti ja osaa kirjanpidosta pitää paliskunta. Sen sijaan muiden luontaiselinkeinon harjoittajien kirjanpitoon sovelletaan kirjanpitolain säännöksiä, jollei kysymys ole maatilatalouden tuloverolain (543/1967) mukaisesti verotetusta elinkeinon harjoittamisesta ja tuen saajaa koske erityinen verotuksen toimittamiseen liittyvä muistiinpanovelvollisuus. Näissäkin tapauksissa tilinpito olisi järjestettävä siten, että tuettavan toimenpiteen kustannukset voidaan vaikeudetta tunnistaa ja erottaa muusta tilinpidosta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kirjanpitoaineiston säilyttämisestä, mikä on tärkeää etenkin EU:n lainsäädännössä säädetyn EU:n varoja koskevien maksujen todennettavuuden vuoksi. Tuen saajan olisi säilytettävä tuettavaa toimenpidettä koskeva kirjanpitoaineisto siten kuin kirjanpitolain 2 luvun 9 ja 10 §:ssä säädetään. Kirjanpitolain 10 §:n mukainen säilyttämisaika on kirjanpitokirjojen ja tililuettelon osalta 10 vuotta tilikauden päättymisestä. Muu kirjanpitoaineisto on sanotun säännöksen mukaan säilytettävä kuusi vuotta sen vuoden lopusta, jona tilikausi on päättynyt. EU:n osaksi rahoittamaan ohjelmaan perustuvien tukien osalta on tarpeen säätää erityisestä säilyttämisvelvoitteesta, jolla taataan menojen todennettavuus riittävän kauan EU:n toimielinten suorittamia tarkastuksia varten. Jos tuki sisältyy EU:n kokonaan tai osaksi rahoittamaan ohjelmaan, kirjanpitoon liittyvä aineisto olisi säilytettävä vähintään kolme vuotta siitä, kun Euroopan komissio suorittaa ohjelman viimeisen EU:n rahoitusosuuden maksun.

46 §.Tiedonanto- ja avustamisvelvollisuus. Tuen saajalta voitaisiin edellyttää tuettavaa toimintaa koskevien tietojen antamista. Tuensaajan ilmoitusvelvollisuus sisältyy rahoituslain 46 §:ään. Velvollisuus avustaa tarkastuksessa seuraa takaisinperintää koskevasta 95 §:n 1 momentin 6 kohdasta. Ehdotettu pykälä täsmentää ilmoitusvelvollisuutta ja sisältää erikseen velvoitteen avustaa tarkastuksessa. Pykälä vastaa sisällöltään maatalouden rakennetuista annetun lain 22 §:ää.

Pykälän 1 momentin mukaan tuen saaja olisi velvollinen antamaan tuen myöntäneelle viranomaiselle tuettavaa toimenpidettä, sen edistymistä sekä tuen käyttöä koskevat oikeat ja riittävät tiedot. Säännöksen on tarkoitus täydentää sitä, mitä muualla lakiehdotuksessa ehdotetaan säädettäväksi erityisistä selvityksistä ja tiedoista, jotka ovat tuen myöntämisen tai maksamisen edellytyksiä. Säännös liittyy lakiehdotuksen 95 §:n takaisinperintää koskeviin säännöksiin, joihin sisältyy mahdollisuus periä tuki takaisin, jos tuen saaja on antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen maksamiseen.

Tuen saajan olisi lisäksi 2 momentin mukaan viivytyksettä ilmoitettava toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sellaisista asemaansa, toimintaansa tai tuettavaa toimenpidettä koskevista muutoksista, joilla voi olla vaikutusta tuen maksamisen edellytyksiin tai jotka voivat johtaa tuen takaisinperintään. Tämä mahdollistaisi ajoissa tukien maksamisen oikein perustein.

Pykälän 3 momentissa tuen saaja velvoitettaisiin avustamaan tarkastuksen suorittajaa antamalla korvauksetta tarkastustehtävän suorittamiseksi välttämättömät tiedot ja tarkastuksen kohdetta koskevat selvitykset sekä esittelemällä tuen kohdetta. Säännöksellä rajattaisiin tuen saajan avustamisvelvollisuus tarkastustehtävän suorittamiseksi välttämättömiin tietoihin ja selvityksiin. Lisäksi säädettäisiin avustamisesta tuen kohdetta ja toimintaa esittelemällä.

      

14 luku Tuen hakeminen ja myöntäminen

47 §.Hakumahdollisuudesta tiedottaminen. Pykälä koskee tiedottamista siitä, että tukea voi hakea tiettynä hakuaikana. Porotalouden rakennetuen hakeminen tapahtuisi vuosittain järjestettävien hakukierrosten yhteydessä. Tuen hakemiselle asetettaisiin määräaika, jonka kuluessa saapuneet hakemukset osallistuisivat arviointimenettelyyn. Tämän vuoksi on tärkeää, että hakumahdollisuudesta tiedotetaan mahdollisimman kattavasti. Tiedottamisvelvollisuus koskisi hakumahdollisuuden lisäksi hakuaikaa, hakumenettelyä ja tuen myöntämisen edellytyksiä sekä ehtoja. Tiedottamisesta vastaisi Maaseutuvirasto ja sen laajuus olisi riippuvainen tukijärjestelmän alueellisesta soveltamisesta. Tarkoitus kuitenkin on, että pääsääntöisesti tukihaku koskisi koko poronhoitoaluetta, vaikka tukitasoja ja kohteita voitaisiinkin tarvittaessa eriyttää alueittain. Säännös vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 28 §:ää.

48 §.Tukihakemus. Pykälässä säädettäisiin tukihakemuksen muotovaatimuksista. Pykälä vastaisi pääosin sisällöltään maatalouden rakennetuista annetun lain 29 §:ää. Tukihakemus olisi pykälän 1 momentin mukaan tehtävä kirjallisesti tarkoitusta varten vahvistetulle lomakkeelle. Velvoite vahvistaa tukihakemuslomake ei kuitenkaan koskisi tutkimusrahoitusta. Tutkimusrahoituksen hakumenettelyyn sovellettaisiin valtionavustuslakia ja menettelystä vastaisi maa- ja metsätalousministeriö.

Tukihakemus olisi aina allekirjoitettava, ja siihen olisi liitettävä tuen myöntämisen edellytysten arvioinnin kannalta välttämättömät asiakirjat, selvitykset sekä suunnitelmat. Selvityksillä tarkoitetaan erityisesti porotalouden ja muun luontaiselinkeinon rakennetuen myöntämisen edellytyksiä koskevia selvityksiä ja niiden tueksi esitettäviä asiakirjoja. Suunnitelmalla puolestaan tarkoitetaan elinkeinosuunnitelmaa sekä rakentamista koskevaa suunnitelmaa. Hakemuksessa olisi esitettävä myös selvitys tuettavan toimenpiteen toteuttamiseen käytettävästä yksityisestä rahoituksesta.

Maaseutuvirasto antaisi 2 momentin mukaan tarkemmat määräykset tuen hakemisessa käytettävistä lomakkeista, hakemukseen liitettävistä asiakirjoista sekä suunnitelman ja selvitysten esitystavasta. Valtuuden nojalla Maaseutuvirasto vahvistaisi tuen hakulomakkeet ja selvitysten laatimisessa käytettävät lomakkeet tutkimusrahoitusta lukuun ottamatta. Lisäksi Maaseutuvirasto voisi 2 momentin mukaan antaa tarkemmat määräykset erilaisista teknisluonteisista asiakirjoista, jotka koskisivat esimerkiksi poromäärien selvittämistä.

Maaseutuvirasto antaisi myös määräyksiä esimerkiksi elinkeinosuunnitelman ja rakentamista koskevan suunnitelman esitystavasta sekä tutkintotodistuksen tai muun ammattitaitoa koskevan selvityksen tavasta sekä verotusta koskevan lomakkeen esittämisestä tukihakemuksen yhteydessä. Sen sijaan suunnitelmien sisällöstä säädettäisiin tarkemmin lakiehdotuksen 12 §:n 3 momentin ja 22 §:n 3 momentin nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella.

49 §.Tuen hakeminen. Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta asettaa tuen hakemiselle määräaika. Pykälä vastaisi pääosin sisällöltään maatalouden rakennetuista annetun lain 30 §:ää. Jotta tuettavien hakemusten valinta voitaisiin tasapuolisin perustein suorittaa, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella tulee hakemusten arvioimiseksi olla käytettävissään vertailukelpoisia hakemuksia. Hakuajan päätyttyä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytäisi hallintolain (434/2003) 22 §:n 1 momentin mukaisesti hakijoita tarvittaessa määräajassa täydentämään hakemustaan, minkä jälkeen se voisi suorittaa arvioinnin keskitetysti. Tällöin myös tukipäätökset voidaan tehdä kohtuullisessa ajassa tukihakemusten saapumisen jälkeen. Menettely antaisi myös hakijalle mahdollisuuden ennakoida tukihakemuksen käsittelyn kestoa, mikä on erityisen tärkeää silloin, kun tuettavaa toimenpidettä ei voida aloittaa ennen tukipäätöksen tekemistä.

Tukihakemus olisi toimitettava Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Hakemusten käsittelyn keskittäminen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen mahdollistaisi yhdenmukaisen käsittelyn koko poronhoitoalueella ja tutkimusrahoituksen osalta edistäisi rahoituksen kohdentamista elinkeinon ja aluekehityksen kannalta ensisijaisiin kohteisiin.

Tuen hakemiselle asetettavasta määräajasta voitaisiin 2 momentin mukaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Määräaikaa asetettaessa olisi kuitenkin otettava huomioon sekä käytettävissä olevat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle osoitettavat maatilatalouden kehittämisrahaston varat ja valtion talousarvion lainojenmyöntämisvaltuus että nuoren elinkeinonharjoittajan tukihakemuksen käsittelyä koskeva aloitustuen myöntämistä koskeva EY:n lainsäädännöstä johtuva 18 kuukauden määräaika. Tämän vuoksi olisi oltava mahdollista säätää tuen hakemista koskevasta kiinteästä määräajasta sekä nuoren viljelijän aloitustukea koskevan hakemuksen jättämiselle asetettavasta määräajasta.

Pykälän 3 momentin mukaan toimival-taisella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökes-kuksella tarkoitettaisiin pääsääntöisesti Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta. Eräiden aikaisemman lainsäädännön toimeenpanoon liittyvissä asioissa voisi kuitenkin edelleen toimivaltainen viranomainen olla myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus siten kuin 119 §:ssä säädettäisiin. Lisäksi annettaessa 127 §:n nojalla tarvittaessa tarkempia säännöksiä aikaisemman lainsäädännön mukaisista asioista voitaisiin samalla säätää myös toimivaltaisesta viranomaisesta..

50 §.Tukihakemuksen arviointi. Pykälässä säädettäisiin toimenpiteistä, joita voidaan käyttää apuna tukihakemuksen arvioinnissa. Ennen tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekemistä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi 1 momentin mukaan pyytää muilta viranomaisilta lausunnon tuen saajaan ja tuettavaan toimenpiteeseen liittyvistä seikoista, jos tämä on tarpeen tuen myöntämisen edellytysten arvioimisessa. Lausunnonantajina tulisivat viranomaisten lisäksi kysymykseen Paliskuntain yhdistys ja saamelaiskäräjät. Lausunnot eivät olisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta sitovia, mutta niillä voisi olla merkittävä asema erityisesti haettaessa tukea rakentamiseen alueilla, joita käytetään porojen paimentamiseen.

Suurehkoissa investoinneissa lausunto Paliskuntain yhdistykseltä olisi 2 momentin mukaan aina pyydettävä. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin investointikustannuksista, joiden ylittyessä lausunto olisi aina pyydettävä. Enimmäiskustannus voitaisiin eriyttää investointityypeittäin. Pääasiassa velvollisuus pyytää lausunto koskisi paliskuntien investointeja. Jos investointi toteutetaan saamelaisten kotiseutualueella, olisi lisäksi pyydettävä lausunto saamelaiskäräjiltä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toisesta tuettavan toimenpiteen sisällön arviointia varten tehtävästä toimenpiteestä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi ennen rakennetuen myöntämistä suorittaa tuen myöntämisen edellytysten sekä tuettavan toimenpiteen arvioimiseksi käynnin porotalous- tai luontaiselinkeinotilalla taikka alueella, jolla toimenpide on tarkoitus toteuttaa. Näillä käynneillä hankittaisiin tuettavien toimenpiteiden valintamenettelyssä tarvittavaa tietoa tuen kohteena olevasta elinkeinotoiminnasta. Vastaava säännös sisältyy maatalouden rakennetuista annetun lain 31 §:n 2 momenttiin. Käynti paikan päällä suoritettaisiin ainoastaan tuen hakijan suostumuksella ja tälle sopivassa laajuudessa. Tällaisen käynnin suorittamiseen sovellettaisiin hallintolain 38 §:ssä säädettyä menettelyä. Mainittuun säännökseen sisältyy rajoitus, jonka mukaan katselmusta ei saa suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa. Käynnin havainnot on kirjattava, ja ne on annettava tiedoksi hakijalle.

51 §.Tuen myöntämisen keskeyttäminen. Maa- ja metsätalousministeriön olisi oikeus keskeyttää tuen myöntäminen koko poronhoitoalueella tai alueellisesti, jos EU:n lainsäädäntö tätä edellyttää. Näin olisi meneteltävä esimerkiksi silloin, jos käy ilmi, että tuen myöntäminen uhkaa muodostua SEUT 107 artiklan 1 kohdan perusteella kielletyksi valtiontueksi tai on muutoin selvästi vastoin EU:n kilpailuoikeutta tai maa- tai kalastustalouspolitiikan alaan kuuluvaa lainsäädäntöä. Tällöin on tarpeen keskeyttää tuen myöntäminen välittömästi hakijoille aiheutuvien ylimääräisten kustannusten ja kielletyn valtiontuen tapauksessa oikeuden menetysten välttämiseksi tai sen estämiseksi, että tuki muusta syystä olisi perittävä EU:n lainsäädännön mukaan tuen saajalta takaisin.

Tuen myöntämisen keskeyttäminen voitaisiin 2 momentin mukaan tehdä määräajaksi tai toistaiseksi, jos tilanteen korjaantumiseen kuluvaa aikaa ei voida ennakoida. Tuen myöntämisen keskeyttämisestä olisi neuvoteltava etukäteen Paliskuntain yhdistyksen sekä tarvittaessa niiden muiden tuottaja- ja elinkeinojärjestöjen kanssa, joita asia koskee. Jos keskeyttäminen koskee saamelaisten kotiseutualuetta, keskeytyksestä olisi neuvoteltava myös saamelaiskäräjien kanssa. Keskeytyksestä olisi tiedotettava asianmukaisessa laajuudessa, ja ilmoitus siitä olisi julkaistava Virallisessa lehdessä. Keskeytyksestä olisi tiedotettava myös alueella yleisesti ilmestyvissä sanomalehdissä. Tarvittaessa voitaisiin käyttää muitakin tiedotusvälineitä.

Vastaava tuen myöntämisen keskeyttämistä koskeva säännös sisältyy maatalouden rakennetuista annetun lain 32 §:ään.

52 §.Neuvottelu saamelaiskäräjien kanssa. Pykälässä säädettäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja saamelaiskäräjien välisistä tukitoimintaa koskevista neuvotteluista. Neuvottelut olisi käytävä vuosittain sen jälkeen, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on saanut käyttöönsä asianomaista vuotta koskevat määrärahat tukitoimintaa varten. Neuvottelut koskisivat elinkeinotoiminnan tasapainoista ohjaamista saamelaisten kotiseutualueella siten, että siinä otettaisiin huomioon myös saamelaiset perinteiset elinkeinot. Neuvotteluissa olisi käsiteltävä niitä periaatteita, joita elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus säädösten antaman harkintavallan rajoissa tukia myöntäessään noudattaa. Neuvotteluissa olisi erityisesti käsiteltävä varojen alueellista ohjaamista yleensä sekä erityisesti niiden ohjaamista porotalouteen ja luontaiselinkeinoihin, asuntorakentamiseen ja elinkeinojen tukemiseen sekä paliskuntien ja elinkeinojen harjoittajien hankkeisiin saamelaisalueella. Tarkoituksena on, että neuvotteluissa otetaan huomioon myös porotalouden kulloisetkin rakenteelliset ongelmat ja ne painotukset tukitoiminnassa, jotka parhaiten ottavat huomioon elinkeinojen edistämisen koko poronhoitoalueella.

Neuvotteluihin sovellettaisiin muuten, mitä saamelaiskäräjistä annetun lain 9 §:ssä säädetään. Neuvottelun tulos olisi toimitettava tiedoksi maa- ja metsätalousministeriölle ja Maaseutuvirastolle.

53 §.Tukipäätös. Pykälässä säädettäisiin tuen myöntäjästä ja tukipäätökseen otettavista ehdoista. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättäisi tuen ja valtiontakauksen myöntämisestä. Myös tutkimusrahoituksesta päättäminen siirtyisi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Päätökseen otettavia tukiehtoja puolestaan olisivat myönnetyn tuen määrä, lakiehdotukseen sisältyvät tuen ehdot sekä tuen maksamisen ja takaisinperinnän edellytykset. Päätökseen tulisi lisäksi ottaa EU:n lainsäädännössä asetetut ehdot ja edellytykset. Tukipäätöksellä hyväksyttäisiin rakentamista koskeva suunnitelma.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi erityinen lainaan liittyvää tukea koskeva säännös. Sen mukaan tukipäätöksellä hyväksytään valtionlainan, korkotukilainan tai valtiontakauksen kohteena olevan lainan määrä ja lainaehdot. Samoin tukipäätöksellä hyväksyttäisiin valtiontakauksen määrä ja sen ehdot. Sekä valtionlainaan liittyvän tuen että korkotukena tai valtiontakauksena myönnettävän tuen edellytyksenä on luotonantajan kirjallinen tahdonilmaisu, jonka perusteella tämän katsotaan hyväksyneen lakiehdotukseen sisältyvät tukea koskevat ehdot sekä hakemuksessa esitetyt lainaa koskevat tiedot. Jos tukipäätös valituksen johdosta muuttuu, lainan määrän ja lainaehtojen muuttaminen edellyttäisi luotonantajan suostumusta. Säännöksen tarkoituksena on suojata luotonantajaa niissä tilanteissa, joissa lopullisen tukipäätöksen mukaiset lainaehdot poikkeavat luottolupauksen perusteena olleista lainaehdoista.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin erityisestä ehdosta, jotka liittyvät tukipäätöksen voimassaoloon. Säännös on tarpeen sen vuoksi, ettei porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukiin käytettävissä olevia varoja jätetä sidotuksi varsinkin sellaiseen rakentamisinvestointiin, joka ei toteudu tukipäätöksen mukaisena sen vuoksi, että siihen tarvittava lupa tai sen ehdot muuttuvat valituksen johdosta. Jos tuettava toimenpide edellyttää luvan hankkimista ja hakija on esittänyt luvan, mutta ei ole tukipäätöksen tekohetkeen mennessä esittänyt lainvoimasta lupaa, tukipäätökseen voitaisiin ottaa ehto, jonka mukaan päätös raukeaa, jollei hakija esitä asetetussa määräajassa sellaista lainvoimasta lupaa, joka mahdollistaa toimenpiteen toteuttamisen tukipäätöksen mukaisena. Päätöstä tuen myöntämisestä ei voitaisi tehdä, jollei hakija ole esittänyt edes lain voimaa vailla olevaa lupapäätöstä.

Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea koskeva päätös olisi 5 momentin mukaan tehtävä 18 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta. Säännös perustuu komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 13 artiklan 4 kohtaan.

54 §.Saamelaiskäräjien lausunto. Pykälässä säädettäisiin tapauksista, joissa tutkimushankkeen rahoittamista koskevasta hakemuksesta olisi pyydettävä saamelaiskäräjien lausunto. Tällaisia olisivat hankkeet, joissa hanke toteutetaan tai sen pääasiallinen tutkimuskohde sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella. Lausunnon pyytäminen voitaisiin ratkaista toteuttajan sijaintipaikan tai tutkittavan ilmiön esiintymisalueen perusteella. Samoin lausunto olisi pyydettävä hankkeesta, jos se koskee olennaisesti saamelaisia. Hankkeen ei tarvitsisi olla erityisesti tarkoitettu koskemaan saamelaisia. Riittää, että tosiasiallisesti tutkittava ilmiö koskee saamelaisia. Lisäksi lausunto olisi aina pyydettävä merkittävistä porotaloutta koskevista tutkimushankkeista. Tämä johtuu porotalouden kuulumisesta saamelaisten perinteisiin elinkeinoihin. Vähäisistä tutkimushankkeista lausuntoa ei pyydettäisi, varsinkin, jos tutkimuksen kohteena on porotalouden harjoittaminen muualla kuin saamelaisten kotiseutualuetta.

Saamelaiskäräjistä annetun lain 4 a §:n mukaan saamelaiskäräjiin ja sen toimielimiin sovelletaan hallintolakia (434/2003), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999), henkilötietolakia (523/1999) ja arkistolakia (831/1994), jollei mainitussa laissa toisin säädetä. Säännös koskisi saamelaiskäräjiä myös sen antaessa ehdotetun pykälän mukaisia lausuntoja.

55 §.Tukipäätöksen mukaisen oikeuden siirtäminen. Pykälässä säädettäisiin tukipäätöksen siirtämisestä. Sen mukaan tukipäätöksen mukainen oikeus tukeen voidaan siirtää toiselle 10 §:ssä tarkoitetulle taholle, jos kyseisen tuen myöntämisen edellytykset täyttyvät. Siirron saajan olisi haettava päätökseen sisältyvän oikeuden siirtämistä 48 §:ssä tarkoitettua menettelyä noudattaen. Päätökseen sisältyvän oikeuden siirtämistä seuraisi myös tukeen liittyvien velvoitteiden siirtyminen. Tukipäätöksen mukaisen oikeuden siirtämisestä päättäisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Siirtäminen tulee kysymykseen lähinnä niissä tilanteissa, joissa tuen kohteena oleva porotaloustila tai luontaiselinkeinotila, tuen kohteena oleva osa niistä tai muu tuella hankittu omaisuus siirtyy uudelle omistajalle ja omaisuuden siirtymistä ei ole lakiehdotuksen 44 §:n 4 momentin mukaan pidettävä luovutuksena tai siihen on myönnetty elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitettu lupa. Menettely vastaa maatalouden rakennetuista annetun lain 34 §:n mukaista menettelyä eikä olennaisesti eroa voimassa olevaan rahoituslakiin perustuvasta menettelyä.

      

15 luku Tuen maksaminen

56 §.Avustusmuotoisen aloitustuen maksaminen. Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuki voidaan myöntää avustuksena tai korkotukena. Avustusmuotoinen nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuki maksettaisiin pykälän 1 momentin mukaan ilman erillistä hakemusta. Avustuksena myönnettävä aloitustuki myönnetään elinkeinon harjoittamisen aloittamisesta ja tilan hankinnasta aiheutuviin kustannuksiin. Tosiasiallisten toteutuneiden kustannusten esittämistä tuen maksamista varten ei kuitenkaan edellytettäisi. Avustuksen maksu suoritettaisiin kahtena vuotuisena eränä, mikä olisi yksi maksuerä vähemmän kuin nykyisessä vastaavassa tukijärjestelmässä. Muilta osin menettely vastaisi kuitenkin nykyistä tukijärjestelmää ja olisi yhdenmukainen maatalouden rakennetuista annetun lain 35 §:n kanssa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin avustuksen maksamista koskevista edellytyksistä. Jos aloitustuki on myönnetty ennen elinkeinon harjoittamisen aloittamista, avustuksen ensimmäisen erän maksamisen edellytyksenä olisi selvitys aloittamisesta. Jos tuen myöntämiseksi on vaadittu sitoumus ammattitaitoa koskevan vaatimuksen täyttämisestä, avustuksen toisen erän maksamiseksi tuen saajan olisi esitettävä selvitys elinkeinosuunnitelmassa esitettyjen, sitoumuksen täyttämiseksi tehtyjen toimenpiteiden toteuttamisesta. Myös tältä osin säännös vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 35 §:ää.

Tarkemmat säännökset avustusmuotoisen aloitustuen maksueristä sekä maksamisen edellytyksenä olevien selvitysten toimittamiselle asetettavasta määräajasta annettaisiin 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella. Tarkoituksena on säätää kahdesta vuotuisesta kalenteripäivästä, jolloin tuen maksu voidaan tuen myöntämisen ajankohdasta riippuen suorittaa, sekä avustuksen jakautumisesta erien välillä. Lisäksi säädettäisiin siitä, mihin mennessä selvitykset on toimitettava, jotta maksu voi tapahtua. Vastaavat säännökset sisältyvät maatalouden rakennetuista annetun lain 35 §:ään. Maaseutuvirasto antaisi tarkemmat määräykset tilanpidon aloittamista sekä koulutustoimenpiteitä koskevista selvityksistä. Käytännössä tällä tarkoitetaan esimerkiksi kauppakirjan tai todistuksen toimittamista.

57 §.Avustusmuotoisen investointituen, asunnonrakentamistuen ja paliskunnalle aitojen kunnossapitoon myönnetyn tuen maksaminen. Investointituki voitaisiin myöntää avustuksena, valtionlainaan liittyvänä tukena, korkotukena tai valtiontakauksena. Pykälässä säädettäisiin avustuksen maksamisen edellytyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan tuen saajan olisi haettava avustuksen maksua kirjallisesti tarkoitusta varten vahvistetulla lomakkeella. Maksuhakemus olisi allekirjoitettava. Hakemuksen jättämiselle voitaisiin asettaa kohtuullinen määräaika, joka lasketaan tukipäätöksen tekemisestä tai, jos kyse on tuettavan toimenpiteen viimeisestä maksuhakemuksesta, tuettavan toimenpiteen toteutuksen päättymisestä. Määräajan asettaminen on perusteltua sen vuoksi, että tukipäätöksellä tehty määrärahojen sidonta tuettavan toimenpiteen rahoitusta varten on vapautettavissa muiden toimenpiteiden rahoitukseen ainoastaan siinä tapauksessa, että tuen viimeisen erän maksaminen on tehty. Hakemus olisi toimitettava tuen myöntäneelle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Säännöksessä ei ehdoteta muutoksia nykytilaan. Maksuhakemuksen toimittamiseen ja hakemuksen täydentämiseen sekä vireille tuloon tulisivat sovellettavaksi hallintolain säännökset. Menettely vastaa myös maatalouden rakennetuista annetun lain 36 §:n mukaista maksumenettelyä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin avustuksen maksueristä ja erän määräytymisestä. Avustus voitaisiin maksaa enintään viidessä erässä. Irtaimiston hankintaa varten myönnetty avustus on voitu maksaa enintään kahdessa erässä ja rakentamiseen myönnetty avustus enintään viidessä erässä. Avustusta maksettaisiin enintään tukitasoa sekä myönnetyn tuen määrää vastaava osuus maksuhakemukseen sisältyvistä hyväksyttävistä kustannuksista. Jos myönnetyn tuen määrä on perustunut yksikkökustannuksiin, tämä tarkoittaa sitä, että riippumatta yksikkökustannusten tasosta tukea maksetaan enintään toteutuneiden kustannusten mukaan. Tuen saajan olisi tarvittaessa esitettävä selvitys yksityisen rahoituksen toteutumisesta. Erillistä selvitystä ei tarvittaisi, jos yksityinen rahoitus muodostuu tuen kohteena olevasta lainasta, jonka nostamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on tieto nostolupamenettelyn perusteella. Nostolupamenettely on lisätty jo voimassa olevaan tukijärjestelmään lailla 54/2008. Kun myös rakentamisen tukemisessa edellytetään selvitystä toteutuneista kustannuksista ja siitä, että ne vastaavat tuen myöntöedellytyksiä, rakennetukia koskevat tukijärjestelmät ovat tältä osin yhdenmukaisia sekä maatalouden että porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakenneinvestointeja tuettaessa. Sen sijaan toteutuneiden kustannusten osoittamisessa noudatettavassa menettelyssä voisi olla edelleen eroja, jos se tukikohteen luonteesta johtuen on perusteltua.

Pykälän 3 momentin mukaan avustuksen maksamisen edellytyksenä olisi, että tuen saaja on noudattanut tuen ehtoja. Maksamisen edellytyksenä olisi lisäksi tuen saajalle aiheutuneen menon tosiasiallisuus, lopullisuus ja todennettavuus sekä kohdentuminen tuettavaan toimenpiteeseen. Tukea ei maksettaisi sellaisten menojen perusteella, joita ei ole tosiasiassa syntynyt, jotka eivät ole tuen saajan lopullisia menoja, joita ei voida todentaa tai jotka eivät ole aiheutuneet tuettavasta toimenpiteestä. Jos avustusta on myönnetty rakentamisinvestointiin, olisi viimeisen erän maksamisen edellytyksenä, että rakentamisinvestointi on kokonaisuudessaan toteutunut tukipäätöksen mukaisena. Maksuhakemukseen olisi liitettävä avustuksen maksamisen edellytysten kannalta välttämättömät tilinpitoasiakirjat ja selvitykset. Tämä koskisi myös porotaloutta siinäkin tapauksessa, että osa porotalouden tilinpidosta tapahtuu paliskunnissa.

Kysymys on erityisesti sellaisista EU:n varoista myönnetyn tuen maksamiselle asetettavista edellytyksistä, joiden täyttämisestä Maaseutuviraston on varmistuttava ennen maksun suorittamista. Nämä seikat sisältyvät valvontaa koskevan komission asetuksen (EY) N:o 1975/2006 26 artiklan 3 kohtaan, jossa säädetään maksuhakemuksille suoritettavista hallinnollisista tarkastuksista. Tällaisia seikkoja ovat ilmoitettujen menojen todenperäisyys, hankittujen tavaroiden ja palveluiden toteutuminen sekä tuettavan toimenpiteen toteutuminen tukipäätöksen mukaisena. Lisäksi tuen saajan on mainitun artiklan 5 kohdan mukaan esitettävä maksuhakemukseen sisältyviä menoja koskevat asiakirjat eli laskut ja kuitit. Jos tämä ei ole mahdollista, ne voidaan korvata vastaavilla todistusvoimaisilla kirjanpitoasiakirjoilla.

Edellä kuvattua menettelyä olisi sovellettava myös silloin, jos kansallisista varoista myönnetty tuki kohdistuu samaan toimenpiteeseen kuin osarahoitettu tuki. Jos kysymys on kokonaan kansallisista varoista rahoitettavasta toimenpiteestä, toteutuneiden kustannusten osoittaminen voisi maksatusvaiheessa tapahtua esimerkiksi kirjanpitoraportin tai muun kustannuksia koskevan yhteenvedon avulla. Rakentamisinvestoinnin osalta valmiusastetodistukseen perustuvan maksatuksen korvaisi tällöin selvitys toteutuneista kustannuksista. Lisäksi valmiusastetodistuksen hankkiminen on voinut aiheuttaa lisäkustannuksia todistuksen antajan soveltamista käytännöistä riippuen. Tuen saajan kannalta ehdotettu muutos edistää rakennuskustannusten seurantaa ja siten myös investoinnin toteutumisen arviointia ja suunnitelmien mahdollista tarkistamista rakennusvaiheen aikana. Vasta viimeisen erän maksamisen edellytyksenä olisi selvitys investoinnin toteutumisesta tukipäätöksen mukaisena. Tämä tapahtuisi esimerkiksi esittämällä kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tekemän loppukatselmuksen pöytäkirja. Lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi tarvittaessa suorittaa maksamisen edellytysten toteamiseksi 44 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin valtuudesta antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä menon tosiasiallisuuden, lopullisuuden ja todennettavuuden arvioinnissa käytettävistä perusteista. Tosiasiallisuuden, todennettavuuden ja lopullisuuden osalta säädettäisiin siitä, että meno on koitunut tuen saajan kustannukseksi, kun siitä on olemassa tosite, jonka osoittama meno on viety kirjanpitoon, ja menoa vastaava tavara tai palvelu on saatu eikä tuen saajalla ole ollut mahdollisuutta saada menosta hyvitystä tai vähentää sitä verotuksessa. Kysymys ei ole maksamisen edellytyksiä koskevasta selvityksestä, vaan perusteista, joilla edellytysten täyttymistä arvioidaan. Tarkemmat määräykset maksamisen edellytyksiä koskevista asiakirjoista ja selvityksistä antaisi Maaseutuvirasto.

Myös avustusmuotoisen investointituen maksueristä ja maksuhakemuksen jättämiselle asetettavasta määräajasta voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Valtuuden nojalla voitaisiin säätää rakentamiseen tai irtaimiston hankintaan myönnetyn avustuksen maksueristä sekä avustuksen jakautumisesta erien välillä. Vastaava säännös sisältyy maatalouden rakennetuista annetun lain 36 §:n 4 momenttiin.

Samoin pykälän 4 momentissa säädettäisiin Maaseutuviraston toimivallasta antaa tarkempia määräyksiä menon tosiasiallisuutta, lopullisuutta, todennettavuutta ja kohdentumista koskevista selvityksistä ja tilinpitoasiakirjoista. Menojen tukikelpoisuuden varmistaminen on tehtävä, jonka hoitamisesta Maaseutuvirasto hallinnointilain 15 §:ssä tarkoitettuna maksajavirastona vastaa yhteisön lainsäädännön perusteella. Valtuus kattaisi näin ollen myös ne tilanteet, joissa investointitukia katsottaisiin tarpeelliseksi myöntää ja maksaa osarahoitteisena maaseutuohjelmasta tai muusta ohjelmasta kokonaan tai osaksi EU:n varoin. Maaseutuvirastolle kuuluu erityisesti edellä mainituista seikoista varmistuminen yhteisölle toimitettavaan menoilmoitukseen otettavien maksujen osalta. Säännös palvelee myös kansallisia tarpeita, sillä myös kansallisten varojen valvonnan kannalta on tärkeää, että varojen käytöstä on täsmälliset määräykset. Valtuuden nojalla annettaisiin määräykset menojen tosiasiallisuuden ja todennettavuuden osoittamisesta tositteiden, kirjanpitoraportin tai muun toteutuneita kustannuksia koskevan yhteenvedon avulla. Menon lopullisuuden osalta Maaseutuvirasto antaisi määräykset selvityksestä, joka koskee tuen saajan mahdollisuutta vähentää maksamansa arvonlisävero tai tuen saajan saamaa muuta hyvitystä, joka vähentää tosiasiassa kirjanpitoon vietyä ja alkuperäiseen tositteeseen perustuvaa menon määrää. Menojen kohdentamisessa on kysymys menon ja tuettavan toimenpiteen välisen yhteyden selvittämisestä. Määräyksiä voitaisiin antaa tilinpitoasiakirjoihin tehtävistä merkinnöistä, joilla menon kohdentuminen tuettavaan toimenpiteeseen selvitetään. Lisäksi Maaseutuvirasto vahvistaisi maksun hakemisessa käytettävät lomakkeet.

58 §.Avustusmuotoisen tuen maksun suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin avustuksen maksun suorittamisesta. Säännös koskee sekä avustuksena myönnettyä aloitustukea että investointitukea samoin kuin poroaitojen korjaustukea ja tutkimusrahoitusta. Pykälän 1 momentin mukaan tuen maksamisesta päättäisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tältä osin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hoitaisi osarahoitteisen tuen osalta yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 6 artiklan mukaisesti maksajaviraston vastuulle kuuluvaa tehtävää. Maksajaviraston vastuulla olisi maksupäätöksen asianmukainen valmistelu ja laatiminen. Maksupäätös laadittaisiin Maaseutuviraston vahvistaman kaavan mukaisesti. Momentissa säädettäisiin maksuja koskevien tietojen toimittamisesta Maaseutuvirastolle maksun suorittamista varten. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kokoaisi myöntämiensä tukien maksupäätöksiä koskevat tiedot ja toimittaisi ne maksusanomien muodossa Maaseutuvirastolle. Maaseutuvirasto vastaisi maksusanomiin sisältyvien menojen tarkastamisesta ja hyväksymisestä sekä maksujen teknisestä suorittamisesta. Menettely vastaisi pääosin voimassa olevan rahoituslain mukaista menettelyä sekä noudattaisi vastaavaa käytäntöä, mistä säädetään maatalouden rakennetuista annetun lain 37 §:ssä.

      

16 luku Lainaan liittyvää tukea koskevat erityiset ehdot

59 §.Valtionlainan ja korkotukilainan myöntäminen. Pykälässä säädettäisiin sekä valtionlainan että korkotukilainan myöntämisestä tukipäätöksen ehtojen mukaisena. Luotonantaja voisi myöntää valtionlainan ja sitä koskeva velkakirja voitaisiin allekirjoittaa sen jälkeen kun tukipäätös on tehty. Vastaava menettely koskisi myös korkotukilainaa. Valtionlainaan liittyvän tuen tai korkotuen ehtona olisi lisäksi lainan myöntäminen tukipäätöksen mukaisin ehdoin. Velkakirjaan olisi otettava ehto, jonka mukaan tukipäätöksen mukaiset lainaehdot ovat ensisijaisia velkakirjan ehtoihin nähden. Näin varmistetaan, että tuen kohteena oleva laina vastaa ehdoiltaan tuen myöntämisen edellytyksiä sekä lainan nostamista, lyhentämistä ja koron maksua koskevia ehtoja. Tukipäätös olisi liitettävä velkakirjaan. Säännöksessä ei ehdoteta muutoksia nykytilaan. Vastaavalla tavalla korkotukilainojen osalta on meneteltävä maatalouden rakennetuista annetun lain 23 §:n mukaan.

60 §.Valtionlainan ja korkotukilainan nostaminen. Pykälässä säädettäisiin valtionlainan ja korkotukilainan nostamista koskevista ehdoista. Pykälän 1 momentin mukaan sekä valtionlainan että korkotukilainan voisi nostaa ennen kuin tukipäätös on saanut lainvoiman. Jos tukipäätös valituksen johdosta muuttuu, tukipäätökseen sisältyviä lainan ehtoja ja lainamäärää ei kuitenkaan saisi lakiehdotuksen 53 §:n 2 momentin mukaan muuttaa ilman luotonantajan suostumusta. Sekä valtionlainan että korkotukilainan saisi nostaa enintään kahdessa erässä. Pääsääntö koskisi lähinnä kiinteän tai irtaimen omaisuuden hankintaan taikka tilanpidon aloittamiseen myönnettyä lainaa. Jos valtionlainaa tai korkotukea on myönnetty rakentamisinvestointia varten, valtionlainan ja korkotukilainan saisi kuitenkin nostaa enintään viidessä erässä. Näin on tarpeen menetellä sen vuoksi, että rakentamisen osalta kustannuksia syntyy kausiluontoisesti pitkän ajanjakson kuluessa. Tältä osin säännöksessä ei ehdoteta muutoksia nykytilaan. Säännös vastaa maatalouden rakennetuista annetun lain 24 §:ää.

Pykälän 2 momentti koskisi lainan nostamiselle asetettavaa määräaikaa. Maanostoon myönnetty laina olisi nostettava kahden vuoden kuluessa tukipäätöksen tekemisestä. Voimassa olevassa porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoitustuesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa lainan nostoaika vaihtelee tuen kohteen mukaan. Myös nostoerien määrä vaihtelee. Momentissa ehdotetaan sen sijaan lainan nostamisen määräajaksi toimenpiteen 43 §:n mukaista toteuttamisaikaa. Tällä tarkoitetaan mainitun pykälän 1 momentissa säädettyä kahden vuoden toteutusaikaa, sen mukaisesti asetettua lyhyempää määräaikaa tai pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla pidennettyä määräaikaa. Valtionlaina ja korkotukilaina taikka lainan ensimmäinen erä olisi nostettava mainitussa pykälässä tarkoitetun määräajan kuluessa. Jos valtionlainan tai korkotukilainaa nostetaan kahdessa erässä, lainan viimeisen erän voisi nostaa toteuttamiselle asetetun määräajan jälkeen, kuitenkin kolmen kuukauden kuluessa määräajan päättymisestä. Niissä tapauksissa, joissa valtionlainaa tai korkotukea on myönnetty rakentamisinvestointia varten, valtionlainan tai korkotukilainan viimeistä erää ei kuitenkaan saisi nostaa ennen kuin rakentaminen on kokonaisuudessaan toteutunut tukipäätöksen mukaisena. Tällöinkin viimeinen erä olisi kuitenkin nostettava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa rakennusinvestoinnin toteuttamiselle asetetun määräajan päättymisestä. Käytännössä tämä ei juurikaan poikkeaisi voimassaolevasta tukijärjestelmän mukaisesta käytännöstä. Säännös vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 24 §:n 2 momenttia.

Pykälän 3 momentti koskee nostolupaa. Valtionlainan tai korkotukilainan tai sen erän nostamista varten tuen saajan olisi hankittava

elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa. Jos valtintakaus on ainoa tuki, jota kohteeseen on myönnetty, myös valtiontakauksen kohteena olevan lainan nostamiseen olisi hankittava vastaava lupa. Lupa olisi esitettävä luotonantajalle ennen lainan tai sen erän nostamista. Nostoluvan hankkimisesta säädettäisiin lakiehdotuksen 61 §:ssä.

Valtionlainan tai korkotukilainan taikka niiden erien nostamisesta voitaisiin säätää tarkemmin 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella. Sen nojalla säädettäisiin kerrallaan nostettavien erien suuruudesta.

61 §.Nostolupa. Pykälässä säädettäisiin tuetun lainan tai sen erän nostamiseen tarvittavan luvan hankkimisesta. Tuetulla lainalla tarkoitettaisiin tällöin myös valtiontakauksen kohteena olevaa lainaa. Kysymys on vaiheesta, jossa varmistetaan tuen kohteena olevan lainan kohdistuminen tuettavan toimenpiteen hyväksyttäviin kustannuksiin sekä kustannusten tukikelpoisuus. Maaseutuviraston on seurattava valtionlainan korkoetuuden ja muun valtionlainaan liittyvän tuen sekä valtiontakaukseen sisältyvän tuen käyttämistä luottolaitoksilta saatujen tietojen perusteella. Valtionlainaan ja valtiontakaukseen liittyvän tuen käyttämisestä säädettäisiin lakiehdotuksen 66 §:ssä. Korkotuen maksaminen suoritetaan lakiehdotuksen 71 §:n mukaisesti luotonantajalle keskusrahalaitoksen välityksellä. Itse nostolupamenettely ei ole uusi, se on lisätty voimassa olevaan rahoituslakiin lailla 54/2008. Luvan edellytyksistä säädetään kuitenkin edelleen valtioneuvoston asetuksella. Ehdotetussa pykälässä ne siirrettäisiin pääosin lakiin. Asiallisesti ei tapahtuisi merkittäviä muutoksia.

Pykälän 1 momentin mukaan lupaa olisi haettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta. Luvan hakemiselle voitaisiin asettaa määräaika. Tämä koskee sekä valtionlainaa, korkotukilainaa että valtiontakauksen kohteena olevaa lainaa. Määräajan tarkoituksena on varmistaa, että hakemus toimitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle riittävän hyvissä ajoin ennen lakiehdotuksen 43 §:ssä tarkoitetun määräajan päättymistä. Hakemukseen olisi liitettävä tarvittavat tilinpitoasiakirjat ja selvitykset.

Lisäksi 2 momentissa säädettäisiin ehdosta, jonka mukaan lainaa saadaan nostaa enintään toteutuneita kustannuksia vastaava osuus. Nostolupamenettely on noudattanut vastaavaa menettelyä, josta säädetään maatalouden rakennetuista annetun lain 38 §:ssä. Menettelyä ei ole tarkoitus muuttaa. Toteutuneiden kustannusten osoittaminen olisi aina lainan nostamisen edellytys. Toteutuneiden kustannusten esittäminen tapahtuisi paitsi kansallisista varoista rahoitettavissa toimenpiteissä, myös EU:n kokonaan tai osaksi rahoittamissa hankkeissa hakemalla nostolupaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta. Ennen lainmuutosta vastaavat selvitykset toimitettiin luotonantajalle. Rakentamiseen myönnetyn tuen osalta rakennuksen tai muun rakentamiskohteen tukemisessa on jo pääosin luovuttu rakennusaikaisesta valmiusasteen varmistamista. Tämä tapahtuisi vasta lainan viimeisen erän nostamisen tai, jos kohteeseen on myönnetty avustusta, avustuksen viimeisen erän maksamisen yhteydessä. Tällöin tuen saajan on osoitettava rakentamisinvestoinnin valmistuminen tukipäätöksen mukaisena. Tämä tapahtuisi vastaavalla tavalla kuin lakiehdotuksen 57 §:n kohdalla on avustuksen maksamisen osalta esitetty.

Pykälän 2 momentin mukaan luvan myöntämisen edellytyksenä olisi lisäksi, että tuen ehtoja on noudatettu. Täten edellytyksenä olisi muun muassa, että tuetun lainan nostoerien lukumäärää, toteutuneita kustannuksia ja määräaikoja koskevat ehdot täyttyvät. Lisäksi tuen saajalle aiheutuneen menon tulisi olla lopullinen ja todennettavissa minkä lisäksi sen tulee kohdentua tuettavaan toimenpiteeseen. Säännöksellä varmistettaisiin lainaan ja, jos kohteeseen on myönnetty valtiontakausta, siihen liittyvän tuen kohdentuminen tukipäätöksen mukaisiin hyväksyttäviin kustannuksiin. Vastaavat seikat tarkistettaisiin lakiehdotuksen 56 §:n mukaan avustusmuotoisen tuen maksuhakemuksen käsittelyn yhteydessä.

Jos kyse on nuoren porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajan aloitustuen kohteena olevasta lainasta ja tuki on myönnetty ennen kyseisen elinkeinon harjoittamisen aloittamista, olisi pykälän 3 momentin mukaan nostoluvan myöntämisen edellytyksenä selvityksen esittäminen siitä, että tuen saaja on alkanut harjoittaa luontaiselinkeinoa tilalla. Jos laina nostetaan kahdessa erässä, on viimeksi mainittu selvitys esitettävä toisen erän nostamista varten. Erityisestä syystä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää nostoluvan ennen toimenpiteiden toteuttamista. Lainan saisi tällöin nostaa, vaikka selvitystä ammattitaidon hankkimisesta ei ole vielä esitetty. Jollei tuen saaja kuitenkaan määräajassa hanki riittävää ammattitaitoa, valtionlaina voitaisiin määrätä irtisanottavaksi ja tuki periä takaisin.

Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin 4 momentin mukaan tarkemmin menon tosiasiallisuuden, lopullisuuden ja todennettavuuden arvioinnissa käytettävistä perusteista sekä nostoluvan hankkimiselle asetettavasta määräajasta. Luvan hankkimiselle on tarpeen säätää määräaika, jotta hakemus saadaan käsiteltäväksi hyvissä ajoin ennen 60 §:n 2 momentissa tarkoitettujen tuetun lainan nostamiselle asetettujen määräaikojen päättymistä. Hakemuksen jättämiselle asetettua määräaikaa voitaisiin pidentää kerran. Määräajan pidentämiseen tulisi olla hyväksyttävä syy. Tosiasiallisuuden, todennettavuuden ja lopullisuuden osalta säädettäisiin vastaavista seikoista kuin lakiehdotuksen 36 §:n yhteydessä on esitetty. Tarkemmat määräykset luvan hakemisessa käytettävistä lomakkeista sekä tilinpitoasiakirjojen ja selvitysten teknisestä esitystavasta antaisi Maaseutuvirasto. Vastaavaa valtuutta esitetään avustusmuotoisen investointituen maksamista koskevaan lakiehdotuksen 36 §:ään. Valtuuden nojalla annettaisiin määräykset menon tosiasiallisuuden ja todennettavuuden osoittamisesta tositteiden, kirjanpitoraportin tai muun kustannuksia koskevan yhteenvedon avulla. Lisäksi Maaseutuvirasto vahvistaisi nostoluvan hakemisessa käytettävät lomakkeet.

62 §.Valtionlainan vakuus. Pykälässä säädettäisiin valtionlainoille vaadittavista vakuuksista. Valtionlainalla tulisi lainaa nostettaessa olla pankkitoiminnassa yleisesti käytetty vakuus. Vakuuksina tulisivat kysymykseen lähinnä kiinteistökiinnitys, yrityskiinnitys ja muu reaalivakuus tai esimerkiksi kaupallinen takaus. Sen sijaa tarkoitus ei ole, että vakuuksina käytettäisiin henkilötakauksia. Lukuun ottamatta asuntorakentamista valtionlainat myönnetään elinkeinotoimintaan. Jos lainasaaja ei voi maksukyvyttömyyden johdosta suoriutua maksuvelvoitteestaan, joutuisi henkilötakaaja maksamaan tuensaajan elinkeinotoiminnan lainaa. Valtion kannalta ei ole asianmukaista, että velvoitetuksi tulee taho, joka on toinen kuin lainavarat vastaanottanut ja jolla ei välttämättä ole sidosta lainansaajan elinkeinotoimintaan tai siihen liittyvään varallisuuteen.

Lainan myöntävän luottolaitoksen tehtävänä olisi huolehtia sekä vakuudeksi tarjotun omaisuuden riittävyyden ja sitä koskevan sitoumuksen arvioinnista sekä vakuuden vastaanottamisesta ja säilyttämisestä. Luottolaitos toisin sanoen toimisi vakuuden suhteen samoin kuin myöntäessään tavanomaisin ehdoin lainoja. Pykälän 1 momenttiin sisältyisi kuitenkin mahdollisuus erityisestä syystä myöntää vakuuden hankkimisesta vapautusta. Vapautus voisi koskea koko lainaa tai sen osaa. Tarkoitus on, että vapautus vakuuden hankkimisesta olisi erittäin poikkeuksellista, koskisi lähes yksinomaan vain osaa vakuusvajeesta ja tulisi kysymykseen lähinnä tilanteissa, joissa hakija yllättävistä, itsestä riippumattomista syistä joutuu pikaisesti investoimaan ilman, että hänellä on mahdollisuutta antaa lainalle tarvittavia vakuuksia. Vapautta myöntää laina ilman tavanomaista vakuutta ei ole tarkoitus käyttää maastoajoneuvojen hankintaan myönnettäviin lainoihin. Säännös ei vapauttaisi velvollisuudesta antaa lainalle mitään vakuuksia. Niiden vakuusarvo vain voisi olla heikompi kuin mitä luottolaitos edellyttää tavanomaisessa antolainauksessaan. Tällainen vakuus voisi olla esimerkiksi kiinnitys sellaiseen omaisuuteen, jonka arvo on jo pantattu lainojen vakuudeksi, mutta on ilmeistä, että vakuus vapautuu kattamaan myös uuden myönnettävän lainan. Esimerkiksi tätä koskeva ehto olisi mahdollista ottaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen.

Pykälän 2 momentissa annettaisiin valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tarvittaessa tarkemmin, millä edellytyksillä valtionlainan saa myöntää kokonaan tai ilman 1 momentissa tarkoitettua vakuutta.

63 §.Valtionlainan lyhentäminen ja koron suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin lainan hoitamisesta. Valtionlainaa olisi lyhennettävä säännöllisesti puolivuosittain. Lyhennystapana olisi tasalyhennys yhtä suurina maksuerinä. Lyhennysmaksujen eräpäivät olisivat 30 päivänä huhtikuuta ja 31 päivänä lokakuuta. Lyhennystapa ja eräpäivät säilyisivät siten rahoituslain mukaisia.

Pykälän 2 momentin mukaan ensimmäinen lyhennysmaksu erääntyisi suoritettavaksi viimeistään sinä eräpäivänä, joka ensiksi seuraa vuoden kuluttua lainan tai sen ensimmäisen erän nostamisesta. Tästä poikettaisiin kuitenkin rakentamiseen myönnetyn valtionlainan osalta. Tällaisen valtionlainan ensimmäinen lyhennysmaksu erääntyisi maksettavaksi viimeistään sinä eräpäivänä, joka ensiksi seuraa kahden vuoden kuluttua lainan tai sen ensimmäisen erän nostamisesta. Korkoa olisi suoritettava puolivuosittain lainan tai kunkin lainaerän nostopäivästä lukien edellä mainittuina lyhennysten eräpäivinä. Myös lyhennysten alkamisen ja koron eräpäivien osalta valtionlainan ehdot noudattaisivat rahoituslain mukaisia lainaehtoja.

Pykälän 3 momentin mukaan luotonantaja ja tuen saaja voisivat sopia ylimääräisistä lyhennysmaksuista, niiden vaikutuksesta jäljellä oleviin lyhennysmaksuihin sekä koko lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta. Ylimääräinen lyhennysmaksu voisi vaikuttaa joko niin, että seuraava lyhennys suoritetaan seuraava eräpäivänä ja lainan takaisinmaksuaika lyhenee ylimääräistä lyhennystä vastaavasta, tai niin, että seuraavana tai seuraavina eräpäivinä jätetään lyhennys suorittamatta ylimääräisiä lyhennyksiä vastaavasti. Lainaehto ei muuttaisi voimassa olevaa käytäntöä.

Pykälän 4 momentin mukaan luotonantaja voisi myöntää lyhennysmaksuille lykkäystä, jos tämä on tarpeen tuen saajan tilapäisten taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Lykkäystä voitaisiin myöntää enintään vuodeksi kerrallaan ja yhteensä enintään viideksi vuodeksi. Jos lykkäystä tulisi myönnettäväksi yhteensä enemmän kuin kolme vuotta, luotonantajan olisi pyydettävä lykkäykseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa. Lykkäyksen johdosta laina-aikaa voitaisiin pidentää 36 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 38 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädetyn enimmäisajan rajoissa tai jäljellä olevia lyhennysmaksuja korottaa. Lykkäyksiä voitaisiin myöntää myös rahoituslain nojalla ja niitä myönnettäisiin edelleen kumotun lainsäädännön nojalla myönnettyihin valtionlainoihin asianomaisen lain ehtojen mukaisesti. Mahdollisuus myöntää lykkäyksiä luottolaitoksessa kolmeen vuoteen asti noudattaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 25 §:n 4 momentin mukaista mahdollisuutta myöntää lykkäyksiä korkotukilainoille vastaava määrä luottolaitoksissa.

Pykälän 5 momentin mukaan lykkäysten myöntämisen edellytyksistä voitaisiin tarvittaessa säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Tämä voi osoittautua tarpeelliseksi tilanteessa, jos on tarpeen saada eri luottolaitoksille yhdenmukainen käytäntö lykkäysperusteisiin. Lisäksi voitaisiin säätää siitä, miten lykkäyksen vaikutus otetaan huomioon tuen kulumisessa. Yleensä korkoon liittyvä tuki kuluu sitä nopeammin, mitä pitempään lainan pääoma säilyy korkeana. Tarkoitus on, ettei lyhennyksen johdosta tukea tai lyhennyksen aiheuttamaa muutosta tuen kulumiseen diskontattaisi, jollei EU:n valtiontukisäännöistä muuta johdu.

64 §. Korkotukilainan lyhentäminen ja koron suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin korkotukilain lainaehdoista. Pykälän mukaan myös korkotukilainaa olisi lyhennettävä puolivuosittain tai neljännesvuosittain yhtä suurina maksuerinä. Lainaehdot vastaisivat maatalouden rakennetuista annetun lain 25 §:n mukaisten korkotukilainojen ehtoja. Sen sijaan lyhentäminen poikkeaisi valtionlainojen lyhentämisestä, sillä laissa säädettyjä eräpäiviä ei olisi, mutta luotonantajan ja tuen saajan olisi sovittava eräpäivistä siten, että niitä olisi vuodessa joko kaksi tai neljä.

Pykälän 2 momentin mukaan ensimmäinen lyhennysmaksu erääntyisi suoritettavaksi viimeistään sinä eräpäivänä, joka ensiksi seuraa vuoden kuluttua lainan tai sen ensimmäisen erän nostamisesta. Jos korkotukilaina on myönnetty rakentamisinvestointiin, erääntyisi ensimmäinen lyhennysmaksu kuitenkin viimeistään sinä eräpäivänä, joka ensiksi seuraa kahden vuoden kuluttua lainan tai sen ensimmäisen erän nostamisesta. Tältä osin menettely noudattaisi valtionlainojen lainaehtoja ja olisi yhdenmukainen maatalouden rakennetuista annetun lain mukaisten korkotukilainojen ehtojen kanssa. Korkoa olisi kuitenkin suoritettava puolivuosittain tai neljännesvuosittain lainan tai kunkin lainaerän nostopäivästä lukien. Menettely vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain mukaisia lainaehtoja.

Pykälän 3 momentin mukaan luotonantaja ja tuen saaja voivat sopia myös korkotukilainojen ylimääräisistä lyhennysmaksuista, niiden vaikutuksesta jäljellä oleviin lyhennysmaksuihin sekä koko lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta. Vaikutus olisi sama kuin valtionlainojen ylimääräisissä lyhennyksissä.

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi luotonantajalle vastaava mahdollisuus kuin valtionlainoituksessa myöntää lyhennysmaksuille lykkäystä tuen saajan tilapäisten taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Lykkäystä voitaisiin myöntää samoin ehdoin kuin valtionlainoillekin.

Pykälän 5 momenttiin sisältyisi vastaava valtuus säätää tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella lykkäysten myöntämisen edellytyksistä kuin valtionlainoituksessa.

65 §. Lainan siirtäminen ja lainaehtojen muuttaminen. Pykälässä säädettäisiin tuen kohteena olevan lainan siirtämisestä sekä lainaehtojen muuttamisesta. Tuen kohteena oleva laina saataisiin 1 momentin mukaan siirtää toiselle maatalouden rakennetuista annetun lain 52 §:n 2 momentissa tarkoitetulle hyväksytylle luotonantajalle. Tuen kohteena olevan lainan siirtäminen edellyttäisi aina myös tukipäätöksen siirtämistä. Näin ollen tuen kohteena olevan lainan saisi siirtää toiselle tuen saajalle vain siinä tapauksessa, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyy lainan siirron tuen siirtämistä koskevan päätöksensä yhteydessä. Ehdotettu menettely poikkeaisi voimassa olevasta rahoituslakiin perustuvasta menettelystä. Ehdotuksessa luovuttaisiin tarkastamasta keskusrahalaitoksessa luottolaitosten välisiä lainansiirtoja. Sen sijaan lainan siirtoon lainansaajalta toiselle henkilölle vaadittaisiin nimenomainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös nykyisen lausunnon sijasta. Lisäksi vaatimus lainan siirtämisestä tuen siirtämistä koskevan päätöksen yhteydessä on uusi vaatimus. Nykyisin tuki ja laina voidaan siirtää eri päätöksillä. Ehdotettu menettely vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 27 §:n mukaista menettelyä.

Pykälän 2 momentin mukaan valtionlainan ehtojen muuttaminen edellyttäisi aina elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa. Pykälän 3 momentin mukaan sen sijaan korkotukilainan tai valtiontakauksen kohteena olevan muun lainan ehtoja saisi muuttaa edellyttäen, ettei sillä ole vaikutusta tuen myöntämisen edellytysten ja ehtojen kannalta. Lainan ehtoja voisi näin ollen muuttaa, mutta ei siten, että korkotukea koskevan päätöksen mukaisista ehdoista poiketaan, laina-aikaa pidennetään yli 30 vuoden tai korkotukilainan kokonaiskorkoa muutetaan 38 §:n vastaisesti. Korkotukilainan lyhennysohjelmaakaan ei saisi muuttaa 64 §:n tai tuen ehtojen vastaisesti. Muutoksella ei saisi lisätä valtion korkotukimenoja. Takauksen kohteena olevan lainan osalta ehtona olisi lisäksi, ettei muutos vaikuta valtion asemaan takaajana. Siinä tapauksessa, että kyse ei ole muutoksesta, josta luottolaitos ja lainansaaja voivat keskenään sopia, lainaehtojen muuttamiseen olisi hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa.

Pykälän 4 momentin mukaan lupaa ei kuitenkaan myönnettäisi siinä tapauksessa, että ehtojen muuttaminen vaikuttaa tuen myöntämisen edellytyksiin. Näin ollen esimerkiksi valtionlainan tai korkotukilainan laina-aika ei voisi luvanvaraisestikaan ylittää 30 vuotta, valtionlainan korko poiketa laissa säädetystä eikä valtionlainan tai valtiontakauksen kohteena olevan lainan ehtoja saa muuttaa siten, että valtionvastuuseen tai valtiontakaukseen liittyvä taloudellinen riski muuttuu merkittäväksi. Korkotuen maksun päättymisen jälkeen lainan saaja ja luotonantaja voisivat sopia lainan ehtojen muuttamisesta tai lainan siirtämisestä rajoituksesta. Näin voitaisiin kuitenkin menetellä vain siinä tapauksessa, ettei lainaan kohdistu valtiontakausta. Ehdotettu säännös ei olennaisesti muuta menettelyä voimassa olevaan tukijärjestelmään verrattuna. Jo nyt edellytetään, että korkotukilainojen lainaehtojen muuttamiseen hankitaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen suostumus, jos on todennäköistä, että muutoksen johdosta valtion korkotukimenot lisääntyvät jäljellä olevana laina-aikana. Ehdotettu menettely vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 27 §:n mukaisten korkotukilainojen ja valtiontakauksen kohteena olevien lainojen muutosmenettelyä.

Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin 5 momentin mukaan tarkemmin tilanteista, joissa lainan ehtojen muuttaminen edellyttää luvan hankkimista. Valtuuden nojalla määriteltäisiin sellaiset valtionlainan tai valtiontakauksen kohteena olevan lainan ehtojen muutokset, jotka vaikuttavat valtion asemaan valtionvastuun perusteella tai takaajana. Valtionlainan ja korkotukilainan osalta säädettäisiin luvan hankkimisesta lainan lyhentämiseen ja koron maksueriin liittyviin muutoksiin. Asetuksella säädettäisiin luvan hankkimiselle asetettavasta määräajasta. Lupa olisi hankittava ennen kuin lyhennyksen tai koron suoritusvelvollisuus on tuen ehtojen mukaan syntynyt ja, jos kysymys on valtiontakauksen kohteena olevasta lainasta, ennen kuin lykkäyksen kohteena oleva lyhennys on erääntynyt, taikka muu muutos toteutettu. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää myös siirrettäväksi kelpoisen lainan jäljellä olevan vähimmäismäärästä tai jäljellä olevasta vähimmäislaina-ajasta. Tältä osin tarkoitus on edellyttää noudatettavaksi pääosin edellytyksiä, jotka vastaisivat voimassa olevia siirtoehtoja. Maaseutuvirasto antaisi lisäksi tarkemmat määräykset luvan hankkimisessa käytettävistä lomakkeista.

66 §.Valtionlainan korkoetuuden ja muun lainaan liittyvän tuen sekä valtiontakaukseen sisältyvän tuen käyttäminen. Pykälässä säädettäisiin, miten valtionlainaan ja valtiontakaukseen liittyvä tuki käytetään. Pykälän 1 momentin mukaan valtionlainaan liittyvästä tuesta vähennettäisiin heti lainaa nostettaessa vakuudettomuuden arvon osuus tuesta. Kyseessä on laskennallinen tuki, jonka määrä lasketaan tukea myönnettäessä. Tukipäätöksessä on erikseen ilmettävä vakuudetta myönnettävän lainan osan määrä sekä vakuudettomuuden tukiarvo. Tämä tukiarvo vähennetään ensimmäisenä kokonaistuesta lainan noston yhteydessä. Myönnettyjen vapaavuosien, korkovapauden ja korkoetuuden yhteenlasketusta nimellisarvoisesta määrästä vähennettäisiin kultakin korkojaksolta kyseistä jaksoa koskeva vapaavuoteen kuuluvan puolen vuoden lyhennyksen määrä sekä korkovapauden tai korkoetuuden määrä. Jos tuki ei jonakin korkojaksona riitä kaikkiin tuen osiin, vähennettäisiin tuen osat edellä mainitussa järjestyksessä. Ehdotettu säännös selkeyttäisi tuen käyttämisen järjestystä silloin, kun samaan lainaan liittyy useampia tukimuotoja.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erikseen korkoetuuden käyttämisestä. Korkoetuutena myönnettyä tukea vähennettäisiin 37 §:n 2 momentissa tarkoitettua määrää vastaava osuus kullakin korkojaksolla voimassa olevasta valtionlainan kokonaiskorosta. Korkoetuutta vähennetään yhteensä enintään myönnetyn tuen nimellisarvoista määrää vastaava osuus. Menettely vastaa voimassa olevan rahoituslain mukaista valtionlainaan liittyvän tuen käyttöä koskevaa menettelyä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtiontakaukseen sisältyvän tuen käyttämisestä. Menettely olisi sama sekä korkotukilainaa että muuta lainaa varten myönnettyyn valtiontakaukseen liittyvää tukea käytettäessä. Tuesta vähennettäisiin heti lainaa nostettaessa valtiontakaukseen sisältyvän tuen osuus lainaan liittyvästä kokonaistuesta. Muuta lainaan liittyvää tukea sisältyisi yleensä kuitenkin vain korkotukilainaan.

Pykälän 4 momentin mukaan Maaseutuvirasto antaisi tarkemmat määräykset menettelystä, jota luotonantajan on noudatettava käyttäessään lainaan liittyvää tukea myöntämäänsä valtionlainaan. Määräykset koskisivat etenkin tapaa, jolla luotonantajan on ylläpidettävä tietoja tuen käytöstä.

67 §. Lainan myöntäminen maatilatalouden kehittämisrahaston varoista luotonantajalle. Pykälässä säädettäisiin valtion ja luottolaitosten eli luotonantajien välisestä lainanannosta. Päätöksen lainan antamisesta luo-tonantajalle maatilatalouden kehittämisrahaston varoista tekisi Maaseutuvirasto. Laina myönnetään luotonantajalle edelleen lainattavaksi valtionlainoina viljelijöille. Luotonantajan olisi erikseen haettava lainaa Maaseutuvirastolta. Lainaa voisi hakea keskusrahalaitoksen välityksellä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valtion ja luotonantajan välisistä velkakirjoista. Tehtyään päätöksen lainan myöntämisestä Maaseutuvirasto laatisi valtion ja yhden tai usean luotonantajan välisen velkakirjan, allekirjoittaisi sen valtion puolesta sekä huolehtisi velkakirjan säilyttämisestä ja luovuttamisesta lainansaajalle lainan tultua maksetuksi tai korvatuksi uudella velkakirjalla. Menettely vastaa voimassa olevan rahoituslain mukaista menettelyä samoin kuin sitä menettelyä, jota sovelletaan edelleen myönnettäessä lainoja maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisia lainoja varten.

Pykälän 3 momentin mukaan Maaseutuvirasto antaisi tarvittaessa tarkemmat määräykset menettelystä varoja valtiolta haettaessa, myönnettäessä ja maksettaessa.

68 §.Valtionlainan tilittäminen. Pykälässä säädettäisiin menettelystä, jolla valtionlaina olisi tilitettävä takaisin valtiolle ja valtionlainasta maksettava hyvitys luotonantajalle. Pykälän 1 momentin mukaan luotonantaja olisi velvollinen maksamaan erääntyneet valtionlainan lyhennykset ja korot valtiolle sitä mukaa ja sen suuruisina kuin lainansaajat ovat velvolliset suorittamaan velkansa luotonantajalle. Tilitykset olisi suoritettava seitsemän pankkipäivän kuluessa siitä, kun laina on velalliseen nähden erääntynyt tai velallinen on maksanut ylimääräisen lyhennyksen.

Jos valtio puolestaan on velvollinen suorittamaan luotonantajan valtiolle maksamia lyhennyksiä ja korkoja luotonantajan hyvityshakemuksen johdosta takaisin luotonantajalle, olisi Maaseutuviraston päätöksen mukaiset maksut maksettava seitsemän pankkipäivän kuluessa siitä, kun luotonantaja on saanut päätöksestä tiedon.

Pykälässä ehdotettu menettely vastaa rahoituslain mukaista menettelyä ja on yhdenmukainen sen tilitysmenettelyn kanssa, jota noudatetaan rahoituslain sekä maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisia valtionlainoja tilitettäessä.

69 §.Luotonantajan kulujen korvaaminen. Pykälässä säädettäisiin valtionlainojen hoitokorvauksista. Pykälän 1 momentin mukaan lainanantajille suoritettaisiin valtionlainojen hoitamisesta aiheutuvista kuluista korvausta, jonka suuruudesta ja maksuehdoista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Menettely vastaa rahoituslain 29 §:n 1 momentin mukaista menettelyä. Myös maataloutta koskevan lainsäädännön nojalla luottolaitosten hoidettavana olevista valtionlainoista maksetaan luottolaitoksille korvausta. Rahoituslain nojalla on valtioneuvoston asetuksella 175/2001 korvauksen määräksi säädetty 0,75 prosenttia maksamatta olevan lainapääoman määrästä. Korvauksen määrää ei ole tarkoitus muuttaa. Korvauksella on tarkoitus kattaa ne ylimääräiset kulut, joita valtionlainojen hoitamisesta luotonantajalle aiheutuu. Tällaisia ovat esimerkiksi ne ylimääräiset tietojärjestelmäkulut, jotka aiheutuvat tuen seurannasta sekä raportoinnista ja seurantajärjestelmistä aiheutuvat kustannukset.

Pykälän 2 momentin mukaan Maaseutuvirasto päättäisi valtionlainan hoitamisesta luotonantajalle maksettujen korvausten perimisestä takaisin osaksi tai kokonaan. Korvaus olisi palautettava, jos luotonantaja ei ole hoitanut valtionlainaa ehdotetussa laissa tai lain nojalla säädetyllä tavalla taikka jos hyvää pankkitapaa ei ole noudatettu. Korvauksen takaisinperiminen luotonantajalta voisi tulla kysymykseen siitä huolimatta, että laina määrättäisiin irtisanottavaksi ja tuki takaisinperittäväksi. Vaikka on mahdollista, että sekä lainansaaja että luotonantaja ovat molemmat menetelleet moitittavasti, kummankin toimenpiteitä tarkasteltaisiin erikseen ja arvio moitittavuudesta ja seuraamukset voisivat poiketa toisistaan. Hoitokorvauksen takaisinperimiseen luotonantajalta voitaisiin 95 §:n estämättä ryhtyä koko laina-ajan. Menettely vastaisi rahoituslain 29 §:n 2 momenttiin perustuvaa menettelyä.

70 §.Valtionlainojen varojen välittäminen. Pykälässä säädettäisiin valtionlainojen rahaliikenteestä. Menettely valtionvarojen välittämisessä noudattaisi rahoituslain 28 §:n mukaista menettelyä. Pykälän 1 momentin mukaan Maaseutuvirasto maksaisi valtion luotonantajalle myöntämän lainan keskusrahalaitoksen välityksellä.

Samoin pykälän 2 momentin mukaan Maaseutuvirasto maksaisi hakemuksesta valtionlainan hoitopalkkion keskusrahalaitoksen välityksellä luotonantajalle.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luotonantajan velvollisuudesta maksaa valtionlainan lyhennykset ja korot keskusrahalaitoksen välityksellä Maaseutuvirastolle. Maaseutuviraston olisi tuloutettava saamansa varat maatilatalouden kehittämisrahastoon.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin menettelystä, jolla valtion ja luottolaitoksen välinen velkasuhde saataisiin pysymään samansuuruisena kuin luottolaitoksen ja lainansaajan välinen velka tilanteissa, jossa lainansaajan velkaa järjestellään. Muutokset, jotka tehdään valtionlainaan tämän lain mukaisessa vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä, yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) mukaisessa järjestelyssä sekä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) mukaisessa järjestelyssä, olisi tehtävä myös luottolaitoksen ja valtion väliseen velkaan.

Pykälän 5 momentin mukaan Maaseutuvirasto voisi antaa määräyksiä siitä, missä tapauksessa luotonantajat voivat toimittaa edellä mainitut tehtävät ilman keskusrahalaitosta. Tällaisia olisivat lähinnä tilanteet, joissa luottolaitos ei kuulu mihinkään luottolaitosryhmään, se on hyväksytty maatalouden rakennetuista annetun lain 52 §:n mukaiseksi luottolaitokseksi eikä sillä ole sellaisia sivukonttoreita, joiden vuoksi jokin konttori olisi määriteltävä keskusrahalaitokseksi.

71 §. Korkotuen maksaminen. Pykälässä säädettäisiin korkotuen maksamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan korkotukea maksettaisiin lakiehdotuksen 39 §:n 1 momentissa tarkoitettua määrää vastaava osuus kullakin korkojaksolla voimassa olevasta korkotukilainan kokonaiskorosta. Kokonaiskorko voi vaihtua myös kesken koronmaksujakson, mikä on otettava huomioon maksettavan korkotuen määrässä. Korkotukea maksettaisiin kuitenkin yhteensä enintään myönnetyn tuen nimellisarvoista määrää vastaava osuus. Menettely maksettavan korkotuen määrän laskemisessa vastaa valtionlainan korkoetuuden laskentatapaa. Korkotuki kuitenkin maksetaan pankille, joka korkotuen määrällä alentaa lainansaajan maksamaa korkoa. Korkotuen laskemisen tapa ja maksumenettely vastaa maatalouden rakennetuista annetun lain 39 §:n 1 momentin mukaista menettelyä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa korkotukilaina maksetaan kokonaan takaisin. Tällöin korkotuen maksaminen lakkaisi lainan takaisinmaksupäivästä lukien. Korkotukea ei maksettaisi erääntyneen lainapääoman osalta. Korkotuki on laskettu normaalisti lyhennettävälle lainalle. Jos lainansaajalla on maksuvaikeuksia, hän voisi hakea maksulykkäystä ennen lainan erääntymistä ja tällöin luonnollisesti korkotuki lasketaan kulloisestakin pääomasta. Sen sijaan maksuviivästyksestä seuraisi korkotuen laskeminen siitä pääomasta, joka lainalla olisi kuulunut olla viimeistään eräpäivänä lyhennettäessä. Siinä tapauksessa, että kysymys olisi yrityssaneerausta tai yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan menettelyn vireilläolosta, korkotuki kuitenkin laskettaisiin myös erääntyneestä osasta lainaa. Jos edellä tarkoitetussa tai siihen rinnastettavassa järjestelyssä korkotukilainan kokonaiskorkoa alennetaan, korkotukea maksettaisiin neljää prosenttiyksikköä vastaava osuus kokonaiskorosta, kuitenkin enintään kokonaiskoron määrä. Tarkoitus on, että järjestely tulee pääosin velallisen hyväksi. Momentin mukainen menettely vastaa maatalouden rakennetuista annetun lain 39 §:n 2 momentin mukaista menettelyä.

Pykälän 3 momentin mukaan luotonantajan olisi haettava korkotuen maksua kultakin korkojaksolta erikseen, kuitenkin enintään kerran kuukaudessa. Tarkoitus on, että maaseutuviraston hyväksymä keskusrahalaitos välittää hakemuksen Maaseutuvirastolle, joka suorittaa maksun keskusrahalaitokselle. Keskusrahalaitos välittää korkotuen luotonantajalle. Myös korkotuen rahaliikenne ja menettely siinä vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 39 §:n 3 momentin mukaista menettelyä.

Pykälän 4 momentin mukaan tarkemmat määräykset korkotuen maksun hakemisessa ja välittämisessä noudatettavasta menettelystä antaisi Maaseutuvirasto. Nämä olisivat yhdenmukaisia niiden määräysten kanssa, jotka Maaseutuvirasto on jo antanut maatalouden rakennetuista annetun lain 39 §:n 4 momentin nojalla.

72 §.Vähäisen pääomamäärän suorittaminen kerralla. Pykälässä säädettäisiin pääomamäärältään vähäisen valtionlainan ja korkotukilainan maksamisesta kerralla. Pykälän 1 momentin mukaan siinä vaiheessa, jossa lainaa on lyhennetty niin paljon, että lainasta on jäljellä enää vähäinen määrä, laina olisi lyhennysohjelmasta poiketen maksettava takaisin kerralla seuraavana eräpäivänä tai kahtena seuraavana eräpäivänä. Säännös korvaa eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain (682/1966), jäljempänä kertaperintälaki, 1 §:n 1 momentin säännöksen, jonka mukaan sen estämättä, mitä muualla säädetään tai mitä on sovittu, valtion tai sen hoidossa olevan rahaston varoista myönnetty laina taikka valtion tai rahaston muu saaminen on kokonaisuudessaan maksettava yhdellä kertaa lähinnä seuraavassa kannossa, jos maksamaton pääoma on enintään 336 euroa. Jos maksamaton pääoma on suurempi kuin 336 euroa, mutta enintään 672 euroa, se on maksettava kahdessa lähinnä seuraavassa kannossa yhtä suurina erinä ja, jos maksamaton pääoma on enintään 1 000 euroa, se on maksettava kolmessa lähinnä seuraavassa kannossa yhtä suurina erinä. Edellä mainitun kertaperintälain säännös koskisi vain valtionlainoja, ei sen sijaan korkotukilainoja. Jotta menettely samaan tarkoitukseen myönnettävissä lainoissa olisi yhdenmukainen, koskisi säännös, joka siis olisi poikkeus kertaperintälaista, sekä valtionlainoja että korkotukilainoja. Säännöksellä estettäisiin pitkillä laina-ajoilla myönnettyjen lainojen jääminen lainanhoitojärjestelmiin hoidettaviksi silloinkin, kun niiden määrät ovat jo jääneet lainansaajien taloudelliseen toimintaan nähden vähäisiksi. Kertaperintälain 3 §:n nojalla valtioneuvostolla on valta erityisistä syistä päättää, ettei mainittua lakia ole myöskään sovellettava pykälässä mainittujen lakien mukaisten lainojen ja saamisten lisäksi erikseen määrättäviin muihin lainoihin. Valtioneuvosto voisi siten päättää, ettei kertaperintälakia sovellettaisi ehdotetun lain mukaisiin lainoihin.

Pykälän 2 momentissa annettaisiin valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella perittävien erien enimmäismäärästä ja menettelystä niitä perittäessä. Tarkoitus on, että lainapääomien sallittaisiin kuitenkin laskea jonkin verran pienemmiksi kuin kertaperintälaissa, koska lainamäärä voi esimerkiksi joissakin irtaimistohankinnoissa olla alun perinkin pieni.

      

17 luku Valtionlainan valtionvastuu

73 §.Valtionvastuu. Pykälässä säädettäisiin siitä vastuusta, joka valtiolla on valtionlainasta luotonantajaan nähden. Luotonantaja olisi velvollinen maksamaan valtionlainasta valtiolle lyhennyksiä ja korkoa niiden ehtojen mukaisesti, joilla lainansaaja on velvollinen lyhentämään ja maksamaan korkoa luotonantajalle. Luotonantajan olisi lakiehdotuksen 68 §:n mukaan suoritettava maksut seitsemän pankkipäivän kuluessa siitä, kun lainansaajan olisi maksettava suoritus luotonantajalle. Luotonantajan olisi toisin sanoen suoritettava lyhennykset ja korot valtiolle riippumatta siitä, onko se saanut suorituksia lainansaajalta.

Pykälän 1 momentin mukaan valtio olisi vastuussa luotonantajalle ehdotetun lain nojalla myönnettyjen valtionlainojen niistä pääoman ja koron lopullisista menetyksistä, jotka johtuvat siitä, että luotonantaja velallisen maksukyvyttömyyden johdosta ei saakaan lainansaajalta niitä suorituksia, jotka se on jo ehtinyt tilittää valtiolle. Vastuu kuitenkin rajoittuisi siihen osaan, jota lainan vakuuksista kertyvät varat eivät riitä kattamaan. Vastuu koskisi sekä maksamatta olevia lyhennyksiä että korkoja eli lainan tavanomaisia suorituksia. Sen sijaan se ei koskisi viivästyskorkoja, sillä velallisen maksamia viivästyskorkoja ei tulouteta valtiolle.

Pykälän 2 momentin mukaan valtionvastuun voimassaolon edellytyksenä kuitenkin olisi, että luotonantaja huolehtii lainasta ja sen vakuuksista ehdotetun lain ja sen nojalla annettujen säännösten mukaisesti sekä hyvää pankkitapaa noudattaen. Valtionvastuu voisi lakata muun muassa, jos valtionlainan tilityksissä on olennaisia virheellisyyksiä tai jos luotonantaja on sallinut vakuuden heikentämisen ilman, että valtionlainaa on samalla lyhennetty. Lainan myöntänyt luotonantaja olisi myös velvollinen valvomaan valtion etua, kun lainan vakuutena oleva omaisuus muutetaan rahaksi vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä, pakkohuutokaupassa tai konkurssimenettelyn yhteydessä. Jos esimerkiksi sekä valtionlainan että tavanomaisin ehdoin myönnettyjen lainojen vakuutena on yleispanttaussitoumus, joka koskee pantattuja tiloja, valtionlainalle on ohjattava varoja realisoidusta omaisuudesta samoin periaattein kuin muillekin lainoille. Myös laiminlyönnit valtion edun valvomisessa voisivat johtaa siihen, ettei valtionvastuuta enää ole. Ehdotettu valtionlainan valtionvastuu vastaisi rahoituslain 22 §:n mukaista valtionlainan valtionvastuuta samoin kuin sitä valtionvastuuta, josta säädettiin maaseutuelinkeinojen rahoituslain 26 §:ssä sellaisena kuin se oli laissa 329/1999 ja jota sovelletaan edelleen sanotun lain nojalla myönnettyihin valtionlainoihin.

Pykälän 3 momentin mukaan valtionlainan vapaaehtoinen velkajärjestely tai siihen verrattava muu järjestely edellyttäisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen suostumusta. Tässä yhteydessä vapaaehtoiselle velkajärjestelyllä tai siihen verrattavalla muulla järjestelyllä tarkoitettaisiin yrityksen saneerauksesta annetun lain 97 §:ssä tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 78 §:ssä tarkoitettua menettelyä. Tällöin suostumuksessa tulisi edellyttää, että menettely vastaa sisällöltään ja edellytyksiltään vastaavaa tuomioistuinmenettelyssä vahvistettavaa yrityssaneerausta tai yksityishenkilön velkajärjestelyä, mutta se toteutettaisiin ilman viranomaismenettelyä. Valtionlainan vakuutena olevan omaisuuden vapaaehtoinen rahaksi muuttaminen lainan takaisinperintää vaarantavalla tavalla olisi samoin mahdollista tehdä vain elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen suostumuksella. Yleensä suostumusta pyydetään tilanteessa, jossa velallinen on taloudellisissa vaikeuksissa. Suostumus edellyttäisi, että muut saatavat velallisen maksuvaikeuksien helpottamiseen on selvitetty eikä muita keinoja ole, joita kohtuudella voitaisiin edellyttää käytettäväksi. Tarkoitus kuitenkin on, että suostumus tilanteissa, joissa valtionlainan takaisinmaksu vaarantuu, annettaisiin vain poikkeuksellisissa tilanteissa.

Maaseutuvirasto voisi pykälän 4 momentin mukaan määrätä tarkemmin valtion edun valvomiseen liittyvästä menettelystä.

74 §.Valtionlainoista maksettavat hyvitykset. Pykälässä säädettäisiin valtionvastuun perusteella maksettavista hyvityksistä. Pykälän 1 momentin mukaan päätöksen luotonantajalle suoritettavasta pääoman ja korkojen hyvityksestä tekisi Maaseutuvirasto. Ennen hyvityksen vahvistamista Maaseutuviraston olisi selvitettävä, että velallisen ja mahdollisen takaajan maksukyvyttömyydestä johtuva lopullinen menetys on todettu. Käytännössä tämä tarkoittaa ulosottomenettelyä ja, jos kiinteää omaisuutta ei ole muuten realisoitu, pakkohuutokauppaa. Lisäksi olisi selvitettävä, ettei menetystä ole voitu kattaa vakuutena olevan omaisuuden myynnistä saaduilla varoilla taikka, jos vakuutena on muu kuin henkilötakaus, muusta vakuudesta. Vakuuden myyntiä ei kuitenkaan vaadittaisi silloin, kun velallinen tai lainasta vastuussa oleva kolmas henkilö saa yrityssaneerauksessa tai yksityishenkilön velkajärjestelyssä tai muussa vastaavassa järjestelyssä tai vakuusvastuun järjestelyssä säilyttää vakuutena olevan omaisuuden. Maaseutuvirasto suorittaisi hyvityksen luotonantajalle maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Menettely vastaa rahoituslain mukaista menettelyä.

Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin, että lyhennykset ja korot, jotka lainansaaja hyvityksen maksamisen jälkeen suorittaa luotonantajalle, olisi tilitettävä Maaseutuvirastolle. Tällä tarkoitettaisiin tilannetta, jossa esimerkiksi valtio on maksanut luottolaitokselle hyvityksenä velkapääoman, joka saneerausmenettelyssä on todettu vakuudettomaksi velaksi ja jonka maksuvelvollisuus on poistettu ja myöhemmin saneerausohjelmaa muutetaan niin, että velalle kertyy suorituksia.

Pykälän 3 momentin mukaan maaseutuvirasto päättäisi luottolaitokselle maksetun hyvityksen perimisestä takaisin lainansaajalta, siltä osin, kuin lainaa tai sen korkoja ei ole maksettu valtiolle. Tämä voisi tulla kysymykseen lähinnä tapauksissa, joissa lainasaajan taloudellinen tilanne paranee hyvitysmenettelyn jälkeen merkittävästi eikä velka ole vielä vanhentunut. Lainansaajalta voitaisiin myös periä luotonantajalle hyvityshakemuksen perusteella maksetusta hyvityksestä vuotuista korkoa korkolain (633/1982) 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan, mikä olisi mainittava myös tukipäätöksessä. Lainansaajan vastuu lainasta valtioon nähden ei siten päättyisi siihen, että luotonantaja ei ole ulosotossa saanut velkaa perityksi, vaan sen jälkeen, kun hyvitys on maksettu luotonantajalle, velkasuhde siirtyisi suoraan lainansaajan ja valtion väliseksi.

Pykälän 4 momentin mukaan hyvitys menetyksistä voitaisiin jättää suorittamatta luotonantajalle tai hyvityksen määrää alentaa, jos lainan hoitamisessa ei ole noudatettu tätä lakia taikka sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka hyvää pankkitapaa. Tällaisena tilanteena pidettäisiin esimerkiksi sitä, että luotonantaja on irtisanonut tavanomaisin ehdoin myönnetyt pankkilainat ja ryhtynyt niitä koskevaan perintämenettelyyn ja vakuuksien realisointiin, mutta jättänyt valtionlainat ennalleen ja niitä koskevat maksuhäiriöt lisääntymään. Samoin tällainen tilanne voisi syntyä, jos valtionlainan tilityksiä valtioon päin ei ole hoidettu asianmukaisesti.

Pykälässä ehdotettu menettely vastaisi rahoituslain mukaista 23 §:n mukaista menettelyä samoin kuin sitä menettelyä, jota noudatetaan maksettaessa hyvityksiä maaseutuelinkeinojen rahoituslain nojalla myönnetyistä valtionlainoista.

Pykälän 5 momentin mukaan Maaseutuvirasto antaisi tarkemmat määräykset hyvityksen hakemista ja maksamista koskevasta menettelystä.

75 §.Hyvityshakemusten käsittelyaika ja hyvityksiä koskevat viivästyskorot. Pykälän 1 momentin mukaan Maaseutuviraston olisi käsiteltävä valtionlainaa koskeva hyvityshakemus kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun luotonantajan hakemus on saapunut Maaseutuvirastolle ja velallisen ja mahdollisen takaajan maksukyvyttömyydestä johtunut lopullinen menetys on todettu. Jollei hakemusta sellaisenaan voida ratkaista, laskettaisiin määräaika siitä, kun viimeinen hakemuksen ratkaisemiseksi välttämätön Maaseutuviraston pyytämä lisäselvitys luotonantajalta on saapunut. Jos määräaika ylitetään, olisi valtio velvollinen suorittamaan ylitysajalta viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Säännös on yhdenmukainen rahoituslain 24 §:n vastaavan säännöksen kanssa ja vastaa maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisten valtionlainojen hyvityshakemusten käsittelymenettelyä.

      

18 luku Valtiontakausten ehdot

76 §.Valtiontakauksen ehdot. Pykälän 1 momentin mukaan valtiontakaus myönnettäisiin täytetakauksena. Tältä osin ja muutoinkin valtiontakauksen ehdot vastaisivat maatalouden rakennetuista annetun lain 26 §:n mukaisia valtiontakauksen ehtoja. Takauksen kohteena olevan lainan tai sen erän nostaminen edellyttäisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa. Tällä varmistetaan takauksen muodossa myönnettävän tuen kohdistuminen tuettavan toimenpiteeseen samalla, kun kustannusten tukikelpoisuus tutkitaan nostoluvan myöntämisen yhteydessä.

Valtiontakaus tulisi 2 momentin mukaan voimaan sen jälkeen, kun tuen kohteena oleva laina tai sen ensimmäinen erä on nostettu, 106 §:n 1 momentissa tarkoitettu kertamaksu on suoritettu ja vastavakuus on asetettu. Näin varmistetaan, että tukipäätöksen ehdoiksi otetut valtiontakauksen myöntämisen edellytykset toteutuvat ja takaukseen liittyvä maksu suoritetaan.

Takaussitoumus ei sitoisi valtiota, jos edellä toimenpiteitä ei ole toteutettu kahden vuoden kuluessa valtiontakauksen myöntämisestä tai lakiehdotuksen 65 §:ssä säädettyjä tuen kohteena olevan lainan siirtämistä ja ehtojen muuttamista koskevia ehtoja ei ole noudatettu. Säännöksellä turvattaisiin valtion etu takaajana. Lakiehdotuksen 43 §:n mukaan toimenpiteen suoritusaika on kaksi vuotta, johon voitaisiin hakemuksesta myöntää lisäaikaa edellyttäen, että toimenpiteen toteuttamiseen on ryhdytty. Takaukseen liittyvien riskien arvioinnin kannalta on myös tarpeen varmistaa, ettei lainan ehtoja muuteta tai lainaa siirretä tavalla, joka vaikuttaa valtion asemaan takaajana.

Pykälän 3 momentin mukaan valtiontakauksen ehtoina sovellettaisiin myös, mitä takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetussa laissa (361/1999), jäljempänä takauslaki, takauksesta säädetään. Sen säännökset täydentäisivät lakiehdotukseen otettavia valtiontakausta koskevia säännöksiä. Valtiontakauksen kohteena olevista maksuista eli takausvastuun sisällöstä säädettäisiin lakiehdotuksen 42 §:ssä. Valtiontakauksen kohteena olevan lainan siirtämisestä toiselle luotonantajalle tai tuen saajalle ja lainaehtojen muuttamisesta säädettäisiin lakiehdotuksen 65 §:ssä. Takaajan vastuun vähentymiseen ja lakkaamiseen, päävelan perimiseen ja takautumisoikeuteen tulisivat sovellettaviksi takauslain säännökset.

Takauslain 15 §:n mukaan takaajan vastuu lakkaa, kun päävelka on suoritettu tai se on muuten lakannut. Lain 16 §:ssä säädetään takaajan vastuun lakkaamisesta niissä tilanteissa, joissa luotonantaja on laiminlyönyt saatavan valvonnan velallista koskevassa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Lisäksi laissa säädetään myös muista perusteista, joilla takaajan vastuu voi lakata. Valtion vastuu takaajana vanhentuisi takauslain 19 §:n mukaisesti kolmen vuoden kuluttua päävelan erääntymisestä, jollei vanhentumista ole katkaistu. Mainitun pykälän 3 momenttia ei kuitenkaan sovellettaisi. Sen mukaan takaussitoumus vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua sitoumuksen antamisesta, jollei vanhentumista ole katkaistu. Tuen kohteena olevat lainat myönnetään pääsääntöisesti yli kymmenen vuoden laina-ajalla.

Valtiontakaus myönnettäisiin täytetakauksena. Takauslain 23 §:ssä säädetään täytetakauksen erääntymisestä. Jotta luotonantaja voi kohdistaa vaatimuksensa valtioon, päävelan erääntymisen lisäksi edellytyksenä on pääsääntöisesti, että lainan vakuutena oleva omaisuus on myyty tai ulosotossa on todettu, että myynnille on este. Lain 24 §:ssä säädetään tilanteista, joissa takaajan vastuun toteuttaminen edellyttää velan eräännyttämistoimenpiteiden kohdistamista takaajaan. Takautumisoikeudesta säädetään takauslain 6 luvussa. Valtiontakauksen perusteella velkojalle suoritettu määrä voidaan vaatia lain 28 §:n mukaisesti tuen saajalta. Valtion takausvastuun toteutumiseen ja takautumisoikeuteen liittyvästä edunvalvonnasta säädettäisiin lakiehdotuksen 107 §:ssä.

      

19 luku Vapaaehtoinen velkajärjestely

77 §.Valtionlainojen ja valtion myyntihintasaamisten vapaaehtoinen velkajärjestely. Pykälässä säädettäisiin valtionlainojen vapaaehtoisesta velkajärjestelystä, joka vastaisi rahoituslain 30 §:ään sisältyvää velkajärjestelyä. Valtionlainoja koskevista säännöksistä poiketen voitaisiin pysyviin taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen lainansaajan taloudellisen tilanteen helpottamiseksi vapaaehtoisesti järjestellä valtionlainoja ja valtion myyntihintasaamisia.

Lainansaajan voitaisiin 2 momentin mukaan katsoa joutuneen pysyviin taloudellisiin vaikeuksiin, jos hän on tullut tai on ilmeisessä vaarassa tulla maksukyvyttömäksi eikä maksukykyä voida pysyvästi palauttaa tavanomaisin maksuhelpotuksin. Näitä ovat korkotukilainojen ja valtionlainojen lyhennysmaksujen lykkäykset ja valtionlainojen korkovapaudet. Lainansaajan olisi myös ensin käytettävä velkojen maksuun sellaisia varoja, joita hänellä on saatavissa. Tällä tarkoitettaisiin myös mahdollisuutta saada sellaista ulkopuolista rahoitusta, joka on mahdollista saada velallisella olevia velkoja edullisemmin. Samoin sillä tarkoitettaisiin sellaisen omaisuuden myymistä, joka ei ole tarpeellista elinkeinotoiminnassa. Velkajärjestelyn edellytykseksi ei kuitenkaan asetettaisi elinkeinotoiminnassa tarvittavien pääomien haitallista vähentämistä. Siten myös elinkeinoon liittyvää varallisuutta voitaisiin joissakin tilanteissa edellyttää käytettäväksi velkojen maksuun, mutta jäljelle tulisi jäädä kuitenkin siinä määrin elinkeinoon liittyviä varoja, että elinkeinon harjoittamisen jatkaminen ylipäätään on mahdollista.

Pykälän 3 momentin mukaan järjesteltävät lainat ja myyntihintasaamiset voisivat perustua ensinnäkin ehdotettuun lakiin sekä rahoituslakiin ja sitä vastaavaan aikaisempaan lainsäädäntöön. Lisäksi ne voisivat perustua maaseutuelinkeinojen rahoituslakiin tai sitä vastaavaan aikaisempaan lainsäädäntöön. Tällaisia lainoja saattaa olla tiloilla, joilla on harjoitettu maataloutta, mutta jotka sitten ovat siirtyneet enimmäkseen porotaloustiloiksi. Samoin kysymykseen tulisivat maatilatalouden kehittämisrahastosta annettuun lakiin perustuvat valtion myyntihintasaamiset sekä sellaiseen muuhun lainsäädäntöön perustuvat lainat ja myyntihintasaamiset, joka koskee maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla valtion varoista myönnettyjä Valtiokonttorin hoidettavaksi siirrettyjä lainoja ja myyntihintasaamisia. Tällaisia muita valtion saamisia voisivat olla lailla 78/2007 Valtiokonttorin hoidettavaksi siirretyt lainat ja saamiset, joihin kuuluvat muun muassa kolttalainsäädännön nojalla syntyneet lainat ja myyntihintasaamiset. Momenttiin sisältyisivät vastaavat lainat ja saamiset kuin rahoituslain 30 ja 72 §:ään. Myös vapaaehtoisen velkajärjestelyn käyttöönoton edellytyksenä on, että Euroopan komissio hyväksyy tukijärjestelmän.

78 §.Vapaaehtoisen velkajärjestelyn edellytykset. Pykälässä säädettäisiin vapaaehtoisen velkajärjestelyn edellytyksistä. Näihin kuuluisi ensinnäkin 1 momentin mukaan se, että velkajärjestelyn odotetaan olennaisesti parantavan lainansaajan taloudellista tilannetta. Kysymys ei ole hetkellisestä maksuhelpotuksesta, vaan koko velallisen elinkeinotoiminnan perusteiden ja vastuiden selvittämisestä ja arvioimisesta velkajärjestelyn tuomaan muutokseen nähden. Tätä varten lainansaajan tilanteesta ja toimenpiteistä sen parantamiseksi edellytettäisiin laadittavaksi toteutettavissa oleva suunnitelma. Suunnitelma sisältäisi sekä kuvauksen velallisen tilanteesta sekä kuvauksen niistä toimenpiteistä ja yksittäisten toimenpiteiden vaikutuksista, joilla velallisen tilannetta helpotetaan. Suunnitelman olisi perustuttava laskelmiin ja toimenpiteiden vaikutukset olisi myös esitettävä laskelmina. Lisäksi lainansaajan olisi osallistuttava itse toimenpiteisiin. Tällä tarkoitettaisiin toisaalta oman varallisuuden käyttämistä velkoihin, mahdollisen muun rahoituksen hankkimista sekä elinkeinotoiminnan rakenteellista sopeuttamista velallisen taloudelliseen tilanteeseen.

Aikaisempi velkajärjestely pääsääntöisesti estäisi 2 momentin mukaan uuden velkajärjestelyn myöntämisen. Erityisestä syystä se voitaisiin kuitenkin myöntää. Uutta velkajärjestelyä ei kuitenkaan myönnettäisi viiden vuoden kuluessa edellisen velkajärjestelyn myöntämisestä. Määräaika vastaa valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistukseksi annettujen yhteisön suuntaviivojen (EUVL 2004 C 244/02), jäljempänä pelastus- ja rakenneuudistustukisuuntaviivat, mukaisia rakenneuudistustuen myöntämisen edellytyksiä. Määräaika laskettaisiin lainvoimaisen päätöksen tekemisestä.

Pykälän 3 momentissa edellytettäisiin, että myös muut velkojat osallistuvat lainansaajan taloudellisen tilanteen ja toimintaedellytysten parantamiseen. Jotta valtionlainoja voitaisiin järjestellä, edellytettäisiin, että lainansaajalle korkotukilainaa tai muuta lainaa myöntäneistä velkojista merkittävimmät omalta osaltaan osallistuvat velkojen järjestelyyn. Järjestelyjen tulisi olla niin tuntuvia, että ne merkittävällä tavalla alentavat lainansaajan velanhoitokuluja. Merkittävyys arvioitaisiin suhteessa lainasaajan tuloihin ja lainanhoitokulujen yhteismäärään. Esimerkiksi luontaiselinkeinotilalla, jossa vuotuinen liikevaihto juuri ja juuri ylittää 10 000 euroa, jo sadan euron alennus velanhoitomenoissa on merkittävä, kun taas 50 000 euron liikevaihdolla vastaava vähennys ei välttämättä vielä olennaisesti vaikuta tuen hakijan tilanteeseen. On kuitenkin mahdollista, että muut lainan antajat tai muut luotottajat ovat jo toteuttaneet tällaisia toimenpiteitä. Tällöin osallistumista ei vaadittaisi. Muiden osallistumisessa olisi kysymys tapauskohtaisesta harkinnasta silloin, kun osa velkojista on jo toiminut ja osa ei. Lähtökohtana olisi, että velkajärjestelytoimenpiteitä edellytettäisiin niiltä velkojilta, jotka eivät ole jo toteuttaneet tällaisia toimenpiteitä. Toimenpiteitä arvioitaisiin velkajärjestelyhakemustan edeltäneeltä viideltä vuodelta. Muiden osallistumista ei myöskään edellytettäisi, jos kysymys on suuresta määrästä pienten lyhytaikaisten velkojen velkojia. Lähinnä tällaiset velat voisivat olla tililuottoja, maksurästejä ja verovelkoja. Velkajärjestelyssä tulisi kuitenkin selvittää, millä tavoin velallinen aikoo selviytyä tällaisista veloista.

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin tuen myöntämisen edellytyksistä. Asetuksella säädettäisiin erityisesti niistä edellytyksistä, jotka seuraavat pelastus- ja rakenneuudistustuen suuntaviivoista.

79 §.Elinkeinotoiminnan lopettaneen henkilön velkajärjestelyn edellytykset. Pykälässä säädettäisiin siitä, millä edellytyksin elinkeinotoimintansa lopettaneen tai lopettavan lainansaajan velkoja voitaisiin vapaaehtoisesti järjestellä. Tarkoituksena on, että järjestely olisi mahdollista vain, jos lainansaajan asunnon säilyttämistä ei voida muutoin turvata. Tällöinkin otettaisiin huomioon, onko lainansaajalla ylipäätään mahdollista ylläpitää sitä asuntoa, joka hänellä on, vai olisiko tarpeen järjestää asunto muulla tavalla. Säännös tai toteutettu vapaaehtoinen velkajärjestely ei kuitenkaan estäisi suostumasta yrityksen saneerauksesta annetun lain 97 §:ssä tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 78 §:ssä tarkoitettuun menettelyyn.

80 §.Toimenpiteet valtionlainan ja myyntihintasaamisen velkajärjestelyssä. Pykälässä säädettäisiin niistä menetelmistä, joita valtionlainan ja valtion myyntihintasaamisen vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä voitaisiin käyttää. Pykälän 1 momentin mukaan velkajärjestelyssä voitaisiin ensinnäkin pidentää valtionlainojen ja valtion myyntihintasaamisten takaisinmaksuaikaa. Pääsääntöisesti laina-ajan pidentämisenkin tulisi pysyä 30 vuoden enimmäislaina-ajan rajoissa. Erittäin painavasta syystä laina-aikaa voitaisiin kuitenkin pidentää tämän ylikin. Pidentämisessä yli 30 vuoden olisi erityisesti harkittava lainansaajalle koko laina-ajalta kertyvien korkomenojen kokonaismäärää ja sitä, onko tarkoituksenmukaista säilyttää velkarasitusta niin pitkään. Velkajärjestelyssä voitaisiin myös alentaa korkoa. Koron alentamisessa korkoa ei voitaisi poistaa kokonaan. Lisäksi voitaisiin myöntää lyhennysten ja korkojen suorittamisesta maksuvapautusta tai lykkäystä. Lykkäystä myönnettäessä lykätty lyhennys tai korko on suoritettava myöhempänä ajankohtana, maksuvapautuksessa sen sijaan kyseinen maksu poistetaan kokonaan. Kyseisistä seikoista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Käytettävien toimenpiteiden tulisi olla sellaisia, että ne ovat voimassa määräajan ja niihin sisältyvä uusi tuki on voitava määrittää. Valittujen toimenpiteiden tulisi olla sellaisia, että lainansaaja määräajan jälkeen kykenee huolehtimaan velvoitteistaan. Toimenpiteet vastaavat rahoituslain 30 §:n 4 momentin mukaisia toimenpiteitä.

Pykälän 2 momentin mukaan vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä sovitut velkasuhteen ehtojen muutokset koskisivat myös takaajaa, muuta velasta vastuussa olevaa henkilöä sekä velasta vakuuden asettanutta henkilöä. Näiden asemaa ei kuitenkaan saisi ilman asianomaisen suostumusta heikentää. Aikaisemman lainsäädännön nojalla myönnettyjen lainojen vakuutena on saatettu käyttää henkilötakaajia. Samoin on mahdollista, että vakuutena olevan omaisuuden luovuttaminen on sallittu, mutta rasitusta omaisuudesta ei ole poistettu tai luovutus ei ole edellyttänyt lupaa. Pääosa käytettävistä toimenpiteistä merkitsee helpotusta myös edellä mainittujen henkilöiden taloudelliseen asemaan. Lainan tai myyntihintasaamisen takaisinmaksuajan pidentäminen kuitenkin edellyttäisi takaajan tai, jos vakuus on muun henkilön kuin lainasta tai myyntihintasaamisesta vastuussa olevan omistuksessa, tämän suostumusta. Tältä osin pykälä vastaisi rahoituslain 30 §:n 5 momentin mukaisia velkajärjestelyn ehtoja.

81 §.Korkotukilainojen vapaaehtoinen velkajärjestely. Pykälä koskisi korkotukilainojen velkajärjestelyä. Porotalous- ja luontaiselinkeinon harjoittajille lakiehdotuksen tai muiden säädösten nojalla myönnettyjä korkotukilainoja voidaan vapaaehtoisesti järjestellä vastaavalla tavalla kuin 80 §:n mukaan järjesteltäisiin valtionlainoja. Tällaisia muita korkotukilainoja voisivat kuitenkin olla vain sellaiset, joiden korkotuki maksetaan samasta määrärahasta kuin lakiehdotuksen mukaisten korkotukilainojen korkotukikin. Tämä tarkoittaisi lähinnä vanhoja maatalouden rakennetukilainsäädännön perusteella myönnettyjä korkotukilainoja, joita porotalouden harjoittajiksi siirtyneille elinkeinonharjoittajille on maataloudesta jäänyt. Jos jonkin muun hallinnonalan korkotukilainaa olisi tarpeen järjestellä, määräytyisi mahdollisuus järjestelyyn korkotuki säilyttäen sen lainsäädännön perusteella, jonka nojalla kyseinen korkotukilaina on myönnetty.

Pykälän 2 momentin mukaan korkotukilainan koron järjestely alentaisi lainansaajan maksamaa korkoa. Korkotuen määrä sen sijaan laskettaisiin edelleen velkakirjaehtojen mukaisesta korosta. Päinvastoin kuin valtionlainoissa korkotukilainojen järjestely edellyttää aina luotonantajan ja lainansaajan sopimista järjestelyn ehdoista. Lisäksi edellytettäisiin, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut suostumuksen korkotukilainojen järjestelyyn.

Myös rahoituslain 32 §:ään sisältyy mahdollisuus korkotukilainojen järjestelyyn.

82 §.Valtiontakaus vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen harjoittajille ei ole aikaisemmin myönnetty valtiontakauksia tavanomaisissa vapaaehtoisissa velkajärjestelyissä. Valtiontakauksen myöntäminen oli mahdollista ainoastaan määräajan viimeistään vuoden 2000 loppuun mennessä tulleen hakemuksen perusteella. Tuolloin oli mahdollista myöntää porotalouden ja luontaiselinkeinon harjoittajien luottolaitosten myöntämistä vapaarahoitteisista asuntolainoista ja elinkeinon harjoittamiseen liittyvistä lainoista sekä niihin liittyvistä maksuista aiheutuneiden erityisten taloudellisten vaikeuksien vakauttamiseksi valtion varoista korkotukea ja valtiontakauksia 31 päivään joulukuuta 2000 mennessä saapuneiden hakemusten perusteella. Luottolaitokset saattoivat myöntää korkotukilainaa omaa asuntoa ja elinkeinon harjoittamisen vuoksi otettujen, tavanomaisin ehdoin myönnettyjen kotimaisten pankkilainojen sekä vero- ja muiden kulujen maksamiseen sellaisten luottojen ja maksujen osalta, joiden pääoman tai korkojen rästit olivat syntyneet ennen 1 päivää toukokuuta 1999. Lainalle myönnettävä valtiontakaus sai kattaa enintään 80 prosenttia lainan kokonaismäärästä.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan, että velalliselle voitaisiin myöntää valtiontakaus lyhytaikaisten velkojen korvaamiseksi tavanomaisin ehdoin myönnettävällä pankkilainalla. Yleensä korkeimmat korot maksuvaikeuksissa oleva lainansaaja maksaa maksamatta jääneistä laskuista ja lyhytaikaisista veloista, joita on myönnetty korkealla korolla ilman vakuuksia. Tällaisten luottojen korvaaminen pitempiaikaisella pankkilainalla yleensä alentaa korkomenoja. Luottolaitokset eivät kuitenkaan myönnä lainoja ilman tavanomaisia vakuuksia. Jos vakuudet on jo käytetty eikä niitä velkajärjestelyssäkään vapaudu, lainan saaminen on mahdotonta. Tämän vuoksi olisi tarkoituksenmukaista myöntää näissä tilanteissa lainalle valtiontakaus. Valtiontakaus voitaisiin myöntää tarvittaessa osana tavanomaista velkajärjestelyä. Valtiontakaus voisi olla enintään 80 prosenttia lainan määrästä. Muilta osin valtiontakaukseen sovellettaisiin, mitä lakiehdotuksen mukaan muuten valtiontakauksista säädettäisiin. Valtiontakauksien käyttäminen edellyttää Euroopan komission suostumusta. Komissio käyttää arviointinsa perusteena komission tiedonantoa EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina (EUVL 2008 C 155/02) sekä edellä mainittuja pelastus- ja rakenneuudistustuki suuntaviivoja.

Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin valtiontakauksen myöntämisen edellytyksistä ja menettelystä. Nämä liittyisivät siihen, että valtiontakaus myönnetään nimenomaan vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä.

83 §.Vapaaehtoisen velkajärjestelyn rajoitukset. Pykälässä rajoitettaisiin vapaaehtoisen velkajärjestelyn saamisen edellytyksiä. Pykälän 1 momentin mukaan maksuvapautusta valtionlainan lyhennyksille ei myönnettäisi, jos lainan esinevakuus tai lainalle liike- tai siihen verrattavassa toiminnassa annettu takaus turvaa lyhennysten maksun. Tarkoitus on, että valtionlainan vakuudella on todellinen merkitys lainoituksessa. Ainoastaan velallisen asunnon säilyttämiseksi, yrityksen toiminnan jatkumisen turvaamiseksi tai muista erityisen painavista syistä maksuvapautus voitaisiin kuitenkin myöntää. Velkajärjestely näissäkin tilanteissa tulisi olla poikkeuksellinen menettely, myös silloin, kun kysymys on yritystoiminnan jatkumisesta tai asunnon säilyttämisestä. Elinkeinotoimintaan sisältyvää riskiä ei ole tarkoitus siirtää valtion kannettavaksi muutoin kuin tilanteissa, joissa sitä voidaan perustella painavilla syillä. Hakemus olisi näissä tapauksissa saatettava Maaseutuviraston ratkaistavaksi. Asunnon säilyttämisessäkin olisi ensin selvitettävä, onko lainansaajan ja hänen perheensä asuminen turvattavissa muulla tavoin.

Pykälän 2 momentissa rajoitettaisiin vapaaehtoisen velkajärjestelyn myöntämistä silloin, kun lainansaaja on lopettanut elinkeinon harjoittamisen. Tällöin edellytyksenä olisi, että luoton vakuutena oleva omaisuus on myyty asuinrakennusta lukuun ottamatta. Omaisuuden siirto toiselle, esimerkiksi perheen jäsenelle ei riittäisi. Tarkoitus on, että vakuuden myynnistä saadut varat on käytetty lainansaajan taloudellisen tilanteen parantamiseen. Lisäksi edellytettäisiin, että lainansaajan ei katsota kohtuudella selviytyvän lainan takaisinmaksusta. Syinä tähän voisi olla pysyvä työkyvyttömyys, pitkäaikaistyöttömyys, huoltovelvollisuus tai muun näihin verrattavan syy. Valtionlainan lyhennyksen ja koron maksuvapautus näissä tilanteissa olisi mahdollista vain, jos maksuvapautus tulee täysimääräisesti lainansaajan hyväksi. Tarkoitus ei ole parantaa samalla muiden velkojien oikeutta saada saamisistaan maksu. Näissäkin tilanteissa tavoitteena on kokonaisvaltainen, muiden velkojien osallistumista edellyttävä järjestely.

Pykälän 3 momenttiin sisältyy kuitenkin mahdollisuus toteuttaa pelkkiä valtionlainoja ja myyntihintasaamisia koskeva velkajärjestely, vaikka lainansaajalle korkotuki- tai muuta luottoa myöntäneet velkojat eivät osaltaan suostu vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn. Tällöin vaadittaisiin velkajärjestelyyn erityisiä syitä. Tällainen syy voisi olla esimerkiksi muiden velkojen johtuminen pääosin julkisoikeudellisista perusteista siten, ettei velkojana olevalla julkisella taholla ole mahdollisuutta osallistua tai se, että yksityisoikeudelliset velkojat ovat jo järjestelleet velkojaan. Lisäksi edellytyksenä olisi, että valtionlainojen ja muiden valtion saamisten maksamatta oleva määrä on vähintään 60 prosenttia lainansaajan kaikista veloista.

84 §.Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä myönnettävä tuki. Pykälässä säädettäisiin tuesta, joka vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä käytettyihin toimenpiteisiin sisältyy. Pykälän 1 momentin mukaan tukena ei pidettäisi toimenpidettä, jonka seurauksena lainaan liittynyt tuki tulee käytetyksi nopeammin ilman, että tuen määrä kasvaa.

Rahoituslakiin ei sisälly vaatimusta eritellä valtion saamisiin ja korkotukilainoihin jo sisältyvän tuen lisäksi velkajärjestelyssä lisättävää tukea. Ehdotettu säännös perustuu yhteisön pelastus- ja rakenneuudistustukea koskeviin suuntaviivoihin.

Pykälän 2 momentin mukaan uutta tukea vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä voitaisiin myöntää tukea enintään 20 000 euroa. Jos tuettujen luottojen määrä nousee lähelle 100 000 euroa, enimmäistuen määrä kattaisi lyhennysten ja korkojen maksuvapautusten määrän kolmessa tai neljässä vuodessa lainaehdoista riippuen. Valtiontakauksiin sisältyvän tuen määrän laskeminen muuttuu myös vuoden 2010 alusta. On mahdollista, että tuen arvoksi lakiehdotukseen sisältyvin takauksen ehdoin katsotaan enemmän kuin 1 prosentti tuesta. Tämäkin on otettava tuen enimmäismäärässä huomioon, jotta valtiontakausten käyttö ylipäätään olisi mahdollista.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, miltä osin käytetyt toimenpiteet kokonaan tai osaksi katsottaisiin tueksi. Tukena pidettäisiin momentin 1 kohdan mukaan sellaista valtionlainan tai valtion myyntihintasaamisen korkovapautta, lyhennyksen vapaavuosia, koron alentamista taikka koron tai lyhennyksen maksun olennaista lykkäämistä, jonka vaikutukset eivät vähennä lainaan tai myyntihintasaamiseen aikaisemmin liittynyttä tukea. Tällainen tilanne voi syntyä, jos valtionlainaan tai myyntihintasaamiseen alun perin liittynyt tuki on jo käytetty loppuun ja lainasta maksetaan tavanomaisia lyhennyksiä ja kokonaiskoron suuruista korkoa. Lisäksi voisi olla sellainen tilanne, ettei jäljellä oleva tuki riitä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, jotka velkajärjestelyssä on tarkoitus toteuttaa. Uutena tukea pidettäisiin myös valtiontakaukseen sisältyvää tukea. Sen määrä laskettaisiin samoin kuin lakiehdotuksen 42 §:n mukaisiin takauksiin sisältyvä tuki. Lisäksi uutena tukena pidettäisiin sellaista korkotukea, joka ei vähennä lainaan jo aikaisemmin liittynyttä korkotukea. Korkotukilainoissakin tilanne voisi olla se, että myönnetty tuki ei riitä niihin helpotuksiin, joita lainalle tehdään. Tällöin olisi mahdollista velkajärjestelyssä myöntää lisää korkotukea, jotta luottolaitos esimerkiksi suostuu alentamaan lainansaajan maksamaa korkoa.

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin tuesta, joka lisää aikaisemmin myönnettyä tukea samoin kuin sen määrän tai arvon määrittämisestä sekä tuen seurannasta.

85 §.Velkajärjestelypäätös ja –sopimus. Pykälässä säädettäisiin vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn liittyvästä menettelystä. Pykälän 1 momentin mukaan tukea olisi haettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, joka tekisi valituskelpoisen päätöksen velkajärjestelyyn suostumisesta ja niistä edellytyksistä, joilla valtio suostu järjestelyyn. Käytännössä edellytettäisiin, että velkajärjestelyä valmistelee ulkopuolinen taho, joka laatii tarvittavat laskelmat ja on yhteydessä tärkeimpiin velkojiin yhteisymmärryksen saavuttamiseksi. Valtio olisi yksi osapuoli näissä neuvotteluissa. Kun suunnitelma ja hakemus on tehty, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekisi päätöksen hakemukseen. Päätökseen olisi sisällytettävä myös suunnittelijalle maksettava korvaus kustannuksista suunnitelman laatimisesta.

Päätös ei vielä sitoisi muita luotonantajia. Jotta myös järjesteltäviä valtionlainoja ja korkotukilainoja myöntäneet luottolaitokset tulisivat osallisiksi velkajärjestelyyn, pykälän 2 momentin mukaan päätöksen tultua lainvoimaiseksi allekirjoitettaisiin sopimus, johon osallistuisivat toiselta puolen valtio ja muut luotonantajat velkojina ja toiselta puolen lainansaaja. Lainansaaja sitoutuisi sopimuksessa niihin toimenpiteisiin, joita lainansaajalta edellytetään lainakustannusten alentamiseksi. Sopimuksen laatimisesta vastaisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Estettä ei olisi sille, että myös muut velkojat osallistuisivat sopimukseen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella ei kuitenkaan olisi toimivaltaa päättää vapaaehtoisen velkajärjestelyn määräämisestä raukeamaan tällaisten velkojien luottojen osalta. Niitä koskisi yksityisoikeudellinen sopimusoikeus.

Sopimus syrjäyttäisi lainaa koskevan velkakirjan ja tukipäätöksen ehdot. Sopimuksella ei kuitenkaan voisi syrjäyttää sellaisia tukipäätöksen ehtoja, jotka perustuvat EU:n lainsäädäntöön.

Menettely vastaisi pääosin rahoituslain 33 §:n mukaista menettelyä.

Pykälän 3 momenttiin sisältyisi valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää tarvittaessa tarkemmin vapaaehtoisen velkajärjestelyjen menettelystä.

86 §.Vapaaehtoisen velkajärjestelyn raukeaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten ja millä edellytyksillä vapaaehtoinen velkajärjestely raukeaisi. Pykälä vastaisi sisällöltään rahoituslain 34 §:n säännöksiä. Raukeaminen edellyttäisi päätöstä, jonka tekisi pykälän 1 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Valtion osalta velkajärjestely voitaisiin määrätä raukeamaan, jos velkajärjestelyn saamisen edellytyksiä alun alkuaankaan ei ole ollut olemassa. Jos velallinen on velkajärjestelyä hakiessaan tai menettelyn kestäessä salannut järjestelyyn olennaisesti vaikuttavia seikkoja, seurauksena voisi olla järjestelyn raukeaminen. Vastaava seuraus voisi seurata myös siitä, että lainasaaja on antanut niistä olennaisessa kohdassa virheellisen tiedon. Lisäksi edellytettäisiin, että lainansaajan menettely on ollut sopimuksen muiden osapuolten kannalta erityisen moitittavaa. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi velkojen maksuun käytettävissä olevan varallisuuden salaaminen tai väärän tiedon antaminen siitä, tahallisen väärän tiedon antaminen velkojen määrästä ja velkojista taikka elinkeinon harjoittamisen edellytyksistä. Samoin raukeaminen voisi tulla kysymykseen, jos velkajärjestelysopimuksen tekemisen jälkeen lainansaaja on olennaisesti laiminlyönyt sopimuksen noudattamisen. Keskeisin laiminlyönti olisi luonnollisesti se, ettei lainansaaja hoida järjesteltyjä velkojaan. Laiminlyönti voisi silti koskea myös muita sopimukseen otettuja ehtoja kuten sovittuja lainansaajan omaisuuden järjestelyjä lainojen hoitamiseksi taikka elinkeinon uudelleen järjestelyjen laiminlyöntejä. Raukeamista ei kuitenkaan määrättäisi, jos lainansaajalla on menettelyynsä hyväksyttävä syy. Tällainen syy voisi olla lainansaajan tai hänen perheenjäsenensä sellainen vakava tai pitkäaikainen sairastuminen, joka estää noudattamasta sopimusta, luonnononnettomuus, joka merkittävästi estää harjoittamasta kysymyksessä olevaa elinkeinoa tai muu hakijasta riippumaton, odottamaton tapahtuma, joka vaikuttaa mahdollisuuksiin toimia sopimuksen mukaisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan vapaaehtoinen velkajärjestely raukeaisi myös silloin, kun tuomioistuin vahvistaa lainansaajalle yrityksen saneerauksesta annetun lain tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaisen maksuohjelman. Tuomioistuimen olisi ohjelmaa vahvistaessaan otettava huomioon vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn sisältyneet lainat ja saatavat niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman vapaaehtoista velkajärjestelyä. Tarkoitus on, ettei samoja saamisia järjestellä kahteen kertaan, vaan tuomioistuinmenettelyssä palattaisiin tilanteeseen, joka vallitsi ennen vapaaehtoisen velkajärjestelyn aloittamista. Tällöin luonnollisesti kuitenkin otettaisiin huomioon ne lainansaajan suoritukset, jotka hän on vapaaehtoisen velkajärjestelyn mukaisesti tehnyt.

Jos velkajärjestely on määrätty raukeamaan, olisi pykälän 3 momentin mukaan sopimukseen osallisella velkojalla oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman velkajärjestelyä. Velkoja ei kuitenkaan voisi vaatia velalliselta viivästyskorkoa velkajärjestelyn keston ajalta. Viivästyskoron periminen tulisi poikkeuksellisesti kysymykseen lähinnä tilanteissa, joissa velkojia on velallisen moitittavalla menettelyllä erehdytetty osallistumaan vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn.

Ennen kuin vapaaehtoinen velkajärjestely määrätään raukeamaan, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen olisi kuultava muita sopimusosapuolia.

      

20 luku Muut etuudet

87 §.Erityiset etuudet. Luontaiselinkeinolain 41 §:n nojalla luontaiselinkeinon harjoittajalla, joka omisti ja asui luontaiselinkeinotilaa tai lisäaluetta antamalla muodostettua tilaa taikka tilaa, jonka hankkimista tai rakentamista oli tuettu mainitun lain nojalla, oli ilman eri korvausta oikeus valtion maa- ja vesialueilla sijoittaa metsähallintoviranomaisen suostumuksella metsästys- ja kalapirttejä, kalakellareita ja varastosuojia tarvittaville paikoille, laiduntaa karjaa sekä koota sille heinää, lehdeksiä, järviluhtaa ja -kortetta sekä metsähallintoviranomaisen suostumuksella jäkälää. Vastaavat oikeudet oli myös sellaisella tilallaan asuvalla porotalouden harjoittajalla, joka omisti tai hallintasopimuksen nojalla hallitsi porotilaa tai lisäaluetta antamalla muodostettua vastaavaa tilaa taikka joka omisti muun tilan, jonka hankkimista tai rakentamista on tuettu porotilalain tai eräiden Kemijoen vesistön säännöstelyn johdosta maansa luovuttaneiden asuttamisesta annetun lain (556/63) nojalla. Suostumus voitiin kuitenkin antaa vain, jos asianomaisen rakennuksen sijoittamista tai jäkälän keräämistä oli pidettävä luontaiselinkeinon harjoittamisen kannalta perusteltuna.

Vastaavat etuudet siirrettiin rahoituslain 62 §:ään, mutta samalla käyttöoikeuksien edellytyksiä kiristettiin ja käsitteitä täsmennettiin. Hallituksen esityksen (HE 104/1999 vp.) yksityiskohtaisissa perusteluissa kiristämistä on perusteltu sillä, että luontaiselinkeinon harjoittajien tukikohtien tarpeen vastapuolena on myös luonnonvaraisten eläinten ja tunturimaiseman säilyminen. Jotta tarpeettomia rakennelmia ei luontoon rakennettaisi, tuli esityksen mukaan lupaa tukikohtien sijoittamiseen myönnettäessä pyytää työ- ja keskuksen lausunto tukikohdan tarpeellisuudesta. Edelleen esityksen mukaan lupa voitaisiin pääsääntöisesti myöntää metsästystä varten silloin, kun hakija voi osoittaa sen olevan erityisen tarpeellinen. Kalastuksen osalta lupa esitettiin voitavaksi myöntää kalatalouden kannalta merkittävien vesistöjen välittömään läheisyyteen. Myös pykälän sanamuotoa ehdotettiin esityksessä muutettavaksi vastaamaan nykyaikaista käytäntöä siten, että käsitteet metsästyspirtti ja kalastuspirtti korvattaisiin ilmaisulla tukikohta metsästykseen ja tukikohta kalastukseen. Kyseisen perustelujen kohdan mukaan valtion metsämaan käyttäminen edellä kerrotulla tavalla on ollut luontaiselinkeinojen harjoittajille varsin merkityksellistä ja se on merkittävästi parantanut elinkeinojen harjoittamismahdollisuuksia.

Luontaiselinkeinojen harjoittamisen kannalta tukikohtien osoittaminen Metsähallituksen hallinnassa olevalla maalla on joissakin tilanteissa edelleen perusteltua. Varsinkin saamelaisten kotiseutualueella, missä kalastus ja jossakin määräin myös metsästys kuuluu perinteisiin saamelaisiin elinkeinoihin, saattaa olla tarvetta yksittäisissä tapauksissa perustaa uusia tukikohtia. Lisäksi saamelaisten kotiseutualueella on joissakin tapauksissa tarpeen perustaa uusia tukikohtia myös porotaloutta varten. Pykälään sisältyy tätä koskeva ehdotus. Jotta näitä tukikohtia ei perustettaisi tarpeettomasti sellaisille alueille, joilla luonto on erityisen herkkää ja luonnolle aiheutuneiden vaurioiden korjaantuminen kestää kauan, uusien tukikohtien perustamiseen tulisi kuitenkin pääsääntöisesti suhtautua pidättyvästi, varsinkin jos kysymys on metsästystä varten perustettavasta tukikohdasta. Lisäksi ehdotetaan, että myös laiduntaminen ja kasvien kerääminen olisi luvanvaraista.

Metsähallituksen olisi ensinnäkin pyydettävä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta lausunto tukikohdan ja laiduntamisen sekä muu 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun toiminnan välttämättömyydestä elinkeinon harjoittamisen kannalta. Jos kysymys on porotaloutta varten tarvittavasta tukikohdasta, olisi lisäksi pyydettävä lausunto sijaintipaikan paliskunnalta ja saamelaisalueelle sijoitettavasta tukikohdasta saamelaiskäräjiltä. Metsähallituksen asiana olisi kuitenkin arvioida alueen luontoarvojen ja hakemuksen kohteena olevan alueen muun käytön merkitys verrattuna alueen käyttöön haettuun tarkoitukseen. Lupa voitaisiin myös siirtää edellytykset täyttävälle luontaiselinkeinotilan uudelle haltijalle. Etuudessa on kysymys tuesta. Lupapäätökseen olisi sisällytettävä myös etuuteen sisältyvän tuen määrä.

Vaikka maatalouden tukeminen ehdotetun lain nojalla todennäköisesti jääkin vähäiseksi, olemassa olevien luontaiselinkeinotilojen haltijoiden mahdollisuus laiduntaa karjaa sekä koota sille heinää, lehdeksiä, järviluhtaa ja –kortetta Metsähallituksen hallinnassa olevalla maalla ehdotetaan säilytettäväksi.

Pykälän 3 momenttiin sisältyisi valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää luvan voimassaoloajasta sekä tuen määräytymisperusteista ja määrästä, joka lupaan katsotaan sisältyvän. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin tarvittaessa säätää tarkemmin luvan myöntämisen edellytyksistä ja ehdoista.

88 §.Erityisen etuuden peruuttaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi erityisen etuuden peruuttamisesta. Säännös vastaisi rahoituslain 62 §:n 2 momenttia. Hallituksen esityksessä (HE 104/1999 vp.) peruuttamista koskevaa säännöstä perusteltiin sillä, että erityisiä etuuksia koskevat säännökset antavat luontaiselinkeinojen harjoittajille etuja, joiden tulee kuitenkin aina olla perusteltuja luontaiselinkeinojen harjoittamisen kannalta. Tämän erityisiä etuuksia koskevaan 62 §:ään ehdotettiin otettavaksi säännös siitä, että Metsähallitus voi peruuttaa myönnetyn erityisen etuuden, jos etuutta ei voida pitää luontaiselinkeinon harjoittamisen kannalta enää perusteltuna. Säännös on edelleen ajankohtainen ja mahdollistaisi sen, ettei erityisistä etuuksista muodostu sellaisia käyttöoikeuksia, joilla ei ole enää elinkeinollista perustetta.

Etuuden peruuttamista koskeva menettely säilyisi ennallaan. Pykälän 2 momentin mukaan ennen luvan peruuttamista Metsähallituksen tulisi pyytää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta lausunto, jossa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ilmoittaa käsityksensä siitä, onko luvan peruuttamiselle olemassa edellytyksiä. Käytännössä erityisen etuuden peruuttamiseen on ryhdytty, jos tukikohtaa ei ole käytetty luontaiselinkeinon harjoittamiseen kolmeen vuoteen. Varsinkin tilanteissa, joissa luontaiselinkeinotilan hallinta on siirtynyt muulle kuin sellaiselle henkilölle, joka täyttää investointituen myöntämisen edellytykset, etuuden peruuttaminen on usein perusteltua. Jos elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus katsoo, ettei edellytyksiä etuuden peruuttamiselle ole, Metsähallitus voisi peruuttaa luvan vain erityisen painavista syistä. Metsähallitus käsittelisi luvan peruuttamista koskevia asioita viranomaisena ja sen päätöksestä samoin kuin luvan myöntämistä ja siirtämistä koskevista päätöksistäkin olisi normaali valitusoikeus maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan, kuten rahoituslain nojalla tehdyistä päätöksistä.

Metsähallitus voisi edellyttää, että 87 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa tarkoitetulle alueelle pystytetyt rakennukset ja rakenteet on poistettava määräajassa etuuden lakattua.

      

21 luku Tuen seuranta

89 §.Elinkeinosuunnitelman seuranta. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi elinkeinosuunnitelman seurannasta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuen saajan velvollisuudesta toimittaa elinkeinosuunnitelmaan sisältyvien tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista koskevat selvitykset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 13 artiklan 3 kohdan mukaan elinkeinosuunnitelman noudattamista on arvioitava viiden vuoden kuluessa aloitustuen myöntämisestä. Elinkeinosuunnitelma vaaditaan myönnettäessä nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustukea. Jäsenvaltion on mainitun komission asetuksen kohdan mukaan määriteltävä ne edellytykset, joilla takaisinperintään voidaan ryhtyä, jos elinkeinosuunnitelman ehtoja ei noudateta. Takaisinperinnän perusteista säädettäisiin 95 §:ssä. Tuki voitaisiin periä takaisin mainitun pykälän 1 momentin 2 kohdan perusteella, jos tuen saaja on elinkeinosuunnitelmassa antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen. Myös investointituen myöntämisen perusteena käytettäisiin elinkeinosuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita sekä laskelmia ja arviota, jotka koskevat tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan kannattavuutta investoinnin toteutumisen jälkeen. Näin ollen elinkeinosuunnitelman toteutumista koskeva seuranta on tarpeen järjestää myös investointituen osalta.

Pykälän 2 momenttiin sisältyisi valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä elinkeinosuunnitelmaan sisältyvien tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista koskevien selvitysten sisällöstä. Valtuuden nojalla säädettäisiin tavasta, jolla elinkeinosuunnitelman toteutumista on kuvattava lähtien elinkeinosuunnitelmassa esitetyistä toiminnan tavoitteista sekä niiden saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Maaseutuvirasto antaisi tarkempia määräyksiä selvitysten esitystavasta sekä niiden toimittamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Määräyksiä annettaisiin myös siitä, missä vaiheessa selvitykset on toimitettava. Selvitysten toimittaminen voisi tapahtua lomakkeella tai muulla vastaavalla tavalla sähköisesti tai kirjallisesti.

Elinkeinosuunnitelman seurantaa koskevat säännökset vastaisivat maatalouden rakennetuista annetun lain 40 §:ää.

90 §.Valtionlainan, korkotukilainan ja valtiontakauksen kohteena olevan lainan seuranta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luotonantajan velvollisuudesta seurata lainan hoitamista sekä korkoetuuden ja korkotuen samoin kuin muiden lainaan liittyvien tuen osien kulumista. Ehdotettu säännös ei muuttaisi nykyistä käytäntöä. Pykälä vastaisi korkotuen osalta sisällöltään maatalouden rakennetuista annetun lain 41 §:ää ja sitä sovellettaisiin samalla tavalla. Kysymys on luottolaitoksen omiin tietojärjestelmiin sisältyvistä tiedoista. Tähän liittyisi lisäksi velvollisuus seurata tukipäätöksen mukaisen nimellisarvoisen korkoetuuden ja korkotuen sekä muun lainaan liittyvän tuen kulumista. Luotonantajan olisi toimitettava määräajoin Maaseutuvirastolle lainan myöntämistä, nostamista, lyhentämistä ja koron suorittamista sekä maksuhelpotuksia koskevat tiedot. Luotonantajan olisi viivytyksettä huolehdittava tuen kohteena olevaa lainaa koskevien muutosten tekemisestä tietojärjestelmiinsä.

Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin 2 momentin mukaan niistä tiedoista, joita luotonantajan on toimitettava Maaseutuvirastolle. Kysymys on lainan yksilöintiä koskevista tiedoista, lainan myöntämistä, nostamista ja lyhentämistä sekä koron suorittamista koskevien ehtojen sekä lainaan liittyvien tukien kuten vapaavuosien ja korkovapauden sekä valtiontakaukseen liittyvän tuen seurannassa sekä korkotuen maksamiseksi tarvittavista tiedoista, joita Maaseutuvirasto vertaa lakiehdotuksen 91 §:ssä tarkoitettuun seurantajärjestelmään. Maaseutuvirasto antaisi tarkemmat määräykset tietojen esitystavasta sekä niiden toimittamisessa noudatettavasta menettelystä. Tietojen esitystavan osalta Maaseutuvirasto antaisi määräyksiä sille toimitettavien tietueiden tietosisällöstä, muodosta sekä laskentatavasta. Lisäksi määräyksiä annettaisiin tietueiden toimittamisen määräajoista sekä teknisestä toteutustavasta.

91 §.Seurannan tietojärjestelmä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuen seurannan tietojärjestelmästä. Tukien rahoituksen, myöntämisen, maksamisen, tarkastuksen ja takaisinperinnän sekä niiden vaikutusten seurantaa varten olisi seurannan tietojärjestelmä, joka koostuu rekistereistä. Rekistereiden ylläpidosta ja käyttämisestä sekä niihin sisältyvien tietojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa (284/2008). Seurannan tietojärjestelmään voitaisiin tallentaa hakijaa, tuen saajaa, tuettavaa toimenpidettä sekä tuen käyttöä koskevat vastaavat tiedot kuin tallennetaan maatalouden rakennetuista annetun lain 42 §:n mukaan rakennetuen hakijaa koskien. Paitsi 1 momentin 1—11 kohdassa tarkoitettuja tietoja, erikseen voitaisiin 12 kohdan mukaan lisäksi tallentaa muita hakemuksen käsittelyssä kertyneitä välttämättömiä tietoja. Tällaisia olisivat muun muassa tuen kohteena olevaa lainaa ja maksuhakemuksen osalta investoinnin toteutuneita hyväksyttäviä kustannuksia koskevat tiedot.

Pykälän 2 momentin mukaan rekisteröidyn oikeuteen tarkastaa häntä koskevat seurannan tietojärjestelmään sisältyvät tiedot, tiedoissa olevien virheiden tai puutteiden oikaisuun sekä vanhentuneiden ja tarpeettomien tietojen poistamiseen sovellettaisiin, mitä henkilötietolaissa (523/1999) säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset sellaisista rekisteriin tallennettavista tiedoista, jotka eivät ole henkilötietoja.

92 §.Tietojen säilyttäminen. Pykälässä säädettäisiin seurannan tietojärjestelmään sisältyvien tietojen säilyttämisestä. Pykälä vastaisi sisällöltään maatalouden rakennetuista annetun lain 43 §:ää. Seurannan tietojärjestelmään sisältyviä tietoja säilytettäisiin pykälän mukaan kymmenen vuotta tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekemisestä. Jos tukea on myönnetty, tietoja säilytettäisiin kuitenkin kymmenen vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta tai korkotukilainan viimeisen erän nostamisesta. Tietoja on tarpeen säilyttää niin kauan kuin kansallisella viranomaisella tai komissiolla valtiontukisääntöjen vastaisen valtiontuen osalta on mahdollisuus ryhtyä tuen takaisinperintään. Kansallisesta takaisinperinnän määräajasta säädettäisiin 95 §:ssä. EU:n kokonaan tai osaksi rahoittamaan ohjelmaan sisältyvän tuen osalta tietoja säilytettäisiin viisi vuotta siitä, kun Euroopan komissio suorittaa ohjelman viimeisen yhteisön rahoitusosuuden maksun. Riippumatta kansallisista kirjanpitoa koskevista säännöksistä kansallisella viranomaisella on oltava käytössään tiedot niin kauan kuin tukiin liittyvät takaisinperinnät voivat jatkua ohjelman sulkemisen jälkeen. Valtiontakausta koskevia tietoja olisi lisäksi aina säilytettävä takauksen voimassa olon ajan tai jos valtion takaajanvastuu on toteutunut, niin kauan kuin takautumissaatavaa voidaan periä. Takautumissaatavan vanhentumisesta säädetään takauslain 33 §:ssä, jonka mukaan takautumissaatava vanhentuu aikaisintaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun takaaja sai oikeuden periä takautumissaatavaa velalliselta. Samoin valtionlainaa koskevia tietoja olisi säilytettävä niin kauan, kuin luottolaitos ei ole saanut valtionlainaa ja sen korkoja kokonaan lainansaajalta. Tämä olisi tarpeen valtionvastuun voimassaoloa selvitettäessä, kun luottolaitos hakee hyvitystä valtiolta. Tietoja säilytettäisiin mahdollisen hyvityshakemuksen lainvoimaiseen ratkaisuun asti.

      

22 luku Tarkastus

93 §.Tarkastusoikeus. Pykälässä säädettäisiin viranomaisten tarkastusoikeudesta. Rahoituslaissa säädetään valvonnasta ja tarkastuksista 37—40 §:ssä. Tarkastusten suorittamista ja tarkastusoikeuden sisältöä ei ole tarkoitus muuttaa. Valvontaa jatkettaisiin säännönmukaisena osana tukijärjestelmien toimeenpanoa kuten tähänkin asti. Valvonnasta ja tarkastuksista ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi vastaavalla tavalla kuin maatalouden rakennetuista annetun lain 44 ja 45 §:ssä.

Maa- ja metsätalousministeriön tarkastusoikeus liittyisi lähinnä sen vastuuseen tukijärjestelmistä vastaavana viranomaisena. Lisäksi ministeriön tarkastusoikeus liittyisi sille hallinnointilain 14 §:n perusteella kuuluvien hallintoviranomaistehtävien hoitamiseen siltä osin kuin kysymys on neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 75 artiklan mukaan ohjelman tehokkaasta hallinnosta ja täytäntöönpanosta. Ministeriön tarkastusoikeus koskisi tuen myöntämiseen, maksamiseen ja käyttöön liittyvien edellytysten ja ehtojen noudattamisen valvontaa ja ulottuisi Maaseutuvirastoon, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin, luotonantajiin, keskusrahalaitoksiin sekä tuensaajiin. Vastaava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin, luotonantajiin, keskusrahalaitoksiin sekä tuensaajiin ulottuva tarkastusoikeus olisi Maaseutuvirastolla. Maaseutuviraston tarkastusten perusteet johtuisivat pääosin kansallisten varojen käytön valvonnasta, mutta osaltaan liittyisivät myös sen tehtäviin neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 6 artiklassa tarkoitettuna maksajavirastona. Maksajaviraston on varmistettava muun muassa tuen myöntämisessä ja maksamisessa noudatettavien menettelyiden yhteisön lainsäädännön mukaisuus, unionille toimitettavaan menoilmoitukseen sisältyvien kustannusten tukikelpoisuus sekä kirjanpidon ja asiakirjojen moitteettomuus ja saatavuus.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen suorittamat tarkastukset liittyisivät sen tehtäviin tuen myöntävänä viranomaisena. Tarkastusoikeus kohdistuisi tuensaajiin tuen myöntämiseen, maksamiseen ja käyttöön liittyvien edellytysten ja ehtojen noudattamisen valvomiseksi ja voisi koskea myös muuten salassa pidettäviä tietoja. Tällaisia salassa pidettäviä tietoja olisivat erityisesti tuen saajan ja välittäjän yritystoimintaan liittyvät tiedot, joihin voi kuulua viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 20 ja 23 kohdassa tarkoitettuja tietoja, mutta ei rajoittuisi yksinomaan näihin.

94 §.Tarkastuksen suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin itse tarkastuksen suorittamisesta. Tarkastusmenettelyssä noudatettaisiin vastaavia periaatteita kuin mitä sisältyy maatalouden rakennetuista annetun lain 45 §:ään. Menettely täsmentyisi verrattuna voimassa olevaan rahoituslain 40 §:ään. Tarkastus voisi 1 momentin mukaan koskea valvontatehtävän edellyttämässä laajuudessa tuettavan toimenpiteen ja tuen käytön kannalta merkityksellisiä tiloja, rakennelmia, rakennuksia, välineitä, olosuhteita, tietojärjestelmiä ja asiakirjoja. Tarkastusta ei kuitenkaan saisi suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa eli kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Näin ollen pihapiiri, ajoneuvosuojat ja talousrakennukset voisivat kuulua tarkastusten piirin silloin, kun tuen saaja säilyttää niissä elinkeinotoiminnassa tarpeellisia välineitä, kuten maastoajoneuvoja tai muuta kalustoa tai tarpeistoa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ulkopuolisen tilintarkastajan käyttämisestä apuna tarkastustehtävän suorittamisessa. Ulkopuolinen tilintarkastaja voitaisiin valtuuttaa suorittamaan tarkastus, jos tämä on tarpeen tarkastustehtävän asianmukaiseksi suorittamiseksi. Tilintarkastajan tulisi olla tilintarkastuslaissa (459/2007) tai julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tarkoitettu tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Edellytyksenä olisi, että tilintarkastusyhteisö nimeää tilintarkastuksesta vastuullisen tilintarkastajan. Koska säännöksellä siirrettäisiin julkinen hallintotehtävä muulle kuin viranomaiselle, momentissa säädettäisiin myös velvollisuudesta soveltaa tarkastustehtävää suoritettaessa hallintolakia, kielilakia, saamen kielilakia sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia. Lisäksi säädettäisiin tarkastustehtävää suorittavan tilintarkastajan virkavastuusta. Tarkastustehtävää suorittavaan tilintarkastajaan sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Virkarikoksista säädetään rikoslain 40 luvussa. Vahingonkorvausvastuun osalta säädettäisiin vahingonkorvauslain (412/1974) soveltamisesta tarkastustehtävää suoritettaessa aiheutettuun vahinkoon.

Tarkastuksesta olisi 3 momentin mukaan laadittava tarkastuskertomus. Kertomus olisi viipymättä toimitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Maaseutuvirastolle. Muutoin tarkastuksen suorittamisessa noudatettaisiin hallintolain 39 §:ssä säädettyä menettelyä.

Pykälän 4 momentin mukaan tarkastusta suorittavalla olisi oikeus ottaa haltuunsa asiakirjat ja muu tuen käyttöön liittyvä aineisto, jos tarkastuksen päämäärän saavuttaminen tätä edellyttää. Asiakirjat ja aineisto olisi palautettava viipymättä sen jälkeen kun tarkastuksen suorittaminen ei enää edellytä niiden hallussapitoa.

Pykälän 5 momentissa viitattaisiin poliisilain (493/1995) 40 §:ään, jossa säädetään poliisin velvollisuudesta antaa virka-apua, jolloin pykälässä olisi edelleen säännös 93 §:ssä tarkoitetun viranomaisen oikeudesta saada korvauksetta virka-apua poliisilta tarkastuksen suorittamiseen. Vastaava säännös sisältyy rahoituslain 40 §:n 5 momenttiin ja maatalouden rakennetuista annetun lain 45 §:n 5 momenttiin.

      

23 luku Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä

95 §.Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä. Pykälässä säädettäisiin, millä edellytyksin myönnetyn tuen maksaminen voitaisiin keskeyttää ja jo maksettu tuki periä takaisin. Määrittely tapahtuisi lakiehdotukseen sisältyvien tuen myöntämisen ja maksamisen keskeisten edellytysten ja ehtojen perusteella. Tuen maksu olisi keskeytettävä ja takaisinperintään ryhdyttävä, kun edellytykset täyttyvät. Perusteita ei enää jaettaisi rahoituslain 43 ja 44 §:n mukaisesti pakollisiin ja harkinnanvaraisiin takaisinperintäperusteisiin. Menettely vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 46 §:n mukaista menettelyä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus olisi 1 momentin mukaan velvollinen keskeyttämään tuen maksamisen ja ryhtymään virheellisesti tai perusteetta maksetun tuen takaisinperintään, jos tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset eivät ole täyttyneet. Lisäksi toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä, jos tuen saaja on antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen tai maksamiseen. Tällöin tiedolla on ollut vaikutusta esimerkiksi myönnetyn tai maksetun tuen määrään. Näistä takaisinperintäperusteista säädettäisiin pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdassa. Momentin 3 kohdan mukaan tuen maksaminen olisi keskeytettävä ja takaisinperintään ryhdyttävä, jos tuen ehtoja ei ole noudatettu. Tällä tarkoitetaan erityisesti tuettavan toimenpiteen suoritusaikaa, hankintoja koskevan lainsäädännön noudattamista ja lainaan liittyvää tukea koskevia ehtoja.

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi erityisestä takaisinperintäperusteesta, joka koskee nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustuen myöntämisen edellytyksenä olevaa ammattitaitoa ja sen hankkimiseksi toteutettavia toimenpiteitä, joihin hakija sitoutuu elinkeinosuunnitelmassa. Säännöksen perusteena on komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 13 artiklan 3 kohta, jonka mukaan jäsenvaltion on määriteltävä edellytykset maksetun tuen takaisinperimiselle, jos nuori elinkeinoharjoittaja ei täytä elinkeinosuunnitelman ehtoja. Ehtojen noudattamista on mainitun säännöksen mukaan arvioitava viiden vuoden kuluessa tuen myöntämisestä.

Pykälän 1 momentin 5 kohdassa säädettäisiin tuen takaisinperinnästä niissä tilanteissa, joissa tuen saaja on ilman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa luovuttanut tuetun investoinnin kohteen tai tuen kohteena olevan yritystoiminnan ennen kuin viisi vuotta on kulunut avustusmuotoisen tuen viimeisen erän maksamisesta tai, jos kyse on lainaan liittyvästä tuesta, tuen kohteena olevan lainan tai sen viimeisen erän nostamisesta. Kysymys on tällöin lakiehdotuksen 44 §:n 2 ja 3 momentissa säädetyn tuen ehdon noudattamatta jättämisestä. Osarahoitteisen rakennetuen osalta erityinen velvollisuus takaisinperintään seuraa neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 72 artiklan 2 kohdasta. Lisäksi maksaminen olisi keskeytettävä ja tuen takaisinperintään ryhdyttävä momentin 6 kohdan mukaan, jos tuen saaja kieltäytyy avustamasta tarkastuksessa.

EU:n kokonaan tai osaksi rahoittamaa tukea tai valtiontukea koskeva lainsäädäntö voi edellyttää yhteisön säädösten vastaisesti maksetun tuen takaisinperintää myös niissä tapauksissa, joissa takaisinperintäperuste ei ole johtunut tuen saajan toiminnasta tai muista edellä tarkoitetuista tapauksista. Tätä tilannetta koskevasta takaisinperintäperusteesta säädettäisiin momentin 7 kohdassa. Tällainen takaisinperintä perustuisi EU:n kokonaan tai osaksi rahoittaman tuen osalta neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 9 artiklan 1 kohdan a alakohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on annettava yhteisen maatalouspolitiikan yhteydessä kaikki tarvittavat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset sekä toteutettava muut tarvittavat toimenpiteet yhteisön taloudellisten etujen tehokkaan suojan varmistamiseksi ja erityisesti muun muassa väärinkäytösten tai laiminlyöntien vuoksi menetettyjen varojen takaisinperimiseksi ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 74 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on saatettava voimaan kaikki lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset, varmistaakseen, että yhteisön taloudelliset edut suojataan tehokkaasti. Komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 47 artiklassa säädetään mahdollisista ylivoimaisista esteistä, joiden perusteella jäsenvaltio voi jättää tuen kokonaan tai osittain perimättä takaisin. Tällaisia esteitä ovat muun muassa tuen saajan kuolema, tilaa kohdannut eläintauti tai luonnonkatastrofi tai tuen saajan pitkäaikainen työkyvyttömyys. Ylivoimaisena esteenä pidetään yleensä tuen saajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevaa, yllättävää tapahtumaa, joka on ilmennyt tuen myöntämisen jälkeen. Jos kysymys ei ole edellä mainitun kaltaisesta ylivoimaisesta esteestä, on takaisinperintä suoritettava neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 33 artiklassa säädetyllä tavalla.

Esityksen perusteella voitaisiin ottaa käyttöön lisäksi kokonaan kansallisista varoista rahoitettavia tukia, mikä myös olisi pääasiallisin tukien rahoitustapa. Jos tukijärjestelmään sisältyvä tuki täyttää SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut valtion tuen tunnusmerkit, tukijärjestelmä on lähtökohtaisesti ilmoitettava Euroopan komissiolle. Sääntöjenvastaisesti myönnetyn valtion tuen takaisinperinnästä säädetään neuvoston asetuksessa (EY) N:o 659/1999. Asetuksen 14 artiklan 1 kohdan mukaan sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuen saajalta. Takaisinperimistä ei kuitenkaan saa vaatia, jos tämä olisi yhteisön jonkin yleisen periaatteen vastaista. Mainitun artiklan 3 kohdan mukaan takaisinperintä on toteutettava viipymättä ja asianomaisen kansallisen lainsäädännön menettelyjen mukaisesti, jos ne mahdollistavat komission päätöksen välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon. Jos jäsenvaltio ei toteuta komission päätöksessä edellytettyjä toimenpiteitä, komissio voi SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaan saattaa asian suoraan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Eduskunnan käsitellessä hallituksen esitystä (HE 113/2007 vp.), johon sisältyi ehdotus laiksi ehdotus maatalouden rakennetuista, perustuslakivaliokunta puuttui lausunnossaan (PeVL 16/2007 vp.) lain 46 §:n säännöksiin tuen maksun keskeyttämisestä ja takaisinperinnästä. Lausunnossa on rakennetukia pidetty keskeisenä osana tilojen perustoimeentuloa ja katsottu, että säännöstä on arvioitava perustuslain 18 §:n mukaisen elinkeinovapauden kannalta. Tästä katsottiin seuraavan, että sääntelyssä on otettava huomioon perusoikeuksin yleisiin rajoitusperiaatteisiin kuuluva suhteellisuusperiaate, jonka mukaan vähäinen virhe, puutteellisuus tai laiminlyönti ei vielä voi johtaa maksamisen keskeyttämiseen tai tuen perimiseen takaisin. Lisäksi lausunnossa on todettu, että perustuslakivaliokunta on elinkeinotoimintaa säänneltäessä erilaisten lupien peruuttamisen yhteydessä pitänyt oikeasuhtaisuuden kannalta välttämättömänä sitoa ne vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että luvanhaltijalle mahdollisesti annetut huomautukset ja varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen ja ettei mainittua toimenpidettä toteuteta ennen kuin asianosaiselle on annettu mahdollisuus korjata virheensä.

Samaa lainkohtaa koskeneessa maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä (MmVM 6/2007 vp.) puolestaan on muun muassa todettu, että lakiehdotuksessa säädetään tuista, jotka maksetaan jälkikäteen toteutuneita kustannuksia vastaan ja joihin liittyvistä takaisinperintävelvoitteista säädetään Euroopan yhteisön osaksi rahoittamaa tukea ja valtiontukea koskevassa yhteisön lainsäädännössä. Mietinnön mukaan valiokunnalle toimitetussa selvityksessä oli kiinnitetty huomiota luvan peruuttamisen ja tuen takaisinperinnän eroihin. Tuen takaisinperintään sisältyy ajatus julkisten varojen moitteettoman käytön varmistamisesta sekä tuen saajalle koituneen perusteettoman etuuden poistamisesta.

Mietinnön mukaan selvityksessä oli myös todettu, että kyseiseen esitykseen sisältyvän tuen myöntämisen edellytykset tai tuen ehtojen noudattamiseen liittyvät virheet ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden puuttumista on tarkastuksen ja siihen liittyvän takaisinperinnän yhteydessä usein mahdotonta korjata. Jos kysymys on tuen myöntämisen edellytysten puuttumisesta, asiaa ei voida jälkikäteen korjata. Jos on kyse edellytyksiä koskevan selvityksen puuttumisesta, asia voi joissakin tapauksissa olla korjattavissa. Tuen ehtoihin liittyviä laiminlyöntejä on käytännössä lähes mahdotonta korjata. Toinen asia on se, että verrattuna hallinnolliseen lupaan tuen myöntäminen edellyttää hakijalta välitoimenpiteitä, joissa hänen tukipäätöksellä syntynyt oikeutensa tukeen konkretisoituu. Tässä vaiheessa hakijalla on mahdollisuus yhä vaikuttaa siihen, ettei hänelle makseta tukea väärin perustein. Näissä tilanteissa pystytään vielä vaikuttamaan olemassa oleviin olosuhteisiin siten, että tuen maksamisen keskeyttämiseen tai takaisinperintään ei myöhemmin jouduta.

Mietinnössä on myös todettu, ettei päätöksenteon jälkeen tuen saajalla ole tuen myöntämiseen ja maksamiseen liittyvien tosiseikkojen osalta rajatonta oikeutta toimittaa uutta tietoa. Tuen myöntämisen edellytyksiä ja maksamisen edellytyksiä tarkastellaan päätöksentekohetken perusteella. Jos lähdettäisiin siitä, että tuen saaja voisi korjaavilla toimenpiteillään muuttaa edellytysten olemassa oloa vielä takaisinperintäpäätöksen yhteydessä, menettäisivät yhteisön lainsäädäntö ja lakiehdotuksen säännökset käytännössä merkityksensä. Suomen hallintojärjestelmä ei tällöin täyttäisi yhteisön lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia miltään osin.

Lisäksi valiokunta on mietinnössään kiinnittänyt huomiota siihen, että oikeasuhtaisuuden periaate on sinänsä huomioitu kyseisen 46 §:n 1 momentin 2 kohdassa, jonka mukaan tuen saajan antaman virheellisen tai puutteellisen tiedon on tullut olennaisesti vaikuttaa tuen myöntämiseen tai maksamiseen. Tuen myöntämisen tai maksamisen kannalta epäolennaiset virheet ja puutteet eivät johtaisi takaisinperintään. Näin ollut valiokunta katsoi, ettei perusteita säännöksen muuttamiseen ollut ja laki säädettiin tältä osin hallituksen esityksessä ehdotetunsisältöisenä.

Nyt ehdotetun lain 95 §:ään sisältyvät säännökset perustuvat valtaosin samoihin Euroopan unionin säädöksiin unionin osaksi tai kokonaan rahoittamista tuista ja valtiontukisäännöistä. Samat periaatteet koskevat siten myös porotalouden rakennetukien maksamisen keskeyttämistä ja takaisinperintää kuin maatalouden rakennetukiakin. Rakennetuet ovat myös elinkeinon harjoittamisen jatkamisen kannalta erilaisia kuin säännöllisesti maksettavat tulotuen luonteiset tuet.

Pykälän 2 momentin mukaan takaisin perimättä voitaisiin kuitenkin jättää tuki, jonka takaisin perittävä määrä on vähäinen. Perimättä voitaisiin jättää enintään 25 euroa. Määrään ei laskettaisi korkoja. Tämä olisi euromäärältään pienempi mutta suhteessa tuen vähimmäismäärään samansuuruinen määrä kuin maatalouden rakennetuista annetun lain nojalla voidaan jättää perimättä perittävän määrän vähäisyyden takia.

Jos tuki on myönnetty yhteisesti useammalle, vastaisivat 3 momentin mukaan kaikki tuen saajat yhteisvastuullisesti tuen palauttamisesta. Tuen saajien kesken vastuu jakautuisi siinä suhteessa kuin tuen saaja on osallistunut tuen palautusvelvollisuuden perusteena olleeseen toimintaan. Yhteisvastuu sisältyy myös rahoituslain 49 §:ään.

Takaisinperittäväksi määrätty tuki olisi pykälän 4 momentin mukaan maksettava takaisin viimeistään vuoden kuluessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä. Tällä tarkoitettaisiin lainvoimasta päätöstä.

96 §.Valtionlainan määrääminen irtisanottavaksi. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi valtionlainaan liittyvän tuen takaisinperimisestä sekä valtionlainan irtisanomisesta. Pykälän 1 momentin mukaan valtionlainaan liittyvään tukeen sovellettaisiin, mitä lakiehdotuksen 95 §:ssä säädettäisiin. Siten tuensaaja voitaisiin määrätä maksamaan valtiolle myönnetyt vapaavuodet eli lyhennysten anteeksi annetut lyhennykset. Lisäksi lainan korkoon ja lainan vakuudettomuuteen liittyvä tuki olisi maksettava valtiolle.

Pykälän 2 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi myös määrätä luotonantajan irtisanomaan valtionlainan, jos jokin 95 §:n 1 momentissa tarkoitetuista tuen takaisinperimisen edellytyksistä täyttyy. Nämä irtisanomisperusteet liittyisivät siihen, että kyseessä on tuettu laina ja tuen myöntämisen tai maksamisen edellytyksissä tai ehdoissa jokin seikka ei täyty.

Pykälän 3 momentin mukaan valtionlaina voitaisiin lisäksi määrätä irtisanottavaksi tai luotonantaja voisi irtisanoa lainan, jos lainoitettu tila tai sen osa myydään ulosottotoimin, vakuuden arvo on hakijasta riippumattomasta syystä siinä määrin alentunut, että lainasta maksamatta olevan pääoman periminen vaarantuu, koron tai lyhennyksen suorittaminen on viivästynyt kauemmin kuin kolme kuukautta taikka lainansaaja tai takaaja on joutunut konkurssiin tai takaajan liiketoiminta on lakannut eikä lainansaaja ole kehotuksista huolimatta asettanut lainan antajan hyväksymää riittävää vakuutta. Irtisanomisen perusteena olisi tällöin se, että lainansaajan kyky hoitaa lainaa on jo heikentynyt, mikä ilmenee maksuviivästyksinä tai pakkotäytäntöönpanona, taikka sellainen vakuuteen liittyvä seikka, joka voi vaarantaa lainan takaisinmaksun. Pelkästään se, ettei vakuuden arvo enää täysin vastaa lainan jäljellä olevaan määrää, ei kuitenkaan riittäisi irtisanomiseen, jos lainansaaja on säännöllisesti hoitanut lainaansa eikä odotettavissa ole sellaisia muutoksia, joiden johdosta lainan takaisinmaksu odotetaan vaarantuvan.

Ehdotetut irtisanomisperusteet vastaisivat rahoituslain 44 §:n 4 ja 9—11 kohtaa. Esityksessä kuitenkin ehdotetaan, ettei takaajan kuolema enää muodostaisi lainan irtisanomisperustetta, koska henkilötakauksia ei enää voitaisi käyttää vakuutena.

Päätös, jolla elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus määrää luottolaitoksen irtisanomaan valtionlainan, on valituskelpoinen hallintopäätös, jota tehtäessä on noudatettava hallintolakia. Tämä tarkoittaa muun muassa, että ennen päätöksen tekemistä on kuultava asianomaisia, sekä lainansaajaa että luottolaitosta.

Pykälän 4 momentin mukaan irtisanottavaksi määrätty valtionlaina olisi maksettava takaisin enintään kahdessa erässä viimeistään puolen vuoden kuluessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä.

97 §.Tuen saajan ilmoitusvelvollisuus ja ennakkotieto. Pykälässä säädettäisiin tuensaajan velvollisuudesta ilmoittaa olosuhteiden muutoksista ja mahdollisuudesta saada ennakkotieto niiden vaikutuksista tukeen, mistä säädetään vastaavalla tavalla rahoituslain 47 §:ssä. Tuen saajan olisi välittömästi ilmoitettava tuen myöntäjälle 95 §:n 1 momentissa tai 96 §:ssä tarkoitetusta sellaisesta tuen, valtionlainan tai valtiontakauksen myöntämisen perusteena olleista tai tuen maksun taikka lainan nostamisen edellytyksenä olevien olosuhteiden muutoksesta, joka saattaa aiheuttaa tuen takaisinperimisen tai lakkauttamisen taikka valtionlainan irtisanomisen.

Pykälän 2 momentin mukaan tuen saajalle voitaisiin pyynnöstä antaa sitova ennakkotieto siitä, aiheuttaako suunniteltu muutos, joka koskee 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua sitoumusta, elinkeinosuunnitelmaa, harjoitettua elinkeinoa tai tuen kohteena olleen omaisuuden muutosta tai luovutusta, tuen maksun lakkauttamisen, jo maksetun tuen takaisinperimisen tai valtionlainan irtisanomisen. Sitovan ennakkotiedon antaminen edellyttäisin kirjallista hakemusta. Hakemuksessa olisi ilmoitettava yksilöitynä kysymys, josta ennakkotietoa haetaan, ja esitettävä asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen olisi vastauksessaan ilmoitettava myös takaisinperinnän seuraamusvaikutukset kuten perittävä korko ja viivästyskorko ja vastaus olisi perusteltava. Ennakkotietoa koskeva elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös olisi voimassa vuoden sen antamisesta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ei voisi poiketa antamastaan ennakkotiedosta, jollei hakija ole toteuttanut toimenpidettään olennaisesti toisin kuin hän on ennakkotietoa koskevassa hakemuksessaan esittänyt tai esittänyt ennakkotiedon saamiseksi olennaisesti virheellisen tai puutteellisen tiedon.

Ennakkotietoa ei kuitenkaan annettaisi, jos muu hakemus asiassa on vireillä tai asia on viranomaisen toimesta ratkaistu taikka asian ratkaisu kuulu EU:n toimielimelle.

Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin menettelystä ennakkotietoa pyydettäessä ja annettaessa.

98 §.Korkotukilainan irtisanominen. Pykälässä säädettäisiin luotonantajan mahdollisuudesta irtisanoa korkotukilaina siinä tapauksessa, että korkotuki on lainvoimaisella päätöksellä päätetty periä takaisin tuensaajalta. Pykälällä olisi merkitystä lähinnä tilanteissa, joissa luottolaitoksella on tämän vuoksi syytä epäillä lainansaajan kykyä hoitaa lainaa tai lainansaaja on lainan ja korkotuen saadakseen erehdyttänyt myös luottolaitosta. Pykälä vastaisi rahoituslain 45 §:n 2 momenttia.

99 §.Takaisinmaksettavan määrän korko. Pykälässä säädettäisiin takaisinperittävälle määrälle laskettavasta korosta. Takaisinperintäkorko säilyisi rahoituslain 50 §:n 1 momentin mukaisena ja olisi edelleen korkolain 3 §:n 2 momentin mukainen vuotuinen korko lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. Myös aika, jolta korko perittäisiin, säilyisi muun tuen kuin lainan korkoon liittyvän tuen osalta entisenä ja olisi tuen maksupäivän tai, jos tuki on laskennallinen tuki, tuen käyttöönottopäivän ja takaisinperittävän määrän maksupäivän välinen aika. Takaisinperittävän valtionlainan ja korkoon liittyvän tuen koronmaksuvelvollisuus alkaisi kuitenkin lainan nostopäivästä. Valtionlainalle olisi kuitenkin maksettava edellä tarkoitettua korkoa takaisinperintää koskevan päätöksen tekemisestä lukien, jos takaisinperintä perustuu 96 §:n 3 momenttiin. Korkoa olisi suoritettava takaisinperintäpäätöksessä asetettuun eräpäivään saakka. Siinä tapauksessa, että tuen saaja ilmoittaa haluavansa palauttaa takaisinperittävän määrän ennen eräpäivää, korko voitaisiin laskea takaisinmaksupäivään saakka.

Jos tuki liittyy valtionlainaan, olisi 2 momentin mukaan kuitenkin otettava huomioon takaisin perittävässä tuessa se, että vuotuinen takaisinperintäkorko on korkeampi kuin valtionlainan vuotuinen kokonaiskorko. Valtionlainan korkoetuus perittäisiin takaisin osana valtionlainalle perittävää takaisinperintäkorko. Jos valtionlaina irtisanotaan ja samalla lainaan liittyvä tuki peritään takaisin, takaisinperittävälle korkoetuutena myönnetylle tuelle ei siten laskettaisi enää korkoa ja valtionlainan takaisinperintäkorosta olisi vähennettävä lainansaajan jo maksama korko.

100 §.Viivästyskorko. Pykälässä säädettäisiin viivästyskorosta. Sen mukaan vuotuista viivästyskorkoa olisi maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan, jos takaisin perittävää määrää ei makseta viimeistään takaisinperintää koskevassa päätöksessä asetettuna eräpäivänä. Viivästyskorko olisi näin ollen seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko. Säännöksessä ei ehdoteta muutoksia nykytilaan.

101 §.Takaisinperinnän kohtuullistaminen. Pykälässä säädettäisiin takaisinperinnän kohtuullistamisesta. Rahoituslain 50 §:n 2 momenttiin sisältyy säännös ainoastaan takaisinperintäkoron kohtuullistamista koskeva säännös. Sen mukaan Maaseutuvirasto voi erityisestä syystä päättää, että korko jätetään osaksi tai kokonaan perimättä, jos tuen saajan menettely on tapahtunut lieventävien olosuhteiden vallitessa tai hänen tilanteensa on vanhuuden, sairauden, pysyvän työkyvyttömyyden, pakottavien taloudellisten vaikeuksien tai muun vastaavan syyn takia sellainen, ettei korkoja saataisi perityksi. Pykälässä sen sijaan ehdotetaan, että myös takaisinperittävää tuen tai lainan määrää voitaisiin kohtuullistaa. Kohtuullistamista koskeva säännös vastaisi perittävän tuen osalta maatalouden rakennetuista annetun lain 49 §:ää.

Ehdotetun säännöksen mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi jättää virheellisesti tai perusteetta maksetun määrän tai sille suoritettavan koron kokonaan tai osaksi perimättä, jos perinnän suorittaminen täysimääräisenä olisi tuen saajan olosuhteet ja toiminta huomioon ottaen kokonaisuutena tarkastellen kohtuutonta. Kohtuullistaminen tulisi kysymykseen, jos tuen saaja ei ole voinut vaikuttaa takaisinperintäperusteeseen tai esimerkiksi silloin, kun tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan lopettaminen on aiheutunut pitkäaikaisesta työkyvyttömyydestä tai elinkeinotoiminnassa tarpeelliseen tuotanto-omaisuuteen kohdistuneesta onnettomuudesta.

Myös yhteisön lainsäädäntöön sisältyy säännöksiä ylivoimaisena esteenä pidetyistä tilanteista. Komission asetuksen (EY) N:o 1974/2006 47 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat luopua osarahoitteisen tuen takaisinperinnästä kokonaan tai osittain esimerkiksi tuen saajan kuoleman johdosta tai tilanteessa, jossa tuen saaja on pitkäaikaisesti estynyt harjoittamasta ammattiaan, maatilan kotieläintuotantoon tarkoitetut rakennukset ovat tuhoutuneet onnettomuudessa tai karjassa todetaan eläintauti. Tuen saajan tai hänen oikeudenhaltijansa on artiklan 2 kohdan mukaan ilmoitettava viranomaiselle ylivoimaisesta esteestä kymmenen työpäivän kuluessa.

Kohtuullistamissäännöksestä huolimatta takaisinperintä ja korkojen periminen olisi kuitenkin suoritettava täysimääräisenä, jos EU:n osaksi rahoittamia tai kokonaan kansallisista varoista rahoitettuja maatalouden tai kalastuksen rakennetukia koskeva EU:n lainsäädäntö tätä edellyttää. Säännös rajoittaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen harkintaa takaisinperinnän kohtuullistamisessa, ja se on välttämätön yhteisön lainsäädännössä asetettujen velvoitteiden täyttämiseksi.

Samassa perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 16/2007 vp), johon on viitattu edellä 95 §:n perustelujen yhteydessä, on kiinnitetty huomiota myös maatalouden rakennetukia koskeneen lakiehdotuksen 49 §:n säännökseen takaisinperinnän kohtuullistamisesta. Perustuslakivaliokunta on tuolloin lausunnossaan pitänyt ongelmallisena sitä, että kyseisen lakiehdotuksen 49 § jättää työvoima- ja elinkeinokeskukselle harkintavaltaa sen suhteen, että ryhtyykö se takaisinperintään, jos takaisinperintä olisi kokonaisuutena tarkastellen kohtuutonta. Valiokunta on ehdottanut, että rahoittajaviranomaisen tulisi aina jättää kohtuuttomissa tapauksissa takaisinperintä suorittamatta. Tässä yhteydessä on viitattu kahteen aikaisempaan lausuntoon. Toinen lausunto (PeVL 41/2006 vp.) koski hallituksen esitystä laeiksi maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista sekä maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien hallinnoinnista annetun lain muuttamisesta. Maa- ja metsätalousvaliokunta on edellä mainitussa mietinnössään (MmVM 6/2007 vp.) todennut, että se tarkasteli mietinnössään (MmVM 14/2006 vp. s. 11—13) takaisinperinnän kohtuullistamista suhteellisuusperiaatteen sekä tuen saajan oikeutettujen odotusten suojan kannalta. Tuolloin valiokunta käsitteli mietinnössään kattavasti osarahoitteista tukea ja valtiontukea koskevia yhteisön säädöksiä sekä takaisinperinnästä luopumisen mahdollisuuksia Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYTI), oikeuskäytännön valossa. Perusteista, joilla yhteisön osaksi rahoittaman tuen takaisinperinnästä voidaan luopua, säädetään maaseudun kehittämistukia koskevassa yhteisön lainsäädännössä. Valtiontukea koskevat perustamissopimuksen 87—88 artiklan määräykset sekä 89 artiklan nojalla annetut asetukset. EYTI:n oikeuskäytännössä on arvioitu niitä tilanteita, joissa jäsenvaltio voi luopua tuen takaisinperinnästä. Edellä tarkoitettuja määräyksiä ja säädöksiä sekä oikeuskäytännössä vahvistettuja periaatteita sovelletaan myös maatalouden rakennetuen takaisinperintään.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on mietinnön mukaan todettu, että Euroopan yhteisön osaksi rahoittaman tuen ja mahdollisen kansallisen valtiontuen toimeenpanon kannalta olisi erittäin ongelmallista, jos ehdotetussa laissa säädettäisiin viranomaisen velvollisuudesta luopua kokonaan tai osittain takaisinperinnästä tuen saajan olosuhteiden tai toiminnan ja näihin liittyvän yleisen kohtuullisuusharkinnan perusteella. Yhteisön lainsäädännön ja sitä koskevan oikeuskäytännön perusteella on selvää, ettei yhteisön oikeusjärjestys tunnusta mahdollisuutta luopua takaisinperinnästä yleisen kohtuullisuusharkinnan perusteella.

Valiokunta totesi tämän vuoksi mietinnössään, että takaisinperinnän kohtuullistamista koskevan pykälän ensimmäiseen virkkeeseen sisältyy rahoittajaviranomaisen toiminnan johdonmukaisuuden ja yhteisön lainsäädännönmukaisuuden varmistamiseksi harkintavalta sen suhteen, ryhdytäänkö takaisinperinnän kohtuullistamiseen, ja toiseen virkkeeseen sisältyy velvollisuus ryhtyä takaisinperintään aina, jos yhteisön lainsäädäntö tätä edellyttää. Siten työvoima- ja elinkeinokeskuksen takaisinperinnän kohtuullistamista koskevaa harkintaa rajoittaa edellä kuvatulla tavalla yhteisön lainsäädäntö.

Valiokunta katsoi tuolloin mietinnössään, ettei edellytyksiä ehdotettujen säännösten muuttamiseen ollut tältä osin olemassa. Laki säädettiin tältä osin hallituksen esityksessä ehdotetunsisältöisenä. Vastaavat periaatteet koskevat myös ehdotettua 101 §:ää.

102 §.Takaisinperintää ja maksamisen keskeyttämistä koskeva päätös. Pykälässä säädettäisiin päätöksestä, jolla maksaminen keskeytetään, tuki peritään takaisin tai laina määrätään irtisanottavaksi. Päätöksen tekisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Jos takaisinperintää kohtuullistetaan 101 §:n perusteella, olisi päätökseen sisällyttävä myös tätä koskeva ratkaisu. Päätöksellä vahvistettaisiin takaisinperittävä määrä, 99 §:ssä tarkoitettu korko sekä niiden suorittamiselle asetettava eräpäivä sekä ja 100 §:ssä tarkoitettu viivästyskorko.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin takaisinperintäpäätöksen määräajasta. Takaisinperintää koskeva päätös olisi tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun tuen takaisin perivä viranomainen sai tiedon 95 §:ssä säädetystä perusteesta. Päätös olisi kuitenkin tehtävä viimeistään kymmenen vuoden kuluttua tuen viimeisen erän maksamisesta. Määräaika vastaa rahoituslain 45 §:n 1 momentissa säädettyä takaisinperinnän määräaikaa. Jos myönnetty tuki liittyy valtionlainan korkoon, määräaika laskettaisiin siitä, kun lainan korkoon liittyvä viimeinen tukierä on tullut käytetyksi. Koska tukipäätöksellä myönnettyjä lyhennysten vapaavuosia voi olla enintään kolme ja ne kuitataan sitä mukaa, kuin korkojaksot etenevät, niitä koskeva määräaika laskettaisiin viimeisestä lyhennyksen kuittauksesta. Laina-aikaista tukea koskeva määräaika liittyisi siten pääasiassa korkoon.

103 §. Takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpano. Rahoituslain 52 §:n mukaan takaisinperintää koskeva päätös voidaan ulosottotoimin panna täytäntöön sen jälkeen kun päätös on saanut lainvoiman. Rahoituslain mukaisten takaisinperintäsaatavien täytäntöönpanossa on sovellettu verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettua lakia (367/1961). Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin takaisinperinnän suorittavasta viranomaisesta ja menettelystä. Takaisinperinnän suorittamisesta vastaisi Maaseutuvirasto lukuun ottamatta irtisanottavaa valtionlainaa ja sille maksettavaa korkoa. Tuen takaisinperintä voitaisiin pykälän 1 momentin mukaan suorittaa siten, että takaisinperittävä määrä korkoineen vähennetään muusta tuen saajalle maksettavasta tuesta.

Kuittaukseen voitaisiin ryhtyä sen jälkeen kun takaisinperintäpäätös on saanut lainvoiman eli takaisinperintäsaatavan määrä on vahvistunut. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpanosta verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetyssä järjestyksessä. Kyseisen lain 4 §:n 1 momentin mukaan saatava saadaan periä ulosotossa, vaikkei saatavan määrääminen ole tullut lainvoimaiseksi. Takaisinperinnän osalta säädettäisiin kuitenkin päätöksen lainvoimaa koskevasta edellytyksestä. Saatavan vanhentumiseen sovellettaisiin edellä mainitun lain 20 §:ää. Saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, kun saatava on määrätty eli takaisinperintäpäätös on tehty. Säännös vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 51 §:ää.

Lopullisen päätöksen valtionlainan irtisanomisesta ja takaisinperintäkorosta tekisi lainan myöntänyt luottolaitos elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksen mukaisesti. Luottolaitoksen olisi tilitettävä irtisanottu laina ja sen korko seitsemän pankkipäivän kuluessa Maaseutuvirastolle 68 §:n 1 momentin mukaisesti. Irtisanotun valtionlainan ja sen koron periminen lainansaajalta olisi luottolaitoksen tehtävä.

      

24 luku Lainaan liittyvää tukea koskevat menettelyt

104 §.Luotonantajan ja keskusrahalaitoksen tehtävien hoitaminen. Pykälässä säädettäisiin luotonantajan tai keskusrahalaitoksen tehtävien hoitamiseen liittyvästä vastuusta. Säännös ei sisällä muutosta nykytilaan. Luotonantajan tehtävät tuetussa lainoituksessa lähtökohtaisesti ovat luotonantajan yksityistä toimintaa. Tuettuihin lainoihin sisältyy kuitenkin julkisten varojen käsittelyä ja lainan saajan oikeusasemaan vaikuttavaa toimintaa. Pykälän säännöksissä olisi kysymys perustuslain 124 §:ssä tarkoitetuista oikeusturvan ja hyvän hallinnon takeista julkisen hallintotehtävän siirtämisen yhteydessä.

Luotonantajan tai keskusrahalaitoksen palveluksessa olevaan henkilöön sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä tämän hoitaessa ehdotetussa laissa säädettyjä tehtäviä. Rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdassa määritellään julkista valtaa käyttävä henkilö. Tuen kohteena olevan lainan ja tuen käytön seurannassa, valtionlainan sekä tuen maksun hakemisessa ja välittämisessä, tietojen antamisessa sekä valtiontakauksesta perittävän maksun välittämisessä on kysymys tosiasiallisesta hallintotoiminnasta, johon ei liity varsinaista päätöksentekoa. Tehtävien hoitamiseen kuuluu tietojen ja varojen siirtämistä luotonantajan, keskusrahalaitoksen ja viranomaisen välillä. Maksuhelpotusten myöntämisessä valtionlainoille ja korkotukilainoille voidaan katsoa olevan kysymys eräiltä osin viranomaisen tukipäätöksen ehtojen muuttamisesta. Luottolaitos ei kuitenkaan päättäisi uuden tuen myöntämistä. Kysymys olisi silti edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetusta tosiasiasiallisesta puuttumisesta toisen etuun tai oikeuteen, jota pidetään julkisen vallan käyttönä. Lisäksi luotonantaja voisi irtisanoa valtionlainan maksuviivästyksen perusteella. Julkista valtaa käyttävään henkilöön sovelletaan rikoslain 40 luvun 12 §:n mukaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Luotonantajalle tai keskusrahalaitokselle säädettyjä tehtäviä hoidettaessa aiheutettuun vahinkoon sovellettaisiin, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään.

105 §. Luotonantajan avustamis- ja tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin luotonantajan erityisistä avustamis- ja tiedonantovelvollisuuksista. Luotonsaajan 97 §:ssä tarkoitetun olosuhteiden muutoksia koskevan ilmoitusvelvollisuuden lisäksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin itse luotonantajan tai lainan ehtojen muutoksia koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta. Luotonantajan olisi ilmoitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle lainan siirtämisestä toiselle luotonantajalle. Siirron edellytyksistä säädettäisiin 65 §:n 1 momentissa. Lisäksi luotonantajan olisi ilmoitettava sellaisista lainaehtojen muutoksista, jotka eivät lakiehdotuksen 65 §:n 3 momentin mukaan edellytä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa. Kysymys on tällöin mainitun momentin mukaan sallituista lainaehtojen muutoksista. Kaikki lainaehtojen muutokset tulisivat siten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tietoon, joko lupahakemuksina tai ilmoituksina. Jos lainaehtoja on muutettu tavalla, joka olisi edellyttänyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa, mutta sitä ei ole pyydetty, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi käsitellä asian tuen takaisinperimistä tai valtionlainan irtisanomista koskevana asiana. Lainaehtojen muutoksilla ei tarkoiteta 63 §:n 3 momentin ja 64 §:n 3 momentin mukaisia ylimääräisiä lyhennyksiä eikä 63 §:n 4 momentin ja 64 §:n 4 momentin mukaisia maksulykkäyksiä. Näitä koskeva tieto tulisi 90 §:n mukaisesti suoraan Maaseutuvirastolle.

Pykälän 2 momentti koskee valtionlainaa ja valtiontakausta. Sen mukaan luotonantajan tulisi valtionlainaa ja takauksen kohteena olevaa lainaa hoitaessaan ottaa huomioon valtion etu valtionlainan lopullisena velkojana tai muun lainan takaajana. Luotonantajan olisi lisäksi ilmoitettava Maaseutuvirastolle sellaisista tuen saajan taloudellista asemaa, tuen kohteena olevaa lainaa, tai lainan vakuutena olevan omaisuuden arvoa koskevasta muutoksesta, jolla voi olla vaikutusta valtion asemaan joko velkojana tai takaajana.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luotonantajan ja keskusrahalaitoksen velvollisuudesta luovuttaa maa- ja metsätalousministeriölle, Maaseutuvirastolle sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sellaisia tuen saajaa koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä lainaan liittyvän tuen myöntämisen edellytysten ja tuen ehtojen noudattamisen valvomiseksi. Tiedon saantia koskeva pyyntö olisi aina yksilöitävä. Vastaava säännös sisältyy rahoituslain 39 §:n 3 momenttiin ja maatalouden rakennetuista annetun lain 54 §:n 3 momenttiin. Säännöksessä on kysymys lainaan liittyvän tuen valvomiseksi välttämättömistä tiedoista, jotka ovat pääasiassa ainoastaan luotonantajan tai keskusrahalaitoksen hallussa. Luotonantajan ja keskusrahalaitoksen tiedonantovelvollisuus koskisi myös salassapidettäviä tietoja. Tietojen käyttömahdollisuus olisi hyvin rajoitettu. Niitä ei saisi käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon ne on viranomaiselle säädettyjen tehtävien hoitamiseksi luovutettu.

106 §. Valtiontakauksesta perittävät maksut. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin takauksesta perittävien maksujen määräytymisperusteista. Kysymyksessä on julkisoikeudellinen maksu. Säännös vastaisi osittain voimassa olevan rahoituslain mukaisiin määräajan voimassa olleisiin tukiin sisältyneistä valtiontakauksista perittyä maksua sekä maatalouden rakennetuista annetun lain mukaisista valtiontakauksista lain 55 §:n mukaan perittävää maksua. Voimassa olevassa lainsäädännössä määräytymisperusteena on yksinomaan lainan määrä ja takausmaksulla on enimmäismäärä.

Pykälän 1 momentissa valtiontakauksesta ehdotetaan perittäväksi tuen saajalta kertamaksu, joka määriteltäisiin joko prosentuaalisena osuutena takauksen kohteena olevan lainan määrästä, takaukseen sisältyvän riskin määrän perusteella tai takauksen hallinnollisten kustannusten perusteella taikka niiden yhdistelmänä. Lisäksi perittäisiin puolen vuoden välein maksu, joka määräytyisi joko prosentuaalisena osuutena takauksen kohteena olevan lainan jäljellä olevasta määrästä taikka riskin tai hallinnollisten kustannusten perusteella taikka niiden yhdistelmänä kuten kertamaksukin. Kertamaksut ja kahdesti vuodessa suoritettavat maksut tuloutettaisiin maatilatalouden kehittämisrahastoon. Takausmaksun määräytymisperusteeseen vaikuttaisi se, miten komissio arvioi lakiehdotukseen sisältyviä valtiontakauksia ja niiden takausmaksuja EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina koskevan tiedonantonsa (EUVL 2008 C 155/02) perusteella.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksun perimisessä noudatettavasta menettelystä. Sekä takauspäätöksen yhteydessä perittävän maksun että puolivuosittain perittävän maksun välittäisi valtiolle luotonantaja. Menettely vastaa määräajan voimassa olleisiin tukiin sisältyneiden takausten maksujen perintämenettelyä. Perintämenettelyyn on sisältynyt mahdollisuus sopia perinnästä valtion ja keskusrahalaitoksen välillä. Ehdotetun säännöksen mukaan tämä kuuluisi luotonantajan tehtäviin. Maaseutuvirasto suorittaisi luotonantajalle korvauksen edellä tarkoitetun tehtävän hoitamisesta. Korvaus maksetaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Aikaisemman kaavamaisen jäljellä olevaan takausluoton määrään perustuneen korvauksen määrän sijaan korvaus perustuisi maksun välittämisestä aiheutuviin kustannuksiin.

Tarkoituksena on, että takausmaksun määräytymisperusteena säilyisi edelleen pääasiassa takauksen kohteena olevan lainan määrä. Samoin tarkoituksena on, että takausmaksulla säilyisi nykyinen 200 euron enimmäismäärä, jollei sen johdosta valtiontakaukseen sisältyvän tuen määrä olennaisesti muutu.

Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin 3 momentin mukaan tarkemmin takauksesta perittävien maksujen määrästä sekä luotonantajan saaman korvauksen määrästä. Valtuuden nojalla määriteltäisiin takausmaksu 1 momentin mukaisesti sekä luotonantajalle 2 momentin mukaan maksettavan korvauksen määrä. Maaseutuvirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä maksujen välittämisessä noudatettavasta menettelystä. Määräykset kohdistuisivat luotonantajiin, ja niiden tarkoituksena olisi varmistaa, että välityksen teknisessä toteutuksessa käytetään yhdenmukaisia menettelyjä.

107 §.Valtion takaajan vastuun toteutuminen. Pykälässä säädettäisiin menettelyistä, joita tarvitaan valtion takaajan vastuun toteutuessa. Maaseutuvirastosta annetun lain 2 §:n 6 kohdan mukaan Maaseutuvirastolle kuuluvat valtiontakauksiin liittyvät valtion edunvalvontatehtävät siten kuin muualla laissa säädetään. Valtion takaajan vastuuseen sekä takautumisoikeuteen liittyvästä edunvalvonnasta lakiehdotuksessa tarkoitettujen tukien osalta vastaisi pykälän 1 momentin mukaan Maaseutuvirasto.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin takautumisvaatimuksesta luopumisesta. Ehdotettu säännös vastaisi maatalouden rakennetuista annetun lain 56 §:n 2 momenttia. Sen mukaan Maaseutuvirasto voisi jättää perimättä valtion takautumissaatavan sellaiselta tuen saajalta, jonka ei voida katsoa kohtuudella selviytyvän maksusta pysyvän työkyvyttömyyden, pitkäaikaisen työttömyyden, huoltovelvollisuuden tai muun näihin verrattavan syyn perusteella. Tällainen muu syy voisi olla tuen saajan kuolema tai maatilaan kohdistuva vakava onnettomuus. Vastaava säännös sisältyy maaseutuelinkeinojen rahoituslain 34 §:ään, jota rahoituslain 67 §:n 4 momentin mukaan oli sovellettava rahoituslain mukaisissa määräajan voimassa olleissa tuissa.

Takaajan vastuun toteutumisesta aiheutuvat maksut suoritettaisiin 3 momentin mukaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Vastaavasti takautumisoikeuden perusteella saadut korvaukset tilitettäisiin rahastoon. Myös tätä säännöstä vastaava säännös sisältyy rahoituslain 32 §:n 3 momenttiin, jota samoin on sovellettava rahoituslain mukaisissa määräajan voimassa olleissa tuissa.

108 §.Luotonantajan tiedonsäilytysvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin niistä tiedoista ja asiakirjoista, joita luotonantajan olisi säilytettävä erityisesti sen johdosta, että kyseessä on tuettu laina. Menettely vastaa pääosin maaseutuelinkeinojen rahoituslain 3 §:n 1 momentin 7 ja 8 kohdan nojalla maaseutuelinkeinojen rahoituslaissa tarkoitetuista luottolaitoksista ja keskusrahalaitoksista annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (947/2000) säädettyjä vaatimuksia. Maatalouden rakennetuista annettuun lakiin velvoitetta ei ole enää sisällytetty, koska maatalouden tuissa ei enää käytetä valtionlainoja. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaissa sen sijaan valtionlainoitus on ollut pääasiallinen rahoitusmuoto ja se tulee edelleen olemaan huomattavasti merkittävämpi kuin korkotukilainoitus. Sen vuoksi 1 momentissa olisi tarpeen edelleen säätää luotonantajan velvollisuudesta säilyttää asiakirjoja. Säilytysvelvollisuus koskisi asiakirjoja, jotka liittyvät lainaehtoihin ja niiden muuttamiseen maksuhelpotukset mukaan lukien. Näillä tarkoitettaisiin velkakirjoja, lainannostoasiakirjoja, lyhennyssitoumuksia ja päätöksiä maksuhelpotuksista ja lainansiirroista. Lisäksi olisi säilytettävä asiakirjat, jotka sisältävät tietoa valtionlainan tai valtiontakauksen kohteena olevan lainan vakuudesta ja sen vakuuden arvioimisesta. Tähän sisältyisi myös valtionvakuuden vastavakuutta koskevat asiakirjat. Vakuuksiin liittyisivät myös asiakirjat, joista selviää, mitä velvoitteita vakuuteen liittyy sinä ajankohtana, jona valtionlainan, valtiontakauksen kohteena olevan lainan tai takauksen vakuudeksi osoitettuun omaisuuteen vahvistettiin pantti- tai muu oikeus. Myös lainan mahdollista irtisanomista koskevat asiakirjat olisi säilytettävä.

Säilytysvelvollisuus jatkuisi siihen asti, kunnes lainansaaja on maksanut valtionlainan takaisin. Jos luottolaitos kuitenkin on hakenut hyvitystä valtionlainasta tai maksua valtiontakauksen perusteella, 1 momentissa tarkoitetut asiakirjat olisi säilytettävä, kunnes hyvitys on maksettu tai maksu valtiontakauksen perusteella suoritettu taikka lainvoimainen päätös hyvityshakemuksen tai maksuhakemuksen hylkäämistä tehty.

      

25 luku Erinäiset säännökset

109 §.Tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttaminen. Viranomaisen oikeudesta antaa tietoja toiselle viranomaiselle salassapitosäännösten estämättä säädetään yleisesti viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 29 §:ssä, jonka 1 momentin mukaan viranomainen voi antaa salassa pidettävän tiedon, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on säädetty laissa. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin tukien toimeenpanotehtäviä hoitavien viranomaisten tietojensaantioikeudesta ja oikeudesta luovuttaa tietoja. Säännös vastaa asiallisesti rahoituslain 41 §:n säännöksiä. Vastaava säännös sisältyy myös maatalouden rakennetuista annetun lain 61 §:ään.

Pykälän 1 momentin nojalla maa- ja metsätalousministeriöllä olisi salassapitosäännösten estämättä oikeus saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta taholta sellaisia hakijaa tai tuen saajaa, tämän taloudellista asemaa ja liike- tai ammattitoimintaa, julkisista varoista myönnettyä rahoitusta tai muuta tuen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tukea koskevan asian käsittelemiseksi. Tietojensaantioikeus on tarpeen tukitehtävien asianmukaiseksi hoitamiseksi sekä välttämätön siltä osin kuin ministeriö toimii hallintoviranomaisena, joka vastaa ohjelman toimeenpanosta EU:n toimielimiin nähden. Vastaava oikeus olisi Maaseutuvirastolla, joka toimisi ohjelman toimeenpanosta vastaavana keskushallinnon viranomaisena ja maksajavirastona muun muassa varojen asianmukaisen käytön valvonnassa. Tietojensaantioikeus olisi myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella tuen myöntävän viranomaisen roolissa. Tietojensaantioikeus olisi rajattu sellaisiin tietoihin, jotka ovat välttämättömiä tukea koskevan asian ratkaisemiseksi. Tällaisia ovat tapauskohtaisesti muun muassa tuen saajan taloudellisen tilanteen tai tuen saajaa koskevien tarkastushavaintojen taikka samaan toimenpiteeseen saadun rahoituksen selvittäminen tuen myöntämisen edellytysten tutkimiseksi.

Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriöllä, Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella olisi vastaavasti salassapitosäännösten estämättä oikeus luovuttaa muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle taikka EU:n toimielimelle sellaisia tässä laissa säädettyä tehtävää hoidettaessa saatuja, tuen saajaa koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä viranomaiselle, julkista tehtävää hoitavalle tai toimielimelle säädetyn tarkastustehtävän suorittamiseksi tai sen valvomiseksi, että EU:n lainsäädäntöä on noudatettu. Tietojen luovuttaminen tulisi näin ollen 2 momentin mukaan kysymykseen vain, jos tieto on välttämätön viranomaiselle tai toimielimelle säädetyn tarkastustehtävän suorittamiseksi. Lisäksi tieto voitaisiin luovuttaa sen valvomiseksi, että yhteisön lainsäädäntöä on noudatettu.

Pykälän 1 ja 2 momentin perusteella saatuja tietoja ei saisi 3 momentin mukaan käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon niitä on pyydetty. Näin ollen esimerkiksi 105 §:n 3 momentin nojalla luottolaitokselta saatuja tietoja tuensaajan taloudellisesta asemasta ei saisi käyttää muussa yhteydessä kuin sitä hakemusta tai asiaa käsiteltäessä, jota varten ne on luottolaitokselta pyydetty. Tämä vaikuttaisi myös mahdollisuuteen luovuttaa muulle viranomaiselle tällä tavoin saatua salassa pidettävää tietoa.

110 §.Päätöksen tiedoksianto. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi päätöksen tiedoksiannossa noudatettavasta menettelystä. Sen mukaan päätös voitaisiin antaa tiedoksi hallintolain 59 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Yleisin tapa olisi tavallinen kirje, jolloin vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä. Todisteellinen tiedoksianto tulisi kysymykseen, jos asian luonne sitä edellyttää. Tuen takaisinperintää koskeva päätös olisi kuitenkin aina annettava tiedoksi hallintolain 60 §:ssä säädetyllä tavalla. Ehdotettu säännös ei juurikaan muuta tiedoksiantomenettelyä nykyisestä rahoituslain mukaisesta käytännöstä.

111 §.Päätöksen maksullisuus. Viranomaisten suoritteiden maksullisuudesta säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992), jonka 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan hakemuksesta tehdyt viranomaisten päätökset ovat maksullisia. Lakiehdotuksessa tarkoitetut päätökset koskevat hakijalle myönnettyjä tukia. Pykälässä säädettäisiin lakiehdotuksessa tarkoitetun päätöksen maksuttomuudesta. Tuen myöntämistä, maksamista ja takaisinperintää koskevan päätöksen lisäksi maksuttomia olisivat lakiehdotuksessa tarkoitetut lupapäätökset ja velkajärjestelyä koskevat päätökset. Sen sijaan Metsähallituksen päätöksiin erityisistä etuuksista sovellettaisiin valtion maksuperustelakia. Siltä osin, kuin Metsähallituksen päätös koskee erityiseen etuuteen sisältyvää tukea, päätös olisi kuitenkin maksuton.

Maksuttomuus ei koskisi valtiontakauksesta perittäviä maksuja, jotka ovat korvaus valtion ottamasta taloudellisesta riskistä. Itse valtiontakauspäätös sen sijaan olisi maksuton.

112 §.Varojen alueellinen kohdentaminen. Pykälässä säädettäisiin varojen alueellisesta kohdentamisesta. Sen mukaan maa- ja metsätalousministeriö vastaisi valtion talousarviossa tai maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa tarkoitusta varten osoitettujen varojen ja myöntövaltuuden suuntaamisesta lakiehdotuksessa tarkoitettuihin tukiin ja tuettuihin lainoihin ja ja valtiontkauksiin sekä päättäisi niiden osoittamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen käyttöön. Tarvittaessa varoja voitaisiin osoittaa alueellisin perustein eriteltynä poronhoito- ja luontaiselinkeinoalueen mukaisesti tai saamelaisalueen mukaisesti. Mahdollisuus varojen alueelliseen ohjaamiseen sisältyy myös rahoituslain 7 §:ään ja maatalouden rakennetuista annetun lain 64 §:ään.

113 §.Maatilatalouden kehittämisrahaston varojen käyttäminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi maatilatalouden kehittämisrahaston varojen käyttökohteista. Sen lisäksi mitä muualla lakiehdotuksessa tuen myöntämisen edellytyksistä ja varojen osoittamisesta rahaston käyttösuunnitelmassa säädettäisiin, pykälän 1 momentissa todettaisiin, että tukimenoihin voidaan käyttää rahaston varoja. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että rahaston varojen käyttämisessä on varauduttava kattamaan käyttösuunnitelman mukaiset tukimenot.

Lisäksi rahaston varoja voitaisiin käyttää rahastoon kuuluvan kiinteän omaisuuden hoitamisesta ja kunnostamisesta aiheutuviin menoihin. Rahaston varoilla on hankittu aikaisemman lainsäädännön nojalla myös lakiehdotuksen soveltamisalueella maata, jota ei ole vielä käytetty. Sen sijaan ehdotetun lain nojalla ei enää hankittaisi maata, vaan se tehtäisiin maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain nojalla silloinkin, kun sen käyttötarkoitus tulee olemaan ehdotetun lain mukainen ja alue on ehdotetun lain soveltamisalueella. Hoitotoimet käsittävät lähinnä rakennusten pitämistä vakuutettuina, vahinkojen korjaamista, välttämättömiä metsänhoitotöitä ja niitä vastaavia toimenpiteitä. Vastaavien hoitotoimenpiteiden kustannuksia voitaisiin maksaa myös, kun maa on hankittu samanlaisiin tarkoituksiin valtion talousarvion varoin.

Varoja voitaisiin edelleen käyttää sekä uusien että jo myönnettyjen valtionlainojen hoitamisesta luottolaitoksille maksettaviin palkkioihin. Porotaloutta ja luontaiselinkeinojen kehittämistoimintaa koskevien tutkimusten ja selvitysten suorittamisen kustannukset maksettaisiin samoin rahaston varoista. Lisäksi rahastosta voitaisiin maksaa palkkioita ja korvausta vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn tarkoitettuun menettelyyn liittyvistä kustannuksista. Pääosin nämä olisi kustannuksia suunnitelmista, joita edellytetään laadittavaksi edellytyksenä velkajärjestelyn saamiselle.

114 §.Tekninen apu. Lakiehdotukseen sisältyy mahdollisuus toimeenpanna eräiltä osin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa siihen sisältyvien tukien johdosta. Pykälässä viitattaisiin teknisen avun osalta lakiin maaseudun kehittämisen tukemista, jonka 54 §:ssä säädetään teknisen avun käyttämisestä muun muassa ohjelman laatimiseen ja toimeenpanoon liittyviin tehtäviin. Teknisen avun käyttämisestä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan liittyviin tehtäviin on säädetty mainitun pykälän nojalla maaseudun kehittämisohjelman teknisestä avusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (442/2009). Käytännössä tekninen apu koskisi kuluvalla ohjelmakaudella lähinnä nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustuen toimeenpanoa.

115 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta sekä asian ratkaisseiden viranomaisten että valituksen ratkaisseen viranomaisen päätökseen. Muutoksenhausta säädetään nyt rahoituslain 55—57 §:ssä. Ensiasteen päätökseen haetaan muutosta maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalta. Ehdotettuun pykälään ei sisälly asiallisia muutoksia. Huolimatta siitä, että maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan tehtävien siirtämistä hallinto-oikeuksille on pitkää selvitetty, siirrosta ei ole toistaiseksi päätetty eikä sellaista päätöstä ole lähiaikoina näköpiirissä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee päätöksiä pääasiassa tuen myöntämiseen, maksamiseen ja takaisinperintään liittyvissä asioissa. Niihin haettaisiin edelleen muutosta maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalta. Myös Maaseutuvirasto tekee muun muassa valtion ja luottolaitoksen väliseen valtionlainoitukseen liittyviä hallintopäätöksiä. Näihinkin haettaisiin edelleen muutosta maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalta. Samoin meneteltäisiin Metsähallituksen erityisiä etuuksia koskevien päätösten osalta. Menettelyyn sovellettaisiin, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Pykälän 2 momentin mukaan valituskirjelmä voitaisiin toimittaa myös sille viranomaiselle, jonka päätökseen haetaan muutosta. Viranomaisen olisi toimitettava valituskirjelmä sekä asiassa kertyneet asiakirjat ja lausuntonsa muutoksenhakuviranomaiselle. Kysymys on maatalouden ja porotalouden tukia koskevassa muutoksenhaussa vakiintuneesta menettelystä, josta säädetään rahoituslain 56 §:ssä ja maatalouden rakennetuista annetun lain 67 §:ssä.

Valituslautakunnan päätökseen asiassa, joka koskee tuen maksamisen keskeyttämistä tai takaisinperintää, saisi 3 momentin mukaan hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Muutoin hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

116 §.Hankinnan toteuttamista koskevat oikeusturvakeinot. Koska yli 50 prosentin tukea hankintaan saaneiden olisi noudatettava julkisista hankinnoista annettua lakia, tulisivat myös mainitun lain mukaiset oikeusturvakeinot sovellettaviksi. Tämä ehdotetaan erikseen todettavaksi siten, että julkisista hankinnoista annetun 6 §:n 5 kohdassa tarkoitetun hankintayksikön tekemään hankintaan, johon on myönnetty tukea ehdotetun lain nojalla ja jossa hankinta ylittää julkisista hankinnoista annetun lain 15 §:ssä tarkoitetut kynnysarvot, sovelletaan, mitä mainitun lain 11 luvussa säädetään.

Siinä tapauksessa, että maatalouden rakennetuista annettua lakia muutetaan siten, että tukitoiminnassa hyväksytään myös oikeusturvakeinojen osalta noudatettavaksi joustavampaa menettelyä kuin voimassa olevassa laissa, tulisi vastaava muutos tehdä myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukijärjestelmään.

      

26 luku Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

117 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lakiehdotukseen sisältyvät tukitoimenpiteet ovat kaikki sellaisia, että niiden voidaan katsoa täyttävän SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaisen valtiontuen määritelmän. Porotalous luetaan maataloudeksi ja lisäksi luontaiselinkeinoihinkin sisältyy elinkeinoja, jotka katsotaan maataloudeksi. Maatalouden tukijärjestelmissä yleensä on kysymys tuista, joiden katsotaan vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, jollei tuen määrä ole niin pieni, että se alittaa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maataloustuotteiden tuotannon alalla annetun komission asetuksen (EY) N:o 1535/2007 3 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän. Asetuksen mukaista tukea voidaan myöntää samalle yritykselle enintään 7 500 euroa minkään kolmen verovuoden jakson aikana. Muussa tapauksessa tuki muodostuu valtiontueksi, jonka on joko täytettävä maatalouden ryhmäpoikkeusasetuksen tai maatalouden valtiontukisuuntaviivojen mukaiset edellytykset taikka yritysten pelastus- ja rakenneuudistustukea koskevien suuntaviivojen edellytykset. Lakiehdotukseen sisältyy toimenpiteitä, joihin ei voida soveltaa ryhmäpoikkeusasetusta. Pääosa tukitoimenpiteistä on joka tapauksessa ilmoitettava komissiolle. Jos käytetään liittymissopimuksen mukaista poikkeusäännöstä, tuen myöntämisen edellytyksenä on myös komission lupa. Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista, että laki tulee voimaan vasta sen jälkeen, kun komission hyväksyntä lakiehdotukseen sisältyville tukijärjestelmille on saatu.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan kumottavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaki. Koska ehdotettu laki tulisi voimaan vasta valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana, voitaisiin nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaisia tukijärjestelmiä toimeenpanna siihen asti, kunnes komissio on hyväksynyt ehdotetun lain ja sen nojalla annettavat asetukset.

Pykälän 3 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Näitä olisivat muun muassa tarvittavien asetusten antaminen niin, että ne voisivat tulla voimaan yhtä aikaa lain kanssa. Samoin tarvittavien hallintojärjestelmien, mukaan lukien tietojärjestelmät, valmistelu voitaisiin aloittaa.

118 §.Varojen käyttö. Pykälän mukaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoja voitaisiin edelleen käyttää voimassa olevan ja sitä aikaisemman lainsäädännön mukaisesti loppuun saatettaviin hankkeisiin, jotka ovat lain voimaan tullessa kesken, jotta ne saadaan toteutettua loppuun. Hankkeilla ei tarkoitettaisi tässä pelkästään kehittämishankkeita ja tutkimuksia, vaan myös elinkeinonharjoittajien toimia, joihin tukea on myönnetty. Samoin porotilalain, porotalouslain tai luontaiselinkeinolain tarkoituksiin hankittua tai muulla tavoin saatua omaisuutta käytettäisiin edelleen ehdotetun lain tultua voimaan maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain 3 §:ssä säädettyihin tarkoituksiin.

Vastaava säännös sisältyy rahoituslain 70 §:ään.

119 §.Aikaisemman lainsäädännön soveltaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaan tullessa vireillä olevien hakemusten käsittelemisestä loppuun niiden säädösten mukaisesti, joita asiaan on tullut soveltaa lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti, jollei jäljempänä toisin säädettäisi. Tämä tarkoittaisi pääsääntöisesti asian vireilletuloajankohtana voimassa olleiden säännösten soveltamista. Joissakin tapauksissa viranomaisten toimivaltaa koskevat säännökset ovat kuitenkin muuttuneet, jolloin muuttuneita säännöksiä olisi sovellettava. Tällaisia ovat esimerkiksi säännökset valtion myyntihintasaamisten hoidosta, mikä on lailla 78/2007 siirretty Valtiokonttorille, ja Maaseutuvirastolle lailla 667/2006 siirretyistä aikaisemmin maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen hoitamista tehtävistä. Lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsittelisi se elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jossa asia on vireillä. Tällä tarkoitettaisiin käsiteltävänä olevaa hakemusta, takaisinperintää, irtisanomista ja muuta vastaavaa asiaa. Lisäksi myönnetyn avustuksen maksaisi loppuun tuen myöntänyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tämä tarkoittaisi sitä, että myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset käsittelisivät loppuun vireillä olevat asiansa ja maksaisivat myöntämänsä avustukset siten, kuin siitä on aikaisemmin säädetty. Sen sijaan aikaisemmin myönnetyn, loppuun maksetun avustuksen takaisinperiminen käsiteltäisiin Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa, jollei takaisinperintäasia olisi lain voimaantullessa kesken toisessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa. Pelkästään myönnettyyn tukeen sisältyvä mahdollisuus hakea esimerkiksi maksuhelpotusta tai velkajärjestelyä ei tekisi maksuhelpotus- tai velkajärjestelyasiasta vireillä olevaa, jollei sellaisen asian tosiasiallinen käsittely ole viranomaisessa kesken.

Rahoituslain, porotalouslain ja luontaiselinkeinolain sekä muun ennen ehdotetun lain voimaantuloa voimassa olleen lainsäädännön täytäntöönpanon osalta sekä mainitun lainsäädännön nojalla syntyneen valtion, kunnan ja luottolaitoksen saamisen osalta noudatettaisiin ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä ja niiden mukaisia sopimusehtoja. Säännös tarkoittaisi myös rahoituslakia aikaisemman lainsäädännön soveltamista, jos kysymys on esimerkiksi aikaisemman lainsäädännön mukaisen tuen takaisinperimisestä tai lainojen irtisanomisesta. Porotilalain mukaisiin luovutuslupiin ja muihin rajoituksiin sovellettaisiin edelleen porotilalain säännöksiä, kuitenkin niin, että toimivaltaisen viranomaisen osalta olisi otettava huomioon rahoituslain 80 §:n säännökset. Samoin rahoituslain ja sitä aikaisemman lainsäädännön mukaisten valtionlainojen valtionvastuu olisi voimassa lain voimaantullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Lukuun ottamatta vireillä olevia asioita ja avustusten maksamista siirtyisivät muutoin aikaisemman lainsäädännön toimeenpanoon liittyvät asiat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Asiakirjoja, jotka liittyvät toimeenpanoon, ei kuitenkaan siirrettäisi suoraan Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Siirto tehtäisiin vain siinä tapauksessa, että Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa tulee vireille asia, joissa asiakirjoja tarvitaan. Näiden asioiden muusta toimeenpanosta ja erityisesti toimivallasta säädettäisiin 125 §:ssä.

Pykälä vastaisi sisällöltään rahoituslain 71, 73, 76, 76 a ja 80 §:ää.

120 §.Aikaisemman lainsäädännön mukaiset maksuhelpotukset. Rahoituslain ja sitä aikaisemman lainsäädännön mukaisten valtion myyntihintasaamisten ja lainojen maksuhelpotusten myöntämisen edellytykset määräytyisivät edelleen aikaisemman lainsäädännön mukaisesti eli käytännössä pääasiassa sitä lainsäädäntöä soveltaen, joka oli voimassa saamisen syntyessä. Pykälässä kuitenkin ehdotetaan, että korkotukilainojen maksuhelpotusten myöntömenettelyyn sovellettaisiin 64 §:n 4 momenttia, jolloin lyhennysten lykkäykset voitaisiin myöntää kaikilta osin luottolaitoksessa ilman tarkastusmenettelyä. Menettely olisi yhdenmukainen uusien myönnettävien korkotukilainojen maksuhelpotusten kanssa sekä maatalouden rakennetuista annetun lain 25 §:n 4 momentin kanssa. Myös rahoituslain 72 §:n mukaan oli mahdollista käsitellä aikaisemman lainsäädännön maksuhelpotuksia rahoituslain mukaista menettelyä noudattaen.

121 §.Aikaisemman lainsäädännön mukaiset ohjelmaperusteiset tuet. Ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleen lainsäädännön mukaisten EU-osarahoitteisten ohjelmaperusteisten avustusten ja muiden tukien myöntämisessä ja maksamisessa, valvonnassa ja muissa menettelyissä noudatettaisiin asianomaista ohjelmakautta koskevia tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä ja määräyksiä, jollei EU:n säännöksistä muuta johdu. Tämä tarkoittaisi ohjelmakauden 2000—2006 tukien toimeenpanemista asianomaista ohjelmakautta koskevin säännöksin ja kuluvaa ohjelmakautta 2007—2013 koskevien tukijärjestelmien toimeenpanoa ehdotetun lain voimaantullessa voimassa ollein säännöksin. Jos EU:n lainsäädäntö kuitenkin muuttuu niin, että esimerkiksi jo myönnettyjen tukien maksuehdot muuttuisivat, olisi sitä kuitenkin noudatettava. Säännös vastaa sisällöltään rahoituslain 73 §:ää.

122 §.Aikaisemmin myönnettyjen valtionlainojen hoitopalkkiot. Rahoituslain ja sitä aikaisemman lainsäädännön nojalla myönnettyjen valtionlainojen hoitamisesta maksettaisiin edelleen luottolaitoksille kohtuullista hoito- ja muiden kustannusten korvausta siten kuin valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin. Tarkoitus ei ole muuttaa hoitopalkkioiden määräytymisperusteita. Säännös vastaa rahoituslain 75 §:ää.

123 §.Muutoksenhaku aikaisemman lainsäädännön nojalla tehdyistä ratkaisuista. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakusta ratkaisuihin, jotka on tehty aikaisemman lainsäädännön nojalla. Lain tultua voimaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Maaseutuviraston ja maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan antamiin päätöksiin rahoituslain, porotalouslain ja luontaiselinkeinolain sekä sitä aikaisemman lainsäädännön mukaisissa asioissa haettaisiin muutosta siten, kuin lakiehdotuksen 115 §:ssä vastaavien asioiden osalta säädetään sen estämättä, mitä muutoksenhausta on aikaisemmin säädetty.

124 §. Viittaussäännökset. Milloin muualla laissa viitataan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslakiin, olisi sovellettava lakiehdotuksen vastaavaa säännöstä, jollei asiasta toisin säädetä. Vastaava säännös on sisältynyt 63 §:ään.

125 §.Rakennuspaikka. Paliskunta, joka porotilalain mukaisella hallintaoikeudella hallitsee rakennuspaikka-aluetta, voisi samoin kuin tähänkin asti Metsähallituksen lupapäätöksellä vaihtaa sijainniltaan epätarkoituksenmukaisen tai sijainniltaan tarpeettomaksi käyneen rakennuspaikka-alueen Metsähallituksen osoittamaan porotalouden kannalta soveliaaseen paikkaan. Paliskunnan olisi siirrettävä omistamansa rakennukset alueelta kahden vuoden kuluessa Metsähallituksen päätöksestä lukien. Metsähallitus voisi tehostaa päätöstä uhkasakolla tai teettämisuhalla, siten kuin niistä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Säännös vastaa rahoituslain 79 §:ää. Tarkemmin lupamenettelystä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

126 §.Eräät aikaisemman lainsäädännön mukaiset toimenpiteet ja oikeussuhteet. Porotilalain, luontaiselinkeinolain ja porotalouslain säännöksiä noudatettaisiin edelleen niiden asioiden osalta, jotka liittyvät mainittujen lakien täytäntöönpanoon ja joista ei ehdotetussa laissa säädetä toisin. Tämä koskisi myös maksuhelpotuksia sekä tilojen rajoituksia. Valtion saamisten siirtäminen, valtion saamisten sekä avustusten takaisin periminen, tilan tai sen osan rajoituksista ja panttivastuusta vapauttaminen, luovutuslupien myöntäminen sekä maksuhelpotusten myöntäminen valtion saamisten osalta kuuluisi kuitenkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan, jollei niitä ole annettu maa- ja metsätalousministeriön tehtäväksi tai siirretty lailla 78/2008 Valtiokonttorille. Mainittuja lakeja noudatettaisiin soveltuvin osin myös lainojen osalta. Maksuhelpotukset ja lainojen siirrot ratkaisisi kuitenkin lainan myöntänyt luottolaitos, jonka tulisi tällöin noudattaa, mitä ennen ehdotetun lain voimaantuloa voimassa olleessa lainsäädännössä on säädetty.

127 §.Menettelyä koskevat poikkeukset. Pykälässä ehdotetaan, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin kuitenkin säätää tuen tai muun etuuden hakemista, maksamista, siirtoa tai takaisinperintää taikka niitä vastaavaa toimenpidettä koskevaan menettelyyn liittyvistä poikkeuksista 118—126 §:ssä sovellettaessa. Maaseutuvirasto voisi samoin antaa 118—126 §:ssä tarkoitettuja asioita käsiteltäessä tarvittavista asiakirjoista tarkempia määräyksiä. Poikkeuksiin saattaa olla tarvetta sen johdosta, että toimivaltaiset viranomaiset voivat muuttua siitä, mitä ne olivat alkuperäistä tukea myönnettäessä ja tästä aiheutuu muutostarvetta tukeen liittyvien toimenpiteiden toteuttamisessa.

1.2 Laki porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta

1 §.Lain tarkoitus. Ehdotetussa laissa säädettäisiin porotalouden kohdistuneiden vahinkojen korvaamisesta. Laki olisi uusi. Se käsittäisi rahoituslain 11 §:n 7 kohdassa tarkoitetun porojen hätäruokinnan tuen, mutta olisi soveltamisalaltaan laajempi.

Korvausten siirtäminen erilliseen lakiin on perusteltua, koska myöntö- ja maksumenetelmät ovat erilaisia haettaessa tukea etukäteen suunnitelman perusteella ja korvattaessa poikkeuksellisista oloista aiheutuvia kustannuksia jälkikäteen. Vaikka korvattavia vahinkoja ehdotetaan laajennettavaksi, tarkoitus kuitenkin on, että lainsäädäntö on ainoastaan valmiina poikkeusoloja varten. Laintasoinen sääntely etukäteen on tarpeen, koska tuhon jo tapahduttua tai uhatessa tapahtua korvausjärjestelmistä hidastaa korvausjärjestelmän käynnistymistä. Tuhon vaikutukset ja taloudelliset seuraamukset voivat tällöin olla vakavampia kuin jos käytössä on valmis lainsäädäntö korvausjärjestelmää varten siten, että sen hyväksyttävyys EU:n lainsäädäntöön nähden on varmistettu.

Pykälässä säädettäisiin lain tarkoituksesta, joka olisi auttaa porotalouselinkeinossa toimivia selviytymään laajoista ja odottamattomista porotalouteen kohdistuneista vahingoista. Porotalouden toimijoita olisivat sekä porotalouden harjoittajat että paliskunnat.

Laki koskisi vain merkittäviä vahinkoja, jotka ovat kohdistuneet porotalouteen. Laajoilla vahingoilla tarkoitettaisiin sekä alueellisesti laajaa vahinkoa että huomattavaa määrää porotalouden harjoittajia ja paliskuntia kohdanneita porokarjakohtaisista vahinkoja taikka yksittäisiä porotalouden harjoittajia koskeneita suuria vahinkoja. Tällöin kysymys olisi jo kokonaisten suurehkojen porokarjojen menettämisestä.

Vahinkojen tulisi olla myös odottamattomia. Tavanomaiset luonnonoloissa tapahtuvat vaihtelut ja niistä aiheutuvat menetykset eivät vielä voisi olla korvauksen perusteena.

On todennäköistä, että ilmastonmuutoksen vauhdittuessa jatkuvasti jossakin osassa poronhoitoaluetta ainakin paikallisesti syntyy tilanteita, joissa poronomistajat joutuvat turvautumaan laajempaan hätäruokintaan kuin vuosittain keskimäärin. Korvauksen perusteena olevalla tuholla tarkoitetaan kuitenkin sellaisia mittavia ja laajakantoisia tuhoja, joita ei esiinny vuosittain, vaan päinvastoin suhteellisen harvoin.

Järjestelmä olisi siten harkinnanvarainen, että olosuhteiden muuttumisesta korvaukseen oikeuttavaksi katastrofiksi tehtäisiin aina erillinen päätös eikä korvausten maksamiseen ryhdyttäisi suoraan lain nojalla.

Korvausjärjestelmä olisi lisäksi tarpeen vain niin kauan kuin vastaavien katastrofien tai muiden vahinkojen korvaamiseksi ei ole olemassa elinkeinon jatkumiselle riittävän turvan tuovaa vahinkovakuutusjärjestelmää.

2 §.Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Lakia ehdotetaan sovellettavaksi koko poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoitoalueella sellaisten vahinkojen korvaamiseen, jotka ovat aiheutuneet porotaloutta kohdanneesta luonnononnettomuudesta tai muusta tuhosta. Vahingon aiheuttaja voisi olla peräisin muualtakin, mutta vahingon tulisi ilmetä poronhoitoalueella.

3 §.Luonnononnettomuus ja muu tuho. Pykälässä ehdotetaan täsmennettäväksi, mitä laissa tarkoitetaan luonnononnettomuudella ja muulla tuholla. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan näitä olisivat ensinnäkin poikkeukselliset sää- ja luonnonolosuhteet, jotka merkittävällä tavalla estävät poroja käyttämästä tavanomaisia laitumiaan ja vaikeuttavat merkittävästi tai estävät kokonaan porojen ruuan saantia, kuten olennaiset muutokset lumiolosuhteissa, laitumien jäätyminen tai vastaavat säästä johtuvat muutokset taikka porojen käyttämään kasvillisuuteen levinneet tuholaiset tai taudit. Muutosten tulisi olla myös sellaisia, että ne aiheuttavat huomattavaa lisäruokinnan tarvetta tai porojen menehtymistä taikka heikentävät muuten merkittävästi porojen mahdollisuutta selviytyä luonnossa. Tuhon syynä voisi olla myös poikkeuksellinen ja laajalle levinnyt poroihin tarttunut eläintauti. Tällöin tarkoitettaisiin lähinnä sellaista äkillisen ja tuhoisan eläintaudin leviämistä, jota ei ole aikaisemmin juurikaan esiintynyt ja johon ei ole ollut syytä ennalta varautua.

Pykälän 2 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin korvauksen perusteeksi hyväksyttävästä luonnononnettomuudesta ja muusta tuhosta.

4 §.Yleiset edellytykset. Pykälässä säädettäisiin korvauksesta ja sen rahoituksesta. Korvausta porotaloutta kohdanneesta tuhosta välittömästi aiheutuneiden vahinkojen johdosta voitaisiin maksaa, edellyttäen, että tarkoitukseen on osoitettu määräraha maatilatalouden kehittämisrahaston vuotuisessa käyttösuunnitelmassa taikka määräraha tai myöntämisvaltuus valtion talousarviossa. Pääsääntöisesti käytettäisiin kehittämisrahaston varoja.

5 §.Tuhon toteaminen. Pykälässä säädettäisiin, miten vahingot aiheuttanut tuho todettaisiin. Korvausta ei maksettaisi, ellei tuhon vaikutusta porotalouteen ole selvitysten perusteella todettu tai yhteyttä poikkeuksellisten olojen ja vahingon välillä osoitettu. Myös tuhon laajuus olisi todettava luotettavalla tavalla.

Olosuhteiden muuttuminen korvauksen perusteena olevaksi tuhoksi olisi todettava asianmukaisesti tutkimuslaitosten selvityksillä. Tehtävä voitaisiin antaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle, Metsäntutkimuslaitokselle, Säteilyturvakeskukselle tai Elintarviketurvallisuusvirastolle. Selvitys voitaisiin tehdä myös kahden tai useamman tutkimuslaitoksen yhteistyönä. Poikkeuksellisesti tehtävään voitaisiin käyttää myös yksityisoikeudellisia tutkimuksia suorittavia tahoja ja muita julkisia tutkimuslaitoksia.

Pykälän 2 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella menettelystä tuhon toteamiseksi ja korvaamiseksi. Menettelyn osalta säädettäisiin siitä, miten tuhon laajuutta ja vaikutuksia porotalouteen selvitetään. Samalla säädettäisiin myös siitä, miten todetaan, että tuhon perusteella on syytä maksaa korvauksia.

Määräyksen selvityksen tekemiseen antaisi 3 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö hallinnonalansa tutkimuslaitoksille ja valtioneuvosto muiden hallinnonalojen tutkimuslaitoksille. Yksityisoikeudellisten tahojen käyttämisestä päättäisi maa- ja metsätalousministeriö. Kysymyksessä olisi tällöin hankintalain mukainen hankinta. Yksityisten tahojen käyttämisellä ei kuitenkaan saisi viivyttää korvausten maksamista.

Pykälän 4 momentin mukaan selvitysten perusteella valtioneuvosto toteaisi, onko tuho ollut laajuudeltaan ja vaikutuksiltaan sellainen, että sen perusteella voidaan maksaa korvauksia. Selvityksinä tuhosta tulisivat kysymykseen erilaiset maastotutkimukset, paikkatietoon perustuvat otantatutkimukset, satelliittitutkimukset ja kenttätutkimukset. Tutkimuskohteena voisivat olla muutokset sää- ja lumiolosuhteissa, kasvillisuudessa, eliöstössä ja ennen kaikkea poroissa. Tuhon vaikutuksia poroihin taas selvitettäisiin porojen määrän muutoksilla ja muutosten syiden selvityksillä porojen terveydentilaan.

6 §.Vahingon toteaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi vahingon toteamisesta. Tämä olisi eri asia kuin tuhon toteaminen. Vahingon toteamisessa olisi kysymys hakijalle aiheutuneen vahingon laajuuden ja määrän toteamisesta. Vahingon toteamisessa olisi selvitettävä, mitä omaisuutta ja kuinka paljon vahingon kärsijä on menettänyt. Samoin olisi selvitettävä menetetyn omaisuuden arvo. Menetyksessä voi olla kysymys itse porojen menettämisestä, mutta myös muiden tuotantovälineiden menettämisestä. Omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa todettaessa olisi otettava huomioon, onko omaisuus menetetty kokonaan vai osaksi. Esimerkiksi siitosporoiksi tarkoitetut porot ovat voineet jäädä tapahtuneessa tuhossa henkiin, mutta niiden terveys on voinut siinä määrin heikentyä, että eläimillä ei ole enää kuin vähäinen teurasarvo tai ei arvoa lainkaan. Niistä voi päinvastoin aiheutua ylimääräisiä kustannuksia, jos ruhoja ei voida käyttää, vaan ne on hävitettävä. Lisäruokintaan tarkoitettu rehu on voinut pilaantua ja laidun saastua vuosikymmeniksi käyttökelvottomaksi. Vahinkoa todettaessa on voitava luotettavalla tavalla osoittaa, ettei eläimiä enää voida käyttää myytäväksi tai että laidun on niin pilaantunut, että se vaikuttaa porojen ruokintaan. Vahingossa on otettava huomioon se menetetyn omaisuuden arvo, tulojen menetys tai ylimääräisten kustannusten määrä, joka tuhosta poronomistajalle tai paliskunnalle on aiheutunut. Vahingon määrässä voidaan ottaa huomioon myös vaikutukset tuleviin tulojen menetyksiin, mutta vain kohtuulliselta ajalta. Pääsääntöisesti vahingon toteamisessa ei voitaisi ottaa huomioon tulonmenetyksiä kahta vuotta pitemmältä ajalta.

Porotalouden harjoittajalle aiheutuneen vahingon arvioisi kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen. Jos vahinko ja sen määrä on ilmeinen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi luopua arvion vaatimisesta.

Paliskunnalle aiheutuneen vahingon arvioisi kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin menettelystä vahinkoa arvioitaessa sekä siitä, milloin arvion vaatimisesta voitaisiin luopua.

7 §.Korvattava vahinko. Korvattava vahinko voi käsittää menehtyneen poron arvon, porojen menetyksestä aiheutuneen tulonmenetyksen tai vahingosta aiheutuneiden ylimääräisten kustannusten korvaamisen.

Vahingon määrää arvioitaessa olisi perusteena käytettävä hakijalla kolmena tuhoa edeltäneenä poronhoitovuonna ollutta keskimääräistä eloporomäärää sekä hänen vastaavana aikana käyttämien tuotantokustannusten ja tulojen määrää. Tällä tavoin voitaisiin saada arvio menetettyjen porojen arvon lisäksi hakijalle aiheutuneesta tulonmenetyksestä kahtena tuhoa seuraavana vuonna.

8 §.Korvauksen saaja ja korvauksen saamisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin siitä, kenelle korvausta voitaisiin maksaa ja sen saamisen edellytyksistä. Korvauksen saajina voisivat 1 momentin mukaan tulla kysymykseen vain porotalouden harjoittaja ja paliskunta. Porotalouden harjoittajalle voitaisiin 2 momentin mukaan maksaa korvausta, jos hänelle on aiheutunut huomattavia menetyksiä porojen menehtymisen takia tai tuhosta aiheutuneita merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia. Korvauksen maksamisen edellytyksenä olisi, että porotalouden harjoittajalla tai ruokakunnalla, johon hän kuuluu, on vähintään 50 poroa. Menetysten ja ylimääräisten kustannusten merkittävyys arvioitaisiin poronomistajakohtaisesti, ei ruokakuntakohtaisesti.

Pykälän 3 momentin mukaan korvauksen saajana voisi olla myös sellainen paliskunta, jolle tuhosta on aiheutunut merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia. Nämä kustannukset voisivat olla paitsi ylimääräisiä rehukustannuksia myös esimerkiksi ylimääräisiä työpalkkoja, jos porojen paimentamiseen tai muuhun poronhoitotyöhön on jouduttu tuhon johdosta käyttämään huomattavan paljon sellaista työtä, joka ei kuulu tavanomaiseen poronhoitotyöhön. Tällaista työtä voisi aiheutua esimerkiksi siitä, etteivät sairastuneet porot kykene kulkemaan laitumilla omin voimin, vaan ne joudutaan kuljettamaan maastosta pois muulla tavoin. Merkittävä ylimääräinen kustannus voisi olla myös eläintaudin tuhojen estämiseksi tarvittava lääkitys tai muu vastaava kustannus. Pääasiallinen kustannuserä kuitenkin olisi hätäruokinta silloin, kun porot tuhon johdosta eivät joko löydä ruokaa tai niiden ei voida antaa käyttää pilaantuneita laitumia.

Pykälän 4 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin menetyksistä, joita voidaan korvata, ja hyväksyttävistä ylimääräisistä kustannuksista, korvattavien menetysten ja ylimääräisten kustannusten enimmäismäärästä sekä porotalouden harjoittajan ruokakuntaan kuuluvista henkilöistä.

9 §.Korvauksen määrä. Pykälässä säädettäisiin korvauksen määrästä. Vahinkoa ei korvattaisi täysin valtion varoista, vaan vahingon kärsijällä olisi aina osittainen oma-vastuu. Tämä johtuu siitä, että korvaus koskee elinkeinotoimintaa, johon sinänsä liittyy aina riskiä. Toisaalta enimmäismäärä, josta omavastuu lasketaan, ei voisi ylittää todetun menetyksen tai hyväksyttävän kustannuksen määrää. Korvauksen määrä olisi omavastuun ylittävä osa tästä määrästä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin omavastuun määrästä. Hakijan omavastuun määrä olisi aina vähintään 20 prosenttia todetusta vahingosta tai hyväksyttävistä ylimääräisistä kustannuksista. Vahingon laadusta ja laajuudesta riippuen omavastuun osuus voisi olla suurempikin, ei kuitenkaan yleensä yli 70 prosenttia vahingon määrästä tai ylimääräisistä kustannuksista. Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvosto päättäisi 5 §:n 3 momentissa tarkoitetun päätöksen yhteydessä myös omavastuuosuudesta.

10 §.Korvausten ja tukien yhteensovittaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten samasta vahingosta mahdollisesti maksettavat vakuutuskorvaukset ja julkiset korvaukset sovitetaan yhteen. Korvausta maksettaisiin vain siltä osin, kuin hakijalle ei omavastuun ylittävältä osin makseta joiltain osin korvausta vakuutuksesta. Jos hakijalle on saman vahingon johdosta maksettu tai maksetaan vakuutuskorvausta, vähentäisi vakuutuskorvaus siten maksettavaa korvausta. Samoin muu julkinen tuki tai korvaus saman vahingon tai ylimääräisten kustannusten johdosta vähentäisi ehdotetun lain mukaista korvausta. Ehdotetun lain mukainen korvaus olisi siten toissijainen mahdollisiin muihin korvauksiin nähden.

Pykälän 2 momentin mukaan katsottaisiin hakijalle suoritetun tai suoritettavan vakuutuskorvauksen tai muun korvauksen kohdistuvan ensisijaisesti omavastuuosuuden ylittävään osuuteen, jos hakija voi saada muuta korvausta samaan tarkoitukseen kuin ehdotetun lain mukaista korvausta.

11 §.Korvauksen hakeminen. Pykälässä säädettäisiin korvauksen hakemisesta. Hakemus olisi tehtävä kirjallisesti Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Hakijalta vaadittaisiin hakemukseen allekirjoitus. Hakemuksen voisi luonnollisesti allekirjoittaa myös valtuutettu.

Pykälän 2 momentin mukaan korvausta voitaisiin hakea vasta sen jälkeen, kun tuho on valtioneuvoston päätöksellä todettu.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin menettelystä korvausta haettaessa. Tämä käsittäisi myös määräajan korvauksen hakemiselle ja tarvittaessa muita määräaikoja kuten sen, mihin mennessä tutkimuslaitoksen tai muun viranomaisen tai julkisen laitoksen olisi selvitettävä tuhon ja vahingon määrä. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin myös tarkemmin menettelystä korvausta haettaessa sekä hakemukseen vaadittavista selvityksistä.

12 §.Päätös korvauksesta. Päätöksen korvauksen maksamisesta tekisi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Jos kuitenkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt paliskunnalle aiheutuneen vahingon arvion, tekisi päätöksen korvauksesta Maaseutuvirasto. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen olisi siirrettävä näissä tapauksissa hakemus Maaseutuviraston käsiteltäväksi.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää määräajasta, jonka kuluessa päätös olisi tehtävä.

13 §.Korvauksen maksaminen. Korvauksen maksaisi kaikissa tapauksissa Maaseutu-virasto sen jälkeen, kun päätös korvauksen maksamisesta on tehty. Maaseutuvirastossa on eriytetty hallinto tukien myöntämistä ja maksamista koskeville asioille.

14 §.Korvausjärjestelmän muu toimeenpano. Pykälässä ehdotetaan, että lain toimeenpanossa noudatettaisiin valtionavustuslakia siltä osin, kuin pykälässä erikseen säädettäisiin. Tällaisia seikkoja olisivat 9 §:n 2 momentissa tarkoitettu hakumahdollisuudesta tiedottaminen, 10 §:n mukainen hakijan selvittämisvelvollisuus, 11 §:ssä tarkoitetut päätökseen sisällytettävät seikat, 12 §:n 1 momentin mukainen maksaminen sekä mitä 13—21 §:ssä, 22 §:n 1 momentin 1, 2 ja 7 kohdassa ja 2 ja 3 momentissa ja 24—30 §:ssä valtionavustuksen kohteen käytöstä, tiedonantovelvollisuudesta, tarkastuksesta, maksatuksen keskeytyksestä ja takaisinperinnästä ja siihen liittyvistä seikoista, 31 ja 32 §:ssä tietojen saamisesta ja antamisesta, 33—35 §:ssä päätöksen tiedoksiannosta, muutoksenhausta ja täytäntöönpanosta, 36 §:ssä vaikutusten arvioinnista ja 37 §:ssä ohjeiden antamisesta säädetään.

Sen lisäksi, mitä valtionavustuslain 16 §:ssä säädetään, pykälän 2 momentin mukaan oikeus suorittaa tarkastuksia ja päätöksellään valtuuttaa suorittamaan tarkastuksia olisi myös maa- ja metsätalousministeriöllä ja Maaseutuvirastolla.

Samoin voitaisiin maksettu korvaus periä takaisin, jos Euroopan unionin valtiontukea koskeva lainsäädäntö tätä edellyttää. Kysymys olisi tällöin sellaisesta korvauksesta, jonka saamiseen tai pitämiseen sen saajalla ei ole oikeutta.

Poiketen siitä, mitä hallintolaissa säädetään, muutosta valtionavustuslain 34 §:ssä tarkoitettuun oikaisupäätökseen annettuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen haettaisiin maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalta eikä hallinto-oikeudelta.

15 §.Korvauksen maksun keskeyttäminen ja korvauksen takaisinperintä. Päätöksen korvauksen maksun keskeyttämisestä ja korvauksen takaisinperimisestä tekisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Päätöksen korvauksen maksun keskeyttämisestä tai takaisinperinnästä tekisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myös silloin, kun päätöksen korvauksen maksamisesta on tehnyt Maaseutuvirasto. Päätöksellä vahvistettaisiin takaisinperittävä määrä, korkolain (633/1982) 3 §:ssä tarkoitettu korko sekä niiden suorittamiselle asetettava eräpäivä.

Pykälän 2 momentin mukaan takaisinperintää koskeva päätös olisi tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sai tiedon valtionavustuslain 21 tai 22 §:ssä säädetystä perusteesta ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua tuen viimeisen erän maksamisesta.

16 §.Takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpano. Maaseutuvirasto vastaisi takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpanosta. Takaisinperintä lainvoimaisen päätöksen perusteella voitaisiin suorittaa siten, että takaisinperittävä määrä korkoineen vähennetään muusta tuen saajalle maksettavasta tuesta.

Takaisinperintäpäätös voitaisiin pykälän 2 momentin mukaan ulosottotoimin panna täytäntöön sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman. Päätöksen täytäntöönpanoon sovelletaan, mitä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään.

17 §. Tuhon toteamisesta ja vahingon arvioinnista aiheutuvat kustannukset.

Tuhon toteaminen kuuluisi tutkimuslaitoksen tehtäviin sen jälkeen, kun tutkimuslaitoksen käyttämisestä tuhon toteamiseen on 5 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin päätetty.

Tuhon toteamisesta ei 2 momentin mukaan maksettaisi julkiselle viranomaiselle tai tutkimuslaitokselle eri korvausta. Jos tuhon toteamisessa käytetään apuna yksityistä tahoa, korvausta voidaan maksaa maatilatalouden kehittämisrahaston varoista kohtuullisiin hyväksyttäviin kustannuksiin. Päätöksen korvauksesta tekisi maa- ja metsätalousministeriö.

Ehdotetussa laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta kunnalle aiheutuvista kustannuksista ei 3 momentin mukaan maksettaisi valtion varoista muuta kuin kuntien valtionosuuslaissa (1147/1996) säädettyä korvausta.

18 §.Voimaantulo. Pykälässä ehdotetaan, että laki tulisi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Tämä johtuu siitä, että korvaus olisi sellaista valtiontukea, joka on ilmoitettava Euroopan komissiolle valtiontukena eikä sitä saa panna voimaan ennen kuin tukijärjestelmä on hyväksytty.

Pykälän 2 momentin mukaan ehdotettua lakia sovellettaisiin korvauksiin, jotka maksetaan lain voimaantulon jälkeen tapahtuneen tuhon perusteella.

Pykälän 3 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

1.3 Poronhoitolaki

33 §.Aitaamisavustus. Poronhoitolain 33 §:n mukaan aitaamisesta paliskunnalle aiheutuviin kustannuksiin myönnettävästä avustuksesta säädetään porotalouslaissa, joka on korvattu rahoituslailla. Viittaus porotalouslakiin ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annettavaan lakiin.

34 §.Korvattava vahinko. Pykälän 1 momentissa säädetään sekä niistä porojen aiheuttamista vahingoista, jotka paliskunnan on korvattava että vahingoista, joita paliskunta ei ole velvollinen korvaamaan. Jälkimmäisiin kuuluu momentin 4 kohdan mukaan vahinko, joka on aiheutunut rahoituslain 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun tilan eli porotalous- tai luontaiselinkeinotilan omistajalle. Myös tämä viittaus ehdotetaan muutettavaksi siten, että korvauksen ulkopuolelle jäisi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annettavan lain 6 §:n 1 momentin 4 tai 6 kohdassa tarkoitetun tilan omistaja.

1.4 Aravalaki

Aravalain 1 §:n 2 momentin mukaan kyseisen lain nojalla ei myönnetä lainaa sellaisiin asuntoihin, joita varten voidaan myöntää lainaa tai korkotukea maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) tai rahoituslain nojalla tai muun lain nojalla maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista.

1.5 Laki omistusasuntolainojen korkotuesta

Omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain (1204/1993) 1 §:n 2 momentin mukaan mainittu laki ei koske omistusasuntoja, joita varten voidaan myöntää lainaa tai korkotukea maaseutuelinkeinojen rahoituslain tai rahoituslain nojalla tai muun lain nojalla maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista.

1.6 Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista

Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan mainittua lakia ei sovelleta muun muassa rahoituslain perusteella maksettaviin tukiin.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista. Samalla pykälään lisättäisiin viittaus maatalouden rakennetuista annettuun lakiin.

1.7 Kolttalaki

Kolttalain 8 §:n 1 momentin mukaan koltta-alueella toimivia paliskuntia tuetaan rahoituslain mukaisesti. Muutoin kolttalain 4 §:ssä tarkoitetuille koltille myönnetään rahoituslaissa tarkoitettuja etuuksia vastaavat edut kolttalain lain mukaisesti.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista.

1.8 Laki maatilatalouden kehittämisrahastosta

Maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) 3 §:n 3 momentin mukaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoja käytettäessä on erityisesti edistettävä maatalouden rakennetuista annetun lain, maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain, maaseutuelinkeinojen rahoituslain ja rahoituslain mukaisia tavoitteita.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista.

1.9 Laki pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle

Pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain (23/1938) 7 §:n 2 momentissa säädetään muun muassa siitä, että pakkohuutokaupasta lunastettu kiinteistö tai sen osa, joka käytetään maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain tarkoituksiin, voidaan antaa kiinteistön entiselle omistajalle tai hänen aviopuolisollensa taikka heidän tai jommankumman heistä perintökaaren (40/1965) 2 luvussa tarkoitetulle sukulaiselle, ottolapselle tai kasvattilapselle taikka tällaisen henkilön aviopuolisolle, vaikka maaseutuelinkeinojen rahoituslain 5 §:ssä tai rahoituslain 4 luvussa tarkoitettuja tai näiden lakien nojalla säädettyjä edellytyksiä ei olisikaan olemassa. Lunastettu kiinteistö tai sen osa voidaan antaa myös yhteisesti kahdelle tai useammalle henkilölle.

Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lunastettu kiinteistön tai sen osa voitaisiin antaa edellä mainituille henkilöille, vaikka porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annettavaksi ehdotetun lain 3 ja 4 luvussa tarkoitetut edellytykset eivät täyttyisikään. Samalla muutettaisiin maaseutuelinkeinojen rahoituslakia koskeva viittaus kohdistumaan 10 ja 12 §:ään, joissa nykyisin säädetään asetuntorahoituksen edellytyksistä ja lisättäisiin viittaus tuen myöntämisen edellytyksiä koskevin vastaaviin säännöksiin maatalouden rakennetuista annetussa laissa.

1.10 Laki maatalouden rakennetuista

Maatalouden rakennetuista annetun lain 2 §:n 3 momentissa säädetään muun muassa, että porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakenteen parantamiseen myönnettävistä tuista on voimassa, mitä rahoituslaissa sekä kolttalaissa säädetään.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista.

1.11 Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki

Maaseutuelinkeinojen rahoituslain 2 §:n 3 momentin mukaan rahoituslain tai kolttalain mukaista elinkeinotoimintaa harjoittavalle maatilan asuinrakennusta tai perinneympäristön säilyttämistä varten taikka vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä myönnettävään tukeen sovelletaan, mitä mainituissa laeissa säädetään. Sellaisellekin maataloutta harjoittavalle, jolla on vain vähän porotaloutta, tuki voidaan myöntää vain porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain mukaisesti. Jos maatalouden osuus on merkittävä, tukea porotalouteen ei käytännössä voida myöntää lainkaan, koska porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain nojalla tukea voidaan myöntää vain pienimuotoista maataloutta harjoittavalle.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista.

1.12 Laki valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta

Valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta annetun lain soveltamisalaa koskevassa 1 §:n 2 momentissa säädetään muun muassa, että porota-louden ja luontaiselinkeinojen tutkimukseen myönnettävästä tuesta on voimassa, mitä säädetään rahoituslaissa.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista.

1.13 Laki Metsähallituksesta

Metsähallituksesta annetun lain 6 §:ssä säädetään Metsähallituksen julkisista hallintotehtävistä. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan niihin kuuluvat muun muassa rahoituslaissa säädetyt tehtävät.

Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella ehdotettuun lakiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista. Samalla viittaus maastoliikennelakiin (670/1991) ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi maastoliikennelakiin (1710/1995), jolla ensiksi mainittu laki on kumottu.

1.14 Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta

3 §.Määritelmät. Maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain (612/2006) 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan mainitussa laissa tarkoitetaan maatilalla yhden tai useamman peltoa käsittävän tilan tai tilanosan muodostamaa maatilatalouden harjoittamiseen tarkoitettua yksikköä. Lainkohdan mukaan harjoitettaessa porotaloutta maatilaksi katsotaan myös rahoituslaissa tarkoitettu porotaloustila tai luontaiselinkeinotila taikka niihin verrattava muu tila. Mainitussa laissa on tarkoitus säilyttää mahdollisuus porotalouden luopumisen tukemiseen. Viittaus rahoituslakiin ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annettuun lakiin.

17 §.Luopuminen porotalouden harjoittamisesta. Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna sukupolvenvaihdosluovutuksena ei kuitenkaan pidetä porojen ja tuotantorakennusten luovuttamista sellaiselle luovutuksensaajalle, joka on jo aikaisemmin ryhtynyt porotalouden harjoittajaksi siten, että hänelle on myönnetty rahoituslain 18 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu nuorten viljelijöiden aloitustuki tai sitä vastaava aikaisemman lainsäädännön mukainen tuki tilanpidon aloittamiseen taikka käynnistystuki. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että rahoituslaissa tarkoitetun aloitustuen sijasta sukupolvenvaihdoksen esteenä olisi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annettavan lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettu nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustuki.

1.15 Varainsiirtoverolaki

14 §.Eräät maatalouselinkeinolainsäädännön mukaiset luovutukset. Pykälässä säädetään poikkeuksista varainsiirtoveron suorittamisen velvollisuudesta. Voimassa olevan pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan, jos luovuttajana on valtio ja luovutus tapahtuu maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain tai kolttalain nojalla rahoituslain tai kolttalain mukaisiin tarkoituksiin, veroa ei ole suoritettava. Momentin 2 kohdan mukaan luovutus on samoin verosta vapaa, jos luovutuksensaajalle on myönnetty 1 kohdassa tarkoitetun lain mukainen laina rahoituslain tai kolttalain mukaiseen tarkoitukseen tai maatalouden rakennetuista annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun tuen yhteydessä korkotukilaina kiinteistön tai sen osan hankkimista varten. Veroa ei momentin 3 kohdan mukaan ole myöskään suoritettava luovutuksesta, jos luovutuksensaajan vastattavaksi on siirretty 2 kohdassa tarkoitettu laina tai 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua lainsäädäntöä vastaavan aikaisemman lainsäädännön mukainen laina, jos luovutuksensaajalle olisi voitu myöntää laina 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun lainsäädännön mukaan.

Nykyisen sisältönsä kyseinen sai lailla 611/2010 säädetyllä muutoksella. Pykälän 14 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan viittaus rahoituslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella luontaiselinkeinojen rakennetuista annettavaan lakiin. Samalla täsmennettäisiin 1 momentin 2 ja 3 kohdan sekä 2 momentin sanamuotoa. Verovapaus perustuisi edelleen vain maanhankintaan myönnettyyn tuettuun lainaan

Laki tulisi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lähtökohtaisesti ennen voimaantuloa tehtyihin luovutuksiin sovellettaisiin ennen voimaantuloa voimassa olevia säännöksiä. Tämä koskisi myös varansiirtoverolain 14 §:n muuttamisesta annetun lain (611/2010) voimaantulosäännöksiä. Luovutukset, jotka on tehty ennen lain voimaantuloa, voisivat olla verosta vapaita myös siinä tapauksessa, että niihin on myönnetty uuden lain mukainen laina, mutta laina olisi voitu myöntää myös aikaisemmin voimassa olleen lain mukaisesti.

2 Tarkemmat säännökset ja määräykset

Perussäännökset eri tuen myöntämisestä eri tukijärjestelmiin sisältyviin tukiin olisivat laissa. Sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevaan lakiehdotukseen että porotalouteen kohdistuneiden vahinkojen korvaamisesta koskevaan lakiehdotukseen sisältyy useita valtuussäännöksiä. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin porotaloutta ja luontaiselinkeinoja koskeviin elinkeinonharjoittajien investointeihin myönnettävän tuen, porotalouteen liittyvien paliskunnan investointituen ja aitojen kunnossapitotuen, nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustuen, asuntorakentamisen tuen, vapaaehtoisen velkajärjestelyn ja tutkimusrahoituksena myönnettävän tuen sekä vahinkojen korvaamiseen myönnettävän tuen myöntämisen edellytyksistä sekä tuen ehdoista. Myös erityisten etuuksien myöntämisen edellytyksistä ja ehdoista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Valtuussäännösten käyttöä rajoittaisi perustuslain 80 §:n 1 momenttiin sisältyvä laissa säätämisen vaatimus. Lisäksi valtuuksien käyttöä rajoittaisivat EU:n kokonaan tai osaksi rahoittamaa tukea sekä valtiontukea koskeva lainsäädäntö. Lakiin perustuvan tukijärjestelmän käyttöönottamisesta ja kestosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Valtuuden käyttöä rajoittaisivat edellä mainitun yhteisön lainsäädännön lisäksi tukijärjestelmän rahoitukseen käytettävissä olevat varat. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin erityisesti rakentamiseen myönnettävää tukea koskevista yksityiskohdista kuten yksikkökustannuksista sekä rakentamisinvestoinnin teknisistä, taloudellisista, toiminnallisista sekä turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvistä seikoista.

Tuen ja korvauksen sekä valtionlainan hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen liittyvistä menettelyistä, tuen maksun ja lainan nostoluvan edellytyksistä, valtiontakauksesta perittävästä maksusta sekä valtionlainan valtionvastuusta säädettäisiin laissa. Tuen ja lainan hakuajasta, tuen maksun ja nostoluvan hakemisen määräajoista sekä tuen maksamisen ja nostoluvan edellytyksiin, valtiontakauksesta perittävään maksuun ja luottolaitokselle suoritettavaan korvaukseen liittyvistä tarkemmista perusteista samoin kuin velkajärjestelyn edellytyksistä ja toteuttamisesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Maaseutuvirasto voisi antaa määräyksiä tuen, sen maksun ja lainan nostoluvan hakemiseen sekä valtionlainan, korkotuen ja takausmaksun välittämiseen liittyvistä teknisistä yksityiskohdista.

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa myös menettelyä koskevia säännöksiä, jotka koskevat aikaisemman lainsäädännön toimeenpanoa. Tämä olisi välttämätöntä esimerkiksi sen johdosta, että toimivaltaiset viranomaiset muuttuvat tai aikaisempaan lainsäädäntöön liittyviä menettelyjä ei muusta syystä ole mahdollista esimerkiksi teknisen kehityksen johdosta toteuttaa enää aikaisemmin säädetyllä tavalla. Maaseutuvirasto voisi vastaavasti antaa asiasta teknisluonteisia määräyksiä. Säännöksillä ei puututtaisi rahoituslain perusteella hakijalle, tuen saajalle, luottolaitokselle tai valtiolle syntyneiden oikeuksien tai velvollisuuksien perusteisiin.

Porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamista koskevan lain nojalla annettaisiin valtioneuvoston asetuksella säännöksiä korvausjärjestelmän toteuttamisesta.

3 Voimaantulo

Lait ehdotetaan tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevassa laissa ja porotalouteen kohdistuneiden vahinkojen korvaamista koskevassa laissa säädetään tukijärjestelmistä, joita ei saa toteuttaa ennen kuin komissio on hyväksynyt tukijärjestelmän. Koska muut ehdotetut lait liittyvät porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevaan lakiin, ei niitäkään voida panna voimaan ennen mainitun lain voimaantuloa.

4 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Esityksen tarkoituksena on porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevan lainsäädännön uudistaminen.

Lakiehdotusten suhteessa perustuslakiin merkityksellistä on erityisesti perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuutta, 10 §:n yksityiselämän suojaa, 12 §:n sananvapautta ja julkisuutta, 17 §:n oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin, 79 §:n lain voimaantuloa, 80 §:n asetuksen antamista ja lainsäädäntövallan siirtämistä, 81 §:n valtion veroja ja maksuja, 121 §:n kunnallista ja muuta alueellista itsehallintoa sekä 124 §:n hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle koskevat säännökset.

Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevan lain mukaan tuen saamisen edellytyksenä olisi asuminen laissa säädettävällä tukialueella. Lisäksi tuen myöntämisen perusteena olisi tuen saajan ikä. Lakiin sisältyvät tuet ovat kuitenkin kaikilta osin harkinnanvaraisia ja riippuvat muun muassa käytettävissä olevista määrärahoista. Valintamenettelyn myötä tuen harkinnanvaraisuus entisestään korostuu. Kysymys ei siten ole kenenkään oikeutta koskevasta rajoituksesta, vaan julkisten varojen suuntaamisesta tavalla, jolla ohjattaisiin varoja elinkeinopoliittisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Perustuslakivaliokunta on iän osalta nimenomaan todennut rahoituslain muutosta koskevassa lausunnossaan (PeVL 21/2007 vp,) että valiokunnan käytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn.

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevassa laissa esitetään säädettäväksi myös tuen valvonnasta. Esityksessä on perustuslain 10 §:n yksityisyyden suoja otettu huomioon siten, ettei tarkastuksia saisi suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Tällä tarkoitettaisiin lähinnä asumiseen käytettäviä tiloja. Sen sijaan talousrakennukset, esimerkiksi ajoneuvosuojat, ja tilat, jotka liittyvät elinkeinon harjoittamiseen, kuuluisivat tarkastusoikeuden piiriin. Säännös vastaa asiallisesti aikaisempaa lainsäädäntöä.

Samoin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevassa laissa esitetään säädettäväksi toisaalta viranomaisen oikeudesta saada elinkeinonharjoittajaa koskevia tietoja sekä toisilta viranomaisilta että luottolaitoksilta että toisaalta tukitoiminnassa syntyneiden salassa pidettävien asiakirjojen luovuttamisesta. Säännökset vastaavat aikaisempaa lainsäädäntöä ja ovat yhdenmukaisia maatalouden rakennetuista annetun lain vastaavien säännösten kanssa, jotka ovat olleet perustuslakivaliokunnan arvioitavana viimeksi mainittua lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 113/2007 vp.) yhteydessä. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 16/2007 vp.) ei ole puututtu kyseisiin säännöksiin. Sen sijaan siinä on puututtu rakennetukia koskevan lakiehdotuksen 22 §:ään, jossa esitettiin tuen saajan tiedonantovelvollisuutta. Maa- ja metsätalousvaltiokunnan mietinnössä (MmtVM 6/2007 vp.) tiedonantovelvollisuutta on kuitenkin pidetty perusteltuna ja laki säädettiin tältä osin hallituksen esityksessä ehdotetussa muodossa. Vastaava tiedonantovelvollisuus sisältyisi myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevan lakiehdotuksen 46 §:ään. Samoin yksityisiä henkilöitä koskevien henkilötietojen rekisteröinnistä seurannan tietojärjestelmiin ja näiden tietojen käytöstä säädettäisiin samalla tavoin kuin maatalouden rakennetuista annetun lain mukaisista tuista.

Olennaista porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevan lain ja porotalouteen kohdistuneiden vahinkojen korvaamista koskevan lain osalta olisi niiden suhde perustuslain 17 §:n 3 momentissa säädettyyn saamelaisten oikeuteen alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Kulttuuriin tässä yhteydessä on katsottu perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1003 vp.) mukaan kuuluvan sellaistensaamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvien perinteisten elinkeinojen kuin poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoittaminen, joita säännöksellä on tarkoitus turvata. Tällaisena saamelainen kulttuuri on arvioitu myöhemmin perustuslakivaliokunnan kannanotoissa, muun muassa (PeVM 17/1994 vp. ja PeVL 29/2004 vp.).

Esityksessä on ensinnäkin säilytetty paitsi poronhoidon, myös metsästyksen tukeminen juuri saamelaisiin perinteisiin elinkeinoihin kuuluvana. Samasta syystä esityksessä on säilytetty kalastuksen tukeminen, kuitenkin sillä rajoituksella, että tuen on tältä osin oltava yhteisön kalastuspolitiikkaa koskevan lainsäädännön mukainen eikä se saa mennä päällekkäin muun kansallisen kalastuksen tukemisen kanssa.

Esityksen tärkein tukemisen kohde on kuitenkin porotalouden harjoittajien tukeminen, kun kysymys on porotalouden harjoittamisesta elinkeinona ja kyseisen elinkeinon harjoittamisen edellytyksiin vaikuttaminen. Tarkoituksena on mahdollistaa toisaalta sekä elinkeinon harjoittamisen aloittaminen aloitustuen avulla ja toisaalta vahvistaa elinkeinossa jo toimivien mahdollisuuksia saada siitä toimeentulonsa.

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevassa esityksessä on lähdetty poronhoitolakiin eli paliskuntajärjestelmään perustuvasta poronhoidosta ja sen tukemisesta. Myös saamelaisalueella poronomistajat kuuluvat paliskuntiin ja vaikka paliskuntien merkitys itse porohoidossa alueen sisällä jonkin verran vaihtelee, voidaan paliskuntapohjaisen poronhoidon Suomessa kuitenkin katsoa kuuluvan nykyisin saamelaiseenkin poronhoitoon. Varsinkin saamelaisalueella paliskunnat ovat merkittävästi käyttäneet hyväkseen mahdollisuutta paliskunnille myönnettävän investointituen avulla aidata paliskuntien alueet vieraiden porojen pitämiseksi poissa oman paliskunnan alueelta ja toisaalta laidunkiertonsa turvaamiseksi.

Esityksessä on otettu kuitenkin huomioon erot poronhoitotavoissa poronhoitoalueen eri osissa. Tämän vuoksi esitykseen sisältyy mahdollisuus painottaa tukia eri tavoin alueen eri osissa niin, että sekä aluettaiset että paliskunnittaiset erot voitaisiin ottaa huomioon tukitoimia kohdennettaessa. Tämä näkyisi toisaalta paimentamiseen painottuvan poronhoitotavan tukemisena alueen pohjoisimmissa osissa eli pääosin saamelaisalueella ja toisaalta osittain tarharuokintaan perustuvan poronhoidon tukemisena alueen eteläisissä osissa. Uutena tukijärjestelmänä esitetyn poroaitojen kunnossapitotuen odotetaan helpottavan erityisesti saamelaisalueiden paliskuntia, joiden alueet on pääosin aidattu esteaidoilla ja joilla siten on huomattava työmäärä näiden ja muiden poronhoidossa tarvitsemiensa aitojen kunnossapidossa.

Esitykseen ei myöskään sisälly mitään sellaista, mikä muuttaisi nykyistä painotusta tukien kohdentumisessa voimakkaimmin alueen pohjoisosiin poromäärien ja elinkeinon harjoittajien määrän mukaisesti. Myös porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamista koskeva laki mitä ilmeisimmin vaikutuksiltaan kohdentuisi pääosin alueen pohjoisosiin, koska poromäärät ovat siellä suurimmat.

Erityisiä etuuksia koskevat säännökset eivät puuttuisi saamelaisten perinteisiin oikeuksiin harjoittaa elinkeinojaan alueella ja laiduntaa poroja maan hallinta- ja omistusoikeudesta riippumatta. Sen sijaan niiden avulla säädettäisiin edelleen siitä, millä edellytyksillä Metsähallituksen hallinnassa olevalle maalle saisi rakentaa tukikohtia perinteisten elinkeinojen harjoittamisesta varten.

Kun koko porotalouden rakennetukijärjestelmän toimeenpano keskitetään Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen, vahvistetaan samalla porotalouden tukijärjestelmän toimeenpanoa ja osaamista, mikä hyödyttää koko elinkeinoa. Kun lisäksi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella olisi velvollisuus vuosittain neuvotella Saamelaiskäräjien kanssa varojen kohdentamisesta alueella, lisääntyisivät myös saamelaiskäräjien mahdollisuudet vaikuttaa saamelaisten harjoittaman poronhoidon tukemiseen, mikä osaltaan vahvistaa saamelaisten elinkeinojen ja perustuslain 17 §:n 3 momentin säännösten huomioon ottamista tukitoiminnassa. Tuensaajien yhdenmukaisen kohtelun turvaamiseksi yksittäiset päätökset tuen myöntämisestä tekisi kuitenkin edelleen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Ehdotetussa tukijärjestelmä on siten otettu huomioon saamelaisia koskevat perustuslain 17 §:n säännökset, minkä lisäksi tukijärjestelmä on sopeutettu sekä yhteisön lainsäädäntöön että Suomea sitoviin kansainvälisen oikeuden velvoitteisiin, joihin kuuluu erityisesti YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklan alkuperäiskansoja koskevat velvoitteet.

Perustuslain 79 §:n 3 momentin mukaan laista tulee käydä ilmi, milloin se tulee voimaan. Erityisestä syystä laissa voidaan säätää, että sen voimaantuloajankohdasta säädetään asetuksella. Erityisenä syynä on perustuslakivaltiokunnan käytännössä pidetty muun muassa lain voimaantulon sidonnaisuutta EU:n lainsäädännön voimaantuloon. Ehdotettuihin lakeihin sisältyvät tukijärjestelmät ovat sellaisia, että ne edellyttävät Euroopan komission hyväksyntää.

Lisäksi olennaista ehdotetuissa laeissa suhteessa perustuslakiin on lakiehdotuksiin sisältyvät valtuussäännökset. Esitykseen sisältyy huomattava määrä valtuuksia säätää asioista tarkemmin lakia alemmanasteisesti. Valtuussäännöksiä ja niiden käyttöä rajoittavia tekijöitä on selvitetty edellä esityksessä. Viime kädessä valtuuksien käyttöä rajoittaa perustuslain 80 §:n 1 momenttiin sisältyvä laissa säätämisen vaatimus. Esitykseen sisältyvässä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevassa lakiehdotuksessa on nostettu lain tasolle sellaisia tukijärjestelmän perusteita koskevia säännöksiä, jotka sisältyvät nykyisin lakia alemmanasteisiin säädöksiin. Lakiehdotukseen sisältyy kuitenkin edelleen useita valtuussäännöksiä, joita käytettäisiin säädettäessä tarkemmin tukien myöntämisen ja maksamisen edellytyksistä, tuen ehdoista ja tuen toimeenpanossa käytettävistä menettelyistä.

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevan lain soveltamisalaan kuuluisi sekä EU:n yhteisön varoista kokonaan tai osaksi rahoitettavia että kokonaan kansallisista varoista rahoitettavia tukia. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä (PeVL 47/2001 vp. ja PeVL 25/2005 vp.) on kiinnitetty huomiota siihen, että tukijärjestelmiin liittyvien valtuuksien käyttöä rajaavat käytännössä EU:n varoista osaksi rahoitettavia tukia ja valtiontukia koskeva yhteisön lainsäädäntö sekä eduskunnan päätökset talousarvioon otettavista määrärahoista, niiden käyttötarkoituksista sekä muista talousarvion perusteluista. Säädettäessä tarkemmin maatalouden rakennetukea koskevaan lakiehdotukseen sisältyvän osarahoitteisen tuen myöntämisen ja maksamisen edellytyksistä sekä noudatettavista menettelyistä, valtuuden käyttöä rajaisivat merkittävässä määrin EU:n osarahoittamaa tukea koskevat säännökset, jotka ovat edelliseen ohjelmakauteen verrattuna entistä yksityiskohtaisempia. Vastaavasti SEUT 107—109 artiklan määräykset, liittymissopimuksen määräykset ja niiden perusteella annetut EU:n säädökset määrittäisivät valtuuden käyttöä pitkälti kansallisista tuista säädettäessä. Esityksessä on lisäksi otettu huomioon maatalouden rakennetuista annettua lakia koskevasta hallituksen esityksestä annettu perustuslakivaliokunnan lausunto (PeVL 16/2007 vp.).

Myös ministeriön asetuksenantovaltuuksista ja Maaseutuviraston määräysten antovaltuuksista ehdotetaan säädettäväksi vastaavalla tavalla kuin maatalouden rakennetuista annetussa laissa.

Perustuslain 81 §:n 2 momentin mukaan julkisen maksun perusteista on säädettävä lailla. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukea koskevaan lakiehdotukseen sisältyvät säännökset valtiontakauksesta perittävistä maksuista, niiden määräytymisen perusteista sekä maksun enimmäismäärästä.

Perustuslain 121 §:n 2 momentin mukaan kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla. Porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamista koskevan lain mukaan kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisia käytettäisiin arvioitaessa porotaloudelle aiheutuneita vahinkoja. Tehtävä ei sisälly voimassa olevaan lainsäädäntöön ja siitä on säädettävä lailla.

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukia koskevaan lakiehdotukseen sisältyvät säännökset luottolaitosten käyttämisestä valtionlainojen välittämisessä, korkotuen hoitamisessa sekä valtiontakausten maksujen välittämisessä. Teh-tävät ovat luonteeltaan hallintotehtäviä eivätkä sisällä julkisen vallan käyttöä. Vain siltä osin kuin luottolaitos voi irtisanoa valtionlainan maksuviivästyksen vuoksi, voidaan tehtävään katsoa sisältyvän jonkinasteista julkisen vallan käyttöä. Kokonaisuutena tarkastellen valtionlainojen hoitoon ei kuitenkaan katsota sisältyvän merkittävää julkisen vallan käyttöä.

Lakiehdotuksiin ei arvioida sisältyvän säätämisjärjestykseen vaikuttavia seikkoja.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §
Lain tavoitteet

Tämän lain tavoitteena on parantaa porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen rakennetta ja toimintaedellytyksiä sekä edistää näitä elinkeinoja harjoittavien elinkeinotoimintaa ja poronhoito- ja luontaiselinkeinoalueen kehittämistä asuinalueena kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

Lain mukaisissa toimenpiteissä on kiinnitettävä erityistä huomiota saamelaisten mahdollisuuksiin alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää kulttuurimuotoonsa kuuluvia elinkeinoja saamelaisten kotiseutualueella.

2 §
Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen rakenteen ja toimintaedellytysten parantamiseksi ja kehittämiseksi myönnettävään tukeen, joka rahoitetaan kokonaan tai osittain Euroopan unionin varoista tai yksinomaan kansallisista varoista.

Maatalouden rakenteen parantamiseen myönnettävistä tuista säädetään maatalouden rakennetuista annetussa laissa (1476/2007). Tätä lakia voidaan kuitenkin soveltaa, jos porotalous- tai luontaiselinkeinotilalla harjoitettavasta muusta alkutuotannosta kuin porotaloudesta saatava tulo alittaa vähimmäismäärän, joka on edellytyksenä tuen myöntämiseksi mainitun lain nojalla. Alkutuotannosta saataviin tuloihin ei tällöin kuitenkaan lueta metsätalouden tuloja.

Porotaloustuotteen ja muun maataloustuotteen ensiasteen jalostukseen ja markkinointiin sekä porotalous- tai luontaiselinkeinotilan toiminnan laajentamiseen porotalouden tai muun luontaiselinkeinon ulkopuolelle myönnettävistä tuista säädetään

maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetussa laissa (1443/2006). Tätä lakia sovelletaan kuitenkin paliskuntien teurastamojen peruskorjausinvestointeihin ja sellaiseen tilalla tapahtuvaan toimintaan, joka on tarpeen eläin- tai kasvituotteen valmistamiseksi ensimyyntiä varten.

Lakia ei sovelleta tukeen tai korvaukseen, joka myönnetään maataloutta harjoittavalle tuotantotoiminnasta luopumiseen. Lakia ei sovelleta hankkeeseen tai toimenpiteeseen, jota on tuettu kolttalain (253/1995) nojalla.

Lakia ei myöskään sovelleta Euroopan unionin rakennerahastojen tai Euroopan kalatalousrahaston varoista rahoitettavaan tukeen eikä sellaiseen Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan alaan kuuluvaan toimenpiteeseen, johon voidaan myöntää tukea muun kalatalouden tukea koskevan lainsäädännön nojalla.

3 §
Tukijärjestelmät

Tässä laissa tukijärjestelmällä tarkoitetaan:

1) elinkeinonharjoittajan investointitukea;

2) nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea;

3) elinkeinonharjoittajan asunnonrakentamistukea;

3) paliskunnan investointitukea;

4) paliskunnan aitojen kunnossapitotukea;

5) vapaaehtoista velkajärjestelyä;

6) tutkimusrahoitusta; ja

7) erityisiä etuuksia.

4 §
Maantieteellinen soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan tuettaessa porotalouden harjoittamista poronhoitolaissa (848/1990) tarkoitetulla poronhoitoalueella.

Muihin luontaiselinkeinoihin kuin porotalouteen tätä lakia sovelletaan Enontekiön, Inarin, Utsjoen ja Savukosken kunnissa sekä Muonion, Kittilän, Sodankylän ja Sallan kuntien niissä osissa, jotka ovat Kajangin, Tepaston, Pomovaaran, Peurasuvannon, Savukosken Seitajärven, Ruotsukaisen, Pulkkaviidan ja Ylirovanvaaran muodostaman rajaviivan pohjoispuolella. Jos rajaviiva kulkee taloryhmän läpi, sovelletaan lakia koko taloryhmään.

5 §
Suhde Euroopan unionin lainsäädäntöön

Tätä lakia sovelletaan Euroopan unionin kokonaan tai osaksi rahoittamien tukien myöntämiseen, maksamiseen, seurantaan, tarkastukseen ja takaisinperintään, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä muuta johdu.

Tukea myönnettäessä sovelletaan myös, mitä valtiontuen myöntämisen edellytyksistä ja rajoituksista maatalousalalla ja muiden elinkeinojen alalla Euroopan unionin lainsäädännössä säädetään tai määrätään ottaen kuitenkin huomioon, mitä porotaloudesta erikseen on sovittu Suomen liittyessä Euroopan unioniin.

Valtiontukea koskevan Euroopan unionin lainsäädännön soveltamisesta tämän lain mukaiseen tukijärjestelmään annetaan tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella. Tukijärjestelmän käyttöönottamisesta ja kestosta säädetään valtioneuvoston asetuksella Euroopan unionin kokonaan tai osaksi rahoittamia taikka kokonaan kansallisista varoista rahoitettuja maatalouden rakennetukia koskevan Euroopan unionin lainsäädännön, muita elinkeinoja koskevan lainsäädännön sekä valtion talousarviossa tai maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa tukijärjestelmän rahoitusta varten osoitettujen varojen rajoissa.

6 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) porotaloudella poronhoitolaissa tarkoitettua poronhoitoa;

2) luontaiselinkeinoilla poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä, muun luontaiselinkeinon ohella harjoitettavaa pienimuotoista maa- ja metsätaloutta sekä muuta luonnon jatkuvaan tuottokykyyn perustuvien luonnonvarojen hyödyntämistä kuten ammattimaista marjastusta ja sienestystä;

3) luontaiselinkeinoon liittyvällä elinkeinolla sellaista elinkeinotoimintaa, jota harjoitetaan luontaiselinkeinon ohessa siltä osin kuin se koskee elinkeinoissa tarvittavien välineiden valmistusta ja kunnostamista, luontaiselinkeinoa hyödyntävää palvelutoimintaa taikka luontaiselinkeinosta saatujen tuotteiden jalostamista;

4) porotaloustilalla porotilalain (590/1969) tai porotalouslain (161/1990) nojalla perustettua taikka niiden, porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000) tai tämän lain nojalla rakentamiseen myönnetyllä tuella rahoitettua porotalouden harjoittajan asuinpaikaksi tarkoitettua tilaa taikka muuta yhden tai useamman kiinteistön tai kiinteistön osan tai tuotantorakennuksen ja sen maapohjan muodostamaa, porotalouden harjoittamisessa käytettävää toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäistä poronhoitoalueella sijaitsevaa yksikköä, jota hallitaan yhtenä kokonaisuutena omistuksen tai vuokrauksen perusteella;

5) porotalousyrityksellä elinkeinotoimintaa, jossa harjoitetaan yksinomaan porotaloutta taikka porotalouden ohella porotaloudesta saatujen tuotteiden jalostusta tai niihin liittyvää palvelutoimintaa;

6) luontaiselinkeinotilalla luontaiselinkeinolain (610/1984) nojalla perustettua, lisäaluetta antamalla muodostettua taikka mainitun lain, porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain tai tämän lain nojalla rakentamiseen myönnetyllä tuella rahoitettua luontaiselinkeinon harjoittajan asuinpaikaksi tarkoitettua tilaa taikka muuta yhden tai useamman kiinteistön tai kiinteistön osan tai tuotantorakennuksen ja sen maapohjan muodostamaa, luontaiselinkeinon harjoittamisessa käytettävää toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäistä 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla alueella sijaitsevaa yksikköä, jota hallitaan yhtenä kokonaisuutena omistuksen tai vuokrauksen perusteella;

7) luontaiselinkeinoyrityksellä elinkeinotoimintaa, jossa harjoitetaan yksinomaan yhtä tai useampaa luontaiselinkeinoa tai luontaiselinkeinon ohessa 3 kohdassa tarkoitettua toimintaa;

8) saamelaisten kotiseutualueella saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitettua aluetta;

9) rahoituksella avustuksena, lainana, muuna luottona tai pääomasijoituksena yritykselle annettua pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettua pääomaa;

10) julkisella rahoituksella Euroopan unionin, valtion tai muun julkisyhteisön varoista myönnettyä rahoitusta tai rahoitusta, josta on päättänyt julkinen taho;

11) yksityisellä rahoituksella muuta kuin 10 kohdassa tarkoitettua rahoitusta;

12) tuella tämän lain nojalla Euroopan unionin varoista taikka valtion talousarvioon sisältyvistä tai maatilatalouden kehittämisrahaston varoista myönnettyä avustusta, korkotukea, valtionlainaan liittyvää tukea sekä tukea, joka sisältyy maatilatalouden kehittämisrahaston vastuulla myönnettyyn takaukseen, tai muuta etuutta, joka myönnetään tämän lain nojalla;

13) muulla tuella muuta kuin 12 kohdassa tarkoitettua Euroopan unionin, valtion tai muun julkisyhteisön tai julkisyhteisön käytettävissä olevista varoista myönnettyä avustusta, korkotukea, korkoetuutta, valtiontakausta tai, jos valtiontakaukseen on erikseen sisältynyt laskennallinen tuki, valtiontakauksen laskennallista tukea sekä muuta lainaan tai takaukseen sisältyvää tukiosuutta sekä mitä tahansa muuta hakijan saamaa tai hakijalle kuuluvaa tai muun viranomaisen tai julkisyhteisön myöntämää tukea tai etuutta, joka on kohdistunut hakijan porotalous- tai luontaiselinkeinoyritykseen kustannusten vähennyksenä, käyttöoikeutena tai muulla tavoin muodossa, joka ei ole yritystä varten myönnettyä rahoitusta; tueksi ei kuitenkaan katsota verovähennyksiä, ellei vähennys kuulu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan mukaiseen hyväksyttyyn tukijärjestelmään;

14) tuettavalla toimenpiteellä porotalouden tai muun luontaiselinkeinon aloittamiseen tai harjoittamiseen liittyvää toimintaa, johon tukea on haettu tai johon tuki on myönnetty;

15) investoinnilla rakennuksen, rakenteen tai rakennelman rakentamista, laajentamista, peruskorjaamista tai hankkimista sekä muuta käyttöajaltaan pitkäaikaisen aineellisen ja aineettoman omaisuuden hankkimista;

16) hyväksytyllä luotonantajalla maatalouden rakennetuista annetun lain 52 §:n 1 momentissa tarkoitettua luotonantajaksi hyväksyttyä luottolaitosta;

17) keskusrahalaitoksella maatalouden rakennetuista annetun lain 52 §:n 2 momentissa tarkoitettua luottolaitosta tai muuta yhteisöä, jonka Maaseutuvirasto on hyväksynyt toimimaan keskusrahalaitoksena.

Edellä 1 momentin 4 ja 6 kohdassa kiinteistön osalla tarkoitetaan määräosaa ja määräalaa.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään siitä, milloin maa- ja metsätaloutta pidetään pienimuotoisena ja milloin porotaloustilana tai luontaiselinkeinotilana voidaan pitää rakennuskelpoista kiinteistöä, sekä porotaloustilan ja luontaiselinkeinotilan enimmäiskoosta. Valtioneuvoston asetuksella annetaan myös tarkemmat säännökset luontaiselinkeinoon liittyvistä elinkeinoista.

2 luku

Tuen rahoitus

7 §
Tuen rahoitusta ja määrää koskevat edellytykset

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että valtion talousarviossa tai maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa on osoitettu tarkoitusta varten myöntämisvaltuus tai määräraha.

Tukea ei voida myöntää siltä osin kuin julkisen tuen osuus tuettavan toimenpiteen hyväksyttävistä kustannuksista ylittää Euroopan unionin lainsäädännössä säädetyn julkisen tuen enimmäismäärän. Jos kysymys on ohjelmaan perustuvasta tuesta, tukeen sisältyvän julkisen rahoituksen määrä ei saa ylittää ohjelmassa määritetyn julkisen rahoituksen enimmäismäärää.

Tämän lain mukaista tukea myönnettäessä tuen enimmäismäärän vähennyksenä huomioon samaan hankkeeseen myönnetty muu toimenpiteen rahoittamiseen myönnetty tuki.

Tuettavan toimenpiteen rahoitustavat on ilmoitettava. Rahamääräisen suorituksen lisäksi yksityisenä rahoituksena voidaan hyväksyä vastikkeetta tehty työ tai tuotantopanoksen luovutus.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään vastikkeetta tehdyn työn tai tuotantopanoksen luovutuksen käyttämisestä yksityisenä rahoituksena.

8 §
Ohjelmaan sisältyvä tuki

Ohjelmaan sisältyvään tukeen sovelletaan, mitä maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien hallinnoinnista annetussa laissa (532/2006) säädetään.

3 luku

Tuen saamisen yleiset edellytykset

9 §
Tukemisen tarkoituksenmukaisuus

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että toimenpiteen tukeminen kokonaisuutena arvioiden on tarkoituksenmukaista. Tukea myönnettäessä on erityisesti otettava huomioon toimenpiteen vaikutukset elinkeinon harjoittamisen jatkuvuuteen ja elinkeinonharjoittajien toimeentuloedellytysten parantamiseen.

Saamelaisten kotiseutualueella voidaan ottaa taloudellisten seikkojen lisäksi huomioon toimenpiteen merkitys saamelaisalueen poronhoitoon ja muiden luontaiselinkeinojen harjoittamiseen kokonaisuutena.

Tukea ei kuitenkaan myönnetä, elleivät jäljempänä säädetyt tuen myöntämisen edellytykset täyty.

10 §
Tuen saaja

Elinkeinon harjoittamiseen ja vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn liittyvää tukea, asuntorahoituksen tukea sekä erityisiä etuuksia voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle. Paliskunnalle voidaan myöntää investointitukea ja poroaitojen korjaustukea. Tutkimusrahoitusta voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle, yksityis- ja julkisoikeudelliselle yhteisölle sekä säätiölle.

Tukea voidaan myöntää samaan toimenpiteeseen useammalle luonnolliselle henkilölle yhdessä, jos nämä kaikki täyttävät tuen myöntämisen edellytykset. Vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn liittyvää tukea voidaan kuitenkin myöntää, jos veloista pääosin vastuussa oleva täyttää tuen myöntämisen edellytykset.

Luonnollisen henkilön on tukea hakiessaan oltava 18 vuotta täyttänyt. Maan tai kiinteistön hankintaan taikka asuinrakennuksen rakentamiseen, laajentamiseen tai peruskorjaukseen ei myönnetä tukea 60 vuotta täyttäneelle eikä muuta tukea 65 vuotta täyttäneelle. Vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn liittyvää tukea voidaan myöntää kuitenkin ikärajoista riippumatta.

Paliskunnalle voidaan myöntää tukea vain, jos se täyttää poronhoitolaissa sille asetetut velvoitteet.

11 §
Tuettavan toimenpiteen aloittaminen

Jollei erityisestä syystä muuta johdu, porotalouden tai luontaiselinkeinon harjoittajan taikka paliskunnan investointitukea, asunnonrakennustukea tai tutkimusrahoitusta ei myönnetä sellaiseen toimenpiteeseen, jonka toteuttaminen on aloitettu. Nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustukea voidaan kuitenkin myöntää enintään 18 kuukauden kuluessa porotalouden taikka muun luontaiselinkeinon harjoittamisen aloittamisesta.

Edellä 1 momentista poiketen paliskunnalle voidaan myöntää tukea myös sellaiseen investointiin, jonka toteuttamisen aloittaminen on ollut välttämätöntä muulle taholle kuin porotalouden harjoittajalle aiheutuvan vahingon estämiseksi tai paliskunnasta riippumattomasta syystä tuhoutuneen tai rikkoutuneen aidan korvaamiseksi.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset siitä, milloin toimenpide katsotaan aloitetuksi, ja siitä, milloin jo aloitettuun toimenpiteeseen voidaan erityisestä syystä myöntää tukea.

12 §
Luvat ja rakentamissuunnitelmat

Jos tuettava toimenpide edellyttää luvan hankkimista viranomaiselta, tuen myöntämisen edellytyksenä on luvan esittäminen.

Jos tuettavaan toimenpiteeseen sisältyy rakentamisinvestointi, hakijan on lisäksi esitettävä rakentamista koskeva suunnitelma, josta käy ilmi rakentamisinvestoinnin toimivuus, tarkoituksenmukaisuus ja ympäristöön sopivuus.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset rakentamista koskevan suunnitelman sisällöstä.

Maa ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan säätää rakentamisinvestoinnin teknisistä, taloudellisista, toiminnallisista sekä turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvistä seikoista.

13 §
Tuen vähimmäismäärä

Rakentamisinvestointiin ei myönnetä tukea, jos hakemuksen perusteella tuen määrä olisi enintään 1 000 euroa. Muissa toimenpiteissä vastaava määrä on 500 euroa.

14 §
Tuettavien toimenpiteiden valinta

Tukea myönnetään 7 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa rajoissa ensisijaisesti sellaisiin toimenpiteisiin, jotka merkittävästi edistävät 1 §:ssä säädettyjä tavoitteita ja, jos tuki sisältyy ohjelmaan, ohjelmassa asetettuja tavoitteita.

Jos hakemus koskee investointien tukemista, tuettavien toimenpiteiden valinnassa voidaan ottaa huomioon seuraavat seikat:

1) tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan taloudellisiin edellytyksiin vaikuttavat tekijät;

2) toimenpiteen vaikutukset tuen kohteena olevan porotalousyrityksen tai luontaiselinkeinoyrityksen talouteen;

3) toimenpiteen vaikutukset tuen kohteena olevan porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan tuotanto-olosuhteisiin työympäristön, luonnonvarojen kestävän käytön tai eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Jos hakemus koskee nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea, tuettavien toimenpiteiden valinnassa sovelletaan 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua perustetta. Jos hakemus koskee asuntorahoitusta, tuettavien toimenpiteiden valinnassa otetaan huomioon 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu peruste sekä tuen vaikutukset hakijan asuinoloihin.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tuettavien toimenpiteiden valinnassa käytettävistä perusteista..

4 luku

Elinkeinon harjoittajaa koskevat edellytykset

15 §
Elinkeinon harjoittaminen

Tukea voidaan myöntää hakijalle, joka harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan porotaloutta porotaloustilalla taikka porotaloutta tai muuta luontaiselinkeinoa luontaiselinkeinotilalla niin, että hän saa siitä pääasiallisen osan toimeentulostaan. Vähintään 80 eloporoa omistavan henkilön katsotaan kuitenkin saavan pääasiallisen osan toimeentulostaan porotaloudesta. Muun luontaiselinkeinoa harjoittavan on saatava vuotuisista tuloistaan luontaiselinkeinoista vähintään määrä, josta säädetään valtioneuvoston asetuksella ja jonka määrän Maaseutuvirasto määräyksellään vuosittain tarkistaa yleistä ansiokehitystä vastaavaksi.

Paliskunnan työntekijämäärän lisäämiseksi voidaan vähemmän kuin 80 eloporoa omistavalle, joka ei ole täyttänyt 40 vuotta ja joka sitoutuu tekemään paliskunnalle työtä määräajan, myöntää tukea. Tarkemmat säännökset tuesta ja sen myöntämisen edellytyksistä annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään myös siitä, milloin tukea voidaan myöntää ilman, että hakijalla on porotalous- tai luontaiselinkeinotilaa.

16 §
Hakijan tulot

Hakijan on oltava hänen saamansa tulot huomioon ottaen tuen tarpeessa. Tuloina voidaan ottaa huomioon myös hakijan puolison tulot. Puolisoiden hakiessa yhdessä tukea otetaan huomioon kummakin puolison tulot yhteensä.

Puolisolla tarkoitetaan tässä laissa elinkeinonharjoittajan aviopuolisoa tai henkilöä, jonka kanssa hän asuu samassa taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään hakijan ja hänen puolisonsa enimmäistuloista sekä niistä tuloista, jotka otetaan enimmäistuloissa huomioon. Enimmäistulot voidaan eriyttää tukikohteittain. Maaseutuvirasto tarkistaa määräyksellään enimmäismäärän vuosittain yleistä ansiokehitystä vastaavaksi. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää myös tuloista, joita ei oteta huomioon kokonaistuloissa.

17 §
Ammattitaito

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on tuen kohteena olevaa elinkeinoa koskeva riittävä ammattitaito. Jos hakija on nuori elinkeinon harjoittamisen aloittaja, jolla ei tukea haettaessa ole riittävää ammattitaitoa, tuen myöntämisen edellytyksenä on, että hän sitoutuu täyttämään hakijan ammattitaitoa koskevan edellytyksen 36 kuukauden kuluessa tuen myöntämisestä.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset riittävästä ammattitaidosta.

18 §
Asuminen

Tuen myöntämisen edellytyksenä on että hakija asuu poronhoitoalueella tai, jos tukea haetaan muuhun luontaiselinkeinoon kuin porotalouteen, 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla alueella.

19 §
Porotalous- ja luontaiselinkeinotilan sijaintipaikka ja yhteisön kotipaikka

Jos porotalous- tai luontaiselinkeinotila muodostuu yhtä useammasta tilasta tai tilan osasta, porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan katsotaan sijaitsevan siinä kunnassa, jossa sen asuinrakennus sijaitsee tai, jos rakennetulla porotalous- tai luontaiselinkeinotilalla ei ole asuinrakennusta, jossa sillä oleva rakennus tai rakennukset pääosin sijaitsevat. Jollei kiinteistö ole rakennettu, sen katsotaan sijaitsevan siinä kunnassa, jossa pääosa kiinteistön alueesta sijaitsee.

Porotaloustilan on sijaittava poronhoitoalueella ja luontaiselinkeinotilan 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla alueella. Jos kysymys on ohjelmaan perustuvasta tuesta, porotalous- tai luontaiselinkeinotilan on sijaittava ohjelman soveltamisalueella. Jos hakija on yhteisö, tämän kotipaikan tulee sijaita Euroopan unionin alueella.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, missä porotalous- ja luontaiselinkeinotilan katsotaan sijaitsevan.

20 §
Porotalouden ja muun luontaiselinkeinon harjoittamiseen käytetyn tilan hallintaa koskevat edellytykset

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että hakija hallitsee tuen kohteena olevaa porotalous- tai luontaiselinkeinotilaa omistuksen tai vuokrasopimuksen perusteella. Jos tuen kohteena olevan tilan hallinta kuuluu yhteisesti kahdelle tai useammalle, muuta tukea kuin elinkeinonharjoittajan aloitustukea tukea voidaan myöntää, jos nämä hakevat tukea yhdessä ja vähintään kolmasosa porotaloustilasta tai luontaiselinkeinotilasta on sellaisen porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajan hallinnassa, joka täyttää 15—18 §:ssä säädetyt edellytykset.

Jos sellaista porotalous- tai luontaiselinkeinotilan osaa, jota varten haetaan tukea rakentamisinvestointiin tai jolla on olennaista merkitystä tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan jatkuvuuden kannalta, hallitaan vuokrasopimuksen tai kiinteistön hallinnan jakamista koskevan sopimuksen perusteella, tuen myöntämisen edellytyksenä on, että sopimukseen perustuva oikeus on kirjattu. Vuokraoikeuden tulee lisäksi olla siirrettävissä kolmannelle kiinteistön omistajaa kuulematta, ja sen voimassaolon tulee jatkua vähintään 10 vuotta.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä hallinnan arvioinnista yhteisomistustilanteissa.

21 §
Tuen kohteena olevaa elinkeinotoimintaa koskevat edellytykset

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että porotaloustilalla harjoitetulla poronhoidolla voidaan osoittaa olevan edellytykset jatkuvaan kannattavuuteen. Vastaava edellytys koskee luontaiselinkeinotilalla harjoitettua poronhoitoa ja muuta luontaiselinkeinoa. Jos hakemus koskee elinkeinonharjoittajan aloitustukea, edellytyksiä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon tuen kohteena olevalla tilalla harjoitettavat luontaiselinkeinoon liittyvät elinkeinot. Jos tukea voidaan myöntää ilman, että hakijalla on hallinnassaan porotaloustila tai luontaiselinkeinotila tai jos hakemus koskee asunnon rakentamista, laajentamista tai peruskorjaamista, hakijan on osoitettava kykenevänsä tuloillaan sekä julkisen ja yksityisen rahoituksen avulla vastaamaan hankkeen toteuttamisesta ja sen rahoituksesta johtuvista kustannuksista.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan sekä porotalous- ja luontaiselinkeinoyrityksen toimintaedellytyksiä arvioitaessa käytettävistä perusteista.

22 §
Elinkeinosuunnitelma

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että hakija esittää tuen kohteena olevaa porotalouden harjoittamista koskevan suunnitelman (elinkeinosuunnitelma), johon on sisällytetty myös luontaiselinkeinoon liittyvien elinkeinojen tiedot haettaessa tukea tilanpidon aloittamiseen. Elinkeinosuunnitelmaan on sisällyttävä 15―21 §:ssä säädettyjä edellytyksiä ja tuettavaa toimenpidettä koskevat tiedot. Lisäksi suunnitelmaan on sisällyttävä toimenpiteeseen nähden tarkoituksenmukaisessa laajuudessa porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen harjoittamista koskevat tavoitteet, keinot tavoitteiden saavuttamiseksi sekä arvio toiminnan kehityksestä.

Elinkeinosuunnitelmassa on esitettävä 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun sitoumuksen täyttämiseksi suoritettavat toimenpiteet.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset elinkeinosuunnitelman sisällöstä.

23 §
Porotalous- ja luontaiselinkeinotilan tuotanto-olosuhteet

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuen kohteena olevassa porotalousyrityksessä tai luontaiselinkeinoyrityksessä noudatetaan sellaisia asianomaista tuotannonalaa koskevia pakollisia vaatimuksia, jotka perustuvat ympäristöä, hygieniaa ja eläinten hyvinvointia koskevaan Euroopan unionin ja kansalliseen lainsäädäntöön. Hakijalta voidaan edellyttää selvitystä vaatimusten noudattamisesta. Tarvittaessa vaatimusten noudattaminen voidaan todeta tuen myöntäneen viranomaisen tai eläinlääkärin suorittamalla tarkastuksella.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään vaatimusten noudattamista koskevasta selvityksestä.

5 luku

Elinkeinon harjoittajan investointituki

24 §
Elinkeinonharjoittajan investointituen edellytykset

Porotalouden harjoittajalle voidaan myöntää tukea porotaloudessa tarpeellisiin investointeihin, jotka lisäävät tehokkuutta, parantavat laatua, turvaavat toimintaedellytyksiä tai helpottavat elinkeinon sopeutumista uusiin olosuhteisiin tai vaatimuksiin. Tukea voidaan myöntää sekä irtaimen että kiinteän omaisuuden hankintaa koskeviin investointeihin. Vastaaviin tarkoituksiin voidaan myöntää tukea myös muun luontaiselinkeinon harjoittamisessa tarpeellisiin investointeihin.

Tukea voidaan myöntää 1 momentissa tarkoitetusta investoinnista aiheutuviin tarpeellisiin ja kohtuullisiin kustannuksiin. Hyväksyttävien kustannusten enimmäismäärä voidaan määrittää investoinnin kohteeseen sovellettavien maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettävien yksikkökustannusten avulla. Jollei yksikkökustannuksista ole säädetty, voidaan edellyttää selvitystä kustannusten perustumisesta tavanomaiseen hintatasoon.

Investointituella tuettavasta toiminnasta ja hyväksyttävistä kustannuksista, annetaan tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

25 §
Investointituen määrä

Investointituki myönnetään prosentuaalisena osuutena tuettavan toimenpiteen hyväksyttävistä kustannuksista. Tukea voidaan kohdentaa sekä tuen muoto, taso ja enimmäismäärä määrittää kohdealueen, elinkeinon, tuen kohderyhmän tai kohteen perusteella ottaen huomioon 1 §:ssä säädetyt tavoitteet, porotaloudessa tai muussa luontoiselinkeinossa vallitseva markkinatilanne ja tuen rahoitukseen käytettävissä olevat varat. Toimenpidettä voidaan rahoittaa avustuksella, valtionlainalla tai korkotukilainalla.

Investointituen tasosta ja enimmäismäärästä, tuen muodosta sekä siitä, milloin valtionlaina voidaan myöntää kokonaan tai osaksi ilman tavanomaista pankkitoiminnassa käytettyä vakuutta, annetaan tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella Euroopan unionin lainsäädännön asettamissa rajoissa.

6 luku

Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuki

26 §
Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuen edellytykset

Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea voidaan myöntää porotalouden harjoittajalle, joka saa hallintaansa porotaloustilan ja joka ensimmäistä kertaa ryhtyy poronhoidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi. Tukea voidaan myöntää myös muun luontaiselinkeinon harjoittajalle, joka saa hallintaansa muun luontaiselinkeinon harjoittamiseen soveltuvan tilan ja ryhtyy ensimmäistä kertaa porotalouden yhteydessä muun luontaiselinkeinon harjoittajaksi.

Aloitustukea ei myönnetä sille, joka tukea hakiessaan on täyttänyt 40 vuotta.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset aloitustuella tuettavasta toiminnasta.

27 §
Aloitustuen määrä

Aloitustuki voidaan myöntää kiinteänä tasamääräisenä tukena tai prosentuaalisena osuutena tuettavan toimenpiteen hyväksyttävistä kustannuksista taikka näiden yhdistelmänä. Tuen muoto, taso ja enimmäismäärä voidaan määrittää kohdealueen, tuotannonalan tai tuen kohderyhmän perusteella ottaen huomioon 1 §:ssä säädetyt tavoitteet, porotaloudessa ja muissa luontaiselinkeinoissa tuotannonalalla vallitseva markkinatilanne ja tuen rahoitukseen käytettävissä olevat varat.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tuen muodosta ja enimmäismäärästä Euroopan unionin lainsäädännön asettamissa rajoissa. Aloitustuen tasosta ja hyväksyttävistä kustannuksista voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella edellä tarkoitetuissa rajoissa.

7 luku

Elinkeinonharjoittajan asunnonrakentamistuki

28 §
Asunnonrakentamistuen edellytykset

Asunnonrakentamistukea voidaan myöntää porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittajalle sellaiseen investointiin, jonka tarkoituksena on porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan asunto-olojen parantaminen. Tukea ei myönnetä, jos samaan tarkoitukseen voidaan myöntää muuta tukea julkisista varoista.

Asunnonrakentamistuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuen kohteena olevaa asuntoa käytetään hakijan, tämän perheenjäsenten tai tilan sukupolvenvaihdoksen yhteydessä elinkeinonharjoittamisesta luopuvan henkilön vakinaisena asuntona, jos luopuja on tällöin pidättänyt itselleen oikeuden asua tilalla. Asunnon tulee olla kooltaan ja varustelultaan tarkoituksenmukaisessa suhteessa edellä tarkoitettuun käyttötarkoitukseen sekä sijaita elinkeinon harjoittamisen kannalta tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi tuen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon asuinrakennuksen vaatimat tie-, sähköistys- ja vesihuoltojärjestelyt.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tuen myöntämisen edellytyksistä, tuen kohteena olevan asunnon koosta ja käyttötarkoituksesta sekä hyväksyttävistä kustannuksista.

29 §
Taloudellinen tarkoituksenmukaisuus

Asunnonrakentamistuen myöntämisen tulee olla hakijan taloudelliset olosuhteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaista. Tällöin tarkastellaan hakijan ja hänen puolisonsa kokonaistuloja.

30 §
Asunnonrakentamistuen määrä

Asunnonrakentamistuki myönnetään asuntorakentamisesta ja siihen liittyvistä sähköistys- ja vesihuoltotoimenpiteistä aiheutuviin tarpeellisiin ja kohtuullisiin kustannuksiin. Tuki myönnetään prosentuaalisena osuutena tuettavan toimenpiteen hyväksyttävistä kustannuksista. Hyväksyttävien kustannusten enimmäismäärä voidaan määritellä investoinnin kohteeseen sovellettavien maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettävien yksikkökustannusten avulla. Jollei yksikkökustannuksia ole annettu, voidaan edellyttää selvitystä kustannusten perustumisesta tavanomaiseen hintatasoon.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset hyväksyttävistä kustannuksista sekä tukitasosta, tuen määrästä ja sen muodosta.

8 luku

Paliskunnan tuet

31 §
Paliskunnan investointituki

Paliskunnalle voidaan myöntää tukea investointiin, joka on tarpeellinen sellaisen poronhoitoon liittyvän tehtävän suorittamiseksi, joka poronhoitolaissa säädetään paliskunnan velvollisuudeksi tai joka muuten on paliskunnan poronhoidossa tarpeen.

Investointitukea voidaan myöntää:

1) poronhoidossa tarpeellisen aidan rakentamiseen ja peruskorjaamiseen;

2) teurastamon peruskorjaamiseen;

3) poronhoidossa tarpeellisen muun rakennuksen kuin teurastamon rakentamiseen, laajentamiseen ja peruskorjaamiseen;

4) teurastamon tai muun rakennuksen, rakenteen tai rakennelman käyttämisessä välttämättömän tie- tai vesihuoltoliittymän tai vastaavan muun liittymän hankintaan ja rakentamiseen;

5) sellaisen irtaimiston hankintaan, jolla helpotetaan poronhoitotöitä, mahdollistetaan investointien käyttäminen tai vähennetään poronhoidosta aiheutuvia kustannuksia.

Tukea ei myönnetä valtakunnan rajalle rakennettavien esteaitojen rakentamiseen eikä niiden kunnossapitoon.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tuettavasta toiminnasta, hyväksyttävistä kustannuksista sekä tuen muodosta ja enimmäismäärästä.

32 §
Paliskunnan aitojen kunnossapitotuki

Paliskunnalle voidaan myöntää tukea 31 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun aidan kunnossapitoon. Tuen tarve arvioidaan paliskunnan hoidettavana olevien aitojen määrän, iän, kunnon ja tarpeellisuuden perusteella.

Tuki myönnetään hyväksyttyjen kustannusten perusteella.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tuen edellytyksistä, hyväksyttävistä kustannuksista sekä tuen muodosta ja enimmäismäärästä.

9 luku

Tutkimusrahoitus

33 §
Rahoitettavat tutkimukset ja selvitykset

Tämän lain nojalla voidaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoin rahoittaa porotalouden ja luontaiselinkeinojen toimintaedellytyksiä ja kehittämistä koskevia tutkimuksia ja selvityksiä.

Tutkimusten ja selvitysten rahoittamisen ohjaamista ja seurantaa varten voidaan asettaa neuvottelukunta.

Sen lisäksi, mitä 49 §:ssä, 50 §:n 1 momentissa, 53 §:n 1 momentissa sekä 54 ja 58 §:ssä säädetään, rahoituksesta tiedottamiseen sekä sen hakemiseen, myöntämiseen, maksamiseen, valvontaan ja takaisinperintään sovelletaan, mitä valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan lisäksi antaa tarkempia säännöksiä rahoituksesta, tuettavista tutkimuksista ja selvityksistä, hyväksyttävistä kustannuksista, rahoituksen muodosta ja enimmäismäärästä sekä neuvottelukunnasta ja sen tehtävistä.

10 luku

Tukimuodot

34 §
Tukimuodot

Tämän lain mukainen tuki elinkeinoharjoittajalle voidaan myöntää:

1) avustuksena;

2) valtionlainaan liittyvänä tukena, joka voi olla korkoetuus, korkovapaus, lyhennyksen vapaavuosi, lyhennyksen lykkäys tai valtionlainan täysi tai osittainen vakuudettomuus;

3) korkotukilainan korkotukena;

4) valtiontakaukseen liittyvänä tukena;

5) luottojen ehtojen muutoksena vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä;

6) valtionmaan käyttöön liittyvänä etuutena;

Paliskunnalle tuki voidaan myöntää avustuksena.

Tutkimuksen suorittajalle rahoitus voidaan myöntää avustuksena tai tutkimusrahoitus voidaan toteuttaa siirtona maatilatalouden kehittämisrahastosta.

11 luku

Lainaan liittyvän tuen myöntämisen erityiset edellytykset

35 §
Luotonantaja

Lainaan liittyvää tukea voidaan myöntää sellaista lainaa varten, jonka myöntää hyväksytty luotonantaja.

Hyväksytty luotonantaja voi myöntää lainan valtionlainana maa- ja metsätalousministeriön osoittamista maatilatalouden kehittämisrahaston varoista (valtionlainat) tai muuna lainana, johon liittyy tuki, sen jälkeen, kun tukipäätös on tehty.

36 §
Valtionlainan myöntämisen edellytykset

Valtionlaina voidaan myöntää maatilatalouden kehittämisrahaston vuosittain vahvistetun käyttösuunnitelman myöntämisvaltuuden rajoissa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää tukipäätöksellään valtionlainan enimmäismäärästä. Enimmäismäärä ei saa ylittää luotonantajan hyväksymää enimmäismäärää.

Luotonantaja voi myöntää valtionlainana sellaisen lainan:

1) jonka laina-aika on enintään 30 vuotta;

2) jonka vuotuinen kokonaiskorko on enintään valtioneuvoston asetuksella säädettävän viitekoron ja siihen lisättävän kiinteän prosenttiyksikkömäärän summa;

3) josta lainansaaja maksaa korkoetuuden verran kokonaiskorkoa alempaa korkoa, kuitenkin vähintään yhden prosentin vuotuista korkoa; ja

4) jonka lainamäärä ei yhdessä samaan tarkoitukseen myönnetyn avustuksen ja muun kuin lainaan liittyvän tuen kanssa ylitä tuettavan toimenpiteen hyväksyttäviä kustannuksia.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset valtionlainan enimmäismäärästä, viitekorosta, kiinteästä viitekorkoon lisättävästä prosenttiyksiköstä sekä koron ja lainansaajan maksaman koron muuttumisesta.

37 §
Valtionlainaan sisältyvä tuki

Valtionlainaan sisältyvänä tukena voidaan myöntää korkoetuus, korkovapaus, lyhennyksen vapaavuosi ja vapautus velvollisuudesta hankkia valtionlainalla vakuus. Valtionlainan tukimuotoja voidaan yhdistää samassa valtionlainassa.

Korkoetuus on valtionlainan kokonaiskoron ja lainansaajan maksaman koron erotus. Korkoetuuden määrä on viisi prosenttiyksikköä, jollei 36 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta vähimmäiskorosta muuta johdu. Valtionlainaan liittyvän tuen loputtua tuensaajan on maksettava valtionlainasta kokonaiskoron suuruista korkoa.

Korkoetuuden myöntämisen edellytyksenä on, että luotonantaja on hyväksynyt tukihakemukseen sisältyvän valtionlainan määrän ja lainaehdot.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset korkoetuuden, korkovapauden, vapaavuosien ja vakuudettomuuden arvon määrittelystä, vapaavuosien määrästä, lainaan liittyvän tuen enimmäismäärästä, tuen käytöstä laina-aikana sekä luotonantajan lainaehtoja koskevasta hyväksynnästä.

38 §
Korkotuen myöntämisen edellytykset

Korkotukea voidaan myöntää valtion talousarviossa vuosittain vahvistetun korkotukilainojen myöntämisvaltuuden rajoissa sellaista luottoa varten, jonka:

1) laina-aika on enintään 30 vuotta;

2) kokonaiskorko on enintään sellaisen koron suuruinen, joka vastaa hyväksytyn luotonantajan samanlaisiin tarkoituksiin myöntämien normaaliehtoisten lainojen korkoa ja johon on lisätty korkotukilainojen myöntämisestä ja hoitamisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset; ja

3) lainamäärä yhdessä samaan tarkoitukseen myönnetyn avustuksen ja muun kuin lainaan liittyvän tuen kanssa ei ylitä tuettavan toimenpiteen hyväksyttäviä kustannuksia.

39 §
Korkotuki

Korkotuen määrä on neljä prosenttiyksikköä. Edellytyksenä on kuitenkin, että lainan saajan maksaa lainasta vähintään yhden prosentin vuotuista korkoa. Korotuen loputtua lainan saajan on maksettava lainasta luotonantajan kanssa sovittua korkoa. Korkotukea ei myönnetä kustannuksiin, jotka aiheutuvat ulkomaan valuutan määräisen luoton valuuttakurssin muutoksesta.

Korkotuen myöntämisen edellytyksenä on, että luotonantaja on hyväksynyt tukihakemukseen sisältyvät korkotukilainan määrän ja lainaehdot.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset korkotukilainan enimmäismäärästä, korkotuen määrittelystä, korkotuen käytöstä sekä luotonantajan lainaehtoja koskevasta hyväksynnästä.

40 §
Korkotukilainan koron arviointi

Jos elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on aihetta epäillä lainan koron ylittävän 38 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun koron, se voi pyytää Maaseutuvirastoa arvioimaan, täyttääkö lainan korko edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetun edellytyksen. Luotonantajan on toimitettava Maaseutuvirastolle sen asiassa pyytämä selvitys.

12 luku

Valtiontakauksen myöntäminen

41 §
Valtiontakausten enimmäismäärä

Valtiontakaus voidaan myöntää maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa vuosittain vahvistetun lainojen pääoman enimmäismäärän rajoissa. Valtiontakauksen kohteena olevien lainojen pääomaa saa samanaikaisesti olla maksamatta enintään 80 miljoonaa euroa mukaan lukien lainat, jotka on myönnetty maatalouden rakennetuista annetun lain ja sitä vastaavan aikaisemman lainsäädännön nojalla. Edellä mainittua määrää laskettaessa otetaan lisäksi huomioon sellaisten lainojen pääoma, johon kohdistuvan takaajan vastuun toteutumisesta aiheutuvat menot katetaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.

42 §
Valtiontakauksen myöntämisen edellytykset

Valtiontakaus voidaan myöntää korkotukilainan tai muun normaaliehtoisen lainan pääoman, koron sekä muiden luottoehtojen mukaisten maksujen suoritusten vakuudeksi. Valtiontakauksen määrä ei saa ylittää tuettavan toimenpiteen hyväksyttäviä kokonaiskustannuksia.

Valtiontakaus voidaan myöntää sellaiselle hakijalle, jolla ei ole porotaloustilan tai luontaiselinkeinotilan hallintaan, sijaintiin tai muihin vastaaviin syihin liittyen lainan saamiseksi riittäviä vakuuksia.

Valtiontakauksen myöntämisen edellytyksenä on, ettei takauksen kohteena olevaan toimintaan liity merkittäviä riskejä ja että takaukselle asetetaan vastavakuus. Vastavakuuden ei tarvitse olla turvaava. Lisäksi edellytyksenä on, että luotonantaja antaa tukihakemuksessa esitetyistä lainaa koskevista tiedoista puoltavan lausunnon.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset valtiontakauksella tuettavasta toiminnasta, valtiontakauksen enimmäismäärästä, valtiontakaukseen sisältyvän tuen määrittelystä, vastavakuudesta sekä valtiontakauksen myöntämiseen liittyvien riskien arvioinnista.

13 luku

Tuen ehdot

43 §
Toimenpiteen toteutusaika

Muu tuettava toimenpide kuin vapaaehtoinen velkajärjestely ja tutkimus- tai selvityshanke on kokonaisuudessaan toteutettava kahden vuoden kuluessa tuen myöntämisestä. Nuorelle porotalouden tai luontaiselinkeinon harjoittajalle elinkeinon aloittamiseen myönnetyn tuen tuettavana toimenpiteenä pidetään tällöin tilan ja porojen hankintaa. Tuettavan toimenpiteen toteuttamiselle voidaan kuitenkin asettaa lyhyempi määräaika, jos se on toimenpiteen toteutustavan tai toiminnan luonteen kannalta perusteltua. Jos tukea on myönnetty rakentamisinvestoinnin yhteydessä irtaimiston hankintaan eikä hankintaa voida toteuttaa ennen rakentamisinvestoinnin valmistumista, lasketaan määräaika rakentamisinvestoinnin valmistumisesta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi pidentää 1 momentissa tarkoitettua määräaikaa hakemuksesta, joka on tehty ennen määräajan päättymistä. Edellytyksenä on, että tuettavan toimenpiteen toteuttaminen on aloitettu 1 momentissa tarkoitetussa määräajassa ja että määräajan pidentämiseen on hyväksyttävä syy. Määräaikaa voidaan pidentää kahdesti enintään vuodeksi kerrallaan.

Tarkempia säännöksiä tuettavan toimenpiteen toteuttamiselle asetettavasta määräajasta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

44 §
Tuen käyttöä koskevat ehdot

Tuen käyttämisestä tavaroiden tai palveluiden hankinnasta taikka urakalla teettämisestä säädetään julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007) säädetään. Tuen saajan on esitettävä selvitys hankinnan toteuttamisesta mainitussa laissa edellytetyllä tavalla.

Tuetun investoinnin kohdetta ei saa pysyvästi tai merkittävässä määrin käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan elinkeinotoimintaan tai paliskunnan toimintaan eikä tuetun asuinrakennuksen käyttötarkoitusta muuttaa ennen kuin viisi vuotta on kulunut avustusmuotoisen tuen viimeisen erän maksamisesta tai, jos tuki on lainaan liittyvää tukea, lainan tai sen viimeisen erän nostamisesta. Jos tuetun investoinnin kohteen omistus- tai hallintaoikeus luovutetaan toiselle ennen edellä tarkoitetun määräajan päättymistä, tuen saajan on ennen luovutusta hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että luovutuksen saaja täyttää tuen myöntämisen edellytykset ja että tuen kohteena olevan toiminnan luonne ei olennaisesti muutu.

Tuen kohteena olevaa elinkeinotoimintaa tai muuta toimintaa ei saa lopettaa eikä olennaisesti supistaa ennen kuin viisi vuotta on kulunut avustusmuotoisen tuen viimeisen erän maksamisesta tai, jos tuki on lainaan liittyvää tukea, lainan tai sen viimeisen erän nostamisesta. Jos tuen kohteena olevan elinkeinotoiminta tai siihen liittyvien varojen omistus- tai hallintaoikeus merkittäviltä osin luovutetaan toiselle ennen edellä tarkoitetun määräajan päättymistä, tuen saajan on ennen luovutusta hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että luovutuksen saaja täyttää tuen myöntämisen edellytykset ja että tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan tai muun toiminnan luonne ei olennaisesti muutu.

Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitettuna luovutuksena ei pidetä tuetun investoinnin kohteen tai tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan siirtymistä perintöoikeudellisen saannon tai sellaisen sukupolvenvaihdoksen kautta, jonka yhteydessä on maksettu tukea porotalouden tai luontaiselinkeinon harjoittamisesta luopumiseen tai myönnetty porotalouden tai luontaiselinkeinon harjoittajan aloitustukea.

45 §
Kirjanpitovelvollisuus

Tuen saajan on pidettävä tuettavasta toimenpiteestä kirjaa. Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuen saajan kirjanpitolain (1336/1997) mukaista kirjanpitoa siten, että tuettavan toimenpiteen kirjanpito voidaan vaikeudetta tunnistaa ja erottaa muusta kirjanpidosta.

Jos tuen saaja on henkilö, jota verotetaan maatilatalouden tuloverolain (543/1967) mukaisesti tai osana porotalouden harjoittajan kirjanpitoa, pidetään tuettavan toimenpiteen riittävänä kirjanpitona, mitä tuen saajan muulta tilinpidolta verotuksen toimittamiseksi edellytetään. Tällöin on tilinpito kuitenkin järjestettävä siten, että tuettavan toimenpiteen kustannukset voidaan vaikeudetta tunnistaa ja erottaa muusta tilinpidosta.

Tuen saajan on säilytettävä tuettavaa toimenpidettä koskeva kirjanpitoaineisto siten kuin kirjanpitolain 2 luvun 9 ja 10 §:ssä säädetään. Jos kysymys on Euroopan unionin kokonaan tai osaksi rahoittamaan ohjelmaan sisältyvästä tuesta, kirjanpitoon liittyvä aineisto on säilytettävä vähintään kolme vuotta siitä, kun Euroopan unionin komissio suorittaa ohjelman viimeisen yhteisön rahoitusosuuden maksun.

46 §
Tiedonanto- ja avustamisvelvollisuus

Tuen saaja on velvollinen antamaan tuen myöntäneelle viranomaiselle tuettavaa toimenpidettä, sen edistymistä sekä tuen käyttöä koskevat oikeat ja riittävät tiedot.

Tuen saajan on viivytyksettä ilmoitettava toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sellaisista asemaansa, toimintaansa tai tuettavaa toimenpidettä koskevista muutoksista, joilla voi olla vaikutusta tuen maksamisen edellytyksiin tai jotka voivat johtaa tuen takaisinperintään.

Tuen saaja on velvollinen avustamaan 93 ja 94 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen suorittajaa antamalla korvauksetta tarkastustehtävän suorittamiseksi välttämättömät tiedot ja tarkastuksen kohdetta koskevat selvitykset sekä tarvittaessa esittelemällä tuettavaa kohdetta ja toimenpidettä.

14 luku

Tuen hakeminen ja myöntäminen

47 §
Hakumahdollisuudesta tiedottaminen

Maaseutuviraston on tarkoituksenmukaisessa laajuudessa tiedotettava mahdollisuudesta hakea 5—8 luvussa tarkoitettua tukea, tuen hakemiselle asetettavasta määräajasta, hakemisessa noudatettavasta menettelystä sekä myöntämisen pääasiallisista edellytyksistä ja ehdoista.

48 §
Tukihakemus

Tukea on haettava kirjallisesti. Muuta kuin tutkimusrahoitusta koskeva tukihakemus on tehtävä tarkoitusta varten vahvistetulle lomakkeelle. Hakemus on allekirjoitettava. Hakemukseen on liitettävä tuen myöntämisen edellytysten arvioinnin kannalta välttämättömät asiakirjat, selvitykset sekä suunnitelmat. Hakemuksessa on esitettävä myös selvitys tuettavan toimenpiteen toteuttamiseen käytettävästä yksityisestä rahoituksesta.

Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset 1 momentissa tarkoitetun tuen hakemisessa käytettävistä lomakkeista, hakemukseen liitettävistä asiakirjoista sekä selvitysten ja suunnitelmien esitystavasta.

49 §
Tuen hakeminen

Tuen hakemiselle voidaan asettaa määräaika. Tukihakemus on toimitettava Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Tuen hakemiselle asetettavasta määräajasta voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

Toimivaltainen viranomainen on Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jollei jäljempänä 119 §:ssä tai 127 §:n nojalla toisin säädetä.

50 §
Tukihakemuksen arviointi

Ennen tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekemistä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi pyytää muilta viranomaisilta, Paliskuntien yhdistykseltä tai saamelaiskäräjiltä lausunnon tuen saajaan ja tuettavaan toimenpiteeseen liittyvistä seikoista, jos tämä on tarpeen tuen myöntämisen edellytysten arvioimisessa.

Jos porotaloutta koskevan investoinnin kustannukset ylittävät valtioneuvoston asetuksella säädetyn määrän, Paliskuntain yhdistykseltä on pyydettävä lausunto. Jos investointi lisäksi toteutetaan saamelaisten kotiseutualueella, lausunto on pyydettävä myös saamelaiskäräjiltä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi ennen tuen myöntämistä suorittaa tuen myöntämisen edellytysten sekä tuettavan toimenpiteen arvioimiseksi tilakäynnin porotaloustilalla, luontaiselinkeinotilalla tai muussa kohteessa, jossa elinkeinonharjoittaja tai paliskunta aikoo toteuttaa investoinnin. Tilakäynnin havainnot on kirjattava, ja ne on annettava tiedoksi hakijalle. Tilakäynti porotalous- ja luontaiselinkeinotilalla ei saa koskea pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyjä tiloja.

51 §
Tuen myöntämisen keskeyttäminen

Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus keskeyttää tuen myöntäminen koko poronhoitoalueella tai alueellisesti, jos Euroopan unionin lainsäädäntö tätä edellyttää.

Tuen myöntäminen voidaan keskeyttää määräajaksi tai toistaiseksi. Ennen keskeyttämistä asiasta on neuvoteltava porotalouden osalta Paliskuntain yhdistyksen kanssa ja muiden luontaiselinkeinojen osalta niiden tuottaja- ja elinkeinojärjestöjen kanssa, joita asia koskee. Jos keskeyttäminen koskee saamelaisten kotiseutualuetta, keskeytyksestä on neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa. Keskeytyksestä on tiedotettava asianmukaisessa laajuudessa, ja ilmoitus siitä on julkaistava Virallisessa lehdessä.

52 §
Neuvottelu saamelaiskäräjien kanssa

Saatuaan käyttöönsä vuotuiset määrärahat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa periaatteista, joita tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten lisäksi noudatetaan tuettavista kohteista päätettäessä.

Neuvotteluissa on käsiteltävä seuraavia asioita:

1) varojen alueellinen ohjaaminen saamelaisalueelle;

2) varojen ohjaaminen porotalouteen ja luontaiselinkeinoihin;

3) varojen ohjaaminen asuntorakentamiseen ja elinkeinojen tukemiseen saamelaisalueella;

4) varojen ohjaaminen paliskuntien ja elinkeinojen harjoittajien hankkeisiin saamelaisalueella.

Neuvotteluihin sovelletaan, mitä saamelaiskäräjistä annetun lain 9 §:ssä säädetään.

Neuvottelun tulos on toimitettava tiedoksi maa- ja metsätalousministeriölle ja Maaseutuvirastolle.

53 §
Tukipäätös

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää tuen ja valtiontakauksen myöntämisestä.

Tukipäätökseen on otettava 5-—8 luvussa tarkoitetun tuen myönnetty määrä, tässä laissa säädetyt tuen ehdot, sen maksamisen ja takaisinperinnän edellytykset sekä takauksen ehdot. Päätökseen tulee lisäksi ottaa Euroopan unionin lainsäädännössä asetetut ehdot ja edellytykset. Rakentamisinvestointia koskevalla päätöksellä hyväksytään rakentamista koskeva suunnitelma.

Lainaan liittyvää tukea koskevalla päätöksellä hyväksytään valtionlainan tai korkotukilainan taikka valtiontakauksen kohteena olevan lainan määrä ja lainaehdot sekä valtiontakauksen määrä ja ehdot. Jos valtionlainaa, korkotukea tai valtiontakausta koskeva päätös valituksen johdosta muuttuu, lainan määrän ja ehtojen muuttaminen edellyttää luotonantajan suostumusta.

Jos tuettava toimenpide edellyttää luvan hankkimista ja hakija ei ole tukipäätöksen tekohetkeen mennessä esittänyt lainvoimaista lupaa, tukipäätökseen voidaan ottaa ehto, jonka mukaan päätös raukeaa, jollei hakija esitä määräajassa sellaista lainvoimaista lupaa, joka mahdollistaa toimenpiteen toteuttamisen tukipäätöksen mukaisena.

Nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustukea koskeva päätös on tehtävä 18 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta.

54 §
Saamelaiskäräjien lausunto

Saamelaiskäräjien lausunto on pyydettävä tutkimus- tai selvityshankkeen rahoittamista koskevasta hakemuksesta, jos hanke toteutetaan tai sen pääasiallinen tutkimuskohde sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella tai hanke koskee olennaisesti saamelaisten perinteisiä elinkeinoja. Lausunto on aina pyydettävä merkittävistä porotaloutta koskevista tutkimus- tai selvityshankkeista.

55 §
Tukipäätöksen mukaisen oikeuden siirtäminen

Edellä 5—9 luvussa tarkoitettua tukea koskeva tukipäätöksen mukainen oikeus tukeen voidaan siirtää toiselle 4 luvussa säädetyt edellytykset täyttävälle, jos kyseisen tuen myöntämisen edellytykset täyttyvät. Siirron saajan on haettava päätöksen mukaisen oikeuden siirtämistä 48 §:ssä tarkoitettua menettelyä noudattaen. Tukipäätöksen siirtämisestä päättää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

15 luku

Tuen maksaminen

56 §
Avustusmuotoisen aloitustuen maksaminen

Avustusmuotoinen elinkeinon harjoittajan aloitustuki maksetaan ilman erillistä hakemusta. Avustus maksetaan enintään kahtena vuotuisena eränä.

Jos aloitustuki on myönnetty ennen porotalouden tai luontaiselinkeinon harjoittamisen aloittamista, avustuksen ensimmäisen erän maksamisen edellytyksenä on, että tuen saaja esittää selvityksen tuen perusteena olevan elinkeinon harjoittamisen aloittamisesta porotalous- tai luontaiselinkeinotilalla. Jos tukea on myönnetty 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun sitoumuksen perusteella, avustuksen toisen erän maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että tuen saaja osoittaa toteuttaneensa 22 §:n 1 momentissa tarkoitetut toimenpiteet.

Tarkempia säännöksiä avustusmuotoisen aloitustuen maksueristä sekä 2 momentissa tarkoitettujen selvitysten toimittamiselle asetettavasta määräajasta annetaan valtioneuvoston asetuksella. Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset edellä tarkoitetuista selvityksistä.

57 §
Avustusmuotoisen investointituen, asunnonrakentamistuen ja paliskunnalle aitojen kunnossapitoon myönnetyn tuen maksaminen

Porotalous- tai luontaiselinkeinoyritystä varten myönnetyn investointituen tai asunnonrakentamistuen taikka paliskunnan investointituen tuen aitojen kunnossapitotuen saajan on haettava avustuksen maksua kirjallisesti tarkoitusta varten vahvistetulla lomakkeella. Maksuhakemus on allekirjoitettava. Hakemuksen jättämiselle voidaan asettaa kohtuullinen määräaika, joka lasketaan tukipäätöksen tekemisestä tai, jos kyse on tuettavan toimenpiteen viimeisestä maksuhakemuksesta, tuettavan toimenpiteen toteutuksen päättymisestä. Hakemus on toimitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Avustus voidaan maksaa enintään viidessä erässä. Avustusta maksetaan enintään tukitasoa sekä myönnetyn tuen määrää vastaava osuus maksuhakemukseen sisältyvistä hyväksyttävistä kustannuksista. Tuen saajan on tarvittaessa esitettävä selvitys yksityisen rahoituksen toteutumisesta.

Avustuksen maksamisen edellytyksenä on, että tuen saaja on noudattanut tuen ehtoja. Lisäksi maksamisen edellytyksenä on tuen saajalle aiheutuneen menon tosiasiallisuus, lopullisuus ja todennettavuus sekä kohdentuminen tuettavaan toimenpiteeseen. Jos avustusta on myönnetty rakentamisinvestointiin, viimeisen erän maksamisen edellytyksenä on, että rakentamisinvestointi on kokonaisuudessaan toteutunut tukipäätöksen mukaisena. Maksuhakemukseen on liitettävä avustuksen maksamisen edellytysten kannalta välttämättömät tilinpitoasiakirjat ja selvitykset.

Tarkemmat säännökset menon tosiasiallisuuden, lopullisuuden ja todennettavuuden arvioinnissa käytettävistä perusteista annetaan valtioneuvoston asetuksella. Avustusmuotoisen investointituen maksueristä ja maksuhakemuksen jättämiselle asetettavasta määräajasta voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Tarkemmat määräykset maksun hakemisessa käytettävistä lomakkeista sekä maksuhakemukseen liitettävistä asiakirjoista ja selvityksistä antaa Maaseutuvirasto.

58 §
Avustusmuotoisen tuen maksun suorittaminen

Edellä 5—9 luvussa tarkoitetun avustuksen maksamisesta päättää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kokoaa myöntämiensä tukien maksupäätöksiä koskevat tiedot ja toimittaa ne Maaseutuvirastolle. Maaseutuvirasto vastaa maksupäätöksiin sisältyvien menojen tarkastamisesta ja hyväksymisestä sekä maksujen teknisestä suorittamisesta.

16 luku

Lainaan liittyvää tukea koskevat erityiset ehdot

59 §
Valtionlainan ja korkotukilainan myöntäminen

Luotonantaja voi myöntää valtionlainan tai, jos tuki myönnetään korkotukena, korkotukilainan ja lainaa koskeva velkakirja saadaan allekirjoittaa, kun tukipäätös on tehty. Lainaa ei saa myöntää tukipäätöksestä poikkeavin ehdoin. Velkakirjaan on otettava ehto, jonka mukaan tukipäätöksen mukaiset lainaehdot ovat ensisijaisia velkakirjan ehtoihin nähden. Tukipäätös on liitettävä velkakirjaan.

60 §
Valtionlainan ja korkotukilainan nostaminen

Valtionlainan ja korkotukilainan saa nostaa ennen kuin tukipäätös on lainvoimainen. Lainan saa nostaa enintään kahdessa erässä. Jos valtionlainaa tai korkotukea on myönnetty rakentamisinvestointia varten, lainan saa kuitenkin nostaa enintään viidessä erässä.

Valtionlaina ja korkotukilaina tai lainan ensimmäinen erä on nostettava 43 §:ssä tarkoitetun määräajan kuluessa. Jos valtionlainaa tai korkotukea on myönnetty rakentamisinvestointia varten, valtionlainan tai korkotukilainan viimeistä erää ei saa nostaa ennen kuin rakentamisinvestointi on kokonaisuudessaan toteutunut tukipäätöksen mukaisena. Lainan viimeinen erä on tällöin nostettava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa 43 §:ssä tarkoitetun määräajan päättymisestä.

Valtionlainan tai korkotukilainan taikka sen erän nostamista varten tuen saajan on hankittava nostolupa. Lupa on esitettävä lainan myöntäneelle luotonantajalle ennen nostoa.

Tarkemmat säännökset lainan nostoeristä annetaan valtioneuvoston asetuksella.

61 §
Nostolupa

Luvan tuen kohteena olevan lainan tai sen erän nostamiseen myöntää hakemuksesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hakemukseen on liitettävä luvan myöntämiseen tarvittavat tilinpitoasiakirjat ja selvitykset. Nostoluvan hakemiselle voidaan asettaa määräaika, jota voidaan pidentää kerran ennen määräajan päättymistä tehdystä hakemuksesta. Määräajan pidentämiseen tulee olla hyväksyttävä syy.

Tuen kohteena olevaa lainaa voidaan nostaa kerrallaan enintään toteutuneita kustannuksia vastaava osuus. Nostoluvan myöntämisen edellytyksenä on, että tuen ehtoja on noudatettu. Lisäksi edellytyksenä on tuen saajalle aiheutuneen menon lopullisuus ja todennettavuus sekä kohdentuminen tuettavaan toimenpiteeseen. Tuen saajan on tarvittaessa esitettävä selvitys yksityisen rahoituksen toteutumisesta.

Jos kyse on nuoren elinkeinon harjoittajan aloitustuen kohteena olevasta lainasta ja tuki on myönnetty ennen elinkeinon harjoittamisen aloittamista, nostoluvan myöntämisen edellytyksenä on, että tuen saaja esittää selvityksen elinkeinon harjoittamisen aloittamisesta tilalla. Jos tuki on myönnetty 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun sitoumuksen perusteella, nostoluvan myöntämisen edellytyksenä on, että tuen saaja osoittaa toteuttaneensa 22 §:n 2 momentissa tarkoitetut toimenpiteet. Jos laina nostetaan kahdessa erässä, on viimeksi mainittu selvitys esitettävä toisen erän nostamista varten. Erityisestä syystä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää nostoluvan ennen toimenpiteiden toteuttamista.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä menon tosiasiallisuuden, lopullisuuden ja todennettavuuden arvioinnissa käytettävistä perusteista sekä nostoluvan hankkimiselle asetettavasta määräajasta. Tarkemmat määräykset luvan hakemisessa käytettävistä lomakkeista sekä hakemukseen liitettävistä asiakirjoista ja selvityksistä antaa Maaseutuvirasto.

62 §
Valtionlainan vakuus

Valtionlainalla tulee lainaa nostettaessa olla pankkitoiminnassa yleisesti käytetty vakuus, jollei elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus erityisestä syystä myönnä vakuuden hankkimisesta vapautusta.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, millä edellytyksillä valtionlainan saa myöntää kokonaan tai osittain ilman 1 momentissa tarkoitettua vakuutta.

63 §
Valtionlainan lyhentäminen ja koron suorittaminen

Valtionlainaa on lyhennettävä puolivuosittain yhtä suurina maksuerinä. Lyhennysmaksujen eräpäivät ovat 30 päivänä huhtikuuta ja 31 päivänä lokakuuta.

Ensimmäinen lyhennysmaksu erääntyy suoritettavaksi viimeistään sinä eräpäivänä, joka ensiksi seuraa vuoden kuluttua lainan tai sen ensimmäisen erän nostamisesta. Jos valtionlaina on myönnetty rakentamisinvestointiin, erääntyy ensimmäinen lyhennysmaksu kuitenkin viimeistään sinä eräpäivänä, joka ensiksi seuraa kahden vuoden kuluttua lainan tai sen ensimmäisen erän nostamisesta. Korkoa on suoritettava puolivuosittain lainan tai kunkin lainaerän nostopäivästä lukien eräpäivinä.

Luotonantaja ja tuen saaja voivat sopia ylimääräisistä lyhennysmaksuista, niiden vaikutuksesta jäljellä oleviin lyhennysmaksuihin sekä koko lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta.

Luotonantaja voi myöntää lyhennysmaksuille lykkäystä, jos tämä on tarpeen tuen saajan tilapäisten taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Lykkäystä voidaan myöntää enintään vuodeksi kerrallaan ja yhteensä enintään viideksi vuodeksi. Jos lykkäystä tulisi myönnettäväksi yhteensä enemmän kuin kolme vuotta, luotonantajan on pyydettävä lykkäykseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa. Lykkäyksen johdosta laina-aikaa voidaan pidentää 36 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 38 §:n 1 kohdassa säädetyn enimmäisajan rajoissa tai jäljellä olevia lyhennysmaksuja korottaa.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä lykkäyksen myöntämisen edellytyksistä ja lykkäyksen vaikutuksesta tukeen.

64 §
Korkotukilainan lyhentäminen ja koron suorittaminen

Korkotukilainaa on lyhennettävä puolivuosittain tai neljännesvuosittain yhtä suurina maksuerinä.

Ensimmäinen lyhennysmaksu erääntyy suoritettavaksi viimeistään sinä eräpäivänä, joka ensiksi seuraa vuoden kuluttua lainan tai sen ensimmäisen erän nostamisesta. Jos korkotukilaina on myönnetty rakentamisinvestointiin, ensimmäinen lyhennysmaksu erääntyy kuitenkin viimeistään sinä eräpäivänä, joka ensiksi seuraa kahden vuoden kuluttua lainan tai sen ensimmäisen erän nostamisesta. Korkoa on suoritettava puolivuosittain tai neljännesvuosittain lainan tai kunkin lainaerän nostopäivästä lukien.

Luotonantaja ja tuen saaja voivat sopia ylimääräisistä lyhennysmaksuista, niiden vaikutuksesta jäljellä oleviin lyhennysmaksuihin sekä koko lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta.

Luotonantaja voi myöntää lyhennysmaksuille lykkäystä, jos se on tarpeen tuen saajan tilapäisten taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Lykkäystä voidaan myöntää enintään vuodeksi kerrallaan ja yhteensä enintään viideksi vuodeksi. Lykkäyksen johdosta laina-aikaa voidaan pidentää 36 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 38 §:n 1 kohdassa säädetyn enimmäisajan rajoissa tai jäljellä olevia lyhennysmaksuja korottaa.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä lykkäyksen myöntämisen edellytyksistä ja lykkäyksen vaikutuksesta tukeen.

65 §
Lainan siirtäminen ja lainaehtojen muuttaminen

Valtionlaina tai tuen kohteena oleva muu laina saadaan siirtää toiselle hyväksytylle luotonantajalle. Laina saadaan siirtää toiselle tuen saajalle, jos elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tämän hyväksyy 55 §:ssä tarkoitetun päätöksen yhteydessä.

Valtionlainan ehtoja ei saa muuttaa ilman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa.

Tuen kohteena olevan muun lainan ehtoja saadaan muuttaa edellyttäen, ettei tällä ole vaikutusta tuen myöntämisen edellytysten tai ehtojen täyttämiseen taikka valtion asemaan takaajana. Muussa tapauksessa tuen saajan on hankittava lainan ehtojen muuttamiseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa. Jollei korkotukilainaan kohdistu valtiontakausta, laina saadaan siirtää ja sen ehtoja muuttaa rajoituksetta sen jälkeen, kun korkotuen maksaminen on päättynyt.

Lupaa lainan ehtojen muuttamiseen ei voida myöntää, jos lainan ehtojen muuttaminen vaikuttaa tuen myöntämisen edellytysten täyttämiseen taikka lisää olennaisesti valtionvastuuseen tai valtiontakaukseen perustuvaa valtion vastuuta lainasta.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tilanteista, joissa lainan ehtojen muuttaminen edellyttää luvan hankkimista, sekä luvan hankkimiselle asetettavasta määräajasta. Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset luvan hankkimisessa käytettävistä lomakkeista.

66 §
Valtionlainan korkoetuuden ja muun lainaan liittyvän tuen sekä valtiontakaukseen sisältyvän tuen käyttäminen

Valtionlainaan liittyvästä tuesta vähennetään heti lainaa nostettaessa vakuudettomuuden arvon osuus tuesta. Myönnettyjen vapaavuosien, korkovapauden ja korkoetuuden yhteenlasketusta nimellisarvoisesta määrästä vähennetään kultakin korkojaksolta kyseistä jaksoa koskeva vapaavuoteen kuuluvan puolen vuoden lyhennyksen määrä sekä korkovapauden tai korkoetuuden määrä. Jos tuki ei jonakin korkojaksona riitä kaikkiin tuen osiin, vähennetään tuen osat edellä mainitussa järjestyksessä.

Korkoetuutta vähennetään 37 §:n 2 momentissa tarkoitettua määrää vastaava osuus kullakin korkojaksolla voimassa olevasta valtionlainan kokonaiskorosta. Korkoetuutta vähennetään yhteensä enintään myönnetyn tuen nimellisarvoista määrää vastaava osuus.

Korkotukilainaa tai muuta lainaa varten myönnettyyn valtiontakaukseen liittyvästä tuesta vähennetään heti lainaa nostettaessa valtiontakaukseen sisältyvän tuen osuus lainaan liittyvästä tuesta.

Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset menettelystä, jota luotonantajan on noudatettava käyttäessään lainaan liittyvää tukea myöntämäänsä valtionlainaan.

67 §
Lainan myöntäminen maatilatalouden kehittämisrahaston varoista luotonantajalle

Maaseutuvirasto päättää luotonantajan hakemuksesta lainan myöntämisestä luotonantajalle valtionlainojen myöntämistä varten. Lainaa voi hakea keskusrahalaitoksen välityksellä.

Maaseutuvirasto laatii valtion ja yhden tai usean luotonantajan välisen velkakirjan, allekirjoittaa sen valtion puolesta sekä huolehtii velkakirjan säilyttämisestä ja luovuttamisesta lainansaajalle lainan tultua maksetuksi tai korvatuksi uudella velkakirjalla.

Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset menettelystä varoja valtiolta haettaessa, myönnettäessä ja maksettaessa sekä siitä, milloin luotonantaja voi toimia ilman keskusrahalaitoksen välitystä.

68 §
Valtionlainan tilittäminen

Luotonantaja on velvollinen maksamaan erääntyneet valtionlainan lyhennykset ja korot valtiolle sitä mukaa ja sen suuruisina kuin lainansaajat ovat velvolliset suorittamaan velkansa luotonantajalle. Tilitykset on suoritettava seitsemän pankkipäivän kuluessa siitä, kun laina on velalliseen nähden erääntynyt tai velallinen on maksanut ylimääräisen lyhennyksen.

Luotonantajan hyvityshakemuksen johdosta annetun Maaseutuviraston päätöksen mukaiset maksut on maksettava seitsemän pankkipäivän kuluessa siitä, kun luotonantaja on saanut päätöksestä tiedon.

69 §
Luotonantajan kulujen korvaaminen

Lainanantajille suoritetaan valtionlainojen hoitamisesta aiheutuvista kuluista korvausta, jonka suuruudesta ja maksuehdoista säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Maaseutuvirasto päättää valtionlainan hoitamisesta luottolaitokselle maksettujen 1 momentissa tarkoitettujen korvauksien perimisestä luottolaitokselta takaisin osaksi tai kokonaan, jos luottolaitos ei ole hoitanut valtionlainaa tässä laissa tai sen nojalla säädetyllä tavalla tai hyvän pankkitavan edellyttämällä tavalla. Takaisinperimiseen voidaan 95 §:n estämättä ryhtyä koko laina-ajan.

70 §
Valtionlainojen varojen välittäminen

Maaseutuvirasto maksaa valtion luotonantajalle myöntämän lainan keskusrahalaitoksen välityksellä.

Maaseutuvirasto maksaa hakemuksesta valtionlainan hoitopalkkion keskusrahalaitoksen välityksellä luotonantajalle.

Luotonantajan on maksettava keskusrahalaitoksen välityksellä valtionlainan lyhennykset ja korot Maaseutuvirastolle maatilatalouden kehittämisrahastoon tuloutettaviksi.

Muutokset, jotka tehdään valtionlainaan tämän lain mukaisessa vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä, yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) mukaisessa järjestelyssä sekä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) mukaisessa järjestelyssä, tehdään myös luottolaitoksen ja valtion väliseen velkaan.

Maaseutuvirasto voi antaa määräyksiä siitä, missä tapauksessa luotonantajat voivat toimittaa edellä mainitut tehtävät ilman keskusrahalaitosta.

71 §
Korkotuen maksaminen

Korkotukea maksetaan 39 §:n 1 momentissa tarkoitettua määrää vastaava osuus kullakin korkojaksolla voimassa olevasta korkotukilainan kokonaiskorosta. Korkotukea maksetaan kuitenkin yhteensä enintään myönnetyn tuen nimellisarvoista määrää vastaava osuus.

Jos korkotukilaina maksetaan kokonaan takaisin, korkotuen maksaminen lakkaa lainan takaisinmaksupäivästä lukien. Korkotukea ei makseta erääntyneen lainapääoman osalta, jollei kysymys ole yrityssaneerausta tai yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan menettelyn vireilläolosta. Jos edellä tarkoitetussa tai siihen rinnastettavassa järjestelyssä korkotukilainan kokonaiskorkoa alennetaan, vahvistettu lainansaajan maksaman koron alentaminen ei vaikuta korkotuen määrään.

Luotonantajan on haettava korkotuen maksua kultakin korkojaksolta erikseen, kuitenkin enintään kerran kuukaudessa. Maaseutuviraston hyväksymä keskusrahalaitos välittää hakemuksen Maaseutuvirastolle, joka suorittaa maksun keskusrahalaitokselle. Keskusrahalaitos välittää korkotuen luotonantajalle.

Tarkemmat määräykset korkotuen maksun hakemisessa ja välittämisessä noudatettavasta menettelystä antaa Maaseutuvirasto.

72 §
Vähäisen pääomamäärän suorittaminen kerralla

Pääomamäärältään vähäinen valtionlaina ja korkotukilaina on maksettava takaisin yhtenä tai kahtena eränä seuraavana tai kahtena seuraavana eräpäivänä.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään erien enimmäismäärästä ja menettelystä niitä perittäessä.

17 luku

Valtionlainan valtionvastuu

73 §
Valtionvastuu

Valtio on vastuussa luotonantajalle tämän lain nojalla myönnettyjen valtionlainojen niistä pääoman ja koron lopullisista menetyksistä, jotka johtuvat velallisen maksukyvyttömyydestä siltä osin kuin lainan vakuuksista kertyvät varat eivät riitä kattamaan valtionlainasta maksamatta olevia lyhennyksiä ja korkoja.

Valtionvastuun voimassaolon edellytyksenä on, että luotonantaja huolehtii lainasta ja sen vakuuksista tämän lain mukaisesti sekä hyvää pankkitapaa noudattaen. Lainan myöntänyt luotonantaja on myös velvollinen valvomaan valtion etua, kun lainan vakuutena oleva omaisuus muutetaan rahaksi yrityssaneerauksessa, yksityishenkilön velkajärjestelyssä, pakkohuutokaupassa tai konkurssimenettelyn yhteydessä.

Vapaaehtoinen velkajärjestely tai siihen verrattava muu järjestely taikka lainan vakuutena olevan omaisuuden vapaaehtoinen rahaksi muuttaminen lainan takaisinperintää vaarantavalla tavalla saadaan tehdä vain elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen suostumuksella.

Maaseutuvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä valtion edun valvomiseen liittyvästä menettelystä.

74 §
Valtionlainoista maksettavat hyvitykset

Maaseutuvirasto päättää luotonantajalle valtionvastuun perusteella suoritettavasta pääoman ja korkojen hyvityksestä. Ennen hyvityksen vahvistamista Maaseutuviraston on selvitettävä, että velallisen ja mahdollisen takaajan maksukyvyttömyydestä johtuva lopullinen menetys on todettu ja ettei menetystä ole voitu kattaa vakuutena olevan omaisuuden myynnistä saaduilla varoilla taikka, jos vakuutena on muu kuin henkilötakaus, muusta vakuudesta. Vakuuden myyntiä ei kuitenkaan vaadita silloin, kun velallinen tai lainasta vastuussa oleva kolmas henkilö saa yrityssaneerauksessa tai yksityishenkilön velkajärjestelyssä tai muussa vastaavassa järjestelyssä tai vakuusvastuun järjestelyssä säilyttää vakuutena olevan omaisuuden. Maaseutuvirasto suorittaa hyvityksen luotonantajalle maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.

Lyhennykset ja korot, jotka lainansaaja hyvityksen maksamisen jälkeen suorittaa luotonantajalle, on tilitettävä Maaseutuvirastolle.

Maaseutuvirasto päättää luotonantajalle maksetun hyvityksen perimisestä takaisin lainansaajalta, siltä osin, kuin lainaa tai sen korkoja ei ole maksettu valtiolle. Lainansaajalta voidaan periä luotonantajalle hyvityshakemuksen perusteella maksetusta hyvityksestä vuotuista korkoa korkolain (633/1982) 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Tästä on tehtävä merkintä tukipäätökseen.

Hyvitys menetyksistä voidaan jättää suorittamatta luotonantajalle tai hyvityksen määrää alentaa, jos lainan hoitamisessa ei ole noudatettu tätä lakia taikka hyvää pankkitapaa.

Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset hyvityksen hakemista ja maksamista koskevasta menettelystä.

75 §
Hyvityshakemusten käsittelyaika ja hyvityksiä koskevat viivästyskorot

Maaseutuviraston on käsiteltävä valtionlainaa koskeva hyvityshakemus kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun luotonantajan hakemus on saapunut Maaseutuvirastolle ja velallisen ja mahdollisen takaajan maksukyvyttömyydestä johtunut lopullinen menetys on todettu. Jollei hakemusta sellaisenaan voida ratkaista, määräaika lasketaan siitä, kun viimeinen hakemuksen ratkaisemiseksi välttämätön Maaseutuviraston pyytämä lisäselvitys luotonantajalta on saapunut. Jos määräaika ylitetään, valtio on velvollinen suorittamaan ylitysajalta viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.

18 luku

Valtiontakauksen ehdot

76 §
Valtiontakauksen ehdot

Valtiontakaus myönnetään täytetakauksena. Takauksen kohteena olevan lainan tai sen erän nostamista varten tuen saajan on hankittava 61 §:ssä tarkoitettu lupa. Lupa on esitettävä lainan myöntäneelle luotonantajalle ennen nostoa.

Valtiontakaus tulee voimaan sen jälkeen, kun tuen kohteena oleva laina tai sen ensimmäinen erä on nostettu, 106 §:n 1 momentissa tarkoitettu kertamaksu on suoritettu ja vastavakuus on asetettu. Takaussitoumus ei sido valtiota, jos edellä tarkoitettuja toimenpiteitä ei ole toteutettu kahden vuoden kuluessa valtiontakauksen myöntämisestä tai 65 §:ssä säädettyjä ehtoja ei noudateta.

Sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, valtiontakaukseen sovelletaan, mitä takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetussa laissa (361/1999) säädetään. Valtiontakauksen vanhentumiseen ei kuitenkaan sovelleta, mitä mainitun lain 19 §:n 3 momentissa säädetään.

19 luku

Vapaaehtoinen velkajärjestely

77 §
Valtionlainojen ja valtion myyntihintasaamisten vapaaehtoinen velkajärjestely

Sen estämättä mitä muualla tässä laissa säädetään, voidaan pysyviin taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen lainansaajan taloudellisen tilanteen helpottamiseksi vapaaehtoisesti järjestellä valtionlainoja ja valtion myyntihintasaamisia.

Lainansaajan voidaan katsoa joutuneen pysyviin taloudellisiin vaikeuksiin, jos hän on tullut tai on ilmeisessä vaarassa tulla maksukyvyttömäksi eikä maksukykyä voida pysyvästi palauttaa:

1) myöntämällä korkotukilainojen ja valtionlainojen lyhennysmaksuille lykkäystä tai valtionlainoille korkovapautta; taikka

2) sellaisilla varoilla, jotka ovat saatavissa hakijan yrityspääomia haitallisesti vähentämättä.

Järjesteltävät lainat ja myyntihintasaamiset voivat perustua:

1) tähän lakiin;

2) porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslakiin (45/2000) tai sitä vastaavaan aikaisempaan lainsäädäntöön;

3) maaseutuelinkeinojen rahoituslakiin (329/1999) tai sitä vastaavaan aikaisempaan lainsäädäntöön;

4) maatilatalouden kehittämisrahastosta annettuun lakiin (657/1966);

5) muuhun lainsäädäntöön, joka koskee maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla valtion varoista myönnettyjä Valtiokonttorin hoidettavaksi siirrettyjä lainoja.

78 §
Vapaaehtoisen velkajärjestelyn edellytykset

Edellytyksenä velkajärjestelylle on, että sen odotetaan olennaisesti parantavan lainansaajan taloudellista tilannetta, velallisen tilanteesta ja toimenpiteistä sen parantamiseksi on laadittu toteutettavissa oleva suunnitelma ja velallinen osallistuu itse toimenpiteisiin.

Ellei erityisiä syitä ole, velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos hakijalle on jo aikaisemmin myönnetty vapaaehtoinen velkajärjestely. Uutta velkajärjestelyä ei kuitenkaan myönnetä viiden vuoden kuluessa edellisen velkajärjestelyn myöntämisestä.

Valtionlainoja ja valtion myyntihintasaamisia voidaan järjestellä vain, jos lainansaajalle korkotukilainaa tai muuta lainaa myöntäneistä velkojista merkittävimmät omalta osaltaan osallistuvat velkojen järjestelyyn toimenpiteillä, jotka merkittävällä tavalla alentavat lainansaajan velanhoitokuluja. Muiden osallistumista järjestelyyn ei kuitenkaan edellytetä, jos sanotut luotonantajat ovat viiden edeltäneen vuoden aikana jo olennaisesti järjestelleet saamisiaan lainansaajan lainanhoitokyvyn palauttamiseksi tai kysymys on suuresta määrästä pienten lyhytaikaisten velkojen velkojia.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset vapaaehtoisen velkajärjestelyn ja siihen sisältyvän tuen myöntämisen edellytyksistä.

79 §
Elinkeinotoiminnan lopettaneen henkilön velkajärjestelyn edellytykset

Elinkeinotoimintansa lopettaneen tai lopettavan lainansaajan velkoja voidaan vapaaehtoisesti järjestellä vain, jos lainansaajan asunnon säilyttämistä ei voida muutoin turvata. Vapaaehtoinen velkajärjestely ei estä suostumasta yrityksen saneerauksesta annetun lain 97 §:ssä tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 78 §:ssä tarkoitettuun menettelyyn.

80 §
Toimenpiteet valtionlainan ja myyntihintasaamisen velkajärjestelyssä

Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä voidaan pidentää valtionlainojen ja valtion myyntihintasaamisten takaisinmaksuaikaa, alentaa korkoa sekä myöntää lyhennysten ja korkojen suorittamisesta maksuvapautusta tai lykkäystä. Tarkemmat säännökset velkajärjestelykeinojen käyttämisestä annetaan valtioneuvoston asetuksella. Laina-aikaa voidaan erittäin painavasta syystä pidentää yli 36 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädetyn enimmäislaina-ajan.

Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä sovitut velkasuhteen ehtojen muutokset koskevat myös takaajaa, muuta velasta vastuussa olevaa sekä velasta vakuuden asettanutta. Näiden asemaa ei kuitenkaan saa ilman asianomaisen suostumusta heikentää.

81 §
Korkotukilainojen vapaaehtoinen velkajärjestely

Porotalous- ja luontaiselinkeinon harjoittajille tämän lain tai muiden säädösten nojalla myönnettyjä korkotukilainoja voidaan vapaaehtoisesti järjestellä siten kuin 80 §:ssä säädetään.

Korkotukilainan koron järjestely alentaa lainansaajan maksamaa korkoa. Korkotuen määrä lasketaan velkakirjaehtojen mukaisesta korosta. Velkajärjestely voidaan suorittaa, jos lainansaaja ja lainan myöntänyt luottolaitos ovat yksimielisiä velkajärjestelyn ehdoista ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut suostumuksen korkotukilainojen järjestelyyn.

82 §
Valtiontakaus vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä

Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä voidaan velalliselle myöntää valtiontakaus lyhytaikaisten velkojen korvaamiseksi tavanomaisin ehdoin myönnettävällä pankkilainalla. Valtiontakaus voi kattaa enintään 80 prosenttia lainan kokonaismäärästä.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään takauksen myöntämisen edellytyksistä ja menettelystä.

83 §
Vapaaehtoisen velkajärjestelyn rajoitukset

Maksuvapautusta valtionlainan lyhennyksille ei myönnetä, jos lainan esinevakuus tai lainalle liike- tai siihen verrattavassa toiminnassa annettu takaus turvaa lyhennysten maksun. Velallisen asunnon säilyttämiseksi, yrityksen toiminnan jatkumisen turvaamiseksi tai muista erityisen painavista syistä maksuvapautus voidaan kuitenkin myöntää. Hakemus on näissä tapauksissa saatettava Maaseutuviraston ratkaistavaksi.

Jos lainansaaja on lopettanut elinkeinon harjoittamisen, maksuvapautus voidaan 1 momentissa säädetyn estämättä kuitenkin myöntää, jos:

1) lainansaaja on myynyt vakuutena olevan omaisuuden asuinrakennusta ja siihen liittyvää maa-aluetta lukuun ottamatta;

2) lainansaajan ei katsota kohtuudella selviytyvän lainan takaisinmaksusta pysyvän työkyvyttömyyden, pitkäaikaistyöttömyyden, huoltovelvollisuuden tai muun näihin verrattavan syyn vuoksi; ja

3) maksuvapautus tulee täysimääräisesti lainansaajan hyväksi parantamatta samalla muiden velkojien oikeutta saada saamisistaan maksu.

Jos lainansaajalle korkotukilainaa tai muuta luottoa myöntäneet velkojat eivät osaltaan suostu vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn, valtionlainat voidaan järjestellä vain erityisestä syystä ja edellyttäen, että valtionlainojen ja muiden valtion saamisten maksamatta oleva määrä on vähintään 60 prosenttia lainansaajan kaikista veloista.

84 §
Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä myönnettävä tuki

Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä myönnettävänä tukena ei pidetä toimenpidettä, jonka seurauksena lainaan liittynyt tuki tulee käytetyksi nopeammin ilman, että tuen määrä kasvaa.

Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä voidaan myöntää tukea enintään 20 000 euroa.

Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä myönnettäväksi tueksi katsotaan:

1) sellaisen valtionlainan tai valtion myyntihintasaamisen korkovapaus, lyhennyksen vapaavuosi, koron alentaminen tai olennainen koron tai lyhennyksen maksun lykkääminen, jonka vaikutukset eivät vähennä lainaan tai myyntihintasaamiseen aikaisemmin liittynyttä tukea;

2) valtiontakaukseen sisältyvä tuki;

3) sellainen korkotuki, joka ei vähennä lainaan jo aikaisemmin liittynyttä korkotukea.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tuesta, joka lisää aikaisemmin myönnettyä tukea sekä sen määrän tai arvon määrittämisestä sekä tuen seurannasta.

85 §
Velkajärjestelypäätös ja -sopimus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää velallisen hakemuksesta suostumisesta velkajärjestelyyn valtion puolesta sekä suostumuksen edellytyksistä.

Päätöksen tultua lainvoimaiseksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä velallinen ja luottolaitos allekirjoittavat yhdessä valtionlainojen ja korkotukilainojen vapaaehtoisen velkajärjestelyn toteuttamista koskevan sopimuksen. Sopimus syrjäyttää lainaa koskevan velkakirjan ja tukipäätöksen ehdot. Sopimuksella ei voi syrjäyttää kuitenkaan sellaisia tukipäätöksen ehtoja, jotka perustuvat Euroopan unionin lainsäädäntöön.

Vapaaehtoisen velkajärjestelyssä noudatettavasta menettelystä ja seurannasta voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

86 §
Vapaaehtoisen velkajärjestelyn raukeaminen

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi päätöksellään määrätä vapaaehtoisen velkajärjestelyn valtion osalta raukeamaan, jos:

1) velallinen on velkajärjestelyä hakiessaan tai menettelyn kestäessä salannut järjestelyyn olennaisesti vaikuttavia seikkoja tai antanut niistä olennaisesti virheellisen tiedon ja velallisen menettely on ollut sopimuksen muiden osapuolten kannalta erityisen moitittavaa; tai

2) lainansaaja on olennaisesti laiminlyönyt sopimuksen noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä.

Vapaaehtoinen velkajärjestely raukeaa myös silloin, kun tuomioistuin vahvistaa lainansaajalle yrityksen saneerauksesta annetun lain tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaisen maksuohjelman. Tuomioistuimen on ohjelmaa vahvistaessaan otettava huomioon vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn sisältyneet lainat ja saatavat niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman vapaaehtoista velkajärjestelyä.

Jos velkajärjestely on määrätty raukeamaan, sopimukseen osallisella velkojalla on oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman velkajärjestelyä. Velallisen ei kuitenkaan ole suoritettava velkojalle viivästyskorkoa velkajärjestelyn keston ajalta, jollei elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus velkajärjestelyn raukeamisen syyn vuoksi toisin päätä.

Ennen kuin vapaaehtoinen velkajärjestely määrätään raukeamaan, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on kuultava muita sopimusosapuolia.

20 luku

Erityiset etuudet

87 §
Erityiset etuudet

Luontaiselinkeinon harjoittajalla, joka 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla alueella omistukseen perustuen tai muutoin hallitsee porotalous- tai luontaiselinkeinotilaa ja asuu sillä, on ilman eri korvausta oikeus valtion maa- ja vesialueilla:

1) sijoittaa saamelaisten kotiseutualueella tukikohta porotaloutta varten, jos se on välttämätöntä poronhoidon kannalta;

2) sijoittaa tukikohta metsästystä varten, jos siihen on erityisen painavia syitä;

3) sijoittaa kalastusta varten tukikohta sekä kalakellareita ja varastosuojia elinkeinon harjoittamisen kannalta välttämättömille paikoille kalastuselinkeinon kannalta merkittävien vesistöjen välittömään yhteyteen; ja

4) laiduntaa karjaa sekä koota sille heinää, lehdeksiä, järviluhtaa ja -kortetta.

Edellytyksenä 1 momentissa tarkoitetun etuuden käyttämiselle on, että Metsähallitus päätöksellään myöntää siihen hakemuksesta luvan. Lupa voidaan antaa vain, jos asianomaisen rakennuksen sijoittamista tai maan käyttämistä on pidettävä porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittamisen kannalta välttämättömänä. Ennen luvan antamista Metsähallituksen on pyydettävä tukikohdan tarpeellisuudesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja porotaloutta varten tarvittavasta tukikohdasta sen paliskunnan lausunto, jonka alueelle se on tarkoitus sijoittaa. Lisäksi porotaloutta varten tarvittavasta tukikohdasta on pyydettävä saamelaiskäräjien lausunto, jos tukikohta on tarkoitus sijoittaa saamelaisalueelle. Lupa voidaan vastaavaa menettelyä noudattaen siirtää henkilölle, jolle luontaiselinkeinotilan hallinta on siirtynyt ja joka täyttää luvan myöntämisen edellytykset. Metsähallituksen päätöksessä on mainittava myös etuuteen sisältyvän tuen määrä, jos tuen määrästä 3 momentin nojalla säädetään.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään luvan voimassaoloajasta sekä luvan myöntämisen edellytyksistä ja ehdoista. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä myös siitä tuen määrästä, joka lupaan katsotaan sisältyvän, sekä tuen määräytymisperusteista.

88 §
Erityisen etuuden peruuttaminen

Metsähallitus voi, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen annettua asiasta lausunnon, peruuttaa myönnetyn erityisen etuuden, jos etuutta ei voida pitää porotalouden tai muun luontaiselinkeinon harjoittamisen kannalta enää perusteltuna.

Metsähallitus voi edellyttää, että 87 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa tarkoitetulle alueelle pystytetyt rakennukset ja rakenteet on poistettava määräajassa etuuden lakattua.

21 luku

Tuen seuranta

89 §
Elinkeinosuunnitelman seuranta

Tuen saajan on esitettävä elinkeinosuunnitelmaan sisältyvien tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista koskevat selvitykset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset 1 momentissa tarkoitettujen selvitysten sisällöstä. Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset selvitysten esitystavasta sekä niiden toimittamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

90 §
Valtionlainan, korkotukilainan ja valtiontakauksen kohteena olevan lainan seuranta

Luotonantajan on järjestettävä valtionlainan, korkotukilainan ja valtiontakauksen kohteena olevan lainan hoitamista sekä valtionlainaan liittyvän tuen ja muun lainan korkotuen sekä muun lainaan liittyvän tuen kulumista koskeva seuranta. Sen on toimitettava määräajoin Maaseutuvirastolle lainan myöntämistä, nostamista, lyhentämistä sekä valtionlainan, korkotukilainan ja valtiontakauksen kohteena olevan lainan koron suorittamista koskevat tiedot sekä lainaan liittyvän tuen käyttämistä koskevat tiedot. Luotonantajan on viivytyksettä huolehdittava valtionlainan ja muuta tuen kohteena olevaa lainaa koskevien muutosten tekemisestä tietojärjestelmiinsä.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset niistä tiedoista, joita luotonantajan on toimitettava Maaseutuvirastolle. Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset tietojen esitystavasta sekä niiden toimittamisessa noudatettavasta menettelystä.

91 §
Seurannan tietojärjestelmä

Tukien rahoituksen, myöntämisen, maksamisen, tarkastuksen ja takaisinperinnän sekä niiden vaikutusten seurantaa varten on seurannan tietojärjestelmä, joka koostuu rekistereistä. Rekistereiden ylläpidosta ja käyttämisestä sekä niihin sisältyvien tietojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa (284/2008).

Seurannan tietojärjestelmään voidaan tallentaa seuraavat hakijaa, tuen saajaa, tuettavaa toimenpidettä sekä tuen käyttöä koskevat tiedot:

1) hakijan nimi ja yhteystiedot sekä henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus;

2) hakijan yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot;

3) elinkeinosuunnitelmaan ja rakentamista koskevaan suunnitelmaan sisältyvät tiedot;

4) tuettavan toimenpiteen rahoitukseen osallistuvaa ohjelmaa koskevat tiedot;

5) tuki- tai maksuhakemusta ja sen ratkaisemista sekä tuen yksilöintiä koskevat tiedot;

6) tiedot tuen saajalle myönnetyistä ja maksetuista tuista sekä valtiontakausta koskevat tiedot;

7) tiedot tukeen liittyvistä sopimuksista;

8) tuettavaan toimenpiteeseen kohdistuvan julkisen tuen määrä;

9) tiedot tarkastuksesta ja siinä tehdyistä havainnoista;

10) tiedot tuen saajalta takaisinperittävistä tuista, takaisinperinnän toteutumisesta ja sopimusten purkautumisesta;

11) 89 §:ssä tarkoitetut seurantaa varten kerättävät tiedot;

12) muita hakemuksen käsittelyssä kertyneitä välttämättömiä tietoja.

Rekisteröidyn oikeuteen tarkastaa häntä koskevat seurannan tietojärjestelmään sisältyvät tiedot, tiedoissa olevien virheiden tai puutteiden oikaisuun sekä vanhentuneiden ja tarpeettomien tietojen poistamiseen sovelletaan henkilötietolakia (523/1999).

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä sellaisista rekisteriin tallennettavista tiedoista, jotka eivät ole henkilötietoja.

92 §
Tietojen säilyttäminen

Tietojärjestelmään sisältyviä tietoja säilytetään kymmenen vuotta tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekemisestä. Jos tukea on myönnetty, tietoja säilytetään kymmenen vuotta avustuksen viimeisen erän maksamisesta taikka valtionlainan tai korkotuen kohteena olevan lainan viimeisen erän nostamisesta, kuitenkin niin kauan kuin korkotukea maksetaan. Valtiontakausta koskevia tietoja säilytetään takauksen voimassaolon ajan tai, jos takaajan vastuu on toteutunut, niin kauan kuin takautumissaatavaa voidaan periä. Valtionlainaa koskevia tietoja on säilytettävä niin kauan kuin luottolaitoksella on valtionlainaa koskeva saaminen lainansaajalta tai, jos luotonantaja on hakenut valtionlainan hyvitystä Maaseutuvirastolta, kunnes hyvitystä koskeva hakemus on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos kysymys on Euroopan unionin osaksi rahoittamaan ohjelmaan sisältyvästä tuesta, tietoja säilytetään viisi vuotta siitä, kun Euroopan unionin komissio suorittaa ohjelman viimeisen yhteisön rahoitusosuuden maksun.

22 luku

Tarkastus

93 §
Tarkastusoikeus

Maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuvirasto voivat suorittaa tuen myöntämiseen, maksamiseen ja käyttöön liittyvien edellytysten ja ehtojen noudattamisen valvomiseksi tuen myöntäjiin, maksajiin, välittäjiin ja saajiin kohdistuvia tarkastuksia. Vastaava oikeus on tuen välittäjien ja saajien osalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella. Mainituilla viranomaisilla on tiedonsaantioikeus salassapitosäännöksistä riippumatta.

94 §
Tarkastuksen suorittaminen

Tarkastus voi koskea valvontatehtävän edellyttämässä laajuudessa tuettavan toimenpiteen ja tuen käytön kannalta merkityksellisiä tiloja, rakennelmia, rakennuksia, välineitä, olosuhteita, tietojärjestelmiä ja asiakirjoja. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa.

Tarkastustehtävän asianmukaiseksi hoitamiseksi ulkopuolinen tilintarkastaja voidaan valtuuttaa suorittamaan tarkastus. Tilintarkastajan tulee olla tilintarkastuslaissa (459/2007) tai julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tarkoitettu tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastusyhteisön on nimettävä tilintarkastuksesta vastuullinen tilintarkastaja. Tarkastustehtävää suoritettaessa sovelletaan hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003), saamen kielilakia (1086/2003) sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999). Tarkastustehtävää suorittavaan tilintarkastajaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Tarkastustehtävää suoritettaessa aiheutettuun vahinkoon sovelletaan, mitä vahingonkorvauslaissa (412/1974) säädetään.

Tarkastuksesta on laadittava tarkastuskertomus, joka toimitetaan viipymättä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Maaseutuvirastolle.

Tarkastusta suorittavalla on oikeus ottaa asiakirjat ja muu tuen käyttöön liittyvä aineisto haltuunsa, jos tarkastuksen päämäärän saavuttaminen tätä edellyttää. Asiakirjat ja muu aineisto tulee viipymättä palauttaa, kun tarkastuksen suorittaminen ei enää edellytä niiden hallussapitoa.

Poliisin velvollisuudesta antaa virka-apua säädetään poliisilain (493/1995) 40 §:ssä.

23 luku

Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä

95 §
Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on velvollinen keskeyttämään 5—8 luvussa tarkoitetun tuen maksamisen ja perimään tuen takaisin, jos:

1) tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset eivät ole täyttyneet;

2) tuen saaja on antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen tai maksamiseen;

3) tuen ehtoja ei ole noudatettu;

4) tuen saaja ei ole täyttänyt 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua sitoumusta;

5) tuen saaja on luovuttanut ilman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa tuen kohteena olevan elinkeinotoiminnan tai tuetun investoinnin kohteen taikka asuntorahoituksella tuetun asuinrakennuksen ennen 44 §:n 2 momentissa säädetyn määräajan päättymistä;

6) tuen saaja on kieltäytynyt avustamasta tarkastuksessa; tai

7) Euroopan unionin kokonaan tai osaksi rahoittamia tai kokonaan kansallisista varoista rahoitettuja maatalouden rakennetukia koskeva Euroopan unionin lainsäädäntö tätä edellyttää.

Perimättä voidaan kuitenkin jättää määrä, joka on enintään 25 euroa.

Jos tuki on myönnetty yhteisesti useammalle, vastaavat kaikki tuen saajat yhteisvastuullisesti tuen palauttamisesta. Tuen saajien kesken vastuu jakautuu siinä suhteessa kuin tuen saaja on osallistunut tuen palautusvelvollisuuden perusteena olleeseen toimintaan.

Takaisinperittäväksi määrätty tuki on maksettava takaisin viimeistään vuoden kuluessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä

96 §
Valtionlainan määrääminen irtisanottavaksi

Valtionlainaan liittyvään tukeen sovelletaan, mitä 95 §:ssä säädetään.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myös määrätä luotonantajan irtisanomaan valtionlainan, jos jokin 95 §:n 1 momentissa säädetyistä edellytyksistä täyttyy.

Valtionlaina voidaan lisäksi määrätä irtisanottavaksi tai luotonantaja voi irtisanoa lainan, jos:

1) lainoitettu tila tai sen osa myydään ulosottotoimin;

2) vakuuden arvo on hakijasta riippumattomasta syystä siinä määrin alentunut, että lainasta maksamatta olevan pääoman periminen vaarantuu;

3) koron tai lyhennyksen suorittaminen on viivästynyt enemmän kuin kolme kuukautta;

4) lainansaaja tai takaaja on asetettu konkurssiin taikka jos takaajan liiketoiminta on lakannut eikä lainansaaja ole kehotuksista huolimatta asettanut lainan antajan hyväksymää riittävää vakuutta.

Irtisanottavaksi määrätty valtionlaina on maksettava takaisin enintään kahdessa erässä viimeistään puolen vuoden kuluessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä.

97 §
Tuen saajan ilmoitusvelvollisuus ja ennakkotieto

Tuen saajan on välittömästi ilmoitettava tuen myöntäjälle 95 §:n 1 momentissa tai 96 §:ssä tarkoitetusta sellaisesta tuen, valtionlainan tai valtiontakauksen myöntämisen perusteena olleiden tai tuen maksun taikka lainan nostamisen edellytyksenä olevien olosuhteiden muutoksesta, joka saattaa aiheuttaa tuen takaisinperimisen tai lakkauttamisen taikka valtionlainan irtisanomisen.

Tuen saajalle voidaan pyynnöstä antaa sitova ennakkotieto siitä, aiheuttaako suunniteltu toimenpide, joka koskee 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua sitoumusta, elinkeinosuunnitelmaa, harjoitettua elinkeinoa tai tuen kohteena olleen omaisuuden muutosta tai luovutusta, 95 §:n 1 momentissa tai 96 §:ssä tarkoitetun seuraamuksen. Hakemuksessa on ilmoitettava yksilöitynä kysymys, josta ennakkotietoa haetaan, ja esitettävä asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys. Ennakkotietoa koskeva elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös on voimassa vuoden sen antamisesta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ei voi poiketa antamastaan ennakkotiedosta, jollei hakija ole toteuttanut toimenpidettään olennaisesti toisin kuin ennakkotietoa koskevassa hakemuksessaan on esittänyt tai esittänyt ennakkotiedon saamiseksi olennaisesti virheellisen tai puutteellisen tiedon.

Ennakkotietoa ei anneta, jos muu hakemus asiassa on vireillä tai asia on viranomaisen toimesta ratkaistu taikka asian ratkaisu kuulu Euroopan unionin toimielimelle.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä menettelystä ennakkotietoa pyydettäessä ja annettaessa.

98 §
Korkotukilainan irtisanominen

Jos korkotuki on lainvoimaisella päätöksellä päätetty periä takaisin tuensaajalta, luotonantaja voi irtisanoa korkotukilainan osaksi tai kokonaan.

99 §
Takaisinmaksettavan määrän korko

Tuen saajan on maksettava palautettavalle tai takaisinperittävälle määrälle korkolain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua vuotuista korkoa lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. Korkoa on suoritettava tuen maksupäivästä tai, jos takaisin maksettava määrä on valtionlaina tai takaisinperittävä tuki on korkoon liittyvä tuki, lainan nostopäivästä, kunnes takaisinperittävä määrä on tullut kokonaan maksetuksi. Valtionlainalle on kuitenkin maksettava edellä tarkoitettua korkoa takaisinperintää koskevan päätöksen tekemisestä, jos takaisinperintä perustuu 96 §:n 3 momenttiin. Jos tuki on laskennallinen ja muu kuin valtionlainan korkoon liittyvä tuki, koron maksuvelvollisuus alkaa tuen käyttöönottopäivästä.

Jos valtionlaina irtisanotaan ja samalla lainaan liittyvä tuki peritään takaisin, takaisinperittävälle lainan korkoon liittyvälle tuelle ei lasketa korkoa ja lainan takaisinperintäkorosta on vähennettävä lainansaajan jo maksama korko.

100 §
Viivästyskorko

Jos takaisin perittävää määrää ei makseta viimeistään 102 §:n 1 momentissa tarkoitettuna eräpäivänä, sille on suoritettava vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.

101 §
Takaisinperinnän kohtuullistaminen

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi jättää virheellisesti tai perusteetta maksetun määrän tai sille suoritettavan koron kokonaan tai osaksi perimättä, jos perinnän suorittaminen täysimääräisenä olisi tuen saajan olosuhteet ja toiminta huomioon ottaen kokonaisuutena tarkastellen kohtuutonta. Takaisinperintä ja korkojen periminen on kuitenkin suoritettava täysimääräisenä, jos Euroopan unionin kokonaan tai osaksi rahoittamia tai kokonaan kansallisista varoista rahoitettuja maatalouden tai kalastuksen rakenetukia koskeva Euroopan unionin lainsäädäntö tätä edellyttää.

102 §
Takaisinperintää ja maksamisen keskeyttämistä koskeva päätös

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on tehtävä takaisinperinnästä ja tuen maksamisen keskeyttämisestä sekä valtionlainan määräämisestä irtisanottavaksi päätös. Päätöksellä vahvistetaan takaisinperittävä tai irtisanottava määrä, 99 §:ssä tarkoitettu korko sekä niiden suorittamiselle asetettava eräpäivä.

Takaisinperintää koskeva päätös on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sai tiedon 95 §:ssä säädetystä perusteesta ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua tuen viimeisen erän maksamisesta. Valtionlainaan liittyvä tuki katsotaan käytetyksi, kun viimeinen lainan korkoon liittyvä tukierä on tullut käytetyksi.

103 §
Takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpano

Maaseutuvirasto vastaa tuen takaisinperintää koskevan päätöksen täytäntöönpanosta. Takaisinperintä lainvoimaisen päätöksen perusteella voidaan suorittaa siten, että takaisinperittävä määrä korkoineen vähennetään muusta tuen saajalle maksettavasta tuesta. Valtionlainan ja sen koron perinnästä vastaa kuitenkin lainan myöntänyt luottolaitos.

Takaisinperintäpäätös voidaan ulosottotoimin panna täytäntöön sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman. Päätöksen täytäntöönpanoon sovelletaan, mitä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään.

Valtionlainan irtisanominen ja takaisinperintäkoron periminen kuuluu kuitenkin lainan myöntäneelle luottolaitokselle.

24 luku

Lainaan liittyvää tukea koskevat menettelyt

104 §
Luotonantajan ja keskusrahalaitoksen tehtävien hoitaminen

Luotonantajan tai keskusrahalaitoksen palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä tämän hoitaessa tässä laissa säädettyjä tehtäviä. Edellä tarkoitettuja tehtäviä hoidettaessa aiheutettuun vahinkoon sovelletaan vahingonkorvauslakia.

105 §
Luotonantajan avustamis- ja tiedonantovelvollisuus

Luotonantajan on ilmoitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tuen kohteena olevan lainan siirtämisestä toiselle luotonantajalle sekä sellaisista 65 §:n 3 momentissa tarkoitetuista lainan ehtojen muutoksista, jotka eivät edellytä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa.

Luotonantajan tulee ottaa huomioon valtionlainaa hoitaessaan valtion etu luotonantajana samoin kuin takauksen kohteena olevaa lainaa hoitaessaan valtion etu takaajana. Luotonantajan on viivytyksettä ilmoitettava Maaseutuvirastolle sellaisista tuen saajan taloudellista asemaa, tuen kohteena olevaa lainaa tai lainan vakuutena olevan omaisuuden arvoa koskevasta muutoksesta, jolla voi olla vaikutusta valtion asemaan luotonantajana tai takaajana.

Luotonantajalla ja keskusrahalaitoksella on velvollisuus yksilöidystä pyynnöstä luovuttaa maa- ja metsätalousministeriölle, Maaseutuvirastolle sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sellaisia tuen saajaa koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä lainaan liittyvän tuen myöntämisen edellytysten ja ehtojen noudattamisen valvomiseksi.

Luotonantajan ja keskusrahalaitoksen tiedonantovelvollisuus koskee myös salassapidettäviä tietoja. Tietoja ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon ne on viranomaiselle säädettyjen tehtävien hoitamiseksi luovutettu.

106 §
Valtiontakauksesta perittävät maksut

Valtiontakauksesta peritään tuen saajalta maksu, jonka määräytymisen perusteena voi olla takauksen prosentuaalinen osuus takauksen kohteena olevan lainan määrästä, takaukseen sisältyvän riskin määrä tai takauksen hallinnolliset kustannukset taikka niiden yhdistelmä. Valtion takauksesta peritään lisäksi kahdesti vuodessa maksu, joka määräytyy samoin perustein kuin takauksen kertamaksu. Maksut tuloutetaan maatilatalouden kehittämisrahastoon.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun maksun välittää valtiolle luotonantaja. Maaseutuvirasto suorittaa luotonantajalle korvauksen edellä tarkoitetun tehtävän hoitamisesta. Korvaus maksetaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset takauksesta perittävien maksujen määrästä ja määräytymistavasta sekä luotonantajalle suoritettavan korvauksen määrästä. Maaseutuvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä maksujen välittämisessä noudatettavasta menettelystä.

107 §
Valtion takaajan vastuun toteutuminen

Valtion takaajan vastuuseen sekä takautumisoikeuteen liittyvästä edunvalvonnasta vastaa Maaseutuvirasto.

Maaseutuvirasto voi päättää, että valtion takautumissaatavaa ei peritä sellaiselta tuen saajalta, jonka ei voida katsoa kohtuudella selviytyvän maksusta pysyvän työkyvyttömyyden, pitkäaikaisen työttömyyden, huoltovelvollisuuden tai muun näihin verrattavan syyn perusteella.

Takaajan vastuun toteutumisesta aiheutuvat maksut suoritetaan maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Takautumisoikeuden perusteella saadut korvaukset tilitetään mainittuun rahastoon.

108 §
Luotonantajan tiedonsäilytysvelvollisuus

Sen lisäksi, mitä muualla säädetään luotonantajan velvollisuudesta säilyttää asiakirjoja, luotonantajan on säilytettävä vähintään laina-ajan asiakirjat, jotka koskevat:

1) lainaehtoja ja lainaehtojen muuttamista maksuhelpotukset mukaan lukien;

2) valtionlainan vakuusarviota;

3) vakuuden rasituksia sinä ajankohtana, jona valtionlainan tai takauksen vakuudeksi osoitettuun omaisuuteen vahvistettiin pantti- tai muu oikeus;

4) lainan irtisanomista.

Asiakirjat on säilytettävä, kunnes valtionlaina tai valtiontakauksen kohteena oleva laina on maksettu takaisin. Jos luottolaitos on hakenut hyvitystä valtionlainasta tai maksua valtiontakauksen perusteella, 1 momentissa tarkoitetut asiakirjat on säilytettävä, kunnes hyvitys on maksettu tai maksu valtiontakauksen perusteella suoritettu tai lainvoimainen päätös hyvityshakemuksen tai takaukseen perustuvan maksuhakemuksen hylkäämistä tehty.

25 luku

Erinäiset säännökset

109 §
Tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttaminen

Maa- ja metsätalousministeriöllä, Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta taholta sellaisia hakijaa tai tuen saajaa, tämän terveydentilaa, taloudellista asemaa ja liike- tai ammattitoimintaa, julkisista varoista myönnettyä rahoitusta tai muuta tuen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tukea koskevan asian käsittelemiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriöllä, Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on salassapitosäännösten estämättä oikeus luovuttaa muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle taikka Euroopan unionin toimielimelle sellaisia tässä laissa säädettyä tehtävää hoidettaessa saatuja tuen saajaa koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä viranomaiselle tai toimielimelle säädetyn tarkastustehtävän suorittamiseksi tai sen valvomiseksi, että Euroopan unionin lainsäädäntöä on noudatettu.

Edellä 1 ja 2 momentin perusteella saatuja tietoja ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon niitä on pyydetty.

110 §
Päätöksen tiedoksianto

Tässä laissa tarkoitettu päätös voidaan antaa tiedoksi hallintolain 59 §:ssä säädetyllä tavalla.

Tuen takaisinperintää koskeva päätös on kuitenkin annettava tiedoksi hallintolain 60 §:ssä säädetyllä tavalla.

111 §
Päätöksen maksullisuus

Tässä laissa tarkoitettu päätös on hakijalle tai tuen saajalle maksuton. Metsähallituksen päätökseen erityisestä etuudesta sovelletaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään, kuitenkin niin, että siltä osin kuin päätös koskee erityiseen etuuteen sisältyvää tukea, päätös on maksuton.

112 §
Varojen alueellinen kohdentaminen

Maa- ja metsätalousministeriö vastaa 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun myöntämisvaltuuden tai määrärahan suuntaamisesta tässä laissa tarkoitettuihin tukiin ja päättää niiden osoittamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen käyttöön.

113 §
Maatilatalouden kehittämisrahaston varojen käyttäminen

Maatilatalouden kehittämisrahaston varoja voidaan sen lisäksi, mitä niiden käyttämisestä säädetään edellä, käyttää:

1) kehittämisrahaston varoin hankitun tai rahastoon siirretyn maan ja muun omaisuuden hoitamiseen ja kunnostamiseen;

2) lainoituksesta aiheutuviin hoitopalkkioihin muihin menoihin;

3) tämän lain mukaisiin tukitoimenpiteisiin ja valtionlainoihin;

4) porotalouden ja luontaiselinkeinojen kehittämistoimintaa koskevien tutkimusten ja selvitysten suorittamiseen.

Maatilatalouden kehittämisrahaston varoista saadaan maksaa palkkioita ja korvausta vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn tarkoitettuun menettelyyn liittyvistä kustannuksista.

114 §
Tekninen apu

Teknisen avun käyttämisestä tässä laissa tarkoitetun tuen toimeenpanoon sovelletaan, mitä teknisen avun käyttämisestä maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain 54 §:ssä säädetään.

115 §
Muutoksenhaku

Maaseutuviraston, Metsähallituksen sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tässä laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Valituskirjelmä voidaan toimittaa myös sille viranomaiselle, jonka päätökseen haetaan muutosta. Viranomaisen on toimitettava valituskirjelmä sekä asiassa kertyneet asiakirjat ja lausuntonsa muutoksenhakuviranomaiselle.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätökseen asiassa, joka koskee tuen maksamisen keskeyttämistä tai takaisinperintää, saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Muutoin valituslautakunnan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

116 §
Hankinnan toteuttamista koskevat oikeusturvakeinot

Julkisista hankinnoista annetun lain 6 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun hankintayksikön tekemään hankintaan, johon on myönnetty tukea tämän lain nojalla ja jossa hankinta ylittää julkisista hankinnoista annetun lain 15 §:ssä tarkoitetut kynnysarvot, sovelletaan, mitä mainitun lain 11 luvussa säädetään.

26 luku

Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

117 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tällä lailla kumotaan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaki.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

118 §
Varojen käyttö

Maatilatalouden kehittämisrahaston varoja voidaan edelleen käyttää myös sellaisiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain ja sitä aikaisemman lainsäädännön mukaisesti loppuun saatettaviin hankkeisiin, joihin niitä on voitu käyttää tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.

Lisäksi porotilalain, porotalouslain tai luontaiselinkeinolain tarkoituksiin hankittua tai muulla tavoin saatua omaisuutta käytetään tämän lain voimaan tultua maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain 3 §:ssä säädettyihin tarkoituksiin

119 §
Aikaisemman lainsäädännön soveltaminen

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain ja sitä aikaisemman lainsäädännön nojalla vireillä olevat asiat käsitellään loppuun mainittujen lakien mukaisesti siinä viranomaisessa, jossa ne ovat vireillä tämän lain tullessa voimaan. Myönnetyn avustuksen maksaa sen myöntänyt viranomainen.

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain, porotalouslain ja luontaiselinkeinolain sekä muun ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleen lainsäädännön täytäntöönpanon osalta sekä mainitun lainsäädännön nojalla syntyneen valtion, kunnan ja luottolaitoksen saamisen osalta noudatetaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä ja niiden mukaisia sopimusehtoja, kuitenkin niin, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan kuuluneen asian käsittelee ja ratkaisee Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

120 §
Aikaisemman lainsäädännön mukaiset maksuhelpotukset

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain ja sitä aikaisemman lainsäädännön mukaisen valtion myyntihintasaamista taikka valtionlainaa tai korkotukilainaa koskevan maksuhelpotuksen edellytyksiin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Menettelyyn korkotukilainojen maksuhelpotuksia myönnettäessä sovelletaan kuitenkin, mitä 64 §:n 4 momentissa säädetään.

121 §
Aikaisemman lainsäädännön mukaiset ohjelmaperusteiset tuet

Ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleen lainsäädännön mukaisten EU-osarahoitteisten ohjelmaperusteisten avustusten ja muiden tukien myöntämisessä ja maksamisessa, valvonnassa ja muissa menettelyissä noudatetaan asianomaista ohjelmakautta koskevia tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä ja määräyksiä, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä muuta johdu.

122 §
Aikaisemmin myönnettyjen valtionlainojen hoitopalkkiot

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain ja sitä aikaisemman lainsäädännön nojalla myönnettyjen valtionlainojen hoitamisesta maksetaan luottolaitoksille kohtuullinen korvaus hoitokustannuksista ja muista kustannuksista. Tarkemmat säännökset korvauksen perusteista ja määrästä annetaan valtioneuvoston asetuksella.

123 §
Muutoksenhaku aikaisemman lainsäädännön nojalla tehdyistä ratkaisuista

Tämän lain voimaan tultua elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Maaseutuviraston ja maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan antamiin päätöksiin porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain, porotalouslain ja luontaiselinkeinolain sekä sitä aikaisemman lainsäädännön mukaisissa asioissa haetaan muutosta siten kuin tämän lain 115 §:ssä vastaavien asioiden osalta säädetään sen estämättä, mitä muutoksenhausta on aikaisemmin säädetty.

124 §
Viittaussäännökset

Jos muussa laissa tai sen nojalla annetussa säännöksessä viitataan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslakiin, viittauksen katsotaan tarkoittavan viittausta tämän lain vastaaviin säännöksiin, jollei tästä laista muuta johdu.

125 §
Rakennuspaikka

Metsähallitus voi päätöksellään myöntää paliskunnalle, joka porotilalain mukaisella hallintaoikeudella hallitsee rakennuspaikka-aluetta, luvan vaihtaa sijainniltaan epätarkoituksenmukaisen tai sijainniltaan tarpeettomaksi käynyt rakennuspaikka-alue Metsähallituksen osoittamaan porotalouden kannalta soveliaaseen paikkaan. Paliskunnan on siirrettävä omistamansa rakennukset alueelta kahden vuoden kuluessa Metsähallituksen päätöksestä lukien. Metsähallitus voi tehostaa päätöstä uhkasakolla tai teettämisuhalla, siten kuin niistä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä lupamenettelystä rakennuspaikkaa vaihdettaessa.

126 §
Eräät aikaisemman lainsäädännön mukaiset toimenpiteet ja oikeussuhteet

Porotilalain, luontaiselinkeinolain ja porotalouslain säännöksiä noudatetaan niiden asioiden osalta, jotka liittyvät mainittujen lakien täytäntöönpanoon ja joista ei tässä laissa säädetä toisin. Sanottu koskee myös maksuhelpotuksia sekä tilojen rajoituksia. Valtion saamisten siirtäminen, valtion saamisten sekä avustusten takaisin periminen, tilan tai sen osan rajoituksista ja panttivastuusta vapauttaminen, luovutuslupien myöntäminen sekä maksuhelpotusten myöntäminen valtion saamisten osalta kuuluu kuitenkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan. Maa- ja metsätalousministeriön myöntämän avustuksen perii kuitenkin takaisin tuen myöntänyt ministeriö. Mainittuja lakeja noudatetaan soveltuvin osin myös lainojen osalta. Maksuhelpotukset ja lainojen siirrot ratkaisee kuitenkin lainan myöntänyt luottolaitos, jonka tulee tällöin noudattaa, mitä ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleessa lainsäädännössä on säädetty.

127 §
Menettelyä koskevat poikkeukset

Valtioneuvoston asetuksella voidaan kuitenkin säätää tuen tai muun etuuden hakemista, maksamista, siirtoa tai takaisinperintää taikka niitä vastaavaa toimenpidettä koskevaan menettelyyn liittyvistä poikkeuksista 118—126 §:ssä sovellettaessa, jos aikaisemman lainsäädännön tarkoituksenmukainen soveltaminen tässä laissa säädettyihin tukijärjestelmiin nähden sitä edellyttää.

Maaseutuvirasto voi antaa 118—126 §:ssä tarkoitettuja asioita käsiteltäessä tarvittavista asiakirjoista tarkempia määräyksiä.


2.

Laki porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksen on auttaa poro porotalouselinkeinon toimijoita selviytymään laajoista ja odottamattomista porotalouteen kohdistuneista vahingoista.

2 §
Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan poronhoitolaissa (848/1990) tarkoitetulla poronhoitoalueella porotaloutta kohdanneesta luonnononnettomuudesta tai muusta tuhosta aiheutuneista vahingoista maksettaviin korvauksiin.

3 §
Luonnononnettomuus ja muu tuho

Tässä laissa tarkoitetaan luonnononnettomuudella ja muulla tuholla:

1) poikkeuksellisia sää- ja luonnonolosuhteita, jotka merkittävällä tavalla estävät poroja käyttämästä tavanomaisia laitumiaan ja aiheuttavat huomattavaa lisäruokinnan tarvetta, aiheuttavat muuten porojen menehtymistä tai heikentävät muuten merkittävästi porojen mahdollisuutta selviytyä luonnossa;

2) poikkeuksellista ja laajalle levinnyttä poroihin tarttunutta eläintautia.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset korvauksen perusteeksi hyväksyttävästä luonnononnettomuudesta ja muusta tuhosta.

Jäljempänä tässä laissa tuholla tarkoitetaan sekä luonnononnettomuutta että muuta tuhoa.

4 §
Yleiset edellytykset

Tässä laissa tarkoitettua korvausta voidaan maksaa valtion varoista vahingosta, joka on aiheutunut välittömästi porotaloutta kohdanneesta tuhosta.

Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että tarkoitukseen on osoitettu määräraha maatilatalouden kehittämisrahaston vuotuisessa käyttösuunnitelmassa taikka määräraha tai myöntämisvaltuus valtion talousarviossa.

5 §
Tuhon toteaminen

Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että tuho sekä sen laajuus ja vaikutus porotalouteen on todettu selvityksellä, jonka on tehnyt yksi tai useampi tutkimuslaitos tuhon laadun mukaan.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään menettelystä tuhon toteamiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriö päättää hallinalansa tutkimuslaitosten sekä yksityisten tutkimuslaitosten käyttämisestä tuhon toteamiseen. Valtioneuvosto päättää muiden julkisten tutkimuslaitosten käyttämisestä vastaavaan tarkoitukseen.

Olosuhteiden muuttuminen korvaukseen oikeuttavaksi tuhoksi todetaan valtioneuvoston päätöksellä.

6 §
Vahingon toteaminen

Porotalouden harjoittajalle aiheutuneen vahingon arvioi kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen. Jos vahinko ja sen määrä on ilmeinen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi luopua arvion vaatimisesta.

Paliskunnalle aiheutuneen vahingon arvioi kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä menettelystä vahinkoa arvioitaessa sekä siitä, milloin arvion vaatimisesta voidaan luopua.

7 §
Korvattava vahinko

Korvattava vahinko voi käsittää menehtyneen poron arvon, porojen menetyksestä aiheutuneen tulonmenetyksen tai vahingosta aiheutuneiden ylimääräisten kustannusten korvaamisen.

Vahingon määrää arvioitaessa on perusteena käytettävä hakijalla kolmena tuhoa edeltäneenä poronhoitovuonna ollutta keskimääräistä eloporomäärää sekä vastaavana aikana olleiden tuotantokustannusten ja tulojen määrää.

8 §
Korvauksen saaja ja korvauksen saamisen edellytykset

Korvausta voidaan maksaa porotalouden harjoittajalle ja paliskunnalle.

Korvauksen maksamisen edellytyksenä porotalouden harjoittajalle on, että hänelle on aiheutunut huomattavia menetyksiä porojen menehtymisen takia tai tuhosta aiheutuneita merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia ja että hänellä tai ruokakunnalla, johon hän kuuluu, on vähintään 50 poroa.

Korvauksen maksamisen edellytyksenä paliskunnalle on, että sille on aiheutunut tuhosta merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä menetyksistä, joita voidaan korvata, hyväksyttävistä ylimääräisistä kustannuksista, korvattavien menetysten ja ylimääräisten kustannusten enimmäismäärästä sekä porotalouden harjoittajan ruokakuntaan kuuluvista henkilöistä.

9 §
Korvauksen määrä

Korvausta voidaan maksaa enintään määrä, joka vastaa omavastuun ylittävää todetun menetyksen tai hyväksyttävän kustannuksen määrää.

Hakijan omavastuu on vähintään 20 prosenttia todetusta menetyksestä ja hyväksyttävistä ylimääräisistä kustannuksista.

Valtioneuvosto päättää 5 §:n 3 momentissa tarkoitetun päätöksen yhteydessä myös omavastuuosuudesta.

10 §
Korvausten ja tukien yhteensovittaminen

Korvausta maksetaan vain siltä osin, kuin hakijalle ei omavastuun ylittävältä osin makseta korvausta vakuutuksesta taikka tukea tai muuta korvausta julkisista varoista.

Jos hakijalle maksetaan menetyksen tai ylimääräisten kustannusten johdosta samaan tarkoitukseen muuta korvausta tai tukea, katsotaan niiden kohdistuvan ensisijaisesti omavastuuosuuden ylittävään osuuteen.

11 §
Korvauksen hakeminen

Korvausta on haettava kirjallisesti Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Hakijan on allekirjoitettava hakemus.

Korvausta voidaan hakea sen jälkeen, kun tuho on valtioneuvoston päätöksellä todettu.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä korvauksen hakemisen määräajasta, menettelystä korvausta haettaessa ja hakemukseen vaadittavista selvityksistä.

12 §
Päätös korvauksesta

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee päätöksen korvauksen maksamisesta. Jos paliskunnalle aiheutuneen vahingon on arvioinut elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, päätöksen korvauksen maksamisesta tekee Maaseutuvirasto.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää määräajasta, jonka kuluessa päätös on tehtävä.

13 §
Korvauksen maksaminen

Korvauksen maksaa Maaseutuvirasto.

14 §
Korvausjärjestelmän muu toimeenpano

Tässä laissa tarkoitettuun korvaukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) siltä osin, kuin kysymys on mainitun lain 9 §:n 2 momentissa, 10 ja 11 §:ssä, 12 §:n 1 momentissa, 13—21 §:ssä, 22 §:n 1 momentin 1, 2 ja 7 kohdassa ja 2 ja 3 momentissa sekä 23—36 §:ssä tarkoitetuista seikoista.

Sen lisäksi, mitä valtionavustuslain 16 §:ssä säädetään, oikeus suorittaa tarkastuksia ja päätöksellään valtuuttaa suorittamaan tarkastuksia on myös maa- ja metsätalousministeriöllä ja Maaseutuvirastolla.

Sen estämättä, mitä valtionavustuslaissa säädetään, korvaus voidaan periä takaisin, jos Euroopan unionin valtiontukia koskeva tai muu lainsäädäntö sitä edellyttää.

Oikaisuvaatimukseen annettuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalta.

15 §
Korvauksen maksun keskeyttäminen ja korvauksen takaisinperintä

Päätöksen korvauksen maksun keskeyttämisestä ja korvauksen takaisinperimisestä tekee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Päätöksellä vahvistetaan takaisinperittävä määrä, korkolain (633/1982) 3 §:ssä tarkoitettu korko, niiden suorittamiselle asetettava eräpäivä sekä korkolain 4 §:ssä tarkoitettu viivästyskorko.

Takaisinperintää koskeva päätös on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sai tiedon valtionavustuslain 21 tai 22 §:ssä säädetystä perusteesta ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua korvauksen viimeisen erän maksamisesta.

16 §
Takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpano

Maaseutuvirasto vastaa takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpanosta. Takaisinperintä lainvoimaisen päätöksen perusteella voidaan suorittaa siten, että takaisinperittävä määrä korkoineen vähennetään muusta tuen saajalle maksettavasta tuesta.

Takaisinperintäpäätös voidaan ulosottotoimin panna täytäntöön sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman. Päätöksen täytäntöönpanoon sovelletaan, mitä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään.

17 §
Tuhon toteamisesta ja vahingon arvioinnista aiheutuvat kustannukset

Tuhon toteaminen kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston, riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, metsäntutkimuslaitoksen tai säteilyturvakeskuksen tehtäviin sen jälkeen, kun tutkimuslaitoksen käyttämisestä tuhon toteamiseen on 5 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin päätetty.

Jos tuhon toteamisessa käytetään apuna yksityistä tahoa, maatilatalouden kehittämisrahaston varoista voidaan maksaa korvausta kohtuullisiin hyväksyttäviin kustannuksiin. Päätöksen korvauksen maksamisesta tekee maa- ja metsätalousministeriö.

Tässä laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta kunnalle aiheutuvista kustannuksista ei makseta valtion varoista muuta kuin kuntien valtionosuuslaissa (1147/1996) säädettyä korvausta.

18 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tätä lakia sovelletaan korvauksiin, jotka maksetaan tämän lain voimaantulon jälkeen tapahtuneen tuhon perusteella.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.


3.

Laki poronhoitolain 33 ja 34 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan poronhoitolain (848/1990) 33 § ja 34 §:n 1 momentin 4 kohta, sellaisena kuin niistä on 34 §:n 1 momentin 4 kohta laissa 54/2000, seuraavasti:

33 §
Aitaamisavustus

Aitaamisesta paliskunnalle aiheutuviin kustannuksiin myönnettävästä avustuksesta säädetään porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa ( / ).

34 §
Korvattava vahinko

Porojen maa- ja metsätaloudelle aiheuttama vahinko samoin kuin porojen 31 §:n 1 momentissa tarkoitetulla alueella aiheuttama vahinko on korvattava vahinkoa kärsineelle. Vahingonkorvausta ei kuitenkaan suoriteta:


4) porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 6 §:n 1 momentin 4 tai 6 kohdassa tarkoitetun tilan omistajalle.



Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


4.

Laki aravalain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan aravalain (1189/1993) 1 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 50/2000, seuraavasti:

1 §
Soveltamisala

Tämän lain nojalla ei myönnetä lainaa sellaisiin asuntoihin, joita varten voidaan myöntää lainaa tai korkotukea maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) tai porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ) nojalla tai muun lain nojalla maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


5.

Laki omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain (1204/1993) 1 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 51/2000, seuraavasti:

1 §
Soveltamisala

Tämä laki ei koske omistusasuntoja, joita varten voidaan myöntää lainaa tai korkotukea maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) tai porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ) nojalla tai muun lain nojalla maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.



Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


6.

Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 1 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 457/2010, seuraavasti:

1 §
Soveltamisala

Tätä lakia ei sovelleta maa- ja puutarhataloudelle myönnettävään Euroopan unionin kokonaan rahoittamaan suoraan tukeen, maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999), maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007), porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ), kolttalain (253/1995), maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain (1443/2006) tai luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista annetun lain (1440/2006) perusteella maksettaviin tukiin.


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


7.

Laki kolttalain 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kolttalain (253/1995) 8 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 55/2000, seuraavasti:

8 §
Eräät muun lainsäädännön mukaiset tukitoimenpiteet

Koltta-alueella toimivia paliskuntia tuetaan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ) mukaisesti. Muutoin 4 §:ssä tarkoitetuille koltille myönnetään porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa tarkoitettuja etuuksia vastaavat edut tämän lain mukaisesti.



Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan asiaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.


8.

Laki maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) 3 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1481/2007, seuraavasti:

3 §

Maatilatalouden kehittämisrahaston varoja käytettäessä on erityisesti edistettävä maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007), maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain (1443/2006), maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ) mukaisia tavoitteita.



Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


9.

Laki pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain (23/1938) 7 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 53/2000, seuraavasti:

7 §

Milloin lunastettu kiinteistö tai sen osa käytetään maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain tarkoituksiin, se voidaan antaa kiinteistön entiselle omistajalle tai hänen aviopuolisollensa taikka heidän tai jommankumman heistä perintökaaren (40/1965) 2 luvussa tarkoitetulle sukulaiselle, ottolapselle tai kasvattilapselle taikka tällaisen henkilön aviopuolisolle, vaikka maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 10 ja 12 §:ssä, maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) 2 ja 3 luvussa tai porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ) 4 luvussa tarkoitettuja edellytyksiä ei olisikaan olemassa. Lunastettu kiinteistö tai sen osa voidaan antaa myös yhteisesti kahdelle tai useammalle henkilölle.



Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


10.

Laki maatalouden rakennetuista annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) 2 §:n 3 momentti seuraavasti:

2 §
Soveltamisala

Maataloustuotteen ensiasteen jalostukseen ja markkinointiin sekä maatilan toiminnan laajentamiseen maatalouden ulkopuolelle myönnettävistä tuista säädetään maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetussa laissa (1443/2006). Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakenteen parantamiseen myönnettävistä tuista säädetään porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa ( / ) ja kolttalaissa (253/1995).


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olleisiin asioihin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.


11.

Laki maaseutuelinkeinojen rahoituslain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 2 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1479/2007, seuraavasti:

2 §
Lain soveltamisala

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ) tai kolttalain (253/1995) mukaista elinkeinotoimintaa harjoittavalle maatilan asuinrakennusta tai perinneympäristön säilyttämistä varten taikka vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä myönnettävään tukeen sovelletaan, mitä mainituissa laeissa säädetään.


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan asiaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.


12.

Laki valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan valtakunnallisen maaseudun kehittämisen ja tutkimuksen sekä maa- ja elintarviketalouden tutkimuksen rahoituksesta annetun lain (1477/2007) 1 §:n 2 momentti seuraavasti:

1 §
Soveltamisala

Maaseudun kehittämisohjelmaan sisältyvästä hanketuesta säädetään maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetussa laissa (1443/2006). Porotalouden ja luontaiselinkeinojen tutkimukseen myönnettävästä tuesta säädetään porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa ( / ).


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olleisiin asioihin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.


13.

Laki Metsähallituksesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Metsähallituksesta annetun lain (1378/2004) 6 §:n 2 kohta seuraavasti:

6 §
Julkiset hallintotehtävät

Metsähallituksen julkisia hallintotehtäviä ovat:


2) erämaalaissa (62/1991), kalastuslaissa (286/1982), kolttalaissa (253/1995), maastoliikennelaissa (1710/1995), metsästyslaissa (615/1993), oikeudesta yleisiin vesialueisiin annetussa laissa (204/1966), pelastuslaissa (468/2003), poronhoitolaissa, porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa ( / ) ja ulkoilulaissa (606/1973) säädetyt tehtävät;



Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan asiaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.


14.

Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain 3 ja 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain (612/2006) 3 §:n 1 momentin 1 kohta ja 17 §:n 3 momentti,

sellaisena kuin niistä on 3 §:n 1 momentin 1 kohta laissa 1787/2009, seuraavasti:

3 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) maatilalla yhden tai useamman peltoa käsittävän tilan tai tilanosan muodostamaa maatilatalouden harjoittamiseen tarkoitettua yksikköä, jolla on maatilan tuotantosuunta huomioon ottaen tarpeelliset tuotantorakennukset; harjoitettaessa porotaloutta maatilaksi katsotaan myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa ( / ) tarkoitettu porotaloustila tai luontaiselinkeinotila taikka niihin verrattava muu tila;


17 §
Luopuminen porotalouden harjoittamisesta

Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna sukupolvenvaihdosluovutuksena ei kuitenkaan pidetä porojen ja tuotantorakennusten luovuttamista sellaiselle luovutuksensaajalle, joka on jo aikaisemmin ryhtynyt porotalouden harjoittajaksi siten, että hänelle on myönnetty porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettu nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuki tai sitä vastaava aikaisemman lainsäädännön mukainen tuki tilanpidon aloittamiseen taikka käynnistystuki.


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan asiaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.


15.

Laki varainsiirtoverolain 14 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan varainsiirtoverolain (931/1996) 14 §, sellaisena kuin se on laeissa 52/2000, 1436/2009 ja 611/2010, seuraavasti:

14 §
Eräät maatalouselinkeinolainsäädännön mukaiset luovutukset

Veroa ei ole suoritettava, jos:

1) luovuttajana on valtio ja luovutus tapahtuu maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) tai kolttalain (253/1995) nojalla porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ) tai kolttalain mukaisiin tarkoituksiin;

2) luovutuksensaajalle on myönnetty kiinteistön tai sen osan hankkimista varten 1 kohdassa tarkoitetun lain mukainen valtionlaina tai korkotukilaina taikka vastaavaan tarkoitukseen korkotukilaina maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) 6 §:ssä tarkoitetun tuen yhteydessä;

3) luovutuksensaajan vastattavaksi on siirretty 2 kohdassa tarkoitettu laina tai 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua lainsäädäntöä vastaavan aikaisemman lainsäädännön mukainen laina, edellyttäen että luovutuksensaajalle olisi voitu myöntää laina 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun lainsäädännön mukaan.

Verovapauden edellytyksenä on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen antama todistus siitä, että luovutus tapahtuu tai on tapahtunut 1 momentin 1 kohdassa mainittuun tarkoitukseen tai että luovutuksensaajalle on myönnetty 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu laina taikka että hänen vastattavakseen on siirretty 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu laina.


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Ennen tämän lain voimaantuloa tehtyyn kiinteistön tai sen osan hankintaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, jollei jäljempänä toisin säädetä.

Veroa ei ole kuitenkaan suoritettava silloin, kun luovutus on tehty porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain ( / ) voimaantulon jälkeen, mutta ennen tämän lain voimaantuloa, jos luovutuksensaajalle on myönnetty kiinteistön tai sen osan hankintaa varten mainitun lain mukainen laina ja laina olisi voitu myöntää myös porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000) nojalla.

Tämän lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen tehty kiinteistön tai sen osan luovutus on verosta vapaa myös, kun luovutuksensaajalle on kiinteistön tai sen osan hankintaa varten ennen lain voimaatuloa myönnetty porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain mukainen laina.


Helsingissä 5 päivänä marraskuuta 2010

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Maa- ja metsätalousministeri
Sirkka-Liisa Anttila

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.